Lue keskustelun säännöt.
Miten parisuhteen muodostamisesta aikuisena tuli näin vaikeaa?
Täällä näyttää olevan jo ketju parikymppisistä, mutta oma ihmettely kohdistuu nyt sellaisiin 40-50 -vuotiaisiin.Olen (N, 50+) ollut nyt sinkkuna muutaman vuoden ja haussa on parisuhde. Treffiäpit ja deittisivustot testattu, livessäkin käyty (koronaa ennen ja koronan jälkeen), mutta huonolla tuloksella.Ravintoloissa on ollut enimmäkseen varattuja, Tinderissä ym. vain seksiseura haussa.Varsinkin nyt viime vuosina on tullut selkeä trendi, että miehet eivät näytä haluavan parisuhdetta. Kaikki tuntuvat haluavan vai seksiseuraa, FWB, FB, ONS, mitänäitänyton.Varsinkin Tinderissä on ilmiönä, että mies SANOO haluavansa parisuhdetta, mutta juttelun alettua onkin kiinnostunut vain pelkästä seksiseurasta. Ei missään nimessä mitään pysyvää, vakituista, jotain kestävämpää.Ja mietityttää että MIKSI?Onko sormet palanu niin pahasti, että ei enää parisuhde kiinnosta?Onko maailma muuttunut niin, että tämän ikäluokan miehet eivät enää halua kumppanuutta, yhdessäoloa, ehkä jopa yhdessäasumista?
Kommentit (2361)
Vierailija kirjoitti:
Onkohan niin, että keski-iässä alkaa yleistykset ottaa valtaa ja siksi pariutuminen vaikeutuu. Jokaisella on ne oman historian tuomat oletukset maailmasta ja muista ihmisistä ja niiden perusteella sitten päätetään olla yksin. Tai vaikka mentäisiin yhteen, niin niiden perusteella tulkitaan toisia.
.
Myös minulla on mies, joka on saanut ilmeisen paljon syytöksiä ja huutoa niskaansa, mikä on mielestäni aivan hirveää. Alkuun hänen kanssaan oli vaikea edes keskustella mistään, koska hän oli siilipuolustuksessa jo siitäkin, jos vaikka olin eri mieltä jostain mielipideasiasta. Ei minua haittaa olla eri mieltä, minusta on mielenkiintoista kuulla eroava mielipide. Mies kuitenkin oli tottunut siihen, että jos sanoo eriävän mielipiteen, sitä aletaan muuttamaan kunnes hän taipuu.
.Tuossa aiemmassa tekstissä kuvailtu naisen toimintamalli on minulle aivan vieras. En ikinä voisi käyttäytyä noin kenellekään. En ole ikinä huutanut miehelle mistään, mielestäni hänen ei tarvitse muuttua missään asiassa, minua ei tarvitse palvella ja haluan miehelle vilpittömästi hyvää. Silti vielä vuosien jälkeen mies menee joskus puolustukseen vaikka häntä ei ole syytetty mistään. Se on vain hänen tulkintansa. Joudun muistuttamaan, että en ole hänen eksänsä enkä ylipäätään sellainen ihminen jolle olisi luontaista hyökkäillä syytösten kera toisten kimppuun. Onneksi näin käy koko ajan harvemmin, mutta syvään jää jäljet enkä yhtään ihmettele vaikka oma miehenikin olisi valinnut olla vain yksin.
Ei tuohon käytökseen aina edes tarvita pahaa exää. Miehelläni kun ei sellaista ole.
Mieheni on jotenkin jo kotoaan (tai ties mistä) imenyt itseensä sen käyttäytymis mallin, että jos joku on erimieltä, siitä on pakko suuttua ja mennä puolustuskannalle.
Mistään ei voi keskustella, koska mies kokee kaiken arvosteluksi itseään kohtaan. En esim voi tuoda esiin, minkälaisen keittiön haluaisin, kun remonttia tehdään, koska miehen mielestä syyllistän häntä haluamalla erilaisen keittiön kuin hän.
Mies ei itse keittiötä käytä, koska ei osaa/halua kokata ja käy keittiössä lähinnä syömässä.
Entinen keittiö on edellisten asukkaiden tekemä ja siinä ei ole laskutilaa ollenkaan, vain 50cm pituinen pöydän suikale tiskialtaan vieressä. Kun yritin sanoa, että laskutilaa ja tilaa tehdä kokkaushommia pitäisi olla enemmän, mies loukkaantui, koska hänestä laskutilaa on tarpeeksi. Kaikki keittiöhommat joutuu tekemään ruokapöydällä, koska keittiössä ei muuta työskentelytilaa ole.
Mutta mies ottaa sen henkilokohtaisena loukkauksena, että keittiö on huono ja suuttuu minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinnostus lopahtaa itselläni heti, kun mies alkaa vihjailla seksistä joko suoraan tai epäsuoraan. Eikä edes olla koskaan nähty. Epäromanttista mielestäni... Mutta tosiaan mietityttää mitä nämä miehet etsivät. Kumma uskomus nykyään, että nainen haluaa heti sänkyyn. Tai toki voi haluta, mutta järki on halua vahvempi siinä kohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt avioliittoni kariutuisi, tuskin alkaisin etsiä uutta miestä kumppaniksi vaan jäisin suosiolla yksin. Hyvin, suorastaan äärimmäisen epätodennäköisenä pitäisin sitä, että tapaisin miehen, jonka kanssa haluaisin parisuhteen. Nykyisestä hän saisi poiketa sillä, että hänellä olisi säännöllinen ja vakituinen työ, mielellään omia harrastuksia ja ns. oma elämä ja hän olisi taloudellisesti omillaan toimeen tuleva. Toisin sanoen itsenäinen, aikuinen, itsestään vastuun kantava mies, joka ei asetu perässä vedettäväksi kivireeksi, joka ei maksata minulla elämäänsä asenteella evp = elää vaimon palkalla ja joka antaa myös minulle vapauden elää, mikä ei tarkoita mitään polyamoriaa tai vastaavaa, vaan omaa aikaa ja omia harrastuksia. No, näistä täytyy nykyiselle miehelle antaa kiitosta siitä, ettei hän estele minun harrastuksiani, vaikkei hänellä yhtään omaa olekaan.
Jotain yhteistäkin tietysti pitäisi olla, mutta mitään jatkuvaa yhdessä kyöhnäämistä en kestäisi enää yhtään. Reissutyö ja paljon omia harrastuksia olisi hyvä kombo.
Hankalin paikka mahdollisessa uudessa parisuhteessa minulle olisi seksi. Sitä ei nykyisessä liitossa ole ollut ainakaan vuosikymmeneen, mies ei ole minua halunnut ja olen oppinut elämään ilman. Kynnys sen harrastamiseen olisi valtavan korkea, ja tämä on ehkä suurin syy, miksi en uskaltaisi ryhtyä uuteen suhteeseen. Mitä jos mies haluaakin seksiä? Taitoni ovat ruostuneet ja paha ramppikuume voisi viedä kyvyn.
