Lue keskustelun säännöt.
Miten parisuhteen muodostamisesta aikuisena tuli näin vaikeaa?
Täällä näyttää olevan jo ketju parikymppisistä, mutta oma ihmettely kohdistuu nyt sellaisiin 40-50 -vuotiaisiin.Olen (N, 50+) ollut nyt sinkkuna muutaman vuoden ja haussa on parisuhde. Treffiäpit ja deittisivustot testattu, livessäkin käyty (koronaa ennen ja koronan jälkeen), mutta huonolla tuloksella.Ravintoloissa on ollut enimmäkseen varattuja, Tinderissä ym. vain seksiseura haussa.Varsinkin nyt viime vuosina on tullut selkeä trendi, että miehet eivät näytä haluavan parisuhdetta. Kaikki tuntuvat haluavan vai seksiseuraa, FWB, FB, ONS, mitänäitänyton.Varsinkin Tinderissä on ilmiönä, että mies SANOO haluavansa parisuhdetta, mutta juttelun alettua onkin kiinnostunut vain pelkästä seksiseurasta. Ei missään nimessä mitään pysyvää, vakituista, jotain kestävämpää.Ja mietityttää että MIKSI?Onko sormet palanu niin pahasti, että ei enää parisuhde kiinnosta?Onko maailma muuttunut niin, että tämän ikäluokan miehet eivät enää halua kumppanuutta, yhdessäoloa, ehkä jopa yhdessäasumista?
Kommentit (2361)
Minua taas kiinnostaisi parisuhde, vaan eipä ole vuosiin tullut sellaista naista vastaan joka haluaisi suhteeseen kanssani. Huoks.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
M-52 kirjoitti:
Sellaisessa hypoteettisessa tilanteessa, että päätyisin avioliitto n:o 2:n jälkeen uusiosinkuksi, en taitaisi enää haluta uuteen, tiiviiseen parisuhteeseen. Tuskin sillä olisi enää minulle tarpeeksi annettavaa. Mukavaa olisi varmasti tapailla, käydä kulttuuririennoissa, yhteisillä lomamatkoilla tai ihan vain lenkillä jonkun läheisen naisystävän kanssa, mutta olisiko yhteinen koti, yhteinen talous, yhteiset ystävät, yhteiset harrastukset ja koko helahoito enää yli viisikymppiselle sopiva elämänmalli alusta aloitettavaksi?
Jos molemmilla on oma koti, omat lapset perheineen, oma ystäväpiiri, omat sukulaiset ja omat harrastukset, uuden puolison integroiminen näihin kaikkiin kuvioihin on melkoinen projekti - eikä onnistu ihan parissa vuodessa. Ehkä miesnäkökulmasta kiinnostusta vähentää sekin, että naiset usein ovat näissä sosiaalisissa suhteissa aktiivisempia, ja aktiivisuudellaan alkavat helposti hallita yhteistä elämää. Todennäköistä on että muutaman vuoden kuluttua koti näyttää naisen kodilta, yhteydet naisen lapsiin ovat keskiössä ja ystäväpiirikin koostuu lähinnä naisen ystävistä.
Vaikka rahan ei tietenkään pitäisi olla merkityksellistä, en ole nähnyt enkä itsekään kokenut parisuhteita, joissa nainen olisi taloudellisesti antavana osapuolena. Yhteisessä elämässä yhteisesti rahoitettavien asioiden määrä kasvaa vähitellen, ja se tarkoittaa että mies maksaa. Näin ikävuosien karttuessa sitä jo alkaa miettiä, että voisin mieluummin vaikka rahoittaa lasten perheiden elämään jotain mukavaa kuin maksaa uusien vaimojen sisustussuunnitelmia tai vaatekaapin päivityksiä.
Vähän inhorealistiselta tämä kuulostaa, mutta näin 52-vuotiaana miehenä ymmärrän hyvin, etteivät ikäiseni miehet välttämättä enää halua aloittaa uutta yhteisen pesän ja elämän rakennusprojektia.
Miten niin mies aina maksaa? Toisaalta en naisena enää koskaan halua sniidua persaukista miestä, joten joo haluan sellaisen joka maksaa edes oman osuutensa.
Pohjusmarja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet on seonneet tähän taso-paskaan ja kuvittelevat, että voivat poimia rusinat pullasta ja pokata kauniita naisia vain seksintarpeeseensa, koska DiCapriokin voi.
Heidän pitäisi ymmärtää, että kyllä tavismiehelle paras tae seksistä on se oma vakituinen mamma kainalossa.Höpöllöpö, jotkut miehet varmaan ovat mutta suurin osa aikuisista miehistä (kuten naisistakaan) ei kuvittele sellaisia asioita joita elämänkokemuksen kerryttämä todistusaineisto ei puolla. Taas ihan ihme yleistys.
Sinäkö haluaisit (siis olettaen että olet nainen?) että omaan kainaloosi päätyisi mies, joka noudattaa neuvoasi; tyytyy parisuhteeseen saadakseen varmemmin seksiä?
Eikö se, että miehet eivät seksin takia hakeudu suhteeseen, ole hyvä asia eikä huono? Ei tarvitse kuluttaa vuosia sellaiseen yksilöön jonka tarkoitusperät ovat pohjimmillaan erit? Itse olen mies, en tällä hetkellä sinkku, mutta jos olisin, niin ilman muuta hakisin seksiseuraa jos olisin vailla seksiseuraa, enkä hakeutuisi suhteeseen jos pääasia on jokin kevyempi juttu.
Mutta tässäkin on aivan turha yleistys että mies hakisi vain seksiä, aina. Mies voi hakea myös kitkatonta kanssakäymistä, ajan viettämistä, keskustelua, ja ehkä sitä kautta vähintään sivutuotteena tutustumisen syvenemistäkin, mutta ilman ns normaalin parisuhteen kahlitsevia normeja. Pelkän seksin ja avioliittoon verrattavan elämän jakamisen ja kaikessa yhteen pelaamisen välissä on laaja skaala harmaansävyjä.
Esim itse en ole koskaan kiinnostunut pelkistä panosuhteista, vaan FWB on itseäni ainakin aikaisemmin miellyttänyt; siinä ei yhtä helposti mene hukkaan se oma itse ja oma elämä, kun yhteisen kanssakäymisen ehtona on se, sopiiko aidosti juuri nyt ja onko aidosti nyt sellainen olo. Olen tykännyt siitä että voin säädellä omia rajojani ilman että se on väärin tehty, kun taas suhteessa ei voi noin vain tilanteen mukaan rajata suhteen ehtoja ja muuttaa suhteen ilmenemismuotoa ainakaan ilman toisen loukkaamista. Olen tykännyt siitä, että voin arvottaa itseni omista lähtökohdistani enkä suhteen tilan kautta. That said, olen minä tässä nyt ollut pitkään jo suhteessakin, mutta jos en olisi, niin edellä mainituista syistä FWB kiinnostaisi lähtökohtaisesti enemmän; se vuorovaikutus ja tutustuminen voi siinäkin olla ihan aitoa. Ja seksin mielenkiintoisuus on ehkä vähän helpompi säilyttää, myös.
Toivoisin kaikille että etsii ja hakeutuu siihen tilanteeseen kuin itse haluaa eikä syyllistäisi toisia osapuolia siitä, jos omat toiveet eivät ole sen toisen tärkeysjärjestyksen kärjessä. Turha yrittää miehiä ymmärtää jonkun DiCabrio-yliminän kautta vain siksi jos seksi kiinnostaa enemmän kuin yhteenmuutto.
Ja se seksi voi tosiaan ihan hyvin kehkeytyä joksikin hyväksi, ilman perinteistä suhdettakin, jos siinä sellaiseen on edellytykset.
