Mitä kadut elämässäsi eniten?

Syntymääni en ole voinut vaikuttaa, mutta kuolemaani voin. Kadun etten tehnyt sitä jo kauan aikaa sitten.

Vierailija kirjoitti:

Etten surmannut itseäni jo nuorena

Mulla sama. Turhaan olen monta kymmentä vuotta elänyt ja kulkenut yrittänyt eksistenssiongelmaani ratkoa. Mikä ei kyllä ratkomallakaan tule ratkaistuksi.

Tyttöystäväni jättämistä 50 vuotta sitten!!!!

Sanotaan , että aika parantaa haavat, ja pskat

Olin itsekäs ja menetin ensirakkauteni

En kadu mitään, olen tehnyt elämässäni fiksuja valintoja ja saan nauttia päätösten hedelmistä. Hyvä koulutus, työ, ihana vaimo ja rakkaat lapset.

Etten uskaltanut puolustaa itseäni kun minua koulukiusattiin. Lähes koko peruskoulu yhtä helvettiä.

Kadun etten lähtenyt omatoimisesti tästä maailmasta kauan sitten. Nyt en voi kun on perhe. Kadun myös lasten hankkimista. 

Vierailija kirjoitti:

Kadun etten lähtenyt omatoimisesti tästä maailmasta kauan sitten. Nyt en voi kun on perhe. Kadun myös lasten hankkimista. 

Tuli surullinen olo tästä. Toivon sinulle onnellisuutta, elämälle merkityksen löytämistä, läheisten ihmisten arvon oivaltamista 💛

Kadun eroa ensirakkaudesta 6v jälkeenkin.

syntymistä. tää on yhtä kituuttamista ollu alusta asti joskus ollu ehkä kivaa mut harvassa on

Etten aloittanut rakentamaan elämääni Uuteen Seelantiin kun sellainen mahdollisuus oli tarjolla, vaan jäin tänne perähikiälle Suomeen.

Tämä on ehkä aivan hullua, mutta kadun yhäkin silloin tällöin sitä, miten torjuen kohtelin erästä treffimiestä vuosikymmeniä sitten. Minulla oli niin vahvat mielen suojaukset päällä, etten saanut kai yhteyttä todellisiin tunteisiini, siihen kuinka paljon välitin. Elämässä tapaa loppujen lopuksi vain muutamia ihmisiä, joiden kanssa haluaisi jotain vakavampaa. Toisaalta olen ehkä luonut turhia unelmia mielessäni, mutta koskaan en saanut tietää, enkä saa.

Että opiskelin lähihoitajaksi, enkä jaksa enää vaihtaa ammattia

Mitenhän tämän muotoilisi. Minä en koskaan oppinut tekemään kunnolla töitä opintojen eteen. Peruskoulussa pääsin liian helpolla, panostaa ei juuri tarvinnut, hyvä kun vähän vilkaisin koealueita ja hyvin meni. Olen aina ollut aika kunnianhimoton, ja minulle oli ihan sama, tulisiko kokeesta panostamalla 10 vai sluibaamalla 9, tiesin kuitenkin, että pärjään joten miksi yrittää sen enempää. Lukiossa tämä jatkui vielä käytännössä kaikissa muissa aineissa paitsi matemaattisissa, ja jälkikäteen on kyllä harmittanut, että MIKSI en viitsinyt yhtään uhrata aikaani niille. Samalla onnistuin iskostamaan päähäni ajatuksen, että no en minä näitä opi ja jaksa kunnolla opetellakaan, ja myöhemmin jatko-opinnoissa tämä tuli vastaan siinä, että esim. tilastotieteet tuli vedettyä vasemmalla kädellä, kun ei vaan viitsinyt. Työelämässä olisi kuitenkin ollut hyvä hallita sitäkin puolta, mahdollisuuksia olisi todennäköisesti avautunut niin edellisissä kuin nykyisessäkin työpaikassa. 