N52, ei lapsia
Puutun vain tuohon viimeiseen. Minäkin olin yhdessä haluttomaksi muuttuneen miehen kanssa ja elin päälle seitsemän vuotta täysin kuivassa liitossa, olimme tosin lapsiperhe. Pelkäsin, etten totu uudelleen intimielämään ja että paikat olisivat suunnilleen kasvaneet umpeen. Tämä pelko, kuten eron jälkeen sain huomata, osoittautui kuitenkin turhaksi. Sain huomata, että entisen puolison halujen puuttuminen ei merkitse minun epähaluttavuuttani. Kun pääsin lähituntumaan uuden kumppanin kanssa, asiat loksahtivat paikoilleen kuin itsestään. Luulen, että nämä asiat vain pysyvät muistissa kuin pyörällä ajo, vaikka onkin kulunut vertaus. Seksielämän voi aloittaa ihan nollasta uudelleen ainakin neljänkympin jälkeen, miksei viidenkympinkin?
Voi olla, että tämän uuden suhteen kanssa tehdään asioita, joiden ehdottaminenkin entisen miehen taholta olisi olut puoliseksirikos. Nyt sitten suostutaan kaikkeen ja ollaan tyytyväisiä.
En koko ketjua lukenut, mutta vaikuttaa hieman hölmöltä, että yhden ihmisen kanssa naimisissa oltuaan väittää tietävänsä millaisia naiset/miehet ovat parisuhteessa.
Miettikää nyt vähän, onko järkeä?
Tuollainen katkeruus ja kauna varmasti vaikuttaa ihan kaikkiin suhteisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa, kun oma valinta elää huonossa parisuhteessa pitää kääntää kaikkien naisten/miesten viaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan niin, että keski-iässä alkaa yleistykset ottaa valtaa ja siksi pariutuminen vaikeutuu. Jokaisella on ne oman historian tuomat oletukset maailmasta ja muista ihmisistä ja niiden perusteella sitten päätetään olla yksin. Tai vaikka mentäisiin yhteen, niin niiden perusteella tulkitaan toisia.
.
Myös minulla on mies, joka on saanut ilmeisen paljon syytöksiä ja huutoa niskaansa, mikä on mielestäni aivan hirveää. Alkuun hänen kanssaan oli vaikea edes keskustella mistään, koska hän oli siilipuolustuksessa jo siitäkin, jos vaikka olin eri mieltä jostain mielipideasiasta. Ei minua haittaa olla eri mieltä, minusta on mielenkiintoista kuulla eroava mielipide. Mies kuitenkin oli tottunut siihen, että jos sanoo eriävän mielipiteen, sitä aletaan muuttamaan kunnes hän taipuu.
.Tuossa aiemmassa tekstissä kuvailtu naisen toimintamalli on minulle aivan vieras. En ikinä voisi käyttäytyä noin kenellekään. En ole ikinä huutanut miehelle mistään, mielestäni hänen ei tarvitse muuttua missään asiassa, minua ei tarvitse palvella ja haluan miehelle vilpittömästi hyvää. Silti vielä vuosien jälkeen mies menee joskus puolustukseen vaikka häntä ei ole syytetty mistään. Se on vain hänen tulkintansa. Joudun muistuttamaan, että en ole hänen eksänsä enkä ylipäätään sellainen ihminen jolle olisi luontaista hyökkäillä syytösten kera toisten kimppuun. Onneksi näin käy koko ajan harvemmin, mutta syvään jää jäljet enkä yhtään ihmettele vaikka oma miehenikin olisi valinnut olla vain yksin.
Ei tuohon käytökseen aina edes tarvita pahaa exää. Miehelläni kun ei sellaista ole.
Mieheni on jotenkin jo kotoaan (tai ties mistä) imenyt itseensä sen käyttäytymis mallin, että jos joku on erimieltä, siitä on pakko suuttua ja mennä puolustuskannalle.
Mistään ei voi keskustella, koska mies kokee kaiken arvosteluksi itseään kohtaan. En esim voi tuoda esiin, minkälaisen keittiön haluaisin, kun remonttia tehdään, koska miehen mielestä syyllistän häntä haluamalla erilaisen keittiön kuin hän.
Mies ei itse keittiötä käytä, koska ei osaa/halua kokata ja käy keittiössä lähinnä syömässä.
Entinen keittiö on edellisten asukkaiden tekemä ja siinä ei ole laskutilaa ollenkaan, vain 50cm pituinen pöydän suikale tiskialtaan vieressä. Kun yritin sanoa, että laskutilaa ja tilaa tehdä kokkaushommia pitäisi olla enemmän, mies loukkaantui, koska hänestä laskutilaa on tarpeeksi. Kaikki keittiöhommat joutuu tekemään ruokapöydällä, koska keittiössä ei muuta työskentelytilaa ole.
Mutta mies ottaa sen henkilokohtaisena loukkauksena, että keittiö on huono ja suuttuu minulle.
En kyllä ymmärrä miten jaksat elää noin käyttäytyvän miehen kanssa? Itsehän me olemme puolisomme valinneet, joten valitusvirttä voi vähän miettiä omien valintojenkin kautta, koska avioliitossa ei kenenkään ole pakko olla. Jos keskustelu ongelmista on mahdotonta, niin vaikea siitä on leipoa kunnollista parisuhdetta minkäänlaisella taikasauvalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen viisikymppinen mies ja rehellisesti en koe seksuaalisesti kiinnostavana ketään ikäistäni naista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan niin, että keski-iässä alkaa yleistykset ottaa valtaa ja siksi pariutuminen vaikeutuu. Jokaisella on ne oman historian tuomat oletukset maailmasta ja muista ihmisistä ja niiden perusteella sitten päätetään olla yksin. Tai vaikka mentäisiin yhteen, niin niiden perusteella tulkitaan toisia.
.
Myös minulla on mies, joka on saanut ilmeisen paljon syytöksiä ja huutoa niskaansa, mikä on mielestäni aivan hirveää. Alkuun hänen kanssaan oli vaikea edes keskustella mistään, koska hän oli siilipuolustuksessa jo siitäkin, jos vaikka olin eri mieltä jostain mielipideasiasta. Ei minua haittaa olla eri mieltä, minusta on mielenkiintoista kuulla eroava mielipide. Mies kuitenkin oli tottunut siihen, että jos sanoo eriävän mielipiteen, sitä aletaan muuttamaan kunnes hän taipuu.
.Tuossa aiemmassa tekstissä kuvailtu naisen toimintamalli on minulle aivan vieras. En ikinä voisi käyttäytyä noin kenellekään. En ole ikinä huutanut miehelle mistään, mielestäni hänen ei tarvitse muuttua missään asiassa, minua ei tarvitse palvella ja haluan miehelle vilpittömästi hyvää. Silti vielä vuosien jälkeen mies menee joskus puolustukseen vaikka häntä ei ole syytetty mistään. Se on vain hänen tulkintansa. Joudun muistuttamaan, että en ole hänen eksänsä enkä ylipäätään sellainen ihminen jolle olisi luontaista hyökkäillä syytösten kera toisten kimppuun. Onneksi näin käy koko ajan harvemmin, mutta syvään jää jäljet enkä yhtään ihmettele vaikka oma miehenikin olisi valinnut olla vain yksin.
