Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi koen toisten lähestymis- ja keskusteluyritykset vihamielisinä?
10.05.2022 |
Ja välillä ihan suoranaisena v*ttuiluna? Työelämässä tulee näitä tilanteita, että joku kyselee perhe- ja parisuhdetilanteesta ynnä muusta. Menen noissa tilanteissa ihan vaikeaksi ja koen kyselyt tunkeilevana uteluna, jopa vihamielisinä. Parisuhteesta kysyttäessä olen ihan ihmeissäni ja mietin, miksi se tuollaista edes kysyy, koska "miten kukaan voisi olettaa tällaisen ihmisen olevan parisuhteessa".
Tiedän, että kyse on jonkinlaisesta small talkista, joka on muille normaalia. Minulla on myös jonkinlainen käsitys siitä, mistä tämä johtuu. Onko muilla samaa?
Kommentit (128)
Vierailija kirjoitti:
paranoidisuutta
Laittoi diagnoosina lähihoitaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen opetellut hoitamaan utelutilanteet niin että vastaan hyvin nopeasti jotain ja käännän kysymyksen kysyjään, Eli jos vaikka joku kysyisi mitä kuuluu niin vastaisin että sitä samaa, sitä samaa, mutta mitäs SULLE kuuluu?
Ja joo, en tykkää kun udellaan henkilökohtaisia asioita, mutta eivätpä utelijatkaan tykkää kun en heille mitään vastaa. Jännä tilanne sinänsä, että he pitävät minua huonosti käyttäytyvänä, ja minä taas heitä. Se on se näkökulma nääs.
Mua on myös vähätelty lapsena ja nuorena vanhempieni toimesta, ja minulle on naureskeltu, ja seurustelujani pidetty hupaisina juttuina ja lapsellisena. Äitini vihjaili että jaan kaikille pojille itseäni kun minulla oli poikia kavereina, ja miesystävistäni kerrottiin häpeissään nolostellen tuttaville.
Kerroin vanhemmilleni nykyisestä miehestäni silloin kun kannoimme tavaroita uuteen yhteiseen taloon sisään. Olimme olleet 2 vuotta jo yhdessä. Naimisiin menimme "salaa", ja nyt kun olemme olleet naimisissa jo vuosia, voin kertoa kyselijöille asiasta.
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan tuollaisia kysele. Senkin takia, että minua ei kiinnosta se, seurusteleeko joku tai onko naimisissa saatikka, että onko lapsia. Jos joku haluaa kertoa, niin hän varmaan kertoo.
Minäkään en koskaan kysele koska en ole kiinnostunut noista seikoista. Yksi vanhempi naispuolinen työkaverini on sellainen, joka säännöllisin väliajoin utelee mm. seurustelustatuksestani, ja pidän sitä outona. Enköhän mainitsisi puolisoani vapaaehtoisesti jos haluaisin tuoda asian esiin. Hän utelee kaikki uudetkin työntekijät aina läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Televisiossa on 300-kiloisia liikuntakyvyttömiä parisuhteissa. Olen tavannut cp-vammaisen ulkonäöltään normaalista poikkeavan ja täysin autettavan ihmisen, joka on mennyt naimisiin. Ikinä en ole nähnyt ihmistä, jonka suhteen olisi jotenkin epäuskottavaa, että tämä voisi olla parisuhteessa.
Joten jos aloittaja on tosissaan, ajatuksesi ovat hyvin vääristyneitä. Ja töissä on ihan normaalia yrittää tutustua. Kyllä minä tiedän työkavereitteni lapset, puolisot, puolisoiden ammatit ja vaikka mitä muuta. Ei ole pakko kertoa, mutta on ihan normaalia kertoa.
Jospa ap on vaikkapa todella ruma?
En ole koskaan elämäni aikana nähnyt niin rumaa ihmistä, ettei tämä voisi saada puolisoa. Ja on aloittajakin seurustellut. Sosiaalisesti hän on sen sijaan hieman erilainen, joka voi vaikeuttaa ihmissuhteiden solmimista. Mutta ei sekään sitä estä.
Millä tavoin ap on "sosiaalisesti erilainen"? Erilainen verrattuna... keneen, mihin?