Minä haluaisin miehenä siinä mielessä myös FWB-suhteen, koska kaipaisin sekä hyvää ystäväää naisesta, että seksiä ja läheisyyttä. Mutta koska FWB-suhde tarkoittaa sitä, että osapuolet eivät sitoudu toisiinsa eivätkä näin ollen sulje pois myös muiden osapuolien tapailua, en halua sitä.
Haluaisin parisuhteen aikuiseen naiseen. Sellaisen suhteen, joka ei edellytä naimisiin menoa eikä välttämättä edes yhteen muuttamista ja uusperheen rakentamista (kaikkine hankaluuksineen).
Haluaisin parisuhteen sellaisen naisen kanssa, joka perustuisi sille, että voisimme tuoda toistemme elämään hyviä ja positiivisia asioita. Voisimme olla hyvät ystävät, viettäisimme yhdessä aikaa, harrastaisimme ehkä samanlaisia asioita, voisimme retkeillä yhdessä, auttaa ja tukea toinen toisiamme ja voisimme olla toistemme uskottuja ja luotettuja. Voisimme tuoda toistemme elämään sitä kaivattua läheisyyttä, kosketusta ja seksuaalista intohimoa, rakkautta sekä henkisessä että fyysisessä muodossa.
Mutta mielelläni haluaisin tämän kaiken sellaisen naisen kanssa, jolle minä en olisi koko elämän sisältö, ja jolla olisi myös oma elämä: omat lapset ja ystävät, oma koti ja omat harrastukset. Samaten itse haluaisin asua omassa kodissani lasteni kanssa, hoitaa oma kotini ja omat asiani itse, tavata omalla ajalla omia ystäviäni, tehdä omannäköisiäni asioita ja harrastaa omia harrastuksiani itsekseni ja lasteni kanssa.
Vaikka pärjään yksin enkä tosiaankaan TARVITSE ketään asumaan ja elämään kanssani, se ei poista sitä, ettenkö HALUAISI löytää itselleni naisystävää ja rakastettua - koska kaipaan romanttista rakkautta ja sitä, että voisin rakastaa toista ihmistä, naista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toksisten sukupuoliroolien ylläpitäminen vieraannuttaa ihmiset toisistaan. Se sama moska siis, mitä incelit jauhavat täällä vuodesta toiseen: naisen pitää olla naisellinen, alistuva, nuori, ikuinen neitsyt ja aina valmis palvelevainen ja huolia tämä incel ja unohtaa kaikki omat halunsa, tarpeensa, unelmansa ja nautintonsa.
Ja mies saa olla vain yhdenlainen eli samanlainen kuin se incel, sillä muunlaiset miehet ovat joko homoja tai jänniksiä, mikä on todella häiriintyneen miehen käsitys omasta sukupuolestaan ja itsestään.
Nämä jaskanpauhajat eivät hetkeäkään pysähdy miettimään, millaisia ovat itse. Heitä ei kiinnosta rakkaus, koska he eivät siihen kykene, heitä kiinnostaa vain elukkamainen sukupuoliakti, koska heistä ei ylempiä aivotoimintoja löydy.
Ratkaisuehdotus:
Dumppaamme elämästämme myrkylliset ihmiset ja elämme kuten haluamme. Ehdotamme ja edistämme töissä ja vapaa-aikana noiden roolien heittämistä roskikseen ihmisten psyyken tuhoavana moskana.
Itse yritän saada paikallista seurakuntaa hiffaamaan, mitä heiltä puuttuu: sinkkuryhmä tai yksinäisten ryhmä. Kas kaikki kokontuvat keskusteluryhmät ovat joko naisille tai miehille tai aviopareille, eikä yksikään yksinäisille ihmisille, joilta puuttuu ystävä tai rakastettu. MIksei voisi olla vaikka lautapeli-iltoja yksinäisille? Käsityökerho tumpeloille sinkuille?
Minä epäilen, että tämän in cel touhun arkkitehti löytyy alunperin tuolta itänaapurista. Kaikkea mahdollista eripuraa kun lännessä pyrkivät viljelemään esim. todistetusti rokotevastaisuutta.
Saman myrkyllisen puun hedelmiä on myös intersektionaalinen feminismi, nimittäin sosialismin hedelmiä.
Tarkemmin sanottuna, Marxilaisen sosialismin hedelmiä. Marxsismi, tai Marksismi, jos nyt on pakko suomentaa, on kasvussa kaikissa länsimaissa. Vaikka seuraajat eivät edes tiedosta kieron ajattelutavansa lähdettä.
Mitä Marx totesi feminismistä? Netistä ei tahdo löytyä oikein mitään tästä asiasta, mutta "kaikki" kyllä tietävät, että jotenkin feministi hän oli. Kannattaisi joskus lukea mitä Marx oikeasti sanoi ja kirjoitti ja mitä asioita hän ajoi.
Vierailija kirjoitti:
Pohjusmarja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet on seonneet tähän taso-paskaan ja kuvittelevat, että voivat poimia rusinat pullasta ja pokata kauniita naisia vain seksintarpeeseensa, koska DiCapriokin voi.
Heidän pitäisi ymmärtää, että kyllä tavismiehelle paras tae seksistä on se oma vakituinen mamma kainalossa.Höpöllöpö, jotkut miehet varmaan ovat mutta suurin osa aikuisista miehistä (kuten naisistakaan) ei kuvittele sellaisia asioita joita elämänkokemuksen kerryttämä todistusaineisto ei puolla. Taas ihan ihme yleistys.
Sinäkö haluaisit (siis olettaen että olet nainen?) että omaan kainaloosi päätyisi mies, joka noudattaa neuvoasi; tyytyy parisuhteeseen saadakseen varmemmin seksiä?
Eikö se, että miehet eivät seksin takia hakeudu suhteeseen, ole hyvä asia eikä huono? Ei tarvitse kuluttaa vuosia sellaiseen yksilöön jonka tarkoitusperät ovat pohjimmillaan erit? Itse olen mies, en tällä hetkellä sinkku, mutta jos olisin, niin ilman muuta hakisin seksiseuraa jos olisin vailla seksiseuraa, enkä hakeutuisi suhteeseen jos pääasia on jokin kevyempi juttu.
Mutta tässäkin on aivan turha yleistys että mies hakisi vain seksiä, aina. Mies voi hakea myös kitkatonta kanssakäymistä, ajan viettämistä, keskustelua, ja ehkä sitä kautta vähintään sivutuotteena tutustumisen syvenemistäkin, mutta ilman ns normaalin parisuhteen kahlitsevia normeja. Pelkän seksin ja avioliittoon verrattavan elämän jakamisen ja kaikessa yhteen pelaamisen välissä on laaja skaala harmaansävyjä.
Esim itse en ole koskaan kiinnostunut pelkistä panosuhteista, vaan FWB on itseäni ainakin aikaisemmin miellyttänyt; siinä ei yhtä helposti mene hukkaan se oma itse ja oma elämä, kun yhteisen kanssakäymisen ehtona on se, sopiiko aidosti juuri nyt ja onko aidosti nyt sellainen olo. Olen tykännyt siitä että voin säädellä omia rajojani ilman että se on väärin tehty, kun taas suhteessa ei voi noin vain tilanteen mukaan rajata suhteen ehtoja ja muuttaa suhteen ilmenemismuotoa ainakaan ilman toisen loukkaamista. Olen tykännyt siitä, että voin arvottaa itseni omista lähtökohdistani enkä suhteen tilan kautta. That said, olen minä tässä nyt ollut pitkään jo suhteessakin, mutta jos en olisi, niin edellä mainituista syistä FWB kiinnostaisi lähtökohtaisesti enemmän; se vuorovaikutus ja tutustuminen voi siinäkin olla ihan aitoa. Ja seksin mielenkiintoisuus on ehkä vähän helpompi säilyttää, myös.
