Positiivinen kasvatus ja tunnetaitojen opettaminen, kokemuksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsille tarvitse opettaa mitään typeriä sanoittamisia. Esim. meidän lapsi ei halunnut lähteä ulkoilemaan, kun hän ei saanut laittaa hienoja kenkiään jalkaan vaan piti saada "rumat" kengät. Hetki yritettiin jutella lapselle, mutta se vain lietsoi hänen omapäisyyttään. Lopulta sanottiin, että me muut lähdetään nyt. Tule mukaan, jos laitat ne oikeanlaiset kengät. Aika nopeasti lähti mukaan ja unohti koko kenkien olemassaolon.

Tää on ihan ohi aiheen, mutta miksi sulle nyt oli niin tärkeää ettei se laittanut niitä hienoja kenkiä? Aika karua lasta uhkailla yksinjäämisellä ihan vaan sen vuoksi, että hän oli taas valinnut väärin.

Ei ole karua. Sitä kutsutaan lasten kasvattamiseksi. Isosiskonsa laittoi lenkkarit ihan mutisematta. Olisiko sinun mielestäsi koko perheen pitänyt jäädä kotiin, koska yksi ei tee kuten muut? Ps. Meidän lapset on nykyään oikein itsevarmoja ja hyväkäytöksisiä. Heillä on paljon kavereita eivätkä perseile käytännössä yhtään. Kovapäisemmille lapsille pitää olla kovempi kuri.

No ei varmaan niin, kun rankkua heilahtaa heti, kun vähänkään on kanssasi eri mieltä.

Ei oerheen tarvitse jäädä kotiin, tietenkään. Tuossa tilanteessa, jos se perustelu ei riitä, että miksi sä nyt et halua että hän laittaa ne kengät, todetaan, että kyllähän se harmittaa, mutta enemmän harmittaa sit, jos ne kengät menee pilalle. Uhkailulla sä kasvatat ihan vain tunneköyhiä ja pelokkaita lapsia.

Haloo, luitko mun kommenttia lainkaan? Johan sanoin, että ensin lapsen kanssa keskusteltiin. Kun se ei johtanut mihinkään, aikuiset tekivät ratkaisun. Olisiko pitänyt jäädä keskustelemaan lapsen kanssa loppupäiväksi? Mua ei kiinnosta kasvattaa mitään narsisteja.

Ai onko teitä muitakin varhais- tai ammattikasvattajia jotka kokee että otsikon mukaisissa aiheissa mennään nyt liian pitkälle? :o Tuntuu että joka paikassa hehkutetaan ja meillä minä olen ainoa kritisoija jota katsotaan kummissaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsille tarvitse opettaa mitään typeriä sanoittamisia. Esim. meidän lapsi ei halunnut lähteä ulkoilemaan, kun hän ei saanut laittaa hienoja kenkiään jalkaan vaan piti saada "rumat" kengät. Hetki yritettiin jutella lapselle, mutta se vain lietsoi hänen omapäisyyttään. Lopulta sanottiin, että me muut lähdetään nyt. Tule mukaan, jos laitat ne oikeanlaiset kengät. Aika nopeasti lähti mukaan ja unohti koko kenkien olemassaolon.

Et siis tiedä mitä on sanoittaminen.

No kerro ihmeessä mitä se on.

Se on sitä, että opettaa lapselle syy-suhteita, sitä miksi häneltä jokin asia kiellettiin ja sitä, että ymmärtää että se harmittaa.

Niin, eli ymmärsin ihan oikein. Esimerkki: lapsi ei saa karkkia ja saa kaupassa raivarit. Syy: tultiin ostamaan ruokaa, ei karkkia, seuraus: harmitus. Luuletko tosiaan, että normaalilla älyllä varustetut lapset ei ymmärrä tuota? Ja luuletko, että lapsen harmitus vähenee, kun nämä kaikki sanotaan ääneen? Anna mun kaikki kestää...

Ei sen ole tarkoitus vähentää harmitusta. Sen on tarkoitus opettaa sille lapselle, että se harmitus on ok ja hmmärrettävää ja sä jaat sen tunteen. Mikä siinä on niin kauheen vaikeaa sen lapsen tunteet ottaa vastaan ilman kuritusta ja latistamista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnetaitojen opettamisessa sanoittaminen on hyvä juttu, mutta se pitää osata tehdä oikealla tavalla. Ei sellaisella tyrkyttävällä toisen puolesta kaikkitietävällä tavalla vaan sellaisella harmaan sävyt ymmärtävällä tavalla.

EI näin: "Nyt itket, koska sinusta tuntuu pahalta."

Vaan näin: "Nyt itket, koska sinusta tuntuu pahalta, kenties olet pettynyt siihen että et tällä kertaa saanut sitä mitä olisit halunnut. Tai sitten kenties sinua turhauttaa, koska äiti ei antanut sinulle mehua. Tai ehkäpä sinulla on nälkä ja verensokerisi ovat alhaalla ja sen takia sinua itkettää. Tai ehkä jotain muuta, jota äiti ei nyt osaa sanoittaa. Sinä itse kyllä tiedät, mikä sinulla on kun pysähdyt sitä hetkeksi miettimään ja aistimaan. Äiti tässä vain yrittää auttaa sinua, jotta jatkossa osaisit sanoittaa tunteesi ja tarpeesi muille ihmisille."