Verrattuna keskimääräisiin ihmisiin. Koska kokee tavalliset sosiaaliset tilanteet vaivaannuttavina eikä tunnista small talkia. Mikä on sinänsä ihan ok, ihmiset saavat olla erilaisia. Mutta small talkin puute varmasti heikentää mahdollisuuksia solmia ihmissuhteita paljon enemmän kuin mikään ulkonäköön liittyvä tekijä.
Minusta suomalaiset ovat yleensäkin suht tökeröitä sosiaalisissa tilanteissa ja huonoja small talkissa. Ei ap ole mikään poikkeus.
Just näin! Teen koko ajan töitä ulkomaalaisten kanssa ja heidän ei tulisi mieleenkään tyyliin ensimmäisenä yhteisenä työpäivänä alkaa utelemaan, onko perhettä lapsia kissoja koiria missä sä asutkaan onko se omistus vai vuokra-asunto elääkö sun vanhemmat onko sulla sisaruksia....todellakaan. He sanovat, että olipa viileä aamu tänään, kevät taitaa olla aika paljon myöhässä. Perheasioihin siirrytään sitten joskus, jos suhde niihin syvenee.
Lisäksi itse ainakin ymmärrän, että ihmisten suhdeasiat voivat olla todellakin mutkikkaita. Ihminen, jolla on ydinperhe kahdella lapsella, omakotitalolla ja kultaisella noutajalla voi olla erittäin pahassa ihmissuhdekriisissä. Näin ollen hänellä ei välttämättä ole jaksamista lässyttää minun kanssani lapsen eskarin opesta tai koiran karvan imuroinnista.
Pahimpia ovat juuri nämä "kyselen, että tiedän, mistä kanssasi puhun"-tyypit. Ei, et välttämättä tiedä. Puhu siis asioista, jotka ovat todellakin yleisluonteisia tai parasta kaikesta - pysy niissä työasioissa, ellei toinen SELKEÄSTI osoita vihreää valoa puhua muusta.
Ap, sun tilanne on sulle vaikea, mutta olet täysin oikeutettu tuntemaan itsesi kiusaantuneeksi, kun sinulta kysellään henk.koht. asioita, jotka ei muille kuulu.
Niin totta! Monella on vaikeuksia, joista ei halua töissä puhua, vaan työpaikka on se, missä niistä voi hetkeksi päästä eroon.
Mun mies petti mua puoli vuotta sitten ja sen jälkeen on ollut yhtä tuskaa nämä mitä teitte viikonloppuna/lomalla/teette kesälomalla-utelut. Ymmärrän, että se on joillekin ihan tavallista small talkia, nyt kun en tiedä, onko meillä mitään meitä enää kesällä, se on yhtä tuskaa. Ja vaikka miten yrittää kääntää puhetta johonkin muuhun, nämä tietyt vaan vääntää takaisin. Kai siinä on se, että eivät tiedä, mistä muusta puhua mutta mä olen alkanut jättää kahvitaukoja väliin. KOhta tulee takuulla kuulustelu siitäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minusta on kyllä ihan normaalia kysyä työkaverilta esim että onko hänellä perhettä. Sulla taitaa Ap olla aika voimakas huonommuuden tunne, se ehkä tekee sinusta vainoharhaisen?
Miksi joillekin on niin tärkeää saada tietää, onko keskustelukumppanilla perhettä? Kysyn ihan vilpittömästi vailla mitään syyttelyä.
- ap
Vaikkapa siksi, että voisin jutella hänen lapsistaan tai perheestään. Voin jutella myös vaikkapa lemmikeistä, ensin pitää vaan tietää onko sellaisia. Tiedän nämä asiat kaikista työkavereistani, minusta näistä on ihan normaalia puhua. Hävettääkö sinua oma perheettömyytesi?
Eivät kaikki halua puhua lapsistaan.
No sitten he eivät puhu niistä. Mikä tässä on ongelma?
Jos keskustelukumppani toteaisi kyselijälle (vaikkapa juuri sinulle), ettei halua puhua henkilökohtaisista asioistaan, etkö olisi ainakin aavistuksen ihmeissäsi, ehkä jopa hitusen pöyristynyt? Näiden aiheiden välttelijää tai vastaamatta jättäjää pidetään epäkohteliaana ja tämän ketjun perusteella myös sosiaalisesti taidottomana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Televisiossa on 300-kiloisia liikuntakyvyttömiä parisuhteissa. Olen tavannut cp-vammaisen ulkonäöltään normaalista poikkeavan ja täysin autettavan ihmisen, joka on mennyt naimisiin. Ikinä en ole nähnyt ihmistä, jonka suhteen olisi jotenkin epäuskottavaa, että tämä voisi olla parisuhteessa.