Toivoisin kaikille että etsii ja hakeutuu siihen tilanteeseen kuin itse haluaa eikä syyllistäisi toisia osapuolia siitä, jos omat toiveet eivät ole sen toisen tärkeysjärjestyksen kärjessä. Turha yrittää miehiä ymmärtää jonkun DiCabrio-yliminän kautta vain siksi jos seksi kiinnostaa enemmän kuin yhteenmuutto.
Ja se seksi voi tosiaan ihan hyvin kehkeytyä joksikin hyväksi, ilman perinteistä suhdettakin, jos siinä sellaiseen on edellytykset.
Minä haluaisin miehenä siinä mielessä myös FWB-suhteen, koska kaipaisin sekä hyvää ystäväää naisesta, että seksiä ja läheisyyttä. Mutta koska FWB-suhde tarkoittaa sitä, että osapuolet eivät sitoudu toisiinsa eivätkä näin ollen sulje pois myös muiden osapuolien tapailua, en halua sitä.
Haluaisin parisuhteen aikuiseen naiseen. Sellaisen suhteen, joka ei edellytä naimisiin menoa eikä välttämättä edes yhteen muuttamista ja uusperheen rakentamista (kaikkine hankaluuksineen).
Haluaisin parisuhteen sellaisen naisen kanssa, joka perustuisi sille, että voisimme tuoda toistemme elämään hyviä ja positiivisia asioita. Voisimme olla hyvät ystävät, viettäisimme yhdessä aikaa, harrastaisimme ehkä samanlaisia asioita, voisimme retkeillä yhdessä, auttaa ja tukea toinen toisiamme ja voisimme olla toistemme uskottuja ja luotettuja. Voisimme tuoda toistemme elämään sitä kaivattua läheisyyttä, kosketusta ja seksuaalista intohimoa, rakkautta sekä henkisessä että fyysisessä muodossa.
Mutta mielelläni haluaisin tämän kaiken sellaisen naisen kanssa, jolle minä en olisi koko elämän sisältö, ja jolla olisi myös oma elämä: omat lapset ja ystävät, oma koti ja omat harrastukset. Samaten itse haluaisin asua omassa kodissani lasteni kanssa, hoitaa oma kotini ja omat asiani itse, tavata omalla ajalla omia ystäviäni, tehdä omannäköisiäni asioita ja harrastaa omia harrastuksiani itsekseni ja lasteni kanssa.
Vaikka pärjään yksin enkä tosiaankaan TARVITSE ketään asumaan ja elämään kanssani, se ei poista sitä, ettenkö HALUAISI löytää itselleni naisystävää ja rakastettua - koska kaipaan romanttista rakkautta ja sitä, että voisin rakastaa toista ihmistä, naista.[/
Minä haluaisin juuri tälläisen suhteen miehen kanssa.
T. Nainen 36v, eronnut 7v sitten, lapset 10 ja 12v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toksisten sukupuoliroolien ylläpitäminen vieraannuttaa ihmiset toisistaan. Se sama moska siis, mitä incelit jauhavat täällä vuodesta toiseen: naisen pitää olla naisellinen, alistuva, nuori, ikuinen neitsyt ja aina valmis palvelevainen ja huolia tämä incel ja unohtaa kaikki omat halunsa, tarpeensa, unelmansa ja nautintonsa.
Ja mies saa olla vain yhdenlainen eli samanlainen kuin se incel, sillä muunlaiset miehet ovat joko homoja tai jänniksiä, mikä on todella häiriintyneen miehen käsitys omasta sukupuolestaan ja itsestään.
Nämä jaskanpauhajat eivät hetkeäkään pysähdy miettimään, millaisia ovat itse. Heitä ei kiinnosta rakkaus, koska he eivät siihen kykene, heitä kiinnostaa vain elukkamainen sukupuoliakti, koska heistä ei ylempiä aivotoimintoja löydy.
Ratkaisuehdotus:
Dumppaamme elämästämme myrkylliset ihmiset ja elämme kuten haluamme. Ehdotamme ja edistämme töissä ja vapaa-aikana noiden roolien heittämistä roskikseen ihmisten psyyken tuhoavana moskana.
Itse yritän saada paikallista seurakuntaa hiffaamaan, mitä heiltä puuttuu: sinkkuryhmä tai yksinäisten ryhmä. Kas kaikki kokontuvat keskusteluryhmät ovat joko naisille tai miehille tai aviopareille, eikä yksikään yksinäisille ihmisille, joilta puuttuu ystävä tai rakastettu. MIksei voisi olla vaikka lautapeli-iltoja yksinäisille? Käsityökerho tumpeloille sinkuille?
Minä epäilen, että tämän in cel touhun arkkitehti löytyy alunperin tuolta itänaapurista. Kaikkea mahdollista eripuraa kun lännessä pyrkivät viljelemään esim. todistetusti rokotevastaisuutta.
Saman myrkyllisen puun hedelmiä on myös intersektionaalinen feminismi, nimittäin sosialismin hedelmiä.
Tarkemmin sanottuna, Marxilaisen sosialismin hedelmiä. Marxsismi, tai Marksismi, jos nyt on pakko suomentaa, on kasvussa kaikissa länsimaissa. Vaikka seuraajat eivät edes tiedosta kieron ajattelutavansa lähdettä.
Mitä Marx totesi feminismistä? Netistä ei tahdo löytyä oikein mitään tästä asiasta, mutta "kaikki" kyllä tietävät, että jotenkin feministi hän oli. Kannattaisi joskus lukea mitä Marx oikeasti sanoi ja kirjoitti ja mitä asioita hän ajoi.
Utelias ajattelija voi pyöritellä mielessään mitä eroja ja/tai yhtäläisyyksiä on ihmisten ryhmittelyssä luokkiin vs ihmisten ryhmittelyssä sukupuoliin ja sitten jaellaan oikeuksia ja velvollisuuksia näiden ryhmittelyjen mukaan. Parempi kysymys kuin mitä Marx totesi feminismistä onkin mitä feminismi toteaa Marxista.
Vierailija kirjoitti:
Pohjusmarja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet on seonneet tähän taso-paskaan ja kuvittelevat, että voivat poimia rusinat pullasta ja pokata kauniita naisia vain seksintarpeeseensa, koska DiCapriokin voi.
Heidän pitäisi ymmärtää, että kyllä tavismiehelle paras tae seksistä on se oma vakituinen mamma kainalossa.Höpöllöpö, jotkut miehet varmaan ovat mutta suurin osa aikuisista miehistä (kuten naisistakaan) ei kuvittele sellaisia asioita joita elämänkokemuksen kerryttämä todistusaineisto ei puolla. Taas ihan ihme yleistys.
Sinäkö haluaisit (siis olettaen että olet nainen?) että omaan kainaloosi päätyisi mies, joka noudattaa neuvoasi; tyytyy parisuhteeseen saadakseen varmemmin seksiä?
Eikö se, että miehet eivät seksin takia hakeudu suhteeseen, ole hyvä asia eikä huono? Ei tarvitse kuluttaa vuosia sellaiseen yksilöön jonka tarkoitusperät ovat pohjimmillaan erit? Itse olen mies, en tällä hetkellä sinkku, mutta jos olisin, niin ilman muuta hakisin seksiseuraa jos olisin vailla seksiseuraa, enkä hakeutuisi suhteeseen jos pääasia on jokin kevyempi juttu.
Mutta tässäkin on aivan turha yleistys että mies hakisi vain seksiä, aina. Mies voi hakea myös kitkatonta kanssakäymistä, ajan viettämistä, keskustelua, ja ehkä sitä kautta vähintään sivutuotteena tutustumisen syvenemistäkin, mutta ilman ns normaalin parisuhteen kahlitsevia normeja. Pelkän seksin ja avioliittoon verrattavan elämän jakamisen ja kaikessa yhteen pelaamisen välissä on laaja skaala harmaansävyjä.