Ei tuohon käytökseen aina edes tarvita pahaa exää. Miehelläni kun ei sellaista ole.
Mieheni on jotenkin jo kotoaan (tai ties mistä) imenyt itseensä sen käyttäytymis mallin, että jos joku on erimieltä, siitä on pakko suuttua ja mennä puolustuskannalle.
Mistään ei voi keskustella, koska mies kokee kaiken arvosteluksi itseään kohtaan. En esim voi tuoda esiin, minkälaisen keittiön haluaisin, kun remonttia tehdään, koska miehen mielestä syyllistän häntä haluamalla erilaisen keittiön kuin hän.
Mies ei itse keittiötä käytä, koska ei osaa/halua kokata ja käy keittiössä lähinnä syömässä.
Entinen keittiö on edellisten asukkaiden tekemä ja siinä ei ole laskutilaa ollenkaan, vain 50cm pituinen pöydän suikale tiskialtaan vieressä. Kun yritin sanoa, että laskutilaa ja tilaa tehdä kokkaushommia pitäisi olla enemmän, mies loukkaantui, koska hänestä laskutilaa on tarpeeksi. Kaikki keittiöhommat joutuu tekemään ruokapöydällä, koska keittiössä ei muuta työskentelytilaa ole.
Mutta mies ottaa sen henkilokohtaisena loukkauksena, että keittiö on huono ja suuttuu minulle.
En kyllä ymmärrä miten jaksat elää noin käyttäytyvän miehen kanssa? Itsehän me olemme puolisomme valinneet, joten valitusvirttä voi vähän miettiä omien valintojenkin kautta, koska avioliitossa ei kenenkään ole pakko olla. Jos keskustelu ongelmista on mahdotonta, niin vaikea siitä on leipoa kunnollista parisuhdetta minkäänlaisella taikasauvalla.
Joo itsehän tuo tuli 17vuotiaana valittua. Silloin ei osannut ajatella tarpeeksi pitkälle. Ensimmäinen seurustelu suhde tämä nykyinen mieheni. Yhdessä jo 40v ja näillä mennään hautaan. Voisi se tietenkin vielä pahempikin olla;)
Parisuhde ei ole kaikkein paras, sen myönnän, mutta tässä ei ollutkaan tarkoitus valittaa miehestä vaan kertoa, ettei se mies välttämättä ole sen ex-vaimon pilaama, vaan se voi olla tuollainen jo ihan luonnostaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen viisikymppinen mies ja rehellisesti en koe seksuaalisesti kiinnostavana ketään ikäistäni naista.
Tämä on kyllä surullinen kohtalo ihmisellä jos seksuaalisen mielenkiinnon ikähaarukka ei kasva oman iän kasvaessa. Kuulostaa siltä että seksuaalisuus merkitsee vain itsen tyydyttämistä toisen keholla, jos toisen ikä tai ulkonäkö on siinä kaikkein suurin aspekti.
Kyllä sitä mieluiten on sinkku. Paljon helpompaa. Ei tarvi pelätä, että milloin toinen pettää. Olen siksi tullut krantummaksi. Hyvää elämää näinkin. Tietysti, jos varattu,
kiva, silmää miellyttävä mies haluaa sex niin silloin annan palaa. Tunnepelejä en heiltä enää usko. Ajanhukkaa. Se on silkkaa valhetta heiltä ns. kuuluu pelin henkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan niin, että keski-iässä alkaa yleistykset ottaa valtaa ja siksi pariutuminen vaikeutuu. Jokaisella on ne oman historian tuomat oletukset maailmasta ja muista ihmisistä ja niiden perusteella sitten päätetään olla yksin. Tai vaikka mentäisiin yhteen, niin niiden perusteella tulkitaan toisia.
.
Myös minulla on mies, joka on saanut ilmeisen paljon syytöksiä ja huutoa niskaansa, mikä on mielestäni aivan hirveää. Alkuun hänen kanssaan oli vaikea edes keskustella mistään, koska hän oli siilipuolustuksessa jo siitäkin, jos vaikka olin eri mieltä jostain mielipideasiasta. Ei minua haittaa olla eri mieltä, minusta on mielenkiintoista kuulla eroava mielipide. Mies kuitenkin oli tottunut siihen, että jos sanoo eriävän mielipiteen, sitä aletaan muuttamaan kunnes hän taipuu.
.Tuossa aiemmassa tekstissä kuvailtu naisen toimintamalli on minulle aivan vieras. En ikinä voisi käyttäytyä noin kenellekään. En ole ikinä huutanut miehelle mistään, mielestäni hänen ei tarvitse muuttua missään asiassa, minua ei tarvitse palvella ja haluan miehelle vilpittömästi hyvää. Silti vielä vuosien jälkeen mies menee joskus puolustukseen vaikka häntä ei ole syytetty mistään. Se on vain hänen tulkintansa. Joudun muistuttamaan, että en ole hänen eksänsä enkä ylipäätään sellainen ihminen jolle olisi luontaista hyökkäillä syytösten kera toisten kimppuun. Onneksi näin käy koko ajan harvemmin, mutta syvään jää jäljet enkä yhtään ihmettele vaikka oma miehenikin olisi valinnut olla vain yksin.
Ei tuohon käytökseen aina edes tarvita pahaa exää. Miehelläni kun ei sellaista ole.
Mieheni on jotenkin jo kotoaan (tai ties mistä) imenyt itseensä sen käyttäytymis mallin, että jos joku on erimieltä, siitä on pakko suuttua ja mennä puolustuskannalle.
Mistään ei voi keskustella, koska mies kokee kaiken arvosteluksi itseään kohtaan. En esim voi tuoda esiin, minkälaisen keittiön haluaisin, kun remonttia tehdään, koska miehen mielestä syyllistän häntä haluamalla erilaisen keittiön kuin hän.
Mies ei itse keittiötä käytä, koska ei osaa/halua kokata ja käy keittiössä lähinnä syömässä.
Entinen keittiö on edellisten asukkaiden tekemä ja siinä ei ole laskutilaa ollenkaan, vain 50cm pituinen pöydän suikale tiskialtaan vieressä. Kun yritin sanoa, että laskutilaa ja tilaa tehdä kokkaushommia pitäisi olla enemmän, mies loukkaantui, koska hänestä laskutilaa on tarpeeksi. Kaikki keittiöhommat joutuu tekemään ruokapöydällä, koska keittiössä ei muuta työskentelytilaa ole.
Mutta mies ottaa sen henkilokohtaisena loukkauksena, että keittiö on huono ja suuttuu minulle.
