Miksi koen toisten lähestymis- ja keskusteluyritykset vihamielisinä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä ainakaan tuollaisia kysele. Senkin takia, että minua ei kiinnosta se, seurusteleeko joku tai onko naimisissa saatikka, että onko lapsia. Jos joku haluaa kertoa, niin hän varmaan kertoo.

Minäkään en koskaan kysele koska en ole kiinnostunut noista seikoista. Yksi vanhempi naispuolinen työkaverini on sellainen, joka säännöllisin väliajoin utelee mm. seurustelustatuksestani, ja pidän sitä outona. Enköhän mainitsisi puolisoani vapaaehtoisesti jos haluaisin tuoda asian esiin. Hän utelee kaikki uudetkin työntekijät aina läpi.

Ehkä hänellä on sopiva kandidaatti mielessä ja kysyy siksi, oletko sinkku. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kauhistuttaa, jos joku kysyy multa seurustelenko tai onko perhettä. Syy: en ole koskaan seurustellut ja se hävettää niin paljon itseäni. Kun vastaan, että en seurustele, tuntuu siltä kuin se kysyjä saisi samalla tietää, että en ole koskaan seurustellut. Ikääkin jo siis on ja normaalisti tän ikäisillä on seurustelusuhteita takana..

Ehkä suomalaisten olisi syytä kehittää taitoja näiden tilanteiden käsittelemiseen. Meillä kun tahtoo olla aika agraarinen ote asioihin usein. Että jos en vielä tiedäkään uudesta tulokkaasta kaikkea, niin kun kuulen jutut kiertoteitse joka tapauksessa niin kohteliaampaa kysyä suoraan, jolloin saat sentään itse vaikuttaa päätelmiini. Nämä kohteliaisuusnäkökulmat voivat olla moninaiset. 

Toinen ongelma tulee siitä, että olemme rehellisyydenrakastajia. Joillekin se tarkoittaa myös lähestulkoon velvollisuutta kysyä rehellisesti asiat jotka kiinnostavat. Ja tietysti tätä, että arempi tai haavoittuneempi tuskailee, koska luontaista blokkia ei välttämättä ole. Pitää sitten tehdä niin iso betoniporsas, että se tosiaan herättää hämmennystä muissa. 

Pitäisi vain jokaisen uskoa, että viime kädessä suun edessä on ihan sopivaa pitää munalukkoa ja avainta kukkarossa. Ei ole pakko sanoa sitä mitä ei halua paljastaa. Jos salaisuuksien piiri on kovin iso, aina enemmän väistämättä porukkaa kompuroi sen rajoihin. Siksi joutuu miettimään, mitä ne turvalauseet olisivat ja mitä voi tarvittaessa antaa selitykseksi. Sitten voi lähteä miettimään, kannattaisiko arasta asiasta kenties kuitenkin kertoa useammalle kuin ensin ajattelisi turvalliseksi.

Kuljeskelin joskus engelsmannin kanssa. Häneltä kun joku uteli liikaa, vastaus oli vino hymy ja that's for me to know and you to find out. Ehkä tuon voisi suomentaa. Minusta se on hyvin kohtelias tapa ilmaista, että ymmärrän uteliaisuutesi vaan enpä aio tyydyttää sitä. Siinä ei tyrmätä toista täysin, niinkuin sitten taas suomalainen usein tekee ja toiselle tosiaan voi jäädä jotain hampaankoloon. Niinkuin helposti käy, jos toinen kokee olleensa ystävällinen ja vastauksena oli potku hampaisiin. 

Sori vaan, mutta englesmanni vttuili niin suoraan kuin heidän kasvatuksellaan voi. Itselläni posket punottaisi, jos joku britti joutuisi minut laittamaan noin aisoihin uteluideni suhteen.

Voisimme myös ihan oikeasti opetella puhumaan säästä, eilisestä kokkiohjelmasta, rupattelemaan todellakin niitä näitä, mutta kun ei. Meidän on pakko mennä suoraan aivan oikeasti henkilökohtaisiin asioihin, kuten asuinpaikka (kas kun ei osoite ja sotu), lasten määrä, parisuhteen laatu, kumppanin sukupuoli...sillä muualla maailmassa todellakaan tämä syvätunteminen ei mitenkään pakollista, kun muu ei yhdistä kuin työpaikka.

