Miksi teille tuli avioero?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet oikean ihmisen kanssa, ei tuollaisia tarvitse miettiä.

Miten niin? Itse ajattelen, että monikin ihminen voi olla se oikea, jos osaa hoitaa suhdetta oikein. Ja oikeasta tulee helposti väärä, kun pidetään toista itsestäänselvyytenä eikä mietitä miten suhde voisi mahdollisimman hyvin ja miten ongelmat parhaiten voitetaan.

Voin allekirjoittaa tämän. Menin 20-vuotiaana naimisiin miehen kanssa, joka oli minulle oikea kymmenen ensimmäistä avioliittovuotta ja olimme toisillemme hyvät kumppanit. Olimme alkaneet seurustella ja sitouduimme nuorina, ja suhteen aikaan emme osanneet kehittää tapoja pitää suhdetta yllä ja ratkaista ristiriitoja, joita väistämättä pitkän suhteen aikana tulee. Lopulta huomasimme, että emme enää olleet kulkeneet samaan suuntaan ja yhteytemme oli kadonnut. Olimme pitäneet toisiamme ja rakkauttamme nimenomaan itsestäänselvyyksinä, ja olimme jämähtäneet suhteen alkuvuosien asetelmiin emmekä osanneet itsenäistyä pitäen yllä parisuhdetta. Jäljellä oli enää yhteinen historia, kiintymys ja ystävyys. Romanttista rakkautta ei ollut jäljellä eikä uudestaan löytynyt, ja katsoimme parhaaksi erota. Tänä päivänä olemme edelleen ystäviä ja toisillemme tärkeitä ihmisiä. Suhdetta en kadu ja teimme parhaamme sen perusteella, mitä silloin osasimme tehdä.

Meillä on tavallaan samalla tavalla, toisaalta ei. Mekin mentiin yhteen 20-vuotiaina. Nyt ollaan 40. Romanttinen rakkaus en tiedä osaanko edes rakastaa sillä tavalla. Olen erittäin introvertti, ja viihdyn erittäin hyvin yksin. Mieheni on kuitenkin paras ystäväni, ja ainoa ihminen maailmassa jota jaksan katsella pitempään kuin muutaman tunnin kerrallaan. Välitän hänestä syvästi. Mitään erityistä intohimoa ei ole, mutta seksi toimii hyvin. Meidän parisuhde on ikään kuin best friends with benefits, ja yhteinen talous siihen päälle. Minä en kaipaa muuta, ja ilmeisesti miehellekin tämä riittää, kun ei ole eroa halunnut. Luulen että aika pitkälle kyse on persoonasta, voiko näin elää vai ei. Olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni ja parisuhteeseeni.

Osaan ihastua, ja osaan rakastaa, mutta rakastunut en osaa olla. Näinpä ihastumisen haipuessa jäljelle jää vain välinpitämättömyys, ei rakastumista. Rakkaus taas syttyy vuosien saatossa, oman puolisoni kohdalla kaveruutena ikävuosina 16-20, kunnes eräänä päivänä ymmärsin rakastavani häntä. Sama teema toistuu elämässäni muutenkin, jos tykästyn esimerkiksi musiikkilevyyn heti, kyllästyn hetkessä. Jos taas hiljalleen alan pitää levystä, se jää kuunteluun loppuelämäksi.

Mikä on ex-lapsi? 

Ei olla vielä päädytty eroon, mutta jos päädytään niin syynä on kommunikaation puute. Mulla on tarve suunnitella tulevaa, puhua haaveista ja heitellä villejäkin ideoita ilmaan kuten mitä voitaisiin tehdä eläkkeellä jne. Kerron myös tunteistani ja kuinka tärkeä mieheni on minulle.

Mies taas ei koskaan puhu tunteistaan ja ajatuksistaan. Eikä edes arkisimmista asioista, kuten iltamenoistaan, lähtee vain ja tulee kun tulee. Kotona uppoutuu omiin juttuihinsa ja hermostuu jos haluan suunnitella vaikka yhteistä matkaa.

Oon aika väsynyt siihen, etten saa oikein mitään vastakaikua. Kaipaisin parisuhteelta muutakin.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on ex-lapsi? 

