Erohehku! Ihana tunne, kun olet päässyt vapauteen ja toteuttaa haaveitaan.

Itse olen ollut vapaa jo viisi vuotta. Olin exän kanssa yhdessä 20 vuotta. Pikkuhiljaa jotenkin näivetyin. Ex paheksui tekemisiäni ja syytteli. En uskaltanut elää ja aina piti toista huomioida päätöksissä. Nyt elän itselleni.

Täytyy nyt tässä jälkiviisaana kertoa, että jos sinulla siellä on kurja tunne parisuhteessa, jos vähänkin epäilet jääväsi jalkojen alle tai tunnet minkäänlaista epämääräistä ahdistusta, lähde. Etenkin jos sinua on kohdeltu huonosti ja tiedostat sen täysin itsekin. Tilanne EI muutu. Vaikka tuntuu, ettei voimia ole ja olet kadottanut elämäsi langan, se on irrottautunut otteesta ja kadonnut. Älä huoli, saat siitä vielä kiinni, hiljalleen mutta aivan varmasti. Tsemppiä jokaiselle, joka voi huonosti suhteessaan. Elämä voi muuttua paremmaksi jos päästää irti.

-Ap 

Ihmiset pelkää eroa ihan turhaan. Mielestäni määräaikainen liitto olisi ihan hyvä juttu, jokainen joutuisi vaikka viiden vuoden välein punnitsemaan suhdetta eikä vain velloisi siinä epämääräisessä "kai tää nyt on ihan hyvä kuitenki"-olossa. Huono liitto näivettää ihmisen.

Toivottavasti nämä voimaantujat ottaisivat huomioon myös sen, miten ero vaikuttaa lapsiin. On erikoista, jos pitävät pienempänä pahana sitä, että lapset kärsivät erosta (vaikuttaa myös koko heidän loppuelämään) kuin sitä, että selvittäisivät miten parisuhteen ongelmat saadaan ratkottua. Oma napa ensin ei ole vastuullista käytöstä aikuiselta ihmiseltä, jolla on lapsia.

Vaihda ap itsesi paikalle mies joka sanoo noin

mie54v

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti nämä voimaantujat ottaisivat huomioon myös sen, miten ero vaikuttaa lapsiin. On erikoista, jos pitävät pienempänä pahana sitä, että lapset kärsivät erosta (vaikuttaa myös koko heidän loppuelämään) kuin sitä, että selvittäisivät miten parisuhteen ongelmat saadaan ratkottua. Oma napa ensin ei ole vastuullista käytöstä aikuiselta ihmiseltä, jolla on lapsia.

Olen vastaaja nro 1. Kyllä mietin eron vaikutusta lapsiin. Ei vain ollut enää mitään tehtävissä. Oli kaksi ihmistä, joilla ei ollut toisilleen enää mitään sanottavaa eikä yhteistä makuuhuonetta eikä oikeastaan yhteistä perhettäkään. Oli minä ja lapset ja sitten oli etäinen isä, joka oli myös etäinen puoliso. Osasi oikeastaan vain pilata kaiken sanomisillaan tai tekemisillään.

Eräs päivä esikoinen 16v kysyi minulta, että miksi ette eroa. En osannut sanoa mitään. Parin kuukauden kuluttua kysyi saman uudelleen. Siitä asia lähti etenemään.

Kyllä lapset oireilivat ja varsinkin tuo esikoinen. Oireilu ei kuitenkaan johtunut minusta, vaan heidän isästä, joka hylkäsi lapset. Erosta on nyt viisi vuotta aikaa. Nuorin lapsista on vielä alaikäinen. Isä ei ole tekemisissä juuri ollenkaan ja elatustuki piti hakea kelasta. Kun isä ei maksanut. Uusi nainen exällä on ja uuden naisen lapset. Isästään lapset ei puhu. En tiedä yhtään miten on yhteydessä. Vanhimmalle lapselle isä ei ole edes soittanut tänä tai viime vuonna.

