Miksi teille tuli avioero?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolison vapaamatkustajuus. Ei huvittanut mennä kauppaan, joten hän ei mennyt. Ei huvittanut siivota, joten ei siivonnut. Ei huvittanut viedä lapsia harrastuksiin, joten ei vienyt. Minä vaikka keskeytin ruuanlaiton ja kävin viemässä ja hakemassa.

Lisäksi alituinen marina ruuasta. Jos oli makaronilaatikko, kysyi, miksen voi tehdä vaikka lasagnea. Jos olin käynyt 500 eurolla jo siinä kuussa kaupassa ja joutunut ostamaan halvempaa, kauhea huuto siitä, miksi olen taas raahannut jotain halpiskahvia. Jos vastasin, että ei riitä minun palkka muuhun, koska olen kuukauden sisällä ostanut niin paljon ruokaa, hän haukkui, etten osaa käyttää rahaa.

Jos sanoin vastaan tai pyysin, että jaetaan kotityöt, hän syytti nalkuttamisesta. Silloin tällöin jopa suuttui ja lähti ajelemaan autolla suutuspäissään. Mikään ei ikinä muuttunut.

Minussakin oli vikaa. Riitojen pelossa alustuin. Olisi pitänyt olla jämäkämpi ja vaatia, että kotityöt tasan. Olisi pitänyt vaatia molempien käyttävän yhtä paljon rahaa kotitalouteen. Pelkäsin yhteenottoja, koska hän oli aika pelottava suuttuessaan. En halunnut, että alan itkeä lasten nähden enkä halunnut, että he saavat isästään hirviömäisen kuvan. Lapset ei koskaan tienneet, millaista on piilossa oleva taloudellinen hyväksikäyttö meidän perheessä. Eivät he ymmärtäneet sitäkään, miten kurjalta minusta tuntui, että pikku hiljaa minut oli pakotettu tekemään kaikki kotityöt. Toki lapset myös osallistuivat ikätasonsa mukaisesti.

En ikinä mene enää naimisiin. Minulla on vapaus, josta en luovu.

Aivan kuin minun tarinani. Lisään vielä kuvioon rajattoman anopin, joka puuttui kaikkiin asioihimme, saattoi koska hyvänsä ilmaantui meille omilla avaimillaan (puolison mielestä oli niin näppärää, että vara-avaimet on nimenomaan hänen äidillään) ja haukkui minua joka välissä kaikin tavoin.

Onneksi sain lopulta jostain kaivettua rohkeuden ja jaksamisen erota. Ex-anoppi tietysti haukkui minut maan rakoon kaikille tutuilleen, mutta ihan sama. Elän vihdoin onnellista elämää lasteni kanssa eikä minua käytetä taloudellisesti hyväksi. Hyvän miehen löysin pari vuotta eron jälkeen, mikä exää kismittää, mutta etänä mennään uuden miehen kanssa. Kiitos ei, en halua enää koskaan saman katon alle saati naimisiin.

Tuo parisuhde josta erosit ja sen malli on nykypäivänä hyvin harvinaista. Sillä on joidenkin tunnevammaisten hyvä elämöidä peitelleen omaa iljettävyytään.

erosin koska mies oli aivan tolkuton mikromanageeraaja. Päätti ihan kaikesta ja päsmäröi päätökset läpi.  Päätti koska syödään, koska käydään kaupassa, koska siivotaan ja millä laajuudella, mitä tehdään viikonloppuna ja mihin mennään viettää kesälomaa. siivosi kyllä, mutta ei koskaan laittanut ruokaa kun ei osannut. Kun minä tein ruokaa, tuli säätämään lieden nappeja vaikka itse ei ollut edes koskaan keittänyt makaroonia. Kun paistoin pannulla jotain, ahdistui siitä että paistinrasvaa roiskui. Kun keitin teevettä, tuli paperin kanssa pyyhkimään seiniä. Kun laitoin kukkamaljakon pöydälle, tuli paperin kanssa pyyhkimään maljakon alta. Kun avasin ikkunan niin laittoi sen kiinni. Järjesti kaiken vapaa-ajan koko perheelle. kun valitin ettei tehdä asioita mitä minä haluaisin niin sanoi että "järjestä itse", mutta miten järjestää jos on kalenteri bookattu täyteen puoleksi vuodeksi. Tämä tietysti passivoi minua, ja miestä ärsytti kun en ollut innoissaan lomamatkoista minne en halunnut alunperinkään mennä.

Koronan aikana tämä mikromanagerointi meni tietysti aivan överiksi. Mies oli ainoa joka sai käydä kaupassa kun minä kuulemma seisoin liian lähellä muita asiakkaita. Ei tehnyt itse ruokaa, mutta päätti mitkä ovat sellaiset lähiravintolat mistä sai tilata valmista kun muut eivät olleet koronaturvallisia hänen mielestä. Järjesti sit itselleen työpisteen makuuhuoneesta, minä tietysti tein töitä keittiön nurkassa. Mies määräsi koska saan mennä toimistolle ja koska pitää tehdä kotoa koska korona. Pahinta oli kun koulut oli kiinni, teki itse rauhassa ovi kiinni töitä kun minä pitin kotikoulua muksuille, järjestin koko perheen kaiken ruuan (ei saanut tilata!) ja tein siinä oheella omia, vaikeita asiantuntijantöitä. Sit sen jälkeen piti mennä kävelylle koska pitää olla aktiivinen! Onneksi helpotti tämä saatanan pandemiasavotta ja sain mennä takaisin toimistolle. 