Ainakin tässä tapauksessa, jonkun muun henkilön lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Ei olla vielä päädytty eroon, mutta jos päädytään niin syynä on kommunikaation puute. Mulla on tarve suunnitella tulevaa, puhua haaveista ja heitellä villejäkin ideoita ilmaan kuten mitä voitaisiin tehdä eläkkeellä jne. Kerron myös tunteistani ja kuinka tärkeä mieheni on minulle.

Mies taas ei koskaan puhu tunteistaan ja ajatuksistaan. Eikä edes arkisimmista asioista, kuten iltamenoistaan, lähtee vain ja tulee kun tulee. Kotona uppoutuu omiin juttuihinsa ja hermostuu jos haluan suunnitella vaikka yhteistä matkaa.

Oon aika väsynyt siihen, etten saa oikein mitään vastakaikua. Kaipaisin parisuhteelta muutakin.

Kuin olisin itse kirjoittanut! Täysin sama itsekkyys, völinpitämättömyys ja dissaaminen miehen puolelta. Hän ei kykene edes lohduttamaan, jos itken. Olen itkenyt todellisista syistä: läheisen kuolema, lapsettomuus ym. mutta mies ei koe tarvetta lohduttaa, ottaa kainaloon tms.

Edelleen syvällisiä aiheita on turha edes ottaa keskusteluun, koska ne ovat paskan jauhamista. Tai jos vaikka säikähdän jotain, mies tuhahtelee ja naureskelee, kuinka tyhmä olen.

Tunneongelmainen vai mikä, en tiedä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isoimmat mokat tehdään jo kumppania valitessa eli kumppanit eivät vaan sovi toisilleen.

Itse avioliitto voi kestääkin, jos kumpikin on valmis tulemaan toista vastaan ja työskentelemään yhdessä avioliiton eteen. Jos taas jommalla kummalla ei tuota halua ole, niin sitä ei voi toiselle antaa.

Omalta kohdaltani voin sanoa sen että nuorena ei tiedä eikä ymmärrä sitä mitä vanhempana. Minulla kesti yli kolmenkymmenen kasvaa sellaiseksi että ylipäätään kykenin olemaan yhdessä toisen ihmisen kanssa parisuhteessa. Siihen asti olin ihan raakile vielä. En ole avioeronnut, mutta vietin ikävuodet 27-34 sinkkuna ihan siitä syystä että sen verran kuitenkin olin itseäni oppinut tuntemaan etten ollut sopivaa seurustelumateriaalia kellekään, eikä kukaan minulle.

Olin ihan varma nuorempana että minä kyllä sovin suhteeseen, kunhan kumppani on oikea, ts minulle sopiva. En tosiaan kyennyt ajattelemaan että minä olen tässä nyt vielä niin raakile että en pysty siksi vielä seurustelemaan vakavasti kenenkään kanssa. 

Eli sama kenet olisin kumppanikseni valinnut, se olisi ollut moka, koska ylipäätään kuvittelu siitä että olen valmis suhteeseen oli se moka :D

Kun olin valmis suhteeseen, niin se oli sitten kertaheitolla täysin oikea mies, hänen kanssaan nyt olen ollut 10 v.

Tässä on totuuden siementä. Itse olin yli 30 kun opin tuntemaan itseni oikeasti riittävän hyvin ymmärtääkseni mitä todella tarvitsen ja kaipaan. Parisuhteessa 20-vuotiaasta alkaen, ja edelleen saman miehen kanssa. Syy miksi liitto on voinut jatkua on se, että olemme pystyneet sopeutumaan ja hyväksymään ne muutokset, mitä toisessa on tapahtunut. Liittomme on siis vain muotoutunut näiden muutosten ympärille. Meillä on käynyt tuuri siinä, että muutokset ovat olleet sellaisia mihin toinen on pystynyt sopeutumaan, aina näin ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Nykyajan akat eivät kestä mitään, eli jos pienikin ongelma ni heti aletaan pakkaamaan. Liittoon kuuluu ylä ja alamäkiä! Ei heti tarvi erota. Itellä 42vuotta takana saman kanssa. Kavereina yhteen mentiin ja näin on jatkunut. Ei me erota . Asiat selvitetään 🤩 t. acca

No onko käynyt mielessä, että nykyajan ukot ei kestä pienintäkään ongelmaa vaan pakkaa kamat heti ja häipyy?

