Miksi teille tuli avioero?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä 20 vuotta, 25-vuotiaasta 45-vuotiaaksi. Naimisissa siitä 17 vuotta.

Miehen rakkaus vain loppui. Ei ihmeempiä riitoja, ei edes alkoholin käyttöä ikinä (molemmat absolutisteja).

Tuliko tämä sinulle täysin yllätyksenä? Koitko siis että et olisi voinut tehdä asialle mitään?

Tuli se eroilmoitus yllärinä, vaikka olin vaistonnu, ettei mua rakasteta kuten kuuluis.

Eihän tällaiselle voi mitään tehdä. Tunteita ei voi pakottaa.

Kyllä siinä kuule vaan loppui se vanha kunnon "tahtominen".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuosta eroperhetaustasta. Eiköhän sillä ole väliä, mikä eron syy on ollut ja miten ero on hoidettu. Jos ero on ollut ns. kypsien aikuisten pitkän harkinnan tulos ja vanhemmat ovat hyvissä väleissä eron jälkeen vs. ero on ollut riitaisa ja vanhempien välit ovat yhä vaikeat. 

Pahinta turvattomuutta aiheuttaa ero johon ei ole mitään selkeää syytä. Sopuisa toiseen kyllästyminen ja se, että alkaa vain haluta elämältä jotain muuta, on kaikkein rikkovin ero, niin lapselle, kuin sille kyllästymisen kohteelle.

Omassakin liitossa lapsi saa sitten pelätä tämän päivän koittavan, vaikka toimisi itse kuinka hyvin ja rakastavasti.

Itse jouduin tällaisen eron uhriksi ja koen turvattomuutta ja pelkoa jätetyksi tulemisesta nykyisessä muuten täydellisessä suhteessani vielä vuosienkin jälkeen.

M40+

Miksi näin? Mikä tekee siitä pahimman? 

Minä katsoisin, että tuossa on ollut sellainen puoliso, joka salaa todelliset ajatuksensa, jolloin ei saa tietää mitä oikeasti ajattelee. Se on pohjimmiltaan kieroutta. Ihminen, joka alusta asti puhuu ne pahatkin fiiliksensä, jolloin ne käsitellään yhdessä, on luotettavampi kuin kaiken sisäänsä kätkevä "kiltti". Minä varon tuollaista kumppania, vaikkei olekaan kokemusta erosta. Ei suhde koskaan syvene, jos vaikeita asioita ei käsitellä. Tämä tietysti edellyttäen, ettei suhteessa ole esimerkiksi väkivaltaa, jolloin vaikeita asioita ei voi ottaa esille, koska ne pahentavat tilannetta. Silloin yllätysero on pakko ottaa oman turvallisuuden takia.

uppp

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä 20 vuotta, 25-vuotiaasta 45-vuotiaaksi. Naimisissa siitä 17 vuotta.

Miehen rakkaus vain loppui. Ei ihmeempiä riitoja, ei edes alkoholin käyttöä ikinä (molemmat absolutisteja).

Tuliko tämä sinulle täysin yllätyksenä? Koitko siis että et olisi voinut tehdä asialle mitään?

Tuli se eroilmoitus yllärinä, vaikka olin vaistonnu, ettei mua rakasteta kuten kuuluis.

Eihän tällaiselle voi mitään tehdä. Tunteita ei voi pakottaa.

Kyllä siinä kuule vaan loppui se vanha kunnon "tahtominen".

En ole ikinä ymmärtänyt mitä sillä tahtomisella tarkoitetaan. Aivan kuin se olisi pakolla yhdessä olemista enkä ymmärrä sitäkään, kun väitetään avioliiton vaativan valtavasti työtä. Minusta sellainen liitto on ihanne, missä asiat sujuvat kuin itsekseen eikä mikään ole tervanjuontia. Se kertoo, että vierellä on hyvä ja sopiva ihminen. Työ on työtä, rakkaus ei ole työtä. Eiköhän jokainen saa töitä ihan tarpeeksi tehdä, ettei sitä enää parisuhteessa tarvitse tehdä. Toisen seurasta ja yhdessäolosta pitää nauttia.

Ja tämä mielipide 34 vuotta kestäneen parisuhteen kokemuksella.

Kyl ne naiset alkaa menettää sen jo siinä 30v kohdilla ja ylöspäin. Mut tajuamiseen menee se 20v :)

Minä vaihdoin nuorempaan ja hoikempaan.

Vierailija kirjoitti:

Minä vaihdoin nuorempaan ja hoikempaan.

Niin minäkin. Alkoi lihonut ukko ällöttää liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä vaihdoin nuorempaan ja hoikempaan.

Niin minäkin. Alkoi lihonut ukko ällöttää liikaa.

