Lue keskustelun säännöt.
Voisitko itse täysin kokemattomana seurustelusta seurustella ihmisen kanssa, jolla on ollut pitkä parisuhde?
27.04.2022 |
Tapasin ihanan henkilön, joka on myös kiinnostunut minusta. Jotenkin tunnen itseni ihan huonoksi ihmiseksi, kun minua vaivaa tuo hänen edeltävä suhteensa. Tunnen itseni jotenkin lapselliseksi, kun edes kehtaan ajatella näinJotenkin vain ärsyttäisi ajatella, että toinen on kokenut jo kaikki minulle uudet asiat jo jonkun toisen kanssa. Kuinka voisin koskaan olla hänelle yhtä merkityksellinen kuin hänen ensimmäinen kumppaninsa?
Kommentit (118)
Voisin lähteä seurustelemaan kokemattomana jonkun kanssa, jolla on ollut takanaan pitkä parisuhde. Toki tämä edellyttää sitä, ettei hän parisuhteessaan ole pettänyt tai väkivaltainen yms. Tai sitten sitä, että erosta on liian vähän aikaa, jolloin minulla tulisi tunne, että nyt ollaan vaan laastaria vailla.
Otan sen niin, että jokainen parisuhde on ainutlaatuinen eikä olemalla suhteessa henkilön x kanssa voi "kartuttaa" kokemusta siitä, millaista on olla yhdessä henkilön y kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toinen kierroshan on se parempi! Molemmat on joutuneet kasvamaan ja jos on mitään viisautta, on ymmärrystä siihen että omiakin kulmia kannattaa hioa jos haluaa että rakkaus kestää huuman jälkeenkin.
Toki itselleni olisi ehkä samoin ongelma alkaa kokemattoman kanssa jos tästä eroaisin. Miettisin onko hänelle kertynyt vielä oppia siitä, miten loistavassakin suhteessa on erilaista yritystä kuin yksin.
Olin muuten ensimmäisen mieheni kanssa 15 vuotta ja kumppani myös ensimmäisen puolisonsa kanssa vuosikymmenen. On paljon ensimmäisiä joita ei koettu yhdessä, mutta harmoninen ja varaukseton rakkaus on silti molemmille ainutkertainen. Kaikista ensimmäisistä kokemuksista jaan mieluiten juuri sen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parempihan se on jos toisella on kokemusta. Jos kumpikin olisi kokemattomia, siitä helposti seuraisi kaaos.
Mikä kaaos? Kumpikin olisi samalla viivalla. Kokeneempi helposti lähtee vertailemaan edellisiin ja siinä sitten voi tulla kaikenlaisia odotuksia ja oletuksia.
Ei se näin mene. Parisuhteessa olemisen taito on opeteltava asia siinä missä muutkin taidot. Kukaan meistä ei synny tähän maailmaan tietäen, kuinka suhteessa ollaan. Se opitaan siinä suhteessa - yrityksen ja erehdyksen kautta.
Te, joille toisen menneet suhteet ovat uhka, osaisitteko ajatella, että se on oikeastaan teille parempi, että ne alkeellisimmat virheet on tehty edellisissä suhteissa? Saatte paremman version kumppanista. Itse olen oppimisen ja itsereflektion kautta tullut suhde suhteelta paremmaksi kumppaniksi ja ero nykyisen ja ensimmäisen suhteen välillä on huima. Jopa järkyttää se minä, joka olin ensimmäisessä parisuhteessani.aika epäkypsää harjoitella parisuhdetta ja sitten hylätä se kun ei osaa ja sitten harjoitella toisen kanssa jne. aivan kuin olisi kaupassa sovittelemassa kenkiä.
Epäkypsää? Ehkä. Me ollaan kaikki aluksi aika epäkypsiä. Vai synnyitkö sinä jotenkin kypsänä vauvana tähän maailmaan tietäen, kuinka suhteessa toisiin ihmisiin toimitaan? Aivan, et syntynyt. Sosiaaliset taidot opitaan. Parisuhteessa oleminen vaatii sosiaalisia taitoja, jota opitaan suhteessa toisiin ihmisiin.
Mielestäni epäkypsää ei suinkaan ole myöntää, että on tehnyt virheitä. Paljon epäkypsempää on esittää lähtökohtaisesti täydellistä ihmistä, jonka ei koskaan elämässä tarvitse katsoa peiliin.sosiaalisiin taitoihin vaikuttaa kasvu ympäristö. kotona ei siis opittu mitään kun pitää mennä kylille kokeilee osaanko olla tän kanssa? oisko myös muutama kirja kirjoitettu parisuhteesta? oisko?
https://yle.fi/uutiset/3-12312535
Ihan turhaan trollaat siellä. Totta kai kasvuympäristö vaikuttaa sosiaalisiin taitoihin ja on niiden perusta. Mutta olitko sinä vanhempiesi kanssa parisuhteessa harjoitellen kaikkia niitä asioita, joita parisuhde pitää sisällään, kuten ihastumista, rakastumista, seksuaalisuutta, perheen perustamista, vanhemmuutta? Jos vastaat kyllä, sulla on ollut äärimmäisen kieroutunut kasvuympäristö.
Kaikkea ei ihminen opi siellä lapsuuden perheessä, vaan niissä tilanteissa, joissa ne asiat tulevat vastaan. Siinä missä vanhemmat huolehtivat meistä, parisuhteessa asetelma on toinen, ja suhteen osapuolten on osattava huolehtia toinen toisistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parempihan se on jos toisella on kokemusta. Jos kumpikin olisi kokemattomia, siitä helposti seuraisi kaaos.
