Miksi teille tuli avioero?

Siksi, koska kukaan mies ei jaksa minua. :D

Eikä siten arvosta pätkääkään. Olen kuin vessapaperinpalanen, johon pyyhitään p*rse ja vedetään vessanpöntöstä alas. Tällaisten "vaikeiden" tapausten pitää varmaan jäädä yksin.

Mietin eroa , koska mies on sairaalloisen mustasukkainen, yhdestä puhelinsoitosta hirveä tuntikausien kuulustelu ja piina!

Vierailija kirjoitti:

121212 kirjoitti:

Tyypillisin syy avioeroon on se, että ruuhkavuodet loppuvat.

Nykyinen kuvio menee siten että naiset "juoksevat juoksunsa" tai sinkkuilevat parikymppisinä. Tämä voi tarkoittaa lyhytaikaisia seurustelusuhteita suosittujen poikien kanssa, kun nämä haluavat kokeilla useita naisia. Tyypillisesti nainen miellyttää suosittua poikaa kaikin keinoin, ja tämä nauttii leppoisasta nuoruudesta, vaihtaen tyttöystävää jatkuvasti.

Kolmekymppisenä iskee perhekuume. Halutaan lapsia, häät ja asunto. Sitten alkavat luotettavat tavismiehet kiinnostamaan. Lapseton seurusteluvaihe jätetään mahdollisimman lyhyeksi, pikapikaa alttarille ja lapsia. Alun ihastuminen ja molempien soidinmenovaihe kantaa tämän ajan yli.

Ruuhkavuosien aikana yhteistä aikaa ei juuri ole. Työ ja lapset vievät ajan.

Kun lapset kasvavat isommiksi, yhteistä aikaa vihdoinkin on. Ja silloin selviää totuus. Nainen ei koskaan miestä rakastanutkaan, vaan ajatusta lapsista/häistä/asunnosta, jne. Elämäpaketista joka osa mies oli. Nyt kun pitäisikin ollajuuri tämän  miehen kanssa vailla tavoitteita, vain siksi koska koska halutaan olla juuri tämän miehen kanssa, alkaakin seuraava elämänvaihe. "Eläminen itselle". Ja mies saa lähteä. On aika mennä Tinderiin ja katsoa olisiko siellä jänskempiä miehiä.

1. Juoksut

2. Vakiintuminen

3. Menot

Naisen elämänvaiheet.

Ja noin kirjoittaa naisista mies, joka on itse kertonut, miten pyörittää montaa naista samaan aikaan seksisuhteissa.

"Montaa naista".

Olen kertonut että minulla on ollut kaksi FWB-suhdetta, koska toinen naisista asuu kaukana ja meillä on muistakin syistä rajallisesti mahdollisuuksia tavata.

Tästä on sitten palstatyyliin luotu tarina jossa minulla on panorinki, kuten tavoittelemillanne Tinderin pelimiehillä.

Ei pidä paikkaansa. Kaikkihan me ollaan erilaisia. Itse kun erosin niin huomasin, että paljon mukavampiakin miehiä löytyy kuin se oma entinen. Olin ihan järkyttynyt kun tajusin mihin tunnekylmyyteen olin tyytynyt.

Nykyinen on nuorempi kuin minä mutta ei se ollut mikään merkittävä tekijä vaan ihan muut asiat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koko ajan toistuu teema, että kaikki on sen toisen osapuolen vikaa. Miten se on mahdollista?

Koska yleensä ihminen voi puhua vain omasta puolestaan. Minä en edelleenkään tiedä mikä on ex-miehen mielestä syy siihen että meille tuli avioero. En tiedä mikä minussa oli hänen mielestään vikana, koska hän ei sitä koskaan kertonut. Tänne hän sitten varmaan voisi kirjoittaa, kuinka kaikki oli minun vikaani, mutta itse en voi niitä syitä kirjoittaa koska en niitä tiedä. Itse voin kirjoittaa vain kuinka mieheni yhtäkkiä päätti jättää minut.

Tietenkin voi puhua vain omasta puolestaan. Tossa varmaankin pointti siinä, että reflektoiko kukaan omaa käytöstään? Siis että avioero olisikin tullut syistä, joista osan tajuaa johtuneen ihan omasta käytöksestä. Usein kun parisuhteessa molempien käytös vaikuttaa sen toisen käytökseen. Ilman muuta ero voi johtua pelkästään toisen osapuolen hölmöilystä, mutta aika usein molempien. Jos ei mieti omia virheitään, niin tulee toistamaan samat virheet seuraavassakin suhteessa. Ei meistä kukaan täydellinen ole.

