Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Positiivinen kasvatus ja tunnetaitojen opettaminen, kokemuksia?
Jaetaan kokemuksia, onnistumisia ja epäonnistumisia positiivisesta kasvatuksesta ja tunnetaitojen opettamisesta.
Kommentit (155)
Vierailija kirjoitti:
Tunnetaidot opitaan elämällä normaalia elämää. Ei siihen mitään erillisiä sanoituksia tms tarvita.
Toki, mutta siihen asti kun se lapsi ei vielä itse osaa, hän sit kokee tunteensa yksin, eikä se mihinkään hyvään ainakaan johda.
Sanoittaminen on tärkeää, oli sit kyse tunteista tai ihan mistä vain. Kummallinen ajatus, että sanoittaminen olisi aina överiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnetaitojen opettamisessa sanoittaminen on hyvä juttu, mutta se pitää osata tehdä oikealla tavalla. Ei sellaisella tyrkyttävällä toisen puolesta kaikkitietävällä tavalla vaan sellaisella harmaan sävyt ymmärtävällä tavalla.
EI näin: "Nyt itket, koska sinusta tuntuu pahalta."
Vaan näin: "Nyt itket, koska sinusta tuntuu pahalta, kenties olet pettynyt siihen että et tällä kertaa saanut sitä mitä olisit halunnut. Tai sitten kenties sinua turhauttaa, koska äiti ei antanut sinulle mehua. Tai ehkäpä sinulla on nälkä ja verensokerisi ovat alhaalla ja sen takia sinua itkettää. Tai ehkä jotain muuta, jota äiti ei nyt osaa sanoittaa. Sinä itse kyllä tiedät, mikä sinulla on kun pysähdyt sitä hetkeksi miettimään ja aistimaan. Äiti tässä vain yrittää auttaa sinua, jotta jatkossa osaisit sanoittaa tunteesi ja tarpeesi muille ihmisille."
Tämä tietenkin ikätasoisesti, eli ei liian nuorelle lapselle kannata tehdä asioista liian vaikeita. Mutta ei myöskään pidä pitää lasta jotenkin tyhmänä tai vajaaälyisenä, että hänelle ei kannattaisi asioita kunnolla selittää ja sanallistaa.
Anteeksi nyt hölmöyteni, mutta miksi näitä pitää "sanoittaa"? Eiköhän se lapsi itsekin tiedä miksi sitä harmittaa. Luulisi pikemminkin, että tuollainen lässyttäminen aiheuttaa enemmän ärsytystä. Pikemminkin antaa sen lapsen rauhassa olla harmissaan. Sitten myöhemmällä iällä aloitetaan opettelemaan tunteiden käsittelyä ja säätelyä. Ettei aina tarvitse riehua, vaikka miten harmittaisi. Yleisesti ottaen lapset kyllä oppivat nämä ihan itse. Tytöt toki helpommin kuin pojat.
Ei sanoittaminen ole lässytystä nähnytkään. Eikä sillä viedä mitään pois, ihan saa rauhassa olla harmissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tuntuu, että lapset, joiden tunnetiloja koko ajan sanoitetaan, kasvavat narsisteiksi. He eivät opi mitään muuta kuin selostamaan muille, miltä heistä tuntuu. Ihan kuin se ketään kiinnostaisi.
Tunnetaidot ovat muoti-huuhaata. Sellanen ensimmäisen maailman ongelma, ihmisille, joilla menee liian hyvin. Vai miettivätkö ukrainalaiset lapset pommisuojissa seuraavaa:
Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?
Missä kohdassa kehoa tunnet eri tunteet?
Mitä haluaisit tehdä, kun tunnet erilaisia tunteita?
Mikä väri kuvaa tunnettasi, millä värillä maalaisit sen?
Mikä ääni voisi kuvata tunnettasi, miltä se kuulostaa?
Mitä tuntemuksia tunne saa aikaan kehossasi?
Mitä tekisit mieluiten, kun tunnet eri tunteita?
Miksi tässä Ukrainaan saakka pitäisi katsoa. Meillä on Suomessa ihan ensi käden tietoa, kuinka hyvin menee sota-aikana kasvaneilla lapsilla, jotka eivät ole saaneet suotta tunteitaan näyttää.
Oletko ihan varma, että sota-ajan traumat johtuivat siitä, ettei saanut näyttää tunteita? Itse olisin voinut kuvitella, että kaikenlaista muutakin oli tekeillä, kuten kuolemaa, nälkää, turvattomuutta jne..
