Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi teille tuli avioero?
Tavoitteeni on pitkä, jopa elinikäinen liitto toisen ihmisen kanssa. Haluan tutustua niihin mahdollisiin sudenkuoppiin ja ongelmiin mihin liitto voi kaatua jos on kaatuakseen. On varmasti paljon syitä joille ei mitään voi, mutta uskon että on myös sellaisia joita voi ehkäistä etukäteen. Ajatteletko itse, että olisit voinut tehdä jotain eron estääksesi jos olisit ryhtynyt toimenpiteisiin tarpeeksi aikaisin vai oliko ero väistämätön? Kerro myös minkä ikäisenä erosit ja kuinka pitkän liiton jälkeen. Kiitos vastauksista :)
Kommentit (1765)
On mahtavaa olla villi ja vapaa!
Lennän kukasta kukkaan ja jaan rakkauttani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kundi Nakkilasta kirjoitti:
On mahtavaa olla villi ja vapaa!
Lennän kukasta kukkaan ja jaan rakkauttani.
Sekä levität sukupuolitautien ilosanomaa: herpes, kondyloma, hiv, sankkeri kunnes loppu lento.
Yleisin syy on huonot vuorovaikutustaidot. Siihen kannattaa heti kiinnittää huomiota, osaako toinen puhua tunteistaan ja onko hänellä halua parantaa taitojaan.
Mä löysin miehen vaikka mulla oli "kriteerit" korkealla, mutta halusin että mies on fiksu, hyväntahtoinen, hauska, ja vetovoimainen. Annoin mahdollisuuksia kyllä monenlaisille aikaisemmin mutta kerta kerran jälkeen totesin että nuo kaikki on oltava. Mä mietin niin että sitten kun ollaan jo kurpsahtaneita eikä lakanat pelmua, niin haluan että huumori ja mielenkiintoiset keskustelut jää. En halua olla sellaisessa parisuhteessa missä puhuttava loppuu sitten kun kaikki vanhat tarinat omasta elämästä on kerrottu. Sammaloituminen olisi mun painajainen.
Minullekin taisi käydä niin, että miehellä olikin ykköskriteerinä ulkonäkö (olin kyllä aika näpäkkä pakkaus 25 vuotiaana - ei siinä mitään) ja sitten kun molemmat vanhenimme, niin hänelle tärkeät asiat eivät enää toteutuneetkaan. Kävimme yhdessä paljon kävelylenkillä yms. ja sairastuin vakavasti reilu 10 vuotta sitten ja siitä oikeastaan alkoi sellainen vieraantuminen miehestä. Hänelle oli paha paikka tuo, että en enää ollutkaan "täydellinen" hänen silmissään ja sairauteni kestäminen (vähän harvinaisempi syöpä) otti liian koville. No minä onneksi paranin ja aloin toipumaan ja sen jälkeen mies sitten pamautti, että haluaa eron. Ei ollut minulle mikään järkytys, olin itsekin ajatellut että en halua enää tämän miehen kanssa elää, koska olin jo ymmärtänyt, että hänestä ei ole vastoinkäymisten kestämiseen. Mutta minun voimani menivät sairaudesta toipumiseen - minulla ei ollut voimia alkaa avioeroa siinä kohden puuhaamaan. Eli erosimme ihan sopuisasti, koska minäkin halusin sitä, mitään rakkautta ei ollut jäljellä minunkaan puolestani.
Sikäli helppo ero, että velkoja ei enää ollut, raha-asiat kunnossa, lapsi jo aikuinen jne. Mutta toki jonkun verran katkeroittaa se, että mies oli "rakastunut" vain pinnallisiin asioihin, ja sitten kun vastamäki alkoi, niin halusi lähteä etsimään uutta "täydellisyyttä". Mutta minä olen tosi tyytyväinen, että ero tuli ja elämä on paljon mukavampaa nyt. Olen pysynyt myös terveenä ja viisastunut kovasti siinä, että jos vielä uuden parisuhteen löytää, niin aika tarkkana olen tietyissä asioissa.
Toivottavasti löytyy joskus sellainen mies, joka pitää minusta ihan omana itsenäni ja tässä iässä sikäli helpompaa, kun ei enää itsekään kiinnitä ulkonäöllisiin asioihin niin paljon huomiota kuin nuorena, ihan eri asiat on tärkeämpiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies paljastui siaksi.