Minä taas luulen, että sama meno se on nyt ja niin on ollut ennenkin, että ihmisille tulee ongelmia, mutta ennen ei voinut erota, koska naiset oli riippuvaisia taloudellisesti miehistä, joka oli töissä ja vaimot kotona. mihinkä siitä lahdit varsinkin jos pienet lapset jaloissa. Naiset vaan kärsi koko elämänsä huonossa suhteessa.

Ja ennen eronnutta, varsinkin naista, katsottiin kieroon ja paheksuttiin. Onneksi näin ei enää ole.

Eikä erossa edes ole mitään pahaa, varsinkaan jos suhteessa ei ole lapsia, niin miksi olla huonossa suhteessa?

Ja vaikka olisi lapsiakin, niin parempi lastenkin on varttua riidattomassa toisen vanhemman perheessä, kuin ydinperheessä, missä kylmä ja riitaisia ilmapiiri.

Vierailija kirjoitti:

Nykyajan akat eivät kestä mitään, eli jos pienikin ongelma ni heti aletaan pakkaamaan. Liittoon kuuluu ylä ja alamäkiä! Ei heti tarvi erota. Itellä 42vuotta takana saman kanssa. Kavereina yhteen mentiin ja näin on jatkunut. Ei me erota . Asiat selvitetään 🤩 t. acca

Ehkä se on viisainta vaan lähteä heti, jos ei kerran yhteiselämä suju ja ongelmia on vaikka muille jakaa.

Muistan kun nuorena valmistuin ammattiin, missä oltiin paljon tekemisissä vanhojen ihmisten, lähinnä naisten, kanssa. Oli aivan kamalaa kuunnelle, kuin niin moni totesi, kun aviomiehestä tuli puhe, että onneksi se sitten kuoli ja pääsi siitä eroon. Mielessä kävi, että eikö sitä vaan olisi voinut erota, mutta maailma on silloin ollut eri (nyt siis puhutaan ihmisistä, jotka oli vanhoja 80-luvulla) eikä ero ole ollut vaihtoehto.

Nykyajan naisten ei onneksi enää tarvitse elää huonossa liitossa, vaan on muitakin vaihtoehtoja. Hyvä niin.

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt 45 v mies. Ero tuli noin 10 vuotta sitten. Eron suurimmat syyt olivat pettäminen ja meidän erilaiset tarpeet. EX lihoi myös noin 30 kiloa eikä kotiäitinä pitänyt itsestään huolta. Itse rakensin uraa ja olin viikot hotelleissa. Pettäminen oli arkipäivää ja kotona lihonut ex ei halunnut seksiä. Välitin kuitenkin hänestä ja minun oli pakko ottaa ero koska en kestänyt omantuntoni kanssa. Älkää ihmiset hyvät vieraantuko toisistanne vaan oikeasti puhukaa aikuisen tavoin tarpeistanne ennen kuin ero tulee. On syytä myös miettiä mitä kaikkea ottaa elämässä "päällekkäin" hoidettavaksi. Ei ainakaan onnistunut itsellä ura, lapset, ja houkutuksia täynnä oleva elämä kodin ulkopuolella.

Minäkin olen lihonut 30 kiloa näiden 20 vuoden aikana. Olen vihdoin normaalipainoinen. Onneksi miestä ei tämä lihominen haittaa.

Kyllästyin seksittömyyteen, miehen holtittomaan rahankäyttöön, itsekkyyteen jne. Yritin vuosikausia saada miestä kanssani terapiaan, ei lähtenyt. Lopulta sain tarpeekseni. Ehdimme olla yhdessä yli 13v ja siitä naimisissa 9v.

Täytin pian eron jälkeen 30 vuotta ja äitini mielestä tuo ero oli minun kolmenkympin kriisini seurausta, mutta en kyllä ole eroa katunut (erosta on pian 5v). Sitä kuitenkin suren, etten voinut lapselle tarjota ydinperhettä, vaikka tiedän että hänenkin on parempi olla kun kotona ei ole huono tunnelma 24/7.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyajan akat eivät kestä mitään, eli jos pienikin ongelma ni heti aletaan pakkaamaan. Liittoon kuuluu ylä ja alamäkiä! Ei heti tarvi erota. Itellä 42vuotta takana saman kanssa. Kavereina yhteen mentiin ja näin on jatkunut. Ei me erota . Asiat selvitetään 🤩 t. acca

Minkä näistä pienistä ongelmista olet vain sietänyt, kun muut akat ovat eronneet:

väkivaltaisuus

alkoholismi

narkomanius

peliriippuvuus

?

