Bonuslapsessa ärsyttää välillä kaikki, sanoo uusperheen äiti

Bonuslapset ovat syyttömiä bonuslapsitilaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällä poismuuttaneella tyttärellä on iso kaksio, runsaasti säilytystilaa, varastotilaa, vaatehuone..ei ole kyse opiskelijayksiöstä. Meidänkö siis oikeasti täytyy säilytellä kaikki hänen rojunsa, mitä ei takuulla enää edes muista omistavansa. Jos pois heittää, niin hirveä huito tulee. Me siis elämme pikkulapsi arkea ja kaikki kaapit pursuaa lapsen tavaroita, meillä tässä asunnossa asuu kokonainen perhe, hän asuu yksin kaksiossaan. Minä kyllä heitän pois heti esimerkiksi lapseni pieneksi jääneet vaatteet ja käytöstä poistuneet lelut jne. Mutta hänen, aikuisen ihmisen vanhat rojut saavat lojua täällä kaappeja täyttämässä?? Onko tämä tosiaan yleinen mielipide asiaan?

Mä komppaan sua. Kasvoin ihan ydinperheessä, mutta kun olin muuttanut pois kotoa, vanhempanikin muuttivat toiselle paikkakunnalle. Ilmoittivat minulle, etteivät mitään minun tavaroitani siirrä uuteen kämppään, ja pyysivat mua hakemaan kaikki ne tavarat, joita vielä tarvitsen, itselleni. Ei siinä ollut mitään draamaa, ihan ymmärrettävää. Ei kai mun vanhemmat nyt jotain mun kamoja siellä tarvi.

Mä luulen, että tässä on yksi muuttuja neliöhinnatkin. Ehkä jossain maalla isossa omakotitalossa, jossa on muutenkin enemmän huoneita, kuin mitä perhe tarvitsee, ei haittaa, vaikka joku huone säilyisi aikuisen lapsen käytössä. Jos taas on asuttu pienessä kaupunkikämpässä, vieras- tai työhuonetta ei ole ollut, sisarukset on jakaneet huoneen tms., niin yhden muuttaessa pois se huone kyllä jää sisarukselle tai siitä tehdään se työ-/vierashuone, eikä pidetä ikuisesti teiniluolana.

Et oikeasti säästänyt mitään lapsesi tavaroita? Et ensimmäisiä kenkiä, kastemekkoa, hänen piirustuksiaan, äitienpäiväkortteja, tai muuta? Kaikki vain pois, hävitettäväksi? Huh.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi ihmiset, joille lapset on jokin ongelma, tunkevat kenenkään lapsen elämään.

Tämä! Niin vahvasti tämä. Mikä ihmeen etuoikeuskompleksi näitä ihmisiä vaivaa? Lisäksi kuinka uuno pitää olla ettei älyä että lapsen asiat ja etu ja lapsi tulee aina ensin. Voi hyvä luoja anna mun kaikki kestää.

Oma lapsi ja parisuhde tulee aina ensin. Ylimääräinen lapsi kuuluu omien vanhempiensa murheeksi.

Jos asutaan yhdessä perheenä, niin ei silloin voi asettaa sitä omaa lastaan mihinkään erityisasemaan.

Tottakai jokainen asettaa omat lapsensa erityisasemassa - sehän on velvollisuus vanhempana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällä poismuuttaneella tyttärellä on iso kaksio, runsaasti säilytystilaa, varastotilaa, vaatehuone..ei ole kyse opiskelijayksiöstä. Meidänkö siis oikeasti täytyy säilytellä kaikki hänen rojunsa, mitä ei takuulla enää edes muista omistavansa. Jos pois heittää, niin hirveä huito tulee. Me siis elämme pikkulapsi arkea ja kaikki kaapit pursuaa lapsen tavaroita, meillä tässä asunnossa asuu kokonainen perhe, hän asuu yksin kaksiossaan. Minä kyllä heitän pois heti esimerkiksi lapseni pieneksi jääneet vaatteet ja käytöstä poistuneet lelut jne. Mutta hänen, aikuisen ihmisen vanhat rojut saavat lojua täällä kaappeja täyttämässä?? Onko tämä tosiaan yleinen mielipide asiaan?

Mä komppaan sua. Kasvoin ihan ydinperheessä, mutta kun olin muuttanut pois kotoa, vanhempanikin muuttivat toiselle paikkakunnalle. Ilmoittivat minulle, etteivät mitään minun tavaroitani siirrä uuteen kämppään, ja pyysivat mua hakemaan kaikki ne tavarat, joita vielä tarvitsen, itselleni. Ei siinä ollut mitään draamaa, ihan ymmärrettävää. Ei kai mun vanhemmat nyt jotain mun kamoja siellä tarvi.

Mä luulen, että tässä on yksi muuttuja neliöhinnatkin. Ehkä jossain maalla isossa omakotitalossa, jossa on muutenkin enemmän huoneita, kuin mitä perhe tarvitsee, ei haittaa, vaikka joku huone säilyisi aikuisen lapsen käytössä. Jos taas on asuttu pienessä kaupunkikämpässä, vieras- tai työhuonetta ei ole ollut, sisarukset on jakaneet huoneen tms., niin yhden muuttaessa pois se huone kyllä jää sisarukselle tai siitä tehdään se työ-/vierashuone, eikä pidetä ikuisesti teiniluolana.

Et oikeasti säästänyt mitään lapsesi tavaroita? Et ensimmäisiä kenkiä, kastemekkoa, hänen piirustuksiaan, äitienpäiväkortteja, tai muuta? Kaikki vain pois, hävitettäväksi? Huh.

Eihän nyt kaikkea roinaa voi ryhtyä säilyttämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, sitä voi miettiä, mikä on Sannan kiinnostus pistää omaa aikaa ja vaivaa bonuslapsisuhteen kehittämiseen. Siis sen jälkeen, kun asian päävastuulliset, eli biovanhemmat, ovat hoitaneet oman hommansa surkeasti.

Helppo on huudella, että totta kai vastuullinen aikuinen tekee aina sitä ja tätä. Vaan reaalimaailmassa se ei mene näin. Luultavasti Sanna vertaa omaa suoritustaan biovanhempiin. Eikä ole motivoitunut ottamaan suurempaa vastuuta, kun kerran ne biovanhemmatkaan eivät sitä tehneet. 

