Miksi koen toisten lähestymis- ja keskusteluyritykset vihamielisinä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

<br />

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No minusta on kyllä ihan normaalia kysyä työkaverilta esim että onko hänellä perhettä. Sulla taitaa Ap olla aika voimakas huonommuuden tunne, se ehkä tekee sinusta vainoharhaisen?

Miksi joillekin on niin tärkeää saada tietää, onko keskustelukumppanilla perhettä? Kysyn ihan vilpittömästi vailla mitään syyttelyä.

- ap

Vaikkapa siksi, että voisin jutella hänen lapsistaan tai perheestään. Voin jutella myös vaikkapa lemmikeistä, ensin pitää vaan tietää onko sellaisia. Tiedän nämä asiat kaikista työkavereistani, minusta näistä on ihan normaalia puhua. Hävettääkö sinua oma perheettömyytesi?

Eivät kaikki halua puhua lapsistaan.

No sitten he eivät puhu niistä. Mikä tässä on ongelma?

Jos keskustelukumppani toteaisi kyselijälle (vaikkapa juuri sinulle), ettei halua puhua henkilökohtaisista asioistaan, etkö olisi ainakin aavistuksen ihmeissäsi, ehkä jopa hitusen pöyristynyt? Näiden aiheiden välttelijää tai vastaamatta jättäjää pidetään epäkohteliaana ja tämän ketjun perusteella myös sosiaalisesti taidottomana.

Siis, en minäkään halua puhua autoista, mutta miesvaltaisella työpaikalla ne tulee useinkin esiin. Ohitan keskustelut sanomalla, että meillä on Volvo, en muista vuosimallia saati korimallia. En ala mielessäni kiroilemaan näitä keskustelunaloittajia tai hautomaan vihamielisiä ajatuksia heidän keskustelutaidottomuudestaan.

Ja jos olisit koko ikäsi kärsinyt siitä, että joudut kävelemään pitkiä matkoja yksin tavaroita kantaen, koska sinulla ei ole ikinä ollut varaa autoon, tai ehkä joskus oli, mutta jouduit myymään sen rahavaikeuksien vuoksi, juttelisit edelleen joka päivä iloisesti siitä, minkälaisia autoja muilla on, millaisia he aikovat ostaa ja mitä hienoja, upeita ominaisuuksia heidän autoissaan on?

Tämäpä se juuri on se ajattelemattomuus, että ei ymmärretä, että itselle tavallinen keskusteluaihe voi toiselle olla arka. Mutta sen verran vaikeita ihmissuhteet noin yleisesti ottaen voivat olla, että tyhmemmänkin luulisi ymmärtävän, että sitä aluetta karttaa, ellei toinen vasiten ala ITSE puhumaan.

Mikä tahansa puheenaihe voi olla arka, me emme koskaan voi tietää mikä koskettaa toista. Syystä, mitä en nyt tässä avaa, minulle tällaisia aiheita ovat kylpylähotellit ja Tukholmaan matkustaminen. Jotenkin en silti odota, että ihmiset osaavat olla puhumatta näistä. Turvallisinta on toki sitten olla puhumatta ikinä mitään, mutta se ei noin yleisesti ole mielenterveydelle hyväksi.

Mutta eikö sulle itsestään selvää ole, että parisuhteisiin ja yleensä ihmissuhteisiin takuulla useammalla ihmisillä liittyy jotain arkaluontoista kuin kylpylöihin? Toisin sanoen, mä voisin tässä nyt heti luetella tusinan juttuja, miksi on mahdollista, että ihmissuhdekuviot ovat kiusallisia avata?

Aika common sense ymmärtää, että parisuhde tai kivulias peräsuolen haava tai kolmas abortti ovat vähän vaikeampia aiheita noin yleisesti ottaen kuin kylpylä.

No minusta parisuhde ja perhe eivät noin yleisesti ole vaikeita aiheita, vaan normaaleita. Utelevaa ja tökeröä olisi kyllä kysyä, oletko ikinä seurustellut, kumpaa sukupuolta kumppanisi on, onko lapsillasi eri isät/äidit, saitteko lapsen luomusti vai hoidoilla jne.

On yritetty kertoa, että joillekin on. Esimerkiksi minä kerroin täällä, että puoli vuotta sitten sain tietää mieheni pettäneen mua. Tällä hetkellä ei ole mitään vaikeampaa aihetta mulle kuin parisuhde ja perhe. Siksi en sun kanssasi nyt jaksaisi puhua mitään näihin asioihin liittyvää, kiitos.

Kiva, että sulla on normaalia tuolla rintamalla, mutta kuule: kaikilla ei aina ole. Kaikilla ei ehkä koskaan ole. Mutta eihän sua kiinnosta, ketä loukkaat, haluat vaan jutella mukavia ja NORMAALEJA:

Melkoinen marttyyri olet nyt kyllä. Tuolla aikaisemmin sanoin, että sattuneesta syystä minulle kylpylälomat ovat todella vaikea ja triggeröivä aihe. Vielä vuosi sitten poistin oitis FB-kavereistani jokaisen, joka laittoi kuvan kylpylästä. Ongelma oli kuitenkin minussa, eikä siinä että muu maailma lomailee minun traumastani huolimatta.

Tuo kylpyläesimerkkisi vaikuttaa keksityltä. Jos se on totta, on kyllä varsin erikoista jos et näe mitään eroa kylpyläloma- ja perheaiheisten keskustelujen välillä.

Voin vakuuttaa sinua, että se ei ole keksitty. Mutta ihan samoin kuin 99% ihmisistä ei loukkaannu kylpylöistä puhuttaessa, niin eivät he loukkaannu perheestäkään puhuessa. Ei me voida tietää jokaisen traumoista. Tuolla keskustelun alussa oli hyvä esimerkki siitä, kuinka trauman kokeneen ja siitä triggeröityvän kannattaa opetella joku suojalause tai -käytös, jolla pääsee pois tilanteesta. Muistakaa kuitenkin, että välttely ei auta, vaan se tuppaa pahentamaan tilannetta entisestään kun elämä kapenee. Itseään kannattaa siedättää triggereille ja opetella käsittelemään niitä. Maailma kun pyörii radallaan, meistä huolimatta.

Kuinkahan monta prosenttia enemmän ihmisistä on kokenut ihmissuhdekuvioissa jättämistä, pettämistä, erilaisia ongelmia, mt-ongelmia (omia ja toisen), vaikeita suhteita äidin, isän, sisaruksien kanssa kuin trikkeröitymistä kylpylään?

Ihan sillä perusteella voit miettiä, miksi monet ei tykkää sun "hyväntahtoisesta" kyselystä. 

Siis eikö sisaruksista tai suvustakaan saa puhua? Entä asumisesta, harrastuksista, lemmikeistä, naapureista? Kyllä menee kapeaksi. Se on sitten hyvääpäivääkirvesvartta kai jatkossa.

Sä voit puhua vaikka eemelin aatamin ekasta vaimosta, ei se haittaa. Mutta jos työkaveri ei koskaan liity noihin juttuihin kertomalla jotain vastaavaa itsestään, anna tosiaan olla ja jatka sillä aiheella, johon hän juttua kääntää. Olkoon se sit vaikka kirvesvarsi. Se on huomaavaista käytöstä, ei se, että  alkaa esim. ensin kertomaan omasta perheestään ja jatkaa sitä kyselemällä toisen perheestä. 

Luota siihen, että jos se työkaveri haluaa sulle kertoa, hän tekee sen omasta aloitteestaan, ei sun tartte kysellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan yksi sellainen ap:n kammoksuma ihminen. En todellakaan ole pahantahtoinen juoruakka, kunhan tutustun ihmisiin. Minun silmissäni hyväntahtoinen "miten menee", "missäpäin asut", "onko sulla perhettä" on ihan normaalia jutustelua. Jos ei halua puhua perheestään niin voi kommentoida jotain ympäripyöreää "siinähän se". Se vasta onkin pahantahtoisille juoruakoille tiedonlähde jos jotain asiaa suojellaan kuin graalin maljaa. Kyllä ne juoruakat tunnistaa ja mitäs sitten? He tarjoavat itse aseita heitä vastaan jos osoittautuvat myöhemmin epäluotettaviksi. Avaavat myös portin vastajuoruille, sillä kukaan ihminen ei ole täydellinen.

