Bonuslapsessa ärsyttää välillä kaikki, sanoo uusperheen äiti

Vierailija kirjoitti:

Kun äitini tapasi uuden miehensä, minä olin 14 ja siskoni 9 vuotias. Vuosi tapaamisen jälkeen muutimme uuden miehen luo asumaan. Itsellä hänellä oli ennestään kolme lasta, kaksi jo omillaan ja nuorin sisareni ikäinen joka asui äidillään. Ikinä hän ei sanonut meistä mitään pahaa, eikä ollut edes mikään iso asunto. Minä olin aivan helvetin traumatisoitunut lapsuudestani ja välit äitiini olivat hyvin tulehtuneet, tappelimme jatkuvasti. Sisareni oli vilkas mutta muuten ihan tavallinen lapsi. Yhtäkään kertaa en ole kuullut että äidin mies olisi valittanut meistä, ja he ovat olleet yhdessä nyt 40 vuotta. Isäksi en häntä sano, joskus korkeintaan isäpuoleksi kun puhun hänestä, ihan vaan siksi että se on helpompaa. Sisareni pitää häntä isänään. Ikinä hän ei ole puuttunut asioihimme tai arvostellut meitä, ihan sama miten typeriä olemme joskus olleet. Ei meillä mitkään läheiset välit ole, mutta olen tosi kiitollinen siitä että hän on sietänyt meitä niin hyvin. Olen nähnyt että asiat voisi olla toisinkin.

Olen itse ollut 21 vuotta äitipuoli ja kertaakaan en ole miehen lasten kanssa tapellut. Minä en huuda, kouluta tai paheksu. Olivat tavattaessa 15 ja 17v. Tyttöjä kumpikin.. Nämä teinitytöt kyllä kulki välillä nyrpeänä yms., mutta ignoorasin sen täysin ja olin tasaisen ystävällinen. Otin sen linjan, että olen "kaveriaikuinen" heidän elämässään. Juttelen niitä näitä (ei intiimejä juttuja tietenkään) ja naureskelen asioille. Isänsä hoiti ikävät asiat ja minä luistelin karkuun suunnilleen kauppaan, jos tiesin edessä olevan saarnan ja huudon isänsä toimesta esimerkiksi viikonlopun aktiviteeteista. Erityisesti teini-ikäisten kanssa on aivan turha yhtään alkaa esittään kasvattajaa tai vanhempaa siinä kuviossa, jossa heillä on kaksi vanhempaa. Pysy taustalla, älä puutu, ole ystävällinen ja niele teinien typerät ilmeet ja muut pienet jutut, koska he eivät helposti hyväksy uutta aikuista siihen, vaikka yrittäisivätkin käyttäytyä lähtökohtaisesti.

Nyt tytöt lähestyy keski-ikää ja meillä on paremmat välit kuin koskaan. Olemme aikuisiällä lähentyneet vuosi vuodelta enemmän ja voisin sanoa, että olen äidin ja ystävän sekoitus heille. Enemmänhän nuo pitää minuun yhteyttä kuin isäänsä, kun miehet ei osaa puhua juoruilupuheluita...

Vierailija kirjoitti:

Tällä poismuuttaneella tyttärellä on iso kaksio, runsaasti säilytystilaa, varastotilaa, vaatehuone..ei ole kyse opiskelijayksiöstä. Meidänkö siis oikeasti täytyy säilytellä kaikki hänen rojunsa, mitä ei takuulla enää edes muista omistavansa. Jos pois heittää, niin hirveä huito tulee. Me siis elämme pikkulapsi arkea ja kaikki kaapit pursuaa lapsen tavaroita, meillä tässä asunnossa asuu kokonainen perhe, hän asuu yksin kaksiossaan. Minä kyllä heitän pois heti esimerkiksi lapseni pieneksi jääneet vaatteet ja käytöstä poistuneet lelut jne. Mutta hänen, aikuisen ihmisen vanhat rojut saavat lojua täällä kaappeja täyttämässä?? Onko tämä tosiaan yleinen mielipide asiaan?