Mikäli yhtään on lukenut/kuunnellut sota-ajan eläneiden juttuja, huomaa kyllä hyvin äkkiä, että se puhumattomuuden kulttuuri on ollut yksi eniten nykypäiväänkin vaikuttaneista asioista. Kun niitä pelkoja yms. ei ole saanut purkaa ääneen kenellekään, ne ovat kasvaneet mielessä isoiksi möykyiksi, joista ei niin vain pääsekään eroon. Nykyisinhän kriisityö lähtee aina siitä, että PUHUTAAN asiat läpi eikä haudota tuntemuksia sisällä.
Toki jos lapsi itse kertoo asioista, hänen kanssaan keskustellaan. Kuin ihminen ihmiselle. Mutta mitä tuollaisella päällepäsmäröivällä "sanoittamisella" tehdään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tuntuu, että lapset, joiden tunnetiloja koko ajan sanoitetaan, kasvavat narsisteiksi. He eivät opi mitään muuta kuin selostamaan muille, miltä heistä tuntuu. Ihan kuin se ketään kiinnostaisi.
Tunnetaidot ovat muoti-huuhaata. Sellanen ensimmäisen maailman ongelma, ihmisille, joilla menee liian hyvin. Vai miettivätkö ukrainalaiset lapset pommisuojissa seuraavaa:
Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?
Missä kohdassa kehoa tunnet eri tunteet?
Mitä haluaisit tehdä, kun tunnet erilaisia tunteita?
Mikä väri kuvaa tunnettasi, millä värillä maalaisit sen?
Mikä ääni voisi kuvata tunnettasi, miltä se kuulostaa?
Mitä tuntemuksia tunne saa aikaan kehossasi?
Mitä tekisit mieluiten, kun tunnet eri tunteita?
Miksi tässä Ukrainaan saakka pitäisi katsoa. Meillä on Suomessa ihan ensi käden tietoa, kuinka hyvin menee sota-aikana kasvaneilla lapsilla, jotka eivät ole saaneet suotta tunteitaan näyttää.
Oletko ihan varma, että sota-ajan traumat johtuivat siitä, ettei saanut näyttää tunteita? Itse olisin voinut kuvitella, että kaikenlaista muutakin oli tekeillä, kuten kuolemaa, nälkää, turvattomuutta jne..
Mikäli yhtään on lukenut/kuunnellut sota-ajan eläneiden juttuja, huomaa kyllä hyvin äkkiä, että se puhumattomuuden kulttuuri on ollut yksi eniten nykypäiväänkin vaikuttaneista asioista. Kun niitä pelkoja yms. ei ole saanut purkaa ääneen kenellekään, ne ovat kasvaneet mielessä isoiksi möykyiksi, joista ei niin vain pääsekään eroon. Nykyisinhän kriisityö lähtee aina siitä, että PUHUTAAN asiat läpi eikä haudota tuntemuksia sisällä.
Toki jos lapsi itse kertoo asioista, hänen kanssaan keskustellaan. Kuin ihminen ihmiselle. Mutta mitä tuollaisella päällepäsmäröivällä "sanoittamisella" tehdään?
Kannattaa tutustua siihen mitä sanoittaminen on eikä täältä lukea näitä täysin vääriä tapoja, jotka on muka sanoittamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin siis positiivisen psykologian ja kasvatuksen tieteellinen pohjahan on ajat sitten osoitettu kestämättömäksi.
Mutta nyt vedetään siis tällä ja uskotaan kuin musta valkoiseksi, että tämä tunneliibalaaba on vastaus kaikkiin ongelmiin.
Jaxuhalit ammattikasvattajille!
Olisko heittää jotain hyviä lähteitä? Opiskelen mm. kasvatuspsykologiaa ja tätä yliopistolla aika kritiikittömästi hehkutetaan. Itse hieman kritisoin, sillä elämä on muutakin kuin positiivista.
Joo, kyllä tätä löytyy paljonkin, mutta toki ei aina suoraan johonkin tiettyyn positiivisen psykologian sovellukseen. Ihan Seligman tai positive psychology critique löytyy kyllä.
Yleisesti kun jotain hehkutetaan, kannattaa ja yliopistolla varsinkin täytyy kyseenalaistaa.
Tässä yksi ihan gradu aiheesta:
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/228512
Tässä näkökulmaa aiheeseen:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/08/29/elama-on-ongelma-joka-ei-ratke…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin siis positiivisen psykologian ja kasvatuksen tieteellinen pohjahan on ajat sitten osoitettu kestämättömäksi.