En kyllä ymmärrä miten jaksat elää noin käyttäytyvän miehen kanssa? Itsehän me olemme puolisomme valinneet, joten valitusvirttä voi vähän miettiä omien valintojenkin kautta, koska avioliitossa ei kenenkään ole pakko olla. Jos keskustelu ongelmista on mahdotonta, niin vaikea siitä on leipoa kunnollista parisuhdetta minkäänlaisella taikasauvalla.
Joo itsehän tuo tuli 17vuotiaana valittua. Silloin ei osannut ajatella tarpeeksi pitkälle. Ensimmäinen seurustelu suhde tämä nykyinen mieheni. Yhdessä jo 40v ja näillä mennään hautaan. Voisi se tietenkin vielä pahempikin olla;)
Parisuhde ei ole kaikkein paras, sen myönnän, mutta tässä ei ollutkaan tarkoitus valittaa miehestä vaan kertoa, ettei se mies välttämättä ole sen ex-vaimon pilaama, vaan se voi olla tuollainen jo ihan luonnostaan.
Minullakin oli aivan exätön, teininä (huonosti) valittu mies, jolla oli kommunikointiongelmia, eivätkä ne kyllä siitä mihinkään kehittyneet. Tämä ongelma ei koskenut vain minua, jätti kaksi kertaa terapiankin kesken. Kaikeksi onneksi olemme eronneet. Mutta ei nyt pilata hyvää tarinaa. Jos joku nainen saa itsetunnolleen pontta kokiessaan paremmuutta muihin naisiin nähden, kai se tarpeeseen tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen viisikymppinen mies ja rehellisesti en koe seksuaalisesti kiinnostavana ketään ikäistäni naista.
Tämä on kyllä surullinen kohtalo ihmisellä jos seksuaalisen mielenkiinnon ikähaarukka ei kasva oman iän kasvaessa. Kuulostaa siltä että seksuaalisuus merkitsee vain itsen tyydyttämistä toisen keholla, jos toisen ikä tai ulkonäkö on siinä kaikkein suurin aspekti.
Enemmän kannattaisi olla huolissaan ketjuun kirjoittaneista (useimmiten naisista), jotka ovat henkisesti niin solmussa etteivät kykene luomaan parisuhdetta. On paljon luonnollisempaa, että kiinnostus (erityisesti miehillä) seksuaalisesti kohdistuu nuorempiin ,ihan vain sen takia että nuoremmat ovat kauniimpia ja seksikkäämpiä kuin viiskymppiset. Jos nainen sanoisi ettei häntä seksuaalisesti kiinnosta viiskymppinen mies, pitäisin sitä aivan normaalina.
On myös naisia, joita ei kiinnosta oman ikäiset miehet. Pidän sitä ihan yhtä surullisena. On tietenkin normaalia, että nuoremmat kiinnostavat vanhetessakin, mutta jos kiinnostus vanhetessakin kohdistuu pelkästään nuoriin ja koko seksuaalisuus on pelkästään toisen nuoruuden ja kauneuden varassa, niin pidän sitä kyllä kapeana seksuaalisuutena.
Eikä sille tietenkään mitään voi jos näin on, kaikilla seksuaalisuus ei muutu iän myötä, vaikka useimmat alkavat itse ikääntyessään kokea nuorempien ohella myös yhä vanhemmat kiinnostavina. Ei itseänikään viisikymppinen mies kiinnosta tällä hetkellä, mutta uskon että tulevaisuudessa kiinnostaa, koska 10 vuotta sitten ei kiinnostanut nelikymppinen ja niin vain mieli on muuttunut :) Olen tästä mekanismista tyytyväinen, koska todennäköisesti saan nauttia seksistä niin kauan kuin vietti säilyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan niin, että keski-iässä alkaa yleistykset ottaa valtaa ja siksi pariutuminen vaikeutuu. Jokaisella on ne oman historian tuomat oletukset maailmasta ja muista ihmisistä ja niiden perusteella sitten päätetään olla yksin. Tai vaikka mentäisiin yhteen, niin niiden perusteella tulkitaan toisia.
.
Myös minulla on mies, joka on saanut ilmeisen paljon syytöksiä ja huutoa niskaansa, mikä on mielestäni aivan hirveää. Alkuun hänen kanssaan oli vaikea edes keskustella mistään, koska hän oli siilipuolustuksessa jo siitäkin, jos vaikka olin eri mieltä jostain mielipideasiasta. Ei minua haittaa olla eri mieltä, minusta on mielenkiintoista kuulla eroava mielipide. Mies kuitenkin oli tottunut siihen, että jos sanoo eriävän mielipiteen, sitä aletaan muuttamaan kunnes hän taipuu.
.Tuossa aiemmassa tekstissä kuvailtu naisen toimintamalli on minulle aivan vieras. En ikinä voisi käyttäytyä noin kenellekään. En ole ikinä huutanut miehelle mistään, mielestäni hänen ei tarvitse muuttua missään asiassa, minua ei tarvitse palvella ja haluan miehelle vilpittömästi hyvää. Silti vielä vuosien jälkeen mies menee joskus puolustukseen vaikka häntä ei ole syytetty mistään. Se on vain hänen tulkintansa. Joudun muistuttamaan, että en ole hänen eksänsä enkä ylipäätään sellainen ihminen jolle olisi luontaista hyökkäillä syytösten kera toisten kimppuun. Onneksi näin käy koko ajan harvemmin, mutta syvään jää jäljet enkä yhtään ihmettele vaikka oma miehenikin olisi valinnut olla vain yksin.
Ei tuohon käytökseen aina edes tarvita pahaa exää. Miehelläni kun ei sellaista ole.
Mieheni on jotenkin jo kotoaan (tai ties mistä) imenyt itseensä sen käyttäytymis mallin, että jos joku on erimieltä, siitä on pakko suuttua ja mennä puolustuskannalle.
Mistään ei voi keskustella, koska mies kokee kaiken arvosteluksi itseään kohtaan. En esim voi tuoda esiin, minkälaisen keittiön haluaisin, kun remonttia tehdään, koska miehen mielestä syyllistän häntä haluamalla erilaisen keittiön kuin hän.
Mies ei itse keittiötä käytä, koska ei osaa/halua kokata ja käy keittiössä lähinnä syömässä.
Entinen keittiö on edellisten asukkaiden tekemä ja siinä ei ole laskutilaa ollenkaan, vain 50cm pituinen pöydän suikale tiskialtaan vieressä. Kun yritin sanoa, että laskutilaa ja tilaa tehdä kokkaushommia pitäisi olla enemmän, mies loukkaantui, koska hänestä laskutilaa on tarpeeksi. Kaikki keittiöhommat joutuu tekemään ruokapöydällä, koska keittiössä ei muuta työskentelytilaa ole.
Mutta mies ottaa sen henkilokohtaisena loukkauksena, että keittiö on huono ja suuttuu minulle.
En kyllä ymmärrä miten jaksat elää noin käyttäytyvän miehen kanssa? Itsehän me olemme puolisomme valinneet, joten valitusvirttä voi vähän miettiä omien valintojenkin kautta, koska avioliitossa ei kenenkään ole pakko olla. Jos keskustelu ongelmista on mahdotonta, niin vaikea siitä on leipoa kunnollista parisuhdetta minkäänlaisella taikasauvalla.