Ei tuo kyllä mulle ole. Perheet ja asumiset tulee vasta sitten puheeksi, kun on tehty töitä jonkun aikaa ja silloinkin yleensä muun jutustelun lomassa, eli ihminen itse kertoo esim. olleensa kotinsa lähellä puistossa x  jolloin tulee puheeksi, jolloin voidaan tarkemmin jutella, missä toinen asuu. Samoin perhekuviot tulee siinä, kun jutellaan, mitä esim. viikonloppuna on tehty.

Ikinä en alkaisi kysellä toiselta, ellei itse ota puheeksi omia asioitaan. Voi hyvin olla, että halua niistä puhua, jos ei kerran sanallakaan puhu.

Tää riippuu niin paljon työpaikasta. Olisi aika outoa olla neuvolantäti ja ihan tuppisuuna perheasioista ja toisaalta taas jos on töissä työpaikassa missä henkilöstö vaihtuu usein ei ole järkeä sen kummemmin avautua yksityisasioista. Jos on päässyt tavoiteltuun työpaikkaan jossa yleensä työskennellään oletetusti vuosia on aika tökeröä olla hyvin välinpitämätön muita työpaikan ihmisiä kohtaan.

Kai tää on vaan taitava trolli? Joka yrittää väittää, että naisvaltaisilla aloilla on tämmöisiä törppöjä, joiden mielestä on ensinnäkin välinpitämättömyyttä muita kohtaan, ellei halua henkkoht asioitaan puhua työpaikalla ja toisekseen se on ihan pääsyvaatimus näille aloille?

Sanokaa että on!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan yksi sellainen ap:n kammoksuma ihminen. En todellakaan ole pahantahtoinen juoruakka, kunhan tutustun ihmisiin. Minun silmissäni hyväntahtoinen "miten menee", "missäpäin asut", "onko sulla perhettä" on ihan normaalia jutustelua. Jos ei halua puhua perheestään niin voi kommentoida jotain ympäripyöreää "siinähän se". Se vasta onkin pahantahtoisille juoruakoille tiedonlähde jos jotain asiaa suojellaan kuin graalin maljaa. Kyllä ne juoruakat tunnistaa ja mitäs sitten? He tarjoavat itse aseita heitä vastaan jos osoittautuvat myöhemmin epäluotettaviksi. Avaavat myös portin vastajuoruille, sillä kukaan ihminen ei ole täydellinen.

Eli sulle pitää tilittää koko elämä heti? Muuten sinusta tulee pahantahtoinen juoruakka, jonka pitää kaivella toisen asioita, ettei vaan toinen osoittaudu epäluotettavaksi? Kuulostaa lähinnä kiristykseltä.

Ei sinun jutustelusi ainakaan minun silmissäni ole mitenkään hyväntahtoista.

Jos sinulle koko elämä on vastata "Ihan hyvin kiitos, asun Mellunmäessä puolisoni kanssa, mitäs sulle?" niin voi hyvää päivää. Jos ei halua senkään vertaa paljastaa, voi vaan sanoa että tuossa junamatkan päässä asun, ihan hyvin menee.  Käytöstavat! Sehän on signaali ulospäin että tämä ihminen ei luota ihmisiin, tuskin on leppoisa, eikä omaa käytöstapoja jos töksäyttelee normaaliin keskusteluun. Se olisi törkeää jos lähtisin kyselemään minkä hintainen asunto, minkä näköinen ja mitä sukupuolta oleva puoliso, koska meinaatte lapsia hankkia jne jne.

Paljon enemmän ihmisestä kertoo miten asioihin suhtautuu kuin se mitä ne asiat ovat. Jos on mukava ja hauska, ei paljoa haittaa vaikka pukeutuu erikoisesti ja ei muutenkaan "sovellu muottiin", kuten on vaikka viisikymppinen ikisinkku jolle elämäntehtävä on jalostaa kissoja, kerätä pokemonkortteja ja myydä energiakristalleja. Se ei paljoa taas pelasta jos on aivan tavallinen volvo-villa-vuffe-ihminen jos on aina töksäyttelemässä ja äyskimässä muille ja joka kuvittelee että muita koskettaa aivan valtavasti se tieto että nyt myyntiin asunto ja ostetaan toinen.

Juuri tätä en ymmärrä. Kysymys: Miten menee on toki neutraali ja siihen pitäisi riittää vastaukseksi, että mikäs tässä, kesää odotellessa, tms. Mutta miten päästään tästä asiaan, missä mä asustelen ja kenen kanssa ja mitä hvettiä se siihen työpaikan small talkiin tuntemattoman työkaverin kanssa kuuluu?

Siihen päästään, kun kysymykset eivät jää neutraaliin kuulumisien vaihtoon, vaan possasrimossari haluaa bondata tietämällä kaikenlaista, mikä jostain syystä hänestä kuuluu työasioiden hoitamiseen. Ja kyselee.

Vaikka ei tietenkään edes kiinnosta.

No tässä isossa roolissa on konteksti. Jos työpaikallasi on jengiä kymmenittäin ja joku satunnainen tunkee lounaalla suoraan seuraasi kyselemään näitä niin se voi olla vähän tungettelevaa. Jos taas olet työpaikalla missä työskennellään tiiminä yhtä köyttä vetäen, on se yleistä tunnelmaa madaltavaa jos et halua luottaa muihin ja osoittaa "me"-henkeä. Se ei tarkoita että raportoit kaiken itsestäsi ja kyselet muiden elämästä yksityskohtia vaan osoitat että välität muista. Ja miksi se on tärkeää? No siksi että töissä vietetään huomattava osa elämästä ja ihmiset ovat sosiaalisia laumaeläimiä joilla on tarve kuulua johonkin.

Muut yleensä vastaavat ihmisille samalla mitalla. Jos signaloit muille ettet luota heihin, eivät hekään luota sinuun. Ei kukaan halua tuntea itseään pahaksi ihmiseksi viettämällä aikaa sellaisten ihmisten kanssa jotka leimaavat pahoiksi.

Tolla samalla perusteella vaan pitäisi sitten olla valmis kertomaan koko sairaushistoriansa, puoluekantansa ja suhteensa jumalaan. Kun kerran tässä jutellaan luottamukselliisia ja jollekulle nää on normaaleja keskustelunavauksia.

Tai sitten voidaan luoda tiimihenkeä sillä tavalla, että maltetaan katsastella ja odotella, mitkä ne puheenaiheet ovat, joita ihmiset itse avaavat ja joista selvästi haluavat kertoa. Ja jätetään ne kyselyt pois, joista toinen ei avaudu. 

Tietysti siinä joutuu tekemään vähän enemmän töitä, kun haetaan yhteistä pohjaa ja voi joutua juttelemaan muustakin kuin meidän neidin edesottamuksista, mutta toisaalta sitten vastapainona työyhteisö on oikeasti kaikille turvallisempi ja oikeasti kaikki uskaltaa luottaa, että tiimissä ei ole taas joku miinakenttä, jossa pitää äänekkäiden kyselijöiden mieliksi luovia.

Aikamoista vetää keskustelu metsästä puihin. On pikkaisen eri asia esittäytyä "Hei olen Maija, kahden lapsen äiti Parikkalasta" kuin "Hei olen Maija äänestin viime vaaleissa vasemmistoliittoa, erosin toisesta miehestäni kaksi vuotta sitten ja viime viikolla todettiin syöpä". Esittäytyvätkö kyselijöiden pelkääjät itsensä näin: "Hei, tulin nyt töihin". Mitä pelkäämistä kyselijöissä on? Huu he voivat kysyä kysymyksiä. Ovatko he usein veitsi kurkulla vaatimassa vastauksia ja saman tien juonimassa miten valella talosi bensalla ja heittää tulitikku perään? Sellaisiako kokemuksia sinulla on näistä pahamaineisista kyselijöistä? Ooh nyt he tietävät että sinulla on lapsi. Kamalaa, he varmaan olettavat sitten sinun olevan lapsesi huoltaja. Juoruavat että joo se on 5v tai 10v. Tällä tiedolla valmistetaan ydinase

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan yksi sellainen ap:n kammoksuma ihminen. En todellakaan ole pahantahtoinen juoruakka, kunhan tutustun ihmisiin. Minun silmissäni hyväntahtoinen "miten menee", "missäpäin asut", "onko sulla perhettä" on ihan normaalia jutustelua. Jos ei halua puhua perheestään niin voi kommentoida jotain ympäripyöreää "siinähän se". Se vasta onkin pahantahtoisille juoruakoille tiedonlähde jos jotain asiaa suojellaan kuin graalin maljaa. Kyllä ne juoruakat tunnistaa ja mitäs sitten? He tarjoavat itse aseita heitä vastaan jos osoittautuvat myöhemmin epäluotettaviksi. Avaavat myös portin vastajuoruille, sillä kukaan ihminen ei ole täydellinen.