Olen eri, mutta joskus ne toisen virheet on niin suuria että peittää kaiken muun alleen. Miten etsit itsestäsi syitä sille, että toinen mättää turpaan? Alkoholisoituu? Laiminlyö lapsia?

Meillä ero johtui viime kädessä siitä, että minä lakkasin rakastamasta enkä enää halunnut puolison kosketusta tai läheisyyttä. Mutta taustalla oli aiempi väkivalta ja ylilyönnit alkoholin kanssa. Ilman niitä olisin varmaan yrittänyt löytää tunteita parisuhdeterapiassa takaisin. Ilman niitä rakkaus ei olisi ehkä kuollutkaan. En kertakaikkiaan osaa syyttää itseäni erosta, vaikka minä sen päätöksen teinkin.

Onko joku väittänyt, että tossa tilanteessa pitäisi etsiä syitä itsestä?

Ei? Mutta ihmeteltiin, miksi niin moni syyttää toista osapuolta eikä etsi vikoja itsestään. Osalla ne kumppanin viat on sellaisia, että ne olisi tulleet parisuhteen esteeksi omista vioista riippumatta.

Tietenkin on. Osalla. Ei kaikilla. Jos nyt sitten rajataan hetkeksi ulos ne äärijutut, eli alkoholismi, väkivalta (henkinen, sekä fyysinen), pettäminen vaikkapa. Voiko sillon miettiä omaa käytöstään? Ei etsiä vikoja, ne kun ei ole sama kuin virhe tai syy johonkin. Kaikki kun vaikuttaa kaikkeen. Voiko miettiä, että jos kumppani käyttäytyy tavalla B, niin voiko se johtua siitä kun minä aina sanon/teen tavalla A? Voisinko minä muuttaa tapaani A, että kummani voisi käyttäytyä tavalla C. C = hyväksyttävämpi käytös. Vai onko niin, että se oma käytös, tai teko A on aina, ja kaikissa tilanteissa hyväksyttävää, ja kumppanin on vain sopeuduttava siihen ilman että se vaikuttaa hänen käytökseensä? Noin muutenkin, jos seurustelussa, avoliitossa, avioliitossa päätyy uudestaan ja uudestaan melko samaan tilanteeseen, niin miten on mahdollista, että törmää aina uudestaan ihmiseen, joka on täynnä samoja vikoja kuin edelliset?

Huomasin yksi päivä että on paljon helpompaa pitää huolta kahdesta kun kolmesta lapsesta.

Vierailija kirjoitti:

Huomasin yksi päivä että on paljon helpompaa pitää huolta kahdesta kun kolmesta lapsesta.

On se kyllä erikoista että täällä palstamammat tuntuu koko ajan valitsevan itselleen mieslapsia. Eikö silloin pitäisi katsoa peiliin oman valintansa suhteen? Itse en ole koskaan kelpuuttanut sellaisia jotka eivät itsenäisesti pärjää.

Vierailija kirjoitti:

Hinkkasin itseäni pari vuotta naapurin parikymmentä vuotta nuoremman sinkkuadoniksen tolppaan. Jäin lopulta kiinni. Ukko ei tykönnyt ja erohan siitä tuli. Sittemmin on pillulla ollut käyttöä lähes joka viikonloppu. Jäin koukkuun. N35

Nimimerkin ja teksti perusteella sekaannuit siis esi-teini-ikäiseen poikaan.

121212 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

121212 kirjoitti:

Tyypillisin syy avioeroon on se, että ruuhkavuodet loppuvat.

Nykyinen kuvio menee siten että naiset "juoksevat juoksunsa" tai sinkkuilevat parikymppisinä. Tämä voi tarkoittaa lyhytaikaisia seurustelusuhteita suosittujen poikien kanssa, kun nämä haluavat kokeilla useita naisia. Tyypillisesti nainen miellyttää suosittua poikaa kaikin keinoin, ja tämä nauttii leppoisasta nuoruudesta, vaihtaen tyttöystävää jatkuvasti.

Kolmekymppisenä iskee perhekuume. Halutaan lapsia, häät ja asunto. Sitten alkavat luotettavat tavismiehet kiinnostamaan. Lapseton seurusteluvaihe jätetään mahdollisimman lyhyeksi, pikapikaa alttarille ja lapsia. Alun ihastuminen ja molempien soidinmenovaihe kantaa tämän ajan yli.