En minä kyllä haluaisi tuotakaan. Ei sovi suomalaisille. Meitä ei ole rakennettu tuollaiseen, vaikka jotkut oppivatkin kaksikielisiksi ulkomailla. Jos täällä ei olla suorempia kuin muualla, emme ikinä pysty puhumaan mistään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kauhistuttaa, jos joku kysyy multa seurustelenko tai onko perhettä. Syy: en ole koskaan seurustellut ja se hävettää niin paljon itseäni. Kun vastaan, että en seurustele, tuntuu siltä kuin se kysyjä saisi samalla tietää, että en ole koskaan seurustellut. Ikääkin jo siis on ja normaalisti tän ikäisillä on seurustelusuhteita takana..

Ehkä suomalaisten olisi syytä kehittää taitoja näiden tilanteiden käsittelemiseen. Meillä kun tahtoo olla aika agraarinen ote asioihin usein. Että jos en vielä tiedäkään uudesta tulokkaasta kaikkea, niin kun kuulen jutut kiertoteitse joka tapauksessa niin kohteliaampaa kysyä suoraan, jolloin saat sentään itse vaikuttaa päätelmiini. Nämä kohteliaisuusnäkökulmat voivat olla moninaiset. 

Toinen ongelma tulee siitä, että olemme rehellisyydenrakastajia. Joillekin se tarkoittaa myös lähestulkoon velvollisuutta kysyä rehellisesti asiat jotka kiinnostavat. Ja tietysti tätä, että arempi tai haavoittuneempi tuskailee, koska luontaista blokkia ei välttämättä ole. Pitää sitten tehdä niin iso betoniporsas, että se tosiaan herättää hämmennystä muissa. 

Pitäisi vain jokaisen uskoa, että viime kädessä suun edessä on ihan sopivaa pitää munalukkoa ja avainta kukkarossa. Ei ole pakko sanoa sitä mitä ei halua paljastaa. Jos salaisuuksien piiri on kovin iso, aina enemmän väistämättä porukkaa kompuroi sen rajoihin. Siksi joutuu miettimään, mitä ne turvalauseet olisivat ja mitä voi tarvittaessa antaa selitykseksi. Sitten voi lähteä miettimään, kannattaisiko arasta asiasta kenties kuitenkin kertoa useammalle kuin ensin ajattelisi turvalliseksi.

Kuljeskelin joskus engelsmannin kanssa. Häneltä kun joku uteli liikaa, vastaus oli vino hymy ja that's for me to know and you to find out. Ehkä tuon voisi suomentaa. Minusta se on hyvin kohtelias tapa ilmaista, että ymmärrän uteliaisuutesi vaan enpä aio tyydyttää sitä. Siinä ei tyrmätä toista täysin, niinkuin sitten taas suomalainen usein tekee ja toiselle tosiaan voi jäädä jotain hampaankoloon. Niinkuin helposti käy, jos toinen kokee olleensa ystävällinen ja vastauksena oli potku hampaisiin. 

Sori vaan, mutta englesmanni vttuili niin suoraan kuin heidän kasvatuksellaan voi. Itselläni posket punottaisi, jos joku britti joutuisi minut laittamaan noin aisoihin uteluideni suhteen.

Voisimme myös ihan oikeasti opetella puhumaan säästä, eilisestä kokkiohjelmasta, rupattelemaan todellakin niitä näitä, mutta kun ei. Meidän on pakko mennä suoraan aivan oikeasti henkilökohtaisiin asioihin, kuten asuinpaikka (kas kun ei osoite ja sotu), lasten määrä, parisuhteen laatu, kumppanin sukupuoli...sillä muualla maailmassa todellakaan tämä syvätunteminen ei mitenkään pakollista, kun muu ei yhdistä kuin työpaikka.

Tämä on totta. Työskentelin vähän vaille viisi vuotta erilaisista kansallisuuksista kokoontuvassa tiimissä ja vieläkään en puolestakaan heistä tiedä kuin jotain hyvin pinnallista. Ei ollut tapana tai tarpeen kysellä kovin tarkkaan kenenkään vapaa-ajasta, perheestä, tms. Oltiin kyllä hyvä tiimi ja tykkäsin työstä, mutta tosiaan kaikilla oli oma elämä. 