Mä komppaan sua. Kasvoin ihan ydinperheessä, mutta kun olin muuttanut pois kotoa, vanhempanikin muuttivat toiselle paikkakunnalle. Ilmoittivat minulle, etteivät mitään minun tavaroitani siirrä uuteen kämppään, ja pyysivat mua hakemaan kaikki ne tavarat, joita vielä tarvitsen, itselleni. Ei siinä ollut mitään draamaa, ihan ymmärrettävää. Ei kai mun vanhemmat nyt jotain mun kamoja siellä tarvi.

Mä luulen, että tässä on yksi muuttuja neliöhinnatkin. Ehkä jossain maalla isossa omakotitalossa, jossa on muutenkin enemmän huoneita, kuin mitä perhe tarvitsee, ei haittaa, vaikka joku huone säilyisi aikuisen lapsen käytössä. Jos taas on asuttu pienessä kaupunkikämpässä, vieras- tai työhuonetta ei ole ollut, sisarukset on jakaneet huoneen tms., niin yhden muuttaessa pois se huone kyllä jää sisarukselle tai siitä tehdään se työ-/vierashuone, eikä pidetä ikuisesti teiniluolana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan järkyttävä juttu! Yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua elämään tuollaisessa kodissa.

Miksei se oma äiti ota tuota lasta luokseen.

Siksi koska jutun mukaan biologisella äidillä ei ole elämä ihan hallussa. "Lapsen suhde äitiinsä on hankala".

Vierailija kirjoitti:

Tällä poismuuttaneella tyttärellä on iso kaksio, runsaasti säilytystilaa, varastotilaa, vaatehuone..ei ole kyse opiskelijayksiöstä. Meidänkö siis oikeasti täytyy säilytellä kaikki hänen rojunsa, mitä ei takuulla enää edes muista omistavansa. Jos pois heittää, niin hirveä huito tulee. Me siis elämme pikkulapsi arkea ja kaikki kaapit pursuaa lapsen tavaroita, meillä tässä asunnossa asuu kokonainen perhe, hän asuu yksin kaksiossaan. Minä kyllä heitän pois heti esimerkiksi lapseni pieneksi jääneet vaatteet ja käytöstä poistuneet lelut jne. Mutta hänen, aikuisen ihmisen vanhat rojut saavat lojua täällä kaappeja täyttämässä?? Onko tämä tosiaan yleinen mielipide asiaan?

Ei ole. Kyllä me ollaan heivattu pois kaikkien kamat, (puolison lasten ja omieni). Vanhoista omista huoneistakin on tehty ihan muita huoneita. Jos jättivät niitä tavaroita niin toki kysyttiin ensin, että otatko vai viedäänkö kaatikselle/kierrätykseen. Ja saa tänne tulla yökylään (monesti tulevatkin kun toisella paikkakunnalla asuvat), mutta sitä omaa vanhaa huonetta ei ole eli pitää mennä sitten vaikka vierashuoneeseen nukkumaan.

Meille myös soitetaan ovikelloa kun tullaan käymään. Mutta jokainen tapaa tyylillään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi ihmiset, joille lapset on jokin ongelma, tunkevat kenenkään lapsen elämään.

Tämä! Niin vahvasti tämä. Mikä ihmeen etuoikeuskompleksi näitä ihmisiä vaivaa? Lisäksi kuinka uuno pitää olla ettei älyä että lapsen asiat ja etu ja lapsi tulee aina ensin. Voi hyvä luoja anna mun kaikki kestää.

Oma lapsi ja parisuhde tulee aina ensin. Ylimääräinen lapsi kuuluu omien vanhempiensa murheeksi.

Heh heh! Bonuslapsi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jutusta: Bonus olisi halunnut vaihtaa minun lapselleni vaipat ja nukuttaa tätä. Aivan kuin hänestä olisi tulossa se uusperheen vanhempi. Koin, ettei meille molemmille ole tilaa saman katon alla.

