Mitä kadut elämässäsi eniten?

Väärät työ paikat.

Koronarokotteen ottamista.

Turha katua mitään mutta ota opiksesi.

Kaduin sitä että nuorena, loukattuna ja vielä kovin ylpeänä, en tarttunut tilaisuuteen kun sitä minulle tarjottiin. Sanoin EI vaikka olisin halunnut sanoa JOO.

Kaduttaa myös se että ihan hiljattain menneenä kesänä en mennyt paikkaan jossa minun tietekin olisi pitänyt olla jotta oisin saanut toivomaani asiaa eteenpäin.

Miten voinkaan olla niin pöhkö ja laiska etten lähtenyt sinne.

Ja kun jälkeenpäin vielä kuulin että minua oltiin odotettu sinne, niin se lisäsi vain tuskaa.

Kaduttaa se, että luotin työpaikalla stressaantuneena ja väsyneenä kollegaani ja tarjosin siinä samalla hänelle mahdollisuuden vetää puukon lapaluitteni väliin.

Tavallaan en kadu, koska muistan hyvin, että kun valintojani tein, en olisi pystynyt muuhun. Hyvä kun edes siihen, että lopulta lähdin kotoa yliopistoon. Mutta jos voisin matkustaa takaisin, neuvoisin ja tukisin itseäni toisenlaiseen elämään kuin sain.

Sanoisin että ota vain se pitkä matikka, olet ihan tarpeeksi hyvä, vaikka olet tyttö ja miespuolinen matikanope suositteli sitä vain pojille. Kieliä opit muutenkin tarpeeksi ja matematiikalla aukeaisivat sellaiset kuin arkkitehdin ja lääkärin työt helpommin. Sanoisin että älä kuuntele niitä perheenjäseniä, jotka aina nälvivät sinua eivätkä ole tyytyväisiä ja ovat jopa entistä vittumaisempia, jos pärjäät liian hyvin. Käskisin ottaa kesätienestit ja lähteä kotoa heti ylioppilaaksi tulon jälkeen, eri maakuntaan, tarpeeksi kauas niistä ihmisistä, jotka veivät itsetunnon ja itsetuntemuksen. Ajoissa ennen kuin he vaikuttaisivat vielä 10-20 vuotta ja veisivät koko elämän kalvamalla sinut sisältäpäin. 

Tai ehkä kadun sitä, että synnyin. Vanhempani menivät naimisiin, kun äiti tuli raskaaksi. Se loppui keskenmenoon, mutta sitten heti perään pantiin alulle minut ja minä synnyin. Melkein kuoli äidin ja isän välisessä riidassa noin puolivuotiaana, kun äiti paiskasi minut liikkuvan auton katolle saadakseen viimeisen sanan ja voittaakseen riidan. Jos kolmas ihminen ei olisi napannut minua kiinni vaan olisin kuollut, he olisivat joutuneet vastaamaan teostaan, kenties oppineet jotain ja ainakin eronneet, niin ettei olisi tullut minua ja sisaruksiani. Kaikki ollaan rikkinäisiä. Niin että ehkä tämä olisi ollut paras vaihtoehto.

Että en ottanut korkokattoa. 

Miehiä.

Vierailija kirjoitti:

Miehiä.

Vakka kantensa valitsee

Vierailija kirjoitti:

Että pyrin missikisoihin enkä pääministeriksi. Samoilla avuilla olisin näköjään päässyt molempiin.

Tämä on muuten totta. Nyt kun missikisailu on jo vähän noloa niin kauneus ja ulkonäkö ihailu on siirretty politiikkaan. Mikä on aika surullista kun siellä pitäisi ihan muiden asioiden merkitä.

Sitä että olen ollut liian sinisilmäinen ja suoraan sanottuna liian kiltti, monen ihmisen suhteen. Jotenkin sellainen kiltiksi alistettu lapsi toisen vanhemman taholta. Siitä sitten kasvaa sellainen kynnysmatto. Onneksi olen kyennyt nousemaan tuosta kaikesta ja sanonut muutamalle suorat sanat sekä heivannut elämästäni epäluotettavat selkään puukottajat pois. Ei kenenkään tarvitse sietää mitään alentuvaa suhtautumista, kateellista juoruilua jne. Mulle on ihan sama mitä he tästä sitten ajattelevat. En elä muiden mielipiteiden kannattelemana omaa elämääni.