Eikähän siinä, opinnot noin muuten menivät ihan hyvin, vaikka juuri tämän "opiskelukyvyttömyyteni" takia olenkin jäänyt vähän alisuoriutujaksi siihen nähden, mitä olisin voinut saavuttaa. Maisterin paperit on kuitenkin olemassa ja töitä on ollut. Nykyisessä tosin uhkaa välillä niin paha tylsistyminen ja turhautuminen, että varmaan irtisanoutuisin, jos työssä ei olisi nykyisenlaista vapautta, joka puolestaan mahdollistaa hivenen keskiarvoa helpommin työn ja lapsiperhe-elämän yhdistämisen. 

Sekin harmittaa, jos nyt ei suoranaisesti kaduta, että nuorempana ajattelin liian helposti monista asioista, että "enhän minä nyt varmaan voi tehdä sitä, ehkä parempi kuin annan vaan olla/asia x estää minua tekemästä asiaa y". Sen myötä kokematta jäi mm. opiskelijavaihto, joka nyt jälkikäteen ajateltuna olisi tehnyt minulle todella hyvää. Aika paljon todennäköisesti hyviä kokemuksia meni sen ihmeellisen jahkailun takia sivu suun. Ehkä malli tuli osittain kotoa, meillä elettiin hyvin tavallista elämää ilman irtiottoja. Jos sellaisiksi ei lasketa vanhempien välillä usein vallinnutta sotatilaa... Nyt nelikymppisenä pyrin sitten tekemään edes jotain niistä asioista, jotka ennen jäivät tekemättä, vaikka olisihan se helpompaa ollut silloin nuorena ja vapaana. 

Tästä päästäänkin aasinsillan kautta lapsiin. Ei pidä käsittää väärin, lapset ovat ihan älyttömän rakkaita ja hyppäisin milloin vaan luodin eteen heidän takiaan. Kuitenkaan lapset eivät omiin suunnitelmiini tai haaveisiini koskaan kuuluneet, lasten isä sai kai jotenkin mieleni muuttumaan. En varsinaisesti kadu, mutta tiedän, että olisin todennäköisesti onnellisempi ja voisin yleisesti ottaen paremmin ilman. Nyt olen alkanut hivenen ymmärtää toista vanhempaani, jonka pahoinvointi osin pilasi oman lapsuuteni. Jos hänellä pyöri päässä samanlainen mylly kuin minulla nyt, en oikeastaan enää ihmettele, miksi hän oli sellainen kuin oli. Joskus on päiviä, kun tuntuu liki mahdottomalta pysyä kasassa arjen keskellä, vaikka päällisin puolin meillä on kaikki todella hyvin. 

Kadun että olen ollut osallisena pettämiseen. Olin 18-19v ja 30v mies puhui ummet ja lammet miten nainen jonka kanssa asuu on vain kämppis eivätkä he harrasta seksiä. Tunsin silloin vain pientä epäilystä mutta uskoin miehen vakuuttelut. Ei tarvinnut kovin monta vuotta vanheta kun tajusin miten hölmö olin ollut. Sääliksi käy sitä naista, kun eli sen juopon miehen kanssa ja joutui vielä petetyksi niin rumasti. Tunnen edelleen ajoittain syyllisyytä, vaikka loppupeleissä syypää tietysti oli se mies.

Kadun että tein lapseni väärän miehen kanssa.

Avioliittoa miehen kanssa.

Kaduttaa etten koskaan tajunnut että vaimo ei tainnut ihan oikeasti kuitenkaan rakastaa minua vaikka niin sanoikin. Halusi vissiin ja sai helpon elämän, ison talon, tallin, hevosia. Ja lapset. Mielestäni kaikki toimi parisuhteessa joka tasolla mutta niin vain, meni ja rakastu toiseen. Tänne jäätiin koko ronkka, lasten ja hevosien kanssa. Olisin niin mielelläni halunnut vanheta parisuhteessa jossa on molemmin puolinen kunnioitus ja rakkautta. No ehkä se ei ole vieläkään myöhäistä mutta aika hankalalta tuntuu

Vierailija kirjoitti:

Kadun että tein lapseni väärän miehen kanssa.

Ymmärrän, mutta juuri tämä lapsi on ainutlaatuinen. Rakasta häntä.

Että opin järkevän rahankäytön vasta 30-vuotiaana.