Sitten kun palasin Suomeen töihin niin hämmennyin siitä kuulustelusta, mikä oli vastassa. Kyseltiin kaikkea mm mikä oli perhetilanne kun lähdin ulkomaille, onko mulla ulkomaalainen mies, onko mulla siis mies, miten mun lapset, onko mulla siis lapsia, jne jne jne. Tehtiin mun tilanteesta joku oma arvio, jota sitten ilmeisesti testattiin näillä kysymyksillä eikä ketään tosiaan hävettänyt kysyä, mitä tahtoo tietää.

Vaikka suomalainen olen itsekin niin monta kertaa ajattelin, että on tämä aika junttia, alkaa tenttaamaan jossain lounaspöydässä ihan sumeilematta.

Mulla taas on ihan toisenlainen kokemus. Työskentelin pari vuotta kv-tiimissä, missä oli (lähinnä) miehiä ympäri maailmaa. Siellä hyvinkin paljon puhuttiin perheistä, vaimoista ja lapsista. Tykkäsivät kertoa oman maansa lastenhoitokulttuurista ym.

Kyllä. Jotkut. Siis jotkut itse tykkäsivät puhua paljon perheistä, vaimoista ja lapsista. Siis ITSE. 

On jotenkin kumma, että juuri tämä ei mene perille: siis ITSE jos haluaa puhua, se on ok. Mutta sitten heiltä, jotka eivät puhu, ei mennä lounaspöydässä tinkaaamaan näitä asioita siinä hengessä, että tässä kun nyt puhutaan vaimosta, lapsista ja perheestä, niin kerropas sinäkin, miten nämä asiat sinulla ovat.

Lisäksi kun he puhuvat vaimosta, lapsista ja perheestä, heidän yksityiselämässään on lukuisia asioita, joista eivät puhu. Niistä voi olla jotain tietoa, mutta ei niitä aletaan tonkimaan samaan tyyliin kuin Suomessa, että hei niin tapasin serkunkaimasi kaupassa niin mitenkäs tämä asia onkaan...,?

Jotenkin juuri tämä hämmentää, että Suomessa ei ymmärretä antaa tilaa itse puhua, jos haluaa ja olla puhumatta, ellei halua. Ja jos joukossa on yksikin näitä "mä kyllä voin puhua ihan tavallisista asioista kuten perhe" se asettaa oitis normin muillekin levitellä asioitaan kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kauhistuttaa, jos joku kysyy multa seurustelenko tai onko perhettä. Syy: en ole koskaan seurustellut ja se hävettää niin paljon itseäni. Kun vastaan, että en seurustele, tuntuu siltä kuin se kysyjä saisi samalla tietää, että en ole koskaan seurustellut. Ikääkin jo siis on ja normaalisti tän ikäisillä on seurustelusuhteita takana..

Ehkä suomalaisten olisi syytä kehittää taitoja näiden tilanteiden käsittelemiseen. Meillä kun tahtoo olla aika agraarinen ote asioihin usein. Että jos en vielä tiedäkään uudesta tulokkaasta kaikkea, niin kun kuulen jutut kiertoteitse joka tapauksessa niin kohteliaampaa kysyä suoraan, jolloin saat sentään itse vaikuttaa päätelmiini. Nämä kohteliaisuusnäkökulmat voivat olla moninaiset. 

Toinen ongelma tulee siitä, että olemme rehellisyydenrakastajia. Joillekin se tarkoittaa myös lähestulkoon velvollisuutta kysyä rehellisesti asiat jotka kiinnostavat. Ja tietysti tätä, että arempi tai haavoittuneempi tuskailee, koska luontaista blokkia ei välttämättä ole. Pitää sitten tehdä niin iso betoniporsas, että se tosiaan herättää hämmennystä muissa. 