Mutta nyt vedetään siis tällä ja uskotaan kuin musta valkoiseksi, että tämä tunneliibalaaba on vastaus kaikkiin ongelmiin.
Jaxuhalit ammattikasvattajille!
Olisko heittää jotain hyviä lähteitä? Opiskelen mm. kasvatuspsykologiaa ja tätä yliopistolla aika kritiikittömästi hehkutetaan. Itse hieman kritisoin, sillä elämä on muutakin kuin positiivista.
Eikö teillä siellä yliopistolla opeteta tiedonhankintaa? Pidän kyllä todella kyseenalaisena, jos tiedemaailmassa KRITIIKITTÖMÄSTI hehkutetaan jotain. Se kriittinen ajattelu kun on olennainen osa tieteellistä toimintaa.
Siellä on vain yksi totuus, joka hyväksytään ja jonka nimeen on vannottava. Tuota on nykyajan yliopistojen tiedonhankinta ja lähdekritiikki.
Ei lapsille tarvitse opettaa mitään typeriä sanoittamisia. Esim. meidän lapsi ei halunnut lähteä ulkoilemaan, kun hän ei saanut laittaa hienoja kenkiään jalkaan vaan piti saada "rumat" kengät. Hetki yritettiin jutella lapselle, mutta se vain lietsoi hänen omapäisyyttään. Lopulta sanottiin, että me muut lähdetään nyt. Tule mukaan, jos laitat ne oikeanlaiset kengät. Aika nopeasti lähti mukaan ja unohti koko kenkien olemassaolon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsille tarvitse opettaa mitään typeriä sanoittamisia. Esim. meidän lapsi ei halunnut lähteä ulkoilemaan, kun hän ei saanut laittaa hienoja kenkiään jalkaan vaan piti saada "rumat" kengät. Hetki yritettiin jutella lapselle, mutta se vain lietsoi hänen omapäisyyttään. Lopulta sanottiin, että me muut lähdetään nyt. Tule mukaan, jos laitat ne oikeanlaiset kengät. Aika nopeasti lähti mukaan ja unohti koko kenkien olemassaolon.
Et siis tiedä mitä on sanoittaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnetaitojen opettamisessa sanoittaminen on hyvä juttu, mutta se pitää osata tehdä oikealla tavalla. Ei sellaisella tyrkyttävällä toisen puolesta kaikkitietävällä tavalla vaan sellaisella harmaan sävyt ymmärtävällä tavalla.
EI näin: "Nyt itket, koska sinusta tuntuu pahalta."
Vaan näin: "Nyt itket, koska sinusta tuntuu pahalta, kenties olet pettynyt siihen että et tällä kertaa saanut sitä mitä olisit halunnut. Tai sitten kenties sinua turhauttaa, koska äiti ei antanut sinulle mehua. Tai ehkäpä sinulla on nälkä ja verensokerisi ovat alhaalla ja sen takia sinua itkettää. Tai ehkä jotain muuta, jota äiti ei nyt osaa sanoittaa. Sinä itse kyllä tiedät, mikä sinulla on kun pysähdyt sitä hetkeksi miettimään ja aistimaan. Äiti tässä vain yrittää auttaa sinua, jotta jatkossa osaisit sanoittaa tunteesi ja tarpeesi muille ihmisille."
Tämä tietenkin ikätasoisesti, eli ei liian nuorelle lapselle kannata tehdä asioista liian vaikeita. Mutta ei myöskään pidä pitää lasta jotenkin tyhmänä tai vajaaälyisenä, että hänelle ei kannattaisi asioita kunnolla selittää ja sanallistaa.
Anteeksi nyt hölmöyteni, mutta miksi näitä pitää "sanoittaa"? Eiköhän se lapsi itsekin tiedä miksi sitä harmittaa. Luulisi pikemminkin, että tuollainen lässyttäminen aiheuttaa enemmän ärsytystä. Pikemminkin antaa sen lapsen rauhassa olla harmissaan. Sitten myöhemmällä iällä aloitetaan opettelemaan tunteiden käsittelyä ja säätelyä. Ettei aina tarvitse riehua, vaikka miten harmittaisi. Yleisesti ottaen lapset kyllä oppivat nämä ihan itse. Tytöt toki helpommin kuin pojat.
Ei sanoittaminen ole lässytystä nähnytkään. Eikä sillä viedä mitään pois, ihan saa rauhassa olla harmissaan.