Tämä tietenkin ikätasoisesti, eli ei liian nuorelle lapselle kannata tehdä asioista liian vaikeita. Mutta ei myöskään pidä pitää lasta jotenkin tyhmänä tai vajaaälyisenä, että hänelle ei kannattaisi asioita kunnolla selittää ja sanallistaa.

Anteeksi nyt hölmöyteni, mutta miksi näitä pitää "sanoittaa"? Eiköhän se lapsi itsekin tiedä miksi sitä harmittaa. Luulisi pikemminkin, että tuollainen lässyttäminen aiheuttaa enemmän ärsytystä. Pikemminkin antaa sen lapsen rauhassa olla harmissaan. Sitten myöhemmällä iällä aloitetaan opettelemaan tunteiden käsittelyä ja säätelyä. Ettei aina tarvitse riehua, vaikka miten harmittaisi. Yleisesti ottaen lapset kyllä oppivat nämä ihan itse. Tytöt toki helpommin kuin pojat.

Ei sanoittaminen ole lässytystä nähnytkään. Eikä sillä viedä mitään pois, ihan saa rauhassa olla harmissaan.

Kerro ihan yksityiskohtaisesti miten lasta auttaa se, että hänelle kerrotaan että sinua harmittaa nyt kun et saanut karkkia. Eikö hän muka itse tiedä sitä? Miten tyhminä te lapsia pidätte? Joillekin taaperolle ei taas puhe edes tehoa, joten mitä hyötyä siitäkään on?

Ei hänelle kerrota, että sua harmittaa, kun et saanut karkkia vaan kerrotaan, että on ok, että sua harmittaa, kun et sitä karkkia saanut. Vissi ero

Eli kannustetaan vetämään seuraavallakin kerralla itkupotkuraivarit kaupan lattialla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsille tarvitse opettaa mitään typeriä sanoittamisia. Esim. meidän lapsi ei halunnut lähteä ulkoilemaan, kun hän ei saanut laittaa hienoja kenkiään jalkaan vaan piti saada "rumat" kengät. Hetki yritettiin jutella lapselle, mutta se vain lietsoi hänen omapäisyyttään. Lopulta sanottiin, että me muut lähdetään nyt. Tule mukaan, jos laitat ne oikeanlaiset kengät. Aika nopeasti lähti mukaan ja unohti koko kenkien olemassaolon.

Tää on ihan ohi aiheen, mutta miksi sulle nyt oli niin tärkeää ettei se laittanut niitä hienoja kenkiä? Aika karua lasta uhkailla yksinjäämisellä ihan vaan sen vuoksi, että hän oli taas valinnut väärin.

Ei ole karua. Sitä kutsutaan lasten kasvattamiseksi. Isosiskonsa laittoi lenkkarit ihan mutisematta. Olisiko sinun mielestäsi koko perheen pitänyt jäädä kotiin, koska yksi ei tee kuten muut? Ps. Meidän lapset on nykyään oikein itsevarmoja ja hyväkäytöksisiä. Heillä on paljon kavereita eivätkä perseile käytännössä yhtään. Kovapäisemmille lapsille pitää olla kovempi kuri.

No ei varmaan niin, kun rankkua heilahtaa heti, kun vähänkään on kanssasi eri mieltä.

Ei oerheen tarvitse jäädä kotiin, tietenkään. Tuossa tilanteessa, jos se perustelu ei riitä, että miksi sä nyt et halua että hän laittaa ne kengät, todetaan, että kyllähän se harmittaa, mutta enemmän harmittaa sit, jos ne kengät menee pilalle. Uhkailulla sä kasvatat ihan vain tunneköyhiä ja pelokkaita lapsia.

Haloo, luitko mun kommenttia lainkaan? Johan sanoin, että ensin lapsen kanssa keskusteltiin. Kun se ei johtanut mihinkään, aikuiset tekivät ratkaisun. Olisiko pitänyt jäädä keskustelemaan lapsen kanssa loppupäiväksi? Mua ei kiinnosta kasvattaa mitään narsisteja.

Aikuiset tekivät ratkaisun uhkailemalla. Jos et osaa lastasi kasvattaa uhkailematta, jätä se sit muille. Sama lopputulos, lähdetään, mutta se uhma on otettu vastaan, ei lytätty.

Ehkä onkin parempi ettet sanoita, kun sun mielestä se on lapselle periksiantamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnetaitojen opettamisessa sanoittaminen on hyvä juttu, mutta se pitää osata tehdä oikealla tavalla. Ei sellaisella tyrkyttävällä toisen puolesta kaikkitietävällä tavalla vaan sellaisella harmaan sävyt ymmärtävällä tavalla.

EI näin: "Nyt itket, koska sinusta tuntuu pahalta."

