Lue keskustelun säännöt.
En kestä enää pienen pientäkään stressiä. Miten saada takaisin edes vähän sietokykyä?
Lyhyesti: takana joitakin vuosia sitten sairastettu työuupumus ja lisäksi useampi todella rankka elämäntapahtuma ja menetys. Näiden seurauksena menetin kaiken kyvyn sietää pienintäkin stressiä. On ollut saikkuja, keskusteluhoitoja (psykologi, hoitaja, lääkäri), unilääkkeitä ja vaikka mitä. Olen mielestäni noista rankoista asioista päässyt jotenkin yli mutta stressinsietokyky ei koskaan palautunut.
Vaikkapa yksi pieni lasku, jonka unohdin maksaa on minulle niin kova stressi että meinaan suistua raiteiltani sen vuoksi. Tai jos pitäisi kiireessä ehtiä jonnekin. Tai jotain vastaavaa pientä.
Kommentit (471)
Sama homma enkä kestä näköjään edes haarukan putoamista lattialle ilman hemmetinmoista raivokohtausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perusteet kuntoon. Uni 8h, säännöllinen syöminen, kevyt liikunta.
Sama. En tosin raivoa, mutta sydän alkaa hakata, käsistä ja koko kropasta loppuu voima, hengästyttää pienikin liikkuminen, tulee paino rintaan, tuntuu että on vaikea hengittää, sydän muljahtelee, täytyy huokailla koko ajan, ja tuon jälkeen olen aivan poikki ja väsynyt. Lämpö nousee myös 37,5:een.
Ihan kuin kroppa ei kestäisi enää yhtään mitään. Hyvinä päivinä kun mitään ei tapahdu, näitä oireitakaan ei ole. Minut saattaa saada tolaltaan jopa puhelimen soiminen, koska siihen assosioituu niin paljon kaikkea. En myöskään voi pitää puhelinta äänettömällä, koska se ahdistaa myös, ja jatkuvasti, eikä vain silloin kun se harvoin soi.
En saanut mitän terpaiaa tai muutakaan apua vaikka kävin psykiatrilla, hän kyseli vain että osaanko tehdä ruokaa ja pesenkö hampaat joka päivä, ja käynkö suihkussa vai tarvinko siihen apua. Kun vastasin että elämäni on normaalia noilta osin, apu evättiin. Olisi pitänyt valehdella, mutta en ymmärtänyt sitä, luulin että riittää kun puhuu totta.
Ja ei, ei ole paniikkikohtauksia nämä, siitäkin on kokemusta, vaan pitkäkestoisia yleensä alkaessaan koko päivän pilalle vetäviä.
Vierailija kirjoitti:
Perusteet kuntoon. Uni 8h, säännöllinen syöminen, kevyt liikunta.
Joo-o. Syön kyllä säännöllisesti ja ulkoilen usein, tykkään tehdä pitkiä kävelyretkejä metsässä, joka onneksi on ihan meidän kodin vieressä että sinne pääsee melkein joka päivä edes vähän. Mutta uni ei ole kunnossa, ei ole ollut vuosiin sen jälkeen kun se työuupumus alkoi. Eipä ole auttanut uneen ne unilääkkeet, melatoniinit, hoitajan neuvot eikä mikään. Nukun huonosti ja liian vähän. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä näkyy siis olevan liikkeellä, koska itse juurikin mietin mitä minulle on tapahtunut sillä en kestä enää stressiä kuten ennen. Ihan sama tuleeko asia eteen töissä vai kotona, kilahdan ihan liian helposti. Taustalla itselläkin erittäin vaikea traumaattinen kokemus ja sen jälkeen stressin sieto vaan kadonnut. Ihan kuin aivot eivät enää osaisi käsitellä mitään hiukankaan haastavampaa tilannetta. Itselläkin saikkuja taustalla, mutta mitään vastuuta kukaan ei kokonaishoidosta ota joten odotellaan sitten sitä psykoosia vaikka.
Vierailija kirjoitti:
Perusteet kuntoon. Uni 8h, säännöllinen syöminen, kevyt liikunta.
