Lue keskustelun säännöt.
Miksi teille tuli avioero?
Tavoitteeni on pitkä, jopa elinikäinen liitto toisen ihmisen kanssa. Haluan tutustua niihin mahdollisiin sudenkuoppiin ja ongelmiin mihin liitto voi kaatua jos on kaatuakseen. On varmasti paljon syitä joille ei mitään voi, mutta uskon että on myös sellaisia joita voi ehkäistä etukäteen. Ajatteletko itse, että olisit voinut tehdä jotain eron estääksesi jos olisit ryhtynyt toimenpiteisiin tarpeeksi aikaisin vai oliko ero väistämätön? Kerro myös minkä ikäisenä erosit ja kuinka pitkän liiton jälkeen. Kiitos vastauksista :)
Kommentit (1765)
Ei kiinnostanut/jaksanut enempää. Kohti uusia seikkailuita ! !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me olemme molemmat kokeneet yksinäisyyden tuskan ennen seurustelua/avioliittoa. Nyt olemme pitäneet huolta että kummallekaan ei ole tullut tällaista tunnetta. Toisen huomioiminen tärkeää, sen eteen pitää tehdä molempien jotakin. Joillekin se on luontevaa ja moni osaa tulkita oikein toisen viestintää. Pitää osata keskustella ja kuunnella, tuoda julki mikä itselle on tärkeää, ja tiedostaa mikä toiselle tärkeää. Ja pitää myös osata joustaa jotta molemmilla hyvä olla.
Usein erotaan kun pinnalla on vain omat itsekkäät tarpeet. Ei olla alusta astikaan selvillä mitä toisen päässä liikkuu. Alkuhuumassa kaikki tuntuu helpolta ja kivalta, sitten myöhemmin ei kestetä ristiriitoja eikä osata rakentavasti selvitellä niitä. Ei ole tahtoa rakastaa vaikeampien kausien yli.
Me ei jakseta kauheasti riidellä. Tykätään rauhallisesta elämästä jossa ei tarvitse olla yksin. Ei tarvita päivittäin suuria tunnekuohuja. Nautitaan siitä että voi tarvittaessa auttaa toista ja saada itse apua monenlaisissa elämän asioissa. Turvallinen luotettava kumppani tuo rauhaa elämään, ei tarvitse miettiä elämässä muita mahdollisia polkuja, niitä on miljoonia jos on seikkailunhaluinen, mutta niistä ei löydy rauhaa sisimpään.
Sä olisit vaikka voinut tuolla aloittaa ketjun "Miten välttää avioero"
Pitkä suhde vaatii myös tahtotilaa ja joskus sitä joidenkin suorastaan halveksumaa työntekoa suhteen eteen. Vastuullinen ja rehellinen itsensä kanssa tasapainossa oleva ihminen toimii näin, niinkuin valtaosa normaaleista ihmisistä.
Itse otin eron vaimostani jokunen vuosi sitten. Suurin syy mt-ongelmat. Koskaan ei tiennyt mitä oli vastassa kun töistä tuli kotiin. Välillä soitettiin ambulanssia tai poliisia. Hoitoon ei oikein suostunut ja lääkkeitä söi satunnaisesti. Välillä saattoi puolisen vuotta olla suht ok, mutta jossain vaiheessa taas alkoi touhut mennä mystisiksi. Yhteistä asuntolainaa ei lyhentänyt viimeiseen kolmeen vuoteen, koskaan ei selvinnyt mihin nuo rahat meni kun kuitenkin kävi töissä kokoajan. Lopulta sitten vihelsin pelin poikki ja tein rikosilmoituksen väkivaltaisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Itse otin eron vaimostani jokunen vuosi sitten. Suurin syy mt-ongelmat. Koskaan ei tiennyt mitä oli vastassa kun töistä tuli kotiin. Välillä soitettiin ambulanssia tai poliisia. Hoitoon ei oikein suostunut ja lääkkeitä söi satunnaisesti. Välillä saattoi puolisen vuotta olla suht ok, mutta jossain vaiheessa taas alkoi touhut mennä mystisiksi. Yhteistä asuntolainaa ei lyhentänyt viimeiseen kolmeen vuoteen, koskaan ei selvinnyt mihin nuo rahat meni kun kuitenkin kävi töissä kokoajan. Lopulta sitten vihelsin pelin poikki ja tein rikosilmoituksen väkivaltaisuudesta.
Mieheni exällä on pahoja mielenterveysongelmia ja mies lopulta erosi hänestä oman ja lasten turvallisuuden vuoksi. Palstan täydellisten besserwissereiden mielestä olisi varmaan pitänyt vain jatkaa ja yrittää. Nämä besserwisserit ei tajua, että kaikki liitot vain ei yksinkertaisesti kestä.
[/quote] .. Todennäköisimmin nuoreen naiseen vaihtaminen tarkoittaa yksinäistä vanhuutta ja kuolemaa. Mietitäänpä nyt vaikkapa tätä yhtä näyttelijäpariskuntaa, jolla on 25 vuoden ikäero. Nainen on 45 vuotiaana seksuaalisuutensa huipulla ja elää kukoistuskauttaan. Haluaako ja pystyykö hän todellakin nauttimaan aktiivisesta elämästä 70 vuotiaan papparaisen kanssa? Enpä usko.
Olen liikunnallinen 51 v nainen ja ajatuskin parisuhteesta 76 vuotiaan vanhuksen kanssa ällöttää.[/quote]
Voi se noinkin olla mutta huomaa kyllä että olet vasta 51 vuotias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse otin eron vaimostani jokunen vuosi sitten. Suurin syy mt-ongelmat. Koskaan ei tiennyt mitä oli vastassa kun töistä tuli kotiin. Välillä soitettiin ambulanssia tai poliisia. Hoitoon ei oikein suostunut ja lääkkeitä söi satunnaisesti. Välillä saattoi puolisen vuotta olla suht ok, mutta jossain vaiheessa taas alkoi touhut mennä mystisiksi. Yhteistä asuntolainaa ei lyhentänyt viimeiseen kolmeen vuoteen, koskaan ei selvinnyt mihin nuo rahat meni kun kuitenkin kävi töissä kokoajan. Lopulta sitten vihelsin pelin poikki ja tein rikosilmoituksen väkivaltaisuudesta.