Pitäisi vain jokaisen uskoa, että viime kädessä suun edessä on ihan sopivaa pitää munalukkoa ja avainta kukkarossa. Ei ole pakko sanoa sitä mitä ei halua paljastaa. Jos salaisuuksien piiri on kovin iso, aina enemmän väistämättä porukkaa kompuroi sen rajoihin. Siksi joutuu miettimään, mitä ne turvalauseet olisivat ja mitä voi tarvittaessa antaa selitykseksi. Sitten voi lähteä miettimään, kannattaisiko arasta asiasta kenties kuitenkin kertoa useammalle kuin ensin ajattelisi turvalliseksi.

Kuljeskelin joskus engelsmannin kanssa. Häneltä kun joku uteli liikaa, vastaus oli vino hymy ja that's for me to know and you to find out. Ehkä tuon voisi suomentaa. Minusta se on hyvin kohtelias tapa ilmaista, että ymmärrän uteliaisuutesi vaan enpä aio tyydyttää sitä. Siinä ei tyrmätä toista täysin, niinkuin sitten taas suomalainen usein tekee ja toiselle tosiaan voi jäädä jotain hampaankoloon. Niinkuin helposti käy, jos toinen kokee olleensa ystävällinen ja vastauksena oli potku hampaisiin. 

Sori vaan, mutta englesmanni vttuili niin suoraan kuin heidän kasvatuksellaan voi. Itselläni posket punottaisi, jos joku britti joutuisi minut laittamaan noin aisoihin uteluideni suhteen.

Voisimme myös ihan oikeasti opetella puhumaan säästä, eilisestä kokkiohjelmasta, rupattelemaan todellakin niitä näitä, mutta kun ei. Meidän on pakko mennä suoraan aivan oikeasti henkilökohtaisiin asioihin, kuten asuinpaikka (kas kun ei osoite ja sotu), lasten määrä, parisuhteen laatu, kumppanin sukupuoli...sillä muualla maailmassa todellakaan tämä syvätunteminen ei mitenkään pakollista, kun muu ei yhdistä kuin työpaikka.

En minä kyllä haluaisi tuotakaan. Ei sovi suomalaisille. Meitä ei ole rakennettu tuollaiseen, vaikka jotkut oppivatkin kaksikielisiksi ulkomailla. Jos täällä ei olla suorempia kuin muualla, emme ikinä pysty puhumaan mistään. 

No toisaalta kyllä mä ajattelen, että jos toinen vastaa kysymykseeni sanomalla:"Se on minun tietää ja sinun ottaa selvää" niin voiko suoremmin sanoa, että älä utele siinä, en aio kertoa?

Me ollaan vaan niinkin juntteja, että kun tuo sanotaan enkuksi niin ollaan sitä mieltä, että onpa hienotunteista ja kohteliasta. Eihän tuo ole nätisti sanottu ollenkaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kauhistuttaa, jos joku kysyy multa seurustelenko tai onko perhettä. Syy: en ole koskaan seurustellut ja se hävettää niin paljon itseäni. Kun vastaan, että en seurustele, tuntuu siltä kuin se kysyjä saisi samalla tietää, että en ole koskaan seurustellut. Ikääkin jo siis on ja normaalisti tän ikäisillä on seurustelusuhteita takana..

Ehkä suomalaisten olisi syytä kehittää taitoja näiden tilanteiden käsittelemiseen. Meillä kun tahtoo olla aika agraarinen ote asioihin usein. Että jos en vielä tiedäkään uudesta tulokkaasta kaikkea, niin kun kuulen jutut kiertoteitse joka tapauksessa niin kohteliaampaa kysyä suoraan, jolloin saat sentään itse vaikuttaa päätelmiini. Nämä kohteliaisuusnäkökulmat voivat olla moninaiset. 

Toinen ongelma tulee siitä, että olemme rehellisyydenrakastajia. Joillekin se tarkoittaa myös lähestulkoon velvollisuutta kysyä rehellisesti asiat jotka kiinnostavat. Ja tietysti tätä, että arempi tai haavoittuneempi tuskailee, koska luontaista blokkia ei välttämättä ole. Pitää sitten tehdä niin iso betoniporsas, että se tosiaan herättää hämmennystä muissa. 