***

Siis Sannaa vitutti, kun kumppanin lapsi oli kiintymässä pikkusisarukseen ja halusi hoivata! Kuinka urpo voi olla? On itse aiheuttanut nuo huonot välit. Muutenkin uskomaton, kun lapsen tapa viettää aikaa on ollut hänestä vääränlainen, kun lapsi on mieluummin siivonnut kuin leikkinyt. Alle kouluikäisenä vielä. Miten noin nuorta lasta voi dissata noin pahoin, ja vielä noin harmittomasta asiasta?

Niinpä, ihan järkyttävää. Jutussa vielä sanottiin, että lapsi ei juuri näe oikeaa äitiään eli viettää suurimman osan ajasta tuollaisessa ympäristössä, jossa saa koko ajan tuntea olevansa ei-toivottu. Kauhean kuuloinen tilanne. Sanna voisi katsoa peiliin ja muistaa, että hänen arkensa on myös tuon bonuslapsen lapsuus ja on myös hänen vastuullaan yrittää tehdä siitä mahdollisimman hyvä.

Nyt sen bonuslaosen isä ja äiti on hänen lapsuudestaan vastuussa, ei Sanna. Miehet on aina kärkkäitä lykkäämään vastuun omasta muksustaan sivullisten niskaan. Korjattu

Jos lapsen oma koti on samassa osoitteessa kuin isän uuden naisen, niin kyllä sillä naisellakin on vastuu turvata hyvä ja turvallinen kavuympäristö lapselle.

Älä muuta saman katon alle jos et halua ottaa mitään vastuuta.

Lapsi on aina omien vanhempiensa vastuulla. Ei sivullisten, asuttiinoa missä tahansa.

Tottakai vanhemmat ovat vastuussa. Mutta jokainen aikuinen joka asuu saman katon alla on myös vastuussa että kotona on turvallista ja hyvä olla. Eikö tämä ole kaikille itsestäänselvää?

Miehelläni on lapsi ja kyllä minä lapsettomana ymmärrän että en voi käyttäytyä ihan miten sattuu kun käyn miehen luona jos lapsi on paikalla. On minullakin se vastuu aikuisena näyttää hyvää esimerkkiä eikä perseillä menemään mitä saatan välillä kotona tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Niin, sitä voi miettiä, mikä on Sannan kiinnostus pistää omaa aikaa ja vaivaa bonuslapsisuhteen kehittämiseen. Siis sen jälkeen, kun asian päävastuulliset, eli biovanhemmat, ovat hoitaneet oman hommansa surkeasti.

Helppo on huudella, että totta kai vastuullinen aikuinen tekee aina sitä ja tätä. Vaan reaalimaailmassa se ei mene näin. Luultavasti Sanna vertaa omaa suoritustaan biovanhempiin. Eikä ole motivoitunut ottamaan suurempaa vastuuta, kun kerran ne biovanhemmatkaan eivät sitä tehneet. 

Tämä! Itse tulen kyllä toimeen bonuslapseni kanssa, mutta en hoida enkä opeta. Miehelläni ja exällään on yksi lapsi vko-vko. Minulla kaksi, jotka asuvat pääasiassa meillä. Yhteen muuttaessamme oli äidin, miehen ja lapsenkin ajatus siirtää vastuuta minulle. Olettivat, että minä hoidan ja opetan. Siis sen lisäksi, että hoidan pääasiallisesti omat lapseni, mun olisi pitänyt vielä lahjoittaa omaa vapaa-aikaani näille kahdelle ihan terveelle ja itsekin kykenevälle vanhemmalle, kun heitä ei vaan oikein lapsensa kanssa olo ja hänen kasvattamisensa ja opettamisensa kiinnosta. Lapsi jopa odotti, että jätän oman lapseni pakollisen menon väliin, jotta voisin hoitaa yhden hänen ei kiireellisen juttunsa. Ei, ei se niin mene! Jos vanhemmat eivät ota koppia, se kopin ottaminen ei kuulu automaattisesti bonusvanhemmalle. Hän on ensisijassa vastuussa omista lapsistaan ja omasta jaksamisestaan. Jos bonuslapsi vie energian, se on pois niiltä omilta lapsilta.

