Koulukiusatut

Vierailija kirjoitti:

Jos elämä menisi tälläisestä pilalle niin ehkä olisi syytä katsoa myös peiliin?

Hei, oletko ihan tosissasi sitä mieltä että LAPSELLA pitäisi olla edes työkaluja selviytyä tuosta. Aika kylmä ajatusmaailma sinulla, mutta niinhän se on ollut minunkin elämäni aikuisilla, joten ei ole mitään uutta. Itse olisi pitänyt, sairastuttavassa ympäristössä herkkänä lapsena osata "katsoa peiliin" ja syyttää itseäni. No, kyllähän mä itseäni syytin kun siihen olin oppinut mutta sekään ei auttanut minua hallitsemaan tilannetta. Sä voisit kovana ja laskelmoivana ihmisenä kertoa (tunne nyt edes sen verran empatiaa), että miten lapsi ottaa aikuisen taakan kun niin vanhemmat, opettaja ja oppilaat runnovat itsetunnon maahan? Koen niin traumatisoivaa seksuaalista väkivaltaa, että riistän mielummin henkeni ennenkuin annan kenenkään enää ikinä kajota minuun? En pidä elämääni minkään arvoisena, ja se näkyy välinpitämättömyytenä omaa henkeäni kohtaan.

Nämä eivät ole mitään itsesäälipurkauksia, päinvastoin haastan sinut vähän kertomaan miten olisin noissa tilanteissa saanut työkaluja "katsomaan peiliin"?

Aika monen pitkään kiusatun-siis vuosikausia rääkätyn elämä päättyy etuajassa itsemurhaan. Mutta täälläki vaan vähättelee jotkut, oottepa ihania .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

-Kapanteri.- kirjoitti:

 Kiusaaja on voittaja ja pääsee usein päättäjäksi tai huippuvirkaan.

Röyhkeät k-päät pärjäävät myös valheilla ja väkivallalla. Kokoomuksen riveistä näitä löytyy. 

Lapset voivat olla julmia. Siihen on ihan hyvä syy miksi rikosoikeudellinen vastuukin alkaa vasta 16 vuotiaana. Ei se että on kiusannut lapsena tarkoita että olisi aikuisena k-pää

Tästä tuli mieleen lapsuudenkodin taloyhtiössä naapurin poika. Tosi ilkeä kiusaaja ja nyt näin aikuisena sanon että ihan hirveä mulkku jo silloin. Myöhemmin sama jantteri tuli vastaan julkisuudessa kun ajoi rattiraivona pyöräilijän hengiltä helsingissä. Jokainen varmasti muistaa otsikot. Terveisiä vaan, paskiainen.

Kyllä ja ei.

Minua kiusasivat (eli pahoinpitelivät) koko peruskouluajan monet ihmiset eikä yksikään heistä ole pyytänyt anteeksi millään lailla. Jos joku todella vilpittömästi kasvotusten pyytäisi anteeksi niin luultavasti arvostaisin sitä, se saattaisi tuoda jotain rauhaa muistoilta ja keventää oloani. Ja kuten joku tuossa sanoi, saattaisi auttaa terveemmän ihmiskäsityksen rakentamisessa. 

Toisaalta en voi luvata, että reaktioni olisi rauhallinen. Osasta tapahtumia on jo 20 vuotta, mutta niistä koitui valtavat vahingot psyykkeelleni ja myöhemmille elämänvaiheille. Traumoja hoidetaan parhaillaan psykoterapiassa, jota tarvitsen pitkän aikaa ja josta maksan kalliisti. Siksi saattaa olla parempi etten enää tapaa kiusaajiani.