Pitäisi vain jokaisen uskoa, että viime kädessä suun edessä on ihan sopivaa pitää munalukkoa ja avainta kukkarossa. Ei ole pakko sanoa sitä mitä ei halua paljastaa. Jos salaisuuksien piiri on kovin iso, aina enemmän väistämättä porukkaa kompuroi sen rajoihin. Siksi joutuu miettimään, mitä ne turvalauseet olisivat ja mitä voi tarvittaessa antaa selitykseksi. Sitten voi lähteä miettimään, kannattaisiko arasta asiasta kenties kuitenkin kertoa useammalle kuin ensin ajattelisi turvalliseksi.

Kuljeskelin joskus engelsmannin kanssa. Häneltä kun joku uteli liikaa, vastaus oli vino hymy ja that's for me to know and you to find out. Ehkä tuon voisi suomentaa. Minusta se on hyvin kohtelias tapa ilmaista, että ymmärrän uteliaisuutesi vaan enpä aio tyydyttää sitä. Siinä ei tyrmätä toista täysin, niinkuin sitten taas suomalainen usein tekee ja toiselle tosiaan voi jäädä jotain hampaankoloon. Niinkuin helposti käy, jos toinen kokee olleensa ystävällinen ja vastauksena oli potku hampaisiin. 

Sori vaan, mutta englesmanni vttuili niin suoraan kuin heidän kasvatuksellaan voi. Itselläni posket punottaisi, jos joku britti joutuisi minut laittamaan noin aisoihin uteluideni suhteen.

Voisimme myös ihan oikeasti opetella puhumaan säästä, eilisestä kokkiohjelmasta, rupattelemaan todellakin niitä näitä, mutta kun ei. Meidän on pakko mennä suoraan aivan oikeasti henkilökohtaisiin asioihin, kuten asuinpaikka (kas kun ei osoite ja sotu), lasten määrä, parisuhteen laatu, kumppanin sukupuoli...sillä muualla maailmassa todellakaan tämä syvätunteminen ei mitenkään pakollista, kun muu ei yhdistä kuin työpaikka.

En minä kyllä haluaisi tuotakaan. Ei sovi suomalaisille. Meitä ei ole rakennettu tuollaiseen, vaikka jotkut oppivatkin kaksikielisiksi ulkomailla. Jos täällä ei olla suorempia kuin muualla, emme ikinä pysty puhumaan mistään. 

Kyllä voidaan, mutta Suomessa ei malteta antaa luottamuksen kasvaa ja ihmisten puhua aikanaan, vaan kovaäänisimmät ottaa asiakseen johtaa joukkoja ja "tiimiytymistä".

Tämä aidosti aiheuttaa pahoinvointia ujoille ja yksityisyydestään tarkoille. Olen itse superextro, mutta olen nähnyt, miten kamalaa oloa voi aiheuttaa se, että painostetaan kertomaan asioita, joita ei halua. Lisäksi koska meillä just ei ole kohteliaan kiertelyn kulttuuria, ei sitä osaa ne, jotka sen suojakseen oikeasti tarvitsisivat.

Eikä se ole muiden asia päättää, mitkä asiat ovat niitä normaaleja ja mitkä sellaisia, jotka haluaa pitää itsellään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska olet vainoharhainen ja epäsosiaalinen psykopaatti.

Vai niin. Mielestäsi siis ujo tai yksityisyyttään varjeleva ihminen on psykopaatti? Mielenkiintoista. Mahtaakohan tämä ajattelutapa olla hyvinkin laajalle levinnyt, se selittäisi joidenkin kommentit tässä ketjussa. Yksityisyyttään varjeleva, mahdollisesti ujo ihminen on siis muiden mielestä epäilyttävä!

- ap

Olen miettinyt tätä ketjua päiviä. Joku nosti esiin tuon asian, että jos ryhmän pitää toimia yhdessä vaikeissa tilanteissa, siinä mitataan tulokkaan luottamusta ja sitä myös testataan, osittain siksi koska ei ole ongelmatonta luottaa ihmiseen joka ei itse luota. Vaikka ei psykopaattina pidetä (tuskin), niin epäilyttävänä kuitenkin, ja siihen on ihan hyvät perusteet, koska on odotettavissa vaikeuksia kommunikaatiossa ja hyvin mahdollisesti arkuuden mukana tulee mt-ongelmia jotka vääristävät tulkintoja. Eläimetkin testaavat toisensa, mennään liian lähelle ja katsotaan kumpi vingahtaa ensin. Fiksussa ratkaisussa vingahtaja menee kauemmas ja vinguttaja jättää sen rauhaan, ainakin jos ääntelijä käyttäytyy muuten rauhallisesti eikä viesti ristiriitaisesti. 

