Miksi teille tuli avioero?

Vierailija kirjoitti:

Aloimme seurustella vähän päälle parikymppisinä, siitä muutaman vuoden päästä naimisiin, lapset jne. Erosimme 15-vuoden avioliiton jälkeen. Ei mitään yksittäistä syytä, ja minä olisin ollut vielä valmis yrittämään pariterapiassa tms. Mutta mies löi hanskat tiskiin. Ehkä klisee kasvoille erillimme kuvastaa eroamme. Olimme 20-vuotiaina ihan eri ihmisiä kuin 40-vuotiaina, ja hyvä niin. Mutta vuosien saatossa arvomme ja asenteella muuttuivat eri suuntiin. Sekään ei varmaan yksin haittaisi, mutta samalla ehkä kunnioitus toista kohtaan ja rakkaus vain kuihtui. Yksi iso osa oli varmasti myös seksielämän näivettyminen, josta emme osanneet puhua. Minä olen mielestäni ihan ok tyyppi, samoin eksäni, mutta emme vain saaneet vuosien saatossa väliimme syntynyttä kuilua umpeen. Tiesin kyllä, että ei meillä kovin hyvin mene, mutta olin sinisilmäinen ja ajattelin, että löydämme taas takaisin toistemme luo. Pienet lapset, yksi oli vauva/taaperovuodet vaikeasti allerginen, olin tosi väsynyt. Ja eksäni kyllä osallistui arkeen, mutta lapset veivät kyllä minun energiani. Mies koki varmasti myös paineita taloudellisesti, koska olin kotona ja hän töissä, siitäkään emme osanneet puhua. Mies kyllä aina vakuutti, että pärjätään, mutta jälkeenpäin ajattelen, että myös taloudelliset huolet varmasti painoivat. Tässä nyt muutamia seikkoja Tosiaan, lasten takia olisin halunnut vielä yrittää työstää asioita jonkun avustuksella, mutta mies oli siinä vaiheessa päätöksensä tehnyt, ja halusi erota. Olemme nyt ihan hyvissä väleissä, ja kummallakin on uudet puolisot. Rakastan nykyistä miestäni, ja pyrin välttämään aiemmat sudenkuopat. En kaipaa eksääni, mutta lasten puolesta välillä mieleni on haikea, olisin halunnut heidän kasvavan ydinperheessä.

Tässä kertomuksessa avautuu sekin näkökulma, että välillä mies on kypsempi erotilanteessa, kuten tässäkin. Hän oli tajunnut, että suhde oli jo kuollut ja kuopattu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen piilovittuilu. Huutelee typeryyksiä jos olemme kahden, niinkun ikäänkuin laulauen "v i t u uun ä m m mä.. ä mmmääää. Olette kaikkii h uoriaaaaaaa. Äm mä äm mä ä mmä .

Olen ennen hoitamassa kehitysvammaisia ja monella jolla oli tourette, oli samanlaisia eleitä ja pakonomaista huutamista jotain ihan järjetöntä.

Miehen kanssa puhuin tästä ja otin esille niin suuttui ja sano et nähään huomenna lähe menee ,lähe menee!!!!!!!

Lähdin. Toisen kerran kavereita oli käymässä ja sanoi kaverille jonka kanssa puhuivat jostain mitä en kuullut ja miehen kaveri kysyi "ymmärräks?" Niin mies vastasi että ymmärrän, toisin kuin eräät täällä" .....

Ja katsoi minua.

Sanoi kaverin aikana " hyi tääl jotenki haisee, mä kyl oon käynyt tänää suihkussa mut toi ei oo, se kävi eilen ". Ja mies jo 36, ei mikään teini. Niin monta hämmentävää juttua ja lyhyessä ajassa pahentuneet, käyttäytyy jatkuvasti kuin oikeasti joku 6 vuotias. Mun siskon 8 vuotias on henkisesti kypsempi kun mun mies, et mitä hittooo oikeesti tässä voi enää tehdä jos kuitenkin rakastaa?

En tiedä kuinka yleistä, mutta samantyylistä meilläkin. Mies haukkuu aina kun kukaan muu ei ole kuulemassa, tönii vaivihkaa julkisilla paikoilla, muka vahingossa, valehtelee ja kieltää kirkkain silmin valehdelleensa, vaikka aivan todistettavasti on valehdellut. Alkoholi on myös ongelma, kieltää senkin. Ongelma on hänen mukaansa minulla, koska en enää juo sitä vähäisintäkään.