Joten jos aloittaja on tosissaan, ajatuksesi ovat hyvin vääristyneitä. Ja töissä on ihan normaalia yrittää tutustua. Kyllä minä tiedän työkavereitteni lapset, puolisot, puolisoiden ammatit ja vaikka mitä muuta. Ei ole pakko kertoa, mutta on ihan normaalia kertoa.
Jospa ap on vaikkapa todella ruma?
En ole koskaan elämäni aikana nähnyt niin rumaa ihmistä, ettei tämä voisi saada puolisoa. Ja on aloittajakin seurustellut. Sosiaalisesti hän on sen sijaan hieman erilainen, joka voi vaikeuttaa ihmissuhteiden solmimista. Mutta ei sekään sitä estä.
Millä tavoin ap on "sosiaalisesti erilainen"? Erilainen verrattuna... keneen, mihin?
Verrattuna keskimääräisiin ihmisiin. Koska kokee tavalliset sosiaaliset tilanteet vaivaannuttavina eikä tunnista small talkia. Mikä on sinänsä ihan ok, ihmiset saavat olla erilaisia. Mutta small talkin puute varmasti heikentää mahdollisuuksia solmia ihmissuhteita paljon enemmän kuin mikään ulkonäköön liittyvä tekijä.
Minusta suomalaiset ovat yleensäkin suht tökeröitä sosiaalisissa tilanteissa ja huonoja small talkissa. Ei ap ole mikään poikkeus.
Just näin! Teen koko ajan töitä ulkomaalaisten kanssa ja heidän ei tulisi mieleenkään tyyliin ensimmäisenä yhteisenä työpäivänä alkaa utelemaan, onko perhettä lapsia kissoja koiria missä sä asutkaan onko se omistus vai vuokra-asunto elääkö sun vanhemmat onko sulla sisaruksia....todellakaan. He sanovat, että olipa viileä aamu tänään, kevät taitaa olla aika paljon myöhässä. Perheasioihin siirrytään sitten joskus, jos suhde niihin syvenee.
Lisäksi itse ainakin ymmärrän, että ihmisten suhdeasiat voivat olla todellakin mutkikkaita. Ihminen, jolla on ydinperhe kahdella lapsella, omakotitalolla ja kultaisella noutajalla voi olla erittäin pahassa ihmissuhdekriisissä. Näin ollen hänellä ei välttämättä ole jaksamista lässyttää minun kanssani lapsen eskarin opesta tai koiran karvan imuroinnista.
Pahimpia ovat juuri nämä "kyselen, että tiedän, mistä kanssasi puhun"-tyypit. Ei, et välttämättä tiedä. Puhu siis asioista, jotka ovat todellakin yleisluonteisia tai parasta kaikesta - pysy niissä työasioissa, ellei toinen SELKEÄSTI osoita vihreää valoa puhua muusta.
Ap, sun tilanne on sulle vaikea, mutta olet täysin oikeutettu tuntemaan itsesi kiusaantuneeksi, kun sinulta kysellään henk.koht. asioita, jotka ei muille kuulu.
Niin totta! Monella on vaikeuksia, joista ei halua töissä puhua, vaan työpaikka on se, missä niistä voi hetkeksi päästä eroon.
Mun mies petti mua puoli vuotta sitten ja sen jälkeen on ollut yhtä tuskaa nämä mitä teitte viikonloppuna/lomalla/teette kesälomalla-utelut. Ymmärrän, että se on joillekin ihan tavallista small talkia, nyt kun en tiedä, onko meillä mitään meitä enää kesällä, se on yhtä tuskaa. Ja vaikka miten yrittää kääntää puhetta johonkin muuhun, nämä tietyt vaan vääntää takaisin. Kai siinä on se, että eivät tiedä, mistä muusta puhua mutta mä olen alkanut jättää kahvitaukoja väliin. KOhta tulee takuulla kuulustelu siitäkin.