Teidän pitää tajuta se että jos hankittu penskoja siitä voi tulla mitä tahansa otatte aina riskin kun hankittu niitä. Tätä en ymmärrä miksi ihmiset kuvittelevat että kaikki menee hyvin ei mene välttämättä ja muita on turha haukkua jos hankittu niitä itse teitte valintanne

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi ihmiset, joille lapset on jokin ongelma, tunkevat kenenkään lapsen elämään.

Tämä! Niin vahvasti tämä. Mikä ihmeen etuoikeuskompleksi näitä ihmisiä vaivaa? Lisäksi kuinka uuno pitää olla ettei älyä että lapsen asiat ja etu ja lapsi tulee aina ensin. Voi hyvä luoja anna mun kaikki kestää.

Tätä aina trollataan. Miksi pitää??? Tunkea????

Samalla logiikalla voisi kysyä miksi pitää tehdä lapsia, jos eroaa- ja miksi ylipäätään tehdä lapsia jos ei jaksa niitä. Mutta. Kun. Kukaan ei voi etukäteen varmasti tietää. Minä menin suhteeseen ilman juuri mitään ajatuksia lapsesta tai lapsen äidistä, annoin empatiaa kun lapsen äiti kävi läpi omaa kriisiään ja koki oman lapsensa vääristyneesti. Tuin lapsen ajatusta että äiti rakastaa, eikä isäpuoli ole paha vaan tavallinen aikuinen. Mitään vastavuoroisuutta ei kuitenkaan ollut ja vuosien kuluessa kaikki mitä teimme oli aina väärin. Lapsi kertoi äidilleen vaikka saamastaan lahjasta, niin aina tuli heti kertomaan mitä äiti sanoi. Tai joulu-aattona motkotti lahjoista perään viisi minuuttia avaamisesta. Mitä semmoinen opettaa lapselle? Miltä tuntuu kun joka ikinen syntymäpäivälahja ja joululahja on väärin tai liian kallis tai sellainen on jo.

Kohtasin bonuslapsen taaperona, enkä voinut tietää miten hänen äitinsä tulee käyttäytymään, ja mitä seurauksia sillä on lapsen psyykkeelle. Nyt esiteinin kipuillessa ja surressani tämän lapsen asioita on trollin vakiovastaus - mitäs tungit, kuka käski, lähde meneen ja jätä lapsi rauhaan. Ihan kuin olisi jokin oikea tapa ratkoa asioita, joihin ei edes itse ole osallinen tai syyllinen.

ettekö te osaa porukassa yhtään koordinoida mitä lahjoja kukakin lapselle laittaa?

Kyllä me sovitaan exän kanssa tällaiset sentään, että lapsi saa sopivasti, ei liikaa, toivomiaan juttuja ja tarpeelliset hankinnat tulee tehtyä kerran, ei tuplana. Tämä silti vaikka exän nykyinen rouva on halunnut rajoittaa yhteydenpitomme vain välttämättömiin lapseen liittyviin asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Jos pitäisi valita jääkö kusipää lapsi vai uusi rakkaus niin ulos vaan uusi  rakkauspakkaus

Jos mies on Valitsemassa niin se valitsee uuden rakkauden, eikä lapsen edes tarvitse olla kpää. Tietenkin. Naiset ovat herkempiä valitsemaan kusipäälapsensa