Eli sulle pitää tilittää koko elämä heti? Muuten sinusta tulee pahantahtoinen juoruakka, jonka pitää kaivella toisen asioita, ettei vaan toinen osoittaudu epäluotettavaksi? Kuulostaa lähinnä kiristykseltä.

Ei sinun jutustelusi ainakaan minun silmissäni ole mitenkään hyväntahtoista.

Jos sinulle koko elämä on vastata "Ihan hyvin kiitos, asun Mellunmäessä puolisoni kanssa, mitäs sulle?" niin voi hyvää päivää. Jos ei halua senkään vertaa paljastaa, voi vaan sanoa että tuossa junamatkan päässä asun, ihan hyvin menee.  Käytöstavat! Sehän on signaali ulospäin että tämä ihminen ei luota ihmisiin, tuskin on leppoisa, eikä omaa käytöstapoja jos töksäyttelee normaaliin keskusteluun. Se olisi törkeää jos lähtisin kyselemään minkä hintainen asunto, minkä näköinen ja mitä sukupuolta oleva puoliso, koska meinaatte lapsia hankkia jne jne.

Paljon enemmän ihmisestä kertoo miten asioihin suhtautuu kuin se mitä ne asiat ovat. Jos on mukava ja hauska, ei paljoa haittaa vaikka pukeutuu erikoisesti ja ei muutenkaan "sovellu muottiin", kuten on vaikka viisikymppinen ikisinkku jolle elämäntehtävä on jalostaa kissoja, kerätä pokemonkortteja ja myydä energiakristalleja. Se ei paljoa taas pelasta jos on aivan tavallinen volvo-villa-vuffe-ihminen jos on aina töksäyttelemässä ja äyskimässä muille ja joka kuvittelee että muita koskettaa aivan valtavasti se tieto että nyt myyntiin asunto ja ostetaan toinen.

Juuri tätä en ymmärrä. Kysymys: Miten menee on toki neutraali ja siihen pitäisi riittää vastaukseksi, että mikäs tässä, kesää odotellessa, tms. Mutta miten päästään tästä asiaan, missä mä asustelen ja kenen kanssa ja mitä hvettiä se siihen työpaikan small talkiin tuntemattoman työkaverin kanssa kuuluu?

Siihen päästään, kun kysymykset eivät jää neutraaliin kuulumisien vaihtoon, vaan possasrimossari haluaa bondata tietämällä kaikenlaista, mikä jostain syystä hänestä kuuluu työasioiden hoitamiseen. Ja kyselee.

Vaikka ei tietenkään edes kiinnosta.

No tässä isossa roolissa on konteksti. Jos työpaikallasi on jengiä kymmenittäin ja joku satunnainen tunkee lounaalla suoraan seuraasi kyselemään näitä niin se voi olla vähän tungettelevaa. Jos taas olet työpaikalla missä työskennellään tiiminä yhtä köyttä vetäen, on se yleistä tunnelmaa madaltavaa jos et halua luottaa muihin ja osoittaa "me"-henkeä. Se ei tarkoita että raportoit kaiken itsestäsi ja kyselet muiden elämästä yksityskohtia vaan osoitat että välität muista. Ja miksi se on tärkeää? No siksi että töissä vietetään huomattava osa elämästä ja ihmiset ovat sosiaalisia laumaeläimiä joilla on tarve kuulua johonkin.

Muut yleensä vastaavat ihmisille samalla mitalla. Jos signaloit muille ettet luota heihin, eivät hekään luota sinuun. Ei kukaan halua tuntea itseään pahaksi ihmiseksi viettämällä aikaa sellaisten ihmisten kanssa jotka leimaavat pahoiksi.

Tolla samalla perusteella vaan pitäisi sitten olla valmis kertomaan koko sairaushistoriansa, puoluekantansa ja suhteensa jumalaan. Kun kerran tässä jutellaan luottamukselliisia ja jollekulle nää on normaaleja keskustelunavauksia.

Tai sitten voidaan luoda tiimihenkeä sillä tavalla, että maltetaan katsastella ja odotella, mitkä ne puheenaiheet ovat, joita ihmiset itse avaavat ja joista selvästi haluavat kertoa. Ja jätetään ne kyselyt pois, joista toinen ei avaudu. 

Tietysti siinä joutuu tekemään vähän enemmän töitä, kun haetaan yhteistä pohjaa ja voi joutua juttelemaan muustakin kuin meidän neidin edesottamuksista, mutta toisaalta sitten vastapainona työyhteisö on oikeasti kaikille turvallisempi ja oikeasti kaikki uskaltaa luottaa, että tiimissä ei ole taas joku miinakenttä, jossa pitää äänekkäiden kyselijöiden mieliksi luovia.

Aikamoista vetää keskustelu metsästä puihin. On pikkaisen eri asia esittäytyä "Hei olen Maija, kahden lapsen äiti Parikkalasta" kuin "Hei olen Maija äänestin viime vaaleissa vasemmistoliittoa, erosin toisesta miehestäni kaksi vuotta sitten ja viime viikolla todettiin syöpä". Esittäytyvätkö kyselijöiden pelkääjät itsensä näin: "Hei, tulin nyt töihin". Mitä pelkäämistä kyselijöissä on? Huu he voivat kysyä kysymyksiä. Ovatko he usein veitsi kurkulla vaatimassa vastauksia ja saman tien juonimassa miten valella talosi bensalla ja heittää tulitikku perään? Sellaisiako kokemuksia sinulla on näistä pahamaineisista kyselijöistä? Ooh nyt he tietävät että sinulla on lapsi. Kamalaa, he varmaan olettavat sitten sinun olevan lapsesi huoltaja. Juoruavat että joo se on 5v tai 10v. Tällä tiedolla valmistetaan ydinase

Kyllä sinusta saa juuri sellaisen kuvan, minkälaisiin ilkeisiin kyselijöihin olen työelämässä törmännyt. Sitäkään kun et tajua, että on eri asia itse kertoa perhetilanteestaan kuin joutua kyselytulvan vuoksi sitä tekemään.

Kaksi esimerkkiä omasta työelämästäni: yhdellä työkaverilla oli taustalla aika paljon elämänhallintavaikeuksia, joiden vuoksi hän ei saanut tavata lapsiaan kuin valvotusti. Naisesta siis kyse. Hänen oli todella vaikea vastailla kysymyksiin lapsista, perheestä, jne. Mutta sullehan tää on ihan sama, miksi sitä ei voi räväkästi vain sanoa, että juu, on mulla 5 ja 10 v, ovat olleet huostassa 2 vuotta ja nyt asuvat isällään ja mä tapaan heitä valvotusti! Mitäs teidän neiti, sai varmaan taas pelkkiä kymppejä tokariin?

Toinen esimerkki on mies, jolla oli takana kaksi erittäin pskaa avioeroa, joka alkoi seurustella uudelleen 4 v sinkkuajan jälkeen. MIkäs lie olikaan, kun ei halunnut alkaa kahvihuonemammojen kanssa purkamaan tilannetta ennen ja nyt?

Ja kyllä, mulle riittää täysin esittelyksi "Hei olen Maija, aloitin tänään tiimissä tässä tehtävässä". Se on se aisa, joka Maijasta minulle kuuluu. Muut hänen henkilökohtaiset asiansa ja vaiheensa tulevat esiin ehkä joskus, kun tutustumme paremmin ja Maija minut sellaiseksi ihmiseksi lukee, kenelle haluaa kertoa. Jolleivat tule koskaan, me voidaan Maijan kanssa vaan ihan rauhassa tehdä töitämme ja keskittyä yhteisessä elossamme siihen.