Joo itsehän tuo tuli 17vuotiaana valittua. Silloin ei osannut ajatella tarpeeksi pitkälle. Ensimmäinen seurustelu suhde tämä nykyinen mieheni. Yhdessä jo 40v ja näillä mennään hautaan. Voisi se tietenkin vielä pahempikin olla;)
Parisuhde ei ole kaikkein paras, sen myönnän, mutta tässä ei ollutkaan tarkoitus valittaa miehestä vaan kertoa, ettei se mies välttämättä ole sen ex-vaimon pilaama, vaan se voi olla tuollainen jo ihan luonnostaan.
Minullakin oli aivan exätön, teininä (huonosti) valittu mies, jolla oli kommunikointiongelmia, eivätkä ne kyllä siitä mihinkään kehittyneet. Tämä ongelma ei koskenut vain minua, jätti kaksi kertaa terapiankin kesken. Kaikeksi onneksi olemme eronneet. Mutta ei nyt pilata hyvää tarinaa. Jos joku nainen saa itsetunnolleen pontta kokiessaan paremmuutta muihin naisiin nähden, kai se tarpeeseen tulee.
Oh, otettiinko kertomukseni siitä etten huuda miehelleni, oman itsetuntoni kohotuksena ja yrityksenä olla parempi kuin muut naiset? Tällainen tulkinta ei tullut mieleenikään.
.
Sattuu vain olemaan niin, että mieheni on oikeasti ollut verbaalisesti äärimmäisen lahjakkaan ja todella voimakastahtoisen naisen kanssa vuosikymmenet. Vuosien mittaan hänen kommunikaationsa vain on nujerrettu. Koska ihmisiä on monenlaisia, näinkin voi tässä maailmassa käydä, vaikka jostain syystä haluaisitte ajatella että miehet ovat luonnostaan kommunikointiongelmaisia. Minun mieheni kuitenkaan ei selvästi ole luonnostaan kommunikointiongelmainen, koska hänen kommunikointinsa on normalisoitunut kun hän on huomannut että voi puhua ilman pelkoa toisen reaktiosta.
.
Ettekö itse usko, että huutavia naisia on olemassa? Vai ajatteletteko että huutaminen on normaalia, ja se joka ei huuda yrittää olla parempi kuin muut naiset? Huutavia naisia on olemassa, mutta ei ole normaalia eikä hyväksyttävää. Alkuperäinen tarkoitukseni olikin kommentoida huutamista kokeneelle miehelle joka nyt ajatteli että kaikki naiset ovat samanlaisia. Emme me ole.
En usko, että sitä parisuhdetta koskaan enään löytyy. Pitkä liitto on takana. Tindereitä en jaksa enkä ravintoloita. Lapset kohta aikuisia. Eiköhän se yksinäinen vanhuus ole edessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arja kirjoitti:
Vuosikymmenen minua nuorempi mieheni on halunnut parisuhteen kanssani koska
- en halua lapsia
- minulla ei ole lapsia
- käyn töissä
- teen kotityöt ja hoidan laskut
- minulla on kokemusta pitkistä parisuhteista ja olen ottanut niistä opikseni
- en yritä muuttaa häntä muuksi kuin on
- olen oma itseni, itsevarma sisältä ja upea ulkoa
- kommunikaatiomme ja kemiamme toimii
- annan hänen elää ja kypsyä
- rakastan häntä
- hän jumaloi ja rakastaa minua
- minua ennen hän on ehtinyt hyppäämään naisissa satojen suhteiden verran
- hän on vapaa lähtemään jos en enää miellytä
Täydellistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan niin, että keski-iässä alkaa yleistykset ottaa valtaa ja siksi pariutuminen vaikeutuu. Jokaisella on ne oman historian tuomat oletukset maailmasta ja muista ihmisistä ja niiden perusteella sitten päätetään olla yksin. Tai vaikka mentäisiin yhteen, niin niiden perusteella tulkitaan toisia.
.
Myös minulla on mies, joka on saanut ilmeisen paljon syytöksiä ja huutoa niskaansa, mikä on mielestäni aivan hirveää. Alkuun hänen kanssaan oli vaikea edes keskustella mistään, koska hän oli siilipuolustuksessa jo siitäkin, jos vaikka olin eri mieltä jostain mielipideasiasta. Ei minua haittaa olla eri mieltä, minusta on mielenkiintoista kuulla eroava mielipide. Mies kuitenkin oli tottunut siihen, että jos sanoo eriävän mielipiteen, sitä aletaan muuttamaan kunnes hän taipuu.
.Tuossa aiemmassa tekstissä kuvailtu naisen toimintamalli on minulle aivan vieras. En ikinä voisi käyttäytyä noin kenellekään. En ole ikinä huutanut miehelle mistään, mielestäni hänen ei tarvitse muuttua missään asiassa, minua ei tarvitse palvella ja haluan miehelle vilpittömästi hyvää. Silti vielä vuosien jälkeen mies menee joskus puolustukseen vaikka häntä ei ole syytetty mistään. Se on vain hänen tulkintansa. Joudun muistuttamaan, että en ole hänen eksänsä enkä ylipäätään sellainen ihminen jolle olisi luontaista hyökkäillä syytösten kera toisten kimppuun. Onneksi näin käy koko ajan harvemmin, mutta syvään jää jäljet enkä yhtään ihmettele vaikka oma miehenikin olisi valinnut olla vain yksin.
Ei tuohon käytökseen aina edes tarvita pahaa exää. Miehelläni kun ei sellaista ole.
Mieheni on jotenkin jo kotoaan (tai ties mistä) imenyt itseensä sen käyttäytymis mallin, että jos joku on erimieltä, siitä on pakko suuttua ja mennä puolustuskannalle.
Mistään ei voi keskustella, koska mies kokee kaiken arvosteluksi itseään kohtaan. En esim voi tuoda esiin, minkälaisen keittiön haluaisin, kun remonttia tehdään, koska miehen mielestä syyllistän häntä haluamalla erilaisen keittiön kuin hän.
Mies ei itse keittiötä käytä, koska ei osaa/halua kokata ja käy keittiössä lähinnä syömässä.
Entinen keittiö on edellisten asukkaiden tekemä ja siinä ei ole laskutilaa ollenkaan, vain 50cm pituinen pöydän suikale tiskialtaan vieressä. Kun yritin sanoa, että laskutilaa ja tilaa tehdä kokkaushommia pitäisi olla enemmän, mies loukkaantui, koska hänestä laskutilaa on tarpeeksi. Kaikki keittiöhommat joutuu tekemään ruokapöydällä, koska keittiössä ei muuta työskentelytilaa ole.
Mutta mies ottaa sen henkilokohtaisena loukkauksena, että keittiö on huono ja suuttuu minulle.