Vaan näin: "Nyt itket, koska sinusta tuntuu pahalta, kenties olet pettynyt siihen että et tällä kertaa saanut sitä mitä olisit halunnut. Tai sitten kenties sinua turhauttaa, koska äiti ei antanut sinulle mehua. Tai ehkäpä sinulla on nälkä ja verensokerisi ovat alhaalla ja sen takia sinua itkettää. Tai ehkä jotain muuta, jota äiti ei nyt osaa sanoittaa. Sinä itse kyllä tiedät, mikä sinulla on kun pysähdyt sitä hetkeksi miettimään ja aistimaan. Äiti tässä vain yrittää auttaa sinua, jotta jatkossa osaisit sanoittaa tunteesi ja tarpeesi muille ihmisille."

Tämä tietenkin ikätasoisesti, eli ei liian nuorelle lapselle kannata tehdä asioista liian vaikeita. Mutta ei myöskään pidä pitää lasta jotenkin tyhmänä tai vajaaälyisenä, että hänelle ei kannattaisi asioita kunnolla selittää ja sanallistaa.

Anteeksi nyt hölmöyteni, mutta miksi näitä pitää "sanoittaa"? Eiköhän se lapsi itsekin tiedä miksi sitä harmittaa. Luulisi pikemminkin, että tuollainen lässyttäminen aiheuttaa enemmän ärsytystä. Pikemminkin antaa sen lapsen rauhassa olla harmissaan. Sitten myöhemmällä iällä aloitetaan opettelemaan tunteiden käsittelyä ja säätelyä. Ettei aina tarvitse riehua, vaikka miten harmittaisi. Yleisesti ottaen lapset kyllä oppivat nämä ihan itse. Tytöt toki helpommin kuin pojat.

Ei sanoittaminen ole lässytystä nähnytkään. Eikä sillä viedä mitään pois, ihan saa rauhassa olla harmissaan.

Kerro ihan yksityiskohtaisesti miten lasta auttaa se, että hänelle kerrotaan että sinua harmittaa nyt kun et saanut karkkia. Eikö hän muka itse tiedä sitä? Miten tyhminä te lapsia pidätte? Joillekin taaperolle ei taas puhe edes tehoa, joten mitä hyötyä siitäkään on?

Ei hänelle kerrota, että sua harmittaa, kun et saanut karkkia vaan kerrotaan, että on ok, että sua harmittaa, kun et sitä karkkia saanut. Vissi ero

Ja ero on lapsen mielessä mikä? Lopettaako itkun/raivoamisen? Ei. Jos mulle olisi lapsena tullut joku tolleen lässyttämään, olisin varmaan lätkäissyt turpaan. Olin erittäin temperamenttinen lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnetaitojen opettamisessa sanoittaminen on hyvä juttu, mutta se pitää osata tehdä oikealla tavalla. Ei sellaisella tyrkyttävällä toisen puolesta kaikkitietävällä tavalla vaan sellaisella harmaan sävyt ymmärtävällä tavalla.

EI näin: "Nyt itket, koska sinusta tuntuu pahalta."

Vaan näin: "Nyt itket, koska sinusta tuntuu pahalta, kenties olet pettynyt siihen että et tällä kertaa saanut sitä mitä olisit halunnut. Tai sitten kenties sinua turhauttaa, koska äiti ei antanut sinulle mehua. Tai ehkäpä sinulla on nälkä ja verensokerisi ovat alhaalla ja sen takia sinua itkettää. Tai ehkä jotain muuta, jota äiti ei nyt osaa sanoittaa. Sinä itse kyllä tiedät, mikä sinulla on kun pysähdyt sitä hetkeksi miettimään ja aistimaan. Äiti tässä vain yrittää auttaa sinua, jotta jatkossa osaisit sanoittaa tunteesi ja tarpeesi muille ihmisille."

Tämä tietenkin ikätasoisesti, eli ei liian nuorelle lapselle kannata tehdä asioista liian vaikeita. Mutta ei myöskään pidä pitää lasta jotenkin tyhmänä tai vajaaälyisenä, että hänelle ei kannattaisi asioita kunnolla selittää ja sanallistaa.

Anteeksi nyt hölmöyteni, mutta miksi näitä pitää "sanoittaa"? Eiköhän se lapsi itsekin tiedä miksi sitä harmittaa. Luulisi pikemminkin, että tuollainen lässyttäminen aiheuttaa enemmän ärsytystä. Pikemminkin antaa sen lapsen rauhassa olla harmissaan. Sitten myöhemmällä iällä aloitetaan opettelemaan tunteiden käsittelyä ja säätelyä. Ettei aina tarvitse riehua, vaikka miten harmittaisi. Yleisesti ottaen lapset kyllä oppivat nämä ihan itse. Tytöt toki helpommin kuin pojat.

Ei sanoittaminen ole lässytystä nähnytkään. Eikä sillä viedä mitään pois, ihan saa rauhassa olla harmissaan.

Kerro ihan yksityiskohtaisesti miten lasta auttaa se, että hänelle kerrotaan että sinua harmittaa nyt kun et saanut karkkia. Eikö hän muka itse tiedä sitä? Miten tyhminä te lapsia pidätte? Joillekin taaperolle ei taas puhe edes tehoa, joten mitä hyötyä siitäkään on?

Ei hänelle kerrota, että sua harmittaa, kun et saanut karkkia vaan kerrotaan, että on ok, että sua harmittaa, kun et sitä karkkia saanut. Vissi ero

Eli kannustetaan vetämään seuraavallakin kerralla itkupotkuraivarit kaupan lattialla?