Koska olet vainoharhainen ja epäsosiaalinen psykopaatti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan yksi sellainen ap:n kammoksuma ihminen. En todellakaan ole pahantahtoinen juoruakka, kunhan tutustun ihmisiin. Minun silmissäni hyväntahtoinen "miten menee", "missäpäin asut", "onko sulla perhettä" on ihan normaalia jutustelua. Jos ei halua puhua perheestään niin voi kommentoida jotain ympäripyöreää "siinähän se". Se vasta onkin pahantahtoisille juoruakoille tiedonlähde jos jotain asiaa suojellaan kuin graalin maljaa. Kyllä ne juoruakat tunnistaa ja mitäs sitten? He tarjoavat itse aseita heitä vastaan jos osoittautuvat myöhemmin epäluotettaviksi. Avaavat myös portin vastajuoruille, sillä kukaan ihminen ei ole täydellinen.

Ei tuo kyllä mulle ole. Perheet ja asumiset tulee vasta sitten puheeksi, kun on tehty töitä jonkun aikaa ja silloinkin yleensä muun jutustelun lomassa, eli ihminen itse kertoo esim. olleensa kotinsa lähellä puistossa x  jolloin tulee puheeksi, jolloin voidaan tarkemmin jutella, missä toinen asuu. Samoin perhekuviot tulee siinä, kun jutellaan, mitä esim. viikonloppuna on tehty.

Ikinä en alkaisi kysellä toiselta, ellei itse ota puheeksi omia asioitaan. Voi hyvin olla, että halua niistä puhua, jos ei kerran sanallakaan puhu.

Tää riippuu niin paljon työpaikasta. Olisi aika outoa olla neuvolantäti ja ihan tuppisuuna perheasioista ja toisaalta taas jos on töissä työpaikassa missä henkilöstö vaihtuu usein ei ole järkeä sen kummemmin avautua yksityisasioista. Jos on päässyt tavoiteltuun työpaikkaan jossa yleensä työskennellään oletetusti vuosia on aika tökeröä olla hyvin välinpitämätön muita työpaikan ihmisiä kohtaan.

Minusta taas ihan kuka tahansa saa päättää itse, minkä verran haluaa omasta elämästään työpaikalla kertoa. Jopa sote-alalla työskentelevä.

Vierailija kirjoitti:

Koska olet vainoharhainen ja epäsosiaalinen psykopaatti.

Kahden lapsen Maija-äidillä rätkähti tunteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan yksi sellainen ap:n kammoksuma ihminen. En todellakaan ole pahantahtoinen juoruakka, kunhan tutustun ihmisiin. Minun silmissäni hyväntahtoinen "miten menee", "missäpäin asut", "onko sulla perhettä" on ihan normaalia jutustelua. Jos ei halua puhua perheestään niin voi kommentoida jotain ympäripyöreää "siinähän se". Se vasta onkin pahantahtoisille juoruakoille tiedonlähde jos jotain asiaa suojellaan kuin graalin maljaa. Kyllä ne juoruakat tunnistaa ja mitäs sitten? He tarjoavat itse aseita heitä vastaan jos osoittautuvat myöhemmin epäluotettaviksi. Avaavat myös portin vastajuoruille, sillä kukaan ihminen ei ole täydellinen.

Eli sulle pitää tilittää koko elämä heti? Muuten sinusta tulee pahantahtoinen juoruakka, jonka pitää kaivella toisen asioita, ettei vaan toinen osoittaudu epäluotettavaksi? Kuulostaa lähinnä kiristykseltä.

Ei sinun jutustelusi ainakaan minun silmissäni ole mitenkään hyväntahtoista.

Jos sinulle koko elämä on vastata "Ihan hyvin kiitos, asun Mellunmäessä puolisoni kanssa, mitäs sulle?" niin voi hyvää päivää. Jos ei halua senkään vertaa paljastaa, voi vaan sanoa että tuossa junamatkan päässä asun, ihan hyvin menee.  Käytöstavat! Sehän on signaali ulospäin että tämä ihminen ei luota ihmisiin, tuskin on leppoisa, eikä omaa käytöstapoja jos töksäyttelee normaaliin keskusteluun. Se olisi törkeää jos lähtisin kyselemään minkä hintainen asunto, minkä näköinen ja mitä sukupuolta oleva puoliso, koska meinaatte lapsia hankkia jne jne.

Paljon enemmän ihmisestä kertoo miten asioihin suhtautuu kuin se mitä ne asiat ovat. Jos on mukava ja hauska, ei paljoa haittaa vaikka pukeutuu erikoisesti ja ei muutenkaan "sovellu muottiin", kuten on vaikka viisikymppinen ikisinkku jolle elämäntehtävä on jalostaa kissoja, kerätä pokemonkortteja ja myydä energiakristalleja. Se ei paljoa taas pelasta jos on aivan tavallinen volvo-villa-vuffe-ihminen jos on aina töksäyttelemässä ja äyskimässä muille ja joka kuvittelee että muita koskettaa aivan valtavasti se tieto että nyt myyntiin asunto ja ostetaan toinen.

Juuri tätä en ymmärrä. Kysymys: Miten menee on toki neutraali ja siihen pitäisi riittää vastaukseksi, että mikäs tässä, kesää odotellessa, tms. Mutta miten päästään tästä asiaan, missä mä asustelen ja kenen kanssa ja mitä hvettiä se siihen työpaikan small talkiin tuntemattoman työkaverin kanssa kuuluu?

Siihen päästään, kun kysymykset eivät jää neutraaliin kuulumisien vaihtoon, vaan possasrimossari haluaa bondata tietämällä kaikenlaista, mikä jostain syystä hänestä kuuluu työasioiden hoitamiseen. Ja kyselee.

Vaikka ei tietenkään edes kiinnosta.

No tässä isossa roolissa on konteksti. Jos työpaikallasi on jengiä kymmenittäin ja joku satunnainen tunkee lounaalla suoraan seuraasi kyselemään näitä niin se voi olla vähän tungettelevaa. Jos taas olet työpaikalla missä työskennellään tiiminä yhtä köyttä vetäen, on se yleistä tunnelmaa madaltavaa jos et halua luottaa muihin ja osoittaa "me"-henkeä. Se ei tarkoita että raportoit kaiken itsestäsi ja kyselet muiden elämästä yksityskohtia vaan osoitat että välität muista. Ja miksi se on tärkeää? No siksi että töissä vietetään huomattava osa elämästä ja ihmiset ovat sosiaalisia laumaeläimiä joilla on tarve kuulua johonkin.

Muut yleensä vastaavat ihmisille samalla mitalla. Jos signaloit muille ettet luota heihin, eivät hekään luota sinuun. Ei kukaan halua tuntea itseään pahaksi ihmiseksi viettämällä aikaa sellaisten ihmisten kanssa jotka leimaavat pahoiksi.

Tolla samalla perusteella vaan pitäisi sitten olla valmis kertomaan koko sairaushistoriansa, puoluekantansa ja suhteensa jumalaan. Kun kerran tässä jutellaan luottamukselliisia ja jollekulle nää on normaaleja keskustelunavauksia.

Tai sitten voidaan luoda tiimihenkeä sillä tavalla, että maltetaan katsastella ja odotella, mitkä ne puheenaiheet ovat, joita ihmiset itse avaavat ja joista selvästi haluavat kertoa. Ja jätetään ne kyselyt pois, joista toinen ei avaudu. 

Tietysti siinä joutuu tekemään vähän enemmän töitä, kun haetaan yhteistä pohjaa ja voi joutua juttelemaan muustakin kuin meidän neidin edesottamuksista, mutta toisaalta sitten vastapainona työyhteisö on oikeasti kaikille turvallisempi ja oikeasti kaikki uskaltaa luottaa, että tiimissä ei ole taas joku miinakenttä, jossa pitää äänekkäiden kyselijöiden mieliksi luovia.