Kerro ihan yksityiskohtaisesti miten lasta auttaa se, että hänelle kerrotaan että sinua harmittaa nyt kun et saanut karkkia. Eikö hän muka itse tiedä sitä? Miten tyhminä te lapsia pidätte? Joillekin taaperolle ei taas puhe edes tehoa, joten mitä hyötyä siitäkään on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsille tarvitse opettaa mitään typeriä sanoittamisia. Esim. meidän lapsi ei halunnut lähteä ulkoilemaan, kun hän ei saanut laittaa hienoja kenkiään jalkaan vaan piti saada "rumat" kengät. Hetki yritettiin jutella lapselle, mutta se vain lietsoi hänen omapäisyyttään. Lopulta sanottiin, että me muut lähdetään nyt. Tule mukaan, jos laitat ne oikeanlaiset kengät. Aika nopeasti lähti mukaan ja unohti koko kenkien olemassaolon.
Et siis tiedä mitä on sanoittaminen.
No kerro ihmeessä mitä se on.
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsille tarvitse opettaa mitään typeriä sanoittamisia. Esim. meidän lapsi ei halunnut lähteä ulkoilemaan, kun hän ei saanut laittaa hienoja kenkiään jalkaan vaan piti saada "rumat" kengät. Hetki yritettiin jutella lapselle, mutta se vain lietsoi hänen omapäisyyttään. Lopulta sanottiin, että me muut lähdetään nyt. Tule mukaan, jos laitat ne oikeanlaiset kengät. Aika nopeasti lähti mukaan ja unohti koko kenkien olemassaolon.
Tää on ihan ohi aiheen, mutta miksi sulle nyt oli niin tärkeää ettei se laittanut niitä hienoja kenkiä? Aika karua lasta uhkailla yksinjäämisellä ihan vaan sen vuoksi, että hän oli taas valinnut väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsille tarvitse opettaa mitään typeriä sanoittamisia. Esim. meidän lapsi ei halunnut lähteä ulkoilemaan, kun hän ei saanut laittaa hienoja kenkiään jalkaan vaan piti saada "rumat" kengät. Hetki yritettiin jutella lapselle, mutta se vain lietsoi hänen omapäisyyttään. Lopulta sanottiin, että me muut lähdetään nyt. Tule mukaan, jos laitat ne oikeanlaiset kengät. Aika nopeasti lähti mukaan ja unohti koko kenkien olemassaolon.
Tää on ihan ohi aiheen, mutta miksi sulle nyt oli niin tärkeää ettei se laittanut niitä hienoja kenkiä? Aika karua lasta uhkailla yksinjäämisellä ihan vaan sen vuoksi, että hän oli taas valinnut väärin.
Ei ole karua. Sitä kutsutaan lasten kasvattamiseksi. Isosiskonsa laittoi lenkkarit ihan mutisematta. Olisiko sinun mielestäsi koko perheen pitänyt jäädä kotiin, koska yksi ei tee kuten muut? Ps. Meidän lapset on nykyään oikein itsevarmoja ja hyväkäytöksisiä. Heillä on paljon kavereita eivätkä perseile käytännössä yhtään. Kovapäisemmille lapsille pitää olla kovempi kuri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsille tarvitse opettaa mitään typeriä sanoittamisia. Esim. meidän lapsi ei halunnut lähteä ulkoilemaan, kun hän ei saanut laittaa hienoja kenkiään jalkaan vaan piti saada "rumat" kengät. Hetki yritettiin jutella lapselle, mutta se vain lietsoi hänen omapäisyyttään. Lopulta sanottiin, että me muut lähdetään nyt. Tule mukaan, jos laitat ne oikeanlaiset kengät. Aika nopeasti lähti mukaan ja unohti koko kenkien olemassaolon.
Et siis tiedä mitä on sanoittaminen.
No kerro ihmeessä mitä se on.
Se on sitä, että opettaa lapselle syy-suhteita, sitä miksi häneltä jokin asia kiellettiin ja sitä, että ymmärtää että se harmittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin siis positiivisen psykologian ja kasvatuksen tieteellinen pohjahan on ajat sitten osoitettu kestämättömäksi.
Mutta nyt vedetään siis tällä ja uskotaan kuin musta valkoiseksi, että tämä tunneliibalaaba on vastaus kaikkiin ongelmiin.
Jaxuhalit ammattikasvattajille!
Olisko heittää jotain hyviä lähteitä? Opiskelen mm. kasvatuspsykologiaa ja tätä yliopistolla aika kritiikittömästi hehkutetaan. Itse hieman kritisoin, sillä elämä on muutakin kuin positiivista.