Juu, ei oo kivaa enää kun ei pippeli näy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuosta eroperhetaustasta. Eiköhän sillä ole väliä, mikä eron syy on ollut ja miten ero on hoidettu. Jos ero on ollut ns. kypsien aikuisten pitkän harkinnan tulos ja vanhemmat ovat hyvissä väleissä eron jälkeen vs. ero on ollut riitaisa ja vanhempien välit ovat yhä vaikeat. 

Pahinta turvattomuutta aiheuttaa ero johon ei ole mitään selkeää syytä. Sopuisa toiseen kyllästyminen ja se, että alkaa vain haluta elämältä jotain muuta, on kaikkein rikkovin ero, niin lapselle, kuin sille kyllästymisen kohteelle.

Omassakin liitossa lapsi saa sitten pelätä tämän päivän koittavan, vaikka toimisi itse kuinka hyvin ja rakastavasti.

Itse jouduin tällaisen eron uhriksi ja koen turvattomuutta ja pelkoa jätetyksi tulemisesta nykyisessä muuten täydellisessä suhteessani vielä vuosienkin jälkeen.

M40+

Olen aivan samaa mieltä.

Molemmat pidemmät suhteeni ovat päättyneet silloin, kun kaikki on itse asiassa ollut tosi hyvin. Yhteisiä kauan suunniteltuja haaveita saatu toteutettua, itse ollut onnellinen ja kaikin puolin tyytyväinen. Sitten toinen on yhtäkkiä todennut, ettei tämä olekaan sitä mitä haluaa. Lapsille se oli myös traumaattista ja turvallisuuden tunne katosi. On eri asia olla riitaisessa liitossa joko puolisona tai lapsena, tällöin voi eron jälkeen tuntea helpotusta ja todeta että asiat meni kuten piti. Perushyvän suhteen jälkeen jää pitkäksi aikaan kaaos ja vaikeus luottaa mihinkään.

Meilläkin oli kaikki hyvin tai luulin niin. Mies alkoi kuitenkin viihtyä paremmin työpaikan naisen kanssa ja kai häntä lapsiperhe elämä rasitti vaikka lapset oli jo isoja koululaisia. Ilmoitti sitten vaan että ero tulee. Lapsi ei nyt sitten jo aikuisuuden kynnyksellä halua seurustella, koska seurustelukumppani jättää sitten kuitenkin. En usko että häm perustaa perhettä koskaan. Isä ei halunnut juuri lapsia nähdä kun eivät järkytyksestä heti olleet hyvää pataa uuden emännän kanssa.

Vierailija kirjoitti:

mark kirjoitti:

Suurimmat syyt avioliiton loppumiseen lyhykäisesti.

1. On naitu väärä henkilö jostain muusta syystä kuin rakkaudesta. (Veikkaan että yleisin syy)

2. Ei olla hoidettu parisuhdetta.

Siis mitä ihmettä?!?!? Veikkaat, että suurin syy on se, että naimisiin ei ole menty rakkaudesta??? Mulle nimenomaan suurin syy oli intohimoinen rakkaus, oikein sokeasti rakastuin, aivan päättömästi. Mikään muu ei vaakakupissa painanut kuin tuo rakkaudentunne. En edes tiennyt, että joku voisi mennä muista syistä naimisiin! Mitä nuo muut syyt edes ovat?!

Vaihtoehto 2 näyttää olevan sinun kohdallasi todennäköisempi. Kyllä ihmiset menee alkuhuumassa naimisiin ihastuneisuudesta ja himosta ja myöhemmin sitten erotaan kun arki koittaa ja jännitys katoaa se ei ole rakkautta. Osaa innostaa taloudellisuus tai ulkonäkö sitten tehdään lapset ja ollaankin jumissa paskasti kohtelevan miehen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Kyl ne naiset alkaa menettää sen jo siinä 30v kohdilla ja ylöspäin. Mut tajuamiseen menee se 20v :)

No ne naiset on jo alumperin valinneet väärän kumppanin, eikä ne menetä erossa muuta kuin paskan miehen ja se on vain loppujen lopuksi näiden naisten onni.

Hyvä liitto vain paranee vuosi vuodelta, eikä 30v kohdalla  olla vasta kuin alkutaipaleella.

Aloin olemaan itsestäänselvyys jonka mielipiteitä ei tarvi kuunnella. Mikään asia ei sopinut miehelle, sitten rakkaus vain hiipui ja luottamus katosi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keski-iässä tulee avioeropiikki, kun naiset menettävät sen minkä vuoksi miehet heistä kiinnostuvat.

Eikös täällä av:llä aina ukot valita, että naiset hakee lähes kaikki erot ja mies olisi liittoon ihan tyytyväinen ? Onko asia siis kuitenkin niin, että keski-iässä  mies menettää sen, minkä takia naiset heistä ovat aikoinaan kiinnostuneet?