Mikä kaaos? Kumpikin olisi samalla viivalla. Kokeneempi helposti lähtee vertailemaan edellisiin ja siinä sitten voi tulla kaikenlaisia odotuksia ja oletuksia.
Ei rakastunut ihminen vertaile entisiin. Ja jos rakastuminen vuosien myötä syvenee rakastamiseksi, niin ei vertaile sittenkään.
rakkaus on tunne. tunteet vaihtelee. onko tunne oikea minkä mukaan toimia lopulta vai olisiko järki kuitenkin parempi?
Saat toki toimia järjenkin perusteella, kunhan olet rehellinen sille toiselle osapuolelle ja kerrot, että et ole rakastunut vaan haluat järkisuhteen hänen kanssaan.
Itse en voisi kuvitella olevani muussa kuin rakkauteen perustuvassa suhteessa. En ymmärrä, miksi ja mihin tarvitsisin järkisuhdetta. Mitä sellaista siitä saisin, mitä en muualta saa? Apua ja välittämistä saan lähisukulaisilta ja ystäviltä; taloudellisesti pärjään yksin... Mihin tarpeeseen järkisuhde vastaisi? Seksi ei kuulu minulla suhteisiin, joihin ei liity nimenomaan tunteita (intohimo, rakastaminen), joten läheisyyttäkään siinä ei olisi.järkisuhteessa mietitään mitä yhteistä on ja puhutaan yhteisestä tulevaisuudesta eikä mennä tunteen huumassa.
ihminen rakastuu ajan kanssa kumppaniinsa jonka kanssa jakaa yhteisest arvot ja arjen jne. se on kumma juttu.Lähde? Järjestetyt avioliitot toimivat kulttuureissa, joissa yhteisön onnellisuus on tärkeämpää kuin oma onnellisuus ja naisen asema on huono (esimerkiksi avioliitossa raiskaamista ei ole kriminalisoitu). En näe mitään syytä, miksi suomalainen tyytyisi järkiliittoon.
Mutta kuten sanottu: siitä vaan, kunhan se toinen osapuoli tietää, missä mennään.
1. avioliitto järjestetään koska tiedetään että nuorena on haluja. sen takia meillä suomessa annetaan lapsille kondomeja. ja sitten luetaan lööpeistä kun he käyttää niitä. muissa maissa sentään toteutetaan seksuaalisuutta avioliitossa. siinä ajatellaan nimen omaa sitä ettei tarvitse olla yksin mitä on havaittu länsimaissa lisääntyneen paljon. seuraukset näkyy myös lööpeissä.
https://yle.fi/uutiset/3-6387735
2. naisen asema ei ole huono. se on parempi kuin tänä päivänä länsimaissa kun asiaan perehtyy.
länsimaissa naisen asema taas on ollut huono ja sen eteen on pitänyt tehdä töitä.
https://www.islamopas.com/missforkvinna1.html
https://en.wikipedia.org/wiki/Women_in_Judaism
3. avioliitossa ei ole raiskausta kriminalisoitu koska se on laitonta olit aviossa tai et.
ja lopuksi järkiliitto on sitä että pariudutaan ihmiseen jonka kanssa, järjellä ajateltuna , voidaan olla loppu elämä yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parempihan se on jos toisella on kokemusta. Jos kumpikin olisi kokemattomia, siitä helposti seuraisi kaaos.
Mikä kaaos? Kumpikin olisi samalla viivalla. Kokeneempi helposti lähtee vertailemaan edellisiin ja siinä sitten voi tulla kaikenlaisia odotuksia ja oletuksia.
Ei rakastunut ihminen vertaile entisiin. Ja jos rakastuminen vuosien myötä syvenee rakastamiseksi, niin ei vertaile sittenkään.
rakkaus on tunne. tunteet vaihtelee. onko tunne oikea minkä mukaan toimia lopulta vai olisiko järki kuitenkin parempi?
Saat toki toimia järjenkin perusteella, kunhan olet rehellinen sille toiselle osapuolelle ja kerrot, että et ole rakastunut vaan haluat järkisuhteen hänen kanssaan.
Itse en voisi kuvitella olevani muussa kuin rakkauteen perustuvassa suhteessa. En ymmärrä, miksi ja mihin tarvitsisin järkisuhdetta. Mitä sellaista siitä saisin, mitä en muualta saa? Apua ja välittämistä saan lähisukulaisilta ja ystäviltä; taloudellisesti pärjään yksin... Mihin tarpeeseen järkisuhde vastaisi? Seksi ei kuulu minulla suhteisiin, joihin ei liity nimenomaan tunteita (intohimo, rakastaminen), joten läheisyyttäkään siinä ei olisi.järkisuhteessa mietitään mitä yhteistä on ja puhutaan yhteisestä tulevaisuudesta eikä mennä tunteen huumassa.
ihminen rakastuu ajan kanssa kumppaniinsa jonka kanssa jakaa yhteisest arvot ja arjen jne. se on kumma juttu.Lähde? Järjestetyt avioliitot toimivat kulttuureissa, joissa yhteisön onnellisuus on tärkeämpää kuin oma onnellisuus ja naisen asema on huono (esimerkiksi avioliitossa raiskaamista ei ole kriminalisoitu). En näe mitään syytä, miksi suomalainen tyytyisi järkiliittoon.