Eron hetkellä tunteet oli neutraalit. Nyt tunteena on inho, jos exästä pitää puhua.

up

Nosto, hyvää keskustelua

Jokainen ero on erilainen.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy nyt tässä jälkiviisaana kertoa, että jos sinulla siellä on kurja tunne parisuhteessa, jos vähänkin epäilet jääväsi jalkojen alle tai tunnet minkäänlaista epämääräistä ahdistusta, lähde. Etenkin jos sinua on kohdeltu huonosti ja tiedostat sen täysin itsekin. Tilanne EI muutu. Vaikka tuntuu, ettei voimia ole ja olet kadottanut elämäsi langan, se on irrottautunut otteesta ja kadonnut. Älä huoli, saat siitä vielä kiinni, hiljalleen mutta aivan varmasti. Tsemppiä jokaiselle, joka voi huonosti suhteessaan. Elämä voi muuttua paremmaksi jos päästää irti.

-Ap 

Entä jos on lapsi, joka rakastaa molempia vanhempia ja he ovat hänelle erityisen tärkeitä ? Ei olisi lapselle oikein menettää toinen tai erkaantua toisesta.

Viikko viikko systeemi on sairas. Lapselle liikaa stressiä olla heittopussina vain siksi että mulla olis helpompaa.

Vierailija kirjoitti:

Oma napa ensin ei ole vastuullista käytöstä aikuiselta ihmiseltä, jolla on lapsia.

Eroon on AINA jokin syy, usein hyvin montakin. Ihmeellistä lähtijän syyllistämistä, jollei suhteen toinen osapuoli halua kohdata ongelmia ja saada suhdetta toimimaan, ei siinä juuri ole vaihtoehtoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytyy nyt tässä jälkiviisaana kertoa, että jos sinulla siellä on kurja tunne parisuhteessa, jos vähänkin epäilet jääväsi jalkojen alle tai tunnet minkäänlaista epämääräistä ahdistusta, lähde. Etenkin jos sinua on kohdeltu huonosti ja tiedostat sen täysin itsekin. Tilanne EI muutu. Vaikka tuntuu, ettei voimia ole ja olet kadottanut elämäsi langan, se on irrottautunut otteesta ja kadonnut. Älä huoli, saat siitä vielä kiinni, hiljalleen mutta aivan varmasti. Tsemppiä jokaiselle, joka voi huonosti suhteessaan. Elämä voi muuttua paremmaksi jos päästää irti.

-Ap 

Entä jos on lapsi, joka rakastaa molempia vanhempia ja he ovat hänelle erityisen tärkeitä ? Ei olisi lapselle oikein menettää toinen tai erkaantua toisesta.

Viikko viikko systeemi on sairas. Lapselle liikaa stressiä olla heittopussina vain siksi että mulla olis helpompaa.

Missähän pumpulissa sä olet elänyt. Jos täytyy valita huonoista vaihtoehdoista paras, niin ehdottomasti se on ero siinä vaiheessa kun puolisot ovat onnettomia toistensa takia, lapset siinä mukana. Minua ei haittaa yhtään, että vanhemmat erosivat ollessani pieni lapsi. Oikeastaan, jos olisin elänyt heidän molempien kanssa saman katon alla kun ovat siellä yhtäaikaa, olisin varmasti traumatisoitunut enemmän kun olisin nähnyt miten äitini alistaa isää, raivoaa ja martyyriydellään painostaa häntä muuttumaan. Olen nähnyt rakastavan isän ja saanut myös kokea eri kaupunkikultturia, kun oli toisaalla. Paljon parempi oli näin. 

-Ap

Ja jos eroaa niin hoitaa todellakin ne lapset eikä niin että lapsi on monta tuntia pihalla eli todellisuudessa jonkun toisen äidin riesa. Sanoo lapselle, että saman perheen ovikelloa ei saa käydä soittelemassa koko ajan eikä saa vinkua ruokaa, sillä toisella äidillä on omat lapset ja koti hoidettavana.

Minä erosin 3 vuotta sitten ja nikn kevyttä ja helpottavaa. Minun ja meidän oma elämä, arki ja säännöt. Vapaus. Ihanaa!

Olimme aivan näivettyneitä suhteessa, vaikka näennäisesti ei ollut vikaa.

Lapsista varsinkin yksi kuitenkin kärsii erosta ja se surettaa. Hän kaipaa vanhaa ja ikävöi isää. Annan kaikkeni lapsille, mutta tästä on vaikea päästä hänen kohdallaan yli.

Ihan parasta ikinä! Kukaan ei kyttää, huuda, latista, alista, käytä hyväksi, uhkaile yms.

