Lue keskustelun säännöt.
Miten parisuhteen muodostamisesta aikuisena tuli näin vaikeaa?
Täällä näyttää olevan jo ketju parikymppisistä, mutta oma ihmettely kohdistuu nyt sellaisiin 40-50 -vuotiaisiin.Olen (N, 50+) ollut nyt sinkkuna muutaman vuoden ja haussa on parisuhde. Treffiäpit ja deittisivustot testattu, livessäkin käyty (koronaa ennen ja koronan jälkeen), mutta huonolla tuloksella.Ravintoloissa on ollut enimmäkseen varattuja, Tinderissä ym. vain seksiseura haussa.Varsinkin nyt viime vuosina on tullut selkeä trendi, että miehet eivät näytä haluavan parisuhdetta. Kaikki tuntuvat haluavan vai seksiseuraa, FWB, FB, ONS, mitänäitänyton.Varsinkin Tinderissä on ilmiönä, että mies SANOO haluavansa parisuhdetta, mutta juttelun alettua onkin kiinnostunut vain pelkästä seksiseurasta. Ei missään nimessä mitään pysyvää, vakituista, jotain kestävämpää.Ja mietityttää että MIKSI?Onko sormet palanu niin pahasti, että ei enää parisuhde kiinnosta?Onko maailma muuttunut niin, että tämän ikäluokan miehet eivät enää halua kumppanuutta, yhdessäoloa, ehkä jopa yhdessäasumista?
Kommentit (2361)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Globaalit markkinat kirjoitti:
Katsokaa huviksenne internationalcupid.com. On muuten aika paljon tarjotaa, jos vaan on kielitaitoa ja rohkeutta...
Ja paljon onnenonkijoita. Mutta niinhän sitä sanotaan että hölmöt ja raha pääsee nopeasti eroon toisistaan. Ulkonäöllä saa helposti päät pyörryksiin. Eiköhän ulkonäköpääomaa hyödynnetä hyvin paljon, köyhissä maissa paljon kauniita ihmisiä lapsista lähtien. Kuin huumetta, kauneus, narsistisille luonteille.
Suomalainen mies haukkuu suomalaisen työssäkäyvän keskiluokkaisen naisen lompakkoloiseksi ja käy ostamassa köyhän nuorikon jostain kehitysmaasta.
Niin.
Ei ehkä kuitenkaan kovinkaan yleistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Globaalit markkinat kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Globaalit markkinat kirjoitti:
Katsokaa huviksenne internationalcupid.com. On muuten aika paljon tarjotaa, jos vaan on kielitaitoa ja rohkeutta...
Ja paljon onnenonkijoita. Mutta niinhän sitä sanotaan että hölmöt ja raha pääsee nopeasti eroon toisistaan. Ulkonäöllä saa helposti päät pyörryksiin. Eiköhän ulkonäköpääomaa hyödynnetä hyvin paljon, köyhissä maissa paljon kauniita ihmisiä lapsista lähtien. Kuin huumetta, kauneus, narsistisille luonteille.
Suomalainen mies haukkuu suomalaisen työssäkäyvän keskiluokkaisen naisen lompakkoloiseksi ja käy ostamassa köyhän nuorikon jostain kehitysmaasta.
Niin.
Ainakin se on minusta rehellisempää kehitysmaan väen kohdalla kuin länkkärinaisten. Minä ainakin olen kallistunut siihen johtopäätökseen, että jos nykyinen parisuhde joskus päättyy, niin jatkossa nautin globalisaation suomista mahdollisuuksista sen minkä voin.
Minustakin suomalainen mies voittaa siinä ulkomaalaiset, että hän on ihan rehellisesti kusipää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, PUHUMINEN on se syy, miksi erotaan. PUHUMINEN ja KOMMUNIKOINNIN PUUTE on se syy miksi erotaan. Miehellä kyllä riittää aikaa ja tahtoa puhua ja kommunikoida töissä, palavereissa, harrastuksissa ja siellä työreissujen baarimuijien kanssa. Kun pitäisi vaimon kanssa keskustella aikuisten oikeesti esim. seksistä, mies mykistyy, häpeää. Erikoinen yhtälö.