Mutta kuten sanottu: siitä vaan, kunhan se toinen osapuoli tietää, missä mennään.1. avioliitto järjestetään koska tiedetään että nuorena on haluja. sen takia meillä suomessa annetaan lapsille kondomeja. ja sitten luetaan lööpeistä kun he käyttää niitä. muissa maissa sentään toteutetaan seksuaalisuutta avioliitossa. siinä ajatellaan nimen omaa sitä ettei tarvitse olla yksin mitä on havaittu länsimaissa lisääntyneen paljon. seuraukset näkyy myös lööpeissä.
https://yle.fi/uutiset/3-6387735
2. naisen asema ei ole huono. se on parempi kuin tänä päivänä länsimaissa kun asiaan perehtyy.
länsimaissa naisen asema taas on ollut huono ja sen eteen on pitänyt tehdä töitä.
https://www.islamopas.com/missforkvinna1.html
https://en.wikipedia.org/wiki/Women_in_Judaism
3. avioliitossa ei ole raiskausta kriminalisoitu koska se on laitonta olit aviossa tai et.
ja lopuksi järkiliitto on sitä että pariudutaan ihmiseen jonka kanssa, järjellä ajateltuna , voidaan olla loppu elämä yhdessä.
Minä pariuduin ihmisen kanssa, johon rakastuin ja jonka kanssa järjellä ajateltuna on todennäköistä saada onnellinen loppuelämän suhde. Mutta kyllä ne tapahtuivat tuossa järjestyksessä. Enkä vähempään olisi tyytynyt.
Onnea järkisuhteen löytämiseen, minä lähden nyt koiran kanssa löytämään endorfiineja keväisestä luonnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parempihan se on jos toisella on kokemusta. Jos kumpikin olisi kokemattomia, siitä helposti seuraisi kaaos.
Mikä kaaos? Kumpikin olisi samalla viivalla. Kokeneempi helposti lähtee vertailemaan edellisiin ja siinä sitten voi tulla kaikenlaisia odotuksia ja oletuksia.
Ei se näin mene. Parisuhteessa olemisen taito on opeteltava asia siinä missä muutkin taidot. Kukaan meistä ei synny tähän maailmaan tietäen, kuinka suhteessa ollaan. Se opitaan siinä suhteessa - yrityksen ja erehdyksen kautta.
Te, joille toisen menneet suhteet ovat uhka, osaisitteko ajatella, että se on oikeastaan teille parempi, että ne alkeellisimmat virheet on tehty edellisissä suhteissa? Saatte paremman version kumppanista. Itse olen oppimisen ja itsereflektion kautta tullut suhde suhteelta paremmaksi kumppaniksi ja ero nykyisen ja ensimmäisen suhteen välillä on huima. Jopa järkyttää se minä, joka olin ensimmäisessä parisuhteessani.aika epäkypsää harjoitella parisuhdetta ja sitten hylätä se kun ei osaa ja sitten harjoitella toisen kanssa jne. aivan kuin olisi kaupassa sovittelemassa kenkiä.
Epäkypsää? Ehkä. Me ollaan kaikki aluksi aika epäkypsiä. Vai synnyitkö sinä jotenkin kypsänä vauvana tähän maailmaan tietäen, kuinka suhteessa toisiin ihmisiin toimitaan? Aivan, et syntynyt. Sosiaaliset taidot opitaan. Parisuhteessa oleminen vaatii sosiaalisia taitoja, jota opitaan suhteessa toisiin ihmisiin.
Mielestäni epäkypsää ei suinkaan ole myöntää, että on tehnyt virheitä. Paljon epäkypsempää on esittää lähtökohtaisesti täydellistä ihmistä, jonka ei koskaan elämässä tarvitse katsoa peiliin.sosiaalisiin taitoihin vaikuttaa kasvu ympäristö. kotona ei siis opittu mitään kun pitää mennä kylille kokeilee osaanko olla tän kanssa? oisko myös muutama kirja kirjoitettu parisuhteesta? oisko?
https://yle.fi/uutiset/3-12312535Ihan turhaan trollaat siellä. Totta kai kasvuympäristö vaikuttaa sosiaalisiin taitoihin ja on niiden perusta. Mutta olitko sinä vanhempiesi kanssa parisuhteessa harjoitellen kaikkia niitä asioita, joita parisuhde pitää sisällään, kuten ihastumista, rakastumista, seksuaalisuutta, perheen perustamista, vanhemmuutta? Jos vastaat kyllä, sulla on ollut äärimmäisen kieroutunut kasvuympäristö.
Kaikkea ei ihminen opi siellä lapsuuden perheessä, vaan niissä tilanteissa, joissa ne asiat tulevat vastaan. Siinä missä vanhemmat huolehtivat meistä, parisuhteessa asetelma on toinen, ja suhteen osapuolten on osattava huolehtia toinen toisistaan.
lapsi oppii parisuhteen säännöt tarkkailessaan omia vanhempiaan.
myös vanhemmilla on velvollisuus kertoa parisuhteesta millaista se on. myös löytyy paljon kirjallisuutta aiheesta.
valta-osa menee parisuhteeseen räkä poskessa tunteiden ja himon tyydytystä hakien. jopa suomalaisessa kulttuurissa on ilmapiiri ettei ensimmäisen parisuhteen ei edes tule onnistua vaan käytetään toista ihmistä hyväksi. tätä jotkut käyttää ilmaisuna"oppiminen".
tämä on aika selvää kauraa jos varttuu perheessä jossa on miespuolinen isä ja naispuolinen äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parempihan se on jos toisella on kokemusta. Jos kumpikin olisi kokemattomia, siitä helposti seuraisi kaaos.