Mieheni exällä on pahoja mielenterveysongelmia ja mies lopulta erosi hänestä oman ja lasten turvallisuuden vuoksi. Palstan täydellisten besserwissereiden mielestä olisi varmaan pitänyt vain jatkaa ja yrittää. Nämä besserwisserit ei tajua, että kaikki liitot vain ei yksinkertaisesti kestä.
Väkivalta tai vaikka pitkäaikainen uskottomuus ovat asioita joihin kukaan viittaamasi besserwisser ei puutu. Eli ihan turha viedä keskustelua sivuraiteille vaikka se olisikin mukavaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut yli 20 v. naimisissa. Mielestäni avioliiton kestävyys on päätöksestä kiinni.
Eroa ei tule, jos sitä ei ota. Kaikki pitää antaa toiselle anteeksi. Tästä palkkiona lapsilla on ollut ehjä koti. Talous on hyvässä kunnossa.
No sehän on terve malli lapsille, että puolison annetaan kohdella ihan miten huvittaa ja kaikki pitää antaa anteeksi. Uskottomuus, väkivalta, päihteet, mikä vaan. Siinä saa näppärästi kasvatettua tyttäristään nyrkkeilysäkkejä ja pojistaan väkivaltaisia juoppoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut yli 20 v. naimisissa. Mielestäni avioliiton kestävyys on päätöksestä kiinni.
Eroa ei tule, jos sitä ei ota. Kaikki pitää antaa toiselle anteeksi. Tästä palkkiona lapsilla on ollut ehjä koti. Talous on hyvässä kunnossa.No sehän on terve malli lapsille, että puolison annetaan kohdella ihan miten huvittaa ja kaikki pitää antaa anteeksi. Uskottomuus, väkivalta, päihteet, mikä vaan. Siinä saa näppärästi kasvatettua tyttäristään nyrkkeilysäkkejä ja pojistaan väkivaltaisia juoppoja.
Tämä. Selvät rajat tulee olla. Rajat eivät ole mitään ehdottomuutta vaan vastuullisuutta. Vain mieleltään epävakaa ihannoi suhteita joissa ei ole selkeästi sovittu yhdessä rajoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessä 20 vuotta, 25-vuotiaasta 45-vuotiaaksi. Naimisissa siitä 17 vuotta.
Miehen rakkaus vain loppui. Ei ihmeempiä riitoja, ei edes alkoholin käyttöä ikinä (molemmat absolutisteja).
miehille tulee viidenkympin villitys, viimeinen epätoivoinen yritys olla nuori ja lisääntyä ja siksi yleensä potkivat samanikäisen rupsahtaneen eukkonsa pois ja ottavat uuden nuoren naisen, toki yrittävät hölistä että rakkaus vain loppui, mutta tosiasia on että eivät saa enää munaa seisomaan oman lihoneen vaimonsa kanssa niin jotainhan sitä pitää yrittää ja hetken aikaa se toimiikin kun vierellä on nuori ja kaunis nainen, ennen pitkää tosiasioita on kuitenkin miehenkin katsottava silmiin
Tai sitten se 50 villitys tulee naiselle. Vaihdevuodet kolkuttelevat, ja omalle miehen vieressä ei enää tehdä muuta kuin pieraista reiteen, koska "ei ole enää yhteyttä".
Mutta sitten tyttöjen illassa löytyykin taianomaisesti Mies, jonka kanssa yhteys syntyy heti saman illan aikana, nainen "tuntee itsensä nähdyksi" ja päätyy samaan hyttiin/hotellihuoneeseen/mökkiin ja harrastaa villiä seksiä vailla katumusta. Tätä jatkuu sitten säännöllisen epäsäännöllisesti, kunnes mies saa selville tai nainen vain yksinkertaisesti lähtee menemään jonkun nuoremman/"komeamman" tai "kipinöivämmän" miehen matkaan; eihän sillä ole niin väliä, lapsetkin ovat jo melkein omillaan...
Itse olen siinä tilanteessa, että mieheni jätti minut ja lapsemme yhteisen 28 vuoden jälkeen. Ikää nyt 50 vuotta. Jonkinlaisesta ikäkriisistä kyse, joka masennukseksi asti pääsi. Ykskaks mies ei enää tiennyt mitä elämältään haluaa ja tuli myös tietoiseksi, että ei ole ikinä asunut yksin, eli muutti kanssani yhteen suoraan lapsuuden kodista. Kun täytimme 30v ja 40v niin ikäkriisejä ei ollut, mutta tämä 50v on todella paha. Haluan korostaa, että en ollut pirttihirmu, makuuhuoneessa tapahtui edelleen paljon, emme riidelleet jne. Raainta oli, että mies ei varoittanut vaan esitti loppuun asti että kaikki on hyvin. Sitten kaikki oli siinä, mies muutti pois. Vielä tämän 9 kk:n aikana en ole miesseuraa hakenut on sydän ollut niin verillä, mutta tiedostan että kaipaus toisen iholle kasvaa koko ajan. En usko, että ikinä enää haluan asua kenenkään kanssa, kiva olisi kuitenkin joskus vielä löytää rinnalle toinen ihminen jonka kanssa viettää aikaa. Tosin vielä ei ole sen aika, ensin täytyy toipua tästä elämänmuutoksesta.
Olen surullinen tästä erosta, mutta en vihainen miehelle, sillä ei toista voi omistaa ja jos toinen on onnellisempi ilman meitä niin sitten asia on niin. Toivon, että mies oppii puhumaan mahdollisen tulevan kumppanin kanssa, että ei satuttaisi toista ihmistä näin pahasti, olisin ansainnut tiedon jo aiemmin siitä että miehen rakkaus on hiipumassa enkä sitä että esitetään loppuun asti, että kaikki hyvin.Pelkään, että itse teen samalla tavalla. Vaimon kanssa on ihan OK, mutta koko ajan takaraivossa nakuttaa sellainen ajatus, joka toistaa: "elämä on elämättä" "elämä on elämättä".
Eli mitä asioita on sinulla tekemättä, mitä haluaisit?
Etkö voi tehdä niitä nykyisen vaimosi kanssa tai liitossa hänen kanssaan?
Ettei käy niin , että vaihdat ja jonkun vuoden kuluttua alkaa päässäsi jälleen nakuttamaan sama laulu " elämä on elämättä"?
