Miksi teille tuli avioero?

Avaan teille alapeukuttajille mitä aikuistuminen tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä että on tarpeeksi kokenut ja viisas tietääkseen mihin lähtee mukaan ja mihin ei. Mikä on hyödyllistä ja mikä ei. Älyttömiin ideoihin ei kannata rynnätä mukaan ensin tutkimatta asiaa. Rentoutuminen on sitä ettei tee juuri mitään ja parhaiten se onnistuu esim sohvalla telkkaria katsoen.  

Erosimme koska olin todella yksinäinen parisuhteessa. Mies ei halunnut tehdä mitään yhdessä eikä huomioinut minua millään tavalla. Järjestin lasten asiat, matkat (mies kulki perässä kuin yksi lapsista kyselemässä mihin nyt käännytään ja koska syödään), yritin yhteistä tekemistä mutta mitään ei halunnut tehdä, lahjoja tai syntymäpäivätoivotuksia ei tullut koskaan, äitienpäivinä ei auttanut pieniä lapsia järjestämään mitään. Kuolihan se parisuhde siitä sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun ex-mies löysi uuden naisen 52-vuotiaana, silleen perinteisesti itseään puolet nuoremman. Otti ja lähti, olivat salaa olleet kimpassa jo muutaman vuoden. Yhteistä liittoa oli takana silloin 24 vuotta. Erosta ilmoitti tekstiviestillä ja laittoi perään lakimiehen yhteystiedot. Yhteisen sijoitustilin oli putsannut pohjia myöten ja oman puolikkaansa asunnosta antanut vakuudeksi uuteen asuntolainaan uuden vaimonsa kanssa. Noita on nyt kohta 4 vuotta lakituvassa selvitelty ja tappiolle jään varmaankin minä, sen verran hyvin oli ex juristinsa kanssa asiat pohjustanut ja mulla on terveys romahtanut enkä jaksa enää tuota showta. Mitä pitempään se jatkuu sitä kauemmin mun elämässä pysyy väkeä, jota en siellä kaipaa, ja sitä huonompaan kuntoon menen.

Hu huh huh huh. Järkky tarina.

Tämä on niitä tarinoita minkä takia miettii että kannattaako ollenkaan mennä naimisiin tai suhteeseen miehen kanssa jos parinkymmenen vuoden päästä voi odottaa tuollainen pommi. 

Lämpimästi, niin paljon voimia sinulle jolle noin kävi. Toivon todella että sinut löytää aito mies, joka osaa arvostaa ja rakastaa ihmistä, kehittymistä, yhdessä ikääntymistä. 

mark kirjoitti:

Avaan teille alapeukuttajille mitä aikuistuminen tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä että on tarpeeksi kokenut ja viisas tietääkseen mihin lähtee mukaan ja mihin ei. Mikä on hyödyllistä ja mikä ei. Älyttömiin ideoihin ei kannata rynnätä mukaan ensin tutkimatta asiaa. Rentoutuminen on sitä ettei tee juuri mitään ja parhaiten se onnistuu esim sohvalla telkkaria katsoen.  

Lisään vielä, että yksi aikuistumisen osa-alue on se, että ei sokeasti toteuta lapsuudenkodissaan oppimiaan malleja vaan osaa pysähtyä kyseenalaistamaan niitä ja miettimään, millainen kumppani haluaa ja kykenee toiselle olemaan. Täällä kun joissain viesteissä on varsin fatalistinen sävy koskien sitä, että ihminen on lapsuutensa olosuhteiden summa ja tulee väistämättä toteuttamaan vanhempiensa parisuhdemallia. Jos on riittävän tietoinen itsestään ja motivoitunut muuttumaan sekä löytämään oman tapansa olla kumppani, ei näin ole. Valitettavan iso osa ihmisistä vain elää elämäänsä sumussa ja siten tulee herkästi siinä sivussa toimineeksi kotoa omaksumansa parisuhdemallin mukaan.

Suurimmat syyt avioliiton loppumiseen lyhykäisesti.

1. On naitu väärä henkilö jostain muusta syystä kuin rakkaudesta. (Veikkaan että yleisin syy)

2. Ei olla hoidettu parisuhdetta.

Ei sovittu yhteen. Miksi tänne ulisemaan.

Katsokaas kun naimisiin ei mennä huvikseen se vihkiminen ei ole vain nätti kaava vaan lupaus olla uskollinen rakastaa tehdä työtä sen eteen ja kantaa toista vaikka mitä tapahtuisi. 

Ja se lupaus tehdään jumalan kasvojen edessä. Ymmärrättekö?