Tämä! Itse tulen kyllä toimeen bonuslapseni kanssa, mutta en hoida enkä opeta. Miehelläni ja exällään on yksi lapsi vko-vko. Minulla kaksi, jotka asuvat pääasiassa meillä. Yhteen muuttaessamme oli äidin, miehen ja lapsenkin ajatus siirtää vastuuta minulle. Olettivat, että minä hoidan ja opetan. Siis sen lisäksi, että hoidan pääasiallisesti omat lapseni, mun olisi pitänyt vielä lahjoittaa omaa vapaa-aikaani näille kahdelle ihan terveelle ja itsekin kykenevälle vanhemmalle, kun heitä ei vaan oikein lapsensa kanssa olo ja hänen kasvattamisensa ja opettamisensa kiinnosta. Lapsi jopa odotti, että jätän oman lapseni pakollisen menon väliin, jotta voisin hoitaa yhden hänen ei kiireellisen juttunsa. Ei, ei se niin mene! Jos vanhemmat eivät ota koppia, se kopin ottaminen ei kuulu automaattisesti bonusvanhemmalle. Hän on ensisijassa vastuussa omista lapsistaan ja omasta jaksamisestaan. Jos bonuslapsi vie energian, se on pois niiltä omilta lapsilta.

Näin! Hoidin itse yh:na oman lapseni, joka muutti opiskelemaan kun muutin mieheni kanssa yhteen. Jo alussa kaikki ymmärsivät että minä olen sekä hoitanut, että kasvattanut oman lapseni, enkä ala sitä enää tekemään. Kaikki on mennyt oikein hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ongelmana mieheni aikuinen omillaan asuva tytär. Asumme siis talossa jossa tytär viettänyt lapsuutensa ja meillä nyt miehen kanssa 1 yhteinen lapsi. Tämä aikuinen tytär kokee oikeudekseen marssia milloin tahansa ovesta sisään kuin kotiinsa ja haluaa päättää esimerkiksi huoneiden sijainnista ja sisustuksesta talossa. Säilyttelee tavaroitaan talossa ja on lukuisia kertoja tehnyt selväksi, että kyseessä on hänen kotinsa ja hänen sääntönsä. Minä olen jo lähestulkoon pakannut kamppeeni ja muuttanut pois, mieheni haluaa talossa jatkaa asumista ja on tyttärelleen asian käynyt lukuisia kertoja läpi, muttei muutosta ole tilanteeseen tullut. En usko että pian enää jaksan tilannetta, vaan ajaudumme tämän aikuisen tyttären ja talon vuoksi eroon mieheni kanssa. Nytkin itken tätä kirjoittaessa. Kyllä nämä uusperhe kuviot vaikeita on. Välillä todella toivoo, että olisi kaksi kertaa miettinyt ennen mukaan lähtöä.

Mä saapastelen myös vanhemmilleni kuin kotiini, ja nuorena aikuisena säilytin kamaa heillä. Jos toinen vanhemmistani nyt ottaisi uuden kumppanin jonka mielestä en ole enää tervetullut niin kuin ennen, ja että tavaranikin ärsyttää olemassaolollaan, niin yrittäisin puhua vanhemmalleni järkeä, ja jos se ei onnituisi, niin saisivat pitää tunkkinsa.

Mitähän nämä hänen "säännöt" oikein ovat? Esimerkkejä?

Niin ja kyllä, minun aikuinen lapseni saa saapastella minun ja "uuden" mieheni kotiin kuin kotiinsa konsanaan, ja säilyttää tavaroitaan täällä, eihän hänellä siellä opiskeluyksiössään ole mitään tilaa säilöä lapsuuden juttujaan! Sama koskee luonnollisesti mieheni lapsia, he ovat tervetulleita aina. Tietysti on pyydetty että jos viitsisivät soittaa vaikka matkalta että ovat tulossa, niin eivät sitten törmää vahingossa "petiaikaan" meille.

Kuulostaa siltä että teidän todellakin kannattaa erota. Eikä kannata ottaa uutta miestä, kun mites sitte nsuu pannaan kun hän alkaa kiletämään laosesi tulon lapsuudenkotiinsa, ja lapsesi tavaratkin häntä ärsyttävät?

Asun uusperheessä. Oma lapseni on muuttamassa syksyllä omilleen. Tottakai hän saa säilyttää täällä tavaroitaan, mutta olemme jo etukäteen puhuneet, että hänen huoneestaan tulee työ-/vierashuone, joka on sitten tietty hänen käytössään kun kotiin tulee, mutta sisustukseen ei ole enää sitten sanomista.

Jo päiväkodissa eräs lapseni hoitaja sanoi aina lapsille: Lapset häärää, aikuiset määrää. En käsitä miten tämä perusasia on niin monilta aikuisilta hukassa. Edes kotona asuva lapsi ei päätä muun asunnon sisustuksesta tai siitä mitä missäkin säilytetään. Lapset ovat meillä arvossa ja heidän mielipiteitään kysytään ja kunnioitetaan, mutta aikuiset päättävät, koska aikuiset myös kantavat lopullisen vastuun. Lapset oppivat jo pienenä esim. kysymään, että sopiiko, jos kaveri tulee. 99% kerroista sopii, mutta joskus ei sovi ja thats it. En usko, että pois muuttavalle lapsellekaan on mikään ongelma puhua ja sopia asioista etukäteen. Hänellä on kasvatuksensa tuloksena hyvät sosiaaliset taidot. Niinpä hän ei vain saapastele sisään, kuvitellen, että koti on vain häntä varten tai, että maailma pyörii hänen napansa ympärillä.

Kyllä tuossa oli muut asiat kuin sisustukseen puuttuminen mikä silmään pisti. Minulla on vanhempieni kotiin avain, ja lapsellani minun ja mieheni kotiin. Hän tulee tänne, kotiinsa, kuin kotiin tullaan. Miten tämä teillä menee? Lapsen pitää varata kyläaika kalenterin kanssa? 

Ööh ihan samalla tavalla kuin normaalisti kanssakäydään ihmisten kanssa. Kyllä mun lapset aina ilmoittaa ennen kylään tulemista. Ja samoin soitan kyllä omalle äidilleni että sopiiko tulla käymään. Aina ei sovi ja se on ihan ymmärettävää ja täysin normaalia.

T. Toinen

Vierailija kirjoitti:

Bonuslapset ovat syyttömiä bonuslapsitilaansa.

