Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut luulee, että on OK kommentoida toisen laihuutta/lihavuutta?
04.05.2022 |
Mun vanhemmat on tollasia pöllöjä.
Oon koko lapsuuden ja nuoruuden ja vielä aikuisenakin ollut laiha. Vielä kolmannen lapsen syntymän jälkeenkin olin hyvässä kunnossa, siihen asti että aloin odottaa neljättä.
Silloin lihoin, enkä ole enää laihtunut samoihin mittoihin kuin sitä ennen olin.
Mutta, en ole osannut murehtia sitä sillä tavalla. Pyrin liikkumaan ja on kiva jos vielä laihdun, mutta, jos en enää pääsekkään tässä elämässä samoihin mittoihin kuin olen ollut, niin mitä sitten?
Mutta äitini on jo kolme kertaa ääneen ihmetellyt, että ei olisi uskonut että tulen vielä lihomaan. Olen nyt ollut tässä äidillä kylässä ja tänä aikana hän on kommentoinut lihomistani kahteen otteeseen!
Minulla ei ole tullut mieleenkään, että ite kommentoisin äitini ulkonäköä yhtään mitenkään.
Minun yksi tytöistäni on tosi laiha, en ole hänen ulkomuotoaan arvostellut, koska mielestäni jokainen saa olla mitä on.
Olimme isäni ja äitini kanssa siskoni luona, hänellä oli siellä minulle tuntematon ihminen vieraana.. Siellä isäni sitten kommentoi tyttäreni laihuutta ja silloin äitini keksi taas kommentoida minun lihavuutta. Silloin sanoin hänelle että hän on jo kolme kertaa siitä sanonut.
En ole mitenkään sairaalloisen lihava, mutta vähän tukeva. Äitini taas on todella lihava, ja tiedän, että häntä harmittaa se. Siksikään en ikinä kommentoisi hänen ulkomuotoaan.
Enkä ole muutenkaan koskaan arvostellut muitten ulkomuotoa, silloinkaan, kun olen ollut laiha.
Tuntuu oudolta, että joittenkin on pakko hämmästellä ääneen tälläistä. Mietin myös, tunteeko äitini salaa mielihyvää siitä, etten olekkaan enää niin hyvässä kunnossa kuin olen ollut...
Te jotka tätä harrastatte, että ääneen hämmästelette muitten ulkomuotoa, niin lopettakaa.
Kommentit (64)
Mut on taas kasvatettu niin, ettei ole sopivaa käytöstä kommentoida toisten ulkonäköä mitenkään. Ei siis myöskään kehumalla. Luonteen ominaisuuksia saa kehua (tyyliin että oletpa sinä fiksu/aikaansaapa/tmv), mutta ulkonäöstä ei saa sanoa mitään. Ihan hyvin olen näillä ohjeilla pärjännyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on sitä, ettei viitsi yhtään suodattaa sitä, mitä aivot pukkaavat suun kautta ulos. Ajattelun laiskuutta.
Mistä asiasta tahansa voi kommentoida kenelle tahansa haluaa. Mutta jankuttamaan asiasta ei saa jäädä.
Teknisesti ottaen, on loogista. Sen vain pitää olla suhteessa kokonaisuuteen, mitä henkilä kohtaa, ja suunnattu heikkouksiin ja vahvuuksiin.
Jos kaikki vain näkee heikkoudet ja kommentoi niistä, se on epäsuhtaa, muttei edelleenkään epäkohteliasta. Mikä siinä on epäkohteliasta?
Jos samalla lyö henkilöä henkisesti, se on eri asia ja rike, josta voi saada rangaistuksenkin, ja joskus isonkin sellaisen, kuten maineeseensa, virallisen merkinnän, sakon, potkut. Voipi kohdata myös väkivaltaa tavalla tai toisella.
Vierailija kirjoitti:
Mistä asiasta tahansa voi kommentoida kenelle tahansa haluaa. Mutta jankuttamaan asiasta ei saa jäädä.
Miksi se ilkeä ajatus on pakko sanoa ääneen?
Selitä nyt kun meitä on monia jotka ihmettelevät tuota tarvetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo. Jos oma äitini ei kommentoi omaa tai minun laihuutta/lihavuutta niin on ruotimassa tuttaviaan tai tuntemattomia.
Ihmeellinen pakkomielle ihmisten elopainosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Min äiti aina kommentoi myös mun painoani. Joskus isänkin kanssa naureskelivat, että oon pullukka. Vielä aikuisenakin äiti joskus oikein taputteli mun vatsamakkaroita, kun istuin, että onpas siinä.
En ole koskaan ollut ylipainoinen. Äiti on ollut 10 -25 kg mun elinaikani, painaa nykyään yli sata kiloa. Se haittaa vanhalla liikkumista ja terveyttä jo paljon.
Syömishäiriöt on olleet jollain tavalla osa mun elämää lapsesta asti. Suhde ruokaan ja kehoon on ollut aina jotenkin pilalla. Musta on aina tuntunut, että mitä painavampi olen, sitä arvottomampi olen ihmisenä ja että en saisi edes olla ja näkyä.
Nyt keski-ikäisenä se on helpottanut, mutta edelleen joskus ahmin ja liikun sitten vastapainoksi hyvin paljon. Tuntuu, että syön aina liikaa. Mulla on varmaan ikäisekseni hyvä vartalo, vaikka haluaisin tietysti olla vähän laihempi.