Eikö teillä siellä yliopistolla opeteta tiedonhankintaa? Pidän kyllä todella kyseenalaisena, jos tiedemaailmassa KRITIIKITTÖMÄSTI hehkutetaan jotain. Se kriittinen ajattelu kun on olennainen osa tieteellistä toimintaa.
Siellä on vain yksi totuus, joka hyväksytään ja jonka nimeen on vannottava. Tuota on nykyajan yliopistojen tiedonhankinta ja lähdekritiikki.
Joo, ikävä kyllä olet oikeassa. Nopeasti, nopeasti valmistukaa, että ette vain ehdi ajatella saati kyseenalaistaa.
Tuo nykyinen yliopisto on irvikuva ja kaukana kriittisestä tiedeyhteisöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsille tarvitse opettaa mitään typeriä sanoittamisia. Esim. meidän lapsi ei halunnut lähteä ulkoilemaan, kun hän ei saanut laittaa hienoja kenkiään jalkaan vaan piti saada "rumat" kengät. Hetki yritettiin jutella lapselle, mutta se vain lietsoi hänen omapäisyyttään. Lopulta sanottiin, että me muut lähdetään nyt. Tule mukaan, jos laitat ne oikeanlaiset kengät. Aika nopeasti lähti mukaan ja unohti koko kenkien olemassaolon.
Tää on ihan ohi aiheen, mutta miksi sulle nyt oli niin tärkeää ettei se laittanut niitä hienoja kenkiä? Aika karua lasta uhkailla yksinjäämisellä ihan vaan sen vuoksi, että hän oli taas valinnut väärin.
Ei ole karua. Sitä kutsutaan lasten kasvattamiseksi. Isosiskonsa laittoi lenkkarit ihan mutisematta. Olisiko sinun mielestäsi koko perheen pitänyt jäädä kotiin, koska yksi ei tee kuten muut? Ps. Meidän lapset on nykyään oikein itsevarmoja ja hyväkäytöksisiä. Heillä on paljon kavereita eivätkä perseile käytännössä yhtään. Kovapäisemmille lapsille pitää olla kovempi kuri.
No ei varmaan niin, kun rankkua heilahtaa heti, kun vähänkään on kanssasi eri mieltä.
Ei oerheen tarvitse jäädä kotiin, tietenkään. Tuossa tilanteessa, jos se perustelu ei riitä, että miksi sä nyt et halua että hän laittaa ne kengät, todetaan, että kyllähän se harmittaa, mutta enemmän harmittaa sit, jos ne kengät menee pilalle. Uhkailulla sä kasvatat ihan vain tunneköyhiä ja pelokkaita lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsille tarvitse opettaa mitään typeriä sanoittamisia. Esim. meidän lapsi ei halunnut lähteä ulkoilemaan, kun hän ei saanut laittaa hienoja kenkiään jalkaan vaan piti saada "rumat" kengät. Hetki yritettiin jutella lapselle, mutta se vain lietsoi hänen omapäisyyttään. Lopulta sanottiin, että me muut lähdetään nyt. Tule mukaan, jos laitat ne oikeanlaiset kengät. Aika nopeasti lähti mukaan ja unohti koko kenkien olemassaolon.
Et siis tiedä mitä on sanoittaminen.
No kerro ihmeessä mitä se on.
Se on sitä, että opettaa lapselle syy-suhteita, sitä miksi häneltä jokin asia kiellettiin ja sitä, että ymmärtää että se harmittaa.
Niin, eli ymmärsin ihan oikein. Esimerkki: lapsi ei saa karkkia ja saa kaupassa raivarit. Syy: tultiin ostamaan ruokaa, ei karkkia, seuraus: harmitus. Luuletko tosiaan, että normaalilla älyllä varustetut lapset ei ymmärrä tuota? Ja luuletko, että lapsen harmitus vähenee, kun nämä kaikki sanotaan ääneen? Anna mun kaikki kestää...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnetaitojen opettamisessa sanoittaminen on hyvä juttu, mutta se pitää osata tehdä oikealla tavalla. Ei sellaisella tyrkyttävällä toisen puolesta kaikkitietävällä tavalla vaan sellaisella harmaan sävyt ymmärtävällä tavalla.
EI näin: "Nyt itket, koska sinusta tuntuu pahalta."