Esim itse en ole koskaan kiinnostunut pelkistä panosuhteista, vaan FWB on itseäni ainakin aikaisemmin miellyttänyt; siinä ei yhtä helposti mene hukkaan se oma itse ja oma elämä, kun yhteisen kanssakäymisen ehtona on se, sopiiko aidosti juuri nyt ja onko aidosti nyt sellainen olo. Olen tykännyt siitä että voin säädellä omia rajojani ilman että se on väärin tehty, kun taas suhteessa ei voi noin vain tilanteen mukaan rajata suhteen ehtoja ja muuttaa suhteen ilmenemismuotoa ainakaan ilman toisen loukkaamista. Olen tykännyt siitä, että voin arvottaa itseni omista lähtökohdistani enkä suhteen tilan kautta. That said, olen minä tässä nyt ollut pitkään jo suhteessakin, mutta jos en olisi, niin edellä mainituista syistä FWB kiinnostaisi lähtökohtaisesti enemmän; se vuorovaikutus ja tutustuminen voi siinäkin olla ihan aitoa. Ja seksin mielenkiintoisuus on ehkä vähän helpompi säilyttää, myös.
Toivoisin kaikille että etsii ja hakeutuu siihen tilanteeseen kuin itse haluaa eikä syyllistäisi toisia osapuolia siitä, jos omat toiveet eivät ole sen toisen tärkeysjärjestyksen kärjessä. Turha yrittää miehiä ymmärtää jonkun DiCabrio-yliminän kautta vain siksi jos seksi kiinnostaa enemmän kuin yhteenmuutto.
Ja se seksi voi tosiaan ihan hyvin kehkeytyä joksikin hyväksi, ilman perinteistä suhdettakin, jos siinä sellaiseen on edellytykset.
Minä haluaisin miehenä siinä mielessä myös FWB-suhteen, koska kaipaisin sekä hyvää ystäväää naisesta, että seksiä ja läheisyyttä. Mutta koska FWB-suhde tarkoittaa sitä, että osapuolet eivät sitoudu toisiinsa eivätkä näin ollen sulje pois myös muiden osapuolien tapailua, en halua sitä.
Haluaisin parisuhteen aikuiseen naiseen. Sellaisen suhteen, joka ei edellytä naimisiin menoa eikä välttämättä edes yhteen muuttamista ja uusperheen rakentamista (kaikkine hankaluuksineen).
Haluaisin parisuhteen sellaisen naisen kanssa, joka perustuisi sille, että voisimme tuoda toistemme elämään hyviä ja positiivisia asioita. Voisimme olla hyvät ystävät, viettäisimme yhdessä aikaa, harrastaisimme ehkä samanlaisia asioita, voisimme retkeillä yhdessä, auttaa ja tukea toinen toisiamme ja voisimme olla toistemme uskottuja ja luotettuja. Voisimme tuoda toistemme elämään sitä kaivattua läheisyyttä, kosketusta ja seksuaalista intohimoa, rakkautta sekä henkisessä että fyysisessä muodossa.
Mutta mielelläni haluaisin tämän kaiken sellaisen naisen kanssa, jolle minä en olisi koko elämän sisältö, ja jolla olisi myös oma elämä: omat lapset ja ystävät, oma koti ja omat harrastukset. Samaten itse haluaisin asua omassa kodissani lasteni kanssa, hoitaa oma kotini ja omat asiani itse, tavata omalla ajalla omia ystäviäni, tehdä omannäköisiäni asioita ja harrastaa omia harrastuksiani itsekseni ja lasteni kanssa.
Vaikka pärjään yksin enkä tosiaankaan TARVITSE ketään asumaan ja elämään kanssani, se ei poista sitä, ettenkö HALUAISI löytää itselleni naisystävää ja rakastettua - koska kaipaan romanttista rakkautta ja sitä, että voisin rakastaa toista ihmistä, naista.
Sinunlaisia kun löytäisi helpommin.
Ongelma saattaa olla siinäkin, että jossain nettideittailun profiileissa nämä speksit eivät sitten kuitenkaan tule tarpeeksi selkeästi esille/sekoittuvat laskelmoiviin huijareihin, jotka tietävät mikä kuulostaa hyvältä. Tai voi olla vilpitön romanttinen kaipaus kyllä, mutta itsetuntemus on sittenkin sellainen, että esim mustasukkaisuudesta tulee kompastuskivi. Siinä sitä sitten taas ollaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asia on kyllä joskus toisinkinpäin. Monet eronneet naiset eivät nimeonmaan halua enää parisuhdetta vaan Karita Mattilan kaltaista vapaata sinkkuilua ja runsaasti irtosuhteita. On niin voimaannuttavaa päästä kokemaan mahdollisimman monea eri miestä ja m*lkkua, kun on päästy "irti" pitkästä ja tylsästä parisuhteesta.
Itse miehenä kierrän tälläiset naiset kaukaa, koska kyse ei ole muusta kuin oman egon buustaamisesta ja parisuhde tälläisen ihmisen kanssa tulisi olemaan yhtä helvettiä. Terve itsetunto on se joka viehättää ja vetoaa, ei pakonomainen tarve huutaa siitä koko maailmalle. Tuntuu, että nykyään ei löydy enää +40 naista joka olisi tällä ominaisuudella varustettu. Sen sijaan näitä "voimaantuneita" ja exään katkeroituneita prinsessoja senkin edestä.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miksi, mutta omassa tuttavapiirissä on eronneita naisia jotka ovat hyvin nopeasti löytäneet uusia miesystäviä. Itsellä ei varmaan onnistuisi, olen hämmästellyt vaan miten pystyvät ja uskaltavat. Heti alkaneet tinderöimään ja deittailemaan.
Emme tunne toisten parisuhteita lainkaan.
Joillakin ihmisillä parisuhteet ovat olleet niin pitkään tavalla tai toisella pystyyn kuolleita, että niiden päättäminen ei ole enää varsinaisesti tuntunut missään. Usein nämä "loppusilausta vailla" olleet parisuhteet ovat jo pitkään perustuneet lähinnä kaverisuhteelle. On ehkä jo nukuttu eri huoneissa, riidat on jo ajat sitten riidelty, ja jäljelle on jäänyt enää jonkinlainen kaverillinen yhdessä olo.
Kun jompi kumpi (usein nainen) huomaa, että haluaa ihan oikean parisuhteen ja rakkauden, on mentaalinen eroamisprosessi tehty ehkä jo kauan sitten, ja jäljellä on enää muodollisuuksien hoitaminen.
Tällaisen tilanteen jälkeen on saattanut tuntua hyvinkin miellyttävältä ikään kuin viimeinkin antaa itselleen lupa lähteä etsimään uutta miesystävää / miehiä, ehkä riehakkaiden irtiottojenkin kautta.
Ajatelkaa itse: pitkä suhde ja ero tilanteessa, jossa ollaan enää hädin tuskin kavereita. Vihdoin oma tila, oma aika ja omat menot. Kun itseluottamuskin on vielä kohdallaan, saattaa tuntua ihan järjettömän hyvältä vain yksinkertaisesti heittäytyä menemään ja etsimään uutta suhdetta, tai vaikka ihan vaan rietastelemaan.
Minäkin haluaisin vielä kerran kokea rakastumisen sekä suhteen alkuvaiheen intensiivisen ja eläimellisen seksuaalisuuden, ennen kuin maa alkaa vetämään liikaa puoleensa. Uskon, että se tuntuisi jo näin hiukan vanhempana vielä paljon paremmalta kuin nuorena (se tuntui silloinkin tosi hyvältä), koska nyt on enemmän itsevarmuutta ja parempi ymmärrys seksuaalisuudesta ja parisuhteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toksisten sukupuoliroolien ylläpitäminen vieraannuttaa ihmiset toisistaan. Se sama moska siis, mitä incelit jauhavat täällä vuodesta toiseen: naisen pitää olla naisellinen, alistuva, nuori, ikuinen neitsyt ja aina valmis palvelevainen ja huolia tämä incel ja unohtaa kaikki omat halunsa, tarpeensa, unelmansa ja nautintonsa.