Tajusin että pakko on erota kun aloin saamaan paniikkikohtauksia kotiin mennessä.

Muutin pois, otin eron, lapset on 50/50 jaolla ja olen niin paljon onnellisempi. Oon niin älyttömän onnellinen siitä että olen eronnut. Katson ystävien rakoilevia avioliittoja ja en voi muuta kuin sanoa että olisi pitänyt erota jo aikaisemmin. On niin ihanaa olla yksin!

Tutut yrittää päsmäröidä mua tinderiin, mutta en halua uutta miestä. Miksi, kun olen just päässyt edellisestä eroon. 

Vierailija kirjoitti:

erosin koska mies oli aivan tolkuton mikromanageeraaja. Päätti ihan kaikesta ja päsmäröi päätökset läpi.  Päätti koska syödään, koska käydään kaupassa, koska siivotaan ja millä laajuudella, mitä tehdään viikonloppuna ja mihin mennään viettää kesälomaa. siivosi kyllä, mutta ei koskaan laittanut ruokaa kun ei osannut. Kun minä tein ruokaa, tuli säätämään lieden nappeja vaikka itse ei ollut edes koskaan keittänyt makaroonia. Kun paistoin pannulla jotain, ahdistui siitä että paistinrasvaa roiskui. Kun keitin teevettä, tuli paperin kanssa pyyhkimään seiniä. Kun laitoin kukkamaljakon pöydälle, tuli paperin kanssa pyyhkimään maljakon alta. Kun avasin ikkunan niin laittoi sen kiinni. Järjesti kaiken vapaa-ajan koko perheelle. kun valitin ettei tehdä asioita mitä minä haluaisin niin sanoi että "järjestä itse", mutta miten järjestää jos on kalenteri bookattu täyteen puoleksi vuodeksi. Tämä tietysti passivoi minua, ja miestä ärsytti kun en ollut innoissaan lomamatkoista minne en halunnut alunperinkään mennä.

Koronan aikana tämä mikromanagerointi meni tietysti aivan överiksi. Mies oli ainoa joka sai käydä kaupassa kun minä kuulemma seisoin liian lähellä muita asiakkaita. Ei tehnyt itse ruokaa, mutta päätti mitkä ovat sellaiset lähiravintolat mistä sai tilata valmista kun muut eivät olleet koronaturvallisia hänen mielestä. Järjesti sit itselleen työpisteen makuuhuoneesta, minä tietysti tein töitä keittiön nurkassa. Mies määräsi koska saan mennä toimistolle ja koska pitää tehdä kotoa koska korona. Pahinta oli kun koulut oli kiinni, teki itse rauhassa ovi kiinni töitä kun minä pitin kotikoulua muksuille, järjestin koko perheen kaiken ruuan (ei saanut tilata!) ja tein siinä oheella omia, vaikeita asiantuntijantöitä. Sit sen jälkeen piti mennä kävelylle koska pitää olla aktiivinen! Onneksi helpotti tämä saatanan pandemiasavotta ja sain mennä takaisin toimistolle. 

Tajusin että pakko on erota kun aloin saamaan paniikkikohtauksia kotiin mennessä.

Muutin pois, otin eron, lapset on 50/50 jaolla ja olen niin paljon onnellisempi. Oon niin älyttömän onnellinen siitä että olen eronnut. Katson ystävien rakoilevia avioliittoja ja en voi muuta kuin sanoa että olisi pitänyt erota jo aikaisemmin. On niin ihanaa olla yksin!

Tutut yrittää päsmäröidä mua tinderiin, mutta en halua uutta miestä. Miksi, kun olen just päässyt edellisestä eroon. 

Hauska tarina jos nyt edes totta on.

Vierailija kirjoitti:

erosin koska mies oli aivan tolkuton mikromanageeraaja. Päätti ihan kaikesta ja päsmäröi päätökset läpi.  Päätti koska syödään, koska käydään kaupassa, koska siivotaan ja millä laajuudella, mitä tehdään viikonloppuna ja mihin mennään viettää kesälomaa. siivosi kyllä, mutta ei koskaan laittanut ruokaa kun ei osannut. Kun minä tein ruokaa, tuli säätämään lieden nappeja vaikka itse ei ollut edes koskaan keittänyt makaroonia. Kun paistoin pannulla jotain, ahdistui siitä että paistinrasvaa roiskui. Kun keitin teevettä, tuli paperin kanssa pyyhkimään seiniä. Kun laitoin kukkamaljakon pöydälle, tuli paperin kanssa pyyhkimään maljakon alta. Kun avasin ikkunan niin laittoi sen kiinni. Järjesti kaiken vapaa-ajan koko perheelle. kun valitin ettei tehdä asioita mitä minä haluaisin niin sanoi että "järjestä itse", mutta miten järjestää jos on kalenteri bookattu täyteen puoleksi vuodeksi. Tämä tietysti passivoi minua, ja miestä ärsytti kun en ollut innoissaan lomamatkoista minne en halunnut alunperinkään mennä.