Eli aina muiden läsnäollessa ei tee mitään sellaista, josta jäisi kiinni, mutta kun olemme kahdestaan alkaa jonkintasoinen nöyryyttäminen.

Tätä on jatkunut jo liian kauan ja eroa mietin. Jokin miestä vaivaa, mutta mikä?

Eihän tuossa vaiheessa enää mietitä vaan häivytään. Kamala mies sulla, tsemppiä.

Vierailija kirjoitti:

Aika surullista luettavaa tämä ketju. Moni syyttää vain ex-kumppaniaan. Enpä kyllä ennusta kovin pitkiä uusia suhteitakaan näille, joilla ei ole minkäänlaista itsereflektiota.

Minä syytin tässä ketjussa exää liiasta määräilystä. Koin, etten saanut elää oman näköistäni elämää. Koin myös, että en olisi voinut tehdä mitään enempää suhteen säilymisen eteen hukkaamatta itseäni, kun oli terapiat yms. jo käyty.

Olen ollut uudessa suhteessa 7 vuotta. Minusta tämä alkaa olla vähitellen pitkä suhde tämäkin. Edelleen nautin joka päivästä, saan hengittää vapaasti ja olla oma itseni, vaikka tietenkin tässäkin parisuhteessa joutuu tekemään kompromisseja.

Meille avioero ei hups vaan tullut, vaan ihan itse päätettiin erota, kun olimme vuosien varrella erkaantuneet henkisesti toisistanne ja rakkaus oli päättynyt.

Olimme alun perinkin liian erilaisia. Oikeastaan eksäni on luonteeltaan sellainen jota sanotaan nätisti "räiskyväksi persoonaksi", eli käytännössä saa draaman pystyyn milloin mistäkin turhasta. Koin tämän kuormittavana (tai kukapa ei olisi kokenut, enkä osaa kuvitella ketään joka kyseisestä ominaisuudesta pitäisi). Lisäksi hän jättäytyi kotirouvaksi sittenkin kun nuorinkin lapsi oli päiväkodissa. Väitti olevansa kädet täynnä kotitöitä lisääntyneestä ajasta huolimatta, mutta koti oli yhtä sekainen iltaisin kotiin tullessani kuin se oli ollut aamulla töihin lähtiessänikin, ja päivälliseksi oli useimmiten tarjolla ranskanperunoita ja muuta improvisoitua. Lisähuomiona tähän että osallistuin itsekin kotitöihin. Eksälläni ei ollut suunnitelmallisuutta ja kaikki oli kamalaa säheltämistä; hän saattoi käydä kaupassa 3-4 kertaa viikossa, ruoat mädäntyivät jääkaappiin, pyykit saattoivat unohtua koneeseen ellen käynyt erikseen tarkastamassa jne, jne.

En nyt väitä että eksä oli täysi lehmä ja itsessäni ei ole mitään vikaa. Omia virheitäni olivat ainakin konfliktin välttely, passiivis-aggressiivisuus ja yleinen puhumattomuus.

Hän usein ehdotti suutuspäissään eroa, ja kerran suostuin. Olin silloin 40.

M46

Vierailija kirjoitti:

Olimme alun perinkin liian erilaisia. Oikeastaan eksäni on luonteeltaan sellainen jota sanotaan nätisti "räiskyväksi persoonaksi", eli käytännössä saa draaman pystyyn milloin mistäkin turhasta. Koin tämän kuormittavana (tai kukapa ei olisi kokenut, enkä osaa kuvitella ketään joka kyseisestä ominaisuudesta pitäisi). Lisäksi hän jättäytyi kotirouvaksi sittenkin kun nuorinkin lapsi oli päiväkodissa. Väitti olevansa kädet täynnä kotitöitä lisääntyneestä ajasta huolimatta, mutta koti oli yhtä sekainen iltaisin kotiin tullessani kuin se oli ollut aamulla töihin lähtiessänikin, ja päivälliseksi oli useimmiten tarjolla ranskanperunoita ja muuta improvisoitua. Lisähuomiona tähän että osallistuin itsekin kotitöihin. Eksälläni ei ollut suunnitelmallisuutta ja kaikki oli kamalaa säheltämistä; hän saattoi käydä kaupassa 3-4 kertaa viikossa, ruoat mädäntyivät jääkaappiin, pyykit saattoivat unohtua koneeseen ellen käynyt erikseen tarkastamassa jne, jne.

