Väestöliiton mukaan lapsen saamisen katuminen on tavallista, mutta asiasta vaietaan edelleen. Aihe on tabu etenkin äitien kohdalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin katumuksen tunteita ja kaipuuta entiseen voi tulla normaalia se on elämänmuutoksen jälkeen. Pätee kaikessa. Tuskin kukaan vanhempi kuitenkaan haluaisi tai pystyisi luopumaan lapsestaan. Elämä ok niin monin tavoin rikkaampaa lasten kanssa. En voi sille mitään että säälin yli 40 v sinkkukavereitani jotka elävät samoin kuin 20 v sitten,mietitään kesän festareita jne. Itse olen saanut kokea sen vaiheen ja nyt on aika muulle. Tämän jälkeen sitten taas jotain muuta. Nimenomaan lapsettomat pariskunnat ja sinkut ovat jotenkin jämähtäneet paikoilleen elämässään.

Saat toki ajatella noin, mutta todennäköisesti he eivät kaipaa sääliäsi. Saattavat tahoillaan ajatella, että luojan kiitos ei tullut tehtyä tuota virhettä. Ja sitten samaan syssyyn sekin huomio, että sinähän et voi varmuudella tietää, kuinka moni heistä olisi kipeästi halunnut lapsen, mutta ei sitä koskaan saanut, joten se vapaa-aika täytetään sitten muilla riennoilla kun kerran voidaan. 

Juu. Kun 45 vuotiaalla on suurin huoli se mitä laittaa päälle festareille, ei se elämänsisältö kovin kummoinen voi olla. Tuttavia on paljon jotka ovat omasta valinnastaan lapsettomia eivät siis niin että olisivat Lapsen.halunneet. Tämä on ihan yleistä Helsingissä varsinkin keikoilla ja festareilla käyvien keskuudessa. Täytyy kyllä sanoa etten viihtynyt ko paikoissa ennen lapsiakaan, paljon kivempi on mennä oman perheen kanssa mökille tai kylpylään.

Jotenkin koomista tuo pakkomielteenomainen jankkaaminen muiden festareilla käymisestä. Tälleen biologisista ja sosiaalisista syistä lapsettomaksi jääneenä vähän säälittäää tuo ajatuksenjuoksun ahtaus, että ilmeisesti minun pitäisi vaan pysyä kotona sirottelemassa tuhkaa päälleni sen sijaan, että menisin ja hyödyntäisin sitä vapautta (ja kaikkea sitä ylimääräistä rahaa) jota minulla lapsettomana on. Olen ihan kykenevä nauttimaan livemusiikista ja kokemaan ja ajattelemaan silti aika paljon kaikenlaista muutakin. 

Mä ymmärrän, miksi harva puhuu lapsen katumisesta avoimesti.

Minulla on pari vuotta vanhempi isoveli, joka on ollut hyvin vaikea erityislapsi. Veljen kanssa on ollut suuria vaikeuksia lapsena ja nuorena, vanhemmilla oli todella raskasta. Aikuisena veljeni sotkeentui päihteiden kanssa ja ei koskaan tule elämään ns. normaalia aikuisen elämää. Veljen elämä on tuottanut vanhemmille paljon tuskaa.

Minulle on toinen vanhemmistani sanonut, että hänen elämänsä onnellisimpia aikoja oli ajat ennen isoveljeni syntymää sekä isoveljeni pari ensimmäistä  elinvuotta, jolloin ei tiedetty hänen olevan erityislapsi eikä mitään viitteitä siihen ollut. Kyllä minulle on jo tuosta vanhemman kommentista tullut olo, että jos vanhempani kelaisivat ajassa taaksepäin, niin minua (ja kenties veljeäni) ei olisi koskaan syntynytkään. Tuntuu pahalta, sillä elän hyvää elämää oman perheeni kanssa. Toivon, että vanhempani ei olisi koskaan minulle noista ajatuksistaan kertonut, vaan olisi puhunut niistä muiden kanssa.