Aivan siihen on syynä niiden vanhemmat, joiden kuuluu asiat hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi ihmiset, joille lapset on jokin ongelma, tunkevat kenenkään lapsen elämään.

Tämä! Niin vahvasti tämä. Mikä ihmeen etuoikeuskompleksi näitä ihmisiä vaivaa? Lisäksi kuinka uuno pitää olla ettei älyä että lapsen asiat ja etu ja lapsi tulee aina ensin. Voi hyvä luoja anna mun kaikki kestää.

Tätä aina trollataan. Miksi pitää??? Tunkea????

Samalla logiikalla voisi kysyä miksi pitää tehdä lapsia, jos eroaa- ja miksi ylipäätään tehdä lapsia jos ei jaksa niitä. Mutta. Kun. Kukaan ei voi etukäteen varmasti tietää. Minä menin suhteeseen ilman juuri mitään ajatuksia lapsesta tai lapsen äidistä, annoin empatiaa kun lapsen äiti kävi läpi omaa kriisiään ja koki oman lapsensa vääristyneesti. Tuin lapsen ajatusta että äiti rakastaa, eikä isäpuoli ole paha vaan tavallinen aikuinen. Mitään vastavuoroisuutta ei kuitenkaan ollut ja vuosien kuluessa kaikki mitä teimme oli aina väärin. Lapsi kertoi äidilleen vaikka saamastaan lahjasta, niin aina tuli heti kertomaan mitä äiti sanoi. Tai joulu-aattona motkotti lahjoista perään viisi minuuttia avaamisesta. Mitä semmoinen opettaa lapselle? Miltä tuntuu kun joka ikinen syntymäpäivälahja ja joululahja on väärin tai liian kallis tai sellainen on jo.

Kohtasin bonuslapsen taaperona, enkä voinut tietää miten hänen äitinsä tulee käyttäytymään, ja mitä seurauksia sillä on lapsen psyykkeelle. Nyt esiteinin kipuillessa ja surressani tämän lapsen asioita on trollin vakiovastaus - mitäs tungit, kuka käski, lähde meneen ja jätä lapsi rauhaan. Ihan kuin olisi jokin oikea tapa ratkoa asioita, joihin ei edes itse ole osallinen tai syyllinen.

ettekö te osaa porukassa yhtään koordinoida mitä lahjoja kukakin lapselle laittaa?

Kyllä me sovitaan exän kanssa tällaiset sentään, että lapsi saa sopivasti, ei liikaa, toivomiaan juttuja ja tarpeelliset hankinnat tulee tehtyä kerran, ei tuplana. Tämä silti vaikka exän nykyinen rouva on halunnut rajoittaa yhteydenpitomme vain välttämättömiin lapseen liittyviin asioihin.

Mitä muuta yhteydenpitoa kaipaisit?

Nojaa, ihan vaikka kuulumisten vaihtoa. Mehän olimme kaverit pitkään ennen kuin he naisen kanssa edes tapasivat. Lähetimme toisillemme esim kuvia kun olimme lapsen kanssa jossain reissussa tai harrastuksessa, vaihdoimme ajatuksia kasvatusasioista, kerroimme mitä kummankin puolen perheelle kuuluu jne. Ihan siis sellaista normaalia viestinvaihtoa ja juttelua mitä kaksi keskenään hyvissä väleissä olevaa ihmistä, joita yhdistää jotain niinkin merkittävää kuin lapsi, 20 vuotta yhteistä historiaa, yhteiset ystävät ja laajennettu perhe saattaisivat harrastaa.

Ja ei, en ole ollut uhka heidän parisuhteelleen kun olen vakiintunut uuteen parisuhteeseen jo vuosia ennen kuin he tapasivat. Mieskin ehti seurustella siinä välissä jo uuden ihmisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällä poismuuttaneella tyttärellä on iso kaksio, runsaasti säilytystilaa, varastotilaa, vaatehuone..ei ole kyse opiskelijayksiöstä. Meidänkö siis oikeasti täytyy säilytellä kaikki hänen rojunsa, mitä ei takuulla enää edes muista omistavansa. Jos pois heittää, niin hirveä huito tulee. Me siis elämme pikkulapsi arkea ja kaikki kaapit pursuaa lapsen tavaroita, meillä tässä asunnossa asuu kokonainen perhe, hän asuu yksin kaksiossaan. Minä kyllä heitän pois heti esimerkiksi lapseni pieneksi jääneet vaatteet ja käytöstä poistuneet lelut jne. Mutta hänen, aikuisen ihmisen vanhat rojut saavat lojua täällä kaappeja täyttämässä?? Onko tämä tosiaan yleinen mielipide asiaan?

Mä komppaan sua. Kasvoin ihan ydinperheessä, mutta kun olin muuttanut pois kotoa, vanhempanikin muuttivat toiselle paikkakunnalle. Ilmoittivat minulle, etteivät mitään minun tavaroitani siirrä uuteen kämppään, ja pyysivat mua hakemaan kaikki ne tavarat, joita vielä tarvitsen, itselleni. Ei siinä ollut mitään draamaa, ihan ymmärrettävää. Ei kai mun vanhemmat nyt jotain mun kamoja siellä tarvi.

Mä luulen, että tässä on yksi muuttuja neliöhinnatkin. Ehkä jossain maalla isossa omakotitalossa, jossa on muutenkin enemmän huoneita, kuin mitä perhe tarvitsee, ei haittaa, vaikka joku huone säilyisi aikuisen lapsen käytössä. Jos taas on asuttu pienessä kaupunkikämpässä, vieras- tai työhuonetta ei ole ollut, sisarukset on jakaneet huoneen tms., niin yhden muuttaessa pois se huone kyllä jää sisarukselle tai siitä tehdään se työ-/vierashuone, eikä pidetä ikuisesti teiniluolana.

Et oikeasti säästänyt mitään lapsesi tavaroita? Et ensimmäisiä kenkiä, kastemekkoa, hänen piirustuksiaan, äitienpäiväkortteja, tai muuta? Kaikki vain pois, hävitettäväksi? Huh.