Se ei ole tilaisuus missä mennään yhteen koska trendikkäällä jukalla on iso penis ja vielä isompi lompakko tai maijalla on nätit rinnat ja hän on kuin teinityttö vartaloltaan. Ei vaan siksi että vaikka toisesta tulisi miten muodoton pallero ja köyhä kuin kirkonrotta sinä rakastat häntä ja tuet. Sinä pysyt siinä ja näet vaivaa että pysytte vaikka mitä tapahtuisi ja rakastat. Se on avioliiton ydin.

mark kirjoitti:

Suurimmat syyt avioliiton loppumiseen lyhykäisesti.

1. On naitu väärä henkilö jostain muusta syystä kuin rakkaudesta. (Veikkaan että yleisin syy)

2. Ei olla hoidettu parisuhdetta.

Siis mitä ihmettä?!?!? Veikkaat, että suurin syy on se, että naimisiin ei ole menty rakkaudesta??? Mulle nimenomaan suurin syy oli intohimoinen rakkaus, oikein sokeasti rakastuin, aivan päättömästi. Mikään muu ei vaakakupissa painanut kuin tuo rakkaudentunne. En edes tiennyt, että joku voisi mennä muista syistä naimisiin! Mitä nuo muut syyt edes ovat?!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keski-iässä tulee avioeropiikki, kun naiset menettävät sen minkä vuoksi miehet heistä kiinnostuvat.

Eikös täällä av:llä aina ukot valita, että naiset hakee lähes kaikki erot ja mies olisi liittoon ihan tyytyväinen ? Onko asia siis kuitenkin niin, että keski-iässä  mies menettää sen, minkä takia naiset heistä ovat aikoinaan kiinnostuneet?

Ei mies menetä mitään keski-iässä.

Nainen menettää kun p...u kuivuu eikä seksi kiinnosta ja mies nakkaa pihalle.

Ja miehellä ei ota enää eteen, kun keski-ikä koittaa. Siihen on oikein pitänyt lääkekin kehittää, että ukoilla pelittää. Tiedät varmaan nämä potenssilääkkeet, niitähän on joka lähtöön :) Niitä ei lie tarvittaisi, jos miehillä kyky säilyisi muutenkin.

Akka ei sanonut pahasti.Sanoi hyvästi.Mene sinä länteen minä lähden itään.

Meillä klassisesti mies petti ja jätti kun lapset olivat pieniä.

Ennen sitä meillä oli kuitenkin pitkään ollut vaikeuksia ja en tiedä olisinko voinut muuttaa asioita, mutta ainakin oltaisiin tarvittu

- parempaa kommunikaatiota

- enemmän yhteistä aikaa

- intohimoa ja parempaa seksiä

- toistemme tukemista

- turhat väsymyskinat pois

Meillä feilasi kaikki nämä osa-alueet ja päädyttiin negatiiviseen kierteeseen

Vierailija kirjoitti:

Meidän avioliitto, siitä tuli sellainen sisko ja sen veli suhde. Enkä halunnut elää parisuhteesssa josta puuttuu kaikki hellyys, koskettelu, suudelmat, seksikin .

Olisi pitänyt tehdä tämä montavuotta aikaisemmin, koska tiesin ettei paluuta normiin ole

Varmaan 80 prosenttia avioliitoista muuttuu tällaiseksi keski-iässä.

Vierailija kirjoitti:

Mun ex-mies löysi uuden naisen 52-vuotiaana, silleen perinteisesti itseään puolet nuoremman. Otti ja lähti, olivat salaa olleet kimpassa jo muutaman vuoden. Yhteistä liittoa oli takana silloin 24 vuotta. Erosta ilmoitti tekstiviestillä ja laittoi perään lakimiehen yhteystiedot. Yhteisen sijoitustilin oli putsannut pohjia myöten ja oman puolikkaansa asunnosta antanut vakuudeksi uuteen asuntolainaan uuden vaimonsa kanssa. Noita on nyt kohta 4 vuotta lakituvassa selvitelty ja tappiolle jään varmaankin minä, sen verran hyvin oli ex juristinsa kanssa asiat pohjustanut ja mulla on terveys romahtanut enkä jaksa enää tuota showta. Mitä pitempään se jatkuu sitä kauemmin mun elämässä pysyy väkeä, jota en siellä kaipaa, ja sitä huonompaan kuntoon menen.

noin käy kun akka pihtaa ja luulee että Sohvaperunoiden katsominen samalla?sohvalla riittää miehelle

Oltiin 10 vuotta yhdessä ennen eroa. Ihan suhteen alusta lähtien puhuin miehelle siitä, että tekee liikaa töitä ja stressaa niistä. Alkuun toivoin muutosta ihan puhtaasti miehen oman hyvinvoinnin takia, mutta myöhemmin myös lasten ja itseni takia. Työ vain kiilasi prioriteeteissa kaiken muun ohi. Ihan sama vaikka oli jo kaunis koti, kaksi autoa ja velat maksettu, niin joku pakkomielle siihen työhön oli.