En kyllä ymmärrä miten jaksat elää noin käyttäytyvän miehen kanssa? Itsehän me olemme puolisomme valinneet, joten valitusvirttä voi vähän miettiä omien valintojenkin kautta, koska avioliitossa ei kenenkään ole pakko olla. Jos keskustelu ongelmista on mahdotonta, niin vaikea siitä on leipoa kunnollista parisuhdetta minkäänlaisella taikasauvalla.
Joo itsehän tuo tuli 17vuotiaana valittua. Silloin ei osannut ajatella tarpeeksi pitkälle. Ensimmäinen seurustelu suhde tämä nykyinen mieheni. Yhdessä jo 40v ja näillä mennään hautaan. Voisi se tietenkin vielä pahempikin olla;)
Parisuhde ei ole kaikkein paras, sen myönnän, mutta tässä ei ollutkaan tarkoitus valittaa miehestä vaan kertoa, ettei se mies välttämättä ole sen ex-vaimon pilaama, vaan se voi olla tuollainen jo ihan luonnostaan.
Minullakin oli aivan exätön, teininä (huonosti) valittu mies, jolla oli kommunikointiongelmia, eivätkä ne kyllä siitä mihinkään kehittyneet. Tämä ongelma ei koskenut vain minua, jätti kaksi kertaa terapiankin kesken. Kaikeksi onneksi olemme eronneet. Mutta ei nyt pilata hyvää tarinaa. Jos joku nainen saa itsetunnolleen pontta kokiessaan paremmuutta muihin naisiin nähden, kai se tarpeeseen tulee.
Oh, otettiinko kertomukseni siitä etten huuda miehelleni, oman itsetuntoni kohotuksena ja yrityksenä olla parempi kuin muut naiset? Tällainen tulkinta ei tullut mieleenikään.
.
Sattuu vain olemaan niin, että mieheni on oikeasti ollut verbaalisesti äärimmäisen lahjakkaan ja todella voimakastahtoisen naisen kanssa vuosikymmenet. Vuosien mittaan hänen kommunikaationsa vain on nujerrettu. Koska ihmisiä on monenlaisia, näinkin voi tässä maailmassa käydä, vaikka jostain syystä haluaisitte ajatella että miehet ovat luonnostaan kommunikointiongelmaisia. Minun mieheni kuitenkaan ei selvästi ole luonnostaan kommunikointiongelmainen, koska hänen kommunikointinsa on normalisoitunut kun hän on huomannut että voi puhua ilman pelkoa toisen reaktiosta.
.
Ettekö itse usko, että huutavia naisia on olemassa? Vai ajatteletteko että huutaminen on normaalia, ja se joka ei huuda yrittää olla parempi kuin muut naiset? Huutavia naisia on olemassa, mutta ei ole normaalia eikä hyväksyttävää. Alkuperäinen tarkoitukseni olikin kommentoida huutamista kokeneelle miehelle joka nyt ajatteli että kaikki naiset ovat samanlaisia. Emme me ole.
Kivat sulle. Onnea vaan valitsemallasi polulla. Toivottavasti et joudu pettymään tuohon mieheen. On niin helppo laittaa kaikki ex puolison syyksi. Kiva ja naisiin uppoava selitys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ok. Oletko sitä mieltä, että suomalaisten miesten puhumattomuus ja tunnekylmyys on vain myytti?
Missä sanoin niin? Mutta monet kiltit miehet vain alistuvat naiselle, koska eivät jaksa sitä draamaa ja ylireagointia joka asiasta ja myönnän että itsekin teen tätä. Eli minä kyllä haluaisin ja voisin puhua asioista enemmän, mutta kun naisen reaktio voi olla ihan mitä vaan niin pitäydyn useasti sanomasta omaa mielipidettäni ja myötäilen.
Taas tätä yleistystä. On varmasti tunnekylmyyttä ja puhumattomuutta, mutta se ei ole koko totuus. Ei voi olettaa että mies olisi lähtökohtaisesti se joka ei pysty tai halua puhua. Itse allekirjoitan tuon edellisen viestin täysin. On helpompaa olla suhteessa kun on hiljaa, kun puhuu vain mukavista asioista. Meillä ei haluta parisuhdekeskustelua, ja tässä tapauksessa se nainen ei sitä tahdo käydä. Kaikki on kuulemma ihan hyvin.
Ja tässä tää meneekin vikaan. Toinen ei edes _halua_ kuunnella mun juttujani. Ei kiinnosta.
Joskus ihmiset eivät puhu siksi, että ei ole ketään kelle puhua, ja kun puhuu, se tuomitaankin jonkun muun toimesta. Sitten selviämisstrategiana on olla hiljaa. On vääriä malleja tietenkin olemassa, mutta ei ne selitä kaikkea. Osa ihmisistä vain ei pidä sellaisesta puheesta jossa joutuu puhumaan itsestään, siitä miksi tekee asioita kuten tekee.
Jos heittää vielä jonkun idean, niin se joka on vikkelämpi jäsentelemään asioitaan puhumalla, voi joskus dominoida suhdetta määrittelemällä sallitut aiheet ja keskustelutavan. Tavallaan hallitsee tilannetta, ja yksi syy tällaiseen saattaa olla pelko, että joutuisi miettimään jotain mikä ei välttämättä edesauta suhdetta tai tuota välitöntä mielihyvää.
Itse pidän itseäni hyvänä keskustelijana ja kaipaan sitä, vaikka tällanen 45+ mieshenkilö olenkin. Ihan itse oon opetellut.
Hyvä kommentti, tämä on juuri sitä PUHUMISTA syvällisistä asioista. Monen miehen ongelma on syvällisten asioiden pakeneminen puhumattomuuteen. Myös se, että miehen pitäisi puhua omista tunteista, seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ( erektio-ongelmat, seksiin liityvät tarpeet jne.) on liian monelle miehelle suorastaan tabu.
Puhumattomuus on suojamuuri tai se voi olla myös vallankäytön keino, alistamisen ja dissaamisen keino: siinähän muija höpötät, minä en sulle vastaa-tyyli.
Syvällisten parisuhdeasioiden puhuminen on nimenomaan se keino ja taito pitää suhde kunnossa, jolloin myös mm. seksi on hyvää ja tyydyttävää.
Esimerkki miehen puhumattomuudesta:
mies käy seksilelukaupoissa työreissuillaan. Kerran hän tuo vaimolle leluja, mutta pian käy ilmi, että lelut on vain miehen viihdykkeeksi ja naisen pitää esiintyä pornon tyyliin lelujen kanssa. Syntyy riita. Miksi?
Koska näistä seksileluista ei ollut puhuttu mitään yhdessä. Ok, mies puolustautuu että hän halusi yllättää. Niin, kenet?
Ei nainen ylläty siitä, että mies saa tyydytyksen, vaan siitä, että jälleen kerran nainen dissattiin, hän jäi ilman tyydytystä, mutta joutui olemaan miehelleen vain mieliksi.Olisiko PUHUMINEN näin intiimissä asiassa ollut ratkaisu? Olisiko riita jäänyt syntymättä? Kyllä.