Alkoholismi. Mies juo lähes päivittäin olutta ja viikonloppuisin kahtena iltana väkeviä. Näin on ollut jo toistakymmentä vuotta. Kuitenkaan ei ole siihen liittyviä ikäviä puolia mitkä koskisivat minua - hänen terveytensä siinä rapistuu. Ei ole kännissä häiritsevä eikä väkivaltainen, juo kotona, itse menen nukkumaan ajoissa viikonloppuiltoina. 

-25v. naimisissa-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyajan akat eivät kestä mitään, eli jos pienikin ongelma ni heti aletaan pakkaamaan. Liittoon kuuluu ylä ja alamäkiä! Ei heti tarvi erota. Itellä 42vuotta takana saman kanssa. Kavereina yhteen mentiin ja näin on jatkunut. Ei me erota . Asiat selvitetään 🤩 t. acca

Ehkä se on viisainta vaan lähteä heti, jos ei kerran yhteiselämä suju ja ongelmia on vaikka muille jakaa.

Muistan kun nuorena valmistuin ammattiin, missä oltiin paljon tekemisissä vanhojen ihmisten, lähinnä naisten, kanssa. Oli aivan kamalaa kuunnelle, kuin niin moni totesi, kun aviomiehestä tuli puhe, että onneksi se sitten kuoli ja pääsi siitä eroon. Mielessä kävi, että eikö sitä vaan olisi voinut erota, mutta maailma on silloin ollut eri (nyt siis puhutaan ihmisistä, jotka oli vanhoja 80-luvulla) eikä ero ole ollut vaihtoehto.

Nykyajan naisten ei onneksi enää tarvitse elää huonossa liitossa, vaan on muitakin vaihtoehtoja. Hyvä niin.

Oma, nyt jo edesmennyt, mummoni totesi näin ukkini kuoltua. Enoni taas sanoi hautajaisissa, että minkäs sille totuudelle voi, isä nyt ei vaan ollut kovinkaan mukava mies. Mummi eli ukin kuoltua vielä parikymmentä vuotta, aiempaa onnellisempana. Ei ottanut uutta miestä.

Vierailija kirjoitti:

Aluksi se oli hauskaa, että siippa tykkäsi sisustaa (ja sisustikin hienoja koteja meille !), seurasi pukeutumista ja piti omasta ulkonäöstään huoltoa. Mutta, ongelmia tuli siitä, että siippa ei kustantanut elämäntaopaansa tai harrastuksiaan lainkaan itse. Hän ei käynyt koskaan töissä, eikä edes hakenut työpaikkaa. Kun ihminen elää 20 vuotta toisen kustannuksella ja siivellä, josssakin vaiheessa asialle täytyy laittaa stoppi, oli sitten kuinka hyvän näköinen seurapiirirouva tahansa. Suhteesta jäi jälkeen isot laskut, suuret velat, joita maksan vieläkin, ja maksan elämäni loppuun saakka.

Toimivan avioliiton ensinmäinen sääntö on se, että kummankin osapuolen tulee tuoda elantoa yhteiseen kotiin. Avioliittoa ja suhdetta ei voi elää niin, että toinen osapuoli yksinään maksaa kaiken, toisen osapuolen keskittyessä hedonistisesti huolehtimaan vain itsestään.

Siivelläeläminen ei kuulu hyvään suhteeseen.

"Keski-iässä tulee avioeropiikki, kun naiset menettävät sen minkä vuoksi miehet heistä kiinnostuvat." M.o.t.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aluksi se oli hauskaa, että siippa tykkäsi sisustaa (ja sisustikin hienoja koteja meille !), seurasi pukeutumista ja piti omasta ulkonäöstään huoltoa. Mutta, ongelmia tuli siitä, että siippa ei kustantanut elämäntaopaansa tai harrastuksiaan lainkaan itse. Hän ei käynyt koskaan töissä, eikä edes hakenut työpaikkaa. Kun ihminen elää 20 vuotta toisen kustannuksella ja siivellä, josssakin vaiheessa asialle täytyy laittaa stoppi, oli sitten kuinka hyvän näköinen seurapiirirouva tahansa. Suhteesta jäi jälkeen isot laskut, suuret velat, joita maksan vieläkin, ja maksan elämäni loppuun saakka.