Kerrotaan, että se on ok, jos näin tekee. Harva tekee, kun huomaa ettei se haittaisi, mutta ei se sitä karkkia hänelle myöskään tuo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnetaitojen opettamisessa sanoittaminen on hyvä juttu, mutta se pitää osata tehdä oikealla tavalla. Ei sellaisella tyrkyttävällä toisen puolesta kaikkitietävällä tavalla vaan sellaisella harmaan sävyt ymmärtävällä tavalla.

EI näin: "Nyt itket, koska sinusta tuntuu pahalta."

Vaan näin: "Nyt itket, koska sinusta tuntuu pahalta, kenties olet pettynyt siihen että et tällä kertaa saanut sitä mitä olisit halunnut. Tai sitten kenties sinua turhauttaa, koska äiti ei antanut sinulle mehua. Tai ehkäpä sinulla on nälkä ja verensokerisi ovat alhaalla ja sen takia sinua itkettää. Tai ehkä jotain muuta, jota äiti ei nyt osaa sanoittaa. Sinä itse kyllä tiedät, mikä sinulla on kun pysähdyt sitä hetkeksi miettimään ja aistimaan. Äiti tässä vain yrittää auttaa sinua, jotta jatkossa osaisit sanoittaa tunteesi ja tarpeesi muille ihmisille."

Tämä tietenkin ikätasoisesti, eli ei liian nuorelle lapselle kannata tehdä asioista liian vaikeita. Mutta ei myöskään pidä pitää lasta jotenkin tyhmänä tai vajaaälyisenä, että hänelle ei kannattaisi asioita kunnolla selittää ja sanallistaa.

Anteeksi nyt hölmöyteni, mutta miksi näitä pitää "sanoittaa"? Eiköhän se lapsi itsekin tiedä miksi sitä harmittaa. Luulisi pikemminkin, että tuollainen lässyttäminen aiheuttaa enemmän ärsytystä. Pikemminkin antaa sen lapsen rauhassa olla harmissaan. Sitten myöhemmällä iällä aloitetaan opettelemaan tunteiden käsittelyä ja säätelyä. Ettei aina tarvitse riehua, vaikka miten harmittaisi. Yleisesti ottaen lapset kyllä oppivat nämä ihan itse. Tytöt toki helpommin kuin pojat.

Ei sanoittaminen ole lässytystä nähnytkään. Eikä sillä viedä mitään pois, ihan saa rauhassa olla harmissaan.

Kerro ihan yksityiskohtaisesti miten lasta auttaa se, että hänelle kerrotaan että sinua harmittaa nyt kun et saanut karkkia. Eikö hän muka itse tiedä sitä? Miten tyhminä te lapsia pidätte? Joillekin taaperolle ei taas puhe edes tehoa, joten mitä hyötyä siitäkään on?

Ei hänelle kerrota, että sua harmittaa, kun et saanut karkkia vaan kerrotaan, että on ok, että sua harmittaa, kun et sitä karkkia saanut. Vissi ero

Ja ero on lapsen mielessä mikä? Lopettaako itkun/raivoamisen? Ei. Jos mulle olisi lapsena tullut joku tolleen lässyttämään, olisin varmaan lätkäissyt turpaan. Olin erittäin temperamenttinen lapsi.

Ei lopeta niin, mutta miksi tarvitsisi? Sulle olis voinut tehdä hyvää, jos joku olisi kertonut, että temperamenttisi on ok.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsille tarvitse opettaa mitään typeriä sanoittamisia. Esim. meidän lapsi ei halunnut lähteä ulkoilemaan, kun hän ei saanut laittaa hienoja kenkiään jalkaan vaan piti saada "rumat" kengät. Hetki yritettiin jutella lapselle, mutta se vain lietsoi hänen omapäisyyttään. Lopulta sanottiin, että me muut lähdetään nyt. Tule mukaan, jos laitat ne oikeanlaiset kengät. Aika nopeasti lähti mukaan ja unohti koko kenkien olemassaolon.

Et siis tiedä mitä on sanoittaminen.

No kerro ihmeessä mitä se on.

Se on sitä, että opettaa lapselle syy-suhteita, sitä miksi häneltä jokin asia kiellettiin ja sitä, että ymmärtää että se harmittaa.

Lapset tietää sen jo. Niiden tapana on vain kokeilla rajoja. Ja silloin ne rajat laitetaan, ei jäädä vatvomaan jotain tunteita, joista lapsi itse on jo aivan tietoinen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi nuoret naiset uskovat tuollaisiin hömppä"tieteisiin"?

Luulisin, että se tuo jotain turvallisuuden tunnetta. Nykyään perheet ovat niin pieniä ja uusilla äideillä ei aina ole kokemusta esim. pienemmistä sisaruksista ja lapsista. Sitten sen oman kanssa on ihan paniikissa, kun se on vaikka surullinen. "Tiede" tuo sitten turvaa tuohon hätään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnetaitojen opettamisessa sanoittaminen on hyvä juttu, mutta se pitää osata tehdä oikealla tavalla. Ei sellaisella tyrkyttävällä toisen puolesta kaikkitietävällä tavalla vaan sellaisella harmaan sävyt ymmärtävällä tavalla.