Aikamoista vetää keskustelu metsästä puihin. On pikkaisen eri asia esittäytyä "Hei olen Maija, kahden lapsen äiti Parikkalasta" kuin "Hei olen Maija äänestin viime vaaleissa vasemmistoliittoa, erosin toisesta miehestäni kaksi vuotta sitten ja viime viikolla todettiin syöpä". Esittäytyvätkö kyselijöiden pelkääjät itsensä näin: "Hei, tulin nyt töihin". Mitä pelkäämistä kyselijöissä on? Huu he voivat kysyä kysymyksiä. Ovatko he usein veitsi kurkulla vaatimassa vastauksia ja saman tien juonimassa miten valella talosi bensalla ja heittää tulitikku perään? Sellaisiako kokemuksia sinulla on näistä pahamaineisista kyselijöistä? Ooh nyt he tietävät että sinulla on lapsi. Kamalaa, he varmaan olettavat sitten sinun olevan lapsesi huoltaja. Juoruavat että joo se on 5v tai 10v. Tällä tiedolla valmistetaan ydinase

En tiedä, onko tämä ohis, mutta mua on aina ihmetyttänyt nämä tyypit.

Siis nämä jotka esittelevät itsensä just noin, että olen äiti parikkalasta tai opiskelin LUTissa tai jotain tämmöistä. Mitä tekemistä näillä asioilla on nyt tänään, tämän palaverin kannalta?

Usein kun heiltä unohtuu siinä henkilöesittelyn lomassa kertoa, mitä siellä töissä tekevät ja miksi ovat tässä palaverissa...

Olen useinkin töissä törmännyt näihin mitä pahaa tässä on-ihmisiin. He itse ovat eläneet niin tasapaksun elämän, jossa ei ole mitään tapahtunut, lapsuus tavallinen, parisuhde tavallinen, lapset tavallisia ja sitten luulevat, että kaikilla on sama ja kuvittelevat, että kaikilla on sama tavallinen juttu joten ei voi olla mitään pahaa siinä, että kyselen. Ihan tavallistahan se on.

On joskus naurettu yhden työkaverin kanssa, joka ei ole tommonen, että voi että kun he tietäisivät ne jutut, jota olen tälle yhdelle joka on OIKEASTI luotettava, kertonut. Menisi takuulla kahvi kurkkuun.

Nyt vaan väistelen ja tiedän, etttä pitävät mua epäsosiaalisena ja tökerönä. 

Vierailija kirjoitti:

Mua kauhistuttaa, jos joku kysyy multa seurustelenko tai onko perhettä. Syy: en ole koskaan seurustellut ja se hävettää niin paljon itseäni. Kun vastaan, että en seurustele, tuntuu siltä kuin se kysyjä saisi samalla tietää, että en ole koskaan seurustellut. Ikääkin jo siis on ja normaalisti tän ikäisillä on seurustelusuhteita takana..

Ehkä suomalaisten olisi syytä kehittää taitoja näiden tilanteiden käsittelemiseen. Meillä kun tahtoo olla aika agraarinen ote asioihin usein. Että jos en vielä tiedäkään uudesta tulokkaasta kaikkea, niin kun kuulen jutut kiertoteitse joka tapauksessa niin kohteliaampaa kysyä suoraan, jolloin saat sentään itse vaikuttaa päätelmiini. Nämä kohteliaisuusnäkökulmat voivat olla moninaiset. 

Toinen ongelma tulee siitä, että olemme rehellisyydenrakastajia. Joillekin se tarkoittaa myös lähestulkoon velvollisuutta kysyä rehellisesti asiat jotka kiinnostavat. Ja tietysti tätä, että arempi tai haavoittuneempi tuskailee, koska luontaista blokkia ei välttämättä ole. Pitää sitten tehdä niin iso betoniporsas, että se tosiaan herättää hämmennystä muissa. 

Pitäisi vain jokaisen uskoa, että viime kädessä suun edessä on ihan sopivaa pitää munalukkoa ja avainta kukkarossa. Ei ole pakko sanoa sitä mitä ei halua paljastaa. Jos salaisuuksien piiri on kovin iso, aina enemmän väistämättä porukkaa kompuroi sen rajoihin. Siksi joutuu miettimään, mitä ne turvalauseet olisivat ja mitä voi tarvittaessa antaa selitykseksi. Sitten voi lähteä miettimään, kannattaisiko arasta asiasta kenties kuitenkin kertoa useammalle kuin ensin ajattelisi turvalliseksi.

Kuljeskelin joskus engelsmannin kanssa. Häneltä kun joku uteli liikaa, vastaus oli vino hymy ja that's for me to know and you to find out. Ehkä tuon voisi suomentaa. Minusta se on hyvin kohtelias tapa ilmaista, että ymmärrän uteliaisuutesi vaan enpä aio tyydyttää sitä. Siinä ei tyrmätä toista täysin, niinkuin sitten taas suomalainen usein tekee ja toiselle tosiaan voi jäädä jotain hampaankoloon. Niinkuin helposti käy, jos toinen kokee olleensa ystävällinen ja vastauksena oli potku hampaisiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Televisiossa on 300-kiloisia liikuntakyvyttömiä parisuhteissa. Olen tavannut cp-vammaisen ulkonäöltään normaalista poikkeavan ja täysin autettavan ihmisen, joka on mennyt naimisiin. Ikinä en ole nähnyt ihmistä, jonka suhteen olisi jotenkin epäuskottavaa, että tämä voisi olla parisuhteessa.

Joten jos aloittaja on tosissaan, ajatuksesi ovat hyvin vääristyneitä. Ja töissä on ihan normaalia yrittää tutustua. Kyllä minä tiedän työkavereitteni lapset, puolisot, puolisoiden ammatit ja vaikka mitä muuta. Ei ole pakko kertoa, mutta on ihan normaalia kertoa.

Jospa ap on vaikkapa todella ruma?

En ole koskaan elämäni aikana nähnyt niin rumaa ihmistä, ettei tämä voisi saada puolisoa. Ja on aloittajakin seurustellut. Sosiaalisesti hän on sen sijaan hieman erilainen, joka voi vaikeuttaa ihmissuhteiden solmimista. Mutta ei sekään sitä estä.

Millä tavoin ap on "sosiaalisesti erilainen"? Erilainen verrattuna... keneen, mihin?

Verrattuna keskimääräisiin ihmisiin. Koska kokee tavalliset sosiaaliset tilanteet vaivaannuttavina eikä tunnista small talkia. Mikä on sinänsä ihan ok, ihmiset saavat olla erilaisia. Mutta small talkin puute varmasti heikentää mahdollisuuksia solmia ihmissuhteita paljon enemmän kuin mikään ulkonäköön liittyvä tekijä.

Siis hetkinen. Ap on nainen, joka ei halua puhua yksityisasioista naispuolisten työkavereiden kanssa. Tämäkö siis aiheuttaa ap:lle ongelmia vapaa-ajalla ja parisuhteen löytämisessä? Siis mammamafia päättää loppujen lopuksi kuitenkin, millainen ihminen on sopiva parisuhteeseen? Ja että miehille, joita ap mahdollisesti deittailee, on äärimmäisen tärkeää että ap osaa keskustella töissä mammamafian sanelemista aiheista? Jumankauta te olette sekaisin.

Ei mulle ole vittuiltu, mutta henkilöhtaisia näytelmiä olen saanut gang stalking tyyliin. Mä vaan naureskelin: "Hei kaikki tämä vaiva herran jestas" Varsinkin ne, missä oltiin "niin topakkana että"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Televisiossa on 300-kiloisia liikuntakyvyttömiä parisuhteissa. Olen tavannut cp-vammaisen ulkonäöltään normaalista poikkeavan ja täysin autettavan ihmisen, joka on mennyt naimisiin. Ikinä en ole nähnyt ihmistä, jonka suhteen olisi jotenkin epäuskottavaa, että tämä voisi olla parisuhteessa.

Joten jos aloittaja on tosissaan, ajatuksesi ovat hyvin vääristyneitä. Ja töissä on ihan normaalia yrittää tutustua. Kyllä minä tiedän työkavereitteni lapset, puolisot, puolisoiden ammatit ja vaikka mitä muuta. Ei ole pakko kertoa, mutta on ihan normaalia kertoa.

Jospa ap on vaikkapa todella ruma?