Tämä on minun salaisuuteni. En puhu painostani, en koskaan moiti sitä kenenkään kuullen tai kommentoi muiden painoa. Toisten nähden syön reippaasti mitä haluan. Paljonkin, jos on nälkä. Jotkut ovat ihmetelleet sitä, se on ikävää. Kuitenkin syöminen ja paino on mulle varmaan ikuinen ongelma.
Työpaikan kailottajat: sä oot laihtunu! Ja sitten koko porukka kääntyy katsomaan, että onko se laihtunut?
Ei tunnu mukavalta kenenkään painon tarkkailu ja kommentointi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos joku alkaa olemaan sairaalloisen laiha, niin sitä voi olla hyvä kohteliaasti kommentoida, koska kyseessä voi olla syömishäiriö, johon tarvitsee apua. Myös vaikeasti ylipainoista voi yrittää kannustaa laihduttamaan.
Omat vanhempani ovat samanlaisia ja heidän samanikäiset tuttunsa myöskin. Kauhea pakkomielle kommentoida toisten painoa. Äitini tapasi pitkästä aikaa erään pidempiaikaisen ystäväni ja ensimmäinen asia mitä tälle sanoi kahden vuoden jälkeen: "No, mutta sinähän olet lihonnut!", tuli kiusallinen ja pitkä hiljaisuus. Häpesin silmät päästäni äitini käytöstä. Ja hänestä painon kommentoinnissa ei siis ole mitään pahaa, normi juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos joku alkaa olemaan sairaalloisen laiha, niin sitä voi olla hyvä kohteliaasti kommentoida, koska kyseessä voi olla syömishäiriö, johon tarvitsee apua. Myös vaikeasti ylipainoista voi yrittää kannustaa laihduttamaan.
Ei ollut tämän keskustelun aihe. Kaikki esimerkit yllä on kuivaillut tökeröitä ihmisiä, tökeröillä kommenteillaan.
Läheisen terveydestä huolissaan oleva toivottavasti osaa esittää asiansa lempeästi.
N-A-R-S-K, kulta kultasein
Mä sanoin niin ja selväks tein
Mä haukun lapset kanveesiin
En siedä heikkoutta mä niin
Sä olet läskistynyt niin
En tiedä kuinka loukkaisin sua paremmin.
😁
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani ovat samanlaisia ja heidän samanikäiset tuttunsa myöskin. Kauhea pakkomielle kommentoida toisten painoa. Äitini tapasi pitkästä aikaa erään pidempiaikaisen ystäväni ja ensimmäinen asia mitä tälle sanoi kahden vuoden jälkeen: "No, mutta sinähän olet lihonnut!", tuli kiusallinen ja pitkä hiljaisuus. Häpesin silmät päästäni äitini käytöstä. Ja hänestä painon kommentoinnissa ei siis ole mitään pahaa, normi juttu.
No siihen voisi railakkaampi vastata, että "ja sinä se olet yhtä tahditon kuin olet aina ollut!"
Vierailija kirjoitti:
Työpaikan kailottajat: sä oot laihtunu! Ja sitten koko porukka kääntyy katsomaan, että onko se laihtunut?
Ei tunnu mukavalta kenenkään painon tarkkailu ja kommentointi.
Minun mielestä tuntuu hyvältä, kun saavutuksista tavallaan onnitellaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työpaikan kailottajat: sä oot laihtunu! Ja sitten koko porukka kääntyy katsomaan, että onko se laihtunut?
Ei tunnu mukavalta kenenkään painon tarkkailu ja kommentointi.
Minun mielestä tuntuu hyvältä, kun saavutuksista tavallaan onnitellaan.
Entä jos se laihtuminen johtuukin sairaudesta.
"Joo, tää syöpä onkin ollut aina mun tavoite nuoresta asti."
Miksei saisi toisten lihavuutta/laihuutta kun kaikkea muutakin saa näköjään kommentoida? Tämä palsta on täynnä ketjuja joissa kommentoidaan ulkonäköä, luonnetta ja kaikkea mahdollista. Vai saako netissä kommentoida kaikkea, mutta tosielämässä ei?
Joillakin on kamala tapa suoltaa kaikki aivopierunsa ulos eikä lähiomaisista välttämättä pääse eroon eikä ole muitakaan tilalle. Ei auttanut muuta kuin kasvattaa panssari niin ettei ota sitä itseensä ja kääntää sen huumoriksi mutta ei ole todellakaan ihan helppoa ja vie aikaa. Sitten voi opetella itsensä arvostelusta kääntää sen arvostelemisen siihen arvostelijaan että hän huomaa omat vikansakkin kun kukaan ei ole täydellinen.
Olen kokenut ajan myötä toisten aivopierujen kasvattaneen minut turhasta yliherkkyydestä pois eikä niillä olisi enää mitään vaikutusta muuta kuin huvittuneisuutta. Osaa kääntää sen heikkouksista tölvimisen vahvuudekseen. Olen tämmöinen mikä olen eikä muiden mielipiteillä ole mitään vaikutusta.
Miksi joku luulee, että on ok kommentoida jonkun työttömyyttä. Minä kysyn joka kerta lyhyiden miesten pituutta, kun joku kommentoi minun työttömyyttä.
Minun äitini on ihan samanlainen, joka p*rkeleen puhelussa muistuttaa miten työpaikalla tai suvussa joku on lihonut. Lapsena sanoi normaalipainoista kaveriani pyyleväksi. Ihan sairas sukupolvi ja kulttuuri.