Niin, olisiko palstalaisten vanhempien elämä ollut parempi, jos teitä ei olisi koskaan tänne syntynyt?

Ihmeellisistä asioista tehdään ongelma nykyään. Onko elämä jo niin vaikeaa, että me olemme viimeinen sukupolvi?

"Jokainen vanhempi yrittää varmasti parhaansa."

Auts. Onpa todella vahingollista, että vanhemmuuden asiantuntija antaa tällaisia lausuntoja. Itse näen jatkuvasti lapsia, joiden vanhempia ei lapsen hyvinvointi kertakaikkiaan kiinnosta. Esimerkiksi näiden lasten kannalta on erittäin harmillista, että hoetaan tuollaisia ikivanhoja vanhempia puolustavia mantroja, jotka itseasiassa vain vahvistavat vanhemmuuteen liittyviä tabuja.

Tässä katumiskeskustelussa on syytä muistaa, että niiden lastenkin korviin kantautuu vanhemman puheet, kuinka se oma lapsi kaduttaa.

Vierailija kirjoitti:

Onko elämässä mitään sellaista, mitä ei katuisi? Moni katuu opiskelupaikkaa, kihlautumista, muuttoa, autonosta, teatterireissua jne. vaikka ei oikeastaan olisi mitään syytä. Miksi ihmeessä ei katuisi lapsen hankkimista tai panemista paljaalla tai kännisekoiluja? Katuuhan moni aborttiakin.

En ole koskaan kuullut, että joku katuisi teatterireissua tai aborttia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko elämässä mitään sellaista, mitä ei katuisi? Moni katuu opiskelupaikkaa, kihlautumista, muuttoa, autonosta, teatterireissua jne. vaikka ei oikeastaan olisi mitään syytä. Miksi ihmeessä ei katuisi lapsen hankkimista tai panemista paljaalla tai kännisekoiluja? Katuuhan moni aborttiakin.

En ole koskaan kuullut, että joku katuisi teatterireissua tai aborttia. 

No nyt kuulet: Hep.

Tämä oli ihan asiallinen artikkeli. Asiasta käytävä keskustelu ja ajattelu on hyvin mustavalkoista ja ehdotonta, mutta elämä ei ole.

Jäin itse pohtimaan, milloin uupumus tai pettymykset muuttuvat katumukseksi? Silloin kun tuntee ettei tilanteeseen pysty vaikuttamaan. Tämän vuoksi olisi tärkeää, että keskustelua käytäisiin koko tunteiden kirjosta. Ei joko-tai; katumus tai onni, virhe tai täydellisyys. Sen sijaan että tarvitsisi ajatella: "valitsin väärin, mitään ei ole tehtävissä enkä voi asiasta puhua", voisi olla: "ok, tämä ei mennyt kuten odotin, tämä yllätti, tämä on haastavaa jne. mutta ratkaisuja on olemassa ja ehkä jollain muulla on keinoja tai ideoita jos jaan kokemukseni".

Oikeasti tärkeä kulttuurillinen kysymys. Tämä vanhemmuuteen ulottuva ehdottomuus ja jäykkyys vaikuttaa toki myös siinä vaiheessa kun päätöstä perheen perustamisesta punnitaan. Osaanko, uskallanko, kadunko, riitänkö? Vaikka nykymaailmassa on menty avoimempaan suuntaan, ovat monet rakenteet vielä hyvin ehdottomia ja vaativat ravistelua. Tiukat raamit luovat yksinäisyyttä ja erillisyyden tunteita, jos yhdistävtkin osaltaan. Kunhan ne tiedostetaan, ne eivät määritä todellisuutta liiaksi.

Aika outoa on, että nykypäivän länsimaisessa kulttuurissa elävien olentojen ei enää oleteta jatkavan sukuaan. Ikään kuin ajateltaisiin, että ihminen elää ikuisesti.