Olen tuo kelle vastasit, ja huomautan, että olin tarinan aikuistunut lapsi ja asia oli mullekin ihan ok. On siellä varmaan jotain tuollaisia muistoesineitä jossain, ehkä joku yksi boxi. Ei kaikki ole niin rakastuneita tavaroihin. En itsekään ole, että olen varmasti aika vanhempien kaltainen asiassa. Omatkin teiniaikaiset muistot on jossain hautautuneena häkkivaraston perällä. Ei niitä koskaan tule katsottua läpi. Ei se kaiken vanhan tavaran säilöminen ole millään tavalla järkevää. Muistot säilyy mielessä. Toki valokuvia on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällä poismuuttaneella tyttärellä on iso kaksio, runsaasti säilytystilaa, varastotilaa, vaatehuone..ei ole kyse opiskelijayksiöstä. Meidänkö siis oikeasti täytyy säilytellä kaikki hänen rojunsa, mitä ei takuulla enää edes muista omistavansa. Jos pois heittää, niin hirveä huito tulee. Me siis elämme pikkulapsi arkea ja kaikki kaapit pursuaa lapsen tavaroita, meillä tässä asunnossa asuu kokonainen perhe, hän asuu yksin kaksiossaan. Minä kyllä heitän pois heti esimerkiksi lapseni pieneksi jääneet vaatteet ja käytöstä poistuneet lelut jne. Mutta hänen, aikuisen ihmisen vanhat rojut saavat lojua täällä kaappeja täyttämässä?? Onko tämä tosiaan yleinen mielipide asiaan?

Mä komppaan sua. Kasvoin ihan ydinperheessä, mutta kun olin muuttanut pois kotoa, vanhempanikin muuttivat toiselle paikkakunnalle. Ilmoittivat minulle, etteivät mitään minun tavaroitani siirrä uuteen kämppään, ja pyysivat mua hakemaan kaikki ne tavarat, joita vielä tarvitsen, itselleni. Ei siinä ollut mitään draamaa, ihan ymmärrettävää. Ei kai mun vanhemmat nyt jotain mun kamoja siellä tarvi.

Mä luulen, että tässä on yksi muuttuja neliöhinnatkin. Ehkä jossain maalla isossa omakotitalossa, jossa on muutenkin enemmän huoneita, kuin mitä perhe tarvitsee, ei haittaa, vaikka joku huone säilyisi aikuisen lapsen käytössä. Jos taas on asuttu pienessä kaupunkikämpässä, vieras- tai työhuonetta ei ole ollut, sisarukset on jakaneet huoneen tms., niin yhden muuttaessa pois se huone kyllä jää sisarukselle tai siitä tehdään se työ-/vierashuone, eikä pidetä ikuisesti teiniluolana.

Et oikeasti säästänyt mitään lapsesi tavaroita? Et ensimmäisiä kenkiä, kastemekkoa, hänen piirustuksiaan, äitienpäiväkortteja, tai muuta? Kaikki vain pois, hävitettäväksi? Huh.

Eihän nyt kaikkea roinaa voi ryhtyä säilyttämään.

Eli nuo ovat kaikki roina sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ongelmana mieheni aikuinen omillaan asuva tytär. Asumme siis talossa jossa tytär viettänyt lapsuutensa ja meillä nyt miehen kanssa 1 yhteinen lapsi. Tämä aikuinen tytär kokee oikeudekseen marssia milloin tahansa ovesta sisään kuin kotiinsa ja haluaa päättää esimerkiksi huoneiden sijainnista ja sisustuksesta talossa. Säilyttelee tavaroitaan talossa ja on lukuisia kertoja tehnyt selväksi, että kyseessä on hänen kotinsa ja hänen sääntönsä. Minä olen jo lähestulkoon pakannut kamppeeni ja muuttanut pois, mieheni haluaa talossa jatkaa asumista ja on tyttärelleen asian käynyt lukuisia kertoja läpi, muttei muutosta ole tilanteeseen tullut. En usko että pian enää jaksan tilannetta, vaan ajaudumme tämän aikuisen tyttären ja talon vuoksi eroon mieheni kanssa. Nytkin itken tätä kirjoittaessa. Kyllä nämä uusperhe kuviot vaikeita on. Välillä todella toivoo, että olisi kaksi kertaa miettinyt ennen mukaan lähtöä.

Mä saapastelen myös vanhemmilleni kuin kotiini, ja nuorena aikuisena säilytin kamaa heillä. Jos toinen vanhemmistani nyt ottaisi uuden kumppanin jonka mielestä en ole enää tervetullut niin kuin ennen, ja että tavaranikin ärsyttää olemassaolollaan, niin yrittäisin puhua vanhemmalleni järkeä, ja jos se ei onnituisi, niin saisivat pitää tunkkinsa.

Mitähän nämä hänen "säännöt" oikein ovat? Esimerkkejä?

Niin ja kyllä, minun aikuinen lapseni saa saapastella minun ja "uuden" mieheni kotiin kuin kotiinsa konsanaan, ja säilyttää tavaroitaan täällä, eihän hänellä siellä opiskeluyksiössään ole mitään tilaa säilöä lapsuuden juttujaan! Sama koskee luonnollisesti mieheni lapsia, he ovat tervetulleita aina. Tietysti on pyydetty että jos viitsisivät soittaa vaikka matkalta että ovat tulossa, niin eivät sitten törmää vahingossa "petiaikaan" meille.

Kuulostaa siltä että teidän todellakin kannattaa erota. Eikä kannata ottaa uutta miestä, kun mites sitte nsuu pannaan kun hän alkaa kiletämään laosesi tulon lapsuudenkotiinsa, ja lapsesi tavaratkin häntä ärsyttävät?

Asun uusperheessä. Oma lapseni on muuttamassa syksyllä omilleen. Tottakai hän saa säilyttää täällä tavaroitaan, mutta olemme jo etukäteen puhuneet, että hänen huoneestaan tulee työ-/vierashuone, joka on sitten tietty hänen käytössään kun kotiin tulee, mutta sisustukseen ei ole enää sitten sanomista.

Jo päiväkodissa eräs lapseni hoitaja sanoi aina lapsille: Lapset häärää, aikuiset määrää. En käsitä miten tämä perusasia on niin monilta aikuisilta hukassa. Edes kotona asuva lapsi ei päätä muun asunnon sisustuksesta tai siitä mitä missäkin säilytetään. Lapset ovat meillä arvossa ja heidän mielipiteitään kysytään ja kunnioitetaan, mutta aikuiset päättävät, koska aikuiset myös kantavat lopullisen vastuun. Lapset oppivat jo pienenä esim. kysymään, että sopiiko, jos kaveri tulee. 99% kerroista sopii, mutta joskus ei sovi ja thats it. En usko, että pois muuttavalle lapsellekaan on mikään ongelma puhua ja sopia asioista etukäteen. Hänellä on kasvatuksensa tuloksena hyvät sosiaaliset taidot. Niinpä hän ei vain saapastele sisään, kuvitellen, että koti on vain häntä varten tai, että maailma pyörii hänen napansa ympärillä.