Ei mies menetä mitään keski-iässä.

Nainen menettää kun p...u kuivuu eikä seksi kiinnosta ja mies nakkaa pihalle.

Kyllä mies menettää. Nimittäin mieskuntonsa. Keski-ikäinen mies on jo pelkkä miehenkuvatus verrattuna nuoreen mieheen. Miehellä ei enää ota eteen ja nainen heittää ukon pellolle velton vehkeensä kanssa ja hankki nuoremman tilalle. Näin se vaan menee.

Ps jos naisella on kuivat paikat, se on helppo korjata liukuvoiteella mutta tuo löysä munaa...... voi voi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä vaihdoin nuorempaan ja hoikempaan.

Niin minäkin. Alkoi lihonut ukko ällöttää liikaa.

Lihonut akka on kyllä aika ällöttävää, sellaiset kannattaa jättää jos ne ällöttävät-

Mies ei ollut riittävän varakas

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vähän tympeä vastaus, mutta kannattaa valita sellainen kumppani, joka ei itse tule eroperheestä ja jolle nimenomaan pitkä avioliitto on arvo itsessään. Nykyään aika harvinaista.

Erot ja lapsuudenperheen mallit puskee tosi herkästi päälle. Ja tilastojenkin valossa vanhempien ero lisää lapsen eroriskiä.

Meilläkin mies vain kyllästyi lopulta. Myönsi, ettei kiinnostanut enää. Ei ollut tahtoa, ei ollut lapsuuden kodin mallia, kannatti kuulemma erota aiemmin kuin myöhemmin. Lapsiakin oli.

Ei se nyt ihan aina näinkään mene. Itse asiassa kaikki tuntemani eroperheiden lapset (tulee mieleen vain 3kpl) ovat pitkissä avioliitoissa ja todella perhekeskeisiä. Uskon, että arvostavat perhettä muita enemmän siksi, että kaipasivat sitä lapsena.

Itse taas olen eronnut, ja sekä mulla, exälläni ja myös muilla tuntemillani eronneilla, vanhemmat on edelleen yhdessä.

Aika typerää neuvoa, että eroperheiden lapsia pitäisi jotenkin hylkiä parisuhteissa. Eiköhän se ole puolisoiden välinen rakkaus ja yhteensopivuus, mikä pitää yhdessä. Lapsuudenperheen malli pitäisi yhdessä korkeintaan pakolla silloin, kun suhde on huono ja kannattaisi jo erota.

Ei meille tullut:)

t. jo 51v naimisissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mark kirjoitti:

Suurimmat syyt avioliiton loppumiseen lyhykäisesti.

1. On naitu väärä henkilö jostain muusta syystä kuin rakkaudesta. (Veikkaan että yleisin syy)

2. Ei olla hoidettu parisuhdetta.

Siis mitä ihmettä?!?!? Veikkaat, että suurin syy on se, että naimisiin ei ole menty rakkaudesta??? Mulle nimenomaan suurin syy oli intohimoinen rakkaus, oikein sokeasti rakastuin, aivan päättömästi. Mikään muu ei vaakakupissa painanut kuin tuo rakkaudentunne. En edes tiennyt, että joku voisi mennä muista syistä naimisiin! Mitä nuo muut syyt edes ovat?!

Ehkäpä tarkoitti, että molempien pitää olla rakastunut. Se ei riitä, että vain toinen on, ja valitettavasti tuollaisiakin liittoja on olemassa, missä jompikumpi ei ole ikinä puolisoaan rakastanutkaan. Tässäkin ketjussa muutama niin kertoi, että naimisiin on menty vain tavan vuoksi ja ihan kivan kanssa.

Mitä olen seurannut, niin osa miehistä ja naisista ei lainkaan hahmota miten rakastunut käyttäytyy. Eli silloin piittaamaton käytös vain jatkuu ja jatkuu koko liiton ajan. Ei ole halua miellyttää toista, silloin ei ole rakkauttakaan. Moni tragedia (tuhlata elämänsä ja tehdä lapset puolison kanssa, jonka kanssa rakkaus ei ole molemminpuolista) jäisi tapahtumatta, jos jo lapsesta asti opetettaisiin, mitä se käytännössä tarkoittaa että rakastaa. Miten sellainen ihminen käyttäytyy jne.

Koska, kuten sanottua, ei riitä, että vain toinen rakastaa ja haluaa tehdä kaikkensa parisuhteen eteen.

Ah, naiset ja tuo lapsenomainen usko johonkin ylimaalliseen romanttiseen rakkauteen. Se on satujen juttuja ja tosielämä on jotain ihan muuta, se syvä kumppanuus ja luottamus kantaa paljon pidemmälle kuin joku vaaleanpunainen höttö.

Mies oli köyhä