Ruuhkavuosien aikana yhteistä aikaa ei juuri ole. Työ ja lapset vievät ajan.

Kun lapset kasvavat isommiksi, yhteistä aikaa vihdoinkin on. Ja silloin selviää totuus. Nainen ei koskaan miestä rakastanutkaan, vaan ajatusta lapsista/häistä/asunnosta, jne. Elämäpaketista joka osa mies oli. Nyt kun pitäisikin ollajuuri tämän  miehen kanssa vailla tavoitteita, vain siksi koska koska halutaan olla juuri tämän miehen kanssa, alkaakin seuraava elämänvaihe. "Eläminen itselle". Ja mies saa lähteä. On aika mennä Tinderiin ja katsoa olisiko siellä jänskempiä miehiä.

1. Juoksut

2. Vakiintuminen

3. Menot

Naisen elämänvaiheet.

Ja noin kirjoittaa naisista mies, joka on itse kertonut, miten pyörittää montaa naista samaan aikaan seksisuhteissa.

"Montaa naista".

Olen kertonut että minulla on ollut kaksi FWB-suhdetta, koska toinen naisista asuu kaukana ja meillä on muistakin syistä rajallisesti mahdollisuuksia tavata.

Tästä on sitten palstatyyliin luotu tarina jossa minulla on panorinki, kuten tavoittelemillanne Tinderin pelimiehillä.

 

Sinähän olet pelimies, jolla on panorinki. Ei se asia muutu vaikka muuta väität.

Tulin tyttöjenristeilyltä pikkarit spermassa.

Worth it

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä 20 vuotta, 25-vuotiaasta 45-vuotiaaksi. Naimisissa siitä 17 vuotta.

Miehen rakkaus vain loppui. Ei ihmeempiä riitoja, ei edes alkoholin käyttöä ikinä (molemmat absolutisteja).

miehille tulee viidenkympin villitys, viimeinen epätoivoinen yritys olla nuori ja lisääntyä ja siksi yleensä potkivat samanikäisen rupsahtaneen eukkonsa pois ja ottavat uuden nuoren naisen, toki yrittävät hölistä että rakkaus vain loppui, mutta tosiasia on että eivät saa enää munaa seisomaan oman lihoneen vaimonsa kanssa niin jotainhan sitä pitää yrittää ja hetken aikaa se toimiikin kun vierellä on nuori ja kaunis nainen, ennen pitkää tosiasioita on kuitenkin miehenkin katsottava silmiin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koko ajan toistuu teema, että kaikki on sen toisen osapuolen vikaa. Miten se on mahdollista?

Koska yleensä ihminen voi puhua vain omasta puolestaan. Minä en edelleenkään tiedä mikä on ex-miehen mielestä syy siihen että meille tuli avioero. En tiedä mikä minussa oli hänen mielestään vikana, koska hän ei sitä koskaan kertonut. Tänne hän sitten varmaan voisi kirjoittaa, kuinka kaikki oli minun vikaani, mutta itse en voi niitä syitä kirjoittaa koska en niitä tiedä. Itse voin kirjoittaa vain kuinka mieheni yhtäkkiä päätti jättää minut.

Tietenkin voi puhua vain omasta puolestaan. Tossa varmaankin pointti siinä, että reflektoiko kukaan omaa käytöstään? Siis että avioero olisikin tullut syistä, joista osan tajuaa johtuneen ihan omasta käytöksestä. Usein kun parisuhteessa molempien käytös vaikuttaa sen toisen käytökseen. Ilman muuta ero voi johtua pelkästään toisen osapuolen hölmöilystä, mutta aika usein molempien. Jos ei mieti omia virheitään, niin tulee toistamaan samat virheet seuraavassakin suhteessa. Ei meistä kukaan täydellinen ole.

Olen eri, mutta joskus ne toisen virheet on niin suuria että peittää kaiken muun alleen. Miten etsit itsestäsi syitä sille, että toinen mättää turpaan? Alkoholisoituu? Laiminlyö lapsia?

Meillä ero johtui viime kädessä siitä, että minä lakkasin rakastamasta enkä enää halunnut puolison kosketusta tai läheisyyttä. Mutta taustalla oli aiempi väkivalta ja ylilyönnit alkoholin kanssa. Ilman niitä olisin varmaan yrittänyt löytää tunteita parisuhdeterapiassa takaisin. Ilman niitä rakkaus ei olisi ehkä kuollutkaan. En kertakaikkiaan osaa syyttää itseäni erosta, vaikka minä sen päätöksen teinkin.