Vierailija kirjoitti:

Ja jos lukee jutunkin niin siinähän todetaan että nuo ajatukset ovat etenkin väsyneenä normaaleja ja ohimeneviä.
Ei ollut kyse mistään pysyvästä katumuksesta.

Nimenomaan. Hyvin ohimenevän hetken olen pitänyt itseäni hölmönä kun hankin lapsen. Silloin uhmaikäisellä lapsella oli vaihe, jolloin nukuttamiseen kelpasi vain äiti, ja lähes kaikkeen muuhunkin yritti vaatia äitiä. Jatkuvaa taistelua asiasta. Jos isä yritti nukuttaa, illassa meni parhaimmillaan pari tuntia kirkumista kuunnellessa. Tunsin olevani huono äiti, jos luovutan ja hoidan asian itse, mutta myös jos en mennyt. Eipä siinä tullut omasta ajasta nautittua silloin, ja nukutuksen jälkeen olin helpotuksen sijasta tympääntynyt. No, se oli vain vaihe. Uhma helpotti, ja pian lapsi oli taas oma herttainen itsensä. Loistava ihana tyyppi, ja vanhemmuus on elämäni kirkkaasti paras asia, vaikka on paljon muutakin mistä nautin ja olen kiitollinen.

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa tää juttu. Lasten tekeminen on tärkein asia oikeesti maailmassa! Suomessa muutenki jo alhanen syntyvyys. Ite sain lapsen ja olin niin onnellinen ku näin hänet ja oon päässyt hoitamaan ja rakastamaan. Lapsi antaa elämälle merkitystä. Itse asiassa kannattaa tehdä monta. Ja joo, en pysty enää tekemään samoja asioita kuin ennen lasta, mutta koen silti että näin on parempi.

Sinun ei kannattaisi lisääntyä kun ajatusmaailmasi on tuollainen. Et näe ihmisiä ja eri tilanteita, maailmasi pyörii vain sinun elämäsi ympärillä etkä voi käsittää miten muut ajattelevat eri tavalla. Älä vaan opeta lapsillesi tuollaista ajattelutapaa.

No kun katsoo nykynuroia niin en ihmettele että kaduttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin katumuksen tunteita ja kaipuuta entiseen voi tulla normaalia se on elämänmuutoksen jälkeen. Pätee kaikessa. Tuskin kukaan vanhempi kuitenkaan haluaisi tai pystyisi luopumaan lapsestaan. Elämä ok niin monin tavoin rikkaampaa lasten kanssa. En voi sille mitään että säälin yli 40 v sinkkukavereitani jotka elävät samoin kuin 20 v sitten,mietitään kesän festareita jne. Itse olen saanut kokea sen vaiheen ja nyt on aika muulle. Tämän jälkeen sitten taas jotain muuta. Nimenomaan lapsettomat pariskunnat ja sinkut ovat jotenkin jämähtäneet paikoilleen elämässään.

Saat toki ajatella noin, mutta todennäköisesti he eivät kaipaa sääliäsi. Saattavat tahoillaan ajatella, että luojan kiitos ei tullut tehtyä tuota virhettä. Ja sitten samaan syssyyn sekin huomio, että sinähän et voi varmuudella tietää, kuinka moni heistä olisi kipeästi halunnut lapsen, mutta ei sitä koskaan saanut, joten se vapaa-aika täytetään sitten muilla riennoilla kun kerran voidaan. 

Juu. Kun 45 vuotiaalla on suurin huoli se mitä laittaa päälle festareille, ei se elämänsisältö kovin kummoinen voi olla. Tuttavia on paljon jotka ovat omasta valinnastaan lapsettomia eivät siis niin että olisivat Lapsen.halunneet. Tämä on ihan yleistä Helsingissä varsinkin keikoilla ja festareilla käyvien keskuudessa. Täytyy kyllä sanoa etten viihtynyt ko paikoissa ennen lapsiakaan, paljon kivempi on mennä oman perheen kanssa mökille tai kylpylään.