Mikä kaaos? Kumpikin olisi samalla viivalla. Kokeneempi helposti lähtee vertailemaan edellisiin ja siinä sitten voi tulla kaikenlaisia odotuksia ja oletuksia.
Ei rakastunut ihminen vertaile entisiin. Ja jos rakastuminen vuosien myötä syvenee rakastamiseksi, niin ei vertaile sittenkään.
rakkaus on tunne. tunteet vaihtelee. onko tunne oikea minkä mukaan toimia lopulta vai olisiko järki kuitenkin parempi?
Saat toki toimia järjenkin perusteella, kunhan olet rehellinen sille toiselle osapuolelle ja kerrot, että et ole rakastunut vaan haluat järkisuhteen hänen kanssaan.
Itse en voisi kuvitella olevani muussa kuin rakkauteen perustuvassa suhteessa. En ymmärrä, miksi ja mihin tarvitsisin järkisuhdetta. Mitä sellaista siitä saisin, mitä en muualta saa? Apua ja välittämistä saan lähisukulaisilta ja ystäviltä; taloudellisesti pärjään yksin... Mihin tarpeeseen järkisuhde vastaisi? Seksi ei kuulu minulla suhteisiin, joihin ei liity nimenomaan tunteita (intohimo, rakastaminen), joten läheisyyttäkään siinä ei olisi.järkisuhteessa mietitään mitä yhteistä on ja puhutaan yhteisestä tulevaisuudesta eikä mennä tunteen huumassa.
ihminen rakastuu ajan kanssa kumppaniinsa jonka kanssa jakaa yhteisest arvot ja arjen jne. se on kumma juttu.Lähde? Järjestetyt avioliitot toimivat kulttuureissa, joissa yhteisön onnellisuus on tärkeämpää kuin oma onnellisuus ja naisen asema on huono (esimerkiksi avioliitossa raiskaamista ei ole kriminalisoitu). En näe mitään syytä, miksi suomalainen tyytyisi järkiliittoon.
Mutta kuten sanottu: siitä vaan, kunhan se toinen osapuoli tietää, missä mennään.1. avioliitto järjestetään koska tiedetään että nuorena on haluja. sen takia meillä suomessa annetaan lapsille kondomeja. ja sitten luetaan lööpeistä kun he käyttää niitä. muissa maissa sentään toteutetaan seksuaalisuutta avioliitossa. siinä ajatellaan nimen omaa sitä ettei tarvitse olla yksin mitä on havaittu länsimaissa lisääntyneen paljon. seuraukset näkyy myös lööpeissä.
https://yle.fi/uutiset/3-6387735
2. naisen asema ei ole huono. se on parempi kuin tänä päivänä länsimaissa kun asiaan perehtyy.
länsimaissa naisen asema taas on ollut huono ja sen eteen on pitänyt tehdä töitä.
https://www.islamopas.com/missforkvinna1.html
https://en.wikipedia.org/wiki/Women_in_Judaism
3. avioliitossa ei ole raiskausta kriminalisoitu koska se on laitonta olit aviossa tai et.
ja lopuksi järkiliitto on sitä että pariudutaan ihmiseen jonka kanssa, järjellä ajateltuna , voidaan olla loppu elämä yhdessä.Minä pariuduin ihmisen kanssa, johon rakastuin ja jonka kanssa järjellä ajateltuna on todennäköistä saada onnellinen loppuelämän suhde. Mutta kyllä ne tapahtuivat tuossa järjestyksessä. Enkä vähempään olisi tyytynyt.
Onnea järkisuhteen löytämiseen, minä lähden nyt koiran kanssa löytämään endorfiineja keväisestä luonnosta.
olen 40 vuotta ollut aviossa....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toinen kierroshan on se parempi! Molemmat on joutuneet kasvamaan ja jos on mitään viisautta, on ymmärrystä siihen että omiakin kulmia kannattaa hioa jos haluaa että rakkaus kestää huuman jälkeenkin.
Toki itselleni olisi ehkä samoin ongelma alkaa kokemattoman kanssa jos tästä eroaisin. Miettisin onko hänelle kertynyt vielä oppia siitä, miten loistavassakin suhteessa on erilaista yritystä kuin yksin.
Olin muuten ensimmäisen mieheni kanssa 15 vuotta ja kumppani myös ensimmäisen puolisonsa kanssa vuosikymmenen. On paljon ensimmäisiä joita ei koettu yhdessä, mutta harmoninen ja varaukseton rakkaus on silti molemmille ainutkertainen. Kaikista ensimmäisistä kokemuksista jaan mieluiten juuri sen.
miksi erosit ensimmäisestä miehestäsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parempihan se on jos toisella on kokemusta. Jos kumpikin olisi kokemattomia, siitä helposti seuraisi kaaos.
Mikä kaaos? Kumpikin olisi samalla viivalla. Kokeneempi helposti lähtee vertailemaan edellisiin ja siinä sitten voi tulla kaikenlaisia odotuksia ja oletuksia.