Onko joku väittänyt, että tossa tilanteessa pitäisi etsiä syitä itsestä?

Ei? Mutta ihmeteltiin, miksi niin moni syyttää toista osapuolta eikä etsi vikoja itsestään. Osalla ne kumppanin viat on sellaisia, että ne olisi tulleet parisuhteen esteeksi omista vioista riippumatta.

Tietenkin on. Osalla. Ei kaikilla. Jos nyt sitten rajataan hetkeksi ulos ne äärijutut, eli alkoholismi, väkivalta (henkinen, sekä fyysinen), pettäminen vaikkapa. Voiko sillon miettiä omaa käytöstään? Ei etsiä vikoja, ne kun ei ole sama kuin virhe tai syy johonkin. Kaikki kun vaikuttaa kaikkeen. Voiko miettiä, että jos kumppani käyttäytyy tavalla B, niin voiko se johtua siitä kun minä aina sanon/teen tavalla A? Voisinko minä muuttaa tapaani A, että kummani voisi käyttäytyä tavalla C. C = hyväksyttävämpi käytös. Vai onko niin, että se oma käytös, tai teko A on aina, ja kaikissa tilanteissa hyväksyttävää, ja kumppanin on vain sopeuduttava siihen ilman että se vaikuttaa hänen käytökseensä? Noin muutenkin, jos seurustelussa, avoliitossa, avioliitossa päätyy uudestaan ja uudestaan melko samaan tilanteeseen, niin miten on mahdollista, että törmää aina uudestaan ihmiseen, joka on täynnä samoja vikoja kuin edelliset?

No ensinnäkin, nämä äärijutut on kärkipäässä joka kerta kun avioerojen syitä tutkitaan. Toiseksi, veikkaan että lopulta on hyvin harvassa ne ihmiset, jotka jatkuvasti toistaa uudestaan ja uudestaan samoja virheitä. Minä en ainakaan tunne ketään, vaikka jatkuvasti niistä täälläkin puhutaan siihen tyyliin kuin se olisi tyypillinen tilanne. Minun tuntemillani keski-ikäisillä ihmisillä on takana max 1-2 vakavaa suhdetta, ja lähes poikkeuksetta niillä joilla on kaksi se uusi on selvästi toimivampi kuin edellinen.

Anaaliseksi väheni nollaan ja oli pakko vaihtaa nuorempaan sekä paremmilla varusteilla varustettuun nyt on taas ajo-ominaisuudet kohdallaan.

Mies jäi kiinni Padel hallilla harrastettuaan homoseksiä.

Anteeksi että kommentoin, meille ei eroa vielä edes tullut... 

Mutta en näe enää syytä jatkaakaan yhdessä. En tiedä vielä miten asiat järjestyvät, mutta todella toivon että hyvin lopulta. Jos jotain hyvää niin en elä harhaluulossa, että lapsilla on hyvä kun vanhemmat voivat hyvin koska emme voi hyvin.

Olemme viime vuosina eronneetkin tiuhaan, asuttu väliaikaisesti eri asunnoissa jne. Mies tekee vasta muuttoa takaisin, tosin mietin sen yrityksen torppaamista sillä epäilen hänen suunnitelleen muuton vain voidakseen kiistellä lasten lähihuoltajuudesta. Olen hoitanut lapsia tähän mennessä 90-95 prosenttisesti mieheen nähden, joten pidän ajatusta mielestäni loogisesti epäreiluna. Lähivanhemmaksi hän olisi kuitenkin halunnut kun erohakemus viimeksi oli vireillä vain koska on pihi ja vainoharhainen. Mies pelkää minun alkavan ahneeksi erotessa. Sen taas tiedän, että en tahdo tulehduttaa tilannetta milläänlailla enempää.

Meillä ei synkkaa ja miehelle muut asiat ovat tärkeämpiä kuin parisuhde. Minun toiveeni ja tarpeeni eivät ole ristiriidassa miehen prioriteettien kanssa, mutta hän ei anna niille arvoa. Lyhykäisyydessään sitouduin ihmiseen, johon minun ei olisi alunperinkään pitänyt sitoutua. Nuorena ja edelleen olin miestä suositumpi ja mies on mielestäni aina kokenut mustasukkaisuutta, on myös itse kuvannut itseään mustasukkaiseksi minusta alusta asti. Siitä ehkä jonkinlainen katkeruus ja kasvava viha hänellä minua kohtaan? Minä olen erityisesti viime vuodet kuvitellut miehelle joitain ominaisuuksia, joita hänellä ei oikeasti ole ja minkä vuoksi suhteestamme ei koskaan tule hellää ja parempaa.