Jotenkin koomista tuo pakkomielteenomainen jankkaaminen muiden festareilla käymisestä. Tälleen biologisista ja sosiaalisista syistä lapsettomaksi jääneenä vähän säälittäää tuo ajatuksenjuoksun ahtaus, että ilmeisesti minun pitäisi vaan pysyä kotona sirottelemassa tuhkaa päälleni sen sijaan, että menisin ja hyödyntäisin sitä vapautta (ja kaikkea sitä ylimääräistä rahaa) jota minulla lapsettomana on. Olen ihan kykenevä nauttimaan livemusiikista ja kokemaan ja ajattelemaan silti aika paljon kaikenlaista muutakin. 

Itse en halua jäädä asioihin kiinni vaan kokea uusia asioita ja elää elämää. Festarit olivat vain esimerkki,sama voisi olla vaikka kaljalla käyminen tms. Se varmaan veloista eniten erottaakin ettei samaa jaksa vuosikymmeniä toiseen, kiva kokea erilaisia elämänvaiheita. En olisi pelkkää lapsiarkeakaan jaksanut nuoresta asti. Pointti on se että uudet elämänvaiheet voivat hetkittäin kaduttaa ja vanhaan voi haikailla mutta kun on sen uuden vaiheen jo ottanut vastaan se onkin jo osa itseä ja uusi kerros ja ulottuvuus omassa elämässä eikä siitä halua luopua. Toivottavasti kukaan ei jätä lapsia tekemättä pelon takia. Sitä vanhaa ei menetä, päälle tulee uusia kerroksia elämään vanhemmuuden myötä. Jos vanhaa elämää haluaa jatkaa voi lapsen jättää hoitoon tai antaa toisen vanhemman huolehtia kun menee vaikka sinne festareille. Yleensä vain ei enää halua kun elämässä on jotain uutta ja hienoa. Ja tuo itsensä kadottaminen on naurettava ilmaisu, mitä jos ihminen muuttuukin kun saa lapsia ja toiveet ja tarpeet ovat erilaisia? Ei se oma itse ole kadonnut jos vaikka baarissa istuminen ei enää innosta vaan nauttiikin metsälenkeistä.

Vierailija kirjoitti:

Niin, olisiko palstalaisten vanhempien elämä ollut parempi, jos teitä ei olisi koskaan tänne syntynyt?
Ihmeellisistä asioista tehdään ongelma nykyään. Onko elämä jo niin vaikeaa, että me olemme viimeinen sukupolvi?

Omien vanhempien kohdalla voin sanoa kyllä. Me lapset oltiin vahinkoja ja ensimmäisen vahingon kohdalla heidän oli pakko mennä naimisiin. Äiti on suoraan sanonut, että lapset pilasi hänen elämän. Sekä äidin että isän elämä meni pilalle, kun joutuivat elämään yhdessä, joskin vanhemmiten he alkoivat hieman sietää toisiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu. Kun 45 vuotiaalla on suurin huoli se mitä laittaa päälle festareille, ei se elämänsisältö kovin kummoinen voi olla. Tuttavia on paljon jotka ovat omasta valinnastaan lapsettomia eivät siis niin että olisivat Lapsen.halunneet. Tämä on ihan yleistä Helsingissä varsinkin keikoilla ja festareilla käyvien keskuudessa. Täytyy kyllä sanoa etten viihtynyt ko paikoissa ennen lapsiakaan, paljon kivempi on mennä oman perheen kanssa mökille tai kylpylään.

Tai sitten he kokevat, että sinun kanssasi ei voi keskustella mistään muusta. Aika moni lapseton kokee, että varsinkin naisista moni katoaa lapsen myötä vuosikausiksi siihen äitiyden mustaan aukkoon, jossa ei ole tilaa saati mielenkiintoa millekään muille asioille. Niitä lapsettoman elämään kuuluvia painavampia aiheita saatetaan ihan suoraan väheksyäkin. Ihmekös tuo, jos yhteiset puheenaiheet vähenevät. 