Ei se nimittäin välttämättä puolisoa vaihtamalla vaimenee ellei " ongelma" liity nimenomaan häneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse otin eron vaimostani jokunen vuosi sitten. Suurin syy mt-ongelmat. Koskaan ei tiennyt mitä oli vastassa kun töistä tuli kotiin. Välillä soitettiin ambulanssia tai poliisia. Hoitoon ei oikein suostunut ja lääkkeitä söi satunnaisesti. Välillä saattoi puolisen vuotta olla suht ok, mutta jossain vaiheessa taas alkoi touhut mennä mystisiksi. Yhteistä asuntolainaa ei lyhentänyt viimeiseen kolmeen vuoteen, koskaan ei selvinnyt mihin nuo rahat meni kun kuitenkin kävi töissä kokoajan. Lopulta sitten vihelsin pelin poikki ja tein rikosilmoituksen väkivaltaisuudesta.
Mieheni exällä on pahoja mielenterveysongelmia ja mies lopulta erosi hänestä oman ja lasten turvallisuuden vuoksi. Palstan täydellisten besserwissereiden mielestä olisi varmaan pitänyt vain jatkaa ja yrittää. Nämä besserwisserit ei tajua, että kaikki liitot vain ei yksinkertaisesti kestä.
Väkivalta tai vaikka pitkäaikainen uskottomuus ovat asioita joihin kukaan viittaamasi besserwisser ei puutu. Eli ihan turha viedä keskustelua sivuraiteille vaikka se olisikin mukavaa.
Olen eri, mutta eipä ne besserwisserit ole useimmissa kommenteissa rajanneet väkivaltaa tai uskottomuutta poiskaan. Varmaan liian hankala aihe, kun silloin pitäisi hyväksyä ettei kaikki eronneet olekaan huonompia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-iässä tulee avioeropiikki, kun naiset menettävät sen minkä vuoksi miehet heistä kiinnostuvat.
Vain tyhmät miehet ajattelevat näin.
Se on ihan tilastollinen fakta. Enkä ole mies.
Jos se kerran on tilastollinen fakta niin näytä tilasto, jonka mukaan syy suurimmalle osalle eroista on vaimon ulkonäkö. Tilastollisesti naiset hakevat useammin avioeroa.
Naiset hakevat avioeroa koska miehet eivät enää välitä heistä ulkonäön mentyä. Tämä näkyy hyvin tässäkin ketjussa. Miehet muuttuvat etäisiksi, vittumaisiksi, itsekkäiksi, heidän "rakkautensa" yksinkertaisesti katoaa kun nainen on tietyn ikäinen eikä enää niin kaunis. Silloin naiset joutuvat ottamaan eron. Siltikään se ei tarkoita että nainen olisi se joka alunperin haluaisi erota, vaan rakkaus loppuu miehen puolelta.
Lue myös miesten vastauksia. Moni on suoraan sanonut eron syyksi että naisen ulkonäkö muuttui. He halusivat nuoremman ja kauniimman jotta voisivat "rakastaa".
Tämä on hyvä kaikkien naisten tiedostaa. Varsinkin nuorten naisten kannattaa miettiä tarkkaan alkaako mihinkään suhteeseen miesten kanssa ja onko miehen "rakkaus" tavoiteltava asia elämässä loppujen lopuksi ollenkaan. Itse olen tullut siihen tulokseen että ei.
Lähes kaikki suomalaisten pariskuntien mies ja nainen ovat samanikäisiä. Ikäero on max +-5 vuotta. Nuorempaan vaihtaminen on onnettomien miesten satuja. Toki tämä satu saa miehet vinkumaan sitä että naiset on nirsoja vaikka vika on omassa päässä.
Tämä on ihan totta, mutta ei liity mitenkään tuohon lainaamaasi kommenttiin. Ennemmin tukee sitä. Miehet eivät hae avioeroa, koska tietävät etteivät kuitenkaan saa nuorta kaunista naista. He päätyvät pysymään vaimonsa kanssa, mutta se ei tarkoita että he rakastaisivat vaimoaan. Päinvastoin, he vihaavat tätä koska tämä ei ole enää niin kaunis, ja tämä näkyy sellaisena käytöksenä jonka vuoksi nainen päätyy ottamaan sen eron.
Ei minun mieheni minua kyllä vihaa vaikka ollaan vanhempi pariskunta jo.
Jos vihaa, niin peittää sen todella hyvin.
Ymmärrän ettei yksi esimerkki riitä kumoamaan tuota kirjoittamaasi, mutta en usko tuohon muutenkaan.
Olen nähnyt surevia leskiä ja eronneita miehiä.
Miksi surevat , jos ovat päässeet vihaamastaan eroon ?No harvemmin vanhemmilla ihmisillä mitään tuollaista raivokasta vihaa edes ilmeneekään. Korkeintaan vanhoja kaunoja. Miehetkin muuttuvat ikääntyessään entistä mukavuudenhaluisemmiksi, ja vaikka vaimon ulkonäön muuttuminen tai seksielämän loppuminen karvastelisivatkin sisintä, moni jää mieluummin kotisohvalle pötköttämään kuin lähtee hommaamaan avioeroa, etsimään uutta asuinpaikkaa ja uusia kuvioita jonkun naisen kanssa.
Eläkeiän erothan ovat lisääntyneet, en sitten tiedä kumpi on aloitteellinen näissä ikääntyneiden eroissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessä 20 vuotta, 25-vuotiaasta 45-vuotiaaksi. Naimisissa siitä 17 vuotta.
Miehen rakkaus vain loppui. Ei ihmeempiä riitoja, ei edes alkoholin käyttöä ikinä (molemmat absolutisteja).
miehille tulee viidenkympin villitys, viimeinen epätoivoinen yritys olla nuori ja lisääntyä ja siksi yleensä potkivat samanikäisen rupsahtaneen eukkonsa pois ja ottavat uuden nuoren naisen, toki yrittävät hölistä että rakkaus vain loppui, mutta tosiasia on että eivät saa enää munaa seisomaan oman lihoneen vaimonsa kanssa niin jotainhan sitä pitää yrittää ja hetken aikaa se toimiikin kun vierellä on nuori ja kaunis nainen, ennen pitkää tosiasioita on kuitenkin miehenkin katsottava silmiin
Tai sitten se 50 villitys tulee naiselle. Vaihdevuodet kolkuttelevat, ja omalle miehen vieressä ei enää tehdä muuta kuin pieraista reiteen, koska "ei ole enää yhteyttä".