EI näin: "Nyt itket, koska sinusta tuntuu pahalta."

Vaan näin: "Nyt itket, koska sinusta tuntuu pahalta, kenties olet pettynyt siihen että et tällä kertaa saanut sitä mitä olisit halunnut. Tai sitten kenties sinua turhauttaa, koska äiti ei antanut sinulle mehua. Tai ehkäpä sinulla on nälkä ja verensokerisi ovat alhaalla ja sen takia sinua itkettää. Tai ehkä jotain muuta, jota äiti ei nyt osaa sanoittaa. Sinä itse kyllä tiedät, mikä sinulla on kun pysähdyt sitä hetkeksi miettimään ja aistimaan. Äiti tässä vain yrittää auttaa sinua, jotta jatkossa osaisit sanoittaa tunteesi ja tarpeesi muille ihmisille."

Tämä tietenkin ikätasoisesti, eli ei liian nuorelle lapselle kannata tehdä asioista liian vaikeita. Mutta ei myöskään pidä pitää lasta jotenkin tyhmänä tai vajaaälyisenä, että hänelle ei kannattaisi asioita kunnolla selittää ja sanallistaa.

Anteeksi nyt hölmöyteni, mutta miksi näitä pitää "sanoittaa"? Eiköhän se lapsi itsekin tiedä miksi sitä harmittaa. Luulisi pikemminkin, että tuollainen lässyttäminen aiheuttaa enemmän ärsytystä. Pikemminkin antaa sen lapsen rauhassa olla harmissaan. Sitten myöhemmällä iällä aloitetaan opettelemaan tunteiden käsittelyä ja säätelyä. Ettei aina tarvitse riehua, vaikka miten harmittaisi. Yleisesti ottaen lapset kyllä oppivat nämä ihan itse. Tytöt toki helpommin kuin pojat.

Ei sanoittaminen ole lässytystä nähnytkään. Eikä sillä viedä mitään pois, ihan saa rauhassa olla harmissaan.

Kerro ihan yksityiskohtaisesti miten lasta auttaa se, että hänelle kerrotaan että sinua harmittaa nyt kun et saanut karkkia. Eikö hän muka itse tiedä sitä? Miten tyhminä te lapsia pidätte? Joillekin taaperolle ei taas puhe edes tehoa, joten mitä hyötyä siitäkään on?

Ei hänelle kerrota, että sua harmittaa, kun et saanut karkkia vaan kerrotaan, että on ok, että sua harmittaa, kun et sitä karkkia saanut. Vissi ero

Ja ero on lapsen mielessä mikä? Lopettaako itkun/raivoamisen? Ei. Jos mulle olisi lapsena tullut joku tolleen lässyttämään, olisin varmaan lätkäissyt turpaan. Olin erittäin temperamenttinen lapsi.

Ei lopeta niin, mutta miksi tarvitsisi? Sulle olis voinut tehdä hyvää, jos joku olisi kertonut, että temperamenttisi on ok.

Voi olla, mutta toisaalta mikähän koulukiusaaja musta olisi tullut, jos kaikki raivokohtaukset olisi validoitu..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnetaitojen opettamisessa sanoittaminen on hyvä juttu, mutta se pitää osata tehdä oikealla tavalla. Ei sellaisella tyrkyttävällä toisen puolesta kaikkitietävällä tavalla vaan sellaisella harmaan sävyt ymmärtävällä tavalla.

EI näin: "Nyt itket, koska sinusta tuntuu pahalta."

Vaan näin: "Nyt itket, koska sinusta tuntuu pahalta, kenties olet pettynyt siihen että et tällä kertaa saanut sitä mitä olisit halunnut. Tai sitten kenties sinua turhauttaa, koska äiti ei antanut sinulle mehua. Tai ehkäpä sinulla on nälkä ja verensokerisi ovat alhaalla ja sen takia sinua itkettää. Tai ehkä jotain muuta, jota äiti ei nyt osaa sanoittaa. Sinä itse kyllä tiedät, mikä sinulla on kun pysähdyt sitä hetkeksi miettimään ja aistimaan. Äiti tässä vain yrittää auttaa sinua, jotta jatkossa osaisit sanoittaa tunteesi ja tarpeesi muille ihmisille."

Tämä tietenkin ikätasoisesti, eli ei liian nuorelle lapselle kannata tehdä asioista liian vaikeita. Mutta ei myöskään pidä pitää lasta jotenkin tyhmänä tai vajaaälyisenä, että hänelle ei kannattaisi asioita kunnolla selittää ja sanallistaa.

Anteeksi nyt hölmöyteni, mutta miksi näitä pitää "sanoittaa"? Eiköhän se lapsi itsekin tiedä miksi sitä harmittaa. Luulisi pikemminkin, että tuollainen lässyttäminen aiheuttaa enemmän ärsytystä. Pikemminkin antaa sen lapsen rauhassa olla harmissaan. Sitten myöhemmällä iällä aloitetaan opettelemaan tunteiden käsittelyä ja säätelyä. Ettei aina tarvitse riehua, vaikka miten harmittaisi. Yleisesti ottaen lapset kyllä oppivat nämä ihan itse. Tytöt toki helpommin kuin pojat.