En nyt väitä että eksä oli täysi lehmä ja itsessäni ei ole mitään vikaa. Omia virheitäni olivat ainakin konfliktin välttely, passiivis-aggressiivisuus ja yleinen puhumattomuus.

Hän usein ehdotti suutuspäissään eroa, ja kerran suostuin. Olin silloin 40.

M46

Paljon samaa kuin omassa tapauksessani. Äitiyslomien ja hoitovapaiden jälkeen ei töihin paluu kiinnostanut, vaikka lapset jo koulussa ja hoidossa. Ei jaksanut töissä, eikä kotona lasten kanssa. Vain yksin kotona oli hyvä. Mutta siltikin niin paljon rankempaa kuin minulla töissä, jonne lähdin aina lepäämään. Ja koti oli karmeassa kunnossa. Ja ruuat tuota samaa tasoa. Siksikin, kun en sitten kyllä loppuajasta viittinyt tehdä itsekkään.. Myös minun vaimoni uhkaili erolla usein. Viimeinen kerta tietysti tuli ennen pitkää. Ja itsekin varmasti tein virheitä "lyhyen" avioliiton aikana enemmän kuin moni mies eläessään. Nyt sitten molempien vanhempien elämä hymyilee. Mitä nyt lapsia ikävä joka toinen viikko. Mutta kyllä se niin on että vanhempien hyvinvointi tehtiin tässä(kin) tapauksessa lasten hyvinvoinnin kustannuksella, ja heiltä kysymättä. Kiltisti pakkaavat tavaransa kerran viikossa, mutta meinaa sydän särkyä sitä kattellessa.

Vierailija kirjoitti:

Vaimo täysin ulalla. Ei tule toimeen kenenkään kanssa. Haukkunut kaikki kaverini sukuni. Ei halua että tapaan heitä. Ei lähde minnekään. Ei harrasta mitään. Ei ulkoile , ei juttele, ei kiitä mistään, kun autan häntä. Aina on kaikki nurinpäin. Kosketukselle täysin allerginen. Näitä oireita jo seurusteluaikana. Ihastuin johonkin mitä ei sitten ollut oikeasti olemassa. Jälkeenpäin ajattelen tulleeni manipuloiduksi ja kiristetyksi tässä suhteessa. Ero vireillä ja kakku on jaossa. 

Mutta, mikä onkaan sinun osuutesi kaikessa? Olisi hyvä kuulla mitä vaimosi kertoisi. Ehkä petit häntä ja flirttailit muille naisille? Salasuhteita työpaikalla ja työreissuissa? Nettipornolle runkkaaja? Miten alkoholin osuus elämässäsi? Kotityöt, lastenhoito, yhteinen aika, läsnäolo? Raha-asioiden hoito? Oletko sittenkin se salassa vaimoasi dissaava ja haukkuva avioimies? Miten huomioit vaimoasi ja kuinka puolustit, kun suku hyökkäsi vaimoasi vastaan?

Niin, kovin on yksipuolista parisuhteenne negatiiviset puolet.

Miehellä useita naissuhteita,alkoholin liikakäyttö,väkivalta,henkinen väkivalta, vähättely,seksi ei miestä juurikaan kiinnostanut .

Vierailija kirjoitti:

Vaimo täysin ulalla. Ei tule toimeen kenenkään kanssa. Haukkunut kaikki kaverini sukuni. Ei halua että tapaan heitä. Ei lähde minnekään. Ei harrasta mitään. Ei ulkoile , ei juttele, ei kiitä mistään, kun autan häntä. Aina on kaikki nurinpäin. Kosketukselle täysin allerginen. Näitä oireita jo seurusteluaikana. Ihastuin johonkin mitä ei sitten ollut oikeasti olemassa. Jälkeenpäin ajattelen tulleeni manipuloiduksi ja kiristetyksi tässä suhteessa. Ero vireillä ja kakku on jaossa. 

Miksi on ulalla? Onko masentunut tai joku muu sairaus? Miksi et auta vaimosi, jos esim. masennus?

Kykenetkö itse puhumaan asioista kuin aikuinen vai oletko tyypillinen tuppisuu ja tunteeton suomiäijä?

Kyllä olet tyhmä, jos syytät vaimoasi kiristyksestä, olethan kuintenkin mies, isolla M kirjaimella! Miksi ette ole jo aikoja sitten puhuneet asioista, että nyt tilanne on sitten eroa vaille? Tätä ei voi ymmärtää aikuisesta miehestä.