Niinpä. Esimerkiksi avioeroa läpikäyvälle tuontyyppiset keskustelut ovat ikäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Televisiossa on 300-kiloisia liikuntakyvyttömiä parisuhteissa. Olen tavannut cp-vammaisen ulkonäöltään normaalista poikkeavan ja täysin autettavan ihmisen, joka on mennyt naimisiin. Ikinä en ole nähnyt ihmistä, jonka suhteen olisi jotenkin epäuskottavaa, että tämä voisi olla parisuhteessa.
Joten jos aloittaja on tosissaan, ajatuksesi ovat hyvin vääristyneitä. Ja töissä on ihan normaalia yrittää tutustua. Kyllä minä tiedän työkavereitteni lapset, puolisot, puolisoiden ammatit ja vaikka mitä muuta. Ei ole pakko kertoa, mutta on ihan normaalia kertoa.
Jospa ap on vaikkapa todella ruma?
En ole koskaan elämäni aikana nähnyt niin rumaa ihmistä, ettei tämä voisi saada puolisoa. Ja on aloittajakin seurustellut. Sosiaalisesti hän on sen sijaan hieman erilainen, joka voi vaikeuttaa ihmissuhteiden solmimista. Mutta ei sekään sitä estä.
Millä tavoin ap on "sosiaalisesti erilainen"? Erilainen verrattuna... keneen, mihin?
Verrattuna keskimääräisiin ihmisiin. Koska kokee tavalliset sosiaaliset tilanteet vaivaannuttavina eikä tunnista small talkia. Mikä on sinänsä ihan ok, ihmiset saavat olla erilaisia. Mutta small talkin puute varmasti heikentää mahdollisuuksia solmia ihmissuhteita paljon enemmän kuin mikään ulkonäköön liittyvä tekijä.
Minusta suomalaiset ovat yleensäkin suht tökeröitä sosiaalisissa tilanteissa ja huonoja small talkissa. Ei ap ole mikään poikkeus.
Just näin! Teen koko ajan töitä ulkomaalaisten kanssa ja heidän ei tulisi mieleenkään tyyliin ensimmäisenä yhteisenä työpäivänä alkaa utelemaan, onko perhettä lapsia kissoja koiria missä sä asutkaan onko se omistus vai vuokra-asunto elääkö sun vanhemmat onko sulla sisaruksia....todellakaan. He sanovat, että olipa viileä aamu tänään, kevät taitaa olla aika paljon myöhässä. Perheasioihin siirrytään sitten joskus, jos suhde niihin syvenee.
Lisäksi itse ainakin ymmärrän, että ihmisten suhdeasiat voivat olla todellakin mutkikkaita. Ihminen, jolla on ydinperhe kahdella lapsella, omakotitalolla ja kultaisella noutajalla voi olla erittäin pahassa ihmissuhdekriisissä. Näin ollen hänellä ei välttämättä ole jaksamista lässyttää minun kanssani lapsen eskarin opesta tai koiran karvan imuroinnista.
Pahimpia ovat juuri nämä "kyselen, että tiedän, mistä kanssasi puhun"-tyypit. Ei, et välttämättä tiedä. Puhu siis asioista, jotka ovat todellakin yleisluonteisia tai parasta kaikesta - pysy niissä työasioissa, ellei toinen SELKEÄSTI osoita vihreää valoa puhua muusta.
Ap, sun tilanne on sulle vaikea, mutta olet täysin oikeutettu tuntemaan itsesi kiusaantuneeksi, kun sinulta kysellään henk.koht. asioita, jotka ei muille kuulu.
Niin totta! Monella on vaikeuksia, joista ei halua töissä puhua, vaan työpaikka on se, missä niistä voi hetkeksi päästä eroon.
Mun mies petti mua puoli vuotta sitten ja sen jälkeen on ollut yhtä tuskaa nämä mitä teitte viikonloppuna/lomalla/teette kesälomalla-utelut. Ymmärrän, että se on joillekin ihan tavallista small talkia, nyt kun en tiedä, onko meillä mitään meitä enää kesällä, se on yhtä tuskaa. Ja vaikka miten yrittää kääntää puhetta johonkin muuhun, nämä tietyt vaan vääntää takaisin. Kai siinä on se, että eivät tiedä, mistä muusta puhua mutta mä olen alkanut jättää kahvitaukoja väliin. KOhta tulee takuulla kuulustelu siitäkin.
Niinpä. Esimerkiksi avioeroa läpikäyvälle tuontyyppiset keskustelut ovat ikäviä.