Koronan aikana tämä mikromanagerointi meni tietysti aivan överiksi. Mies oli ainoa joka sai käydä kaupassa kun minä kuulemma seisoin liian lähellä muita asiakkaita. Ei tehnyt itse ruokaa, mutta päätti mitkä ovat sellaiset lähiravintolat mistä sai tilata valmista kun muut eivät olleet koronaturvallisia hänen mielestä. Järjesti sit itselleen työpisteen makuuhuoneesta, minä tietysti tein töitä keittiön nurkassa. Mies määräsi koska saan mennä toimistolle ja koska pitää tehdä kotoa koska korona. Pahinta oli kun koulut oli kiinni, teki itse rauhassa ovi kiinni töitä kun minä pitin kotikoulua muksuille, järjestin koko perheen kaiken ruuan (ei saanut tilata!) ja tein siinä oheella omia, vaikeita asiantuntijantöitä. Sit sen jälkeen piti mennä kävelylle koska pitää olla aktiivinen! Onneksi helpotti tämä saatanan pandemiasavotta ja sain mennä takaisin toimistolle. 

Tajusin että pakko on erota kun aloin saamaan paniikkikohtauksia kotiin mennessä.

Muutin pois, otin eron, lapset on 50/50 jaolla ja olen niin paljon onnellisempi. Oon niin älyttömän onnellinen siitä että olen eronnut. Katson ystävien rakoilevia avioliittoja ja en voi muuta kuin sanoa että olisi pitänyt erota jo aikaisemmin. On niin ihanaa olla yksin!

Tutut yrittää päsmäröidä mua tinderiin, mutta en halua uutta miestä. Miksi, kun olen just päässyt edellisestä eroon. 

Ihan hirveää! Ja ihan varmasti totta! Mä elän tuollaisen samanlaisen mikromanagerin kanssa ja olen aivan loppu. Kerään voimia ja uskallusta riuhtaista itseni irti. Joku tietysti kysyy, että miksi valitsin miehen puolisekseni? Rakastuin. Mies on aina ollut dominoiva, mutta myös hyvin luotettava ja vastuuntuntoinen. Ajattelin, että vuosien mittaan kulma hioituisivat. Tein virhearvion.

Miehen käsitys totuudesta ei ollut sama kuin minun. Hänen sukunsa vitsaili tällä ennen avioliittoa. En pysähtynyt miettimään, että se on oikea ongelma. Miehen egosentrisyys. Tätä en vaan tajunnut ajoissa.

Vierailija kirjoitti:

Miehen käsitys totuudesta ei ollut sama kuin minun. Hänen sukunsa vitsaili tällä ennen avioliittoa. En pysähtynyt miettimään, että se on oikea ongelma. Miehen egosentrisyys. Tätä en vaan tajunnut ajoissa.

Muovautuva mies muovailee myös totuuden sellaiseksi minkä hän sen haluaisi olevan. Ei kestä katsoa tosiasioita silmiin koska ei halua nähdä niitä. Jos suku tuolla jo vitsailee on syytä juosta ja lujaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

erosin koska mies oli aivan tolkuton mikromanageeraaja. Päätti ihan kaikesta ja päsmäröi päätökset läpi.  Päätti koska syödään, koska käydään kaupassa, koska siivotaan ja millä laajuudella, mitä tehdään viikonloppuna ja mihin mennään viettää kesälomaa. siivosi kyllä, mutta ei koskaan laittanut ruokaa kun ei osannut. Kun minä tein ruokaa, tuli säätämään lieden nappeja vaikka itse ei ollut edes koskaan keittänyt makaroonia. Kun paistoin pannulla jotain, ahdistui siitä että paistinrasvaa roiskui. Kun keitin teevettä, tuli paperin kanssa pyyhkimään seiniä. Kun laitoin kukkamaljakon pöydälle, tuli paperin kanssa pyyhkimään maljakon alta. Kun avasin ikkunan niin laittoi sen kiinni. Järjesti kaiken vapaa-ajan koko perheelle. kun valitin ettei tehdä asioita mitä minä haluaisin niin sanoi että "järjestä itse", mutta miten järjestää jos on kalenteri bookattu täyteen puoleksi vuodeksi. Tämä tietysti passivoi minua, ja miestä ärsytti kun en ollut innoissaan lomamatkoista minne en halunnut alunperinkään mennä.

Koronan aikana tämä mikromanagerointi meni tietysti aivan överiksi. Mies oli ainoa joka sai käydä kaupassa kun minä kuulemma seisoin liian lähellä muita asiakkaita. Ei tehnyt itse ruokaa, mutta päätti mitkä ovat sellaiset lähiravintolat mistä sai tilata valmista kun muut eivät olleet koronaturvallisia hänen mielestä. Järjesti sit itselleen työpisteen makuuhuoneesta, minä tietysti tein töitä keittiön nurkassa. Mies määräsi koska saan mennä toimistolle ja koska pitää tehdä kotoa koska korona. Pahinta oli kun koulut oli kiinni, teki itse rauhassa ovi kiinni töitä kun minä pitin kotikoulua muksuille, järjestin koko perheen kaiken ruuan (ei saanut tilata!) ja tein siinä oheella omia, vaikeita asiantuntijantöitä. Sit sen jälkeen piti mennä kävelylle koska pitää olla aktiivinen! Onneksi helpotti tämä saatanan pandemiasavotta ja sain mennä takaisin toimistolle. 