Idioottimaisuus, tyhmyys, trolleus. Perusjuttuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mee vuodeksi - pariksi deekikselle.
Itse tässä tilanteessa olen yrittänyt erakoitua niin paljon kuin nyt perheenäiti pystyy. En ole töissä, en käy juuri missään, en soita mihinkään, en ole somessa. Yritän liikkua päivittäin ja nukkua 8h yöunet. En suunittele tulevaisuutta. Ankeaa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla samaa, olisin voinut kirjoittaa aloituksen tai ensimmäisen vastauksen. Itsellä taisi olla paha burn out vuosia sitten, en vain osannut sitä edes kaikesta kuormituksesta riippumatta ajatella niin, koin vain että olin nyt niin huono että tämä meni näin.
Mutta sitä se taisi olla. Nykyään en tosiaan kestä melkein mitään pikkuasiaa, ja nimenomaan pikkuasiaa, ärsyyntymättä. Olen tähän asti ajatellut, että on luonnekysymys, onhan tämä ominaisuus ollut jossain määrin aina, nyt vain todella korostuneesti.
Eli masennuksen oire kai, vertaistukea täältä vain, et ole ainoa.
Olet uupumuksen rajoilla.
Tiedostat. Hyvä
Löysää. Lepää. Liiku nauti luonnosta. Pienennä vastuita nyt.
Parempi ennakoida, ettet aja ittes yli.
Nyt on se aika huilia.
Sitten jaksat taas, mutta jos nyt et lepää, niin loppuun palamisen jälkeen menee pitkä aika kuntoutua.
Tunnista omat rajasi. Toimi sen mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse tässä tilanteessa olen yrittänyt erakoitua niin paljon kuin nyt perheenäiti pystyy. En ole töissä, en käy juuri missään, en soita mihinkään, en ole somessa. Yritän liikkua päivittäin ja nukkua 8h yöunet. En suunittele tulevaisuutta. Ankeaa on.
Olen vähän samassa tilanteessa kuin sinä. Itsekin olen perheenäiti, enkä ole työssä sillä en ole saanut uutta työtä kun määräaikainen työ loppui. Minulla on kyllä hyvä koulutus mutta kun en kestä pienintäkään stressiä niin se taitaa estää työn saannin. Näkeehän ne sen haastattelussa millainen olen. Ankeaa on tosiaan. Ap
Kuulostaa osin tutulta, minulla se vain menee niin, että lannistun jokaisesta pienestä asiasta, jokainen vastoinkäyminen on maailman loppu. Alan haikalla lopullisten ratkaisujen perään. Vaikka asia olisi ihan mitätön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perusteet kuntoon. Uni 8h, säännöllinen syöminen, kevyt liikunta.
Idioottimaisuus, tyhmyys, trolleus. Perusjuttuja.
😳
Ja vastauksesi on?
Ei oikein aukene tuo mollaus/kannustus? Vai mitä yrität kertoa?
Vierailija kirjoitti:
Olet uupumuksen rajoilla.
Tiedostat. HyväLöysää. Lepää. Liiku nauti luonnosta. Pienennä vastuita nyt.
Parempi ennakoida, ettet aja ittes yli.
Nyt on se aika huilia.Sitten jaksat taas, mutta jos nyt et lepää, niin loppuun palamisen jälkeen menee pitkä aika kuntoutua.
Tunnista omat rajasi. Toimi sen mukaan.
Olen tosiaan sairastanut ihan diagnosoidun työuupumuksen joitakin vuosia sitten. Olen siitä saakka yrittänyt hoitaa itseäni, liikkunut luonnossa ja muuta. Ihan lääkärin, hoitajan ja psykologin neuvojenkinnavulla. Eipä ole jaksaminen palautunut. Ap
Vähän sama tilanne. Se helposti unohtuu, koska elän niin pientä elämää. Olen työtön ja asun puolison kanssa vuokralla, toistaiseksi tuet ja säästöt riittävät hyvin kattamaan perus elämisen kulut. Mitään akuuttia stressiä ei ole, en työttömyydestäkään ole niin huolissani. Tosin kun mietin, että töihin on jossain vaiheessa pakko mennä, niin ahdistaahan se.