Ei sanoittaminen ole lässytystä nähnytkään. Eikä sillä viedä mitään pois, ihan saa rauhassa olla harmissaan.

Kerro ihan yksityiskohtaisesti miten lasta auttaa se, että hänelle kerrotaan että sinua harmittaa nyt kun et saanut karkkia. Eikö hän muka itse tiedä sitä? Miten tyhminä te lapsia pidätte? Joillekin taaperolle ei taas puhe edes tehoa, joten mitä hyötyä siitäkään on?

Ei hänelle kerrota, että sua harmittaa, kun et saanut karkkia vaan kerrotaan, että on ok, että sua harmittaa, kun et sitä karkkia saanut. Vissi ero

Ja ero on lapsen mielessä mikä? Lopettaako itkun/raivoamisen? Ei. Jos mulle olisi lapsena tullut joku tolleen lässyttämään, olisin varmaan lätkäissyt turpaan. Olin erittäin temperamenttinen lapsi.

Miksi sen pitäisi lopettaa? Lapselle lapselle ei tietenkään sanoiteta yhtään mitään kesken raivarin vaan sanotaan, että olen tässä, jos haluat puhua raivarin jälkeen. Sit sanotaan ensin, että olipas aikamoinen raivari, hyvin sä siitä selvisit. Sen jälkeen kerrotaan, että se on kyllä tosi harmillista ettei voi saada karkkia aina kun haluaa.

No mutta nythän näitä sanoittaminen lapsia nähdään kouluissa. Riehuminen, narsistinen käytös ja koulukiusaaminen rehottaa. Hienosti meni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsille tarvitse opettaa mitään typeriä sanoittamisia. Esim. meidän lapsi ei halunnut lähteä ulkoilemaan, kun hän ei saanut laittaa hienoja kenkiään jalkaan vaan piti saada "rumat" kengät. Hetki yritettiin jutella lapselle, mutta se vain lietsoi hänen omapäisyyttään. Lopulta sanottiin, että me muut lähdetään nyt. Tule mukaan, jos laitat ne oikeanlaiset kengät. Aika nopeasti lähti mukaan ja unohti koko kenkien olemassaolon.

Et siis tiedä mitä on sanoittaminen.

No kerro ihmeessä mitä se on.

Se on sitä, että opettaa lapselle syy-suhteita, sitä miksi häneltä jokin asia kiellettiin ja sitä, että ymmärtää että se harmittaa.

Lapset tietää sen jo. Niiden tapana on vain kokeilla rajoja. Ja silloin ne rajat laitetaan, ei jäädä vatvomaan jotain tunteita, joista lapsi itse on jo aivan tietoinen.

Ei se lapsi kuule ole niistä tietoinen. Raivarit on pelottavia lapselle. Kumma jos et tätä vähää tiedä.

Ammattikasvattajana olen huomannut, että siinä massiivisen raivokohtauksen aikana on kaikista varminta ja turvallisinta pitää suu kiinni, koska raivari syvenee ja kasvaa sitä mukaa kun aikuinen alkaa lässyttämään tunteista. Kun pahin raivo on laantunut, niin sen voi saada uudelleen leimahtamaan, kun aletaan taas kysellä ja jaaritella niistä tunteista, tai sitten voidaan päästä tilanteesta irti kun keksitään jokin ihan muu puheenaihe.

Voit olla empaattinen ja läsnä lapselle myös hiljaa. Ajattele jos kesken kamalimman raivari sun miehes tulisi vaikka kertomaan sulle että " sä oot nyt kovin vihainen, kun join viimeiset ruokarahat, se on ihan ok, olla vihainen, mutta se menee ohi..." 😆 Voi olla, ettei se raivari siitä ainakaan laantuisi....

On tää aika hauska ketju. Sanoittamisen vastustajille kaikki on "lässyttäviä eukkoja, joita lyödään turpiin", liiba laabaa tai ihan vaan paskaa. Mietin vaan, miten teidät on kasvatettu, koska jos teidän tekemisiänne on lapsena sanoitettu, niin en varmaan tee niin omani kanssa. Sillä kasvaa ilmeisesti aika epäkohteliaita ja aggressiivisia aikuisia. No teidän tunteita ei ole vissiin sanoitettu, mutta ei teidänkään kasvatuksen tulokset kovin mairittelevilta näytä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnetaitojen opettamisessa sanoittaminen on hyvä juttu, mutta se pitää osata tehdä oikealla tavalla. Ei sellaisella tyrkyttävällä toisen puolesta kaikkitietävällä tavalla vaan sellaisella harmaan sävyt ymmärtävällä tavalla.

EI näin: "Nyt itket, koska sinusta tuntuu pahalta."