Tajusin että pakko on erota kun aloin saamaan paniikkikohtauksia kotiin mennessä.

Muutin pois, otin eron, lapset on 50/50 jaolla ja olen niin paljon onnellisempi. Oon niin älyttömän onnellinen siitä että olen eronnut. Katson ystävien rakoilevia avioliittoja ja en voi muuta kuin sanoa että olisi pitänyt erota jo aikaisemmin. On niin ihanaa olla yksin!

Tutut yrittää päsmäröidä mua tinderiin, mutta en halua uutta miestä. Miksi, kun olen just päässyt edellisestä eroon. 

Ihan hirveää! Ja ihan varmasti totta! Mä elän tuollaisen samanlaisen mikromanagerin kanssa ja olen aivan loppu. Kerään voimia ja uskallusta riuhtaista itseni irti. Joku tietysti kysyy, että miksi valitsin miehen puolisekseni? Rakastuin. Mies on aina ollut dominoiva, mutta myös hyvin luotettava ja vastuuntuntoinen. Ajattelin, että vuosien mittaan kulma hioituisivat. Tein virhearvion.

Joo, siis sama homma että mies oli luotettava ja vastuuntuntoinen. mutta minkäännäköistä tilaa mulle ei jäänyt kun hän järjesti kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

erosin koska mies oli aivan tolkuton mikromanageeraaja. Päätti ihan kaikesta ja päsmäröi päätökset läpi.  Päätti koska syödään, koska käydään kaupassa, koska siivotaan ja millä laajuudella, mitä tehdään viikonloppuna ja mihin mennään viettää kesälomaa. siivosi kyllä, mutta ei koskaan laittanut ruokaa kun ei osannut. Kun minä tein ruokaa, tuli säätämään lieden nappeja vaikka itse ei ollut edes koskaan keittänyt makaroonia. Kun paistoin pannulla jotain, ahdistui siitä että paistinrasvaa roiskui. Kun keitin teevettä, tuli paperin kanssa pyyhkimään seiniä. Kun laitoin kukkamaljakon pöydälle, tuli paperin kanssa pyyhkimään maljakon alta. Kun avasin ikkunan niin laittoi sen kiinni. Järjesti kaiken vapaa-ajan koko perheelle. kun valitin ettei tehdä asioita mitä minä haluaisin niin sanoi että "järjestä itse", mutta miten järjestää jos on kalenteri bookattu täyteen puoleksi vuodeksi. Tämä tietysti passivoi minua, ja miestä ärsytti kun en ollut innoissaan lomamatkoista minne en halunnut alunperinkään mennä.

Koronan aikana tämä mikromanagerointi meni tietysti aivan överiksi. Mies oli ainoa joka sai käydä kaupassa kun minä kuulemma seisoin liian lähellä muita asiakkaita. Ei tehnyt itse ruokaa, mutta päätti mitkä ovat sellaiset lähiravintolat mistä sai tilata valmista kun muut eivät olleet koronaturvallisia hänen mielestä. Järjesti sit itselleen työpisteen makuuhuoneesta, minä tietysti tein töitä keittiön nurkassa. Mies määräsi koska saan mennä toimistolle ja koska pitää tehdä kotoa koska korona. Pahinta oli kun koulut oli kiinni, teki itse rauhassa ovi kiinni töitä kun minä pitin kotikoulua muksuille, järjestin koko perheen kaiken ruuan (ei saanut tilata!) ja tein siinä oheella omia, vaikeita asiantuntijantöitä. Sit sen jälkeen piti mennä kävelylle koska pitää olla aktiivinen! Onneksi helpotti tämä saatanan pandemiasavotta ja sain mennä takaisin toimistolle. 

Tajusin että pakko on erota kun aloin saamaan paniikkikohtauksia kotiin mennessä.

Muutin pois, otin eron, lapset on 50/50 jaolla ja olen niin paljon onnellisempi. Oon niin älyttömän onnellinen siitä että olen eronnut. Katson ystävien rakoilevia avioliittoja ja en voi muuta kuin sanoa että olisi pitänyt erota jo aikaisemmin. On niin ihanaa olla yksin!

Tutut yrittää päsmäröidä mua tinderiin, mutta en halua uutta miestä. Miksi, kun olen just päässyt edellisestä eroon. 