Miehellä on siis aina aikaa muille, ei vaimolle. Puhumattomuus surkastuttaa avioliiton ja myös ne uudet suhteet, ellei mies opi PUHUMAAN KUIN AIKUINEN.Minä en oikein tiedä kummassa se on vika, kun a) minä en tunnu saavan esittää omia mielipiteitäni koska jos se on väärä, niin nainen saa kilarit. Multa kyllä kysytään asioita, mutta pitää tosi tarkkaan miettiä että mitä vastausta multa odotetaan, että rauha säilyy.
b) jos huomautan jostain asiasta, jonka hän on tehnyt mielestäni väärin ja jonka voisi tehdä järkevämmin, niin nainen saa kilarit
Minä olisin ainakin meidän suhteessa se, joka pystyy kiihkottomasti ja ennakkoluulottomasti keskustelemaan asioista suuttumatta ja rauhallisesti, nainen ei siihen tunnu pystyvän vaan homma menee heti nälvimiseksi tms.
Tämän olen itse huomannut. Ei saisi olla omanlaisia mielipiteitä, ei saisi puhua ihan vapaasti siitä miten ajattelee asioista. Ja hassua miten jotkut esimerkiksi kodin yhteiset asiat ovat sellaisia mitkä otetaan henkilökohtaisina loukkauksina, jos niistä esittää eriäviä mielipiteitä. Naisille tekisi hyvää olla armeijassa, koska siellä oppisi siihen että omaa mielipidettä sängyn viikkaamisesta ei ole, ja jos onkin se on väärä. Ja se iso idea tässä on, että ihminen silti on arvokas vaikkei toimikaan oman mielen mukaisesti aina.
Miten tuo kuulostaakin niin tutulta kuin itse koetulta.
Varmaan yksi syy on siinäkin, että keski-ikäisenä parisuhteelta kuten koko (yhteiseltä) tulevaisuudelta täytyy odottaa ihan erilaisia asioita kuin nuorena tai mihin on tottunut.
Nuorena parisuhteen odotti yleensä jokainen etenevän avoliittoon, kihloihin, naimisiinmenoon ja perheenperustamiseen, mutta keski-ikäisenä ei sitten olekaan ihan samanlaista "selkeää" kuviota. Osalla on lapsia ja näistä osalla jo aikuisia lapsia kun taas osalla vielä jopa taaperoita. Osa on jo isovanhempia. Toiset taas on lapsettomia joko omasta tahdostaan tai jääneet lapsettomiksi vasten tahtoaan. Osalla on edelleen se haave omasta lapsesta päälle 40-vuotiaana kun taas osa on todennut että juna meni jo.
Ja tähän päälle sitten se kaikki painolasti mitä elämän aikana on etenkin parisuhteista/tai niiden puuttumisesta sekä näihin kokemuksiin pettymisestä kerääntynyt.
Vierailija kirjoitti:
Globaalit markkinat kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Globaalit markkinat kirjoitti:
Katsokaa huviksenne internationalcupid.com. On muuten aika paljon tarjotaa, jos vaan on kielitaitoa ja rohkeutta...
Ja paljon onnenonkijoita. Mutta niinhän sitä sanotaan että hölmöt ja raha pääsee nopeasti eroon toisistaan. Ulkonäöllä saa helposti päät pyörryksiin. Eiköhän ulkonäköpääomaa hyödynnetä hyvin paljon, köyhissä maissa paljon kauniita ihmisiä lapsista lähtien. Kuin huumetta, kauneus, narsistisille luonteille.
Suomalainen mies haukkuu suomalaisen työssäkäyvän keskiluokkaisen naisen lompakkoloiseksi ja käy ostamassa köyhän nuorikon jostain kehitysmaasta.
Niin.
Ainakin se on minusta rehellisempää kehitysmaan väen kohdalla kuin länkkärinaisten. Minä ainakin olen kallistunut siihen johtopäätökseen, että jos nykyinen parisuhde joskus päättyy, niin jatkossa nautin globalisaation suomista mahdollisuuksista sen minkä voin.
Minustakin suomalainen mies voittaa siinä ulkomaalaiset, että hän on ihan rehellisesti kusipää.
Onko siis ihme, että suomalaiset naiset ja miehet eivät kohtaa; molemmat halveksivat toisiaan tai pitävät ainakin vastenmielisinä. Sääli niille jotka kaipaavat parisuhdetta muiden kuin kehitysmaalaisten kanssa.