Ei se näin mene. Parisuhteessa olemisen taito on opeteltava asia siinä missä muutkin taidot. Kukaan meistä ei synny tähän maailmaan tietäen, kuinka suhteessa ollaan. Se opitaan siinä suhteessa - yrityksen ja erehdyksen kautta.
Te, joille toisen menneet suhteet ovat uhka, osaisitteko ajatella, että se on oikeastaan teille parempi, että ne alkeellisimmat virheet on tehty edellisissä suhteissa? Saatte paremman version kumppanista. Itse olen oppimisen ja itsereflektion kautta tullut suhde suhteelta paremmaksi kumppaniksi ja ero nykyisen ja ensimmäisen suhteen välillä on huima. Jopa järkyttää se minä, joka olin ensimmäisessä parisuhteessani.aika epäkypsää harjoitella parisuhdetta ja sitten hylätä se kun ei osaa ja sitten harjoitella toisen kanssa jne. aivan kuin olisi kaupassa sovittelemassa kenkiä.
Epäkypsää? Ehkä. Me ollaan kaikki aluksi aika epäkypsiä. Vai synnyitkö sinä jotenkin kypsänä vauvana tähän maailmaan tietäen, kuinka suhteessa toisiin ihmisiin toimitaan? Aivan, et syntynyt. Sosiaaliset taidot opitaan. Parisuhteessa oleminen vaatii sosiaalisia taitoja, jota opitaan suhteessa toisiin ihmisiin.
Mielestäni epäkypsää ei suinkaan ole myöntää, että on tehnyt virheitä. Paljon epäkypsempää on esittää lähtökohtaisesti täydellistä ihmistä, jonka ei koskaan elämässä tarvitse katsoa peiliin.sosiaalisiin taitoihin vaikuttaa kasvu ympäristö. kotona ei siis opittu mitään kun pitää mennä kylille kokeilee osaanko olla tän kanssa? oisko myös muutama kirja kirjoitettu parisuhteesta? oisko?
https://yle.fi/uutiset/3-12312535Ihan turhaan trollaat siellä. Totta kai kasvuympäristö vaikuttaa sosiaalisiin taitoihin ja on niiden perusta. Mutta olitko sinä vanhempiesi kanssa parisuhteessa harjoitellen kaikkia niitä asioita, joita parisuhde pitää sisällään, kuten ihastumista, rakastumista, seksuaalisuutta, perheen perustamista, vanhemmuutta? Jos vastaat kyllä, sulla on ollut äärimmäisen kieroutunut kasvuympäristö.
Kaikkea ei ihminen opi siellä lapsuuden perheessä, vaan niissä tilanteissa, joissa ne asiat tulevat vastaan. Siinä missä vanhemmat huolehtivat meistä, parisuhteessa asetelma on toinen, ja suhteen osapuolten on osattava huolehtia toinen toisistaan.lapsi oppii parisuhteen säännöt tarkkailessaan omia vanhempiaan.
myös vanhemmilla on velvollisuus kertoa parisuhteesta millaista se on. myös löytyy paljon kirjallisuutta aiheesta.
valta-osa menee parisuhteeseen räkä poskessa tunteiden ja himon tyydytystä hakien. jopa suomalaisessa kulttuurissa on ilmapiiri ettei ensimmäisen parisuhteen ei edes tule onnistua vaan käytetään toista ihmistä hyväksi. tätä jotkut käyttää ilmaisuna"oppiminen".
tämä on aika selvää kauraa jos varttuu perheessä jossa on miespuolinen isä ja naispuolinen äiti.
Sun kirjoituksistasi paistaa katkeruus. Ehkä olet jopa joutunut jätetyksi. Mutta mitäpä se minulle kuuluu. Jokainen olkoon sellainen kuin on ja olkoon myös erilaiset mielipiteet kuin minulla.
T. Onnellisessa parisuhteessa oleva ( jossa on intohimoa, rakkautta, lämpöä, hellyyttä, hyvää vuorovaikutusta, yhteiset arvot)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi apua. Tervetuloa 1800-luvulle. Ihan sama kuinka oikea ihminen muuten olisi sinulle, jos on vain mennyt pilaamaan itsensä jonkun toisen kanssa, niin jääös hyvästi iäksi! Niinkö?
Itsetunnon kanssa olisi nyt aikamoinen savotta edessä sinulla.
Naisethan odottaa edelleen miehiltä jotain 1800-luvun aloitteellista herrasmieskäytöstä. Ties kuin monelta kuullut että "kyllä minä olen senverran vanhanaikainen että miehen pitää sitä ja tätä".
Olet hirvittävän onnekas.
lman sitä edellistä suhdetta hän ei olisi se sama ihminen, jota nyt rakastat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parempihan se on jos toisella on kokemusta. Jos kumpikin olisi kokemattomia, siitä helposti seuraisi kaaos.
Mikä kaaos? Kumpikin olisi samalla viivalla. Kokeneempi helposti lähtee vertailemaan edellisiin ja siinä sitten voi tulla kaikenlaisia odotuksia ja oletuksia.
Ei se näin mene. Parisuhteessa olemisen taito on opeteltava asia siinä missä muutkin taidot. Kukaan meistä ei synny tähän maailmaan tietäen, kuinka suhteessa ollaan. Se opitaan siinä suhteessa - yrityksen ja erehdyksen kautta.