Raivostuttaa lukea lehtijuttuja menestyneistä ihmisistä, joista kerrotaan että koulukiusaajat ovat myöhemmin pyytäneet anteeksi. Monesti nämä jutut ovat amerikkalaishenkisiä selviytymistarinoita, joissa annetaan ymmärtää että kiusaaminen on vain kasvattanut luonnetta ("Se mikä ei tapa vahvistaa"). Kylmä totuus on kuitenkin se että väkivalta on väkivaltaa ja se vaurioittaa ihmistä, ei todellakaan vahvista.  Monissa tutkimuksissakin on jo todettu, että samanikäisten harjoittama syrjintä ja väkivalta on jopa haitallisempaa kasvulle kuin se että aikuinen pahoinpitelee lasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko sinä ollut kiusaaja? Jos, niin miksi pilasit jonkun elämän?

Kiusasin läpi ala-asteen muiden mukana yhtä luokkalaistamme. Vasta 7. luokan alkaessa aivoni olivat kehittyneet siihen pisteeseen etten todellakaan halunnut aiheuttaa kenellekään mielipahaa. Ikävä juttu. Todella toivon ettemme sentään pilanneet hänen elämää

Ala-asteelainen kyllä ymmärtää tekemänsä ellei ole jotenkin heikkolahjainen.

En todellakaan. Mitä kauempana pysyy sen parempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos elämä menisi tälläisestä pilalle niin ehkä olisi syytä katsoa myös peiliin?

Hei, oletko ihan tosissasi sitä mieltä että LAPSELLA pitäisi olla edes työkaluja selviytyä tuosta. Aika kylmä ajatusmaailma sinulla, mutta niinhän se on ollut minunkin elämäni aikuisilla, joten ei ole mitään uutta. Itse olisi pitänyt, sairastuttavassa ympäristössä herkkänä lapsena osata "katsoa peiliin" ja syyttää itseäni. No, kyllähän mä itseäni syytin kun siihen olin oppinut mutta sekään ei auttanut minua hallitsemaan tilannetta. Sä voisit kovana ja laskelmoivana ihmisenä kertoa (tunne nyt edes sen verran empatiaa), että miten lapsi ottaa aikuisen taakan kun niin vanhemmat, opettaja ja oppilaat runnovat itsetunnon maahan? Koen niin traumatisoivaa seksuaalista väkivaltaa, että riistän mielummin henkeni ennenkuin annan kenenkään enää ikinä kajota minuun? En pidä elämääni minkään arvoisena, ja se näkyy välinpitämättömyytenä omaa henkeäni kohtaan.

Nämä eivät ole mitään itsesäälipurkauksia, päinvastoin haastan sinut vähän kertomaan miten olisin noissa tilanteissa saanut työkaluja "katsomaan peiliin"?

Hyvä viesti, valitettavasti kuitenkin hukkaan meni. Tuo jolle vastasit on näet trolli, jonka tarkoitus on vain ärsyttää ihmisiä. Ehkä hän vielä joku päivä ymmärtää muuttaa tapojaan.

Ei näissä asioissa ei anneta anteeksi ikinä, vaan annetaan takaisin. Kun elää monta vuotta maan päällisessä helvetissä, ei jostakin syystä enää löydy sisältä sitä anteeksiantoa, vaan sen on korvannut tunne, jota valkoinen raivo dokumentti hyvin valottaa. Todella toivon, että en kohtaa heitä enää koskaan, lopputulos voi olla karmea.

Miksi ottaisi, kiusaajat eivät kadu, ehken puuttuu empatia kykyä tms jotka lapsena alkavat kiusaaman muita. Koska sitten jatkavat elämää kuin mitään ei olisi tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos elämä menisi tälläisestä pilalle niin ehkä olisi syytä katsoa myös peiliin?