No et sitten ensitreffeillä huomannut, että sillä on neljä jalkaa, niissä sorkat ja , että sillä on kärsä :D
Ja , että se röhkii!
Vierailija kirjoitti:
Minullekin taisi käydä niin, että miehellä olikin ykköskriteerinä ulkonäkö (olin kyllä aika näpäkkä pakkaus 25 vuotiaana - ei siinä mitään) ja sitten kun molemmat vanhenimme, niin hänelle tärkeät asiat eivät enää toteutuneetkaan. Kävimme yhdessä paljon kävelylenkillä yms. ja sairastuin vakavasti reilu 10 vuotta sitten ja siitä oikeastaan alkoi sellainen vieraantuminen miehestä. Hänelle oli paha paikka tuo, että en enää ollutkaan "täydellinen" hänen silmissään ja sairauteni kestäminen (vähän harvinaisempi syöpä) otti liian koville. No minä onneksi paranin ja aloin toipumaan ja sen jälkeen mies sitten pamautti, että haluaa eron. Ei ollut minulle mikään järkytys, olin itsekin ajatellut että en halua enää tämän miehen kanssa elää, koska olin jo ymmärtänyt, että hänestä ei ole vastoinkäymisten kestämiseen. Mutta minun voimani menivät sairaudesta toipumiseen - minulla ei ollut voimia alkaa avioeroa siinä kohden puuhaamaan. Eli erosimme ihan sopuisasti, koska minäkin halusin sitä, mitään rakkautta ei ollut jäljellä minunkaan puolestani.
Sikäli helppo ero, että velkoja ei enää ollut, raha-asiat kunnossa, lapsi jo aikuinen jne. Mutta toki jonkun verran katkeroittaa se, että mies oli "rakastunut" vain pinnallisiin asioihin, ja sitten kun vastamäki alkoi, niin halusi lähteä etsimään uutta "täydellisyyttä". Mutta minä olen tosi tyytyväinen, että ero tuli ja elämä on paljon mukavampaa nyt. Olen pysynyt myös terveenä ja viisastunut kovasti siinä, että jos vielä uuden parisuhteen löytää, niin aika tarkkana olen tietyissä asioissa.
Toivottavasti löytyy joskus sellainen mies, joka pitää minusta ihan omana itsenäni ja tässä iässä sikäli helpompaa, kun ei enää itsekään kiinnitä ulkonäöllisiin asioihin niin paljon huomiota kuin nuorena, ihan eri asiat on tärkeämpiä.
Kun tinderöin avioeroni jälkeen, mätsiksi tuli mies, joka sanoi eroprosessinsa olevan kesken. Syyksi erolle sanoi vaimon vakavan sairauden. Poistin mätsin. En voinut kuvitellakaan meneväni treffeille jonkun kanssa, joka jättää vaimonsa sairauden takia. Ei sellaiseen ihmiseen voi luottaa tiukassa paikassa.
Onnea ja iloa elämääsi jatkossa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei olla vielä päädytty eroon, mutta jos päädytään niin syynä on kommunikaation puute. Mulla on tarve suunnitella tulevaa, puhua haaveista ja heitellä villejäkin ideoita ilmaan kuten mitä voitaisiin tehdä eläkkeellä jne. Kerron myös tunteistani ja kuinka tärkeä mieheni on minulle.
Mies taas ei koskaan puhu tunteistaan ja ajatuksistaan. Eikä edes arkisimmista asioista, kuten iltamenoistaan, lähtee vain ja tulee kun tulee. Kotona uppoutuu omiin juttuihinsa ja hermostuu jos haluan suunnitella vaikka yhteistä matkaa.
Oon aika väsynyt siihen, etten saa oikein mitään vastakaikua. Kaipaisin parisuhteelta muutakin.
Kuin olisin itse kirjoittanut! Täysin sama itsekkyys, völinpitämättömyys ja dissaaminen miehen puolelta. Hän ei kykene edes lohduttamaan, jos itken. Olen itkenyt todellisista syistä: läheisen kuolema, lapsettomuus ym. mutta mies ei koe tarvetta lohduttaa, ottaa kainaloon tms.