Ja tämän takia sivistyneemmissä yhteiskunnissa ei pidetä edes sopivana, saati small talkina udella ihmisten yksityisasioita, joihin kuuluvat myös muut perhesuhteet kuin parisuhde. Voi olla välit poikki vanhempiin tai sisaruksiin tms.
Mutta jostain syystä suomalaiset etenkin naiset vaan haluavat jotenkin omistaa ihmisen siellä työpaikalla. Muistan, miten joskus vuosia sitten eräs ei kertonut, että on eronnut. Sai kamalat vihat päälleen kun asia paljastui, jotkut kantaa kaunaa vieläkin. Kamala ulina siitä, että miksi ei voi kertoa. Ihan kuin olisi pakko!
Mäkin olin paaria pitkään, kun puolustin tätä ihmistä, että saa sitä nyt sentään erota ihan omalla ajallaan ilman, että se on työkavereille tilinteon paikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minusta on kyllä ihan normaalia kysyä työkaverilta esim että onko hänellä perhettä. Sulla taitaa Ap olla aika voimakas huonommuuden tunne, se ehkä tekee sinusta vainoharhaisen?
Miksi joillekin on niin tärkeää saada tietää, onko keskustelukumppanilla perhettä? Kysyn ihan vilpittömästi vailla mitään syyttelyä.
- ap
Vaikkapa siksi, että voisin jutella hänen lapsistaan tai perheestään. Voin jutella myös vaikkapa lemmikeistä, ensin pitää vaan tietää onko sellaisia. Tiedän nämä asiat kaikista työkavereistani, minusta näistä on ihan normaalia puhua. Hävettääkö sinua oma perheettömyytesi?
Eivät kaikki halua puhua lapsistaan.
No sitten he eivät puhu niistä. Mikä tässä on ongelma?
Jos keskustelukumppani toteaisi kyselijälle (vaikkapa juuri sinulle), ettei halua puhua henkilökohtaisista asioistaan, etkö olisi ainakin aavistuksen ihmeissäsi, ehkä jopa hitusen pöyristynyt? Näiden aiheiden välttelijää tai vastaamatta jättäjää pidetään epäkohteliaana ja tämän ketjun perusteella myös sosiaalisesti taidottomana.
Siis, en minäkään halua puhua autoista, mutta miesvaltaisella työpaikalla ne tulee useinkin esiin. Ohitan keskustelut sanomalla, että meillä on Volvo, en muista vuosimallia saati korimallia. En ala mielessäni kiroilemaan näitä keskustelunaloittajia tai hautomaan vihamielisiä ajatuksia heidän keskustelutaidottomuudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhut ensin ja kyselet. Ihmiset haluavat aina puhua itsestään. Kerran kun padot murtuu niin juttua riittää. Sitten voit kommentoida väliin tyyliin ai jaa, oi kamala, kerro tarkemmin, siis mitä ihmettä jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minusta on kyllä ihan normaalia kysyä työkaverilta esim että onko hänellä perhettä. Sulla taitaa Ap olla aika voimakas huonommuuden tunne, se ehkä tekee sinusta vainoharhaisen?
Miksi joillekin on niin tärkeää saada tietää, onko keskustelukumppanilla perhettä? Kysyn ihan vilpittömästi vailla mitään syyttelyä.
- ap
Vaikkapa siksi, että voisin jutella hänen lapsistaan tai perheestään. Voin jutella myös vaikkapa lemmikeistä, ensin pitää vaan tietää onko sellaisia. Tiedän nämä asiat kaikista työkavereistani, minusta näistä on ihan normaalia puhua. Hävettääkö sinua oma perheettömyytesi?
Eivät kaikki halua puhua lapsistaan.
No sitten he eivät puhu niistä. Mikä tässä on ongelma?
Jos keskustelukumppani toteaisi kyselijälle (vaikkapa juuri sinulle), ettei halua puhua henkilökohtaisista asioistaan, etkö olisi ainakin aavistuksen ihmeissäsi, ehkä jopa hitusen pöyristynyt? Näiden aiheiden välttelijää tai vastaamatta jättäjää pidetään epäkohteliaana ja tämän ketjun perusteella myös sosiaalisesti taidottomana.