Aika mustavalkoiset käsitykset molemmilla osapuolilla siitä, mitä vanhemmat voivat tehdä. Jos hommaa lapsille hoitopaikan tai toinen vanhempi jää kotiin, ihan hyvin voi vanhempikin lähteä keikalle tai festareille, ja fiilistellä mitä sinne pukee. Ainoastaan järjestelykysymys. Ja lapseton voi mennä kylpylään. Se äitiyden musta aukko on todellinen suurimmalle osalle, mutta ei kyllä vie vuosikausia. Yleensä vain sen vauvavuoden tai pari, silloinon hankalampi irroittautua, ja sen takia ei puheenaiheitakaan ole montaa. Sen jälkeen kyllä elämä avautuu taas, ja kaikenlainen tekeminen on mahdollista siinä missä lapsettomallakin, ainoa ero on aikataulut. Normaalistihan joka viikonloppuinen iltamenossa ravaaminen ja kiinnostus siihen vähenee iän myötä muutenkin, oli lapsia tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko elämässä mitään sellaista, mitä ei katuisi? Moni katuu opiskelupaikkaa, kihlautumista, muuttoa, autonosta, teatterireissua jne. vaikka ei oikeastaan olisi mitään syytä. Miksi ihmeessä ei katuisi lapsen hankkimista tai panemista paljaalla tai kännisekoiluja? Katuuhan moni aborttiakin.

En ole koskaan kuullut, että joku katuisi teatterireissua tai aborttia. 

Tunnen ihmisen, joka on tehnyt painostuksesta abortin ja katuu, että suostui. Jos nyt saisi päättää niin olisi pitänyt lapsen ja jättänyt miehen, mutta silloin teki siis abortin että mies ei lähde (no lähti kuitenkin myöhemmin). Ei kaikki ihmiset kadu aborttia, mutta kyllä niitäkin on. Niistä vaan ei ole tapana puhua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko elämässä mitään sellaista, mitä ei katuisi? Moni katuu opiskelupaikkaa, kihlautumista, muuttoa, autonosta, teatterireissua jne. vaikka ei oikeastaan olisi mitään syytä. Miksi ihmeessä ei katuisi lapsen hankkimista tai panemista paljaalla tai kännisekoiluja? Katuuhan moni aborttiakin.

En ole koskaan kuullut, että joku katuisi teatterireissua tai aborttia. 

Tunnen ihmisen, joka on tehnyt painostuksesta abortin ja katuu, että suostui. Jos nyt saisi päättää niin olisi pitänyt lapsen ja jättänyt miehen, mutta silloin teki siis abortin että mies ei lähde (no lähti kuitenkin myöhemmin). Ei kaikki ihmiset kadu aborttia, mutta kyllä niitäkin on. Niistä vaan ei ole tapana puhua

Niistähän puhutaan hyvinkin kärkkäästi ja usein, jopa terveydenhuollon ammattilaisten suunnalta. Ei ole mitenkään harvinaista, että lääkäri alkaa moralisoida ja maalailla juuri noita piruja seinille, jos potilas toivoo sterilisaatiota tai raskaudenkeskeytystä. Suomessahan on edelleen muihin länsimaihin verrattuna huomattavan holhoava ja konservatiivinen käytäntö, että lain mukaan pelkkä odottajan tahto ei riitä syyksi abortille, vaan lähetteeseen pitää kirjata jotain muita syitä, joita lääkärillä on sitten oikeus tentata ja kommentoida, hyvinkin syyllistävään sävyyn. Näin tästä ihan hiljattainkin jutun ylellä, jossa nuorelle potilaalle oli ihan suututtu, kun kaikesta painostuksesta huolimatta halusi abortin.  