Te, joille toisen menneet suhteet ovat uhka, osaisitteko ajatella, että se on oikeastaan teille parempi, että ne alkeellisimmat virheet on tehty edellisissä suhteissa? Saatte paremman version kumppanista. Itse olen oppimisen ja itsereflektion kautta tullut suhde suhteelta paremmaksi kumppaniksi ja ero nykyisen ja ensimmäisen suhteen välillä on huima. Jopa järkyttää se minä, joka olin ensimmäisessä parisuhteessani.aika epäkypsää harjoitella parisuhdetta ja sitten hylätä se kun ei osaa ja sitten harjoitella toisen kanssa jne. aivan kuin olisi kaupassa sovittelemassa kenkiä.
Epäkypsää? Ehkä. Me ollaan kaikki aluksi aika epäkypsiä. Vai synnyitkö sinä jotenkin kypsänä vauvana tähän maailmaan tietäen, kuinka suhteessa toisiin ihmisiin toimitaan? Aivan, et syntynyt. Sosiaaliset taidot opitaan. Parisuhteessa oleminen vaatii sosiaalisia taitoja, jota opitaan suhteessa toisiin ihmisiin.
Mielestäni epäkypsää ei suinkaan ole myöntää, että on tehnyt virheitä. Paljon epäkypsempää on esittää lähtökohtaisesti täydellistä ihmistä, jonka ei koskaan elämässä tarvitse katsoa peiliin.sosiaalisiin taitoihin vaikuttaa kasvu ympäristö. kotona ei siis opittu mitään kun pitää mennä kylille kokeilee osaanko olla tän kanssa? oisko myös muutama kirja kirjoitettu parisuhteesta? oisko?
https://yle.fi/uutiset/3-12312535Ihan turhaan trollaat siellä. Totta kai kasvuympäristö vaikuttaa sosiaalisiin taitoihin ja on niiden perusta. Mutta olitko sinä vanhempiesi kanssa parisuhteessa harjoitellen kaikkia niitä asioita, joita parisuhde pitää sisällään, kuten ihastumista, rakastumista, seksuaalisuutta, perheen perustamista, vanhemmuutta? Jos vastaat kyllä, sulla on ollut äärimmäisen kieroutunut kasvuympäristö.
Kaikkea ei ihminen opi siellä lapsuuden perheessä, vaan niissä tilanteissa, joissa ne asiat tulevat vastaan. Siinä missä vanhemmat huolehtivat meistä, parisuhteessa asetelma on toinen, ja suhteen osapuolten on osattava huolehtia toinen toisistaan.lapsi oppii parisuhteen säännöt tarkkailessaan omia vanhempiaan.
myös vanhemmilla on velvollisuus kertoa parisuhteesta millaista se on. myös löytyy paljon kirjallisuutta aiheesta.
valta-osa menee parisuhteeseen räkä poskessa tunteiden ja himon tyydytystä hakien. jopa suomalaisessa kulttuurissa on ilmapiiri ettei ensimmäisen parisuhteen ei edes tule onnistua vaan käytetään toista ihmistä hyväksi. tätä jotkut käyttää ilmaisuna"oppiminen".
tämä on aika selvää kauraa jos varttuu perheessä jossa on miespuolinen isä ja naispuolinen äiti.
Ei opi. Itse asiassa lapselle ei ollenkaan kuulu kaikki vanhempien parisuhteen koukerot. Lapsen tehtävä ei ole olla vanhempien parisuhteen ja ristiriitojen analysoija, vaan se on lapselle itse asiassa jopa hyvin haitallista, jos tämä joutuu osaksi vanhempiensa välisen suhteen analysointia. Lisäksi vanhempien seksuaalielämä on sellainen osa-alue, josta lapsen ei kuulu olla tietoinen ollenkaan.
Olet nyt niin pahastu hakoteillä näissä asioissa, eikä mikään tieteellinen tutkimus tue väittämiäsi, että lopetan keskustelun tähän.
Miksi te täällä kirjoitatte ikään kuin ap olisi jo rakastunut tähän kokeneeseen henkilöön tai edes suhteessa hänen kanssaan? Ymmärsin itse, että enintään tapailevat toisiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse miehenä en alkaisi seurustelemaan naisen kanssa joka on liian kokenut minuun nähden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parempihan se on jos toisella on kokemusta. Jos kumpikin olisi kokemattomia, siitä helposti seuraisi kaaos.
Mikä kaaos? Kumpikin olisi samalla viivalla. Kokeneempi helposti lähtee vertailemaan edellisiin ja siinä sitten voi tulla kaikenlaisia odotuksia ja oletuksia.
Ei se näin mene. Parisuhteessa olemisen taito on opeteltava asia siinä missä muutkin taidot. Kukaan meistä ei synny tähän maailmaan tietäen, kuinka suhteessa ollaan. Se opitaan siinä suhteessa - yrityksen ja erehdyksen kautta.
Te, joille toisen menneet suhteet ovat uhka, osaisitteko ajatella, että se on oikeastaan teille parempi, että ne alkeellisimmat virheet on tehty edellisissä suhteissa? Saatte paremman version kumppanista. Itse olen oppimisen ja itsereflektion kautta tullut suhde suhteelta paremmaksi kumppaniksi ja ero nykyisen ja ensimmäisen suhteen välillä on huima. Jopa järkyttää se minä, joka olin ensimmäisessä parisuhteessani.aika epäkypsää harjoitella parisuhdetta ja sitten hylätä se kun ei osaa ja sitten harjoitella toisen kanssa jne. aivan kuin olisi kaupassa sovittelemassa kenkiä.