Ihan hirveää! Ja ihan varmasti totta! Mä elän tuollaisen samanlaisen mikromanagerin kanssa ja olen aivan loppu. Kerään voimia ja uskallusta riuhtaista itseni irti. Joku tietysti kysyy, että miksi valitsin miehen puolisekseni? Rakastuin. Mies on aina ollut dominoiva, mutta myös hyvin luotettava ja vastuuntuntoinen. Ajattelin, että vuosien mittaan kulma hioituisivat. Tein virhearvion.

tulin vielä takaisin sanomaan että exän vastuuntunnon takia ero on ollut hyvin helppo ja ilman suurempia riitoja. oli tietysti järkyttynyt kun kerroin, mutta sen jälkeen ollut hyvin yhteistyökykyinen. voin luottaa että lapset on hoidettu silloin kun ovat isällä, vaikka elävätkin valmisruuilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun ex-mies löysi uuden naisen 52-vuotiaana, silleen perinteisesti itseään puolet nuoremman. Otti ja lähti, olivat salaa olleet kimpassa jo muutaman vuoden. Yhteistä liittoa oli takana silloin 24 vuotta. Erosta ilmoitti tekstiviestillä ja laittoi perään lakimiehen yhteystiedot. Yhteisen sijoitustilin oli putsannut pohjia myöten ja oman puolikkaansa asunnosta antanut vakuudeksi uuteen asuntolainaan uuden vaimonsa kanssa. Noita on nyt kohta 4 vuotta lakituvassa selvitelty ja tappiolle jään varmaankin minä, sen verran hyvin oli ex juristinsa kanssa asiat pohjustanut ja mulla on terveys romahtanut enkä jaksa enää tuota showta. Mitä pitempään se jatkuu sitä kauemmin mun elämässä pysyy väkeä, jota en siellä kaipaa, ja sitä huonompaan kuntoon menen.

Hu huh huh huh. Järkky tarina.

Tällä aina kirjoitellaan, ettei mies saa nuorempaa.

Asia ei päde ollenkaan kaikkiin, osa saa. Hirmuisesti merkitsee se, kuinka hyvässä kunnossa mies ja asiat ovat. Kyllä naisetkin osaavat laskea, jos tuossa 26 vuoden iässä, ei tarvi alkaa keksimään pyörää uudelleen. Vaan pääsee nauttimaan myös miehen taloudellisista hedelmistä, niin kyllä se elämää helpottaa.

Samoin mieskin kyllä nuortuu, helposti, testosteroni ja endorfiini tasot nousee, ja lenkit ja kuntoilu tms alkaa maistumaan, kunhan nainenkin on edes jossainmäärin kuntoilija.

Parhaimmillaan nuoreen naiseen vaihtaminen, merkitsee uutta elämää. Mahdollisuutta lisääntyä, elää vitaalisesti. Nauttia elämästä. Tälläkin on iso arvo. Eikä tämä tarkoita sitä, että eroa pitäisi tehdä, mitenkään dramaattisesti, vaan hyvät välit, ja hyvät käytännöt, pitäisi pitää exään, kaikkiin osapuoliin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun ex-mies löysi uuden naisen 52-vuotiaana, silleen perinteisesti itseään puolet nuoremman. Otti ja lähti, olivat salaa olleet kimpassa jo muutaman vuoden. Yhteistä liittoa oli takana silloin 24 vuotta. Erosta ilmoitti tekstiviestillä ja laittoi perään lakimiehen yhteystiedot. Yhteisen sijoitustilin oli putsannut pohjia myöten ja oman puolikkaansa asunnosta antanut vakuudeksi uuteen asuntolainaan uuden vaimonsa kanssa. Noita on nyt kohta 4 vuotta lakituvassa selvitelty ja tappiolle jään varmaankin minä, sen verran hyvin oli ex juristinsa kanssa asiat pohjustanut ja mulla on terveys romahtanut enkä jaksa enää tuota showta. Mitä pitempään se jatkuu sitä kauemmin mun elämässä pysyy väkeä, jota en siellä kaipaa, ja sitä huonompaan kuntoon menen.

Hu huh huh huh. Järkky tarina.

Tällä aina kirjoitellaan, ettei mies saa nuorempaa.

Asia ei päde ollenkaan kaikkiin, osa saa. Hirmuisesti merkitsee se, kuinka hyvässä kunnossa mies ja asiat ovat. Kyllä naisetkin osaavat laskea, jos tuossa 26 vuoden iässä, ei tarvi alkaa keksimään pyörää uudelleen. Vaan pääsee nauttimaan myös miehen taloudellisista hedelmistä, niin kyllä se elämää helpottaa.

Samoin mieskin kyllä nuortuu, helposti, testosteroni ja endorfiini tasot nousee, ja lenkit ja kuntoilu tms alkaa maistumaan, kunhan nainenkin on edes jossainmäärin kuntoilija.

Parhaimmillaan nuoreen naiseen vaihtaminen, merkitsee uutta elämää. Mahdollisuutta lisääntyä, elää vitaalisesti. Nauttia elämästä. Tälläkin on iso arvo. Eikä tämä tarkoita sitä, että eroa pitäisi tehdä, mitenkään dramaattisesti, vaan hyvät välit, ja hyvät käytännöt, pitäisi pitää exään, kaikkiin osapuoliin.

Naiset osaavat valehdella ja tietyn aikaa kun on miehen kanssa niin saa puolet omaisuudesta. Jos mies ehdottaa avioehtoa niin sellaiseen ei kannata suostua.

Oltiin luisuttu läheisriippuvaiseen suhteeseen lasten tultua. Mies päätti kaikesta, minä myötäilin. Osani oli pitää mies hyvällä tuulella, koska huonolla tuulella hän käyttäytyi huonosti itseäni ja lapsia kohtaan. Jaksoin 20 vuotta, sitten tuli seinä vastaan ja erottiin. Ollaan 50/50 lasten kanssa ja molemmat käyty terapiat ja ollaan uusissa suhteissa. 