Minusta on mielenkiintoista, miten roolit ovat tässä vuosien saatossa vaihtuneet. Kun nuorena kävin baarissa, niin yleensä miehen piti tehdä aloite. Nykyään keski-iässä taas kun käyn hyvin harvoin baarissa, en koskaan tee aloitetta, mutta naiset kyllä käyvät kovastikin hakemassa tanssimaan, pyytävät päästä samaan pöytään istumaan, ehdottavat jatkoja... Tyydyn silti mieluummin kotona omaan käteen kuin lähden kenenkään matkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsekseni olen epäillyt, että syy miksi keski-ikäisenä parisuhteilu ei niin vain onnistukkaan, piilee yhteisten tavoitteiden puutteesta. Nuorena kun pariudutaan, on motivaatio kohdallaan kun halutaan yleensä molemmat sitä samaa. Lapsia, taloa, matkustelua yhdessä ja yleensäkin perheenä elämistä.
Kun lähdetään toiselle kierrokselle, jos lähdetään (kaikillehan sitä ei kuitenkaan tapahdu), on noista usein saavutettu jo kaikki tai ainakin melkein kaikki. Niinpä ei ole oikein mikä sitoisi yhteen, pelkkä yhdessäolo ei aina pitemmälle päälle riitä. Ja kun aikuisista on kyse, on tavat jokaisella hyvin vakiintuneita, ja niistä ei haluta tehdä kompromisseja. Herkästi siinä ollaan laukkuja pakkaamassa, jos nyt edes yhteen ollaan ehditty muuttaa.
Kun on maalliset tavoitteet saavutettu, voi keski-ikäisenä keskittyä olennaiseen: parisuhde, henkinen läheisyys sekä säännöllinen, runsas ja ennenkaikkea tyydyttävä seksielämä.
Vierailija kirjoitti:
Olen 44-vuotias mies, parisuhteessa.
Jos ja kun tämä parisuhde päättyy, en todellakaan etsi uutta naista tilalle. Panos/tuotto ei ole sillä tasolla kuin sen pitäisi olla.
Olisitko juuri Sinä sellainen poikkeus? Tuskin, koska olet eronnut.
Mutta silloin sinäkin olet eronnut. Ei hitto mikä logiikka. Naiset, kuten miehetkään eivät ole mikään homogeeninen joukko. Toki jos etsit naista joka joutuu olemaan äitisi sekä rakastajattaresi, niin se on huono diili naiselle. Kovin moni mies on tällainen aikuinen mieslapsi. Se on suuri turn off.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 44-vuotias mies, parisuhteessa.
Jos ja kun tämä parisuhde päättyy, en todellakaan etsi uutta naista tilalle. Panos/tuotto ei ole sillä tasolla kuin sen pitäisi olla.
Olisitko juuri Sinä sellainen poikkeus? Tuskin, koska olet eronnut.Mutta silloin sinäkin olet eronnut. Ei hitto mikä logiikka. Naiset, kuten miehetkään eivät ole mikään homogeeninen joukko. Toki jos etsit naista joka joutuu olemaan äitisi sekä rakastajattaresi, niin se on huono diili naiselle. Kovin moni mies on tällainen aikuinen mieslapsi. Se on suuri turn off.
Miestenvihaajafeministisialle kaikki mikä liittyy miehiin on turn off ja kaikki miehet lapsellisia.
AV-palsta ei liene edustava otos suomalaisista. Ihmettelen silti, kuinka täällä on joka päivä vähintään yksi suosittu ketju, jossa ihmiset valittavat, etteivät löydä parisuhdetta. Kerrotaan kuinka ollaan eri tavoin kelvollisia, joten syy ei voi olla minussa. Syy onkin aina tavalla tai toisella muissa, yleensä vastakkaisessa sukupuolessa.
Tietysti on helpompi valitaa, vierittää syy ja olla tekmättä mitään kuin tunnustaa, että oma onnellisuus on itsestäni kiinni ja tehdä asialle jotakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on jo parisuhteen kokenut, niin miksi enää jumittua yhteen ihmiseen. Mukavampi vain panostaa itseensä.
Mahdollisuuksia riittää kyllä.