Kyllä tuossa oli muut asiat kuin sisustukseen puuttuminen mikä silmään pisti. Minulla on vanhempieni kotiin avain, ja lapsellani minun ja mieheni kotiin. Hän tulee tänne, kotiinsa, kuin kotiin tullaan. Miten tämä teillä menee? Lapsen pitää varata kyläaika kalenterin kanssa? 

Kyllä pitää sopia (kalenterin kanssa). Lapsi muuttaa toiselle puolelle Suomea. Jos haluaa nähdä meitä, on ihan hyvä varmistaa, että ollaan paikalla. Jos taas suunnittelee kavereiden kanssa bileitä ulkoporeammeessa, on hyvä kysyä sopiiko. Voi olla, että olemme suunnitelleet samaa samalle illalle omien ystäviemme kanssa. Ei tämä ole vaikeaa. Ihan normaalia asioista sopimista. Avaimen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Tosin meillä on sähköinen koodilukko, ei tarvitse edes avainta.

Minullakin on avain vanhempieni kotiin, lapsuudenkotiini. Todellakin soitan/viestitän ja kysyn ennen visiittiä. Mitä minä sinne tyhjään taloon menisin? Entä, jos äitini olisi juuri kahvilla parhaan ystävänsä kanssa? Menisin mieluummin parempaan aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi ihmiset, joille lapset on jokin ongelma, tunkevat kenenkään lapsen elämään.

Tämä! Niin vahvasti tämä. Mikä ihmeen etuoikeuskompleksi näitä ihmisiä vaivaa? Lisäksi kuinka uuno pitää olla ettei älyä että lapsen asiat ja etu ja lapsi tulee aina ensin. Voi hyvä luoja anna mun kaikki kestää.

Tätä aina trollataan. Miksi pitää??? Tunkea????

Samalla logiikalla voisi kysyä miksi pitää tehdä lapsia, jos eroaa- ja miksi ylipäätään tehdä lapsia jos ei jaksa niitä. Mutta. Kun. Kukaan ei voi etukäteen varmasti tietää. Minä menin suhteeseen ilman juuri mitään ajatuksia lapsesta tai lapsen äidistä, annoin empatiaa kun lapsen äiti kävi läpi omaa kriisiään ja koki oman lapsensa vääristyneesti. Tuin lapsen ajatusta että äiti rakastaa, eikä isäpuoli ole paha vaan tavallinen aikuinen. Mitään vastavuoroisuutta ei kuitenkaan ollut ja vuosien kuluessa kaikki mitä teimme oli aina väärin. Lapsi kertoi äidilleen vaikka saamastaan lahjasta, niin aina tuli heti kertomaan mitä äiti sanoi. Tai joulu-aattona motkotti lahjoista perään viisi minuuttia avaamisesta. Mitä semmoinen opettaa lapselle? Miltä tuntuu kun joka ikinen syntymäpäivälahja ja joululahja on väärin tai liian kallis tai sellainen on jo.

Kohtasin bonuslapsen taaperona, enkä voinut tietää miten hänen äitinsä tulee käyttäytymään, ja mitä seurauksia sillä on lapsen psyykkeelle. Nyt esiteinin kipuillessa ja surressani tämän lapsen asioita on trollin vakiovastaus - mitäs tungit, kuka käski, lähde meneen ja jätä lapsi rauhaan. Ihan kuin olisi jokin oikea tapa ratkoa asioita, joihin ei edes itse ole osallinen tai syyllinen.

ettekö te osaa porukassa yhtään koordinoida mitä lahjoja kukakin lapselle laittaa?

Kyllä me sovitaan exän kanssa tällaiset sentään, että lapsi saa sopivasti, ei liikaa, toivomiaan juttuja ja tarpeelliset hankinnat tulee tehtyä kerran, ei tuplana. Tämä silti vaikka exän nykyinen rouva on halunnut rajoittaa yhteydenpitomme vain välttämättömiin lapseen liittyviin asioihin.

Mitä muuta yhteydenpitoa kaipaisit?

Nojaa, ihan vaikka kuulumisten vaihtoa. Mehän olimme kaverit pitkään ennen kuin he naisen kanssa edes tapasivat. Lähetimme toisillemme esim kuvia kun olimme lapsen kanssa jossain reissussa tai harrastuksessa, vaihdoimme ajatuksia kasvatusasioista, kerroimme mitä kummankin puolen perheelle kuuluu jne. Ihan siis sellaista normaalia viestinvaihtoa ja juttelua mitä kaksi keskenään hyvissä väleissä olevaa ihmistä, joita yhdistää jotain niinkin merkittävää kuin lapsi, 20 vuotta yhteistä historiaa, yhteiset ystävät ja laajennettu perhe saattaisivat harrastaa.

Ja ei, en ole ollut uhka heidän parisuhteelleen kun olen vakiintunut uuteen parisuhteeseen jo vuosia ennen kuin he tapasivat. Mieskin ehti seurustella siinä välissä jo uuden ihmisen kanssa.

tämä. Tää on kyllä erikoista et ihmiset juttelevat naapurin tai työkavereiden kanssa niitä näitä, mutta sen tyypin kanssa kenen kanssa on yhteinen historia ei yhtäkkiä saisikaan puhua kuin "aivan välttämättömät".

mikä tässä on niinkun se logiikka? Jos ne on eronneet niin tuskin ne vuosien päästä enää laittaa uutta naista pihalle ja ottaa vanhaa takas.

Syytön kaikkeen on tämä boonus lapsi. Toinen vanhemmista ainakin rakastaa omaa lastaan.

Vie aikaa, ennen kuin tottuu tähän vieraaseen lapseen.