Suomalaisen aran ihmisen epäonni on siinä, että meillä kasvatetaan ihmisarkoja lapsia joiden sosiaalistaminen on ollut heikkoa, mutta myös  vaaditaan suoruutta ja rohkeutta. Nämä asiat istuvat aika huonosti yhteen. Ja arkaa yksinäistä elämää riittävästi vietettyään kuka tahansa alkaa niitä mt-oireita saada. Myös eläimet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska olet vainoharhainen ja epäsosiaalinen psykopaatti.

Vai niin. Mielestäsi siis ujo tai yksityisyyttään varjeleva ihminen on psykopaatti? Mielenkiintoista. Mahtaakohan tämä ajattelutapa olla hyvinkin laajalle levinnyt, se selittäisi joidenkin kommentit tässä ketjussa. Yksityisyyttään varjeleva, mahdollisesti ujo ihminen on siis muiden mielestä epäilyttävä!

- ap

Olen miettinyt tätä ketjua päiviä. Joku nosti esiin tuon asian, että jos ryhmän pitää toimia yhdessä vaikeissa tilanteissa, siinä mitataan tulokkaan luottamusta ja sitä myös testataan, osittain siksi koska ei ole ongelmatonta luottaa ihmiseen joka ei itse luota. Vaikka ei psykopaattina pidetä (tuskin), niin epäilyttävänä kuitenkin, ja siihen on ihan hyvät perusteet, koska on odotettavissa vaikeuksia kommunikaatiossa ja hyvin mahdollisesti arkuuden mukana tulee mt-ongelmia jotka vääristävät tulkintoja. Eläimetkin testaavat toisensa, mennään liian lähelle ja katsotaan kumpi vingahtaa ensin. Fiksussa ratkaisussa vingahtaja menee kauemmas ja vinguttaja jättää sen rauhaan, ainakin jos ääntelijä käyttäytyy muuten rauhallisesti eikä viesti ristiriitaisesti. 

Suomalaisen aran ihmisen epäonni on siinä, että meillä kasvatetaan ihmisarkoja lapsia joiden sosiaalistaminen on ollut heikkoa, mutta myös  vaaditaan suoruutta ja rohkeutta. Nämä asiat istuvat aika huonosti yhteen. Ja arkaa yksinäistä elämää riittävästi vietettyään kuka tahansa alkaa niitä mt-oireita saada. Myös eläimet. 

Mt-ongelmat eivät ole mikään arkojen ja hiljaisten ihmisten yksinoikeus. Ei ole aran ja hiljaisen ihmisen ongelma eikä vika, jos joku työkaveri ei kestä sitä, ettei saa udeltua toiselta kaikkia tietoja mitä omasta mielestään kuuluisi muka kertoa. Tiimityöskentely onnistuu aivan hyvin myös vaikkei oltaisikaan mitään bestiksiä, pääasia että työkavereille ollaan asiallisia jotta töiden teko onnistuu. Hienotunteisuus on sitä, että antaa tilaa luottamuksen syntymiselle ja ymmärtää ja hyväksyy työkaverin myös, vaikkei luottamusta henkilökohtaisista asioista kertomiseen koskaan syntyisikään. Yksityinen ihminen tai introvertti ei ole synonyymi mt-ongelmalle.

Itse olen sanonut muutamalle työkaverille suoraan, etten halua puhua henkilökohtaisista asioistani. Tästä johtuen minua pidetään kai hieman tylynä, mutta toisaalta lievä tylyys pitää utelijat loitolla. En ole mielestäni millään lailla epäluotettava tai muita huonompi ihminen tai huono työntekijä. Päinvastoin: moni tuntuu arvostavan asiakeskeisyyttäni.