Mutta sitten tyttöjen illassa löytyykin taianomaisesti Mies, jonka kanssa yhteys syntyy heti saman illan aikana, nainen "tuntee itsensä nähdyksi" ja päätyy samaan hyttiin/hotellihuoneeseen/mökkiin ja harrastaa villiä seksiä vailla katumusta. Tätä jatkuu sitten säännöllisen epäsäännöllisesti, kunnes mies saa selville tai nainen vain yksinkertaisesti lähtee menemään jonkun nuoremman/"komeamman" tai "kipinöivämmän" miehen matkaan; eihän sillä ole niin väliä, lapsetkin ovat jo melkein omillaan...
Itse olen siinä tilanteessa, että mieheni jätti minut ja lapsemme yhteisen 28 vuoden jälkeen. Ikää nyt 50 vuotta. Jonkinlaisesta ikäkriisistä kyse, joka masennukseksi asti pääsi. Ykskaks mies ei enää tiennyt mitä elämältään haluaa ja tuli myös tietoiseksi, että ei ole ikinä asunut yksin, eli muutti kanssani yhteen suoraan lapsuuden kodista. Kun täytimme 30v ja 40v niin ikäkriisejä ei ollut, mutta tämä 50v on todella paha. Haluan korostaa, että en ollut pirttihirmu, makuuhuoneessa tapahtui edelleen paljon, emme riidelleet jne. Raainta oli, että mies ei varoittanut vaan esitti loppuun asti että kaikki on hyvin. Sitten kaikki oli siinä, mies muutti pois. Vielä tämän 9 kk:n aikana en ole miesseuraa hakenut on sydän ollut niin verillä, mutta tiedostan että kaipaus toisen iholle kasvaa koko ajan. En usko, että ikinä enää haluan asua kenenkään kanssa, kiva olisi kuitenkin joskus vielä löytää rinnalle toinen ihminen jonka kanssa viettää aikaa. Tosin vielä ei ole sen aika, ensin täytyy toipua tästä elämänmuutoksesta.
Olen surullinen tästä erosta, mutta en vihainen miehelle, sillä ei toista voi omistaa ja jos toinen on onnellisempi ilman meitä niin sitten asia on niin. Toivon, että mies oppii puhumaan mahdollisen tulevan kumppanin kanssa, että ei satuttaisi toista ihmistä näin pahasti, olisin ansainnut tiedon jo aiemmin siitä että miehen rakkaus on hiipumassa enkä sitä että esitetään loppuun asti, että kaikki hyvin.Pelkään, että itse teen samalla tavalla. Vaimon kanssa on ihan OK, mutta koko ajan takaraivossa nakuttaa sellainen ajatus, joka toistaa: "elämä on elämättä" "elämä on elämättä".
Eli mitä asioita on sinulla tekemättä, mitä haluaisit?
Etkö voi tehdä niitä nykyisen vaimosi kanssa tai liitossa hänen kanssaan?
Ettei käy niin , että vaihdat ja jonkun vuoden kuluttua alkaa päässäsi jälleen nakuttamaan sama laulu " elämä on elämättä"?
Ei se nimittäin välttämättä puolisoa vaihtamalla vaimenee ellei " ongelma" liity nimenomaan häneen.
Niin. Juuri tämä on se minkä niiiin monet vaihtajat haluavat poistaa keskustelusta. Koska eivät millloinkaan kykene ottamaan vastuuta omista teoistaan vaan syyttävät muita tai parisuhdemalleja..
avioeron syynä on usein se, että on naimisissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessä 20 vuotta, 25-vuotiaasta 45-vuotiaaksi. Naimisissa siitä 17 vuotta.
Miehen rakkaus vain loppui. Ei ihmeempiä riitoja, ei edes alkoholin käyttöä ikinä (molemmat absolutisteja).
miehille tulee viidenkympin villitys, viimeinen epätoivoinen yritys olla nuori ja lisääntyä ja siksi yleensä potkivat samanikäisen rupsahtaneen eukkonsa pois ja ottavat uuden nuoren naisen, toki yrittävät hölistä että rakkaus vain loppui, mutta tosiasia on että eivät saa enää munaa seisomaan oman lihoneen vaimonsa kanssa niin jotainhan sitä pitää yrittää ja hetken aikaa se toimiikin kun vierellä on nuori ja kaunis nainen, ennen pitkää tosiasioita on kuitenkin miehenkin katsottava silmiin
Tai sitten se 50 villitys tulee naiselle. Vaihdevuodet kolkuttelevat, ja omalle miehen vieressä ei enää tehdä muuta kuin pieraista reiteen, koska "ei ole enää yhteyttä".
Mutta sitten tyttöjen illassa löytyykin taianomaisesti Mies, jonka kanssa yhteys syntyy heti saman illan aikana, nainen "tuntee itsensä nähdyksi" ja päätyy samaan hyttiin/hotellihuoneeseen/mökkiin ja harrastaa villiä seksiä vailla katumusta. Tätä jatkuu sitten säännöllisen epäsäännöllisesti, kunnes mies saa selville tai nainen vain yksinkertaisesti lähtee menemään jonkun nuoremman/"komeamman" tai "kipinöivämmän" miehen matkaan; eihän sillä ole niin väliä, lapsetkin ovat jo melkein omillaan...
Itse olen siinä tilanteessa, että mieheni jätti minut ja lapsemme yhteisen 28 vuoden jälkeen. Ikää nyt 50 vuotta. Jonkinlaisesta ikäkriisistä kyse, joka masennukseksi asti pääsi. Ykskaks mies ei enää tiennyt mitä elämältään haluaa ja tuli myös tietoiseksi, että ei ole ikinä asunut yksin, eli muutti kanssani yhteen suoraan lapsuuden kodista. Kun täytimme 30v ja 40v niin ikäkriisejä ei ollut, mutta tämä 50v on todella paha. Haluan korostaa, että en ollut pirttihirmu, makuuhuoneessa tapahtui edelleen paljon, emme riidelleet jne. Raainta oli, että mies ei varoittanut vaan esitti loppuun asti että kaikki on hyvin. Sitten kaikki oli siinä, mies muutti pois. Vielä tämän 9 kk:n aikana en ole miesseuraa hakenut on sydän ollut niin verillä, mutta tiedostan että kaipaus toisen iholle kasvaa koko ajan. En usko, että ikinä enää haluan asua kenenkään kanssa, kiva olisi kuitenkin joskus vielä löytää rinnalle toinen ihminen jonka kanssa viettää aikaa. Tosin vielä ei ole sen aika, ensin täytyy toipua tästä elämänmuutoksesta.