Ja mies saa olla vain yhdenlainen eli samanlainen kuin se incel, sillä muunlaiset miehet ovat joko homoja tai jänniksiä, mikä on todella häiriintyneen miehen käsitys omasta sukupuolestaan ja itsestään.
Nämä jaskanpauhajat eivät hetkeäkään pysähdy miettimään, millaisia ovat itse. Heitä ei kiinnosta rakkaus, koska he eivät siihen kykene, heitä kiinnostaa vain elukkamainen sukupuoliakti, koska heistä ei ylempiä aivotoimintoja löydy.
Ratkaisuehdotus:
Dumppaamme elämästämme myrkylliset ihmiset ja elämme kuten haluamme. Ehdotamme ja edistämme töissä ja vapaa-aikana noiden roolien heittämistä roskikseen ihmisten psyyken tuhoavana moskana.
Itse yritän saada paikallista seurakuntaa hiffaamaan, mitä heiltä puuttuu: sinkkuryhmä tai yksinäisten ryhmä. Kas kaikki kokontuvat keskusteluryhmät ovat joko naisille tai miehille tai aviopareille, eikä yksikään yksinäisille ihmisille, joilta puuttuu ystävä tai rakastettu. MIksei voisi olla vaikka lautapeli-iltoja yksinäisille? Käsityökerho tumpeloille sinkuille?
Minä epäilen, että tämän in cel touhun arkkitehti löytyy alunperin tuolta itänaapurista. Kaikkea mahdollista eripuraa kun lännessä pyrkivät viljelemään esim. todistetusti rokotevastaisuutta.
Saman myrkyllisen puun hedelmiä on myös intersektionaalinen feminismi, nimittäin sosialismin hedelmiä.
Tarkemmin sanottuna, Marxilaisen sosialismin hedelmiä. Marxsismi, tai Marksismi, jos nyt on pakko suomentaa, on kasvussa kaikissa länsimaissa. Vaikka seuraajat eivät edes tiedosta kieron ajattelutavansa lähdettä.
Mitä Marx totesi feminismistä? Netistä ei tahdo löytyä oikein mitään tästä asiasta, mutta "kaikki" kyllä tietävät, että jotenkin feministi hän oli. Kannattaisi joskus lukea mitä Marx oikeasti sanoi ja kirjoitti ja mitä asioita hän ajoi.
Trollailetko? Kerta sinulla on nyt kääntynyt aikajana väärinpäin. Feministit ottivat Marxilta uhriutumisen ja muiden syyttelyn omista valinnoistaan, eli sortaja-sorrettu ajatusmaailman.
Vierailija kirjoitti:
Asia on kyllä joskus toisinkinpäin. Monet eronneet naiset eivät nimeonmaan halua enää parisuhdetta vaan Karita Mattilan kaltaista vapaata sinkkuilua ja runsaasti irtosuhteita. On niin voimaannuttavaa päästä kokemaan mahdollisimman monea eri miestä ja m*lkkua, kun on päästy "irti" pitkästä ja tylsästä parisuhteesta.
Itse miehenä kierrän tälläiset naiset kaukaa, koska kyse ei ole muusta kuin oman egon buustaamisesta ja parisuhde tälläisen ihmisen kanssa tulisi olemaan yhtä helvettiä. Terve itsetunto on se joka viehättää ja vetoaa, ei pakonomainen tarve huutaa siitä koko maailmalle. Tuntuu, että nykyään ei löydy enää +40 naista joka olisi tällä ominaisuudella varustettu. Sen sijaan näitä "voimaantuneita" ja exään katkeroituneita prinsessoja senkin edestä.
Voisiko olla, että sittenkin tässä olisi vain kyse lähinnä siitä, että nämä naiset uskaltavat kerrankin nauttia? Niin sanotusti koko rahan/elämän edestä?
40--50--60 -vuotias ihminen tajuaa jo omat rajansa: vanhenemisensa ja kuolevaisuutensa. Minä ainakin tajuan.
En haluaisi olla hoitokodissa se surullinen vanhus, joka katuu elämätöntä elämäänsä - sitähän kuoleman lähellä olevat ihmiset usein katuvat: miksi en pyytänyt sitä yhtä ihanaa treffeille; miksi en lähtenyt hänen mukaansa; miksi en ottanut iloa irti silloin kun siihen pystyin, miksi halusin aina vain ODOTTAA ja elää sitten kun -elämää.
Jos elämä on vienyt jo niin hyvin eteenpäin, että se on tarjonnut esimerkiksi perheen, kohtuullisen hyvin menneen työuran, kokemuksen pitkästä parisuhteesta ja muitakin tärkeitä asioita, eikö voisi todeta, että nyt on saavutettu nämä "hyvän elämän" mittarit ja - voisi antaa vaikka nautinnon ja seksin viedä?
Elää niin, että kun lopullinen stoppi tulee, tuntee oikeasti eläneensä, eikä vain suorittaneensa tai lusineensa elämää alusta loppuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva jos yhteiskunnassa voisi sitoutua näkyvästi myös sinkkuuteen ilman että pukee nunnankaapua ylleen ja muuttaa luostariin. Merkiksi kaikille seuraa hakeville, että en ole markkoilla. Kyllä varmasti kaikki naiset tietää, että helpompi on torjua mies vilauttamalla vihkisormusta kuin sanomalla, että en ole kiinnostunut, en nyt jouda tmv. Nunnat tuskin kovin paljon joutuvat iskuyrityksiä torjumaan.
Nunnat ovat ilmeisesti samassa asemassa useimpien miesten kanssa tässä asiassa.
Pitäisi päästä eroon koko markkinat-ajattelusta. Tuolla kun ihmiset liikkuvat, tuskin monikaan ajattelee itseään tarjolla olevana tuotteena, vaan ihmisenä, jolla on yhdenlainen elämä, jota voi vielä hyvinkin itselleen selvitellä (miten minustä tuli minä? miten minulle kävi näin? mihin suostuin, mihin pyrin?). Toisilla se elämä voi olla toki tyypillisempi, siis helpommin määriteltävä ja niitä perinteisempiä uomia kulkenut. Osa kokee sitten voimakasta alemmuutta (muistuttaa työnhakua), kun ei tiedä miten voisi määritellä taipaleensa niin, ettei se viesti väliinputoajuudesta tai häviäjyydestä Emme kuitenkaan ponnista samoista lähtökohdista. Moni ihan valitsee pienituloisuuden tai ainakin on ihan sujut sen kanssa, naisetkin. Ja nimenomaan kaipuu olisi samanhenkiseen kumppaniin.
FB:N sinkkuryhmistä löytyy myös niitä, jotka määrittelevät itsensä ikisinkuiksi. Olen vaan ollut huomaavinani, että tuossakin määrittelyssä saattaa olla hienoinen katkeruuden sävy. Tylsää jos sekä miehet että naiset keskenään alleviivaavat ikisinkkuuttaan ja baareilevat yhdessä aikaansa tappaakseen.
Ei houkuta ainakaan minua. Toisaalta jos on ikänsä ollut yksin, voin kivun ymmärtää, mutta en silti tiedä, onko tuo lopulta paras tapa ratkaista asia. Tuntuu vieraannuttavalta, jopa alentavalta. Enemmän kuin vaikka selkeä "erakkous".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia on kyllä joskus toisinkinpäin. Monet eronneet naiset eivät nimeonmaan halua enää parisuhdetta vaan Karita Mattilan kaltaista vapaata sinkkuilua ja runsaasti irtosuhteita. On niin voimaannuttavaa päästä kokemaan mahdollisimman monea eri miestä ja m*lkkua, kun on päästy "irti" pitkästä ja tylsästä parisuhteesta.