Edelleen syvällisiä aiheita on turha edes ottaa keskusteluun, koska ne ovat paskan jauhamista. Tai jos vaikka säikähdän jotain, mies tuhahtelee ja naureskelee, kuinka tyhmä olen.
Tunneongelmainen vai mikä, en tiedä?
Miten se tekee miehestä itsekkään jos on samanlainen mitä on aina ollut eikä ole muuttunut semmoiseksi kuin nainen haluaa että naisen ei tarvitse muuttua?
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirin eroja seuratessa havainto on, että eron taustalla on monesti se, että alunperin on menty naimisiin ihmisen kanssa joka on "riittävän hyvä, sopiva tms." Ja joka usein on ollut samassa kohtaa perhe-elämähaaveiden kanssa ja siksi tuntunut hyvältä valinnalta, vaikkei syvää rakkautta ole parin välillä ollutkaan. On ehkä ajateltu että tunteet syvenevät, kun aloitetaan yhteinen elämä ja saadaan lapsia. Kuitenkin usein nämä suhteet sitten lapsiarjen myötä väljähtyvät ja päättyvät eroon, kun laimennettu tunteet realisoituvat pettämisenä, seksielämä kuihtumisena, kommunikaation heikkoutena tms.
Aivan yhtä yleistä on, että ne tunteet kehittyvät suhteen kehittyessä. Jotkut pystyvät kehittämään vahvoja tunteita siihen ihmiseen, jonka kanssa vain yksinkertaisesti päätyy yhteen. Myös tällaiset parisuhteet voivat olla laadullisesti hyviä, toimivia ja pitkäikäisiä. Itse valitsisin mieluummin sellaisen suhteen, jossa tunteet kasvavat pikku hiljaa voimistuen, kuin sellaisen, joka perustuu salamaihastumiselle, voimakkaalle "kemialle" jne. Näiden suhteiden osalta voimakkaan alkuhuuman laskeminen saattaa tuottaa niin pahan "parisuhdekrapulan", että siitä on vaikeaa toipua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naiset useammin erossa aloitteen teiijänä kuin miehet
Mikä on aloitteen tekeminen eroon?
Onko se sitä, että jatkuvasti jättää toisen ihmisen huomiotta? Ei enää näytä tunteitaan? Ei keskustele? Ei vietä aikaa puolisonsa kanssa, vaan eristäytyy omiin harrastuksiinsa? Ei halua rakastella, vaan vain tyydyttää tarpeensa? Ei kanna vastuutaan lapsista/kodista/parisuhteesta? Ei halua olla edes uskollinen?
Näistä asioista voi lukea jatkuvasti tältä palstalta, useammin naisen kuin miehen kirjoittamana.
Mielestäni ne, jos mitkä, ovat konkreettisia ALOITTEITA eron tekemiseen/erkanemiseen parisuhteesta.
Kotoa pois muutto tai eropapereiden allekirjoittaminen ei ole enää ALOITE eron tekemiseen, vaan sen konkreettinen päätepiste (joka on usein naisen viimeinen tehtävä - ihan vain sen takia, että mies ei viitsi).
Tätä mieltä olen itse 40-vuotiaana miehenä, joka on nähnyt sivusta useammankin parisuhteen hajoamisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei olla vielä päädytty eroon, mutta jos päädytään niin syynä on kommunikaation puute. Mulla on tarve suunnitella tulevaa, puhua haaveista ja heitellä villejäkin ideoita ilmaan kuten mitä voitaisiin tehdä eläkkeellä jne. Kerron myös tunteistani ja kuinka tärkeä mieheni on minulle.
Mies taas ei koskaan puhu tunteistaan ja ajatuksistaan. Eikä edes arkisimmista asioista, kuten iltamenoistaan, lähtee vain ja tulee kun tulee. Kotona uppoutuu omiin juttuihinsa ja hermostuu jos haluan suunnitella vaikka yhteistä matkaa.
Oon aika väsynyt siihen, etten saa oikein mitään vastakaikua. Kaipaisin parisuhteelta muutakin.