Epäkypsää? Ehkä. Me ollaan kaikki aluksi aika epäkypsiä. Vai synnyitkö sinä jotenkin kypsänä vauvana tähän maailmaan tietäen, kuinka suhteessa toisiin ihmisiin toimitaan? Aivan, et syntynyt. Sosiaaliset taidot opitaan. Parisuhteessa oleminen vaatii sosiaalisia taitoja, jota opitaan suhteessa toisiin ihmisiin.
Mielestäni epäkypsää ei suinkaan ole myöntää, että on tehnyt virheitä. Paljon epäkypsempää on esittää lähtökohtaisesti täydellistä ihmistä, jonka ei koskaan elämässä tarvitse katsoa peiliin.sosiaalisiin taitoihin vaikuttaa kasvu ympäristö. kotona ei siis opittu mitään kun pitää mennä kylille kokeilee osaanko olla tän kanssa? oisko myös muutama kirja kirjoitettu parisuhteesta? oisko?
https://yle.fi/uutiset/3-12312535Ihan turhaan trollaat siellä. Totta kai kasvuympäristö vaikuttaa sosiaalisiin taitoihin ja on niiden perusta. Mutta olitko sinä vanhempiesi kanssa parisuhteessa harjoitellen kaikkia niitä asioita, joita parisuhde pitää sisällään, kuten ihastumista, rakastumista, seksuaalisuutta, perheen perustamista, vanhemmuutta? Jos vastaat kyllä, sulla on ollut äärimmäisen kieroutunut kasvuympäristö.
Kaikkea ei ihminen opi siellä lapsuuden perheessä, vaan niissä tilanteissa, joissa ne asiat tulevat vastaan. Siinä missä vanhemmat huolehtivat meistä, parisuhteessa asetelma on toinen, ja suhteen osapuolten on osattava huolehtia toinen toisistaan.lapsi oppii parisuhteen säännöt tarkkailessaan omia vanhempiaan.
myös vanhemmilla on velvollisuus kertoa parisuhteesta millaista se on. myös löytyy paljon kirjallisuutta aiheesta.
valta-osa menee parisuhteeseen räkä poskessa tunteiden ja himon tyydytystä hakien. jopa suomalaisessa kulttuurissa on ilmapiiri ettei ensimmäisen parisuhteen ei edes tule onnistua vaan käytetään toista ihmistä hyväksi. tätä jotkut käyttää ilmaisuna"oppiminen".
tämä on aika selvää kauraa jos varttuu perheessä jossa on miespuolinen isä ja naispuolinen äiti.Sun kirjoituksistasi paistaa katkeruus. Ehkä olet jopa joutunut jätetyksi. Mutta mitäpä se minulle kuuluu. Jokainen olkoon sellainen kuin on ja olkoon myös erilaiset mielipiteet kuin minulla.
T. Onnellisessa parisuhteessa oleva ( jossa on intohimoa, rakkautta, lämpöä, hellyyttä, hyvää vuorovaikutusta, yhteiset arvot)
tapasin puolisoni 14 vuotiaana ja siitä asti on meidän yhteinen taival kestänyt 40 vuotta. ehkäpä sinun näkemäsi katkeruus on kateutta mutta omapasi on ongelmasi.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei voi omistaa toistensa menneisyyttä :)
Eikä kyllä toisen tulevaisuuttakaan. Jokainen omistaa vain oma elämänsä eikä myöskään ole sitä kenellekään velkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parempihan se on jos toisella on kokemusta. Jos kumpikin olisi kokemattomia, siitä helposti seuraisi kaaos.
Mikä kaaos? Kumpikin olisi samalla viivalla. Kokeneempi helposti lähtee vertailemaan edellisiin ja siinä sitten voi tulla kaikenlaisia odotuksia ja oletuksia.
Ei se näin mene. Parisuhteessa olemisen taito on opeteltava asia siinä missä muutkin taidot. Kukaan meistä ei synny tähän maailmaan tietäen, kuinka suhteessa ollaan. Se opitaan siinä suhteessa - yrityksen ja erehdyksen kautta.
Te, joille toisen menneet suhteet ovat uhka, osaisitteko ajatella, että se on oikeastaan teille parempi, että ne alkeellisimmat virheet on tehty edellisissä suhteissa? Saatte paremman version kumppanista. Itse olen oppimisen ja itsereflektion kautta tullut suhde suhteelta paremmaksi kumppaniksi ja ero nykyisen ja ensimmäisen suhteen välillä on huima. Jopa järkyttää se minä, joka olin ensimmäisessä parisuhteessani.aika epäkypsää harjoitella parisuhdetta ja sitten hylätä se kun ei osaa ja sitten harjoitella toisen kanssa jne. aivan kuin olisi kaupassa sovittelemassa kenkiä.
Epäkypsää? Ehkä. Me ollaan kaikki aluksi aika epäkypsiä. Vai synnyitkö sinä jotenkin kypsänä vauvana tähän maailmaan tietäen, kuinka suhteessa toisiin ihmisiin toimitaan? Aivan, et syntynyt. Sosiaaliset taidot opitaan. Parisuhteessa oleminen vaatii sosiaalisia taitoja, jota opitaan suhteessa toisiin ihmisiin.