Siis, en minäkään halua puhua autoista, mutta miesvaltaisella työpaikalla ne tulee useinkin esiin. Ohitan keskustelut sanomalla, että meillä on Volvo, en muista vuosimallia saati korimallia. En ala mielessäni kiroilemaan näitä keskustelunaloittajia tai hautomaan vihamielisiä ajatuksia heidän keskustelutaidottomuudestaan.
Ja jos olisit koko ikäsi kärsinyt siitä, että joudut kävelemään pitkiä matkoja yksin tavaroita kantaen, koska sinulla ei ole ikinä ollut varaa autoon, tai ehkä joskus oli, mutta jouduit myymään sen rahavaikeuksien vuoksi, juttelisit edelleen joka päivä iloisesti siitä, minkälaisia autoja muilla on, millaisia he aikovat ostaa ja mitä hienoja, upeita ominaisuuksia heidän autoissaan on?
Tämäpä se juuri on se ajattelemattomuus, että ei ymmärretä, että itselle tavallinen keskusteluaihe voi toiselle olla arka. Mutta sen verran vaikeita ihmissuhteet noin yleisesti ottaen voivat olla, että tyhmemmänkin luulisi ymmärtävän, että sitä aluetta karttaa, ellei toinen vasiten ala ITSE puhumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen asunut nuoreksi aikuiseksi asti ulkomailla ja toinen, mikä Suomessa mua hämmentää, on rahasta puhuminen. Kaikesta kysytään, mitä maksoi. Mä joka kerta menen hämilleni, sillä entisessä kotimaassani olisi pidetty tosi omituisena keskusteluna, että vertaillaan ja kerskutaan sillä, mitä puutarhahuonekaluja vaikka on ostettu ja mihin hintaan. Toiset puhuu aina, miten kallista ovat ostaneet ja toiset, kuinka halpaa.
Mutta palkasta ei saa kuitenkaan puhua, se on tabu:-D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minusta on kyllä ihan normaalia kysyä työkaverilta esim että onko hänellä perhettä. Sulla taitaa Ap olla aika voimakas huonommuuden tunne, se ehkä tekee sinusta vainoharhaisen?
Miksi joillekin on niin tärkeää saada tietää, onko keskustelukumppanilla perhettä? Kysyn ihan vilpittömästi vailla mitään syyttelyä.
- ap
Vaikkapa siksi, että voisin jutella hänen lapsistaan tai perheestään. Voin jutella myös vaikkapa lemmikeistä, ensin pitää vaan tietää onko sellaisia. Tiedän nämä asiat kaikista työkavereistani, minusta näistä on ihan normaalia puhua. Hävettääkö sinua oma perheettömyytesi?
Eivät kaikki halua puhua lapsistaan.
No sitten he eivät puhu niistä. Mikä tässä on ongelma?
Jos keskustelukumppani toteaisi kyselijälle (vaikkapa juuri sinulle), ettei halua puhua henkilökohtaisista asioistaan, etkö olisi ainakin aavistuksen ihmeissäsi, ehkä jopa hitusen pöyristynyt? Näiden aiheiden välttelijää tai vastaamatta jättäjää pidetään epäkohteliaana ja tämän ketjun perusteella myös sosiaalisesti taidottomana.
Siis, en minäkään halua puhua autoista, mutta miesvaltaisella työpaikalla ne tulee useinkin esiin. Ohitan keskustelut sanomalla, että meillä on Volvo, en muista vuosimallia saati korimallia. En ala mielessäni kiroilemaan näitä keskustelunaloittajia tai hautomaan vihamielisiä ajatuksia heidän keskustelutaidottomuudestaan.
Ja jos olisit koko ikäsi kärsinyt siitä, että joudut kävelemään pitkiä matkoja yksin tavaroita kantaen, koska sinulla ei ole ikinä ollut varaa autoon, tai ehkä joskus oli, mutta jouduit myymään sen rahavaikeuksien vuoksi, juttelisit edelleen joka päivä iloisesti siitä, minkälaisia autoja muilla on, millaisia he aikovat ostaa ja mitä hienoja, upeita ominaisuuksia heidän autoissaan on?
Tämäpä se juuri on se ajattelemattomuus, että ei ymmärretä, että itselle tavallinen keskusteluaihe voi toiselle olla arka. Mutta sen verran vaikeita ihmissuhteet noin yleisesti ottaen voivat olla, että tyhmemmänkin luulisi ymmärtävän, että sitä aluetta karttaa, ellei toinen vasiten ala ITSE puhumaan.