Nykyään n. 50%suhteista päättyy eroon ja uusioperheet ovat tavallisempia kuin ikuisesti yhdessä pysyneet ydinperheet, ainakaan onnelliset sellaiset. Tärkeintä tosiaan olisi, että ihan kaikenlaisissa perheissä elävät ja olevat ihmiset olisivat tyytyväisiä ja onnellisia. Varmaan tosiaan tärkeintä on se että uskalletaan puhua, uskalletaan näyttää tunteita, eikä pidetä vaikeitakaan asioita sisällä. Toki pienille lapsille asioita ei tarvitse koko raakuudessaan esitellä. Lapset ovat viattomia ja syyttömiä siihen missä ovat ja heitä pitäisi suojella kaikin keinoin draamalta ja riitelyltä, antaa rakastava lapsuus. Teini ikäisten on jo mielestäni hyvä istua alas ja keskustella mukana ristiriidoista ja oppia miten asioista puhutaan ja sovitaan. Oppivat siinä hyviä taitoja tulevaisuutta varten itsekin, jos vaan perheen aikuisilla on kykyä tarpeeksi rauhallisesti ja kypsästi asioihin suhtautua.

Perheen aikuiset lapset kuuluvat perheeseen, mutta eivät enää saisi aiheuttaa mitään ylimääräistä stressiä tai konfliktia uusperheelle. Aikuiset kotoa muuttaneet lapset eivät kuulu enää siihen ydinyksikköön, jonka mukaan eletään joskus kovinkin haastavaa ja hektistä elämää.

En usko, että edes muuttaisin yhteen miehen kanssa, jos mukana tulisi bonuslapsi, juuri tällaisen lopputuloksen takia. Hyväksyisin sen, että lapsi on tarpeineen etusijalla, ja suhteen kannalta olisi pitkällä tähtäimellä parempi pitää erilliset asunnot, kaikkien hermojen säästämiseksi. Saattaisin harkita tätä myös siinä tapauksessa, että yhteinenkin lapsi olisi tulossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi ihmiset, joille lapset on jokin ongelma, tunkevat kenenkään lapsen elämään.

Tämä! Niin vahvasti tämä. Mikä ihmeen etuoikeuskompleksi näitä ihmisiä vaivaa? Lisäksi kuinka uuno pitää olla ettei älyä että lapsen asiat ja etu ja lapsi tulee aina ensin. Voi hyvä luoja anna mun kaikki kestää.

Oma lapsi ja parisuhde tulee aina ensin. Ylimääräinen lapsi kuuluu omien vanhempiensa murheeksi.

Jos asutaan yhdessä perheenä, niin ei silloin voi asettaa sitä omaa lastaan mihinkään erityisasemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällä poismuuttaneella tyttärellä on iso kaksio, runsaasti säilytystilaa, varastotilaa, vaatehuone..ei ole kyse opiskelijayksiöstä. Meidänkö siis oikeasti täytyy säilytellä kaikki hänen rojunsa, mitä ei takuulla enää edes muista omistavansa. Jos pois heittää, niin hirveä huito tulee. Me siis elämme pikkulapsi arkea ja kaikki kaapit pursuaa lapsen tavaroita, meillä tässä asunnossa asuu kokonainen perhe, hän asuu yksin kaksiossaan. Minä kyllä heitän pois heti esimerkiksi lapseni pieneksi jääneet vaatteet ja käytöstä poistuneet lelut jne. Mutta hänen, aikuisen ihmisen vanhat rojut saavat lojua täällä kaappeja täyttämässä?? Onko tämä tosiaan yleinen mielipide asiaan?

Mä komppaan sua. Kasvoin ihan ydinperheessä, mutta kun olin muuttanut pois kotoa, vanhempanikin muuttivat toiselle paikkakunnalle. Ilmoittivat minulle, etteivät mitään minun tavaroitani siirrä uuteen kämppään, ja pyysivat mua hakemaan kaikki ne tavarat, joita vielä tarvitsen, itselleni. Ei siinä ollut mitään draamaa, ihan ymmärrettävää. Ei kai mun vanhemmat nyt jotain mun kamoja siellä tarvi.