Hei, oletko ihan tosissasi sitä mieltä että LAPSELLA pitäisi olla edes työkaluja selviytyä tuosta. Aika kylmä ajatusmaailma sinulla, mutta niinhän se on ollut minunkin elämäni aikuisilla, joten ei ole mitään uutta. Itse olisi pitänyt, sairastuttavassa ympäristössä herkkänä lapsena osata "katsoa peiliin" ja syyttää itseäni. No, kyllähän mä itseäni syytin kun siihen olin oppinut mutta sekään ei auttanut minua hallitsemaan tilannetta. Sä voisit kovana ja laskelmoivana ihmisenä kertoa (tunne nyt edes sen verran empatiaa), että miten lapsi ottaa aikuisen taakan kun niin vanhemmat, opettaja ja oppilaat runnovat itsetunnon maahan? Koen niin traumatisoivaa seksuaalista väkivaltaa, että riistän mielummin henkeni ennenkuin annan kenenkään enää ikinä kajota minuun? En pidä elämääni minkään arvoisena, ja se näkyy välinpitämättömyytenä omaa henkeäni kohtaan.

Nämä eivät ole mitään itsesäälipurkauksia, päinvastoin haastan sinut vähän kertomaan miten olisin noissa tilanteissa saanut työkaluja "katsomaan peiliin"?

Sinun tarina on hirveä ja ymmärrän miksi provosoiduit, mutta tulkitsit minut väärin. En tarkoittanut että lapsena pitäisi katsoa peiliin ja kokea syyllisyyttä kiusatuksi tulemisesta vaan että jos aikuisenakin syyttää koulukiusaajia omasta epäonnistumisestaan niin silloin voisi vähän katsoa peiliin. Sinun tarina ei ole mikään perus koulukiusaustarina vaan jotain paljon pahempaa

En halua anteeksipyyntöä enkä yhteydenottoa. En anna ikinä anteeksi sitä hylkimistä ja kiusaamista enkä halua kuulla enää koskaan kenestäkään kiusaajasta.

Säikähtäisin ja pahasti, mistä ne on mun yhteistiedot löytäneet. Turvakielto päällä.

Tuossa anteeksipyydössä kiusattu haluaa vain keventää omaa oloaan. Miksi soisin sen hänelle? Kärsiköön tekemisistään niin kuin minäkin. Ainoastaan siinä tapauksessa voisin olla suopeampi, jos hän yrittäisi jollain tavalla hyvittää tekemäänsä, parantaa elämääni jotenkin niin että tuntuu. Pelkät sanat ei riitä, sen verran pilalle elämäni on kokonaisvaltaisesti mennyt kiusaamisen ja ulkopuolelle jättämisen takia. Kiusaajat itse ovat tietenkin menestyneet elämässään. 

Vierailija kirjoitti:

Tuossa anteeksipyydössä kiusattu haluaa vain keventää omaa oloaan. Miksi soisin sen hänelle? Kärsiköön tekemisistään niin kuin minäkin. Ainoastaan siinä tapauksessa voisin olla suopeampi, jos hän yrittäisi jollain tavalla hyvittää tekemäänsä, parantaa elämääni jotenkin niin että tuntuu. Pelkät sanat ei riitä, sen verran pilalle elämäni on kokonaisvaltaisesti mennyt kiusaamisen ja ulkopuolelle jättämisen takia. Kiusaajat itse ovat tietenkin menestyneet elämässään. 

Ei kun kiusaaja. Korjaus ensimmäiseen lauseeseen. 

Pahinta kouluajan kiusaajaani oltiin palkkaamassa aikoinaan samaan työpaikkaan, missä itse työskentelin. Kun kuulin tästä, lamaannuin täysin, että taasko sama h$&#etti alkaa alusta. Menin pomon juttusille irtisanoakseni itseni saman tien, pomo tietenkin kysymään syytä. Kerroin kaiken, en ollut aikaisemmin puhunut asiasta kenellekkää, jotenkin vaan ne patoutumat purkaantui siinä pomon edessä, pomo perui kiusaajan palkkaamisen ja itse olen edelleen samassa työpaikassa. Iso kiitos pomolle, joka ei väheksynyt lapsuuden traumoja. Tokaisi "kerran kiusaaja, aina kiusaaja, ei sovi meidän työyhteisöön". Joten kiusaajat huom! Menneisyys voi tulla eteen tavalla tai toisella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos elämä menisi tälläisestä pilalle niin ehkä olisi syytä katsoa myös peiliin?