Onneksi en ole päässyt naimisiin. On aika surullista ollut teillä, vaikka ihan varmasti olitte alussa huimaavan rakastuneita.

Mutta, oisko niin, että kaikki vanha täytyy repiä, jotta voi alkaa uuden, tässä tapauksessa uuden elämän. Loppujen lopulta ero voi olla viisas päätös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen piilovittuilu. Huutelee typeryyksiä jos olemme kahden, niinkun ikäänkuin laulauen "v i t u uun ä m m mä.. ä mmmääää. Olette kaikkii h uoriaaaaaaa. Äm mä äm mä ä mmä .

Olen ennen hoitamassa kehitysvammaisia ja monella jolla oli tourette, oli samanlaisia eleitä ja pakonomaista huutamista jotain ihan järjetöntä.

Miehen kanssa puhuin tästä ja otin esille niin suuttui ja sano et nähään huomenna lähe menee ,lähe menee!!!!!!!

Lähdin. Toisen kerran kavereita oli käymässä ja sanoi kaverille jonka kanssa puhuivat jostain mitä en kuullut ja miehen kaveri kysyi "ymmärräks?" Niin mies vastasi että ymmärrän, toisin kuin eräät täällä" .....

Ja katsoi minua.

Sanoi kaverin aikana " hyi tääl jotenki haisee, mä kyl oon käynyt tänää suihkussa mut toi ei oo, se kävi eilen ". Ja mies jo 36, ei mikään teini. Niin monta hämmentävää juttua ja lyhyessä ajassa pahentuneet, käyttäytyy jatkuvasti kuin oikeasti joku 6 vuotias. Mun siskon 8 vuotias on henkisesti kypsempi kun mun mies, et mitä hittooo oikeesti tässä voi enää tehdä jos kuitenkin rakastaa?

En tiedä kuinka yleistä, mutta samantyylistä meilläkin. Mies haukkuu aina kun kukaan muu ei ole kuulemassa, tönii vaivihkaa julkisilla paikoilla, muka vahingossa, valehtelee ja kieltää kirkkain silmin valehdelleensa, vaikka aivan todistettavasti on valehdellut. Alkoholi on myös ongelma, kieltää senkin. Ongelma on hänen mukaansa minulla, koska en enää juo sitä vähäisintäkään.

Eli aina muiden läsnäollessa ei tee mitään sellaista, josta jäisi kiinni, mutta kun olemme kahdestaan alkaa jonkintasoinen nöyryyttäminen.

Tätä on jatkunut jo liian kauan ja eroa mietin. Jokin miestä vaivaa, mutta mikä?

Eihän tuossa vaiheessa enää mietitä vaan häivytään. Kamala mies sulla, tsemppiä.

Aivan. Mies on pettynyt elämäänsä ja valintoihinsa ja purkaa sitä naiseen. Vielä tuo että jos miehelle maistuu alkoholi aika reippaastikin, ja vaimo taas ei ota yhtään, niin siinä on miehelle epämiellyttävä tilanne. Kun vaimo ei selvästikään miehen juomisesta tykkää. Sitten puretaan kiukku vaimoon.

Ero parempi, koska mies saa etsiä itselleen naisen, joka hyväksyy sen juopottelun. (vaikeuksia edelleen edessä, mutta saapahan vapauden tunteensa edes hetkeksi tai sitten juopon vaimon ) ja vaimo löytää kivemman ja hyvän miehen, kun on jo kokemusta toisenlaisesta.

Tsemppiä elämään nyt vaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12v oltiin aviossa ja yllättäen vaimo haki eroa...minä olin meistä se joka päivittäin osoitin hellyyttä, koskettelin, halailin, suukottelin ja seksiä lähes päivittäin...sitten vaimoni sai tietää siitä ja haki eroa.

Meillä oli lähes samanlainen tilanne (eli mies "juoksi vieraissa"), mutta emme suinkaan heti eronneet vaan käytiin parisuhdeterapiassa ja yritimme pelastaa liittomme. Jonkun aikaa näyttikin paremmalta, mutta kun minulle paljastui että terapauttimme "pamahti paksuksi" miehelleni niin sitten luovuin toivosta jatkaa suhteessa.

Jos tämä on totta niin kyllä harvinaisen epäammattimaista toimintaa pariterapeutilta. 