Kuin olisin itse kirjoittanut! Täysin sama itsekkyys, völinpitämättömyys ja dissaaminen miehen puolelta. Hän ei kykene edes lohduttamaan, jos itken. Olen itkenyt todellisista syistä: läheisen kuolema, lapsettomuus ym. mutta mies ei koe tarvetta lohduttaa, ottaa kainaloon tms.
Edelleen syvällisiä aiheita on turha edes ottaa keskusteluun, koska ne ovat paskan jauhamista. Tai jos vaikka säikähdän jotain, mies tuhahtelee ja naureskelee, kuinka tyhmä olen.
Tunneongelmainen vai mikä, en tiedä?Miten se tekee miehestä itsekkään jos on samanlainen mitä on aina ollut eikä ole muuttunut semmoiseksi kuin nainen haluaa että naisen ei tarvitse muuttua?
Ei ole kyse miehen muuttumisesta naisen mieliksi. Kyse on normaalista ihmisen kypsymisestä ja kehittymisestä kohti aikuisuutta. Eikö vanheneminen ole viisastumista ja oman egon reflektiokykyä? Miksi mies ei tätä opi ja kehity?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset useammin erossa aloitteen teiijänä kuin miehet
Mikä on aloitteen tekeminen eroon?
Onko se sitä, että jatkuvasti jättää toisen ihmisen huomiotta? Ei enää näytä tunteitaan? Ei keskustele? Ei vietä aikaa puolisonsa kanssa, vaan eristäytyy omiin harrastuksiinsa? Ei halua rakastella, vaan vain tyydyttää tarpeensa? Ei kanna vastuutaan lapsista/kodista/parisuhteesta? Ei halua olla edes uskollinen?
Näistä asioista voi lukea jatkuvasti tältä palstalta, useammin naisen kuin miehen kirjoittamana.
Mielestäni ne, jos mitkä, ovat konkreettisia ALOITTEITA eron tekemiseen/erkanemiseen parisuhteesta.
Kotoa pois muutto tai eropapereiden allekirjoittaminen ei ole enää ALOITE eron tekemiseen, vaan sen konkreettinen päätepiste (joka on usein naisen viimeinen tehtävä - ihan vain sen takia, että mies ei viitsi).
Tätä mieltä olen itse 40-vuotiaana miehenä, joka on nähnyt sivusta useammankin parisuhteen hajoamisen.
Juuri näin, eroon johtava jatkuva dissaava käytös puolisoa kohtaan on kaiken alku ja itse ero vain lopputulema ja loppusilaus sille, että jotain olisi pitänyt tehdä todellakin toisin ja kauan aikaa ennemmin kuin vasta erokysymyksen äärellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei olla vielä päädytty eroon, mutta jos päädytään niin syynä on kommunikaation puute. Mulla on tarve suunnitella tulevaa, puhua haaveista ja heitellä villejäkin ideoita ilmaan kuten mitä voitaisiin tehdä eläkkeellä jne. Kerron myös tunteistani ja kuinka tärkeä mieheni on minulle.
Mies taas ei koskaan puhu tunteistaan ja ajatuksistaan. Eikä edes arkisimmista asioista, kuten iltamenoistaan, lähtee vain ja tulee kun tulee. Kotona uppoutuu omiin juttuihinsa ja hermostuu jos haluan suunnitella vaikka yhteistä matkaa.
Oon aika väsynyt siihen, etten saa oikein mitään vastakaikua. Kaipaisin parisuhteelta muutakin.
Kuin olisin itse kirjoittanut! Täysin sama itsekkyys, völinpitämättömyys ja dissaaminen miehen puolelta. Hän ei kykene edes lohduttamaan, jos itken. Olen itkenyt todellisista syistä: läheisen kuolema, lapsettomuus ym. mutta mies ei koe tarvetta lohduttaa, ottaa kainaloon tms.
Edelleen syvällisiä aiheita on turha edes ottaa keskusteluun, koska ne ovat paskan jauhamista. Tai jos vaikka säikähdän jotain, mies tuhahtelee ja naureskelee, kuinka tyhmä olen.
Tunneongelmainen vai mikä, en tiedä?Miten se tekee miehestä itsekkään jos on samanlainen mitä on aina ollut eikä ole muuttunut semmoiseksi kuin nainen haluaa että naisen ei tarvitse muuttua?