En ole koskaan elämäni aikana nähnyt niin rumaa ihmistä, ettei tämä voisi saada puolisoa. Ja on aloittajakin seurustellut. Sosiaalisesti hän on sen sijaan hieman erilainen, joka voi vaikeuttaa ihmissuhteiden solmimista. Mutta ei sekään sitä estä.

Millä tavoin ap on "sosiaalisesti erilainen"? Erilainen verrattuna... keneen, mihin?

Verrattuna keskimääräisiin ihmisiin. Koska kokee tavalliset sosiaaliset tilanteet vaivaannuttavina eikä tunnista small talkia. Mikä on sinänsä ihan ok, ihmiset saavat olla erilaisia. Mutta small talkin puute varmasti heikentää mahdollisuuksia solmia ihmissuhteita paljon enemmän kuin mikään ulkonäköön liittyvä tekijä.

Siis hetkinen. Ap on nainen, joka ei halua puhua yksityisasioista naispuolisten työkavereiden kanssa. Tämäkö siis aiheuttaa ap:lle ongelmia vapaa-ajalla ja parisuhteen löytämisessä? Siis mammamafia päättää loppujen lopuksi kuitenkin, millainen ihminen on sopiva parisuhteeseen? Ja että miehille, joita ap mahdollisesti deittailee, on äärimmäisen tärkeää että ap osaa keskustella töissä mammamafian sanelemista aiheista? Jumankauta te olette sekaisin.

Juuri noin. Paitsi mä kuulin, että eräästä henkilöstä oli tuollaisia huhuja, mutta miten ihmeessä lähes joka paikassa, ja psljon muuallakin, missä henkilö ei ollut edes ollut ikinä, eikä ollut yhteisiä tuttuja oli huhuja sosiaslisista taidoista ja small talkista. Kuulin ihan erilaisia tarinoita niiltä ihmisiltä keiden kanssa oli todistetusti ollut tekemisissä ja huom! keillä ei ollut kierutunutta intressiä mustamaalata henkilöä tai jotka eivät itse suhtautuneet oudosti henkilöön jo ennakkoon, joidenkin ihme valheiden ja huhujen pohjalta.

Vierailija kirjoitti:

Olen useinkin töissä törmännyt näihin mitä pahaa tässä on-ihmisiin. He itse ovat eläneet niin tasapaksun elämän, jossa ei ole mitään tapahtunut, lapsuus tavallinen, parisuhde tavallinen, lapset tavallisia ja sitten luulevat, että kaikilla on sama ja kuvittelevat, että kaikilla on sama tavallinen juttu joten ei voi olla mitään pahaa siinä, että kyselen. Ihan tavallistahan se on.

On joskus naurettu yhden työkaverin kanssa, joka ei ole tommonen, että voi että kun he tietäisivät ne jutut, jota olen tälle yhdelle joka on OIKEASTI luotettava, kertonut. Menisi takuulla kahvi kurkkuun.

Nyt vaan väistelen ja tiedän, etttä pitävät mua epäsosiaalisena ja tökerönä. 

Olen tällainen Maija Parikkalasta ja työkseni olen käynyt ties millaisissa kodeissa ja ihmiset oma-aloitteisesti kertovat minulle rankoista elämänvaiheistaan, vaikkei työnkuvaani varsinaisesti kuulu mikään terapeuttina oleminen. Itsellänikin on kipeitä asioita kuten kaikilla, mutten koe olevani mikään maailman napa jolla on maailmanluokan salaisuuksia, joita on täysi velvollisuus kertoa jokaiselle kysyjälle. Jos on yhtään enemmän ollut ihmisten kanssa tekemisissä, osaa kyllä asettaa rajansa ilman että tarvitsee vetää ketään verbaalisesti turpaan ja saada toisen tuntemaan olonsa kurjaksi. 

Minulla on yksi ominaisuus josta olen saanut kuulla koko elämäni enemmän tai vähemmän kyselyitä. Sanotaan vaikka näkyvä arpi naamassa. Jos suhtautuisin jokaiseen kyselijään "*ittuuks se sulle kuuluu", käyttäytyisin mielestäni itsekkäästi, ikävästi ja torjuvasti. Mutta silleensä se riippuu aina tilanteesta, kysyjästä ja kysymisen sävystä. Lapsille ja huumorintajuisille ihmisille kerron kuvitteellisen jutun. Ikäville ihmisille sanon että en muista tai jotain muuta tylyä. Tavallisille kerron totuuden ja usein saankin jotain heidän kokemuksiaan vaihtokaupaksi. 

Yksi ystäväni, supertosikko, on vasenkätinen. Hänelle on kuin heittäisi kiehuvaa vettä päälle kun joku noteeraa hänen vasenkätisyytensä ja hän vastaa aina jotain naljaillen takaisin. Mutta kukin tyylillään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kauhistuttaa, jos joku kysyy multa seurustelenko tai onko perhettä. Syy: en ole koskaan seurustellut ja se hävettää niin paljon itseäni. Kun vastaan, että en seurustele, tuntuu siltä kuin se kysyjä saisi samalla tietää, että en ole koskaan seurustellut. Ikääkin jo siis on ja normaalisti tän ikäisillä on seurustelusuhteita takana..

Ehkä suomalaisten olisi syytä kehittää taitoja näiden tilanteiden käsittelemiseen. Meillä kun tahtoo olla aika agraarinen ote asioihin usein. Että jos en vielä tiedäkään uudesta tulokkaasta kaikkea, niin kun kuulen jutut kiertoteitse joka tapauksessa niin kohteliaampaa kysyä suoraan, jolloin saat sentään itse vaikuttaa päätelmiini. Nämä kohteliaisuusnäkökulmat voivat olla moninaiset. 

Toinen ongelma tulee siitä, että olemme rehellisyydenrakastajia. Joillekin se tarkoittaa myös lähestulkoon velvollisuutta kysyä rehellisesti asiat jotka kiinnostavat. Ja tietysti tätä, että arempi tai haavoittuneempi tuskailee, koska luontaista blokkia ei välttämättä ole. Pitää sitten tehdä niin iso betoniporsas, että se tosiaan herättää hämmennystä muissa. 

Pitäisi vain jokaisen uskoa, että viime kädessä suun edessä on ihan sopivaa pitää munalukkoa ja avainta kukkarossa. Ei ole pakko sanoa sitä mitä ei halua paljastaa. Jos salaisuuksien piiri on kovin iso, aina enemmän väistämättä porukkaa kompuroi sen rajoihin. Siksi joutuu miettimään, mitä ne turvalauseet olisivat ja mitä voi tarvittaessa antaa selitykseksi. Sitten voi lähteä miettimään, kannattaisiko arasta asiasta kenties kuitenkin kertoa useammalle kuin ensin ajattelisi turvalliseksi.

Kuljeskelin joskus engelsmannin kanssa. Häneltä kun joku uteli liikaa, vastaus oli vino hymy ja that's for me to know and you to find out. Ehkä tuon voisi suomentaa. Minusta se on hyvin kohtelias tapa ilmaista, että ymmärrän uteliaisuutesi vaan enpä aio tyydyttää sitä. Siinä ei tyrmätä toista täysin, niinkuin sitten taas suomalainen usein tekee ja toiselle tosiaan voi jäädä jotain hampaankoloon. Niinkuin helposti käy, jos toinen kokee olleensa ystävällinen ja vastauksena oli potku hampaisiin. 

Sori vaan, mutta englesmanni vttuili niin suoraan kuin heidän kasvatuksellaan voi. Itselläni posket punottaisi, jos joku britti joutuisi minut laittamaan noin aisoihin uteluideni suhteen.

Voisimme myös ihan oikeasti opetella puhumaan säästä, eilisestä kokkiohjelmasta, rupattelemaan todellakin niitä näitä, mutta kun ei. Meidän on pakko mennä suoraan aivan oikeasti henkilökohtaisiin asioihin, kuten asuinpaikka (kas kun ei osoite ja sotu), lasten määrä, parisuhteen laatu, kumppanin sukupuoli...sillä muualla maailmassa todellakaan tämä syvätunteminen ei mitenkään pakollista, kun muu ei yhdistä kuin työpaikka.