Vierailija kirjoitti:

Niistähän puhutaan hyvinkin kärkkäästi ja usein, jopa terveydenhuollon ammattilaisten suunnalta. Ei ole mitenkään harvinaista, että lääkäri alkaa moralisoida ja maalailla juuri noita piruja seinille, jos potilas toivoo sterilisaatiota tai raskaudenkeskeytystä. Suomessahan on edelleen muihin länsimaihin verrattuna huomattavan holhoava ja konservatiivinen käytäntö, että lain mukaan pelkkä odottajan tahto ei riitä syyksi abortille, vaan lähetteeseen pitää kirjata jotain muita syitä, joita lääkärillä on sitten oikeus tentata ja kommentoida, hyvinkin syyllistävään sävyyn. Näin tästä ihan hiljattainkin jutun ylellä, jossa nuorelle potilaalle oli ihan suututtu, kun kaikesta painostuksesta huolimatta halusi abortin.  

Erikoisin oma kokemukseni tästä oli se, kun menin gynekologikäynnin yhteydessä mainitsemaan lääkärille, että mies on menossa vasektomiaan. Siitähän riemu repesi. Sain kuulla, miten typerän ratkaisun olemme tekemässä, miten itsekkäitä ja mukavuudenhaluisia olemme ja miten tulemme vielä katumaan. Mies ei ollut edes vastaanottolla asiakkaana, ja silti gyne katsoi, että hänellä on oikeus sanella, mitä meidän pitäisi näin henkilökohtaisessa asiassa tehdä. Huomasin, että häntä kismitti valtavasti se, että koska en ollut itse hakemassa lähetettä steriin, hänellä ei ollut mitään valtaa asiaan.  

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin katumuksen tunteita ja kaipuuta entiseen voi tulla normaalia se on elämänmuutoksen jälkeen. Pätee kaikessa. Tuskin kukaan vanhempi kuitenkaan haluaisi tai pystyisi luopumaan lapsestaan. Elämä ok niin monin tavoin rikkaampaa lasten kanssa. En voi sille mitään että säälin yli 40 v sinkkukavereitani jotka elävät samoin kuin 20 v sitten,mietitään kesän festareita jne. Itse olen saanut kokea sen vaiheen ja nyt on aika muulle. Tämän jälkeen sitten taas jotain muuta. Nimenomaan lapsettomat pariskunnat ja sinkut ovat jotenkin jämähtäneet paikoilleen elämässään.

Hassusti sattuva esimerkki kun minulle lapsettomalle juuri perheelliset ehdottelevat kesän festarisuunnitelmia kovasti :D Itse en ollut ajatellut mitään tuollaista, mutta ihan kiva idea ja lähden ystävien takia kun pyydetään, koska heidän seurassaan on mukavaa viettää aikaa missä vain. Muuten pysyisin kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin katumuksen tunteita ja kaipuuta entiseen voi tulla normaalia se on elämänmuutoksen jälkeen. Pätee kaikessa. Tuskin kukaan vanhempi kuitenkaan haluaisi tai pystyisi luopumaan lapsestaan. Elämä ok niin monin tavoin rikkaampaa lasten kanssa. En voi sille mitään että säälin yli 40 v sinkkukavereitani jotka elävät samoin kuin 20 v sitten,mietitään kesän festareita jne. Itse olen saanut kokea sen vaiheen ja nyt on aika muulle. Tämän jälkeen sitten taas jotain muuta. Nimenomaan lapsettomat pariskunnat ja sinkut ovat jotenkin jämähtäneet paikoilleen elämässään.

Hassusti sattuva esimerkki kun minulle lapsettomalle juuri perheelliset ehdottelevat kesän festarisuunnitelmia kovasti :D Itse en ollut ajatellut mitään tuollaista, mutta ihan kiva idea ja lähden ystävien takia kun pyydetään, koska heidän seurassaan on mukavaa viettää aikaa missä vain. Muuten pysyisin kotona.

Ja monesti pikkulasten vanhemmat ovat juuri niitä pahimpia känniapinoita aina kun johonkin viihteelle pääsevät.