Tällä hetkellä koen itseni todella loukatuksi ja satutetuksi, en luultavasti saa niitä miehen parhaita puolia tuotua esille vaan pelkät ongelmat. Joka tapauksessa. Lyhyesti mieheni kohtelee minua kylmästi, torjuvasti, sarkastisesti... Eikä hän ole töykeä ja epäkunnioittava vain minua kohtaan (ja toki tiedän mitä tarkoittaa jos on huono päivä, ei ole kyse siitä vaikka hänellä huonoja päiviä riittää). Hälytyskellojen olisi pitänyt soida tavatessani miehen vanhemmat, joilla oli per vers si kulissiliitto. Erosivatkin. Ehkä viimeistään siinä vaiheessa kun miehen puheet arvoista ja esim. käyttäytymisestä alkoivat olla ristiriidassa todellisuuden kanssa miehen esim. puhuessa epäkunnioittavasti ja pahantuulisesti vanhemmilleen puhelimessa... Hiljensin hälytyskellojen äänet.

jatkuu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koko ajan toistuu teema, että kaikki on sen toisen osapuolen vikaa. Miten se on mahdollista?

Koska yleensä ihminen voi puhua vain omasta puolestaan. Minä en edelleenkään tiedä mikä on ex-miehen mielestä syy siihen että meille tuli avioero. En tiedä mikä minussa oli hänen mielestään vikana, koska hän ei sitä koskaan kertonut. Tänne hän sitten varmaan voisi kirjoittaa, kuinka kaikki oli minun vikaani, mutta itse en voi niitä syitä kirjoittaa koska en niitä tiedä. Itse voin kirjoittaa vain kuinka mieheni yhtäkkiä päätti jättää minut.

Tietenkin voi puhua vain omasta puolestaan. Tossa varmaankin pointti siinä, että reflektoiko kukaan omaa käytöstään? Siis että avioero olisikin tullut syistä, joista osan tajuaa johtuneen ihan omasta käytöksestä. Usein kun parisuhteessa molempien käytös vaikuttaa sen toisen käytökseen. Ilman muuta ero voi johtua pelkästään toisen osapuolen hölmöilystä, mutta aika usein molempien. Jos ei mieti omia virheitään, niin tulee toistamaan samat virheet seuraavassakin suhteessa. Ei meistä kukaan täydellinen ole.

Olen eri, mutta joskus ne toisen virheet on niin suuria että peittää kaiken muun alleen. Miten etsit itsestäsi syitä sille, että toinen mättää turpaan? Alkoholisoituu? Laiminlyö lapsia?

Meillä ero johtui viime kädessä siitä, että minä lakkasin rakastamasta enkä enää halunnut puolison kosketusta tai läheisyyttä. Mutta taustalla oli aiempi väkivalta ja ylilyönnit alkoholin kanssa. Ilman niitä olisin varmaan yrittänyt löytää tunteita parisuhdeterapiassa takaisin. Ilman niitä rakkaus ei olisi ehkä kuollutkaan. En kertakaikkiaan osaa syyttää itseäni erosta, vaikka minä sen päätöksen teinkin.

Onko joku väittänyt, että tossa tilanteessa pitäisi etsiä syitä itsestä?

Ei? Mutta ihmeteltiin, miksi niin moni syyttää toista osapuolta eikä etsi vikoja itsestään. Osalla ne kumppanin viat on sellaisia, että ne olisi tulleet parisuhteen esteeksi omista vioista riippumatta.

Tietenkin on. Osalla. Ei kaikilla. Jos nyt sitten rajataan hetkeksi ulos ne äärijutut, eli alkoholismi, väkivalta (henkinen, sekä fyysinen), pettäminen vaikkapa. Voiko sillon miettiä omaa käytöstään? Ei etsiä vikoja, ne kun ei ole sama kuin virhe tai syy johonkin. Kaikki kun vaikuttaa kaikkeen. Voiko miettiä, että jos kumppani käyttäytyy tavalla B, niin voiko se johtua siitä kun minä aina sanon/teen tavalla A? Voisinko minä muuttaa tapaani A, että kummani voisi käyttäytyä tavalla C. C = hyväksyttävämpi käytös. Vai onko niin, että se oma käytös, tai teko A on aina, ja kaikissa tilanteissa hyväksyttävää, ja kumppanin on vain sopeuduttava siihen ilman että se vaikuttaa hänen käytökseensä? Noin muutenkin, jos seurustelussa, avoliitossa, avioliitossa päätyy uudestaan ja uudestaan melko samaan tilanteeseen, niin miten on mahdollista, että törmää aina uudestaan ihmiseen, joka on täynnä samoja vikoja kuin edelliset?