Hei, oletko ihan tosissasi sitä mieltä että LAPSELLA pitäisi olla edes työkaluja selviytyä tuosta. Aika kylmä ajatusmaailma sinulla, mutta niinhän se on ollut minunkin elämäni aikuisilla, joten ei ole mitään uutta. Itse olisi pitänyt, sairastuttavassa ympäristössä herkkänä lapsena osata "katsoa peiliin" ja syyttää itseäni. No, kyllähän mä itseäni syytin kun siihen olin oppinut mutta sekään ei auttanut minua hallitsemaan tilannetta. Sä voisit kovana ja laskelmoivana ihmisenä kertoa (tunne nyt edes sen verran empatiaa), että miten lapsi ottaa aikuisen taakan kun niin vanhemmat, opettaja ja oppilaat runnovat itsetunnon maahan? Koen niin traumatisoivaa seksuaalista väkivaltaa, että riistän mielummin henkeni ennenkuin annan kenenkään enää ikinä kajota minuun? En pidä elämääni minkään arvoisena, ja se näkyy välinpitämättömyytenä omaa henkeäni kohtaan.

Nämä eivät ole mitään itsesäälipurkauksia, päinvastoin haastan sinut vähän kertomaan miten olisin noissa tilanteissa saanut työkaluja "katsomaan peiliin"?

Sinun tarina on hirveä ja ymmärrän miksi provosoiduit, mutta tulkitsit minut väärin. En tarkoittanut että lapsena pitäisi katsoa peiliin ja kokea syyllisyyttä kiusatuksi tulemisesta vaan että jos aikuisenakin syyttää koulukiusaajia omasta epäonnistumisestaan niin silloin voisi vähän katsoa peiliin. Sinun tarina ei ole mikään perus koulukiusaustarina vaan jotain paljon pahempaa

On ihan tavallista että vuosia kestäneen systemaattisen rääkkäyksen jälkeen ihminen on täysin hajalla. Ei silloin auta vaikka kuinka paljon "vähn katsoisi peiliin".

Vierailija kirjoitti:

Tuossa anteeksipyydössä kiusattu haluaa vain keventää omaa oloaan. Miksi soisin sen hänelle? Kärsiköön tekemisistään niin kuin minäkin. Ainoastaan siinä tapauksessa voisin olla suopeampi, jos hän yrittäisi jollain tavalla hyvittää tekemäänsä, parantaa elämääni jotenkin niin että tuntuu. Pelkät sanat ei riitä, sen verran pilalle elämäni on kokonaisvaltaisesti mennyt kiusaamisen ja ulkopuolelle jättämisen takia. Kiusaajat itse ovat tietenkin menestyneet elämässään. 

En minä ainakaan koe mitään syyllisyyttä siitä mitä olen lapsena tehnyt. En ymmärtänyt tekojeni seurauksia samalla tavalla kuin aikuinen. Kiusattuun olisin yhteydessä lähinnä sen takia että haluaisin hänen kuitenkin tietävän että näin jälkikäteen olen pahoillani teoistani. Se antaako hän anteeksi vai ei on se ja sama kun en koe että minussa varsinaisesti on mitään syytä. Tämän keskustelun perusteella taidan jättää yhteydenoton kuitenkin väliin kun se luultavasti aiheuttaisi enemmän haittaa kun hyötyä sille kiusatulle..

Vierailija kirjoitti:

Minua kiusattiin päiväkodista aina ylä-asteelle asti vain siksi kun olin hiljainen ja ujo. Olin hyvä ja helppo kohde. En ole koskaan ollut töissä ja on paljon henkisiä ongelmia. Kiitos kiusaajille. N34

Hanki elämä ja lopeta uhriutuminen. Muita syyttelemällä et pääse mihinkään.

Kyllä. Anteeksipyyntö ja raha ovat aina tervetulleita. M27

En halua olla missään tekemisissä ex-kiusaajani kanssa.