Voi, voi. Näitä on paljon. Varsinkin Jorvin sairaalassa.

Eräs nuori äiti hakeutui itse hoitoon synnytyksen jälkeisen masennuksen vuoksi. Pidettiin "hoitokokouksia", mihin nuori, komea ja ennenkaikkea taloudellisesti menestynyt aviomieskin kutsuttiin "tukihenkilöksi". Parisuhdeterapeutti/psykologi iski mieheen heti kyntensä.

Nuori äiti laitettiin vahvalle tahdonvastaiselle psyykelääkitykselle, joka muutti hänet zombiksi. Psykologi muutti pariskunnan kotiin. Mies otti avioeron ja äiti julistettiin kelpaamattomaksi pitämään huolta vauvasta.

Hänen vanhemmilleen ja sukulaisilleen, jotka asuivat kaukana, mustamaalattiin hänet psykologin ja kollegojensa toimesta aivan ihmisjätteeksi.

Eli apua hakeneelta vietiin koko ihmisarvo, aviomies, pikkuvauva, koti siis aivan kaikki. Hän oli totaalisen yksin.

Lopulta oli niin traumatisoitunut, että hyppäsi parvekkeelta alas ja lopetti kärsimyksensä. Kaunis, nuori lahjakas ihminen.

Psykologin ja ryöstämänsä potilaan aviomiehen yhdessäolo päättyi jo ennen itsemurhaa. Oli ollut vain yksi sulka lisää psykologin miesketjussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimo täysin ulalla. Ei tule toimeen kenenkään kanssa. Haukkunut kaikki kaverini sukuni. Ei halua että tapaan heitä. Ei lähde minnekään. Ei harrasta mitään. Ei ulkoile , ei juttele, ei kiitä mistään, kun autan häntä. Aina on kaikki nurinpäin. Kosketukselle täysin allerginen. Näitä oireita jo seurusteluaikana. Ihastuin johonkin mitä ei sitten ollut oikeasti olemassa. Jälkeenpäin ajattelen tulleeni manipuloiduksi ja kiristetyksi tässä suhteessa. Ero vireillä ja kakku on jaossa. 

Miksi on ulalla? Onko masentunut tai joku muu sairaus? Miksi et auta vaimosi, jos esim. masennus?

Kykenetkö itse puhumaan asioista kuin aikuinen vai oletko tyypillinen tuppisuu ja tunteeton suomiäijä?

Kyllä olet tyhmä, jos syytät vaimoasi kiristyksestä, olethan kuintenkin mies, isolla M kirjaimella! Miksi ette ole jo aikoja sitten puhuneet asioista, että nyt tilanne on sitten eroa vaille? Tätä ei voi ymmärtää aikuisesta miehestä.

Miksi vastasit, jos tarkoituksesi on vain syyttää kirjoittajaa? Hän ei kirjoittanut mitään itsestään, joten et tiedä hänestä mitään.

Monet avioliitot on tuollaisia, solmittu nuorina ja tietämättöminä ja joskus ihan väärin perustein. Totuus tulee eteen vasta sitten, kun sen kanssa joutuu oikeasti elämään.

Jos noin ei olisi, ei olisi näin paljon erojakaan. Mutta liitot solmitaan yleisimmin nuorina, ja nuorilta puuttuu se elämänkokemus, jota siinä tarvittaisiin.

Niin se vain menee.

Miksi teille tuli avioero?

.

Numerot 5 ja 9 kääntyivät päälaelleen.

.

No, ei se varsinaisesti ole se syy mutta taitaa se olla kaiken pahan alku jos sen siten voi ilmaista. 172 cm ja 59 kg oli vielä ilo silmälle ja jaksoi harrastaa, liikkua, matkustaa, mökkeillä ja taisi ne lakanatkin heilua aika usein. Mutta jostain syystä mukaan tulivat energiajuomat, limsat, valmismehut, hampurilaisateriat, pullat, pitsat, karkit, herkut ja laiskuus, niin kuin varkain tuo 59 kg muuttui 95 kg:ksi eikä sekään ole aivan kaikki mutta viimeisin kuulemani. Laiskuus kun lisääntyi, niin ei se peittokaan enää heilunut kuin korkeintaan pyykkiänarulla. Toisaalta olisiko sitä enää päällä pysynyt, takaa ylettänyt puhumattakaan siitä, että olisi alle joutunut.

.