Mikä tahansa puheenaihe voi olla arka, me emme koskaan voi tietää mikä koskettaa toista. Syystä, mitä en nyt tässä avaa, minulle tällaisia aiheita ovat kylpylähotellit ja Tukholmaan matkustaminen. Jotenkin en silti odota, että ihmiset osaavat olla puhumatta näistä. Turvallisinta on toki sitten olla puhumatta ikinä mitään, mutta se ei noin yleisesti ole mielenterveydelle hyväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puhut ensin ja kyselet. Ihmiset haluavat aina puhua itsestään. Kerran kun padot murtuu niin juttua riittää. Sitten voit kommentoida väliin tyyliin ai jaa, oi kamala, kerro tarkemmin, siis mitä ihmettä jne.
Olen käyttänytkin tätä taktiikkaa, että vastaan kysymyksiin lyhyesti, sitten esitän vastakysymyksen ja annan toisen osapuolen puhua. Noissa tilanteissa pääsenkin itse melko vähällä, koska useimmat ihmiset todellakin rakastavat puhua itsestään.
Siitäkin huolimatta nuo tilanteet ovat minulle vähän epämiellyttäviä. Koen, että jotkut noista kyselijöistä ovat hyökkäävänoloisia jyriä tai vaihtoehtoisesti vähän feikin oloisia "kaikkien kavereita". Molempia ihmisryhmiä yhdistää se, että he tuntuvat olevan joiltain osin melko konservatiivisia arvojen tai sosiaalisen kanssakäymisen sääntöjen suhteen. Tiedän, että kaikki eivät tätä käsitystä jaa. Joistakin ihmisistä vain tulee tuollainen vaikutelma, ja itse herkänpuoleisena ihmisenä jään helposti analysoimaan sosiaalisia tilanteita ja ihmisten tarkoitusperiä.
- ap
Olen varmaan yksi sellainen ap:n kammoksuma ihminen. En todellakaan ole pahantahtoinen juoruakka, kunhan tutustun ihmisiin. Minun silmissäni hyväntahtoinen "miten menee", "missäpäin asut", "onko sulla perhettä" on ihan normaalia jutustelua. Jos ei halua puhua perheestään niin voi kommentoida jotain ympäripyöreää "siinähän se". Se vasta onkin pahantahtoisille juoruakoille tiedonlähde jos jotain asiaa suojellaan kuin graalin maljaa. Kyllä ne juoruakat tunnistaa ja mitäs sitten? He tarjoavat itse aseita heitä vastaan jos osoittautuvat myöhemmin epäluotettaviksi. Avaavat myös portin vastajuoruille, sillä kukaan ihminen ei ole täydellinen.
Vierailija kirjoitti:
Olen varmaan yksi sellainen ap:n kammoksuma ihminen. En todellakaan ole pahantahtoinen juoruakka, kunhan tutustun ihmisiin. Minun silmissäni hyväntahtoinen "miten menee", "missäpäin asut", "onko sulla perhettä" on ihan normaalia jutustelua. Jos ei halua puhua perheestään niin voi kommentoida jotain ympäripyöreää "siinähän se". Se vasta onkin pahantahtoisille juoruakoille tiedonlähde jos jotain asiaa suojellaan kuin graalin maljaa. Kyllä ne juoruakat tunnistaa ja mitäs sitten? He tarjoavat itse aseita heitä vastaan jos osoittautuvat myöhemmin epäluotettaviksi. Avaavat myös portin vastajuoruille, sillä kukaan ihminen ei ole täydellinen.
Eli sulle pitää tilittää koko elämä heti? Muuten sinusta tulee pahantahtoinen juoruakka, jonka pitää kaivella toisen asioita, ettei vaan toinen osoittaudu epäluotettavaksi? Kuulostaa lähinnä kiristykseltä.
Ei sinun jutustelusi ainakaan minun silmissäni ole mitenkään hyväntahtoista.