Mä luulen, että tässä on yksi muuttuja neliöhinnatkin. Ehkä jossain maalla isossa omakotitalossa, jossa on muutenkin enemmän huoneita, kuin mitä perhe tarvitsee, ei haittaa, vaikka joku huone säilyisi aikuisen lapsen käytössä. Jos taas on asuttu pienessä kaupunkikämpässä, vieras- tai työhuonetta ei ole ollut, sisarukset on jakaneet huoneen tms., niin yhden muuttaessa pois se huone kyllä jää sisarukselle tai siitä tehdään se työ-/vierashuone, eikä pidetä ikuisesti teiniluolana.

Tämä on se terve suhtautuminen. Lapset ovat lähtökohtaisesti itsekkäitä ja itsekeskeisiä. Toiset aikuiset opettavat heidät tästä pois paremmin kuin toiset. Joskus tällä palstalla joku avautui huonosta kohtelustaan: Vanhat vanhemmat myivät pois omakotitalonsa. Tämä oli kirjoittajasta hirveän väärin, koska se on _hänen_ lapsuudenkotinsa. Hänellä ei olisi enää lapsuudenkotia, jossa käydä. Joku ehdotti, että, jos vanhemmat eivät pysty enää taloa ylläpitämään, auta enemmän. Tämä ei tietenkään käynyt. Vanhemmat ovat kuulemma tehneet aina kaiken ja hän saa olla lapsuudenkodissaan aina se lapsi/teini.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen yhteinen lapsi reilu vuosi tapaamisesta.

Niinpä.

Mitä niinpä? Ei voi odotella vuosikausia jos on ikää 30+. Tosin ei kannata ottaa käytettyä miestä kun on niitä lapsettomia varmasti jäljellä. Itselle ei kelpaisi vaikka olisin 40+ ja omat tekemättä - mieluummin jäis tekemättä. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ongelmana mieheni aikuinen omillaan asuva tytär. Asumme siis talossa jossa tytär viettänyt lapsuutensa ja meillä nyt miehen kanssa 1 yhteinen lapsi. Tämä aikuinen tytär kokee oikeudekseen marssia milloin tahansa ovesta sisään kuin kotiinsa ja haluaa päättää esimerkiksi huoneiden sijainnista ja sisustuksesta talossa. Säilyttelee tavaroitaan talossa ja on lukuisia kertoja tehnyt selväksi, että kyseessä on hänen kotinsa ja hänen sääntönsä. Minä olen jo lähestulkoon pakannut kamppeeni ja muuttanut pois, mieheni haluaa talossa jatkaa asumista ja on tyttärelleen asian käynyt lukuisia kertoja läpi, muttei muutosta ole tilanteeseen tullut. En usko että pian enää jaksan tilannetta, vaan ajaudumme tämän aikuisen tyttären ja talon vuoksi eroon mieheni kanssa. Nytkin itken tätä kirjoittaessa. Kyllä nämä uusperhe kuviot vaikeita on. Välillä todella toivoo, että olisi kaksi kertaa miettinyt ennen mukaan lähtöä.

Mä saapastelen myös vanhemmilleni kuin kotiini, ja nuorena aikuisena säilytin kamaa heillä. Jos toinen vanhemmistani nyt ottaisi uuden kumppanin jonka mielestä en ole enää tervetullut niin kuin ennen, ja että tavaranikin ärsyttää olemassaolollaan, niin yrittäisin puhua vanhemmalleni järkeä, ja jos se ei onnituisi, niin saisivat pitää tunkkinsa.

Mitähän nämä hänen "säännöt" oikein ovat? Esimerkkejä?

Niin ja kyllä, minun aikuinen lapseni saa saapastella minun ja "uuden" mieheni kotiin kuin kotiinsa konsanaan, ja säilyttää tavaroitaan täällä, eihän hänellä siellä opiskeluyksiössään ole mitään tilaa säilöä lapsuuden juttujaan! Sama koskee luonnollisesti mieheni lapsia, he ovat tervetulleita aina. Tietysti on pyydetty että jos viitsisivät soittaa vaikka matkalta että ovat tulossa, niin eivät sitten törmää vahingossa "petiaikaan" meille.