PUHUMINEN syvällisesti, avoimesti, arvostaen on jotain muuta kuin puhuminen kauppalistasta, jäkisottelusta, lasten korvatulehduksesta.Miehet, opetelkaa oikeasti kommunikoimaan, puhumaan tunteista, ongelmista, kipeistä asioista. Moni masennus ja mt-ongelma jäisi syntymättä ja moni avio/avoero kehittymättä.
Kyllä kaikkien sietäisi opetella sitä puhumista. Paljon on naisiakin, jotka eivät osaa puhua parisuhteessa yhtään hankalammista asioitsta.
Seksiä usein harrastetaan naisen ehdoilla ja miehen erikoisemmat toiveet päättyvät riitaan, väitteisiin naisen esineellistämisestä jne. Nainen tosin saa esittää toiveita, mutta mies ei.
Jälleen kerran täytyy todeta, että itse ymmärrän, että tapailu/seurusteluvaiheen tarkoitus on osoittaa, sovitaanko yhteen, ja se sisältää myös seksuaalisen yhteensopivuuden. Jos on liian erilaiset toiveet, niin tutustumista ei tietenkään kannata jatkaa, vaan molempien on parempi jatkaa etsimään itselleen paremmin sopivaa kumppania.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan niin, että keski-iässä alkaa yleistykset ottaa valtaa ja siksi pariutuminen vaikeutuu. Jokaisella on ne oman historian tuomat oletukset maailmasta ja muista ihmisistä ja niiden perusteella sitten päätetään olla yksin. Tai vaikka mentäisiin yhteen, niin niiden perusteella tulkitaan toisia.
.
Myös minulla on mies, joka on saanut ilmeisen paljon syytöksiä ja huutoa niskaansa, mikä on mielestäni aivan hirveää. Alkuun hänen kanssaan oli vaikea edes keskustella mistään, koska hän oli siilipuolustuksessa jo siitäkin, jos vaikka olin eri mieltä jostain mielipideasiasta. Ei minua haittaa olla eri mieltä, minusta on mielenkiintoista kuulla eroava mielipide. Mies kuitenkin oli tottunut siihen, että jos sanoo eriävän mielipiteen, sitä aletaan muuttamaan kunnes hän taipuu.
.Tuossa aiemmassa tekstissä kuvailtu naisen toimintamalli on minulle aivan vieras. En ikinä voisi käyttäytyä noin kenellekään. En ole ikinä huutanut miehelle mistään, mielestäni hänen ei tarvitse muuttua missään asiassa, minua ei tarvitse palvella ja haluan miehelle vilpittömästi hyvää. Silti vielä vuosien jälkeen mies menee joskus puolustukseen vaikka häntä ei ole syytetty mistään. Se on vain hänen tulkintansa. Joudun muistuttamaan, että en ole hänen eksänsä enkä ylipäätään sellainen ihminen jolle olisi luontaista hyökkäillä syytösten kera toisten kimppuun. Onneksi näin käy koko ajan harvemmin, mutta syvään jää jäljet enkä yhtään ihmettele vaikka oma miehenikin olisi valinnut olla vain yksin.
Ei tuohon käytökseen aina edes tarvita pahaa exää. Miehelläni kun ei sellaista ole.
Mieheni on jotenkin jo kotoaan (tai ties mistä) imenyt itseensä sen käyttäytymis mallin, että jos joku on erimieltä, siitä on pakko suuttua ja mennä puolustuskannalle.
Mistään ei voi keskustella, koska mies kokee kaiken arvosteluksi itseään kohtaan. En esim voi tuoda esiin, minkälaisen keittiön haluaisin, kun remonttia tehdään, koska miehen mielestä syyllistän häntä haluamalla erilaisen keittiön kuin hän.
Mies ei itse keittiötä käytä, koska ei osaa/halua kokata ja käy keittiössä lähinnä syömässä.
Entinen keittiö on edellisten asukkaiden tekemä ja siinä ei ole laskutilaa ollenkaan, vain 50cm pituinen pöydän suikale tiskialtaan vieressä. Kun yritin sanoa, että laskutilaa ja tilaa tehdä kokkaushommia pitäisi olla enemmän, mies loukkaantui, koska hänestä laskutilaa on tarpeeksi. Kaikki keittiöhommat joutuu tekemään ruokapöydällä, koska keittiössä ei muuta työskentelytilaa ole.
Mutta mies ottaa sen henkilokohtaisena loukkauksena, että keittiö on huono ja suuttuu minulle.
En kyllä ymmärrä miten jaksat elää noin käyttäytyvän miehen kanssa? Itsehän me olemme puolisomme valinneet, joten valitusvirttä voi vähän miettiä omien valintojenkin kautta, koska avioliitossa ei kenenkään ole pakko olla. Jos keskustelu ongelmista on mahdotonta, niin vaikea siitä on leipoa kunnollista parisuhdetta minkäänlaisella taikasauvalla.
Joo itsehän tuo tuli 17vuotiaana valittua. Silloin ei osannut ajatella tarpeeksi pitkälle. Ensimmäinen seurustelu suhde tämä nykyinen mieheni. Yhdessä jo 40v ja näillä mennään hautaan. Voisi se tietenkin vielä pahempikin olla;)
Parisuhde ei ole kaikkein paras, sen myönnän, mutta tässä ei ollutkaan tarkoitus valittaa miehestä vaan kertoa, ettei se mies välttämättä ole sen ex-vaimon pilaama, vaan se voi olla tuollainen jo ihan luonnostaan.
Minullakin oli aivan exätön, teininä (huonosti) valittu mies, jolla oli kommunikointiongelmia, eivätkä ne kyllä siitä mihinkään kehittyneet. Tämä ongelma ei koskenut vain minua, jätti kaksi kertaa terapiankin kesken. Kaikeksi onneksi olemme eronneet. Mutta ei nyt pilata hyvää tarinaa. Jos joku nainen saa itsetunnolleen pontta kokiessaan paremmuutta muihin naisiin nähden, kai se tarpeeseen tulee.
Oh, otettiinko kertomukseni siitä etten huuda miehelleni, oman itsetuntoni kohotuksena ja yrityksenä olla parempi kuin muut naiset? Tällainen tulkinta ei tullut mieleenikään.
.
Sattuu vain olemaan niin, että mieheni on oikeasti ollut verbaalisesti äärimmäisen lahjakkaan ja todella voimakastahtoisen naisen kanssa vuosikymmenet. Vuosien mittaan hänen kommunikaationsa vain on nujerrettu. Koska ihmisiä on monenlaisia, näinkin voi tässä maailmassa käydä, vaikka jostain syystä haluaisitte ajatella että miehet ovat luonnostaan kommunikointiongelmaisia. Minun mieheni kuitenkaan ei selvästi ole luonnostaan kommunikointiongelmainen, koska hänen kommunikointinsa on normalisoitunut kun hän on huomannut että voi puhua ilman pelkoa toisen reaktiosta.
.