En nauti tästä toimettomuudesta, mutta kokemukseni työelämästä ovat hirveitä. Unettomuus alkoi silloin myös ja aktivoituu edelleen pienestäkin stressistä. Stressaan ihan kaikkea ja myös syytän itseäni ihan kohtuuttomasti kaikesta, mikä menee vähänkin pieleen.
Olen perusluonteeltani ollut aina herkästi ahdistuva, joten ei sinänsä uutta. Analysoin ja suunnittelen paljon. Aiemmin kuitenkin pystyin elämään näiden ominaisuuksieni kanssa, osasin paremmin kai purkaa stressiä tai ainakin toimia siitä huolimatta. Esimerkiksi opiskeluaikana oli ajoittain ihan kauheaa stressiä, muistan itkeneeni kun en saanut esseetä kirjoitettua tms., mutta jaksoin kuitenkin enimmäkseen käydä luennoilla ja pääsin kursseista yleensä läpi, kävin opiskelijavaihdossakin ja hoidin kaikki siihen liittyvät valmistelut jne. Töitä tein opintojen ohella. Sosiaalinen elämä oli vilkas ja antoisa. Harrastuksiakin oli.
Nykyään tuntuu että en kestä edes sitä, jos vaikka jokin astia putoaa ja menee rikki. Tai jos pitää tehdä päätös, että lähdenkö junalla kaverille klo 12 vai 13. Ihan pikkuasioita. Enkä jaksa harrastaa, vaikka aikaa ja rahaa on paljon enemmän kuin opiskeluaikoina oli.
Sama juttu..jatkuvassa stressitilassa eläminen vie sietokyvyn kestää yhtään mitään negatiivistä..minä en rauvoa, mutta itken helposti ja saan sydänoireita, väsyttää, paniikkikohtausta..esim.lapsen kelakortti on hukassa ja ajatus siitä, että pitää soittaa nyt Kelaan ja tilata uusi niin romahdutti minut tänään täysin..
Sama ja otan osaa. Minullakin paha työuupumus ja stressi takana. Yritän olla vain mahdollisimman paljon päivän kerrallaan. Aina jos rupeaa miettimään pidemmäksi aikaa tai tosiaan vähänkin jotain sattuu niin vatsa menee kuralle hermostuu ihan älyttömästi. En siis oikein osaa auttaa kun omakin elämä on samaa mutta vertaistukea ainakin.
Voi tuntua vittuilulta kun sanotaan, että perusteet kuntoon, mutta niin se vaan on, jos joku noista palikoista ontuu, niin koko talo sortuu. (kuten olette huomanneet)
Ei siinä auta kun miettiä miksi joku noista kolmesta ei onnistu. Mikä ap:n unta häiritsee? Heräätkö joka aamu samaan aikaan? Menet sänkyyn samaan aikaan? Unihygienia kunnossa? Oletko ilman ruutua vähintään 2h ennen nukkumaanmenoa? Oletko tehnyt mielenterveyden perusharjoituksia esim. huolipäiväkirja, mindfullnes harjoitukset, keskustellut ja pysähtynyt mieltä painavien teemojen äärelle? Syömis ja liikkumisrytmiä rukattu unta tukevaksi?
Just mietin, että teenkö aloituksen aiheesta, kun pinna pimahtaa nykyisin heti. Alan heti huutaa ja räyhätä kun en kestä vastoinkäymisiä. Siis itselläni on kaikki kunnossa koska neuroottisesti järjestelen asioita, mutta lasten asiat ja suku niin sulake kärvähtää heti niiden kanssa. Ei nyt kaikkea voi vaihdevuosienkaan syyksi laittaa. Toisaaltaan sitten taas kun tapahtuu oikeasti jotain kamalaa, se ei stressaa minua yhtään. En kestä pieniä asioita ja vastoinkäymisiä. Suuret menee kyllä.