Kuulostaa siltä että teidän todellakin kannattaa erota. Eikä kannata ottaa uutta miestä, kun mites sitte nsuu pannaan kun hän alkaa kiletämään laosesi tulon lapsuudenkotiinsa, ja lapsesi tavaratkin häntä ärsyttävät?

Asun uusperheessä. Oma lapseni on muuttamassa syksyllä omilleen. Tottakai hän saa säilyttää täällä tavaroitaan, mutta olemme jo etukäteen puhuneet, että hänen huoneestaan tulee työ-/vierashuone, joka on sitten tietty hänen käytössään kun kotiin tulee, mutta sisustukseen ei ole enää sitten sanomista.

Jo päiväkodissa eräs lapseni hoitaja sanoi aina lapsille: Lapset häärää, aikuiset määrää. En käsitä miten tämä perusasia on niin monilta aikuisilta hukassa. Edes kotona asuva lapsi ei päätä muun asunnon sisustuksesta tai siitä mitä missäkin säilytetään. Lapset ovat meillä arvossa ja heidän mielipiteitään kysytään ja kunnioitetaan, mutta aikuiset päättävät, koska aikuiset myös kantavat lopullisen vastuun. Lapset oppivat jo pienenä esim. kysymään, että sopiiko, jos kaveri tulee. 99% kerroista sopii, mutta joskus ei sovi ja thats it. En usko, että pois muuttavalle lapsellekaan on mikään ongelma puhua ja sopia asioista etukäteen. Hänellä on kasvatuksensa tuloksena hyvät sosiaaliset taidot. Niinpä hän ei vain saapastele sisään, kuvitellen, että koti on vain häntä varten tai, että maailma pyörii hänen napansa ympärillä.

Kyllä tuossa oli muut asiat kuin sisustukseen puuttuminen mikä silmään pisti. Minulla on vanhempieni kotiin avain, ja lapsellani minun ja mieheni kotiin. Hän tulee tänne, kotiinsa, kuin kotiin tullaan. Miten tämä teillä menee? Lapsen pitää varata kyläaika kalenterin kanssa? 

Vierailija kirjoitti:

Niin, sitä voi miettiä, mikä on Sannan kiinnostus pistää omaa aikaa ja vaivaa bonuslapsisuhteen kehittämiseen. Siis sen jälkeen, kun asian päävastuulliset, eli biovanhemmat, ovat hoitaneet oman hommansa surkeasti.

Helppo on huudella, että totta kai vastuullinen aikuinen tekee aina sitä ja tätä. Vaan reaalimaailmassa se ei mene näin. Luultavasti Sanna vertaa omaa suoritustaan biovanhempiin. Eikä ole motivoitunut ottamaan suurempaa vastuuta, kun kerran ne biovanhemmatkaan eivät sitä tehneet. 

Siis mistä suurempaa vastuuta ja missä eivät ole ottaneet vastuuta? Ai kun lapsesta on tullut Sannan makuun liian "aikuismainen" ja sillä on outoja leikkejä kuten nurmikonleikkuu ja vauvan hoitaminen?

Sanna on nyt vaan kuvitellut, että hän voi perustaa oman pienen symbioottisen perheensä ja sietää miehen ja sen kauhean exän lasta, kunhan se kulkee riittävän huomaamattomana nurkissa. Sitten kun se laps parka koittaakin ottaa kontaktia tähän kodissaan asuvaan "aikuiseen" on se Sannan mielestä rasittavaa. Miksei se voisi vaan muuttaa äidilleen, että Sanna saisi oman pikku perheensä elää rauhassa?

Sanna taisi mennä yhteen varatun miehen kanssa, joka ei riittävän pian osannut päättää kummassa sängyssä viihtyisi tulevaisuudessa ja Sanna on tästä nyt hieman katkera. Mut lapsihan ei ole äitinsä jatke, joten suhteiden myrkyttäminen häneen ei ole puolustettavissa millään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi ihmiset, joille lapset on jokin ongelma, tunkevat kenenkään lapsen elämään.