Vierailija kirjoitti:

Kun muutin 20v sitte pohjoispohjanmaalta turkuun, suurin ero täkäläisiin oli juuri se, et he ei utele, jollet itse puhu.

Muistan joskus pohjoispohjanmaalla, kun sain työparikseni henkilön, jota en tuntenut. Iltavuorossa eka viikolla tämä kaveri kyseli, millainen Perhe sul on ja olenko parisuhteessa.

Pidin kysymystä törkeänä, mutta siellä ihan normaalia. Sama kun löysin täältä kumppanin, Pohjois pohjanmaalla ensikäynnillä lähes kaikki kysyi, mitä teet työksesi. Törkeää tunkeilua.

Mulla samanlainen kokemus, vaikka en Turkuun muuttanutkaan! Etelämmässä ollaan ehkä muuten vähän läheisempiä, mutta vaan Pohjanmaalta kyselty ns. henkilökohtaisemmista asioista, vaikka ei olla edes läheisiä. Nuorempana olin tuuraamassa siivoojana pienessä firmassa ja mun pomo alko kyselemään mun perhetilanteesta(?). En tiiä saisko tolleen ees tehdä, mutta oli se muutenkin aika jännä tyyppi. Ahisti mennä töihin niinä päivinä kun se oli paikalla, mutta sain olla suurimmaksi osaksi itekseen.

Vierailija kirjoitti:

Koska olet vainoharhainen ja epäsosiaalinen psykopaatti.

Vai niin. Mielestäsi siis ujo tai yksityisyyttään varjeleva ihminen on psykopaatti? Mielenkiintoista. Mahtaakohan tämä ajattelutapa olla hyvinkin laajalle levinnyt, se selittäisi joidenkin kommentit tässä ketjussa. Yksityisyyttään varjeleva, mahdollisesti ujo ihminen on siis muiden mielestä epäilyttävä!

- ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kauhistuttaa, jos joku kysyy multa seurustelenko tai onko perhettä. Syy: en ole koskaan seurustellut ja se hävettää niin paljon itseäni. Kun vastaan, että en seurustele, tuntuu siltä kuin se kysyjä saisi samalla tietää, että en ole koskaan seurustellut. Ikääkin jo siis on ja normaalisti tän ikäisillä on seurustelusuhteita takana..

Ehkä suomalaisten olisi syytä kehittää taitoja näiden tilanteiden käsittelemiseen. Meillä kun tahtoo olla aika agraarinen ote asioihin usein. Että jos en vielä tiedäkään uudesta tulokkaasta kaikkea, niin kun kuulen jutut kiertoteitse joka tapauksessa niin kohteliaampaa kysyä suoraan, jolloin saat sentään itse vaikuttaa päätelmiini. Nämä kohteliaisuusnäkökulmat voivat olla moninaiset. 

Toinen ongelma tulee siitä, että olemme rehellisyydenrakastajia. Joillekin se tarkoittaa myös lähestulkoon velvollisuutta kysyä rehellisesti asiat jotka kiinnostavat. Ja tietysti tätä, että arempi tai haavoittuneempi tuskailee, koska luontaista blokkia ei välttämättä ole. Pitää sitten tehdä niin iso betoniporsas, että se tosiaan herättää hämmennystä muissa. 

Pitäisi vain jokaisen uskoa, että viime kädessä suun edessä on ihan sopivaa pitää munalukkoa ja avainta kukkarossa. Ei ole pakko sanoa sitä mitä ei halua paljastaa. Jos salaisuuksien piiri on kovin iso, aina enemmän väistämättä porukkaa kompuroi sen rajoihin. Siksi joutuu miettimään, mitä ne turvalauseet olisivat ja mitä voi tarvittaessa antaa selitykseksi. Sitten voi lähteä miettimään, kannattaisiko arasta asiasta kenties kuitenkin kertoa useammalle kuin ensin ajattelisi turvalliseksi.

Kuljeskelin joskus engelsmannin kanssa. Häneltä kun joku uteli liikaa, vastaus oli vino hymy ja that's for me to know and you to find out. Ehkä tuon voisi suomentaa. Minusta se on hyvin kohtelias tapa ilmaista, että ymmärrän uteliaisuutesi vaan enpä aio tyydyttää sitä. Siinä ei tyrmätä toista täysin, niinkuin sitten taas suomalainen usein tekee ja toiselle tosiaan voi jäädä jotain hampaankoloon. Niinkuin helposti käy, jos toinen kokee olleensa ystävällinen ja vastauksena oli potku hampaisiin. 

Sori vaan, mutta englesmanni vttuili niin suoraan kuin heidän kasvatuksellaan voi. Itselläni posket punottaisi, jos joku britti joutuisi minut laittamaan noin aisoihin uteluideni suhteen.

Voisimme myös ihan oikeasti opetella puhumaan säästä, eilisestä kokkiohjelmasta, rupattelemaan todellakin niitä näitä, mutta kun ei. Meidän on pakko mennä suoraan aivan oikeasti henkilökohtaisiin asioihin, kuten asuinpaikka (kas kun ei osoite ja sotu), lasten määrä, parisuhteen laatu, kumppanin sukupuoli...sillä muualla maailmassa todellakaan tämä syvätunteminen ei mitenkään pakollista, kun muu ei yhdistä kuin työpaikka.

Tämä on totta. Työskentelin vähän vaille viisi vuotta erilaisista kansallisuuksista kokoontuvassa tiimissä ja vieläkään en puolestakaan heistä tiedä kuin jotain hyvin pinnallista. Ei ollut tapana tai tarpeen kysellä kovin tarkkaan kenenkään vapaa-ajasta, perheestä, tms. Oltiin kyllä hyvä tiimi ja tykkäsin työstä, mutta tosiaan kaikilla oli oma elämä. 

Sitten kun palasin Suomeen töihin niin hämmennyin siitä kuulustelusta, mikä oli vastassa. Kyseltiin kaikkea mm mikä oli perhetilanne kun lähdin ulkomaille, onko mulla ulkomaalainen mies, onko mulla siis mies, miten mun lapset, onko mulla siis lapsia, jne jne jne. Tehtiin mun tilanteesta joku oma arvio, jota sitten ilmeisesti testattiin näillä kysymyksillä eikä ketään tosiaan hävettänyt kysyä, mitä tahtoo tietää.

Vaikka suomalainen olen itsekin niin monta kertaa ajattelin, että on tämä aika junttia, alkaa tenttaamaan jossain lounaspöydässä ihan sumeilematta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kauhistuttaa, jos joku kysyy multa seurustelenko tai onko perhettä. Syy: en ole koskaan seurustellut ja se hävettää niin paljon itseäni. Kun vastaan, että en seurustele, tuntuu siltä kuin se kysyjä saisi samalla tietää, että en ole koskaan seurustellut. Ikääkin jo siis on ja normaalisti tän ikäisillä on seurustelusuhteita takana..

Ehkä suomalaisten olisi syytä kehittää taitoja näiden tilanteiden käsittelemiseen. Meillä kun tahtoo olla aika agraarinen ote asioihin usein. Että jos en vielä tiedäkään uudesta tulokkaasta kaikkea, niin kun kuulen jutut kiertoteitse joka tapauksessa niin kohteliaampaa kysyä suoraan, jolloin saat sentään itse vaikuttaa päätelmiini. Nämä kohteliaisuusnäkökulmat voivat olla moninaiset. 

Toinen ongelma tulee siitä, että olemme rehellisyydenrakastajia. Joillekin se tarkoittaa myös lähestulkoon velvollisuutta kysyä rehellisesti asiat jotka kiinnostavat. Ja tietysti tätä, että arempi tai haavoittuneempi tuskailee, koska luontaista blokkia ei välttämättä ole. Pitää sitten tehdä niin iso betoniporsas, että se tosiaan herättää hämmennystä muissa. 

Pitäisi vain jokaisen uskoa, että viime kädessä suun edessä on ihan sopivaa pitää munalukkoa ja avainta kukkarossa. Ei ole pakko sanoa sitä mitä ei halua paljastaa. Jos salaisuuksien piiri on kovin iso, aina enemmän väistämättä porukkaa kompuroi sen rajoihin. Siksi joutuu miettimään, mitä ne turvalauseet olisivat ja mitä voi tarvittaessa antaa selitykseksi. Sitten voi lähteä miettimään, kannattaisiko arasta asiasta kenties kuitenkin kertoa useammalle kuin ensin ajattelisi turvalliseksi.