M-52 kirjoitti:
Sellaisessa hypoteettisessa tilanteessa, että päätyisin avioliitto n:o 2:n jälkeen uusiosinkuksi, en taitaisi enää haluta uuteen, tiiviiseen parisuhteeseen. Tuskin sillä olisi enää minulle tarpeeksi annettavaa. Mukavaa olisi varmasti tapailla, käydä kulttuuririennoissa, yhteisillä lomamatkoilla tai ihan vain lenkillä jonkun läheisen naisystävän kanssa, mutta olisiko yhteinen koti, yhteinen talous, yhteiset ystävät, yhteiset harrastukset ja koko helahoito enää yli viisikymppiselle sopiva elämänmalli alusta aloitettavaksi?
Jos molemmilla on oma koti, omat lapset perheineen, oma ystäväpiiri, omat sukulaiset ja omat harrastukset, uuden puolison integroiminen näihin kaikkiin kuvioihin on melkoinen projekti - eikä onnistu ihan parissa vuodessa. Ehkä miesnäkökulmasta kiinnostusta vähentää sekin, että naiset usein ovat näissä sosiaalisissa suhteissa aktiivisempia, ja aktiivisuudellaan alkavat helposti hallita yhteistä elämää. Todennäköistä on että muutaman vuoden kuluttua koti näyttää naisen kodilta, yhteydet naisen lapsiin ovat keskiössä ja ystäväpiirikin koostuu lähinnä naisen ystävistä.
Vaikka rahan ei tietenkään pitäisi olla merkityksellistä, en ole nähnyt enkä itsekään kokenut parisuhteita, joissa nainen olisi taloudellisesti antavana osapuolena. Yhteisessä elämässä yhteisesti rahoitettavien asioiden määrä kasvaa vähitellen, ja se tarkoittaa että mies maksaa. Näin ikävuosien karttuessa sitä jo alkaa miettiä, että voisin mieluummin vaikka rahoittaa lasten perheiden elämään jotain mukavaa kuin maksaa uusien vaimojen sisustussuunnitelmia tai vaatekaapin päivityksiä.
Vähän inhorealistiselta tämä kuulostaa, mutta näin 52-vuotiaana miehenä ymmärrän hyvin, etteivät ikäiseni miehet välttämättä enää halua aloittaa uutta yhteisen pesän ja elämän rakennusprojektia.
Tässä keskusteluketjussa on ollut useita kommentteja joihin pystyn samaistumaan, +50 vuotias mies kun olen. Tässäpä yllä yksi niistä kommenteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä vanhemmiten parisuhteen muodostaminen on vaikeampaa kuin nuorena, jolloin ollaan terveitä ja nättejä. Nainenkin alkaa 50-kymppisenä jo hivenen muistuttamaan miestä, ääni on mataloitunut, karvoja kasvaa siellä täällä ja sellaiset naiselliset eleet/liikkeet ovat tyystin kadonneet. Ei se miehelle ole enää sama asia poimia tällaista ruusua, kuin juuri ylioppilaaksi kirjoittanutta kaunokaista. Enkä sano tätä millään pahalla nyt. Miehetkin muuttuvat huonompaan suuntaa, mutta, pysyvät aina miehinä sentään.
Ja sitten on niitä, jotka muuttuvat parempaan suuntaan. Henkisesti.
Sinusta ei kyllä saa sellaista vaikutelmaa.
Tuolla on ihan realistisia miehiä myös, joille omanikäinen nainen kelpaa. Kyllä he naisen naiseksi erottavat. Makunsa saa olla toki jokaisella. Todella tympeää vaan kaikki kehnosti verhoitu ikärasismi tässäkin ketjussa.
Itse olen 40+ mies.
Koen itse muuttuneeni henkisesti todella paljon niistä ajoista, kun olin parikymppinen. Vuosien myötä koen kasvaneeni henkisesti - sosiaaliset taitoni ovat tulleet paremmin esiin, en vedä enää mitään rooleja, vaan olen enemmän oma itseni. Olen kypsynyt, ja lähtökohta muihin ihmisiin on se, että kohtaan heidät ihmisinä: en kilpailijoina, en ärsyttävinä tyyppeinä, en seksiobjekteina, vaan ihan oikeasti ihmisinä.
Itselleni ihan yllätyksenä on tullut nyt se, kuinka paljon olen saanut epäsuoraa ja ihan suoraa kiinnostusta naisilta. Ulkoisesti olen siis selkeästi ikääntynyt, ikä näkyy jo esim. naamasta, mutta henkisesti kypsyneempänä ja mielestäni sosiaalisilta taidoiltani jo kehittyneenä, olen jutellut usein erilaisissa arkisissa tilanteissa esimerkiksi tuntemattomien tai puolituntemattomien ikäisteni naisten kanssa rennosti ja luontevasti - ja useat näistä naisista ovat ilmaisseet kiinnostuksensa esimerkiksi tavata minua.