Olen surullinen tästä erosta, mutta en vihainen miehelle, sillä ei toista voi omistaa ja jos toinen on onnellisempi ilman meitä niin sitten asia on niin. Toivon, että mies oppii puhumaan mahdollisen tulevan kumppanin kanssa, että ei satuttaisi toista ihmistä näin pahasti, olisin ansainnut tiedon jo aiemmin siitä että miehen rakkaus on hiipumassa enkä sitä että esitetään loppuun asti, että kaikki hyvin.Pelkään, että itse teen samalla tavalla. Vaimon kanssa on ihan OK, mutta koko ajan takaraivossa nakuttaa sellainen ajatus, joka toistaa: "elämä on elämättä" "elämä on elämättä".
Eli mitä asioita on sinulla tekemättä, mitä haluaisit?
Etkö voi tehdä niitä nykyisen vaimosi kanssa tai liitossa hänen kanssaan?
Ettei käy niin , että vaihdat ja jonkun vuoden kuluttua alkaa päässäsi jälleen nakuttamaan sama laulu " elämä on elämättä"?
Ei se nimittäin välttämättä puolisoa vaihtamalla vaimenee ellei " ongelma" liity nimenomaan häneen.
En ole edellinen, mutta minunkin liittoni katkesi tietynlaiseen sisäiseen tyhjyyteen ja elämän riittämättömyyden tunteeseen. Tavallaan ymmärsin, että ongelma oli pitkälti omassa päässäni, mutta kun ei se vuosikausien kitkuttelullakaan ratkennut ja lopulta olo alkoi olla niin sietämätön ettei yksinkertaisesti pystynyt enää jatkamaan. Ei se ero ehkä kaikkia ongelmia ratkaise, mutta ei se loputon hampaat irvessä kituuttaminenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessä 20 vuotta, 25-vuotiaasta 45-vuotiaaksi. Naimisissa siitä 17 vuotta.
Miehen rakkaus vain loppui. Ei ihmeempiä riitoja, ei edes alkoholin käyttöä ikinä (molemmat absolutisteja).
miehille tulee viidenkympin villitys, viimeinen epätoivoinen yritys olla nuori ja lisääntyä ja siksi yleensä potkivat samanikäisen rupsahtaneen eukkonsa pois ja ottavat uuden nuoren naisen, toki yrittävät hölistä että rakkaus vain loppui, mutta tosiasia on että eivät saa enää munaa seisomaan oman lihoneen vaimonsa kanssa niin jotainhan sitä pitää yrittää ja hetken aikaa se toimiikin kun vierellä on nuori ja kaunis nainen, ennen pitkää tosiasioita on kuitenkin miehenkin katsottava silmiin
Tai sitten se 50 villitys tulee naiselle. Vaihdevuodet kolkuttelevat, ja omalle miehen vieressä ei enää tehdä muuta kuin pieraista reiteen, koska "ei ole enää yhteyttä".
Mutta sitten tyttöjen illassa löytyykin taianomaisesti Mies, jonka kanssa yhteys syntyy heti saman illan aikana, nainen "tuntee itsensä nähdyksi" ja päätyy samaan hyttiin/hotellihuoneeseen/mökkiin ja harrastaa villiä seksiä vailla katumusta. Tätä jatkuu sitten säännöllisen epäsäännöllisesti, kunnes mies saa selville tai nainen vain yksinkertaisesti lähtee menemään jonkun nuoremman/"komeamman" tai "kipinöivämmän" miehen matkaan; eihän sillä ole niin väliä, lapsetkin ovat jo melkein omillaan...
Itse olen siinä tilanteessa, että mieheni jätti minut ja lapsemme yhteisen 28 vuoden jälkeen. Ikää nyt 50 vuotta. Jonkinlaisesta ikäkriisistä kyse, joka masennukseksi asti pääsi. Ykskaks mies ei enää tiennyt mitä elämältään haluaa ja tuli myös tietoiseksi, että ei ole ikinä asunut yksin, eli muutti kanssani yhteen suoraan lapsuuden kodista. Kun täytimme 30v ja 40v niin ikäkriisejä ei ollut, mutta tämä 50v on todella paha. Haluan korostaa, että en ollut pirttihirmu, makuuhuoneessa tapahtui edelleen paljon, emme riidelleet jne. Raainta oli, että mies ei varoittanut vaan esitti loppuun asti että kaikki on hyvin. Sitten kaikki oli siinä, mies muutti pois. Vielä tämän 9 kk:n aikana en ole miesseuraa hakenut on sydän ollut niin verillä, mutta tiedostan että kaipaus toisen iholle kasvaa koko ajan. En usko, että ikinä enää haluan asua kenenkään kanssa, kiva olisi kuitenkin joskus vielä löytää rinnalle toinen ihminen jonka kanssa viettää aikaa. Tosin vielä ei ole sen aika, ensin täytyy toipua tästä elämänmuutoksesta.
Olen surullinen tästä erosta, mutta en vihainen miehelle, sillä ei toista voi omistaa ja jos toinen on onnellisempi ilman meitä niin sitten asia on niin. Toivon, että mies oppii puhumaan mahdollisen tulevan kumppanin kanssa, että ei satuttaisi toista ihmistä näin pahasti, olisin ansainnut tiedon jo aiemmin siitä että miehen rakkaus on hiipumassa enkä sitä että esitetään loppuun asti, että kaikki hyvin.Pelkään, että itse teen samalla tavalla. Vaimon kanssa on ihan OK, mutta koko ajan takaraivossa nakuttaa sellainen ajatus, joka toistaa: "elämä on elämättä" "elämä on elämättä".
Eli mitä asioita on sinulla tekemättä, mitä haluaisit?
Etkö voi tehdä niitä nykyisen vaimosi kanssa tai liitossa hänen kanssaan?
Ettei käy niin , että vaihdat ja jonkun vuoden kuluttua alkaa päässäsi jälleen nakuttamaan sama laulu " elämä on elämättä"?