No ensinnäkin, nämä äärijutut on kärkipäässä joka kerta kun avioerojen syitä tutkitaan. Toiseksi, veikkaan että lopulta on hyvin harvassa ne ihmiset, jotka jatkuvasti toistaa uudestaan ja uudestaan samoja virheitä. Minä en ainakaan tunne ketään, vaikka jatkuvasti niistä täälläkin puhutaan siihen tyyliin kuin se olisi tyypillinen tilanne. Minun tuntemillani keski-ikäisillä ihmisillä on takana max 1-2 vakavaa suhdetta, ja lähes poikkeuksetta niillä joilla on kaksi se uusi on selvästi toimivampi kuin edellinen.

Hyvin sanottu.

On tosiaan todella harvassa ne ihmiset jotka toistaa noita äärijuttuja suhteesta toiseen läpi elämänsä.

Heidän tyyppiset ihmiset nousevat esiin niin täällä keskusteluissa kuin ihan oikeassa julkisuudessa.

Siitä voi helposti syntyä vääränlainen totuutta vastaamaton kuva siitä miten normaalit ihmiset käyttäytyvät ja elävät.

On tietenkin todella ikävää ja surullista kenelle tahansa tajuta olevansa suhteessa/avo/avioliitossa sellaisen kanssa. Silloin eroaminen on kyllä usein oman itsensä kannalta järkevä ratkaisu.

Puolison vapaamatkustajuus. Ei huvittanut mennä kauppaan, joten hän ei mennyt. Ei huvittanut siivota, joten ei siivonnut. Ei huvittanut viedä lapsia harrastuksiin, joten ei vienyt. Minä vaikka keskeytin ruuanlaiton ja kävin viemässä ja hakemassa.

Lisäksi alituinen marina ruuasta. Jos oli makaronilaatikko, kysyi, miksen voi tehdä vaikka lasagnea. Jos olin käynyt 500 eurolla jo siinä kuussa kaupassa ja joutunut ostamaan halvempaa, kauhea huuto siitä, miksi olen taas raahannut jotain halpiskahvia. Jos vastasin, että ei riitä minun palkka muuhun, koska olen kuukauden sisällä ostanut niin paljon ruokaa, hän haukkui, etten osaa käyttää rahaa.

Jos sanoin vastaan tai pyysin, että jaetaan kotityöt, hän syytti nalkuttamisesta. Silloin tällöin jopa suuttui ja lähti ajelemaan autolla suutuspäissään. Mikään ei ikinä muuttunut.

Minussakin oli vikaa. Riitojen pelossa alustuin. Olisi pitänyt olla jämäkämpi ja vaatia, että kotityöt tasan. Olisi pitänyt vaatia molempien käyttävän yhtä paljon rahaa kotitalouteen. Pelkäsin yhteenottoja, koska hän oli aika pelottava suuttuessaan. En halunnut, että alan itkeä lasten nähden enkä halunnut, että he saavat isästään hirviömäisen kuvan. Lapset ei koskaan tienneet, millaista on piilossa oleva taloudellinen hyväksikäyttö meidän perheessä. Eivät he ymmärtäneet sitäkään, miten kurjalta minusta tuntui, että pikku hiljaa minut oli pakotettu tekemään kaikki kotityöt. Toki lapset myös osallistuivat ikätasonsa mukaisesti.

En ikinä mene enää naimisiin. Minulla on vapaus, josta en luovu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ulkonäkö nyt ainoa asia voi olla minkä perusteella mies rakastaisi naista. Eihän naisten kannattaisi sitten alkaa suhteisiin alunperinkään jos pitkästä suhteesta haaveilee. Ulkonäkö katoaa kaikilta jossain vaiheessa.

Raatorehellisesti kyllä.

Miehen ulkonäkö useimmiten ropisee fataalisesti pahemmin kuin naisen; kalju, kaljamaha ja ei ees enää se

lolll

Eipä sitä nuorena tiennyt, millaisen hirviön nai. Pahimmillaan mies oli 40v vaiheilla. Erosin ennen kuin henki lähti. Yhdessä oltiin 17/19 vuotiaista.