Velkaantumista. Ostettiin aikoinaan vaänhaä en talo exän kanssa. Tässä olen edelleen kun velat siirtyivät mulle eron myötä.

Tuota, ne jotka harmittelee kun ei ole opiskellut...kouluun voi aina palata, opiskelussa ei ole yläikärajaa. Koulun penkille vaan, hyvin voi työn ohessa opiskella nykyään. Mä olen itse 39 v ja suoritan KTM-tutkintoa. Ja voin sanoa, että siellä on kyllä muitakin "vanhoja" opiskelemassa eikä se haittaa yhtään niitä nuorempia opiskelijoita - on vaan kivaa että on eri-ikäisiä ja erilaisia ihmisiä. Omasta asenteesta se on kii.

Mä ehkä kadun sitä että en mennyt armeijaan parikymppisenä kun jäin työttömäksi. Siinä olis hyvin ehtiny olla esim. sen 6 kk palveluksessa. Mutta mennyttä mikä mennyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 20 vuotta töissä Husissa, en hoitajana. Jotta voisin olla töissäni hyvä, laitoin mm. harrastuksen tauolle. Se olikin sitten 20 vuotta poissa en ole töissä enää, nyt elämä on taas elämää. Toisissa oloissa olisin voinut tehdä harrastuksistani työn yms. kivaa, mutta ei.

Jos pääsisin neuvomaan itseäni, sanoisin että älä mene sinne töihin.

Kuule, HUS on Suomen per..reikä. Siellä on enemmän korruptiota kuin muissa terveydenhuollon yksiköiussä. Katsokaa vaikka Lasse Lehtosta (olen ollut vo:llansa, täysi k..pää) jos ette usko. Hyvä sinulle, että älysit lähteä, mutta voisitko kertoa työntekijöiden tekemästä tietourkinnasta, potilasvahingoista ja hoitovirheistä julkisuuteen, kiitos? Siis jos välität. Tiedät oikein hyvin, että terveydenhuollossa suoraan sanottuna myös murhataan puolustuskyvyttömiä ihmisiä, passitetaan täysin perusteetta ihmisiä pakkohoitoon, pistetään väärille lääkityksille, valehdellaan kirjauksissa, tuhotaan ihmisten elämät ja maine törkeällä mustamaalauksella. 

Tuo on totta, ja nuorimmat uhrit ovat vasta kävelemään oppineita, jos sitäkään. Myöhemmin heistä on kasvanut lapsia, murrosikäisiä ja teinejä, joita kidutetaan terveydenhuoltojärjestelmän(kin) avulla eikä se rajoitu yksittäiseen sairaalaan tai terveyskeskukseen. Nuo ihmiset ovat luottaneet Suomeen, mutta osa on lähes täysin järjestelmän ulkopuolisia ennen kuin ovat edes täysi-ikäisiä tai pahimmillaan edes koulussa. Ongelma ei rajoitu edes vain terveydenhuoltoon vaan koko valtioon. He elävät lähes niin kuin muutkin ja muiden joukossa, mutta tietävät edes joissain määrin, mitä täällä voi tehdä ei-mihinkään syyllistyneille ihmisille. Ei ole valtiolle taloudellisesti kannattavaa istuttaa heidän päihinsä ja tekoihinsa tällaista sontaa vuosikymmeniksi. Yksittäisiä ihmisiä kohtaan on järjestetty täysi sota, jossa ei edes ole voittajia tai häviäjiä, koska tuhoa syntyy aina vähintään yhtä paljon kuin kasvua. Jotkut yksittäiset ihmiset hyötyvät. Kohteena oleviin kuuluu täysin tavallisia ihmisiä eikä heillä ole motiivia rakentaa tätä maata paremmaksi sen takia, mitä heille on tehty ja myöhemmin heistä on kuka missäkin yhteiskunnan jäseninä tietoineen ja taitoineen, joita käyttävät oman harkintansa mukaan. Kukaan ei varmaan selviä, jos on vielä yli kolmekymppisenä jumissa tuolla. Jos elämä on jotenkin edes kunnossa, voi lähteä maasta. Elämä on todella erilaista, jos joutuu tuohon jumiin verrattuna siihen, jos ei.