Rakastamani nainen katosi

Liian nuorena yhteen olin 20v. tästä 19 vuotta oltiin yhdessä joista puolet naimisissa. Mies jäi työttömäksi ja ensimmäinen asia minkä töistä tullessa kuulin oli olut tölkin avaus....kaikki kotityöt silti odottivat kun tulin töistä. Noin 4 vuotta enne ilmoitustani erosta varoitin etten jaksa näin jatkaa. Mikään ei muuttunut ja tunsin  että pääni alkaa hajota....oma mielenterveyteni ja henkeni oli minulle tärkeämpi kuin jatkaminen surkeassa avioliitossa.

Enään en samaa virhettä tee...poikkasen pelin nopeammin poikki jos alkaa yheteiselo nykyisen kanssa tökkimään.

Varmaan on niin, että mies juo ja pettää useimmissa tapauksissa. Mutta ei kuitenkaan pitäisi yleistää, sillä muitakin tapauksia on. Itse en juonut kuin suhteen alussa silloin nuorena ja sitten vain lakkasi ryyppääminen kiinnostamasta, kun niitä lapsiakin tuli. Oli mielestäni tärkeämpää olla vanhempi. No niinhän siinä ennen pitkää kävi, että rouva jäi kiinni pettämisestä. Ja selvisi sekin, ettei ollut edes ensimmäinen kerta. Koko totuutta en varmasti tule koskaan tietämään. Joka tapauksessa hän aikoi viedä lapset mukanaan, mutta olivat onneksi yli 12 ja saivat itse päättää. Ja kyllä lapset ovat minun riippumatta siitä kuka heidät on siittänyt. Minähän se olen aina isä heille ollut ja nykyisellään isoisä. Mutta typerintä tässä on se, että vieraisiin lähtö johtui siitä, etten ollut enää ryyppykaveri. Jouti mennäkin. Onneksi olen nyt naimisissa järkevän ja maanläheisen naisen kanssa, ja tulee mainiosti toimeen jälkeläisteni kanssa. Ja tärkeintä on se, että hän ei ole patologinen valehtelija.

Meille tuli kai se klassinen tyhjän pesän syntrooma. Itse elin lapsille, kodille ja työlle. Miehellä oli vain työ. 

Muutaman vuoden elimme kahden, kovin vähän oli yhteistä. Mietin ero, mutta mies lopulta sen päätöksen teki. Seurusteltiin n. puoli vuotta, kunnes muutimme yhteen. Olimme molemmat nuoria. Yhteinen jääkaappi oli lähes päivälleen 20 vuotta. Virallinen ero kolme päivää ennen 26 vuotis hääpäivää. 

Vierailija kirjoitti:

Onneksi en ole päässyt naimisiin. On aika surullista ollut teillä, vaikka ihan varmasti olitte alussa huimaavan rakastuneita.

Mutta, oisko niin, että kaikki vanha täytyy repiä, jotta voi alkaa uuden, tässä tapauksessa uuden elämän. Loppujen lopulta ero voi olla viisas päätös.

Vaikka ero rankkaa olikin, niin vielä kamalampaa olis ollut elää koko elämänsä yksin, ilman niitä alun ihanan rakastuneita aikoja. Ja nyt on molemmilla jo aika uuden onnen <3

Ero 10 yhdessäolovuoden jälkeen, olin 30v. 

Ei olisi alun alkaenkaan pitänyt mennä naimisiin. Paljon hälyttäviä merkkejä oli ihan alusta asti näkyvissä mutta olin nuori ja naivi, huonolla itsetunnolla. 

Lopulta vuosia voimia kerättyäni otin avioeron valehtelevasta alkoholistista. 

Avioeron olisi voinut välttää vain sillä että ei oltaisi koskaan menty naimisiin. Jos samanlaisia juttuja olisi suhteessani nyt kuin mitä meillä oli jo ensimmäisen vuoden aikana, olisin tänä päivänä lähdössä suhteesta heti. Aikoinaan en ymmärtänyt. 

Ero 22 vuoden jälkeen. Lapsia neljä.

Miehestä oli tullut välinpitämätön eikä hän nähnyt suhteella tulevaisuutta. Itse olisin halunnut vielä yrittää.

Loppujen lopuksi ero oli hyvä juttu, vaikken olekaan vielä löytänyt uutta kumppania ja olen ajoittain yksinäinen. Kotona on kuitenkin nykyään aina ihana rakkaudentäyteinen ilmapiiri ja olen vapautuneempi. Onnellisempikin.