Vierailija kirjoitti:
Olen varmaan yksi sellainen ap:n kammoksuma ihminen. En todellakaan ole pahantahtoinen juoruakka, kunhan tutustun ihmisiin. Minun silmissäni hyväntahtoinen "miten menee", "missäpäin asut", "onko sulla perhettä" on ihan normaalia jutustelua. Jos ei halua puhua perheestään niin voi kommentoida jotain ympäripyöreää "siinähän se". Se vasta onkin pahantahtoisille juoruakoille tiedonlähde jos jotain asiaa suojellaan kuin graalin maljaa. Kyllä ne juoruakat tunnistaa ja mitäs sitten? He tarjoavat itse aseita heitä vastaan jos osoittautuvat myöhemmin epäluotettaviksi. Avaavat myös portin vastajuoruille, sillä kukaan ihminen ei ole täydellinen.
Miten suhtaudut itse siihen, jos työkaveri ei halua puhua henkilökohtaisista ja sanoo tämän suoraan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuollainen henkilökohtaisten asioiden utelu kyllä ole mitään small talkia vaan ihan vaan utelua. Small talkata voi vaikka säästä, uutisista jne. tai jos tuntee jo toisen ihmisen, niin silloin henkilökohtaisista asioist puhuminen ei tunnu siltä että kumpikaan osapuoli yrittäisi mitenkään tunkeilla ja sekaantua yksityisasioihin.
Ja lisään vielä, että jos olemuksesi on sellainen kuten itse sanoit, että sinusta ei uskoisi että olet parisuhteessa niin kyllä joku juonitteleva pahantahtoinen ihminen voi varmasti udella oletko parisuhteessa ihan vain halutessaan kuulla, että et ole.
Itselle on tehty näin! Naistuttu nälvivästi kysyin olenko koskaan seurustellut. Tarkoitus oli saada minut hämilleen ja häpeämään. Kuka tuollaista kysyy seurassa ja vielä puolitutulta? Itse kyllä olin seurustellut useasti, mutta tiedän että ujohko vaikutelma saattaa antaa kuvan että en ehkä olisi. Joka tapauksessa pidän tuota kysyjää jotenkin narsistisena.
Hyvä juttu on kuitenkin se että suurin osa ihmisistä ei ole ilkeitä, ehkä joskus ajattelemattomia, mutta ei pahantahtoisia. Eli sikäli useimmat utelut on varmaan vaan yritys tutustua.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen asunut nuoreksi aikuiseksi asti ulkomailla ja toinen, mikä Suomessa mua hämmentää, on rahasta puhuminen. Kaikesta kysytään, mitä maksoi. Mä joka kerta menen hämilleni, sillä entisessä kotimaassani olisi pidetty tosi omituisena keskusteluna, että vertaillaan ja kerskutaan sillä, mitä puutarhahuonekaluja vaikka on ostettu ja mihin hintaan. Toiset puhuu aina, miten kallista ovat ostaneet ja toiset, kuinka halpaa.
Mutta palkasta ei saa kuitenkaan puhua, se on tabu:-D
Kerran kuulin keskustelun suomalaisen naisen ja ulkomaalaisen miehen kanssa Ikeassa. En tiedä olivatko pari tai ei mutta keskustelivat englanniksi. Nainen paasasi Ikean halvoista hinnoista ja kuinka ruokakin maksoi vaan 2,50e ja luetteli hintoja. Mies oli aika hiljaa, jotain vähän nyökkäili ehkä. En sen enempää kuunnellut mutta tuo osui korviin. Ehkä nainen oli köyhä ja siksi aihe oli niin tärkeä, mutta vähän mauton puheenaihe tuo on. Itsekin siis matalapalkka-alalla tuolloin vai oliko jopa työtön, että ymmärrän sen penninvenittelyn toki.
Alue: Aihe vapaa
Mä taas ymmärrän hyvinkin. Kyllä ihmisellä on taipumus haluta olla samanlainen kuin toisetkin ja joskus oma käytös ei itsellekään valkene.
Hetihän ap täälläkin sai silmilleen, miten varmaan on ruma, tyhmä, ei ymmärrä samoja asioita kuin toiset, ei ole tarpeeksi joustava, ja annettiin ymmärtää, että muut ovat oikeassa = parempia kuin hän.
Jos näin tuntee ehkä jo lapsesta asti ja se vahvistuu vain, niin kyllähän siinä alkaa miettimään, mikä itsessä on mennyt nyt sitten pieleen, kun ei osaa toisenlainen (tuommoinen reipas kuin sinäkin, joka aina tietää mitä ajatella), vaikka selvästi pitäisi.