Toimivan avioliiton ensinmäinen sääntö on se, että kummankin osapuolen tulee tuoda elantoa yhteiseen kotiin. Avioliittoa ja suhdetta ei voi elää niin, että toinen osapuoli yksinään maksaa kaiken, toisen osapuolen keskittyessä hedonistisesti huolehtimaan vain itsestään.

Siivelläeläminen ei kuulu hyvään suhteeseen.

"Keski-iässä tulee avioeropiikki, kun naiset menettävät sen minkä vuoksi miehet heistä kiinnostuvat." M.o.t.

Ja onneksi naiset menettävät sen minkä vuoksi EIVÄT KIINNOSTUNEET MIEHESTÄ:

itsekkään, kiusaavan, tunnevammaisen, kylmän, lapsellisen, henkisesti lapsen tasolle jääneen, kaljamahaisen, manboobsit omaavaan jne. tyhmän miehen!

Riemuvoitto naiselle päästä tuollaisesta teinijonnesta eroon👍

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei olla vielä päädytty eroon, mutta jos päädytään niin syynä on kommunikaation puute. Mulla on tarve suunnitella tulevaa, puhua haaveista ja heitellä villejäkin ideoita ilmaan kuten mitä voitaisiin tehdä eläkkeellä jne. Kerron myös tunteistani ja kuinka tärkeä mieheni on minulle.

Mies taas ei koskaan puhu tunteistaan ja ajatuksistaan. Eikä edes arkisimmista asioista, kuten iltamenoistaan, lähtee vain ja tulee kun tulee. Kotona uppoutuu omiin juttuihinsa ja hermostuu jos haluan suunnitella vaikka yhteistä matkaa.

Oon aika väsynyt siihen, etten saa oikein mitään vastakaikua. Kaipaisin parisuhteelta muutakin.

Kuin olisin itse kirjoittanut! Täysin sama itsekkyys, völinpitämättömyys ja dissaaminen miehen puolelta. Hän ei kykene edes lohduttamaan, jos itken. Olen itkenyt todellisista syistä: läheisen kuolema, lapsettomuus ym. mutta mies ei koe tarvetta lohduttaa, ottaa kainaloon tms.

Edelleen syvällisiä aiheita on turha edes ottaa keskusteluun, koska ne ovat paskan jauhamista. Tai jos vaikka säikähdän jotain, mies tuhahtelee ja naureskelee, kuinka tyhmä olen.

Tunneongelmainen vai mikä, en tiedä?

En tiedä, mutta voin oman kokemuksen kauttaa arvata, että on kasvatettu tuollaisessa ympäristössä jossa tunteiden ilmaisu on niukkaa eikä arvostettavaa ja varsinkaan "heikkouden" ilmaiseminen. Keittiöpsykologina sanoisin, että tunnelukkona emotionaalinen estyneisyys. Asiakeskeisyys luontevaa. Itse olen miehenä tuollainen, mutta olen tässä koettanut opetella elämään ja ilmaisemaan myös niitä surun, heikkouden yms "miehiltä kiellettyjä" tunnepuolia.

mies40+ kirjoitti:

Nuorempi, nyt exvaimoni ei jaksanut kyltymätöntä seksinhimoani. Siis hänen mielestään näin. Saisi edes muutaman kerran viikossa. Hänelle riitti kerran viikossa, tai kahdessa. Hän ei ymmärtänyt miehisiä tarpeitani tyhjentyä edes yksikseni kerran päivässä. Asioista puhuttiin ja välillä kinattiin, melkein riideltiin pari vuotta ja lopulta hän lähti lasten kanssa.

Kyltymätön seksihimo on ADDIKTIO, kuten alkoholismi, pornoriippuvuus, huu me riippuvuus, nuus ka riippuvuus, peliriippuvuus ym.

Ei kenenkään tarvitse tuhota omaa ja lastensa elämää toisen addiktion vuoksi. Vaimosi teki täysin oikean ja ainoan mahdollisen ratkaisun, koska et hakenut apua seksiaddiktioosi.