Mielestäni epäkypsää ei suinkaan ole myöntää, että on tehnyt virheitä. Paljon epäkypsempää on esittää lähtökohtaisesti täydellistä ihmistä, jonka ei koskaan elämässä tarvitse katsoa peiliin.sosiaalisiin taitoihin vaikuttaa kasvu ympäristö. kotona ei siis opittu mitään kun pitää mennä kylille kokeilee osaanko olla tän kanssa? oisko myös muutama kirja kirjoitettu parisuhteesta? oisko?
https://yle.fi/uutiset/3-12312535Ihan turhaan trollaat siellä. Totta kai kasvuympäristö vaikuttaa sosiaalisiin taitoihin ja on niiden perusta. Mutta olitko sinä vanhempiesi kanssa parisuhteessa harjoitellen kaikkia niitä asioita, joita parisuhde pitää sisällään, kuten ihastumista, rakastumista, seksuaalisuutta, perheen perustamista, vanhemmuutta? Jos vastaat kyllä, sulla on ollut äärimmäisen kieroutunut kasvuympäristö.
Kaikkea ei ihminen opi siellä lapsuuden perheessä, vaan niissä tilanteissa, joissa ne asiat tulevat vastaan. Siinä missä vanhemmat huolehtivat meistä, parisuhteessa asetelma on toinen, ja suhteen osapuolten on osattava huolehtia toinen toisistaan.lapsi oppii parisuhteen säännöt tarkkailessaan omia vanhempiaan.
myös vanhemmilla on velvollisuus kertoa parisuhteesta millaista se on. myös löytyy paljon kirjallisuutta aiheesta.
valta-osa menee parisuhteeseen räkä poskessa tunteiden ja himon tyydytystä hakien. jopa suomalaisessa kulttuurissa on ilmapiiri ettei ensimmäisen parisuhteen ei edes tule onnistua vaan käytetään toista ihmistä hyväksi. tätä jotkut käyttää ilmaisuna"oppiminen".
tämä on aika selvää kauraa jos varttuu perheessä jossa on miespuolinen isä ja naispuolinen äiti.Ei opi. Itse asiassa lapselle ei ollenkaan kuulu kaikki vanhempien parisuhteen koukerot. Lapsen tehtävä ei ole olla vanhempien parisuhteen ja ristiriitojen analysoija, vaan se on lapselle itse asiassa jopa hyvin haitallista, jos tämä joutuu osaksi vanhempiensa välisen suhteen analysointia. Lisäksi vanhempien seksuaalielämä on sellainen osa-alue, josta lapsen ei kuulu olla tietoinen ollenkaan.
Olet nyt niin pahastu hakoteillä näissä asioissa, eikä mikään tieteellinen tutkimus tue väittämiäsi, että lopetan keskustelun tähän.
niin vääristelit että täytyy ihan pilkkoa viestisi:
lapselle ei ollenkaan kuulu kaikki vanhempien parisuhteen koukerot.
valta-osa r#iskaajista tulee kotoa joissa isä pahoinpitelee äitiä. vanhempien keskinäinen parisuhteella on iso vaikutus lapsen kehitykselle ja on käsittämätöntä että joku edes miettii kiistää sitä.
https://en.wikipedia.org/wiki/Rape
Lapsen tehtävä ei ole olla vanhempien parisuhteen ja ristiriitojen analysoija,
missä kohdin näin väitettiin?
Lisäksi vanhempien seksuaalielämä on sellainen osa-alue, josta lapsen ei kuulu olla tietoinen ollenkaan.
nyt meidän täytyy hieman tehdä selvyyttä mitä tarkoitetaan sanalla lapsi koska suomessa sillä tarkoitetaan 1-30 vuotiasta. jos oletetaan että puhutaan alle 12 vuotiaista heille ei ole haitallista nähdä arkisia hellyyden osoituksia kuten suudelmia ja halauksia. päinvastoin se on hyväksi lapselle. lisäksi aiemmassa viestissä viitattiin vanhempien velvollisuuteen opettaa lapselle niistä kuuluisista "kukista ja mehiläisistä" (nyt puhutaan 12-30 vuotiaista "lapsista")
hyvin osasit vääristää asian vanhempien omaan intiimiin elämään.
tieteellistä väittämää löytyy ja paljon! jopa oma tieteen ala nimeltään kehityspsykologia. jota suosittelen kaikille perehtyä jotka haluaa jälkikasvua. toinen tieteenala on elämänkaaripsykologia.
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin voisin. Sen sijaan en voisi ikinä seurustella miehen kanssa joka on hyppinyt ns. kukasta kukkaan eikä edes ole halunnut sitoutua. Tai mikä pahempaa, on kyllä "sitoutunut" mutta on edelleen viipottanut munansa perässä.
Tuollaista miestä nyt ei huoli edes parisuhteessa aiemminkin elänyt nainen.
Tuollainen mies on damaged goods.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin minusta on surullista ajatella, että en olisi kenellekään heidän ensirakkautensa.
No voi nyt luoja!
Olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta, enkä ole ollut hänen ensirakkaus eikä hän minun. En tiedä olenko ollut kenenkään ensirakkaus mutta ei se silti hohtoa ole vienyt aiemmistakaan suhteista.
Jos haluat olla uniikki lumihiutale niin sitten kannattaa varmaan jatkaa yksin.
Olen sen verran vanha kokematon, että, jos joskus alkaa romantiikka kiinnostaa, niin ne ujot kädestä pitämiset ja flirttailevat tekstiviestit tulee harjoiteltua ennemmin jonkun eronneen perheenisän, kuin jännittyneen ja punastelevan kokemattoman nuorukaisen kanssa.