Kuljeskelin joskus engelsmannin kanssa. Häneltä kun joku uteli liikaa, vastaus oli vino hymy ja that's for me to know and you to find out. Ehkä tuon voisi suomentaa. Minusta se on hyvin kohtelias tapa ilmaista, että ymmärrän uteliaisuutesi vaan enpä aio tyydyttää sitä. Siinä ei tyrmätä toista täysin, niinkuin sitten taas suomalainen usein tekee ja toiselle tosiaan voi jäädä jotain hampaankoloon. Niinkuin helposti käy, jos toinen kokee olleensa ystävällinen ja vastauksena oli potku hampaisiin. 

Sori vaan, mutta englesmanni vttuili niin suoraan kuin heidän kasvatuksellaan voi. Itselläni posket punottaisi, jos joku britti joutuisi minut laittamaan noin aisoihin uteluideni suhteen.

Voisimme myös ihan oikeasti opetella puhumaan säästä, eilisestä kokkiohjelmasta, rupattelemaan todellakin niitä näitä, mutta kun ei. Meidän on pakko mennä suoraan aivan oikeasti henkilökohtaisiin asioihin, kuten asuinpaikka (kas kun ei osoite ja sotu), lasten määrä, parisuhteen laatu, kumppanin sukupuoli...sillä muualla maailmassa todellakaan tämä syvätunteminen ei mitenkään pakollista, kun muu ei yhdistä kuin työpaikka.

Tämä on totta. Työskentelin vähän vaille viisi vuotta erilaisista kansallisuuksista kokoontuvassa tiimissä ja vieläkään en puolestakaan heistä tiedä kuin jotain hyvin pinnallista. Ei ollut tapana tai tarpeen kysellä kovin tarkkaan kenenkään vapaa-ajasta, perheestä, tms. Oltiin kyllä hyvä tiimi ja tykkäsin työstä, mutta tosiaan kaikilla oli oma elämä. 

Sitten kun palasin Suomeen töihin niin hämmennyin siitä kuulustelusta, mikä oli vastassa. Kyseltiin kaikkea mm mikä oli perhetilanne kun lähdin ulkomaille, onko mulla ulkomaalainen mies, onko mulla siis mies, miten mun lapset, onko mulla siis lapsia, jne jne jne. Tehtiin mun tilanteesta joku oma arvio, jota sitten ilmeisesti testattiin näillä kysymyksillä eikä ketään tosiaan hävettänyt kysyä, mitä tahtoo tietää.

Vaikka suomalainen olen itsekin niin monta kertaa ajattelin, että on tämä aika junttia, alkaa tenttaamaan jossain lounaspöydässä ihan sumeilematta.

Ai niin ja toikin on niin suomalaista: kun britti hymyilee vinosti ja sanoo, että asia on minun tietää ja sinun ottaa selvää, se on kohteliasta ja hienoa, mutta kun suomalainen sanoo, että asiahan ei taida sinulle kuulua, se on epäkohteliasta ja tökeröä. Ja komppaan tota, britiltä tuo on sama kuin sanoisi, että pidä huolta omista asioista, niin sen voisi suomeksi kääntää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kauhistuttaa, jos joku kysyy multa seurustelenko tai onko perhettä. Syy: en ole koskaan seurustellut ja se hävettää niin paljon itseäni. Kun vastaan, että en seurustele, tuntuu siltä kuin se kysyjä saisi samalla tietää, että en ole koskaan seurustellut. Ikääkin jo siis on ja normaalisti tän ikäisillä on seurustelusuhteita takana..

Ehkä suomalaisten olisi syytä kehittää taitoja näiden tilanteiden käsittelemiseen. Meillä kun tahtoo olla aika agraarinen ote asioihin usein. Että jos en vielä tiedäkään uudesta tulokkaasta kaikkea, niin kun kuulen jutut kiertoteitse joka tapauksessa niin kohteliaampaa kysyä suoraan, jolloin saat sentään itse vaikuttaa päätelmiini. Nämä kohteliaisuusnäkökulmat voivat olla moninaiset. 

Toinen ongelma tulee siitä, että olemme rehellisyydenrakastajia. Joillekin se tarkoittaa myös lähestulkoon velvollisuutta kysyä rehellisesti asiat jotka kiinnostavat. Ja tietysti tätä, että arempi tai haavoittuneempi tuskailee, koska luontaista blokkia ei välttämättä ole. Pitää sitten tehdä niin iso betoniporsas, että se tosiaan herättää hämmennystä muissa. 

Pitäisi vain jokaisen uskoa, että viime kädessä suun edessä on ihan sopivaa pitää munalukkoa ja avainta kukkarossa. Ei ole pakko sanoa sitä mitä ei halua paljastaa. Jos salaisuuksien piiri on kovin iso, aina enemmän väistämättä porukkaa kompuroi sen rajoihin. Siksi joutuu miettimään, mitä ne turvalauseet olisivat ja mitä voi tarvittaessa antaa selitykseksi. Sitten voi lähteä miettimään, kannattaisiko arasta asiasta kenties kuitenkin kertoa useammalle kuin ensin ajattelisi turvalliseksi.

Kuljeskelin joskus engelsmannin kanssa. Häneltä kun joku uteli liikaa, vastaus oli vino hymy ja that's for me to know and you to find out. Ehkä tuon voisi suomentaa. Minusta se on hyvin kohtelias tapa ilmaista, että ymmärrän uteliaisuutesi vaan enpä aio tyydyttää sitä. Siinä ei tyrmätä toista täysin, niinkuin sitten taas suomalainen usein tekee ja toiselle tosiaan voi jäädä jotain hampaankoloon. Niinkuin helposti käy, jos toinen kokee olleensa ystävällinen ja vastauksena oli potku hampaisiin. 

Sori vaan, mutta englesmanni vttuili niin suoraan kuin heidän kasvatuksellaan voi. Itselläni posket punottaisi, jos joku britti joutuisi minut laittamaan noin aisoihin uteluideni suhteen.

Voisimme myös ihan oikeasti opetella puhumaan säästä, eilisestä kokkiohjelmasta, rupattelemaan todellakin niitä näitä, mutta kun ei. Meidän on pakko mennä suoraan aivan oikeasti henkilökohtaisiin asioihin, kuten asuinpaikka (kas kun ei osoite ja sotu), lasten määrä, parisuhteen laatu, kumppanin sukupuoli...sillä muualla maailmassa todellakaan tämä syvätunteminen ei mitenkään pakollista, kun muu ei yhdistä kuin työpaikka.

Tämä on totta. Työskentelin vähän vaille viisi vuotta erilaisista kansallisuuksista kokoontuvassa tiimissä ja vieläkään en puolestakaan heistä tiedä kuin jotain hyvin pinnallista. Ei ollut tapana tai tarpeen kysellä kovin tarkkaan kenenkään vapaa-ajasta, perheestä, tms. Oltiin kyllä hyvä tiimi ja tykkäsin työstä, mutta tosiaan kaikilla oli oma elämä. 

Sitten kun palasin Suomeen töihin niin hämmennyin siitä kuulustelusta, mikä oli vastassa. Kyseltiin kaikkea mm mikä oli perhetilanne kun lähdin ulkomaille, onko mulla ulkomaalainen mies, onko mulla siis mies, miten mun lapset, onko mulla siis lapsia, jne jne jne. Tehtiin mun tilanteesta joku oma arvio, jota sitten ilmeisesti testattiin näillä kysymyksillä eikä ketään tosiaan hävettänyt kysyä, mitä tahtoo tietää.

Vaikka suomalainen olen itsekin niin monta kertaa ajattelin, että on tämä aika junttia, alkaa tenttaamaan jossain lounaspöydässä ihan sumeilematta.

Mulla taas on ihan toisenlainen kokemus. Työskentelin pari vuotta kv-tiimissä, missä oli (lähinnä) miehiä ympäri maailmaa. Siellä hyvinkin paljon puhuttiin perheistä, vaimoista ja lapsista. Tykkäsivät kertoa oman maansa lastenhoitokulttuurista ym.