Vaan näin: "Nyt itket, koska sinusta tuntuu pahalta, kenties olet pettynyt siihen että et tällä kertaa saanut sitä mitä olisit halunnut. Tai sitten kenties sinua turhauttaa, koska äiti ei antanut sinulle mehua. Tai ehkäpä sinulla on nälkä ja verensokerisi ovat alhaalla ja sen takia sinua itkettää. Tai ehkä jotain muuta, jota äiti ei nyt osaa sanoittaa. Sinä itse kyllä tiedät, mikä sinulla on kun pysähdyt sitä hetkeksi miettimään ja aistimaan. Äiti tässä vain yrittää auttaa sinua, jotta jatkossa osaisit sanoittaa tunteesi ja tarpeesi muille ihmisille."
Tämä tietenkin ikätasoisesti, eli ei liian nuorelle lapselle kannata tehdä asioista liian vaikeita. Mutta ei myöskään pidä pitää lasta jotenkin tyhmänä tai vajaaälyisenä, että hänelle ei kannattaisi asioita kunnolla selittää ja sanallistaa.
Anteeksi nyt hölmöyteni, mutta miksi näitä pitää "sanoittaa"? Eiköhän se lapsi itsekin tiedä miksi sitä harmittaa. Luulisi pikemminkin, että tuollainen lässyttäminen aiheuttaa enemmän ärsytystä. Pikemminkin antaa sen lapsen rauhassa olla harmissaan. Sitten myöhemmällä iällä aloitetaan opettelemaan tunteiden käsittelyä ja säätelyä. Ettei aina tarvitse riehua, vaikka miten harmittaisi. Yleisesti ottaen lapset kyllä oppivat nämä ihan itse. Tytöt toki helpommin kuin pojat.
Ei sanoittaminen ole lässytystä nähnytkään. Eikä sillä viedä mitään pois, ihan saa rauhassa olla harmissaan.
Kerro ihan yksityiskohtaisesti miten lasta auttaa se, että hänelle kerrotaan että sinua harmittaa nyt kun et saanut karkkia. Eikö hän muka itse tiedä sitä? Miten tyhminä te lapsia pidätte? Joillekin taaperolle ei taas puhe edes tehoa, joten mitä hyötyä siitäkään on?
Ei hänelle kerrota, että sua harmittaa, kun et saanut karkkia vaan kerrotaan, että on ok, että sua harmittaa, kun et sitä karkkia saanut. Vissi ero
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnetaidot opitaan elämällä normaalia elämää. Ei siihen mitään erillisiä sanoituksia tms tarvita.
Toki, mutta siihen asti kun se lapsi ei vielä itse osaa, hän sit kokee tunteensa yksin, eikä se mihinkään hyvään ainakaan johda.
Sanoittaminen on tärkeää, oli sit kyse tunteista tai ihan mistä vain. Kummallinen ajatus, että sanoittaminen olisi aina överiä.
Miten niin "kokee tunteensa yksin"? Kaikkihan kokevat tunteensa yksin. Ei sillä sössöttävällä äidillä useinkaan ole tietoa siitä, mitä se lapsi oikeasti tuntee. Nykyään on vain kauhea paniikki, jos lapsi on vähän allapäin tai murjottaa tai herranenaikasentään on vihainen. Nykyäidin psyyke ei kestä, että lapsella on negatiivisia tunteita. Äidin ahdistukseen se vain auttaa tämä positiivinen liibalaaba eniten. Lapsen kasvuun ja kehitykseen sillä on negatiivinen vaikutus. Parhaiten voi auttaa esim. surullista lasta niin, että ottaa sen syliin ja on ihan hiljaa. Kyllä lapsi erottaa jo hyvin pienestä aidot tunteet, ilman että niitä tarvitsee edes sanoa. Ihminen on jännä sillä tavalla.
Miksi nuoret naiset uskovat tuollaisiin hömppä"tieteisiin"?
Alue: Aihe vapaa
Anteeksi nyt hölmöyteni, mutta miksi näitä pitää "sanoittaa"? Eiköhän se lapsi itsekin tiedä miksi sitä harmittaa. Luulisi pikemminkin, että tuollainen lässyttäminen aiheuttaa enemmän ärsytystä. Pikemminkin antaa sen lapsen rauhassa olla harmissaan. Sitten myöhemmällä iällä aloitetaan opettelemaan tunteiden käsittelyä ja säätelyä. Ettei aina tarvitse riehua, vaikka miten harmittaisi. Yleisesti ottaen lapset kyllä oppivat nämä ihan itse. Tytöt toki helpommin kuin pojat.