Mies ei muutenkaan kauheasti jakanut asioitaan kanssani, vaikka minä jaoin miehelleni kaiken mikä minun elämässäni oli tärkeää. Molemmista ongelmista puhuttiin vuosia, mutta ei niihin tullut muutosta. Vasta siinä kohtaa, kun aloin tehdä lähtöä, mies yritti vähentää. Se tuntui kuitenkin väkinäiseltä, eikä mies edelleenkään ollut kiinnostunut asioistani, vaikka olikin enemmän paikalla. Kun aloitin uuden työn, ei kysynyt sanallakaan miten siellä meni jne.

Lopulta lähdin. Erosimme kuitenkin sovussa ja olemme edelleen hyvissä väleissä. Enimmäkseen jutellaan lasten asioista. Ex-mieheni ja lasteni suhde läheni selkeästi eron myötä. Pyrimme hoitamaan lapset 50/50. Kun en ole enää paikalla, miehen on oikeasti aivan pakko priorisoida lapset työn edelle (toinen alakoulussa ja toinen alle kouluikäinen) ja se on tehnyt hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Älä tuudittaudu siihen, että oma avioliitto kestäisi lopun elämää 100% varmuudella. Minä tuudittauduin tuohon ajatukseen, kun menin naimisiin. Ajattelin, että kyllähän minun avioliittoni nyt kestää, kun olen valmis näkemään avioliiton eteen vaivaa. En tajunnut, että en voi yksin nähdä tuota vaivaa molempien puolesta. Sen sijaan vuosia suoritin hampaat irvessä ja ajattelin, että kyllä meidän avioliitto kestää. Kannoin vastuun miehenkin puolesta ja oikeastaan rehellisesti sanottuna vedin häntä perässäni. En osannut ja halunnut nähdä miehen saamattomuutta ja haluttomuutta.

Älä tuudittaudu siihen, että toinen olisi varmasti valmis näkemään vaivaa liiton eteen. Itse tein sen virheen, että ajattelin mieheni pitävän meidän avioliittoa myös kestävänä ja olevan valmis näkemään vaivaa liiton eteen, jos tulisi vaikeat ajat. Mies päättikin luovuttaa heti ensimmäisen vastoinkäymisen tullen (ihastui toiseen) ja yhtenä päivänä vain ilmoitti haluavansa erota. Emme koskaan päässeet pariterapiaan asti, sillä mies ei jaksanut edes yrittää. Minä olin myös naiivi, kun olin kuvitellut, että mies haluaisi nähdä vaivaa liittomme eteen eroamisen sijaan.

Meillä hieman samanlainen tarina, paitsi päättyi minuun haluuni erota. Vastoinkäymisiä kyllä oli, mutta jotenkin onnistuin itse luovimaan niistä miestä vetäen perässä. Miehellä oli ajatus, että yhdessä ollaan, mutta hän ei ollut valmis tekemään itse mitään asioiden eteen. Lopulta uuvuin täysin. Mies vain jatkoi jankkausta, ettei muillakaan ole sen paremmin asiat, mutta itse ajattelin, että tapan itseni, koska en kerta kaikkiaan kestänyt enää sitä elämää. Tajusin liian myöhään, että mies oli oppinut lapsuudenperheessään, että toiselle voi puhua miten vain, asioita ei oikeasti tarvitse selvittää, kun se on vanhassa vellomista. Lisäksi vasta lasten synnyttyä minulle selvisi, että miehen suvussa oli jo useammassakin sukupolvessa alkoholin kanssa ongelmaa. Kun tajusin asian, yritin saada miestä ymmärtämään miten lapsuuden kokemukset ovat häneen vaikuttaneet ja miten olisi tärkeää, että hän ymmärtäisi ettei hän siirtäisi traumojaan lapsiinsa. Lienee sanomattakin selvää, ettei niin tapahtunut ja mies on nykyään ex. Ajattelen, ettei oma lapsuus automaattisesti määritä parisuhteita tai perhe-elämää aikuisuudessa, mutta on tärkeää tiedostaa sen vaikutukset sekä hyvässä että pahassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies sairastui skitstofreniaan. Mikä vitsi. Älkää ymmärtäkö väärin, traagista on ollut. Mutta tämä oli se minun turvallinen, vakaa, tasainen järkiliittoni, ja miten kävikään. 10 vuoden liitto suistui hulluuteen ja nyt yritetään epätoivoisena myydä kaikki, pankki hengittää niskaan ja olen poikamme yksinhuoltaja. Kohtalon ivaa kai.

Yksi sadasta sairastuu siihen ja siitä on täysin mahdollista kuntoutua sekä käydä töissä. Miten noin julma ja kylmä voi olla omaa puolisoaan kohtaan, että hylkää kun toinen sairastuu.