Tämä on mielestäni aika hämmentävää, koska nuorena (ja nykyistä itseäni komeampana) miehenä ei näiden samaa ikäluokkaa itseni kanssa olevien naisten kiinnostusta ollut lainkaan yhtä paljon ilmassa minua kohtaan kuin nyt. (Enkä usko, että "ylitulkitsisin" naisten kiinnostusta, vaan koen, että yllättävän moni olisi minusta kiinnostunut ihan miehenä).
Joistakin miehistä tulee paremman näköisiä ja karismaattisia vanhemmalla iällä :) plussaa tietenkin Hyvät käytöstavat ja huumorintaju. Harmi, että nämä miehet juuri haluavat sen 20v naisen, joten 30v naisena olet liian vanha jo ja sekään ei riitä, jos olet pitänyt itsestäsi huolta ja näytät nuoremmalta. Myöskin meitä naisia löytyy, jotka eivät olleet niitä suosittuja nuorena, joten ihmetyttää nämä kommentit, että nuorilla naisilla on jono miehiä odottamassa ja saa vaan valita? Itse sain paljon arvostelua nuorena omasta ulkonäöstä ( en ole vaalea, tikkulaiha blondi) tämä teki, sen että en uskaltanut enää puhua/lähestyä miehiä ollenkaan. En ikinä halunnut harrastaa yhden illan juttuja, koska se ei oo mun juttu vaan. Olin myös "late boomer" niin en kyllä näyttänyt hyvältäkään 😂. 90-luku ja 2000 ei ollut sitä helpommasta päästä ero rotuiselle naiselle, joka asuu Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Jotain on pielessä. Nämä ikämiehet 50+ eivät ole koskaan oppineet elämään ja tunnistamaan tunteitaan. Kasvatettu että itkeä ei saa, tunteista ei saa puhua. Räkänokka joka itkee.
Nuoremmat kyllä puhuvat ja avoimesti tunteista, seksistä, masennuksesta..
Yhteinen ongelma näiden eri-ikäisten miesten kanssa on edelleen seksi, seksuaalisuus - paneminen vs. rakastelu.
Siis kaksi täysin eri asiaa!Tähän yhtälöön kun liitetään nettipornon läpitunkeva manipulointi, soppa on valmis. On pornoaddiktiota, vaatimuksia normielämässä olla kuin pornomuija tai pornoäijä. Porno vuoksi ihmisistä tulee tunnevammaisia, ei kyetä oikeaan suhteeseen. Elämä kapenee rakastelusta pornovemputukseen, jolloin ihminen käpertyy, psyyke repeilee ja masennus iskee.
Jossakin toisessa ketjussa nainen kirjoitti minkälainen mies hänelle pitäisi olla. Oli rehellistä tekstiä, ja eräs kohta oli mielestäni hyvin sanottu jotenkin näin että "tunteellisuus on ihan ok, mutta jos mies itkeskelee enemmän kuin minä, totean että eiköhän jatketa kaveripohjalla". Näyttelijä Tuija Piepponen lausui muinoin jossakin haastattelussa tähän tyyliin: "Nainen tarvitsee neljä miestä. Ensiksi, salonkileijonan, siis miehen jota on kiva esitellä kavereille. Toiseksi, nainen tarvitsee remontti-Reiskan, miehen joka korjaa auton ja vesiputket, ja rakentaa talon. Kolmanneksi, seksipeto joka saa naisen silmät pyörimään kuin hedelmäpelin rullat. Ja neljänneksi mutta ei vähäisimmäksi, kotihomon jonka kanssa voi puhua tunteista, keskustella verhojen ja tapettien väreistä ja muistakin tyttöjen asioista".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
M-52 kirjoitti:
Sellaisessa hypoteettisessa tilanteessa, että päätyisin avioliitto n:o 2:n jälkeen uusiosinkuksi, en taitaisi enää haluta uuteen, tiiviiseen parisuhteeseen. Tuskin sillä olisi enää minulle tarpeeksi annettavaa. Mukavaa olisi varmasti tapailla, käydä kulttuuririennoissa, yhteisillä lomamatkoilla tai ihan vain lenkillä jonkun läheisen naisystävän kanssa, mutta olisiko yhteinen koti, yhteinen talous, yhteiset ystävät, yhteiset harrastukset ja koko helahoito enää yli viisikymppiselle sopiva elämänmalli alusta aloitettavaksi?