Itse miehenä kierrän tälläiset naiset kaukaa, koska kyse ei ole muusta kuin oman egon buustaamisesta ja parisuhde tälläisen ihmisen kanssa tulisi olemaan yhtä helvettiä. Terve itsetunto on se joka viehättää ja vetoaa, ei pakonomainen tarve huutaa siitä koko maailmalle. Tuntuu, että nykyään ei löydy enää +40 naista joka olisi tällä ominaisuudella varustettu. Sen sijaan näitä "voimaantuneita" ja exään katkeroituneita prinsessoja senkin edestä.
Voisiko olla, että sittenkin tässä olisi vain kyse lähinnä siitä, että nämä naiset uskaltavat kerrankin nauttia? Niin sanotusti koko rahan/elämän edestä?
40--50--60 -vuotias ihminen tajuaa jo omat rajansa: vanhenemisensa ja kuolevaisuutensa. Minä ainakin tajuan.
En haluaisi olla hoitokodissa se surullinen vanhus, joka katuu elämätöntä elämäänsä - sitähän kuoleman lähellä olevat ihmiset usein katuvat: miksi en pyytänyt sitä yhtä ihanaa treffeille; miksi en lähtenyt hänen mukaansa; miksi en ottanut iloa irti silloin kun siihen pystyin, miksi halusin aina vain ODOTTAA ja elää sitten kun -elämää.
Jos elämä on vienyt jo niin hyvin eteenpäin, että se on tarjonnut esimerkiksi perheen, kohtuullisen hyvin menneen työuran, kokemuksen pitkästä parisuhteesta ja muitakin tärkeitä asioita, eikö voisi todeta, että nyt on saavutettu nämä "hyvän elämän" mittarit ja - voisi antaa vaikka nautinnon ja seksin viedä?
Elää niin, että kun lopullinen stoppi tulee, tuntee oikeasti eläneensä, eikä vain suorittaneensa tai lusineensa elämää alusta loppuun.
Lisään tähän vielä seuraavan ajatuksen: mielestäni meille, aikuisille ihmisille, saarnataan ja jopa valehdellaan liikaa rajoista. "Hän ei tunne rajojaan". "Hänellä ei tunnu olevan mitään rajoja".
Aikuinen ihminen, jolla on ehkä jo itsellään aikuisia lapsia, ei tosiaankaan tarvitse mitään typerää moraalisaarnaa rajojen tärkeydestä. Ne kuuluvat korkeintaan alle 20-vuotiaille lapsille, jotka oikeasti tarvitsevat hieman ohjausta, että pystyvät saamaan itsensä ja elämänsä järkeville raiteille.
Moraalisaarnat ja tyhjänpäiväiset rajoittamiset eivät mielestäni ole enää tietyn elämänvaiheen ohittaneiden ihmisten kohdalla järkeviä.
Jokainen normaali ja täysijärkinen keski-ikään ehtinyt tietää, mikä on oikein ja mikä on väärin: mitä lainsäädäntö kieltää ja minkä se sallii.
Tässä elämänvaiheessa ihmisille pitää antaa enemmän armollisuutta ja mahdollisuuksia toteuttaa itseään, kokeilla vielä kerran asioita, joita nuorena ei uskaltanut/voinut/ehtinyt/pystynyt kokeilemaan tai saavuttamaan. Turha saarnaaminen ja rajoittaminen tekee ihmisistä vain loppuiäkseen katkeria ja surullisia.
Tavallinen keski-ikään ennättänyt ihminen on jo yleensä antanut itsestään niin paljon - yhteiskunnalle, verottajalle, työnantajalle, puolisolle, lapsille, omille vanhemmille, sukulaisille, ystäville, muille ihmisille - että ennen takin lopullista tyhjenemistä olisi vähintään reilua, että tällainen ihminen saisi kerrankin jotakin ITSELLEEN. Tämä koskee etenkin naisia, joista muiden hyvinvointi ihan liian usein kirjaimellisesti revitään.
Jos nainen haluaa seksuaalista nautintoa, antakaa hänen hitto soikoon hakea sitä.
Jos hän haluaa juhlia ja tuntea itsensä vapaaksi, antakaa hänen kerrankin tehdä niin.
Jos hän haluaa vaikka seikkailuloman Etelä-Amerikassa, kokeilla jotakin hassua, hullua tai päätöntä, antakaa hänen hyvänen aika tehdä niin. Ilman moraalisaarnoja. Se olisi vähintäänkin reilua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia on kyllä joskus toisinkinpäin. Monet eronneet naiset eivät nimeonmaan halua enää parisuhdetta vaan Karita Mattilan kaltaista vapaata sinkkuilua ja runsaasti irtosuhteita. On niin voimaannuttavaa päästä kokemaan mahdollisimman monea eri miestä ja m*lkkua, kun on päästy "irti" pitkästä ja tylsästä parisuhteesta.
Itse miehenä kierrän tälläiset naiset kaukaa, koska kyse ei ole muusta kuin oman egon buustaamisesta ja parisuhde tälläisen ihmisen kanssa tulisi olemaan yhtä helvettiä. Terve itsetunto on se joka viehättää ja vetoaa, ei pakonomainen tarve huutaa siitä koko maailmalle. Tuntuu, että nykyään ei löydy enää +40 naista joka olisi tällä ominaisuudella varustettu. Sen sijaan näitä "voimaantuneita" ja exään katkeroituneita prinsessoja senkin edestä.
Voisiko olla, että sittenkin tässä olisi vain kyse lähinnä siitä, että nämä naiset uskaltavat kerrankin nauttia? Niin sanotusti koko rahan/elämän edestä?
40--50--60 -vuotias ihminen tajuaa jo omat rajansa: vanhenemisensa ja kuolevaisuutensa. Minä ainakin tajuan.
En haluaisi olla hoitokodissa se surullinen vanhus, joka katuu elämätöntä elämäänsä - sitähän kuoleman lähellä olevat ihmiset usein katuvat: miksi en pyytänyt sitä yhtä ihanaa treffeille; miksi en lähtenyt hänen mukaansa; miksi en ottanut iloa irti silloin kun siihen pystyin, miksi halusin aina vain ODOTTAA ja elää sitten kun -elämää.
Jos elämä on vienyt jo niin hyvin eteenpäin, että se on tarjonnut esimerkiksi perheen, kohtuullisen hyvin menneen työuran, kokemuksen pitkästä parisuhteesta ja muitakin tärkeitä asioita, eikö voisi todeta, että nyt on saavutettu nämä "hyvän elämän" mittarit ja - voisi antaa vaikka nautinnon ja seksin viedä?
Elää niin, että kun lopullinen stoppi tulee, tuntee oikeasti eläneensä, eikä vain suorittaneensa tai lusineensa elämää alusta loppuun.
Onko pitkä avioliitto/suhde lapsineen sitten nykyään sellainen uhraus, että sitä pitää kompensoida riekkumisella ja kokeiluilla eron jälkeen? Tätä tunnutaa tarjoiltavan jonain onnen mittana että kun saa vapaasti rellestää sielunsa kyllyydestä kehenkään sitoutumatta. Että se vasta autuutta on.
Kuka uskoo? Minä en ainakaan.
Miksei se nautinto ja ilo ei ollut mahdollista siinä pitkässä suhteessa?
Mitä me emme osaa?
Vierailija kirjoitti:
Miten niin mies aina maksaa? Toisaalta en naisena enää koskaan halua sniidua persaukista miestä, joten joo haluan sellaisen joka maksaa edes oman osuutensa.