En opiskellut tarpeeksi,luovutin liian helposti ja siitä sain kärsiä!

Kadun myös eroani. Olisi kuitenkin pitänyt yrittää enemmän.

Kadun todella paljon, etten nuorena lukiolaisena suostunut seksiin kavereitteni kanssa, jotka sitä halusivat useaankin otteeseen. Kaverini olivat kundeja, joka itsekin olen.

Kadun sitä, että menin naimisiin liian nuorena, ensimmäisen miehen kanssa, joka minut halusi. Kadun, että tein lapsia, koska itse en niitä halunnut, vaan miellytin miestä.

Siis en minä lapsiani kadu, he ovat jo aikuisia, vaan tarkoitan katuvani sitä, että elin miehen elämää, en omaani. Elämäni olisi näin 50+ varmasti erilaista, jos olisin 20 v valinnut toisin.

Vierailija kirjoitti:

Kadun väärää miesvalintaa, että jäin suhteeseen. Kadun kiltteyttä. Olen kiltti ja avulias. Tässä maailmassa pärjää kovat, jotka tavoittelevat vain omaa etuansa. Kadun, että en ollut työelämässä pomojen perseenuolija. Heillä on vieläkin työpaikka, mulla ei.

Kyllä kiltit ja avuliaatkin pärjäävät, kunhan osaavat asettaa rajat sille. Se vaatii sisäistä balanssia ja kykyä kestää välillä huonoa omatuntoa, mutta kyllä se ajan kanssa siitä. Itseään tulee arvostaa, siitä lähtee myös kyky asettaa oma itse välillä etusijalle. Tai lähtökohtaisesti aina etusijalle, koska jos itse ei ole kunnossa niin ei sitten paljoa auttele (ainakaan terveellä tavalla) muitakaan.

Omat katumukset... Tekona ehkä se, että en uskaltanut irrottautua eksästä vaan roikuin suhteen jälkeen hänessä epämääräisesti ja sitten työnsin erään hyvin kiinnostavan ihmisen sillä pois. En tietenkään voi tietää mitä olisi tapahtunut, jos olisin toiminut toisin, mutta psykologisesti sillä oli minulle iso merkitys. En ole ollut ehkä uhrautuja, mutta olen ohittanut omat tunteet ihan tyystin ja tämä on näkynyt myös parisuhteissa. Olen päätynyt olemaan heidän kanssaan, joiden kanssa olen kokenut olevani turvassa eli en ole tuntenut mitään rakkautta, koska silloin ei ole myöskään ollut pelkoa, joskin paradoksaalisesti olen kuitenkin jäänyt heihin kiinni koska olen kokenut etten pärjää yksin.

Voisin sanoa että olen katunut myös sitä etten mennyt terapiaa aiemmin, olisin ehdottomasti tarvinnut sitä jo nuorena vaikean ja haitallisen kasvuympäristön takia. Ongelmani olivat sellaisia, että ne peittyivät ja piiloutuivat ja tulivat näkyville vasta myöhemmin vaikka ne kyllä siellä alla olivatkin. Mutta minut kasvatettiin niin etten kyennyt niitä tunnistamaan ja ymmärtämään, joten en tiedä voinko katua sellaista asiaa, missä minulla ei selkeästi ole ollut valinnanmahdollisuutta.

Kadun gradun jättämistä kesken. Aikaa kulunut jo paljon. Mietin, voisinko tehdä sen vielä vai onko mahdotonta nykysysteemissä.

Jos maailmassa ei tapahtuisi mitään pahaa, sitä kutsuttaisiin paratiisiksi. Nykyinen maailma on pahan vallassa. Jumala luovutti hallintovallan väliaikaisesti ihmisille. Tulos on tämä maailma. Tarkempi selitys löytyy Raamatusta, jos kiinnostaa.