Ei se nimittäin välttämättä puolisoa vaihtamalla vaimenee ellei " ongelma" liity nimenomaan häneen.En ole edellinen, mutta minunkin liittoni katkesi tietynlaiseen sisäiseen tyhjyyteen ja elämän riittämättömyyden tunteeseen. Tavallaan ymmärsin, että ongelma oli pitkälti omassa päässäni, mutta kun ei se vuosikausien kitkuttelullakaan ratkennut ja lopulta olo alkoi olla niin sietämätön ettei yksinkertaisesti pystynyt enää jatkamaan. Ei se ero ehkä kaikkia ongelmia ratkaise, mutta ei se loputon hampaat irvessä kituuttaminenkaan.
Miksi sitten menit parisuhteeseen ja avioliittoon kun kerran sulla oli ongelma omassa päässäsi. Toiset ihmiset eivät ole esineitä ja käyttövälineitä oman pään ongelmien ratkaisuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessä 20 vuotta, 25-vuotiaasta 45-vuotiaaksi. Naimisissa siitä 17 vuotta.
Miehen rakkaus vain loppui. Ei ihmeempiä riitoja, ei edes alkoholin käyttöä ikinä (molemmat absolutisteja).
miehille tulee viidenkympin villitys, viimeinen epätoivoinen yritys olla nuori ja lisääntyä ja siksi yleensä potkivat samanikäisen rupsahtaneen eukkonsa pois ja ottavat uuden nuoren naisen, toki yrittävät hölistä että rakkaus vain loppui, mutta tosiasia on että eivät saa enää munaa seisomaan oman lihoneen vaimonsa kanssa niin jotainhan sitä pitää yrittää ja hetken aikaa se toimiikin kun vierellä on nuori ja kaunis nainen, ennen pitkää tosiasioita on kuitenkin miehenkin katsottava silmiin
Tai sitten se 50 villitys tulee naiselle. Vaihdevuodet kolkuttelevat, ja omalle miehen vieressä ei enää tehdä muuta kuin pieraista reiteen, koska "ei ole enää yhteyttä".
Mutta sitten tyttöjen illassa löytyykin taianomaisesti Mies, jonka kanssa yhteys syntyy heti saman illan aikana, nainen "tuntee itsensä nähdyksi" ja päätyy samaan hyttiin/hotellihuoneeseen/mökkiin ja harrastaa villiä seksiä vailla katumusta. Tätä jatkuu sitten säännöllisen epäsäännöllisesti, kunnes mies saa selville tai nainen vain yksinkertaisesti lähtee menemään jonkun nuoremman/"komeamman" tai "kipinöivämmän" miehen matkaan; eihän sillä ole niin väliä, lapsetkin ovat jo melkein omillaan...
Itse olen siinä tilanteessa, että mieheni jätti minut ja lapsemme yhteisen 28 vuoden jälkeen. Ikää nyt 50 vuotta. Jonkinlaisesta ikäkriisistä kyse, joka masennukseksi asti pääsi. Ykskaks mies ei enää tiennyt mitä elämältään haluaa ja tuli myös tietoiseksi, että ei ole ikinä asunut yksin, eli muutti kanssani yhteen suoraan lapsuuden kodista. Kun täytimme 30v ja 40v niin ikäkriisejä ei ollut, mutta tämä 50v on todella paha. Haluan korostaa, että en ollut pirttihirmu, makuuhuoneessa tapahtui edelleen paljon, emme riidelleet jne. Raainta oli, että mies ei varoittanut vaan esitti loppuun asti että kaikki on hyvin. Sitten kaikki oli siinä, mies muutti pois. Vielä tämän 9 kk:n aikana en ole miesseuraa hakenut on sydän ollut niin verillä, mutta tiedostan että kaipaus toisen iholle kasvaa koko ajan. En usko, että ikinä enää haluan asua kenenkään kanssa, kiva olisi kuitenkin joskus vielä löytää rinnalle toinen ihminen jonka kanssa viettää aikaa. Tosin vielä ei ole sen aika, ensin täytyy toipua tästä elämänmuutoksesta.
Olen surullinen tästä erosta, mutta en vihainen miehelle, sillä ei toista voi omistaa ja jos toinen on onnellisempi ilman meitä niin sitten asia on niin. Toivon, että mies oppii puhumaan mahdollisen tulevan kumppanin kanssa, että ei satuttaisi toista ihmistä näin pahasti, olisin ansainnut tiedon jo aiemmin siitä että miehen rakkaus on hiipumassa enkä sitä että esitetään loppuun asti, että kaikki hyvin.Pelkään, että itse teen samalla tavalla. Vaimon kanssa on ihan OK, mutta koko ajan takaraivossa nakuttaa sellainen ajatus, joka toistaa: "elämä on elämättä" "elämä on elämättä".
Eli mitä asioita on sinulla tekemättä, mitä haluaisit?
Etkö voi tehdä niitä nykyisen vaimosi kanssa tai liitossa hänen kanssaan?
Ettei käy niin , että vaihdat ja jonkun vuoden kuluttua alkaa päässäsi jälleen nakuttamaan sama laulu " elämä on elämättä"?
Ei se nimittäin välttämättä puolisoa vaihtamalla vaimenee ellei " ongelma" liity nimenomaan häneen.En ole edellinen, mutta minunkin liittoni katkesi tietynlaiseen sisäiseen tyhjyyteen ja elämän riittämättömyyden tunteeseen. Tavallaan ymmärsin, että ongelma oli pitkälti omassa päässäni, mutta kun ei se vuosikausien kitkuttelullakaan ratkennut ja lopulta olo alkoi olla niin sietämätön ettei yksinkertaisesti pystynyt enää jatkamaan. Ei se ero ehkä kaikkia ongelmia ratkaise, mutta ei se loputon hampaat irvessä kituuttaminenkaan.
Miksi sitten menit parisuhteeseen ja avioliittoon kun kerran sulla oli ongelma omassa päässäsi. Toiset ihmiset eivät ole esineitä ja käyttövälineitä oman pään ongelmien ratkaisuun.
Elämä nyt on sellaista, että epätäydellisetkin ihmiset haluavat läheisyyttä ja kontaktia. Ja aina sitä ei tiedosta omia traumojaan ennenkuin on myöhäistä.
