Muutettiin, ja kaikki on mennyt lapsilla huonoon suuntaan

Muutin töiden ja halvan asumisen perässä pohjoiseen pikkukaupunkiin. Itselläni on asiat hyvin nyt kun rahaa on enemmän ja töitä löytyy niin paljon kun jaksaa tehdä. Toisin kävi lasten kohdalla. Kavereita ei saa, ei perkele sitten millään! Ketään ei kiinnosta tavata koulun ulkopuolella. Ei KETÄÄN! Ainoat harrastukset on salibandy, jääkiekko ja jalkapallo. Kummatkaan lapset ei ole pelihenkisiä. Olen soittanut jopa seurakunnat läpi myös, kun Jeesus tuntuu olevan täällä tärkeä monelle ja ihmiset istuu säännölliseksi kirkossa. Sielläkään ei ole nyt mitään.

Moottorikelkkailu on lähellä paikallisten sydäntä talvisin ja sitä harrastetaan koko perheen voimin. Minulla ei ole moottorikelkkaa, olen autoton yh. Lapset ovat kohta KAKSI VUOTTA istuneet sisällä koulun jälkeen. Koulu on alkanut mennä todella huonosti. Koulussa ei kiusata ja siellä on seuraa, mutta ei ketään kiinnosta koulun jälkeen nähdä. Itse teen kolmivuorotyötä ja oma sosiaalinen elämäni on hyvin vähäistä sen takia, jaksaminenkin on kortilla. Itse en siitä kärsi, mutta säälin suuresti lapsia. Muutettiin Helsingistä, ja entiset lasten kaverit sieltä jaksavat edelleen soitella lapsille, se on jotenkin sydäntä lämmittävää :’( Koskaan ei ole ollut tällaista ongelmaa kun ollaan muutettu. Lapset ovat saaneet kavereita lähes samantien, ovat kuitenkin ihan tavallisia kivoja lapsia.

Joku ihmeen henkinen tyhjiö on meidän ja ympäristön välissä. Olen itsekin koittanut innostuneena kuunnella ihmisten moottorikelkka- ja metsästysjuttuja, lähtenyt kuuntelemaan porukan suosimaa iskelmää ja suomipoppia jne, vaihtanut pois stadilaisen puhetyylin ja ollut vilpittömän kiinnostunut ja kohtelias. Siltikään emme kelpaa. Työntekijänä kelpaan kyllä, kun olen ripeä, kielitaitoinen ja opin nopeasti. En saikuttele ja olen täsmällinen. En juorua tai riitele, tulen toimeen kaikkien kanssa. Sen takia olen kysytty ja pidetty työntekijä. Ainoa joka kärsii on lapset, itseäni ei niin haittaa vaikka olisin henkisesti ja fyysisesti yksin. Pidän kuitenkin yhteyttä entisiin ystäviini ja opiskelen itsekseni, käyn lenkillä jne. Kesäisin lähden etelään tapahtumiin.

Itseäni ei siis niin haittaa vaikka olen yksin täällä. Mutta lapset.. sydän vuotaa verta heidän takiaan. Pilasin heidän elämänsä. Etelässä meillä ei kuitenkaan ole varaa asua ilman avustuksia, ja kaikki hankinnat ruoasta lähtien pitää harkita tarkoin. Ja nyt vielä turvallisuustilanne on kyseenalainen Venäjän takia.