Jos molemmilla on oma koti, omat lapset perheineen, oma ystäväpiiri, omat sukulaiset ja omat harrastukset, uuden puolison integroiminen näihin kaikkiin kuvioihin on melkoinen projekti - eikä onnistu ihan parissa vuodessa. Ehkä miesnäkökulmasta kiinnostusta vähentää sekin, että naiset usein ovat näissä sosiaalisissa suhteissa aktiivisempia, ja aktiivisuudellaan alkavat helposti hallita yhteistä elämää. Todennäköistä on että muutaman vuoden kuluttua koti näyttää naisen kodilta, yhteydet naisen lapsiin ovat keskiössä ja ystäväpiirikin koostuu lähinnä naisen ystävistä.
Vaikka rahan ei tietenkään pitäisi olla merkityksellistä, en ole nähnyt enkä itsekään kokenut parisuhteita, joissa nainen olisi taloudellisesti antavana osapuolena. Yhteisessä elämässä yhteisesti rahoitettavien asioiden määrä kasvaa vähitellen, ja se tarkoittaa että mies maksaa. Näin ikävuosien karttuessa sitä jo alkaa miettiä, että voisin mieluummin vaikka rahoittaa lasten perheiden elämään jotain mukavaa kuin maksaa uusien vaimojen sisustussuunnitelmia tai vaatekaapin päivityksiä.
Vähän inhorealistiselta tämä kuulostaa, mutta näin 52-vuotiaana miehenä ymmärrän hyvin, etteivät ikäiseni miehet välttämättä enää halua aloittaa uutta yhteisen pesän ja elämän rakennusprojektia.Tässä keskusteluketjussa on ollut useita kommentteja joihin pystyn samaistumaan, +50 vuotias mies kun olen. Tässäpä yllä yksi niistä kommenteista.
Samaa mieltä. Tasokasta naisseuraa on helppo löytää, eikä sitoutuminen tuo miehelle mitään lisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, PUHUMINEN on se syy, miksi erotaan. PUHUMINEN ja KOMMUNIKOINNIN PUUTE on se syy miksi erotaan. Miehellä kyllä riittää aikaa ja tahtoa puhua ja kommunikoida töissä, palavereissa, harrastuksissa ja siellä työreissujen baarimuijien kanssa. Kun pitäisi vaimon kanssa keskustella aikuisten oikeesti esim. seksistä, mies mykistyy, häpeää. Erikoinen yhtälö.
Miehellä on siis aina aikaa muille, ei vaimolle. Puhumattomuus surkastuttaa avioliiton ja myös ne uudet suhteet, ellei mies opi PUHUMAAN KUIN AIKUINEN.Minä en oikein tiedä kummassa se on vika, kun a) minä en tunnu saavan esittää omia mielipiteitäni koska jos se on väärä, niin nainen saa kilarit. Multa kyllä kysytään asioita, mutta pitää tosi tarkkaan miettiä että mitä vastausta multa odotetaan, että rauha säilyy.
b) jos huomautan jostain asiasta, jonka hän on tehnyt mielestäni väärin ja jonka voisi tehdä järkevämmin, niin nainen saa kilarit
Minä olisin ainakin meidän suhteessa se, joka pystyy kiihkottomasti ja ennakkoluulottomasti keskustelemaan asioista suuttumatta ja rauhallisesti, nainen ei siihen tunnu pystyvän vaan homma menee heti nälvimiseksi tms.
Tämän olen itse huomannut. Ei saisi olla omanlaisia mielipiteitä, ei saisi puhua ihan vapaasti siitä miten ajattelee asioista. Ja hassua miten jotkut esimerkiksi kodin yhteiset asiat ovat sellaisia mitkä otetaan henkilökohtaisina loukkauksina, jos niistä esittää eriäviä mielipiteitä. Naisille tekisi hyvää olla armeijassa, koska siellä oppisi siihen että omaa mielipidettä sängyn viikkaamisesta ei ole, ja jos onkin se on väärä. Ja se iso idea tässä on, että ihminen silti on arvokas vaikkei toimikaan oman mielen mukaisesti aina.