Vierailija kirjoitti:

Keski-iässä tulee avioeropiikki, kun naiset menettävät sen minkä vuoksi miehet heistä kiinnostuvat.

Keski-iässä tulee avioeropiikki, kun naiset tajuavat etteivät he tarvitse miestä juuri mihinkään.

Vaimoni vapautui parisuhdemarkkinoille, kun hänen exänsä dumppasi hänet vaihtaessaan nuorempaan.  Noita nuorempia naisia oli useampi putkeen, kunnes ex-miehen rahat loppuivat.

Itse olen ATM, joka ei ollut ekassa jaossa kellekään kelvannut, joten minulle tuleva vaimoni kelpasi hyvin. Ollaan nyt oltu jo pari vuosikymmentä yhdessä.

Noin AP juttuun, varmaan aika moni avioero tulee ihan siitä että ihmiset muuttuvat ja voi tulla vaikka vakavia mielenterveyden ongelmia. Jos  on avioehto, voi lähteä pakoon. Isälläni ei ollut, joten häneltä meni pari vuosikymmentä elämästä hukkaan hullun äitini kanssa, kunnes äitini dementoitui ja joutui palvelutaloon, ja isäni vapautui siitä vankilasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei olla vielä päädytty eroon, mutta jos päädytään niin syynä on kommunikaation puute. Mulla on tarve suunnitella tulevaa, puhua haaveista ja heitellä villejäkin ideoita ilmaan kuten mitä voitaisiin tehdä eläkkeellä jne. Kerron myös tunteistani ja kuinka tärkeä mieheni on minulle.

Mies taas ei koskaan puhu tunteistaan ja ajatuksistaan. Eikä edes arkisimmista asioista, kuten iltamenoistaan, lähtee vain ja tulee kun tulee. Kotona uppoutuu omiin juttuihinsa ja hermostuu jos haluan suunnitella vaikka yhteistä matkaa.

Oon aika väsynyt siihen, etten saa oikein mitään vastakaikua. Kaipaisin parisuhteelta muutakin.

Kuin olisin itse kirjoittanut! Täysin sama itsekkyys, völinpitämättömyys ja dissaaminen miehen puolelta. Hän ei kykene edes lohduttamaan, jos itken. Olen itkenyt todellisista syistä: läheisen kuolema, lapsettomuus ym. mutta mies ei koe tarvetta lohduttaa, ottaa kainaloon tms.

Edelleen syvällisiä aiheita on turha edes ottaa keskusteluun, koska ne ovat paskan jauhamista. Tai jos vaikka säikähdän jotain, mies tuhahtelee ja naureskelee, kuinka tyhmä olen.

Tunneongelmainen vai mikä, en tiedä?

En tiedä, mutta voin oman kokemuksen kauttaa arvata, että on kasvatettu tuollaisessa ympäristössä jossa tunteiden ilmaisu on niukkaa eikä arvostettavaa ja varsinkaan "heikkouden" ilmaiseminen. Keittiöpsykologina sanoisin, että tunnelukkona emotionaalinen estyneisyys. Asiakeskeisyys luontevaa. Itse olen miehenä tuollainen, mutta olen tässä koettanut opetella elämään ja ilmaisemaan myös niitä surun, heikkouden yms "miehiltä kiellettyjä" tunnepuolia.

Hienoa, että tunnistat ongelmasi ja pyrit kehittymään. On totta, että mies on kasvanut ns. sota-ajan eläneiden vanhempien vaikutuksessa ja lisäksi perheessä on aina ollut tärkeää miltä ulospäin näyttää ja kuinka hienoja tai tunnettuja/ julkkiksia perheessä tunnetaan ja ollaan tekemisissä. Ehkä tämän takia mies halusi mennä kanssani naimisiinkin, jota en ymmärtänyt nuorempana. Ja en ole mikään julkkis, mutta tietynlainen sukurasite kyllä on olemassa, joka ilmeisesti vetosi mieheen.

Eniten on kuitenkin yllättänyt se kehittymättömyyden puute ja halu/ taito oppia elämässä. Mies kun ei ole tyhmä, mutta tunne-elämässään jämähtänyt jonnekin lapsuuden kehitysvaiheeseen.

Nainen kaipasi materiaa enkä halunnut tätä hänelle hankkia.