Jos siitä nyt jotain opin on se, että aikuisten ihmisten tulee osata säädellä tunteitaan omin avuin. Läheisriippuvainen dynamiikka ei ollut kenenkään vika, yhdessä sitä tehtiin ja se toimi aikansa, mutta en voi kyllä suositella kellekään. Se estää molempia kasvamasta itsenäisiksi ihmisiksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun ex-mies löysi uuden naisen 52-vuotiaana, silleen perinteisesti itseään puolet nuoremman. Otti ja lähti, olivat salaa olleet kimpassa jo muutaman vuoden. Yhteistä liittoa oli takana silloin 24 vuotta. Erosta ilmoitti tekstiviestillä ja laittoi perään lakimiehen yhteystiedot. Yhteisen sijoitustilin oli putsannut pohjia myöten ja oman puolikkaansa asunnosta antanut vakuudeksi uuteen asuntolainaan uuden vaimonsa kanssa. Noita on nyt kohta 4 vuotta lakituvassa selvitelty ja tappiolle jään varmaankin minä, sen verran hyvin oli ex juristinsa kanssa asiat pohjustanut ja mulla on terveys romahtanut enkä jaksa enää tuota showta. Mitä pitempään se jatkuu sitä kauemmin mun elämässä pysyy väkeä, jota en siellä kaipaa, ja sitä huonompaan kuntoon menen.

Hu huh huh huh. Järkky tarina.

Tällä aina kirjoitellaan, ettei mies saa nuorempaa.

Asia ei päde ollenkaan kaikkiin, osa saa. Hirmuisesti merkitsee se, kuinka hyvässä kunnossa mies ja asiat ovat. Kyllä naisetkin osaavat laskea, jos tuossa 26 vuoden iässä, ei tarvi alkaa keksimään pyörää uudelleen. Vaan pääsee nauttimaan myös miehen taloudellisista hedelmistä, niin kyllä se elämää helpottaa.

Samoin mieskin kyllä nuortuu, helposti, testosteroni ja endorfiini tasot nousee, ja lenkit ja kuntoilu tms alkaa maistumaan, kunhan nainenkin on edes jossainmäärin kuntoilija.

Parhaimmillaan nuoreen naiseen vaihtaminen, merkitsee uutta elämää. Mahdollisuutta lisääntyä, elää vitaalisesti. Nauttia elämästä. Tälläkin on iso arvo. Eikä tämä tarkoita sitä, että eroa pitäisi tehdä, mitenkään dramaattisesti, vaan hyvät välit, ja hyvät käytännöt, pitäisi pitää exään, kaikkiin osapuoliin.

No mikä ettei jos se nuori vaimo suostuu sitten hyväksymään sen, että väkisinkin joutuu vanhentamaan itsensä. On tutustuttava miehen kavereihin, jotka on jo viisi- ja kuusikymppisiä oman isänsä ikäisiä. Ei se mies siitä kuitenkaan nuorene, se on ohimenevää harhaa. Ja itseään väkisinkin nuoruuteen kurkottava mies on aika surkea tapaus.

Totuus iskee näppiin sitten kun mies on eläkeläinen ja vaimo vielä pitkään töissä. Hyvässä lykyssä miehellä jo ukkovaivansa, vaimo jaksaisi vielä tehdä muutakin kuin hoitaa vanhaa miestä. Mitä vanhemmaksi mies käy, sitä synkempi on vaimon osa, siinä menee iso osa ajastaan sitten toisen hoitamiseen ja siinä kiinni olemiseen, vaikka voisi viettää itse vielä toimeliasta oman ikäisensä elämää. Mutta nuoremman vaimon tehtävä on sitten hoivata sitä ikämiestä. Takuulla tulee mieleen että olisi tämän elämän voinut toisinkin järjestää.

Mutta siitä vaan.

En olisi ikinä 26-vuotiaana lähtenyt yhdenkään viisikymppisen äijän matkaan, en todellakaan! Nyt olisin sitten mokoman omaishoitaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun ex-mies löysi uuden naisen 52-vuotiaana, silleen perinteisesti itseään puolet nuoremman. Otti ja lähti, olivat salaa olleet kimpassa jo muutaman vuoden. Yhteistä liittoa oli takana silloin 24 vuotta. Erosta ilmoitti tekstiviestillä ja laittoi perään lakimiehen yhteystiedot. Yhteisen sijoitustilin oli putsannut pohjia myöten ja oman puolikkaansa asunnosta antanut vakuudeksi uuteen asuntolainaan uuden vaimonsa kanssa. Noita on nyt kohta 4 vuotta lakituvassa selvitelty ja tappiolle jään varmaankin minä, sen verran hyvin oli ex juristinsa kanssa asiat pohjustanut ja mulla on terveys romahtanut enkä jaksa enää tuota showta. Mitä pitempään se jatkuu sitä kauemmin mun elämässä pysyy väkeä, jota en siellä kaipaa, ja sitä huonompaan kuntoon menen.

Hu huh huh huh. Järkky tarina.

Tällä aina kirjoitellaan, ettei mies saa nuorempaa.