Oikeasti kaikki, kuunnelkaa omaa tunnettanne herkällä korvalla. Mikään kyttääminen, lyttääminen tai muu ei ole ok.

Suhteen pitäisi tuoda sen osapuolille jotain enemmän eikä viedä elämää pois

Joten lähtekää jos puoliso haukkuu, kyttää, uhkailee yms. Lähtekää heti.

Kaipaan eroa. Tunnen olevani kuin häkissä. En jaksaisi enää sitä kaikkea negatiivisuutta, joka vyöryy päälleni, kun hän tulee töistä kotiin. Joinakin päivinä jo ulko-ovella saattaa alkaa huuto, joko lapsille tai minulle. Joskus ajattelen, että olisipa hauska olla pari päivää niin, että hän ei tulisikaan töistä kotiin, eikä soittaisi tai laittaisi WhatsApp -viestejä. Valittaisi aina kaikesta. Syyllistäisi minua. Mitätöisi tekemisiäni tai tekemättä jättämisiäni. Arvostaisipa hän minua edes yhtä paljon kuin lemmikkiä.

Lapset kärsivät paljon enemmän siitä, että joutuvat kasvamaan perheessä jossa on henkistä- tai fyysistä väkivaltaa, jossa vanhemmat vihaavat toisiaan yms. Lapset näkee sen kaiken. Paljon parempi on erota.

Lapset eivät hajoa erosta kun asia käsitellään asiallisesti ja lasta tuetaan.

Vierailija kirjoitti:

Kaipaan eroa. Tunnen olevani kuin häkissä. En jaksaisi enää sitä kaikkea negatiivisuutta, joka vyöryy päälleni, kun hän tulee töistä kotiin. Joinakin päivinä jo ulko-ovella saattaa alkaa huuto, joko lapsille tai minulle. Joskus ajattelen, että olisipa hauska olla pari päivää niin, että hän ei tulisikaan töistä kotiin, eikä soittaisi tai laittaisi WhatsApp -viestejä. Valittaisi aina kaikesta. Syyllistäisi minua. Mitätöisi tekemisiäni tai tekemättä jättämisiäni. Arvostaisipa hän minua edes yhtä paljon kuin lemmikkiä.

Jospa saisit voimaa lähteä, todella. Tiedän mitä se vaatii ja joskus se on kovan työn takana. Älä syyllistä kuitenkaan itseäsi mutta yritä ajatella jaksatko/jaksatteko te tuollaista tilannetta esim vielä vuoden ajan? Tuota tukahduttavaa olotilaa. Se on kamalaa ja syö ihmistä hirveästi. 

Minä yritin lähteä monta kertaa, aina palasin takaisin kun tuli rakkauspommituksia ja muuttumis lupauksiaan. Kävin jopa turvakodissa, sosiaalitoimen luona, hoitajilla sekä lääkärillä keskustelemassa ja yrittämässä ymmärtää tilannettani. En oikein tiennyt mikä on enää oikein ja mikä väärin. Oli vain järkyttävä ahdistus. Asioiden ei tarvitse lainkaan olla noin huonosti, että saa "syyn" lähteä. Jos on huono olla, se riittää. Paljon voimia.

-Ap

Huokaan syvään. Minun ei pitäisi sanoa mitään. Mutta sanon silti miten minusta tuntuu pahalta kun en ole eläessäni päässyt (tai jotunut) parisuhteeseen. Ja sitten on heitä jotka ovat eläneet ja olleet huonossa ja ilm loukkaavassa ja satuttavassa parisuhteessa vuosia. - En kadehdi heitä. Koen vain voimattomuutta ja lohduttomuutta ja turhautumsita siitä kun en itse kykenen hahmottamaan, että mikä minussa on ja on ollut vikana kun kukaan ei ole halunnut edes yrittää muodostaa parisuhdetta kanssani. Mutta en usko, että haluaisi sen paremmin jos tekisin heti selväksi. että voisin suhteessa sitten nujertaa, alistaa, koska sellaiseen minusta ei varmastikaan olisi. - Joskus olen kyllä pelännyt tai aatellut, että päädyn ja ajaudun rakkauden kaipuussani itse alistetuksi ja eri tavoin loukatuksi. Ehkä minun siis vain pitäisi osata olla onnellinen, että en ole eläessäni ollut parisuhteessa.   

Up up