Vaan näin: "Nyt itket, koska sinusta tuntuu pahalta, kenties olet pettynyt siihen että et tällä kertaa saanut sitä mitä olisit halunnut. Tai sitten kenties sinua turhauttaa, koska äiti ei antanut sinulle mehua. Tai ehkäpä sinulla on nälkä ja verensokerisi ovat alhaalla ja sen takia sinua itkettää. Tai ehkä jotain muuta, jota äiti ei nyt osaa sanoittaa. Sinä itse kyllä tiedät, mikä sinulla on kun pysähdyt sitä hetkeksi miettimään ja aistimaan. Äiti tässä vain yrittää auttaa sinua, jotta jatkossa osaisit sanoittaa tunteesi ja tarpeesi muille ihmisille."

Tämä tietenkin ikätasoisesti, eli ei liian nuorelle lapselle kannata tehdä asioista liian vaikeita. Mutta ei myöskään pidä pitää lasta jotenkin tyhmänä tai vajaaälyisenä, että hänelle ei kannattaisi asioita kunnolla selittää ja sanallistaa.

Anteeksi nyt hölmöyteni, mutta miksi näitä pitää "sanoittaa"? Eiköhän se lapsi itsekin tiedä miksi sitä harmittaa. Luulisi pikemminkin, että tuollainen lässyttäminen aiheuttaa enemmän ärsytystä. Pikemminkin antaa sen lapsen rauhassa olla harmissaan. Sitten myöhemmällä iällä aloitetaan opettelemaan tunteiden käsittelyä ja säätelyä. Ettei aina tarvitse riehua, vaikka miten harmittaisi. Yleisesti ottaen lapset kyllä oppivat nämä ihan itse. Tytöt toki helpommin kuin pojat.

Ei sanoittaminen ole lässytystä nähnytkään. Eikä sillä viedä mitään pois, ihan saa rauhassa olla harmissaan.

Kerro ihan yksityiskohtaisesti miten lasta auttaa se, että hänelle kerrotaan että sinua harmittaa nyt kun et saanut karkkia. Eikö hän muka itse tiedä sitä? Miten tyhminä te lapsia pidätte? Joillekin taaperolle ei taas puhe edes tehoa, joten mitä hyötyä siitäkään on?

Ei hänelle kerrota, että sua harmittaa, kun et saanut karkkia vaan kerrotaan, että on ok, että sua harmittaa, kun et sitä karkkia saanut. Vissi ero

Ja ero on lapsen mielessä mikä? Lopettaako itkun/raivoamisen? Ei. Jos mulle olisi lapsena tullut joku tolleen lässyttämään, olisin varmaan lätkäissyt turpaan. Olin erittäin temperamenttinen lapsi.

Miksi sen pitäisi lopettaa? Lapselle lapselle ei tietenkään sanoiteta yhtään mitään kesken raivarin vaan sanotaan, että olen tässä, jos haluat puhua raivarin jälkeen. Sit sanotaan ensin, että olipas aikamoinen raivari, hyvin sä siitä selvisit. Sen jälkeen kerrotaan, että se on kyllä tosi harmillista ettei voi saada karkkia aina kun haluaa.

Sivistysmaissa se lapsi kannetaan kaupasta ulos ja annetaan sen huutaa ulkona. Kun/jos rauhoittuu, mennään takaisin kauppaan. Näin lapsi oppii, että kaupassa (joka on maailma pienoiskoossa) on muitakin ihmisiä, jotka pitää ottaa huomioon. Lapsi myös oppii, että jos haluaa kauppareissulle mukaan, ei raivarit tule kysymykseen. Toiset asiakkaat huokaisevat helpotuksesta, kun näkevät normaalin vanhemman, joka ei yritä "sanoittaa" puolta tuntia sitä lapsensa tuskaa siinä karkkihyllyn edessä.

Vierailija kirjoitti:

Ammattikasvattajana olen huomannut, että siinä massiivisen raivokohtauksen aikana on kaikista varminta ja turvallisinta pitää suu kiinni, koska raivari syvenee ja kasvaa sitä mukaa kun aikuinen alkaa lässyttämään tunteista. Kun pahin raivo on laantunut, niin sen voi saada uudelleen leimahtamaan, kun aletaan taas kysellä ja jaaritella niistä tunteista, tai sitten voidaan päästä tilanteesta irti kun keksitään jokin ihan muu puheenaihe.

Voit olla empaattinen ja läsnä lapselle myös hiljaa. Ajattele jos kesken kamalimman raivari sun miehes tulisi vaikka kertomaan sulle että " sä oot nyt kovin vihainen, kun join viimeiset ruokarahat, se on ihan ok, olla vihainen, mutta se menee ohi..." 😆 Voi olla, ettei se raivari siitä ainakaan laantuisi....

Oikein ammattikasvattaja opettaa sivuuttamasn ikävät tunteet. Huh huh, toivottavasti et oikeasti tee noin.

Näitä mammoja jotka tyrkkii kirjaa tai harhauttaa lasta, on ihan liikaa. Sit ne on teininä mun vastaanotolla paniikkihäiriön vuoksi, kun ne ei osaa lainkaan käsitellä tunteitaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnetaitojen opettamisessa sanoittaminen on hyvä juttu, mutta se pitää osata tehdä oikealla tavalla. Ei sellaisella tyrkyttävällä toisen puolesta kaikkitietävällä tavalla vaan sellaisella harmaan sävyt ymmärtävällä tavalla.