Kaksoiselämä lienee yksi syy eroihin, luottamuspulaa aiheuttaa se. Toinen syy taitaa olla yksipuoliset muutokset, on kyse rahan käyttämisestä, terveydentilan muutoksista, suurista suunnitelmista työn suhteen... Tai muu sellainen. Lasten kasvatuksen metodit jätän kokonaan pois tätä keskustelusta, rajaton vanhemmuus se vasta raskasta onkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessä 20 vuotta, 25-vuotiaasta 45-vuotiaaksi. Naimisissa siitä 17 vuotta.
Miehen rakkaus vain loppui. Ei ihmeempiä riitoja, ei edes alkoholin käyttöä ikinä (molemmat absolutisteja).
miehille tulee viidenkympin villitys, viimeinen epätoivoinen yritys olla nuori ja lisääntyä ja siksi yleensä potkivat samanikäisen rupsahtaneen eukkonsa pois ja ottavat uuden nuoren naisen, toki yrittävät hölistä että rakkaus vain loppui, mutta tosiasia on että eivät saa enää munaa seisomaan oman lihoneen vaimonsa kanssa niin jotainhan sitä pitää yrittää ja hetken aikaa se toimiikin kun vierellä on nuori ja kaunis nainen, ennen pitkää tosiasioita on kuitenkin miehenkin katsottava silmiin
Tai sitten se 50 villitys tulee naiselle. Vaihdevuodet kolkuttelevat, ja omalle miehen vieressä ei enää tehdä muuta kuin pieraista reiteen, koska "ei ole enää yhteyttä".
Mutta sitten tyttöjen illassa löytyykin taianomaisesti Mies, jonka kanssa yhteys syntyy heti saman illan aikana, nainen "tuntee itsensä nähdyksi" ja päätyy samaan hyttiin/hotellihuoneeseen/mökkiin ja harrastaa villiä seksiä vailla katumusta. Tätä jatkuu sitten säännöllisen epäsäännöllisesti, kunnes mies saa selville tai nainen vain yksinkertaisesti lähtee menemään jonkun nuoremman/"komeamman" tai "kipinöivämmän" miehen matkaan; eihän sillä ole niin väliä, lapsetkin ovat jo melkein omillaan...
Itse olen siinä tilanteessa, että mieheni jätti minut ja lapsemme yhteisen 28 vuoden jälkeen. Ikää nyt 50 vuotta. Jonkinlaisesta ikäkriisistä kyse, joka masennukseksi asti pääsi. Ykskaks mies ei enää tiennyt mitä elämältään haluaa ja tuli myös tietoiseksi, että ei ole ikinä asunut yksin, eli muutti kanssani yhteen suoraan lapsuuden kodista. Kun täytimme 30v ja 40v niin ikäkriisejä ei ollut, mutta tämä 50v on todella paha. Haluan korostaa, että en ollut pirttihirmu, makuuhuoneessa tapahtui edelleen paljon, emme riidelleet jne. Raainta oli, että mies ei varoittanut vaan esitti loppuun asti että kaikki on hyvin. Sitten kaikki oli siinä, mies muutti pois. Vielä tämän 9 kk:n aikana en ole miesseuraa hakenut on sydän ollut niin verillä, mutta tiedostan että kaipaus toisen iholle kasvaa koko ajan. En usko, että ikinä enää haluan asua kenenkään kanssa, kiva olisi kuitenkin joskus vielä löytää rinnalle toinen ihminen jonka kanssa viettää aikaa. Tosin vielä ei ole sen aika, ensin täytyy toipua tästä elämänmuutoksesta.
Olen surullinen tästä erosta, mutta en vihainen miehelle, sillä ei toista voi omistaa ja jos toinen on onnellisempi ilman meitä niin sitten asia on niin. Toivon, että mies oppii puhumaan mahdollisen tulevan kumppanin kanssa, että ei satuttaisi toista ihmistä näin pahasti, olisin ansainnut tiedon jo aiemmin siitä että miehen rakkaus on hiipumassa enkä sitä että esitetään loppuun asti, että kaikki hyvin.Pelkään, että itse teen samalla tavalla. Vaimon kanssa on ihan OK, mutta koko ajan takaraivossa nakuttaa sellainen ajatus, joka toistaa: "elämä on elämättä" "elämä on elämättä".
Eli mitä asioita on sinulla tekemättä, mitä haluaisit?
Etkö voi tehdä niitä nykyisen vaimosi kanssa tai liitossa hänen kanssaan?
Ettei käy niin , että vaihdat ja jonkun vuoden kuluttua alkaa päässäsi jälleen nakuttamaan sama laulu " elämä on elämättä"?
Ei se nimittäin välttämättä puolisoa vaihtamalla vaimenee ellei " ongelma" liity nimenomaan häneen.En ole edellinen, mutta minunkin liittoni katkesi tietynlaiseen sisäiseen tyhjyyteen ja elämän riittämättömyyden tunteeseen. Tavallaan ymmärsin, että ongelma oli pitkälti omassa päässäni, mutta kun ei se vuosikausien kitkuttelullakaan ratkennut ja lopulta olo alkoi olla niin sietämätön ettei yksinkertaisesti pystynyt enää jatkamaan. Ei se ero ehkä kaikkia ongelmia ratkaise, mutta ei se loputon hampaat irvessä kituuttaminenkaan.
Miksi sitten menit parisuhteeseen ja avioliittoon kun kerran sulla oli ongelma omassa päässäsi. Toiset ihmiset eivät ole esineitä ja käyttövälineitä oman pään ongelmien ratkaisuun.
Elämä nyt on sellaista, että epätäydellisetkin ihmiset haluavat läheisyyttä ja kontaktia. Ja aina sitä ei tiedosta omia traumojaan ennenkuin on myöhäistä.
Normaalit ihniset tiedostavat traumansja jo teini-iän lopussa tai aivan varhaisaikuisuudessa ja hakeutuvat terapiaa ja hoitavat itsensä kuntoon ennenkuin perhettä aletaan perustamaam. Tämä on ollut jo 1990-luvun alusta täysin selvä asia. Vain vastuuton ja itsekäs ihminen toimii tahallaan toisin ja aiheuttaa toiminnallaan traunoja seuraaville sukupolvile. Rohkeutta on kohdata nuorena itsensä. Pelkuuruutt on paeta itseään koko aikuisikänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessä 20 vuotta, 25-vuotiaasta 45-vuotiaaksi. Naimisissa siitä 17 vuotta.