Asia ei päde ollenkaan kaikkiin, osa saa. Hirmuisesti merkitsee se, kuinka hyvässä kunnossa mies ja asiat ovat. Kyllä naisetkin osaavat laskea, jos tuossa 26 vuoden iässä, ei tarvi alkaa keksimään juu pyörää uudelleen. Vaan pääsee nauttimaan myös miehen taloudellisista hedelmistä, niin kyllä se elämää helpottaa.

Samoin mieskin kyllä nuortuu, helposti, testosteroni ja endorfiini tasot nousee, ja lenkit ja kuntoilu tms alkaa maistumaan, kunhan nainenkin on edes jossainmäärin kuntoilija.

Parhaimmillaan nuoreen naiseen vaihtaminen, merkitsee uutta elämää. Mahdollisuutta lisääntyä, elää vitaalisesti. Nauttia elämästä. Tälläkin on iso arvo. Eikä tämä tarkoita sitä, että eroa pitäisi tehdä, mitenkään dramaattisesti, vaan hyvät välit, ja hyvät käytännöt, pitäisi pitää exään, kaikkiin osapuoliin.

Toiveajattelua.

Miesten ihanne kuvitelma ; vaihtaa vaimon puolta nuorempaan ja kaikki menee hienosti ja kaikki tyytyväisiä ja onnellisia. Totuus lähes aina ihan muuta. Aina sähläystä ja riitaa, lapset valikoi puoliaan, suku jakautuu kahtia, jatkuvaa känää rahasta, selän takana puhumisia, syyttelyitä ja ystävien menettämistä. Taloudellista taakkaa ja yllätys yllätys: miehen omituista mustasukkaisuutta, tämäkin on nähty. Ex- vaimo ei olisi saanut ottaa uutta miestä, kauhea raivo ja uhkailu kun vaimo kelpasikin toiselle miehelle, eikö se edes lapsia ajatellut kun otti uuden miehen!

Ja sitten vielä uuden puolison vaatimukset, jotka ei olekaan samaa vaatimatonta tasoa kuin exän.

Ja taas pienet lapset siinä vänkäämässä ja valvottamassa vanhenevaa miestä. Lastenhoito järjestelyjä ja kuluja, joista oli jo kerran eroon päässyt, ei muuta kuin ala alusta ja nyt ne ei enää ole pelkästään vaimon huolena niin kuin exän aikana. Nuoret naiset on vaatimuksissaan jo ihan eri tasolla.

Siinähän jäät kotiin hoitamaan pikkulapsia, kun vaimo lähtee työpaikkansa pikkujouluihin ja muihin pippaloihinsa. Papparainen olkoon kotona.

Pappahan on vitaalinen, ainakin omasta mielestään.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, nainen otti ja lähti kertomatta syytä ja sain postissa avioerolaput

Alkoholistit ei yleensä koskaan tiedä, miksi vaimo ottaa eron.

Narsistit myös ei näe erolle syytä.

Vierailija kirjoitti:

Vähän klisee mutta kuudentoistavuoden jälkeen rakkaus vaan hiipui ja välit kiristyivät. Sitä kesti aikansa ja niin päätettiin erota. Välit paranivat melko nopeasti eron jälkeen. ja 16v suhde muuttui kaveruudeksi. Asutaan eri kaupungeissa ja lapsen sekä kaikien muiden asioiden kanssa voidaan asiat sopia ilman draamaa. Lapsi asuu vaimon kanssa. Homma toimii hyvin . Kaikki eroon liittyvät asiat on sovittu . Jos olisi vaan väkisin jatkettu olisi asiat varmaankin aivat eri tolalla.

Kannattaa osata erota ajoissa, silloin voi vielä saada pelastettua kaveruuden, vaikka parisuhde ex-puolisoon päättyy.  Mutta tuo onnistuu vain, jos osapuolet ovat riittävän fiksuja eivätkä ryhdy räyhäämään ja katkeroidu.

Erossa se ihmisen todellinen karva paljastuu.

Vierailija kirjoitti:

Noin 20  vuotta yhdessä. Exälle tuli joku "onko tässä kaikki, eikö elämässä ole muuta" -vaihe vähän ennen 40 ikävuotta. Löysi töistä toisen jo vähän pidemmällä eroprosessissa olevan keskustelukumppanin. Ei siinä enää ole sitten mahdollista liikkuvaa junaa pysäyttää. Jos toinen ei enää halua.

Kun sitoutuu kauhean nuorina, niin noin käy. Ei kannata kiirehtiä mihinkään kotileikkiin heti parikymppisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erosimme exän kanssa, koska rakastuin toiseen niin kiihkeän tulisen palavasti, että avioliiton jatkuminen ei ollut enää mitenkään mahdollista. Maksan hintaa siitä vielä nytkin ja tunnen syyllisyyttä lapseni ongelmista.

Pelkään tunteitani nykyään 

Hei, sama täällä. Enkä edes saanut sitä johon rakastuin. Tosin tiesin jo erotessa etten tule saamaan.

Mulle on käynyt muutaman kerran niin että rakastun tulisesti. Nyt jo tiedän, että meneillään olevassa parisuhteessa on jotain pahasti pielessä, enkä osaa käsitellä sitä muuten kuin pakenemalla mielikuvitukseen. Koska sellaisia teinimäisiä ihastuksia ne aina on, ja kohdetta en oikeasti edes tunne kunnolla. Mielellään joku saavuttamaton. Joo mäkin pelkään tunteitani nykyään.