Joo tottakai aikuiset ihmiset ilmoittaa, kun ovat menossa jonnekin kyläilemään. Aina kun menen vanhemmilleni käymään ilmoitan asiasta etukäteen ja samoin toimivat he. Omituista olisi jos aikuiset marssisivat ovista ilmoittamatta! Meillä on useinkin kotona sellainen tilanne mitä en haluaisi ulkopuolisten näkevän. Esimerkkinä nyt vaikka intiimi hetki puolison kanssa tai päiväunet sohvalla vähissä vaatteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällä poismuuttaneella tyttärellä on iso kaksio, runsaasti säilytystilaa, varastotilaa, vaatehuone..ei ole kyse opiskelijayksiöstä. Meidänkö siis oikeasti täytyy säilytellä kaikki hänen rojunsa, mitä ei takuulla enää edes muista omistavansa. Jos pois heittää, niin hirveä huito tulee. Me siis elämme pikkulapsi arkea ja kaikki kaapit pursuaa lapsen tavaroita, meillä tässä asunnossa asuu kokonainen perhe, hän asuu yksin kaksiossaan. Minä kyllä heitän pois heti esimerkiksi lapseni pieneksi jääneet vaatteet ja käytöstä poistuneet lelut jne. Mutta hänen, aikuisen ihmisen vanhat rojut saavat lojua täällä kaappeja täyttämässä?? Onko tämä tosiaan yleinen mielipide asiaan?

Mä komppaan sua. Kasvoin ihan ydinperheessä, mutta kun olin muuttanut pois kotoa, vanhempanikin muuttivat toiselle paikkakunnalle. Ilmoittivat minulle, etteivät mitään minun tavaroitani siirrä uuteen kämppään, ja pyysivat mua hakemaan kaikki ne tavarat, joita vielä tarvitsen, itselleni. Ei siinä ollut mitään draamaa, ihan ymmärrettävää. Ei kai mun vanhemmat nyt jotain mun kamoja siellä tarvi.

Mä luulen, että tässä on yksi muuttuja neliöhinnatkin. Ehkä jossain maalla isossa omakotitalossa, jossa on muutenkin enemmän huoneita, kuin mitä perhe tarvitsee, ei haittaa, vaikka joku huone säilyisi aikuisen lapsen käytössä. Jos taas on asuttu pienessä kaupunkikämpässä, vieras- tai työhuonetta ei ole ollut, sisarukset on jakaneet huoneen tms., niin yhden muuttaessa pois se huone kyllä jää sisarukselle tai siitä tehdään se työ-/vierashuone, eikä pidetä ikuisesti teiniluolana.

Et oikeasti säästänyt mitään lapsesi tavaroita? Et ensimmäisiä kenkiä, kastemekkoa, hänen piirustuksiaan, äitienpäiväkortteja, tai muuta? Kaikki vain pois, hävitettäväksi? Huh.

Olen tuo kelle vastasit, ja huomautan, että olin tarinan aikuistunut lapsi ja asia oli mullekin ihan ok. On siellä varmaan jotain tuollaisia muistoesineitä jossain, ehkä joku yksi boxi. Ei kaikki ole niin rakastuneita tavaroihin. En itsekään ole, että olen varmasti aika vanhempien kaltainen asiassa. Omatkin teiniaikaiset muistot on jossain hautautuneena häkkivaraston perällä. Ei niitä koskaan tule katsottua läpi. Ei se kaiken vanhan tavaran säilöminen ole millään tavalla järkevää. Muistot säilyy mielessä. Toki valokuvia on.

Et suinkaan kuitenkaan päätä toisten puolesta ja hävitä heidän tavaroitaan kun sinä et niillä mitään tee?

Jännä ajatus että jos on säästössä kastemekko, niin on rakastunut tavaraan :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ongelmana mieheni aikuinen omillaan asuva tytär. Asumme siis talossa jossa tytär viettänyt lapsuutensa ja meillä nyt miehen kanssa 1 yhteinen lapsi. Tämä aikuinen tytär kokee oikeudekseen marssia milloin tahansa ovesta sisään kuin kotiinsa ja haluaa päättää esimerkiksi huoneiden sijainnista ja sisustuksesta talossa. Säilyttelee tavaroitaan talossa ja on lukuisia kertoja tehnyt selväksi, että kyseessä on hänen kotinsa ja hänen sääntönsä. Minä olen jo lähestulkoon pakannut kamppeeni ja muuttanut pois, mieheni haluaa talossa jatkaa asumista ja on tyttärelleen asian käynyt lukuisia kertoja läpi, muttei muutosta ole tilanteeseen tullut. En usko että pian enää jaksan tilannetta, vaan ajaudumme tämän aikuisen tyttären ja talon vuoksi eroon mieheni kanssa. Nytkin itken tätä kirjoittaessa. Kyllä nämä uusperhe kuviot vaikeita on. Välillä todella toivoo, että olisi kaksi kertaa miettinyt ennen mukaan lähtöä.

Mä saapastelen myös vanhemmilleni kuin kotiini, ja nuorena aikuisena säilytin kamaa heillä. Jos toinen vanhemmistani nyt ottaisi uuden kumppanin jonka mielestä en ole enää tervetullut niin kuin ennen, ja että tavaranikin ärsyttää olemassaolollaan, niin yrittäisin puhua vanhemmalleni järkeä, ja jos se ei onnituisi, niin saisivat pitää tunkkinsa.

Mitähän nämä hänen "säännöt" oikein ovat? Esimerkkejä?

Niin ja kyllä, minun aikuinen lapseni saa saapastella minun ja "uuden" mieheni kotiin kuin kotiinsa konsanaan, ja säilyttää tavaroitaan täällä, eihän hänellä siellä opiskeluyksiössään ole mitään tilaa säilöä lapsuuden juttujaan! Sama koskee luonnollisesti mieheni lapsia, he ovat tervetulleita aina. Tietysti on pyydetty että jos viitsisivät soittaa vaikka matkalta että ovat tulossa, niin eivät sitten törmää vahingossa "petiaikaan" meille.

Kuulostaa siltä että teidän todellakin kannattaa erota. Eikä kannata ottaa uutta miestä, kun mites sitte nsuu pannaan kun hän alkaa kiletämään laosesi tulon lapsuudenkotiinsa, ja lapsesi tavaratkin häntä ärsyttävät?

Asun uusperheessä. Oma lapseni on muuttamassa syksyllä omilleen. Tottakai hän saa säilyttää täällä tavaroitaan, mutta olemme jo etukäteen puhuneet, että hänen huoneestaan tulee työ-/vierashuone, joka on sitten tietty hänen käytössään kun kotiin tulee, mutta sisustukseen ei ole enää sitten sanomista.