Jos nainen haluaa sisustaa, nainen maksaa. Jos nainen haluaa uuden vaatekaapin, niin nainen maksaa. Jos mies haluaa vaikkapa uuden tietokoneen tai television, niin mies maksaa. Eikö olekin helppoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia on kyllä joskus toisinkinpäin. Monet eronneet naiset eivät nimeonmaan halua enää parisuhdetta vaan Karita Mattilan kaltaista vapaata sinkkuilua ja runsaasti irtosuhteita. On niin voimaannuttavaa päästä kokemaan mahdollisimman monea eri miestä ja m*lkkua, kun on päästy "irti" pitkästä ja tylsästä parisuhteesta.
Itse miehenä kierrän tälläiset naiset kaukaa, koska kyse ei ole muusta kuin oman egon buustaamisesta ja parisuhde tälläisen ihmisen kanssa tulisi olemaan yhtä helvettiä. Terve itsetunto on se joka viehättää ja vetoaa, ei pakonomainen tarve huutaa siitä koko maailmalle. Tuntuu, että nykyään ei löydy enää +40 naista joka olisi tällä ominaisuudella varustettu. Sen sijaan näitä "voimaantuneita" ja exään katkeroituneita prinsessoja senkin edestä.
Voisiko olla, että sittenkin tässä olisi vain kyse lähinnä siitä, että nämä naiset uskaltavat kerrankin nauttia? Niin sanotusti koko rahan/elämän edestä?
40--50--60 -vuotias ihminen tajuaa jo omat rajansa: vanhenemisensa ja kuolevaisuutensa. Minä ainakin tajuan.
En haluaisi olla hoitokodissa se surullinen vanhus, joka katuu elämätöntä elämäänsä - sitähän kuoleman lähellä olevat ihmiset usein katuvat: miksi en pyytänyt sitä yhtä ihanaa treffeille; miksi en lähtenyt hänen mukaansa; miksi en ottanut iloa irti silloin kun siihen pystyin, miksi halusin aina vain ODOTTAA ja elää sitten kun -elämää.
Jos elämä on vienyt jo niin hyvin eteenpäin, että se on tarjonnut esimerkiksi perheen, kohtuullisen hyvin menneen työuran, kokemuksen pitkästä parisuhteesta ja muitakin tärkeitä asioita, eikö voisi todeta, että nyt on saavutettu nämä "hyvän elämän" mittarit ja - voisi antaa vaikka nautinnon ja seksin viedä?
Elää niin, että kun lopullinen stoppi tulee, tuntee oikeasti eläneensä, eikä vain suorittaneensa tai lusineensa elämää alusta loppuun.
Onko pitkä avioliitto/suhde lapsineen sitten nykyään sellainen uhraus, että sitä pitää kompensoida riekkumisella ja kokeiluilla eron jälkeen? Tätä tunnutaa tarjoiltavan jonain onnen mittana että kun saa vapaasti rellestää sielunsa kyllyydestä kehenkään sitoutumatta. Että se vasta autuutta on.
Kuka uskoo? Minä en ainakaan.
Miksei se nautinto ja ilo ei ollut mahdollista siinä pitkässä suhteessa?
Mitä me emme osaa?
Ihan liian usein se ikävä kyllä on.
Etenkin naiselle.
Ei toisten ihmisten puolesta eläminen, hoitaminen, passaaminen, mahdollistaminen ja koko ajan itsestään antaminen voi olla koko elämän sisältö.
Ei onnen mitta voi myöskään olla sitä, että joutuu koko ikänsä vain antamaan itsestään jotakin kaikille muille ihmisille. Sitähän pitkät parisuhteet ja perhe-elämä ikävä kyllä tuppaa ihan liian monille naisille olemaan.
Se "riekkuminen" keski-ikäisenä saattaa olla vain lyhyt hetki, jossa nainen haluaa kerrankin nautintoa - onnea - vapautumista itselleen; haluaa kerrankin, että nyt on minun tarpeideni, minun halujeni ja minun nautintoni vuoro.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia on kyllä joskus toisinkinpäin. Monet eronneet naiset eivät nimeonmaan halua enää parisuhdetta vaan Karita Mattilan kaltaista vapaata sinkkuilua ja runsaasti irtosuhteita. On niin voimaannuttavaa päästä kokemaan mahdollisimman monea eri miestä ja m*lkkua, kun on päästy "irti" pitkästä ja tylsästä parisuhteesta.
Itse miehenä kierrän tälläiset naiset kaukaa, koska kyse ei ole muusta kuin oman egon buustaamisesta ja parisuhde tälläisen ihmisen kanssa tulisi olemaan yhtä helvettiä. Terve itsetunto on se joka viehättää ja vetoaa, ei pakonomainen tarve huutaa siitä koko maailmalle. Tuntuu, että nykyään ei löydy enää +40 naista joka olisi tällä ominaisuudella varustettu. Sen sijaan näitä "voimaantuneita" ja exään katkeroituneita prinsessoja senkin edestä.
Voisiko olla, että sittenkin tässä olisi vain kyse lähinnä siitä, että nämä naiset uskaltavat kerrankin nauttia? Niin sanotusti koko rahan/elämän edestä?
40--50--60 -vuotias ihminen tajuaa jo omat rajansa: vanhenemisensa ja kuolevaisuutensa. Minä ainakin tajuan.
En haluaisi olla hoitokodissa se surullinen vanhus, joka katuu elämätöntä elämäänsä - sitähän kuoleman lähellä olevat ihmiset usein katuvat: miksi en pyytänyt sitä yhtä ihanaa treffeille; miksi en lähtenyt hänen mukaansa; miksi en ottanut iloa irti silloin kun siihen pystyin, miksi halusin aina vain ODOTTAA ja elää sitten kun -elämää.
Jos elämä on vienyt jo niin hyvin eteenpäin, että se on tarjonnut esimerkiksi perheen, kohtuullisen hyvin menneen työuran, kokemuksen pitkästä parisuhteesta ja muitakin tärkeitä asioita, eikö voisi todeta, että nyt on saavutettu nämä "hyvän elämän" mittarit ja - voisi antaa vaikka nautinnon ja seksin viedä?
Elää niin, että kun lopullinen stoppi tulee, tuntee oikeasti eläneensä, eikä vain suorittaneensa tai lusineensa elämää alusta loppuun.
Lisään tähän vielä seuraavan ajatuksen: mielestäni meille, aikuisille ihmisille, saarnataan ja jopa valehdellaan liikaa rajoista. "Hän ei tunne rajojaan". "Hänellä ei tunnu olevan mitään rajoja".
Aikuinen ihminen, jolla on ehkä jo itsellään aikuisia lapsia, ei tosiaankaan tarvitse mitään typerää moraalisaarnaa rajojen tärkeydestä. Ne kuuluvat korkeintaan alle 20-vuotiaille lapsille, jotka oikeasti tarvitsevat hieman ohjausta, että pystyvät saamaan itsensä ja elämänsä järkeville raiteille.
Moraalisaarnat ja tyhjänpäiväiset rajoittamiset eivät mielestäni ole enää tietyn elämänvaiheen ohittaneiden ihmisten kohdalla järkeviä.
Jokainen normaali ja täysijärkinen keski-ikään ehtinyt tietää, mikä on oikein ja mikä on väärin: mitä lainsäädäntö kieltää ja minkä se sallii.
Tässä elämänvaiheessa ihmisille pitää antaa enemmän armollisuutta ja mahdollisuuksia toteuttaa itseään, kokeilla vielä kerran asioita, joita nuorena ei uskaltanut/voinut/ehtinyt/pystynyt kokeilemaan tai saavuttamaan. Turha saarnaaminen ja rajoittaminen tekee ihmisistä vain loppuiäkseen katkeria ja surullisia.