Mies osoittautui aivan vastuuttomaksi ja välinpitämättömäksi isäksi. Alkoi myös synnytyksen jälkeen haukkua ulkonäköäni mutta ei tosiaankaan suostunut olemaan vauvan kanssa että olisin päässyt kampaajalle tai salille minne olisi pitänyt ehdottomasti kuulemma mennä.

Melkein vuoden jaksoin kuunnella sitä päänaukomista ja yritin rohkaista ja houkutella olemaan enemmän lapsensa kanssa.

Mainittakoon, että mies itse on reilusti ylipainoinen ja iältään lähes 40v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun ex-mies löysi uuden naisen 52-vuotiaana, silleen perinteisesti itseään puolet nuoremman. Otti ja lähti, olivat salaa olleet kimpassa jo muutaman vuoden. Yhteistä liittoa oli takana silloin 24 vuotta. Erosta ilmoitti tekstiviestillä ja laittoi perään lakimiehen yhteystiedot. Yhteisen sijoitustilin oli putsannut pohjia myöten ja oman puolikkaansa asunnosta antanut vakuudeksi uuteen asuntolainaan uuden vaimonsa kanssa. Noita on nyt kohta 4 vuotta lakituvassa selvitelty ja tappiolle jään varmaankin minä, sen verran hyvin oli ex juristinsa kanssa asiat pohjustanut ja mulla on terveys romahtanut enkä jaksa enää tuota showta. Mitä pitempään se jatkuu sitä kauemmin mun elämässä pysyy väkeä, jota en siellä kaipaa, ja sitä huonompaan kuntoon menen.

Hu huh huh huh. Järkky tarina.

Tällä aina kirjoitellaan, ettei mies saa nuorempaa.

Asia ei päde ollenkaan kaikkiin, osa saa. Hirmuisesti merkitsee se, kuinka hyvässä kunnossa mies ja asiat ovat. Kyllä naisetkin osaavat laskea, jos tuossa 26 vuoden iässä, ei tarvi alkaa keksimään juu pyörää uudelleen. Vaan pääsee nauttimaan myös miehen taloudellisista hedelmistä, niin kyllä se elämää helpottaa.

Samoin mieskin kyllä nuortuu, helposti, testosteroni ja endorfiini tasot nousee, ja lenkit ja kuntoilu tms alkaa maistumaan, kunhan nainenkin on edes jossainmäärin kuntoilija.

Parhaimmillaan nuoreen naiseen vaihtaminen, merkitsee uutta elämää. Mahdollisuutta lisääntyä, elää vitaalisesti. Nauttia elämästä. Tälläkin on iso arvo. Eikä tämä tarkoita sitä, että eroa pitäisi tehdä, mitenkään dramaattisesti, vaan hyvät välit, ja hyvät käytännöt, pitäisi pitää exään, kaikkiin osapuoliin.

Toiveajattelua.

Miesten ihanne kuvitelma ; vaihtaa vaimon puolta nuorempaan ja kaikki menee hienosti ja kaikki tyytyväisiä ja onnellisia. Totuus lähes aina ihan muuta. Aina sähläystä ja riitaa, lapset valikoi puoliaan, suku jakautuu kahtia, jatkuvaa känää rahasta, selän takana puhumisia, syyttelyitä ja ystävien menettämistä. Taloudellista taakkaa ja yllätys yllätys: miehen omituista mustasukkaisuutta, tämäkin on nähty. Ex- vaimo ei olisi saanut ottaa uutta miestä, kauhea raivo ja uhkailu kun vaimo kelpasikin toiselle miehelle, eikö se edes lapsia ajatellut kun otti uuden miehen!

Ja sitten vielä uuden puolison vaatimukset, jotka ei olekaan samaa vaatimatonta tasoa kuin exän.

Ja taas pienet lapset siinä vänkäämässä ja valvottamassa vanhenevaa miestä. Lastenhoito järjestelyjä ja kuluja, joista oli jo kerran eroon päässyt, ei muuta kuin ala alusta ja nyt ne ei enää ole pelkästään vaimon huolena niin kuin exän aikana. Nuoret naiset on vaatimuksissaan jo ihan eri tasolla.

Siinähän jäät kotiin hoitamaan pikkulapsia, kun vaimo lähtee työpaikkansa pikkujouluihin ja muihin pippaloihinsa. Papparainen olkoon kotona.

Pappahan on vitaalinen, ainakin omasta mielestään.

Tämä, ja päälle vielä lonkkaleikkaukset, polvitekonivelet, eturauhasongelmat, virtsaamisongelmat, ei seiso kun napeilla, muisti pätkii, kuulo ja näkö huononee siinä sitä on urakkaa nuoremmalle naiselle!

Vierailija kirjoitti:

Keski-iässä tulee avioeropiikki, kun naiset menettävät sen minkä vuoksi miehet heistä kiinnostuvat.

Ahaa. No minkähän takia mieheni sitten kiinnostui minusta, kun tavattiin vasta ollessani keski-ikäinen? Mies on minua muutaman vuoden nuorempi ja aivan mielettömän älykäs, fiksu, rakastava ja ihana.