Jo päiväkodissa eräs lapseni hoitaja sanoi aina lapsille: Lapset häärää, aikuiset määrää. En käsitä miten tämä perusasia on niin monilta aikuisilta hukassa. Edes kotona asuva lapsi ei päätä muun asunnon sisustuksesta tai siitä mitä missäkin säilytetään. Lapset ovat meillä arvossa ja heidän mielipiteitään kysytään ja kunnioitetaan, mutta aikuiset päättävät, koska aikuiset myös kantavat lopullisen vastuun. Lapset oppivat jo pienenä esim. kysymään, että sopiiko, jos kaveri tulee. 99% kerroista sopii, mutta joskus ei sovi ja thats it. En usko, että pois muuttavalle lapsellekaan on mikään ongelma puhua ja sopia asioista etukäteen. Hänellä on kasvatuksensa tuloksena hyvät sosiaaliset taidot. Niinpä hän ei vain saapastele sisään, kuvitellen, että koti on vain häntä varten tai, että maailma pyörii hänen napansa ympärillä.

Kyllä tuossa oli muut asiat kuin sisustukseen puuttuminen mikä silmään pisti. Minulla on vanhempieni kotiin avain, ja lapsellani minun ja mieheni kotiin. Hän tulee tänne, kotiinsa, kuin kotiin tullaan. Miten tämä teillä menee? Lapsen pitää varata kyläaika kalenterin kanssa? 

Ööh ihan samalla tavalla kuin normaalisti kanssakäydään ihmisten kanssa. Kyllä mun lapset aina ilmoittaa ennen kylään tulemista. Ja samoin soitan kyllä omalle äidilleni että sopiiko tulla käymään. Aina ei sovi ja se on ihan ymmärettävää ja täysin normaalia.

T. Toinen

Juuri näin. Ihan riittää vaikka Whatsapp viestittely siitä koska sopii kenenkin tulla. En paukahda kysymättä omien vanhempien kotiin enkä myöskään omien lasteni koteihin. Anoppilassakin käyn vain kutsusta. Hyvät välit kaikkiin edellä mainittuihin.

Ihan todellako jonkun mielestä minun pitäisi koota kaikki tämän poismuuttaneen tyttären rikki menneet lapsuuden lelut, vanhat sopimattomat vaatteet, koulukirjat, pehmolelut, ties mitkä tilpehöörit kasaan ja varastoida jonnekin? Minne? Niitähän on todella paljon! Ja siitähän vasta huuto tulisikin kun olisin niihin koskenut ja pakannut pois. Siis miksi niitä pitää säilyttää täällä ja varastoida yleensäkään? Ja miksi minun se pitäisi tehdä??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ongelmana mieheni aikuinen omillaan asuva tytär. Asumme siis talossa jossa tytär viettänyt lapsuutensa ja meillä nyt miehen kanssa 1 yhteinen lapsi. Tämä aikuinen tytär kokee oikeudekseen marssia milloin tahansa ovesta sisään kuin kotiinsa ja haluaa päättää esimerkiksi huoneiden sijainnista ja sisustuksesta talossa. Säilyttelee tavaroitaan talossa ja on lukuisia kertoja tehnyt selväksi, että kyseessä on hänen kotinsa ja hänen sääntönsä. Minä olen jo lähestulkoon pakannut kamppeeni ja muuttanut pois, mieheni haluaa talossa jatkaa asumista ja on tyttärelleen asian käynyt lukuisia kertoja läpi, muttei muutosta ole tilanteeseen tullut. En usko että pian enää jaksan tilannetta, vaan ajaudumme tämän aikuisen tyttären ja talon vuoksi eroon mieheni kanssa. Nytkin itken tätä kirjoittaessa. Kyllä nämä uusperhe kuviot vaikeita on. Välillä todella toivoo, että olisi kaksi kertaa miettinyt ennen mukaan lähtöä.

Mä saapastelen myös vanhemmilleni kuin kotiini, ja nuorena aikuisena säilytin kamaa heillä. Jos toinen vanhemmistani nyt ottaisi uuden kumppanin jonka mielestä en ole enää tervetullut niin kuin ennen, ja että tavaranikin ärsyttää olemassaolollaan, niin yrittäisin puhua vanhemmalleni järkeä, ja jos se ei onnituisi, niin saisivat pitää tunkkinsa.

Mitähän nämä hänen "säännöt" oikein ovat? Esimerkkejä?

Niin ja kyllä, minun aikuinen lapseni saa saapastella minun ja "uuden" mieheni kotiin kuin kotiinsa konsanaan, ja säilyttää tavaroitaan täällä, eihän hänellä siellä opiskeluyksiössään ole mitään tilaa säilöä lapsuuden juttujaan! Sama koskee luonnollisesti mieheni lapsia, he ovat tervetulleita aina. Tietysti on pyydetty että jos viitsisivät soittaa vaikka matkalta että ovat tulossa, niin eivät sitten törmää vahingossa "petiaikaan" meille.

Kuulostaa siltä että teidän todellakin kannattaa erota. Eikä kannata ottaa uutta miestä, kun mites sitte nsuu pannaan kun hän alkaa kiletämään laosesi tulon lapsuudenkotiinsa, ja lapsesi tavaratkin häntä ärsyttävät?

Asun uusperheessä. Oma lapseni on muuttamassa syksyllä omilleen. Tottakai hän saa säilyttää täällä tavaroitaan, mutta olemme jo etukäteen puhuneet, että hänen huoneestaan tulee työ-/vierashuone, joka on sitten tietty hänen käytössään kun kotiin tulee, mutta sisustukseen ei ole enää sitten sanomista.

Jo päiväkodissa eräs lapseni hoitaja sanoi aina lapsille: Lapset häärää, aikuiset määrää. En käsitä miten tämä perusasia on niin monilta aikuisilta hukassa. Edes kotona asuva lapsi ei päätä muun asunnon sisustuksesta tai siitä mitä missäkin säilytetään. Lapset ovat meillä arvossa ja heidän mielipiteitään kysytään ja kunnioitetaan, mutta aikuiset päättävät, koska aikuiset myös kantavat lopullisen vastuun. Lapset oppivat jo pienenä esim. kysymään, että sopiiko, jos kaveri tulee. 99% kerroista sopii, mutta joskus ei sovi ja thats it. En usko, että pois muuttavalle lapsellekaan on mikään ongelma puhua ja sopia asioista etukäteen. Hänellä on kasvatuksensa tuloksena hyvät sosiaaliset taidot. Niinpä hän ei vain saapastele sisään, kuvitellen, että koti on vain häntä varten tai, että maailma pyörii hänen napansa ympärillä.