Ettekö itse usko, että huutavia naisia on olemassa? Vai ajatteletteko että huutaminen on normaalia, ja se joka ei huuda yrittää olla parempi kuin muut naiset? Huutavia naisia on olemassa, mutta ei ole normaalia eikä hyväksyttävää. Alkuperäinen tarkoitukseni olikin kommentoida huutamista kokeneelle miehelle joka nyt ajatteli että kaikki naiset ovat samanlaisia. Emme me ole.
Kivat sulle. Onnea vaan valitsemallasi polulla. Toivottavasti et joudu pettymään tuohon mieheen. On niin helppo laittaa kaikki ex puolison syyksi. Kiva ja naisiin uppoava selitys.
En ole pettynyt vaikka ollaan oltu jo vuosia yhdessä, päinvastoin suhde on muuttunut koko ajan paremmaksi, kun mies on päässyt traumoistaan pikkuhiljaa eroon ja vapautunut. Outoa sinulta epäillä, että kukaan ei voisi olla traumatisoitumisen takia mykistynyt, ja ettei kenelläkään olisi koskaan voinut olla huutavaa puolisoa. Tiedän, että olemassa ihmisiä jotka laittavat kaiken eksän syyksi, mutta usko pois, kyllä myös niitä huonoja ja traumatisoivia avioliittoja ihan oikeasti on olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva jos yhteiskunnassa voisi sitoutua näkyvästi myös sinkkuuteen ilman että pukee nunnankaapua ylleen ja muuttaa luostariin. Merkiksi kaikille seuraa hakeville, että en ole markkoilla. Kyllä varmasti kaikki naiset tietää, että helpompi on torjua mies vilauttamalla vihkisormusta kuin sanomalla, että en ole kiinnostunut, en nyt jouda tmv. Nunnat tuskin kovin paljon joutuvat iskuyrityksiä torjumaan.
Nunnat ovat ilmeisesti samassa asemassa useimpien miesten kanssa tässä asiassa.
Pitäisi päästä eroon koko markkinat-ajattelusta. Tuolla kun ihmiset liikkuvat, tuskin monikaan ajattelee itseään tarjolla olevana tuotteena,
Huoh... He näkevät toiset haluttavimpina kuin toiset, ja toimivat sen mukaan. Koska useimmat ovat aika samaa mieltä, syntyy markkinat, jossa halutuimmilla on enemmän valinnanvaraa. Tämä on niin itsestäänselvää, ja niin kiistämätöntä, että aina ihmettelen miten te jaksatte taistella ilmiselviä totuuksia vastaan. Ensin rakentamalla olkiukkoja tietenkin.
Suhde omistamiseen, uraan, lapsiin, sukulaisiin, ajankäyttöön jne. erottelee ihmisiä kuitenkin edelleen.
Millä ihmeellä ostaisin toisen? Myyntipuheella?
Meno on mennyt sellaiseksi, että liian moni kuvittelee olevansa jotain ihmeellistä tai suorastaan huijaa. Mitäs näille markkinähäiriköille keksittäisiin?
Ja jos tuota laatuluokka-ideaa halutaan kehittää, niin miksei sitten ihan reilusti lajitella porukat omiin laareihinsa, joissa kvaliteetit ovat kaikille selvät. Ei vahingossakaan pääsisi mitään epäsäätyisiä sutinoita kehkeytymään.
Mikä noissa kvaliteeteissa on jotenkin epäselvää? Jos olet miehenä lihava, kalju, kasvot epäsymmetriset ja pituudelta lyhyt, niin kauniit naiset ovat silloin sinulta lukossa. Suurin osa myös vaatimattomamman näköisistä naisista. Mies on laatuluokaltaan siis "subfive". Kaunis nainen tavoittelee kaunista miestä ja toisinpäin.
Ja ei, kauneus ei ole katsojan silmässä. Jos Tinderissä laitetaan peräkkäin vuoden 1998 paidaton Brad Pitt ja vuoden 2022 paidaton minä, niin Brad Pitt voittaa ja saa naisen. Hyvin simppeliä.
Näâ teidän esimerkit on niin älyttömän lapsellisia. Aikuiset miehet puhuu täällä brad pitteistä. Näin se menee: nainen ja mies ihastuvat ja rakastuvat. Brad pittin kuvan ei ole siinä missään roolissa. Näin siis aikuisten maailmassa.
Brad Pitt nyt oli vain tunnettu esimerkki, jotta joku ymmärtäisi, mistä on kysymys. Nainen ja mies eivät rakastu sattumanvaraisesti. Pääasiassa ihmiset rakastuvat ominaisuuksiin, eivät mihinkään mystisiin ihmeisiin. Jos minulla olisi hyvin piirtyvät vatsalihakset, tummat hiukset täydellisellä hiusrajalla, virheettömät kasvot ja ikää 27 vuotta, niin takuuvarmasti se rakkaus löytyisi huomattavasti helpommin, kuin lihavalla ja kaljulla 38-vuotiaalla. Toki raha kompensoi ja sekoittaa asioita, mutta ei se välttämättä aitoa rakkautta tuo, toisin kuin ulkonäkö.
Sinä et ymmärrä yhtään, mitä ihmiset toisissaan rakastavat. Ehkä joskus ymmärrät. Toisaalta uskon, että joillain ihmisillä on toiseen ihmiseen niin välineellinen katsantokanta - mistä kertoo esim. markkinaretoriikka - että he eivät tule tajuamaan sitä ikinä.
No minä olen 35-vuotias suomalainen kaljuksi ajeltu mies. Ei julkisuudessa. Rakastuuko minuun, sanotaan vaikka 36-vuotias hoikka, pitkähiuksinen ja liikunnallinen nainen? No ei rakastu. Paitsi jos hänessä on jotain perusteellista vikaa mentaalipuolella. Rakastuuko minuun 34-vuotias "tavallinen" nainen, joka ei ole lihava. No ei rakastu. Keskiverto nainen ei ole sama asia, kuin minä keskivertona miehenä. Hyvin yksinkertaista loppujen lopuksi.
Kyllä monet suomalaiset naiset rakastuvat kaljuihin miehiin eikä näissä naisissa ole todellakaan mitään vikaa mentaalipuolella! Sinussa on sitä vikaa mentaalipuolella ja paljon. Siksi olet yksin, mikä on pelkästään hyvä asia. Hyvin yksinkertaista loppujen lopuksi.
M48 lapset on tehty, oma tupa ja lupa. Elämä on kaikkinensa mukavaa ja nautittavaa. Ainut mikä naisessa kiinnostaa on seksi, mutta sekin vähenemään päin. Tuon tilastojen mukaan kerran viikossa tapahtuvan session vuoksi ei jaksa paljoa uhrata. Tinder on näyttänyt, että aniharvoin yli 42 vuotias nainen on millään tavalla silmää viehättävä. Ei tietenkään pidä ollakaan, kun hedelmällisyys on käytännössä nolla.
Lain mukaan avioliitto on juurikin taloussuhde. Kyllä parisuhteessakin pitää olla vastavuoroisuutta.