Tämä! Niin vahvasti tämä. Mikä ihmeen etuoikeuskompleksi näitä ihmisiä vaivaa? Lisäksi kuinka uuno pitää olla ettei älyä että lapsen asiat ja etu ja lapsi tulee aina ensin. Voi hyvä luoja anna mun kaikki kestää.

Tätä aina trollataan. Miksi pitää??? Tunkea????

Samalla logiikalla voisi kysyä miksi pitää tehdä lapsia, jos eroaa- ja miksi ylipäätään tehdä lapsia jos ei jaksa niitä. Mutta. Kun. Kukaan ei voi etukäteen varmasti tietää. Minä menin suhteeseen ilman juuri mitään ajatuksia lapsesta tai lapsen äidistä, annoin empatiaa kun lapsen äiti kävi läpi omaa kriisiään ja koki oman lapsensa vääristyneesti. Tuin lapsen ajatusta että äiti rakastaa, eikä isäpuoli ole paha vaan tavallinen aikuinen. Mitään vastavuoroisuutta ei kuitenkaan ollut ja vuosien kuluessa kaikki mitä teimme oli aina väärin. Lapsi kertoi äidilleen vaikka saamastaan lahjasta, niin aina tuli heti kertomaan mitä äiti sanoi. Tai joulu-aattona motkotti lahjoista perään viisi minuuttia avaamisesta. Mitä semmoinen opettaa lapselle? Miltä tuntuu kun joka ikinen syntymäpäivälahja ja joululahja on väärin tai liian kallis tai sellainen on jo.

Kohtasin bonuslapsen taaperona, enkä voinut tietää miten hänen äitinsä tulee käyttäytymään, ja mitä seurauksia sillä on lapsen psyykkeelle. Nyt esiteinin kipuillessa ja surressani tämän lapsen asioita on trollin vakiovastaus - mitäs tungit, kuka käski, lähde meneen ja jätä lapsi rauhaan. Ihan kuin olisi jokin oikea tapa ratkoa asioita, joihin ei edes itse ole osallinen tai syyllinen.

ettekö te osaa porukassa yhtään koordinoida mitä lahjoja kukakin lapselle laittaa?

Kyllä me sovitaan exän kanssa tällaiset sentään, että lapsi saa sopivasti, ei liikaa, toivomiaan juttuja ja tarpeelliset hankinnat tulee tehtyä kerran, ei tuplana. Tämä silti vaikka exän nykyinen rouva on halunnut rajoittaa yhteydenpitomme vain välttämättömiin lapseen liittyviin asioihin.

Mitä muuta yhteydenpitoa kaipaisit?

Vierailija kirjoitti:

Tällä poismuuttaneella tyttärellä on iso kaksio, runsaasti säilytystilaa, varastotilaa, vaatehuone..ei ole kyse opiskelijayksiöstä. Meidänkö siis oikeasti täytyy säilytellä kaikki hänen rojunsa, mitä ei takuulla enää edes muista omistavansa. Jos pois heittää, niin hirveä huito tulee. Me siis elämme pikkulapsi arkea ja kaikki kaapit pursuaa lapsen tavaroita, meillä tässä asunnossa asuu kokonainen perhe, hän asuu yksin kaksiossaan. Minä kyllä heitän pois heti esimerkiksi lapseni pieneksi jääneet vaatteet ja käytöstä poistuneet lelut jne. Mutta hänen, aikuisen ihmisen vanhat rojut saavat lojua täällä kaappeja täyttämässä?? Onko tämä tosiaan yleinen mielipide asiaan?

Kyllä, se on ihan normaalia että poismuuttanut lapsi säilyttää osaa tavaroistaan, joista ei vielä tiedä mitä haluaa säästää ja mitä heittää pois, siellä lapsuudenkodissaan. Kaikki ketä tunnen, asia on nimen omaan näin. On ihan sinun järjestelynpuutettasi jos et osaa laittaa kamojaan yhteen paikkaan laatikoihin, vaan säilyttelet Rojuja(tämäkin kertoo sinusta aika paljon) siellä täällä ympäri kaappeja.