Hieno oletus,osaat tosi kattavasti ja monimotoisesti lähestyä asiaa. Myöskään todennäköisyyksien harvinaisuus tai yleisyys, tai onko joku muu diagnoosin saanut työkykyinen vai ei, ei paljon lohduta, mä valitsin itse tämän liiton järjellä tunteideni yli, ja tajuan tilanteen ironian kyllä teravästi.

Minun entinen mieheni ei halua hoitoa. Hän on johdonmukaisesti kieltäytynyt kaikesta hoidosta ja lääkityksestä. Hänestä näin on hyvä, hän on vapaa, eläkkeellä, ei vastuussa enää kenestäkään, hän ei halua omaisuutta, ei enää mitään niitä kahleita mitä joku muu sanoisi arkisesti elämäksi. Minä totesin silloin kun sairastui, että lasten takia on valittava ; aloitettava psykoosinestolääkitys ja muukin hoito tai kotona ei voi olla. Vai miten hyvää luulet tekevän alakoulu ja päiväkoti-ikäisen kehitykselle nähdä äiti painimassa isiltä puukko pois, kun isillä on harhoja ja se on vaarallinen. Se mies jonka kanssa mä menin naimisiin on kuollut ja sen nahkaa käyttää joku irrationaalinen, pelottava, sekava olio jonka psykoosin laukaisee mikä tahansa äkillinen tunnetila, kuten vaikka viha. Enpä olisi voinut ennen itsekään uskoa mitä voi seurata siitä kun viisivuotias heittää lehtiä syksyllä isänsä päälle. Älä kuvittele tietäväsi mitä muiden ihmisten elämässä tapahtuu. Ei tämä ole ollut helppoa meistä kellekään.

Mies eristäytyi muusta perheestä vähitellen kokonaan: söi yksin koneen ääressä, ei puhunut kanssani kuin pari lausetta päivässä käytännön asioista, nukuimme eri huoneessa, seksiä ei ollut kymmeneen vuoteen. Jos itkin sohvalla, hän kulki ohitseni. Lopulta sain voimaa hakea avioeroa. Mies ei ensin halunnut erota, ja sitten muutti pois ja lakkasi samalla kokonaan pitämästä yhteyttä minuun ja kolmeen alakouluikäiseen, yhteiseen lapseemme. Veikkaan masennusta, mutta yritin tarpeeksi paljon (ja ihan liian pitkään). 

Mielestäni suurin kysymys on haluaako jatkossa säilyttää läheisyyden ykkösasiana vai antaako muiden juttujen tulla väliin. Sukulaiset jne on aina jonkin asteinen riesa ja toimivat väärin, mutta onko se kumppanin vika, jos hänen äitinsä käyttäytyy epätoivotulla tavalla?

Samoin voi päättää haluaako panostaa töihin, lapsiin, golffiin, musiikkiin jne. niin ettei ole aikaa puolisolle.

Näihin asioihin voi vaikuttaa tekemällä tietoisen päätöksen joka päivä, mutta kumppanin päätöksiin asiassa ei voi vaikuttaa.

Sitten kun tulee liian paljon asioita väliin, tulee ensin katkeruus ja sen jälkeen ero. Varsinkin katkeruus jos koet itse panostaneesi.

voihan olla, ettei sinun rakas palapeli harrastuksesi olekkaan kumppanisi mielestä maailman tärkein asia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun ex-mies löysi uuden naisen 52-vuotiaana, silleen perinteisesti itseään puolet nuoremman. Otti ja lähti, olivat salaa olleet kimpassa jo muutaman vuoden. Yhteistä liittoa oli takana silloin 24 vuotta. Erosta ilmoitti tekstiviestillä ja laittoi perään lakimiehen yhteystiedot. Yhteisen sijoitustilin oli putsannut pohjia myöten ja oman puolikkaansa asunnosta antanut vakuudeksi uuteen asuntolainaan uuden vaimonsa kanssa. Noita on nyt kohta 4 vuotta lakituvassa selvitelty ja tappiolle jään varmaankin minä, sen verran hyvin oli ex juristinsa kanssa asiat pohjustanut ja mulla on terveys romahtanut enkä jaksa enää tuota showta. Mitä pitempään se jatkuu sitä kauemmin mun elämässä pysyy väkeä, jota en siellä kaipaa, ja sitä huonompaan kuntoon menen.

noin käy kun akka pihtaa ja luulee että Sohvaperunoiden katsominen samalla?sohvalla riittää miehelle

siinäpä menee tuollaisella `miehellä`mitään kukaan tee hetkken huvi naiselle jne

sivu

Mies petti, pitkään ja hartaasti. Kun erosimme, olin 36 -vuotias. Avioliittoa kesti seitsemän vuotta.