Miten tuo kuulostaakin niin tutulta kuin itse koetulta.
Et ole yksin
Reissumies kirjoitti:
Käytiin perheen kanssa Filippiineillä joku vuosi takaperin. Samalla lennolla oli amerikkalaisia miehiä, jotka ramppaa Filippiineillä useita kertoja vuodessa nuorten naisten perässä. Kuuntelin yhden arviolta 70-80 -vuotiaan viriilin oloisen ukon juttuja ja hän kehui miten joka reissulla on aina uusi kaunis nainen. Ei tartte sitoitua ja saa viettää laatuaikaa nuoren kauniin naisen kanssa. Tuntui olevan paljon noita vanhoja ukkoja siellä tällaisissa merkeissä. Ei ihme jos näiltä miehiä ei kotipuolen vanhat naiset kiinnosta. Naiset taitaa käydä samanlaisilla reissulla Afrikassa. Ei tämä varmaan mikään uusi juttu ole, mutta keskiluokan vaurastumisen myötä tämä on tullut tavallisillekin ihmisille helpoksi vaihtoehdoksi hoitaa tarpeet ilman velvoitteita.
No nyt!!! Muistakaa se, että kun vanha mies käy Thaimassa nauttimassa nuorten naisten palveluista, se on kamalaa riistoa. Kun vanha nainen käy Gambiassa nauttimassa nuorten miesten palveluista, se on kaunista ja herkkää rakkautta.
567 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M-52 kirjoitti:
Sellaisessa hypoteettisessa tilanteessa, että päätyisin avioliitto n:o 2:n jälkeen uusiosinkuksi, en taitaisi enää haluta uuteen, tiiviiseen parisuhteeseen. Tuskin sillä olisi enää minulle tarpeeksi annettavaa. Mukavaa olisi varmasti tapailla, käydä kulttuuririennoissa, yhteisillä lomamatkoilla tai ihan vain lenkillä jonkun läheisen naisystävän kanssa, mutta olisiko yhteinen koti, yhteinen talous, yhteiset ystävät, yhteiset harrastukset ja koko helahoito enää yli viisikymppiselle sopiva elämänmalli alusta aloitettavaksi?
Jos molemmilla on oma koti, omat lapset perheineen, oma ystäväpiiri, omat sukulaiset ja omat harrastukset, uuden puolison integroiminen näihin kaikkiin kuvioihin on melkoinen projekti - eikä onnistu ihan parissa vuodessa. Ehkä miesnäkökulmasta kiinnostusta vähentää sekin, että naiset usein ovat näissä sosiaalisissa suhteissa aktiivisempia, ja aktiivisuudellaan alkavat helposti hallita yhteistä elämää. Todennäköistä on että muutaman vuoden kuluttua koti näyttää naisen kodilta, yhteydet naisen lapsiin ovat keskiössä ja ystäväpiirikin koostuu lähinnä naisen ystävistä.
Vaikka rahan ei tietenkään pitäisi olla merkityksellistä, en ole nähnyt enkä itsekään kokenut parisuhteita, joissa nainen olisi taloudellisesti antavana osapuolena. Yhteisessä elämässä yhteisesti rahoitettavien asioiden määrä kasvaa vähitellen, ja se tarkoittaa että mies maksaa. Näin ikävuosien karttuessa sitä jo alkaa miettiä, että voisin mieluummin vaikka rahoittaa lasten perheiden elämään jotain mukavaa kuin maksaa uusien vaimojen sisustussuunnitelmia tai vaatekaapin päivityksiä.
Vähän inhorealistiselta tämä kuulostaa, mutta näin 52-vuotiaana miehenä ymmärrän hyvin, etteivät ikäiseni miehet välttämättä enää halua aloittaa uutta yhteisen pesän ja elämän rakennusprojektia.Tässä keskusteluketjussa on ollut useita kommentteja joihin pystyn samaistumaan, +50 vuotias mies kun olen. Tässäpä yllä yksi niistä kommenteista.
Samaa mieltä. Tasokasta naisseuraa on helppo löytää, eikä sitoutuminen tuo miehelle mitään lisää.