Tavallinen keski-ikään ennättänyt ihminen on jo yleensä antanut itsestään niin paljon - yhteiskunnalle, verottajalle, työnantajalle, puolisolle, lapsille, omille vanhemmille, sukulaisille, ystäville, muille ihmisille - että ennen takin lopullista tyhjenemistä olisi vähintään reilua, että tällainen ihminen saisi kerrankin jotakin ITSELLEEN. Tämä koskee etenkin naisia, joista muiden hyvinvointi ihan liian usein kirjaimellisesti revitään.
Jos nainen haluaa seksuaalista nautintoa, antakaa hänen hitto soikoon hakea sitä.
Jos hän haluaa juhlia ja tuntea itsensä vapaaksi, antakaa hänen kerrankin tehdä niin.
Jos hän haluaa vaikka seikkailuloman Etelä-Amerikassa, kokeilla jotakin hassua, hullua tai päätöntä, antakaa hänen hyvänen aika tehdä niin. Ilman moraalisaarnoja. Se olisi vähintäänkin reilua.
Ehkä ihmiset jakautuvat tässä sitten osapuilleen kahteen leiriin: ne, jotka seikkailivat ja kokivat nuorena riittävästi "vaihtelua" ja ne, jotka eivät.
Samaa mieltä siitä, että jokainen kuunnelkoon itseään, nimenomaan itseään siinä, mitä tuntee tarvitsevansa ja miten hyvin eletyn elämän näkee. Mutta tiettyä painostamista ajan hengessä on seksuaalisuuden suhteen, nyt ei saisi minkään antaa rajoittaa. Kuitenkin osa porukasta vaikuttaa kyynisiltä ja särkyneiltä. Mutta tämäkin on varmaan ihan, missä kuplassa elää. Jossain on tärkeää, että aina näyttäydytään voittajina, asiat käännetään sen mallisiksi. Surulle ei anneta kasvoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia on kyllä joskus toisinkinpäin. Monet eronneet naiset eivät nimeonmaan halua enää parisuhdetta vaan Karita Mattilan kaltaista vapaata sinkkuilua ja runsaasti irtosuhteita. On niin voimaannuttavaa päästä kokemaan mahdollisimman monea eri miestä ja m*lkkua, kun on päästy "irti" pitkästä ja tylsästä parisuhteesta.
Itse miehenä kierrän tälläiset naiset kaukaa, koska kyse ei ole muusta kuin oman egon buustaamisesta ja parisuhde tälläisen ihmisen kanssa tulisi olemaan yhtä helvettiä. Terve itsetunto on se joka viehättää ja vetoaa, ei pakonomainen tarve huutaa siitä koko maailmalle. Tuntuu, että nykyään ei löydy enää +40 naista joka olisi tällä ominaisuudella varustettu. Sen sijaan näitä "voimaantuneita" ja exään katkeroituneita prinsessoja senkin edestä.
Voisiko olla, että sittenkin tässä olisi vain kyse lähinnä siitä, että nämä naiset uskaltavat kerrankin nauttia? Niin sanotusti koko rahan/elämän edestä?
40--50--60 -vuotias ihminen tajuaa jo omat rajansa: vanhenemisensa ja kuolevaisuutensa. Minä ainakin tajuan.
En haluaisi olla hoitokodissa se surullinen vanhus, joka katuu elämätöntä elämäänsä - sitähän kuoleman lähellä olevat ihmiset usein katuvat: miksi en pyytänyt sitä yhtä ihanaa treffeille; miksi en lähtenyt hänen mukaansa; miksi en ottanut iloa irti silloin kun siihen pystyin, miksi halusin aina vain ODOTTAA ja elää sitten kun -elämää.
Jos elämä on vienyt jo niin hyvin eteenpäin, että se on tarjonnut esimerkiksi perheen, kohtuullisen hyvin menneen työuran, kokemuksen pitkästä parisuhteesta ja muitakin tärkeitä asioita, eikö voisi todeta, että nyt on saavutettu nämä "hyvän elämän" mittarit ja - voisi antaa vaikka nautinnon ja seksin viedä?
Elää niin, että kun lopullinen stoppi tulee, tuntee oikeasti eläneensä, eikä vain suorittaneensa tai lusineensa elämää alusta loppuun.
Kannattaa viisastua ja ymmärtää, että menneiden tekemättömien tai tehtyjen asioiden vatvominen ei johda mihinkään. Itse olen pyrkinyt tähän jo kolmikymppisestä alkarn, kun se ensimmäistä kertaa kirkastui mielessä. Ei se helppoa ole,mutta sen mukaan eläminen nyt ja vanhainkodissa on viisasta itseään kohtaan!
M38
Höpöllöpö, jotkut miehet varmaan ovat mutta suurin osa aikuisista miehistä (kuten naisistakaan) ei kuvittele sellaisia asioita joita elämänkokemuksen kerryttämä todistusaineisto ei puolla. Taas ihan ihme yleistys.
Sinäkö haluaisit (siis olettaen että olet nainen?) että omaan kainaloosi päätyisi mies, joka noudattaa neuvoasi; tyytyy parisuhteeseen saadakseen varmemmin seksiä?
Eikö se, että miehet eivät seksin takia hakeudu suhteeseen, ole hyvä asia eikä huono? Ei tarvitse kuluttaa vuosia sellaiseen yksilöön jonka tarkoitusperät ovat pohjimmillaan erit? Itse olen mies, en tällä hetkellä sinkku, mutta jos olisin, niin ilman muuta hakisin seksiseuraa jos olisin vailla seksiseuraa, enkä hakeutuisi suhteeseen jos pääasia on jokin kevyempi juttu.
Mutta tässäkin on aivan turha yleistys että mies hakisi vain seksiä, aina. Mies voi hakea myös kitkatonta kanssakäymistä, ajan viettämistä, keskustelua, ja ehkä sitä kautta vähintään sivutuotteena tutustumisen syvenemistäkin, mutta ilman ns normaalin parisuhteen kahlitsevia normeja. Pelkän seksin ja avioliittoon verrattavan elämän jakamisen ja kaikessa yhteen pelaamisen välissä on laaja skaala harmaansävyjä.
Esim itse en ole koskaan kiinnostunut pelkistä panosuhteista, vaan FWB on itseäni ainakin aikaisemmin miellyttänyt; siinä ei yhtä helposti mene hukkaan se oma itse ja oma elämä, kun yhteisen kanssakäymisen ehtona on se, sopiiko aidosti juuri nyt ja onko aidosti nyt sellainen olo. Olen tykännyt siitä että voin säädellä omia rajojani ilman että se on väärin tehty, kun taas suhteessa ei voi noin vain tilanteen mukaan rajata suhteen ehtoja ja muuttaa suhteen ilmenemismuotoa ainakaan ilman toisen loukkaamista. Olen tykännyt siitä, että voin arvottaa itseni omista lähtökohdistani enkä suhteen tilan kautta. That said, olen minä tässä nyt ollut pitkään jo suhteessakin, mutta jos en olisi, niin edellä mainituista syistä FWB kiinnostaisi lähtökohtaisesti enemmän; se vuorovaikutus ja tutustuminen voi siinäkin olla ihan aitoa. Ja seksin mielenkiintoisuus on ehkä vähän helpompi säilyttää, myös.
Toivoisin kaikille että etsii ja hakeutuu siihen tilanteeseen kuin itse haluaa eikä syyllistäisi toisia osapuolia siitä, jos omat toiveet eivät ole sen toisen tärkeysjärjestyksen kärjessä. Turha yrittää miehiä ymmärtää jonkun DiCabrio-yliminän kautta vain siksi jos seksi kiinnostaa enemmän kuin yhteenmuutto.
Ja se seksi voi tosiaan ihan hyvin kehkeytyä joksikin hyväksi, ilman perinteistä suhdettakin, jos siinä sellaiseen on edellytykset.