Enpä ole aiemmin lukenut, että joku toivoo puolison muuttuvan empaattisesta ja myötäelävästä epäempaattiseksi, itsekkääksi ja ilkeäksi. Näköjään tuollaisia on ja toivonkin, että kaltaiset löytävät toisensa.
On kestoripulia ja oon laiska vaihtaan kalsareita, kämppä kuulema haisi ja sohvat..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullekin taisi käydä niin, että miehellä olikin ykköskriteerinä ulkonäkö (olin kyllä aika näpäkkä pakkaus 25 vuotiaana - ei siinä mitään) ja sitten kun molemmat vanhenimme, niin hänelle tärkeät asiat eivät enää toteutuneetkaan. Kävimme yhdessä paljon kävelylenkillä yms. ja sairastuin vakavasti reilu 10 vuotta sitten ja siitä oikeastaan alkoi sellainen vieraantuminen miehestä. Hänelle oli paha paikka tuo, että en enää ollutkaan "täydellinen" hänen silmissään ja sairauteni kestäminen (vähän harvinaisempi syöpä) otti liian koville. No minä onneksi paranin ja aloin toipumaan ja sen jälkeen mies sitten pamautti, että haluaa eron. Ei ollut minulle mikään järkytys, olin itsekin ajatellut että en halua enää tämän miehen kanssa elää, koska olin jo ymmärtänyt, että hänestä ei ole vastoinkäymisten kestämiseen. Mutta minun voimani menivät sairaudesta toipumiseen - minulla ei ollut voimia alkaa avioeroa siinä kohden puuhaamaan. Eli erosimme ihan sopuisasti, koska minäkin halusin sitä, mitään rakkautta ei ollut jäljellä minunkaan puolestani.
Sikäli helppo ero, että velkoja ei enää ollut, raha-asiat kunnossa, lapsi jo aikuinen jne. Mutta toki jonkun verran katkeroittaa se, että mies oli "rakastunut" vain pinnallisiin asioihin, ja sitten kun vastamäki alkoi, niin halusi lähteä etsimään uutta "täydellisyyttä". Mutta minä olen tosi tyytyväinen, että ero tuli ja elämä on paljon mukavampaa nyt. Olen pysynyt myös terveenä ja viisastunut kovasti siinä, että jos vielä uuden parisuhteen löytää, niin aika tarkkana olen tietyissä asioissa.
Toivottavasti löytyy joskus sellainen mies, joka pitää minusta ihan omana itsenäni ja tässä iässä sikäli helpompaa, kun ei enää itsekään kiinnitä ulkonäöllisiin asioihin niin paljon huomiota kuin nuorena, ihan eri asiat on tärkeämpiä.
Kun tinderöin avioeroni jälkeen, mätsiksi tuli mies, joka sanoi eroprosessinsa olevan kesken. Syyksi erolle sanoi vaimon vakavan sairauden. Poistin mätsin. En voinut kuvitellakaan meneväni treffeille jonkun kanssa, joka jättää vaimonsa sairauden takia. Ei sellaiseen ihmiseen voi luottaa tiukassa paikassa.
Onnea ja iloa elämääsi jatkossa!
Kyllä naiset osaa ihan saman.. Minunkin vaimoni otti eron minusta kun olen kuulemma alkoholisti ja psykopaatti. Eikös ne ole kuulemma sairauksia myös nykyään.
Seksi loppui miehen puolelta. Koin olevani liian nuori loppuelämän selibaattiin. Paras oppi jonka tuosta sain oli uskaltaa haluta nautintoa itselleenkin. Elämänlaatu parani 100%.
Naiset, ÄLKÄÄ TYYTYKÖ r*nkutusalustaksi! Teidänkin orgasmillanne ON väliä!
Mies sairastui vakavasti. Pystyin häntä hoitamaan vain muutamia vuosia ja hän joutui hoitokotiin. Parin vuoden kuluttua hain eroa, koska avioliittomme ei ollut enää avioliitto sanan varsinaisessa merkityksessä. Tuskin olisin voinut tehdä mitään estääkseni tapahtumaketjun.
Alue: Aihe vapaa
Oikea vastaus.