Miehen rakkaus vain loppui. Ei ihmeempiä riitoja, ei edes alkoholin käyttöä ikinä (molemmat absolutisteja).
miehille tulee viidenkympin villitys, viimeinen epätoivoinen yritys olla nuori ja lisääntyä ja siksi yleensä potkivat samanikäisen rupsahtaneen eukkonsa pois ja ottavat uuden nuoren naisen, toki yrittävät hölistä että rakkaus vain loppui, mutta tosiasia on että eivät saa enää munaa seisomaan oman lihoneen vaimonsa kanssa niin jotainhan sitä pitää yrittää ja hetken aikaa se toimiikin kun vierellä on nuori ja kaunis nainen, ennen pitkää tosiasioita on kuitenkin miehenkin katsottava silmiin
Tai sitten se 50 villitys tulee naiselle. Vaihdevuodet kolkuttelevat, ja omalle miehen vieressä ei enää tehdä muuta kuin pieraista reiteen, koska "ei ole enää yhteyttä".
Mutta sitten tyttöjen illassa löytyykin taianomaisesti Mies, jonka kanssa yhteys syntyy heti saman illan aikana, nainen "tuntee itsensä nähdyksi" ja päätyy samaan hyttiin/hotellihuoneeseen/mökkiin ja harrastaa villiä seksiä vailla katumusta. Tätä jatkuu sitten säännöllisen epäsäännöllisesti, kunnes mies saa selville tai nainen vain yksinkertaisesti lähtee menemään jonkun nuoremman/"komeamman" tai "kipinöivämmän" miehen matkaan; eihän sillä ole niin väliä, lapsetkin ovat jo melkein omillaan...
Itse olen siinä tilanteessa, että mieheni jätti minut ja lapsemme yhteisen 28 vuoden jälkeen. Ikää nyt 50 vuotta. Jonkinlaisesta ikäkriisistä kyse, joka masennukseksi asti pääsi. Ykskaks mies ei enää tiennyt mitä elämältään haluaa ja tuli myös tietoiseksi, että ei ole ikinä asunut yksin, eli muutti kanssani yhteen suoraan lapsuuden kodista. Kun täytimme 30v ja 40v niin ikäkriisejä ei ollut, mutta tämä 50v on todella paha. Haluan korostaa, että en ollut pirttihirmu, makuuhuoneessa tapahtui edelleen paljon, emme riidelleet jne. Raainta oli, että mies ei varoittanut vaan esitti loppuun asti että kaikki on hyvin. Sitten kaikki oli siinä, mies muutti pois. Vielä tämän 9 kk:n aikana en ole miesseuraa hakenut on sydän ollut niin verillä, mutta tiedostan että kaipaus toisen iholle kasvaa koko ajan. En usko, että ikinä enää haluan asua kenenkään kanssa, kiva olisi kuitenkin joskus vielä löytää rinnalle toinen ihminen jonka kanssa viettää aikaa. Tosin vielä ei ole sen aika, ensin täytyy toipua tästä elämänmuutoksesta.
Olen surullinen tästä erosta, mutta en vihainen miehelle, sillä ei toista voi omistaa ja jos toinen on onnellisempi ilman meitä niin sitten asia on niin. Toivon, että mies oppii puhumaan mahdollisen tulevan kumppanin kanssa, että ei satuttaisi toista ihmistä näin pahasti, olisin ansainnut tiedon jo aiemmin siitä että miehen rakkaus on hiipumassa enkä sitä että esitetään loppuun asti, että kaikki hyvin.Pelkään, että itse teen samalla tavalla. Vaimon kanssa on ihan OK, mutta koko ajan takaraivossa nakuttaa sellainen ajatus, joka toistaa: "elämä on elämättä" "elämä on elämättä".
Eli mitä asioita on sinulla tekemättä, mitä haluaisit?
Etkö voi tehdä niitä nykyisen vaimosi kanssa tai liitossa hänen kanssaan?
Ettei käy niin , että vaihdat ja jonkun vuoden kuluttua alkaa päässäsi jälleen nakuttamaan sama laulu " elämä on elämättä"?
Ei se nimittäin välttämättä puolisoa vaihtamalla vaimenee ellei " ongelma" liity nimenomaan häneen.En ole edellinen, mutta minunkin liittoni katkesi tietynlaiseen sisäiseen tyhjyyteen ja elämän riittämättömyyden tunteeseen. Tavallaan ymmärsin, että ongelma oli pitkälti omassa päässäni, mutta kun ei se vuosikausien kitkuttelullakaan ratkennut ja lopulta olo alkoi olla niin sietämätön ettei yksinkertaisesti pystynyt enää jatkamaan. Ei se ero ehkä kaikkia ongelmia ratkaise, mutta ei se loputon hampaat irvessä kituuttaminenkaan.
Miksi sitten menit parisuhteeseen ja avioliittoon kun kerran sulla oli ongelma omassa päässäsi. Toiset ihmiset eivät ole esineitä ja käyttövälineitä oman pään ongelmien ratkaisuun.
Elämä nyt on sellaista, että epätäydellisetkin ihmiset haluavat läheisyyttä ja kontaktia. Ja aina sitä ei tiedosta omia traumojaan ennenkuin on myöhäistä.
Normaalit ihniset tiedostavat traumansja jo teini-iän lopussa tai aivan varhaisaikuisuudessa ja hakeutuvat terapiaa ja hoitavat itsensä kuntoon ennenkuin perhettä aletaan perustamaam. Tämä on ollut jo 1990-luvun alusta täysin selvä asia. Vain vastuuton ja itsekäs ihminen toimii tahallaan toisin ja aiheuttaa toiminnallaan traunoja seuraaville sukupolvile. Rohkeutta on kohdata nuorena itsensä. Pelkuuruutt on paeta itseään koko aikuisikänsä.
Te täydelliset tasapainoiset, traumattomat ja painolastittomat ihmiset tuppaatte onneksi yleensä pariutumaan keskenänne, joten tämän ei pitäisi olla teille mikään iso ongelma. Vai onko sittenkin niin, että pata kattilaa soimaa..?
Sä olisit vaikka voinut tuolla aloittaa ketjun "Miten välttää avioero"