Kyllä tuossa oli muut asiat kuin sisustukseen puuttuminen mikä silmään pisti. Minulla on vanhempieni kotiin avain, ja lapsellani minun ja mieheni kotiin. Hän tulee tänne, kotiinsa, kuin kotiin tullaan. Miten tämä teillä menee? Lapsen pitää varata kyläaika kalenterin kanssa? 

Kyllä pitää sopia (kalenterin kanssa). Lapsi muuttaa toiselle puolelle Suomea. Jos haluaa nähdä meitä, on ihan hyvä varmistaa, että ollaan paikalla. Jos taas suunnittelee kavereiden kanssa bileitä ulkoporeammeessa, on hyvä kysyä sopiiko. Voi olla, että olemme suunnitelleet samaa samalle illalle omien ystäviemme kanssa. Ei tämä ole vaikeaa. Ihan normaalia asioista sopimista. Avaimen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Tosin meillä on sähköinen koodilukko, ei tarvitse edes avainta.

Minullakin on avain vanhempieni kotiin, lapsuudenkotiini. Todellakin soitan/viestitän ja kysyn ennen visiittiä. Mitä minä sinne tyhjään taloon menisin? Entä, jos äitini olisi juuri kahvilla parhaan ystävänsä kanssa? Menisin mieluummin parempaan aikaan.

Eli lapsi ei saa pistäytyä kylässä jos on lähistöllä, vaan aika pitää varata, vaikka ajaisi asunnon ohi. Asia selvä. Ehkä joillain tosiaan on näin, meillä onneksi ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi ihmiset, joille lapset on jokin ongelma, tunkevat kenenkään lapsen elämään.

Tämä! Niin vahvasti tämä. Mikä ihmeen etuoikeuskompleksi näitä ihmisiä vaivaa? Lisäksi kuinka uuno pitää olla ettei älyä että lapsen asiat ja etu ja lapsi tulee aina ensin. Voi hyvä luoja anna mun kaikki kestää.

Tätä aina trollataan. Miksi pitää??? Tunkea????

Samalla logiikalla voisi kysyä miksi pitää tehdä lapsia, jos eroaa- ja miksi ylipäätään tehdä lapsia jos ei jaksa niitä. Mutta. Kun. Kukaan ei voi etukäteen varmasti tietää. Minä menin suhteeseen ilman juuri mitään ajatuksia lapsesta tai lapsen äidistä, annoin empatiaa kun lapsen äiti kävi läpi omaa kriisiään ja koki oman lapsensa vääristyneesti. Tuin lapsen ajatusta että äiti rakastaa, eikä isäpuoli ole paha vaan tavallinen aikuinen. Mitään vastavuoroisuutta ei kuitenkaan ollut ja vuosien kuluessa kaikki mitä teimme oli aina väärin. Lapsi kertoi äidilleen vaikka saamastaan lahjasta, niin aina tuli heti kertomaan mitä äiti sanoi. Tai joulu-aattona motkotti lahjoista perään viisi minuuttia avaamisesta. Mitä semmoinen opettaa lapselle? Miltä tuntuu kun joka ikinen syntymäpäivälahja ja joululahja on väärin tai liian kallis tai sellainen on jo.

Kohtasin bonuslapsen taaperona, enkä voinut tietää miten hänen äitinsä tulee käyttäytymään, ja mitä seurauksia sillä on lapsen psyykkeelle. Nyt esiteinin kipuillessa ja surressani tämän lapsen asioita on trollin vakiovastaus - mitäs tungit, kuka käski, lähde meneen ja jätä lapsi rauhaan. Ihan kuin olisi jokin oikea tapa ratkoa asioita, joihin ei edes itse ole osallinen tai syyllinen.

ettekö te osaa porukassa yhtään koordinoida mitä lahjoja kukakin lapselle laittaa?

Kyllä me sovitaan exän kanssa tällaiset sentään, että lapsi saa sopivasti, ei liikaa, toivomiaan juttuja ja tarpeelliset hankinnat tulee tehtyä kerran, ei tuplana. Tämä silti vaikka exän nykyinen rouva on halunnut rajoittaa yhteydenpitomme vain välttämättömiin lapseen liittyviin asioihin.

Miksi lapsen äiti ei anna samaa palautetta muille sukulaisille? Miksi täti voi antaa repun rauhassa, mutta kun me annamme repun kuuluu perästä, että lapsella oli jo reppu? Ymmärrätkö? Lähtisitkö itse tähän leikkiin? Meillä ei kuitenkaan ole ikinä ollut mitään vaatimuksia tai kommetteja heidän sisäisille ostoilleen. Kysehän on siitä, että halu ei ole koordinoida lahjoja molemminsuuntaisesti. Esim. ostin pelikoneen koko perheelle, ja äiti suuttui. Olisi pitänyt olla ostamatta, koska myös hänen lapsensa pääsi käyttämään. Heillä itsellään toki on pelikone, jota lapsi käyttää. Joten logiikka ei auennut. Myös puhelin ja tabletti olivat väärin (isän kotiin käyttöön esiteinille) - mutta miten selittää sitten että muut lapset saavat kalliita lahjoja, mutta yksi lapsi ei saa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokeile itse kahden huonotuulisen ja puhumattoman nepsylapsen kanssa, jotka palvoo isiä ja äitiä ja vihaa kaikkia muita aikuisia, että kuinka hauskaa on. T. Odotan välillä kuin kuuta nousevaa, että lapset aikuistuvat

Miksi aloitit suhteen sellaisen vanhemman kanssa, jolla on erityislapsia?

Aloitin suhteen miehen kanssa, en lasten. Mies ei ole ihan noin erityinen, joten toki häntä rakastan.

Pitäisi ymmärtää, että lapset kuuluvat samaan pakettiin.

En minä ainakaan valinnut miestäni mistään hyllystä, että minä otat nyt tuon ja rakastun juuri häneen. Juttua en kommentoi pelkän otsikon perusteella. Lukittua juttua, kun ei pääse kaikki lukemaan.

Mutta päätit kuitenkin ihan itse, että aloitata elämän hänen kanssaan. Ei se, että rakastuu toiseen automaattisesti tarkoita, että on pakko olla hänen kanssaan.