Tällaista se on. Tuhat viestiä siitä, miten suomalainen nainen on kaikin puolin kelvoton, toisaalta sellaista haluaisi kauheesti mutta kun ei sille kelpaa, ja loppuun se jolle tasokasta seuraa tulee ovista ja ikkunoista 😂.
Sama se on kuulkaa naisillakin. Me ollaan ihan yhtä yksilöitä kuin tekin.
Vierailija kirjoitti:
567 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M-52 kirjoitti:
Sellaisessa hypoteettisessa tilanteessa, että päätyisin avioliitto n:o 2:n jälkeen uusiosinkuksi, en taitaisi enää haluta uuteen, tiiviiseen parisuhteeseen. Tuskin sillä olisi enää minulle tarpeeksi annettavaa. Mukavaa olisi varmasti tapailla, käydä kulttuuririennoissa, yhteisillä lomamatkoilla tai ihan vain lenkillä jonkun läheisen naisystävän kanssa, mutta olisiko yhteinen koti, yhteinen talous, yhteiset ystävät, yhteiset harrastukset ja koko helahoito enää yli viisikymppiselle sopiva elämänmalli alusta aloitettavaksi?
Jos molemmilla on oma koti, omat lapset perheineen, oma ystäväpiiri, omat sukulaiset ja omat harrastukset, uuden puolison integroiminen näihin kaikkiin kuvioihin on melkoinen projekti - eikä onnistu ihan parissa vuodessa. Ehkä miesnäkökulmasta kiinnostusta vähentää sekin, että naiset usein ovat näissä sosiaalisissa suhteissa aktiivisempia, ja aktiivisuudellaan alkavat helposti hallita yhteistä elämää. Todennäköistä on että muutaman vuoden kuluttua koti näyttää naisen kodilta, yhteydet naisen lapsiin ovat keskiössä ja ystäväpiirikin koostuu lähinnä naisen ystävistä.
Vaikka rahan ei tietenkään pitäisi olla merkityksellistä, en ole nähnyt enkä itsekään kokenut parisuhteita, joissa nainen olisi taloudellisesti antavana osapuolena. Yhteisessä elämässä yhteisesti rahoitettavien asioiden määrä kasvaa vähitellen, ja se tarkoittaa että mies maksaa. Näin ikävuosien karttuessa sitä jo alkaa miettiä, että voisin mieluummin vaikka rahoittaa lasten perheiden elämään jotain mukavaa kuin maksaa uusien vaimojen sisustussuunnitelmia tai vaatekaapin päivityksiä.
Vähän inhorealistiselta tämä kuulostaa, mutta näin 52-vuotiaana miehenä ymmärrän hyvin, etteivät ikäiseni miehet välttämättä enää halua aloittaa uutta yhteisen pesän ja elämän rakennusprojektia.Tässä keskusteluketjussa on ollut useita kommentteja joihin pystyn samaistumaan, +50 vuotias mies kun olen. Tässäpä yllä yksi niistä kommenteista.
Samaa mieltä. Tasokasta naisseuraa on helppo löytää, eikä sitoutuminen tuo miehelle mitään lisää.
Tällaista se on. Tuhat viestiä siitä, miten suomalainen nainen on kaikin puolin kelvoton, toisaalta sellaista haluaisi kauheesti mutta kun ei sille kelpaa, ja loppuun se jolle tasokasta seuraa tulee ovista ja ikkunoista 😂.
Sama se on kuulkaa naisillakin. Me ollaan ihan yhtä yksilöitä kuin tekin.
Ei se ole sama. Miesten suhteellinen asema paranee iän myötä.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäiseksi asti naisilla on seksielämä? Vielä 5 v sitten kuvittelin, että kaikkien ihmisten seksielämä päättyy eläkeikään mennessä (heh), mutta se nyt ei todellakaan pidä paikkaansa.
Ei todellakaan pidä paikkaansa! Kyllä suurimmalla osalla ihmisistä seksi loppuu jo siinä 40-50 ikävuoden välillä, erityisesti heillä jotka ovat pitkässä parisuhteessa. Hyvin harvoilla on seksiä enää eläkeiän kynnyksellä 60-65 vuotiaina.
Ainakin se on minusta rehellisempää kehitysmaan väen kohdalla kuin länkkärinaisten. Minä ainakin olen kallistunut siihen johtopäätökseen, että jos nykyinen parisuhde joskus päättyy, niin jatkossa nautin globalisaation suomista mahdollisuuksista sen minkä voin.