EI näin: "Nyt itket, koska sinusta tuntuu pahalta."

Vaan näin: "Nyt itket, koska sinusta tuntuu pahalta, kenties olet pettynyt siihen että et tällä kertaa saanut sitä mitä olisit halunnut. Tai sitten kenties sinua turhauttaa, koska äiti ei antanut sinulle mehua. Tai ehkäpä sinulla on nälkä ja verensokerisi ovat alhaalla ja sen takia sinua itkettää. Tai ehkä jotain muuta, jota äiti ei nyt osaa sanoittaa. Sinä itse kyllä tiedät, mikä sinulla on kun pysähdyt sitä hetkeksi miettimään ja aistimaan. Äiti tässä vain yrittää auttaa sinua, jotta jatkossa osaisit sanoittaa tunteesi ja tarpeesi muille ihmisille."

Tämä tietenkin ikätasoisesti, eli ei liian nuorelle lapselle kannata tehdä asioista liian vaikeita. Mutta ei myöskään pidä pitää lasta jotenkin tyhmänä tai vajaaälyisenä, että hänelle ei kannattaisi asioita kunnolla selittää ja sanallistaa.

Anteeksi nyt hölmöyteni, mutta miksi näitä pitää "sanoittaa"? Eiköhän se lapsi itsekin tiedä miksi sitä harmittaa. Luulisi pikemminkin, että tuollainen lässyttäminen aiheuttaa enemmän ärsytystä. Pikemminkin antaa sen lapsen rauhassa olla harmissaan. Sitten myöhemmällä iällä aloitetaan opettelemaan tunteiden käsittelyä ja säätelyä. Ettei aina tarvitse riehua, vaikka miten harmittaisi. Yleisesti ottaen lapset kyllä oppivat nämä ihan itse. Tytöt toki helpommin kuin pojat.

Ei sanoittaminen ole lässytystä nähnytkään. Eikä sillä viedä mitään pois, ihan saa rauhassa olla harmissaan.

Kerro ihan yksityiskohtaisesti miten lasta auttaa se, että hänelle kerrotaan että sinua harmittaa nyt kun et saanut karkkia. Eikö hän muka itse tiedä sitä? Miten tyhminä te lapsia pidätte? Joillekin taaperolle ei taas puhe edes tehoa, joten mitä hyötyä siitäkään on?

Ei hänelle kerrota, että sua harmittaa, kun et saanut karkkia vaan kerrotaan, että on ok, että sua harmittaa, kun et sitä karkkia saanut. Vissi ero

Ja ero on lapsen mielessä mikä? Lopettaako itkun/raivoamisen? Ei. Jos mulle olisi lapsena tullut joku tolleen lässyttämään, olisin varmaan lätkäissyt turpaan. Olin erittäin temperamenttinen lapsi.

Miksi sen pitäisi lopettaa? Lapselle lapselle ei tietenkään sanoiteta yhtään mitään kesken raivarin vaan sanotaan, että olen tässä, jos haluat puhua raivarin jälkeen. Sit sanotaan ensin, että olipas aikamoinen raivari, hyvin sä siitä selvisit. Sen jälkeen kerrotaan, että se on kyllä tosi harmillista ettei voi saada karkkia aina kun haluaa.

Sivistysmaissa se lapsi kannetaan kaupasta ulos ja annetaan sen huutaa ulkona. Kun/jos rauhoittuu, mennään takaisin kauppaan. Näin lapsi oppii, että kaupassa (joka on maailma pienoiskoossa) on muitakin ihmisiä, jotka pitää ottaa huomioon. Lapsi myös oppii, että jos haluaa kauppareissulle mukaan, ei raivarit tule kysymykseen. Toiset asiakkaat huokaisevat helpotuksesta, kun näkevät normaalin vanhemman, joka ei yritä "sanoittaa" puolta tuntia sitä lapsensa tuskaa siinä karkkihyllyn edessä.

Kukaan ei sanoita karkkihyllyn edessä mitään. Jos lapsen tunteet sua noin hävettää tai on merkki muiden häiritsemisestä, niin kumma on. Opetat vain ettei ikävät tunteet ole ok, et mitään muuta.

Vierailija kirjoitti:

Ammattikasvattajana olen huomannut, että siinä massiivisen raivokohtauksen aikana on kaikista varminta ja turvallisinta pitää suu kiinni, koska raivari syvenee ja kasvaa sitä mukaa kun aikuinen alkaa lässyttämään tunteista. Kun pahin raivo on laantunut, niin sen voi saada uudelleen leimahtamaan, kun aletaan taas kysellä ja jaaritella niistä tunteista, tai sitten voidaan päästä tilanteesta irti kun keksitään jokin ihan muu puheenaihe.

Voit olla empaattinen ja läsnä lapselle myös hiljaa. Ajattele jos kesken kamalimman raivari sun miehes tulisi vaikka kertomaan sulle että " sä oot nyt kovin vihainen, kun join viimeiset ruokarahat, se on ihan ok, olla vihainen, mutta se menee ohi..." 😆 Voi olla, ettei se raivari siitä ainakaan laantuisi....

Kuka aikuisen tunteita sanoittaa? Lapsi nyt on täysin eri asia.