Lue keskustelun säännöt.
Mitä on henkinen pettäminen?
Tälläkin palstalla välillä mainitaan tuollainen asia. Mitä se on?
Kommentit (681)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.
En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?
Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin?
Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena?
Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.
Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just.
Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti?
Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin?Kun niitä ihastumisia (pieniä, joskus ehkä isompiakin) saattaa tulla ja mennä. Itse ajattelisin, että niistä ihastumisen tunteista on parempi jättää kertomatta. Miksi mutkistaa asioita turhaan, jos parisuhde kuitenkin on hyvä ja toimiva?
Kysyit, onko kertominen pahempi juttu kuin itse ihastus. En tiedä, ehkä. Kun ihastuminenhan on pitkälti hallitsematonta ja tahatonta - kertominen puolestaan olisi tahattoman asian tunnustamista, joka saattaisi aiheuttaa toisessa huolta ja tunnemyrskyä ihan turhaan.
En ole tuo, jolta kysyit.
Kiitos selkeästä vastauksestasi, tavallaan tajuan. Itse en vain haluaisi itseäni kohdeltavan noin, että joku muu päättää mikä on mulle oleellista tietoa. Tavallaan haluan tietää millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa, että miten hän toimii.
Haluat siis kontrolloida hänen ajatuksiaan vuosikymmeniä, ja olla aina ainoa ja tärkein joka suhteessa ihan joka minuutin? Eikö voisi riittää, että elätte onnellisina yhdessä elämänne loppuun, ja hän saa ajatella mitä sattuukaan ajattelemaan, kunhan sinä olet se, jolle hän keittää aamukahvit, jonka auton hän imuroi, ja jonka hän tarvittaessa hoitaa ihan loppuun asti rakkaudella.
Mutta jos hän ei kerro kuka oikeasti on ja miten toimii, niin eihän tuolla ole sitten pohjaa? Tietenkin haluan rakastua ja rakastaa ihmistä, enkä vain omaa fiilistäni hänestä. Sehän parisuhteen juuri erottaa niistä muista jutuista.
Vaikutat ihmiseltä, joka on elänyt melko suojattua elämää. Ihmiset kohtelevat toisiaan törkeästi ja sanovat toisilleen kauheita asioita. Ohimenevät ajatukset eivät kerro paljoakaan henkilön todellisesta luonteesta vaan teot ratkaisevat, se miten muita kohtelee.
Ihastumisen ja ajatusten pakonomainen tunnustaminen on todella raskas piirre parisuhteessa. Se ei välttämättä lähennä vaan voi pikemminkin etäännyttää. Toki hyvässä suhteessa VOI keskustella mistä tahansa, myös niistä ulkopuoliseen kohdistuvista ihastumisen tunteista. Mutta mielestäni on epäreilua vaatia, että niistä olisi pakko keskustella.
Kun olen parisuhteessa, haluan antaa toiselle liikkumavaraa sekä mahdollisuuden olla oma itsensä. Tähän kuuluu myös tietynlainen ajattelun vapaus. Kumppanilla saa olla omat ajatukset ja oma sisäinen maailmansa, ei se ole minulta pois.
Oikeastaan aika suojatonta elämää tavallaan, kun en jaksa sitä draamaa yhtään. En huutoa, en kamalia asioita. Noi ei kuulu parisuhteeseen enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tähän ketjuun kirjoittaneista vaikuttavat hyvin äärimmäisiltä ja vaativilta persoonilta. Vaaditaan 100-prosenttista rehellisyyttä, äärimmäistä uskollisuutta ajatusten tasollakin sekä syvimpien ajatusten tunnustamista. Minusta tuo kuulostaa todella ahdistavalta.
Väittäisin, että joka ikinen ihminen päästelee joskus valkoisia valheita, muuntelee totuutta ja kaunistelee sanomisiaan. Tuo ei välttämättä ole epärehellisyyttä vaan normaalia sosiaalista pelisilmää.
Aika yksin saa elämänsä viettää, jos hakee täydellistä suhdetta ja kumppania, jonka ajatukset ovat joka hetki viattomia ja puhtaita.Se tarkoitus merkitsee enemmän kuin jotkin yksittäiset teot. Itse ainakin haluan tietää ja tuntea toisen ihmisen, en halua olla suhteessa mielikuvan kanssa vaan sen mitä se toinen on, miten toimii ja millä tavoin ajattelee esim näistä asioista. Tällaiset juttelut on hyvä käydä selvästi läpi suhteen alkuvaiheessa, ettei asiat tule sitten mahdollisesti yllätyksenä. Että toinen voi ihastua mutta ei tee sille mitään. Jos sen sanoo itse ääneen niin tapahtuuko sitä niin helposti edes?
Epärehellisyyttä on jos peittelee itseään jotenkin. Jotkut tekevät tätä jopa itselleen.
En todellakaan aio käydä mitään keskustelua hypoteettisista ihastumisista, asiasta jota ei ole vielä edes tapahtunut.
Jotkut miettivät mitä tekevät tulipalossa, toimintamallin funtsimisesta ei ole kai haittaa. Kertoo lähinnä arvomaailmasta.
Asiaa voisi ehkä sivuta. Pitempi ihastumisten ympärillä jahkailu ja niiden ylianalysointi tuntuisi lapselliselta.
Kuvittelis että tossa tilanteessa haluaa jotenkin tosi paljon sitä toista, jos pystyy aihetta sivuamaan ja tilanne on jotenkin okei. Joten nimenomaan haluaa silloin haluta omaa puolisoaan.
Miten seksuaalisia muuten olette, siis sellaiset jotka pitävät jotain rajaa omien sisäisten ajatusten ja mahdollisten ihastumisien jakamisessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tähän ketjuun kirjoittaneista vaikuttavat hyvin äärimmäisiltä ja vaativilta persoonilta. Vaaditaan 100-prosenttista rehellisyyttä, äärimmäistä uskollisuutta ajatusten tasollakin sekä syvimpien ajatusten tunnustamista. Minusta tuo kuulostaa todella ahdistavalta.
Väittäisin, että joka ikinen ihminen päästelee joskus valkoisia valheita, muuntelee totuutta ja kaunistelee sanomisiaan. Tuo ei välttämättä ole epärehellisyyttä vaan normaalia sosiaalista pelisilmää.
Aika yksin saa elämänsä viettää, jos hakee täydellistä suhdetta ja kumppania, jonka ajatukset ovat joka hetki viattomia ja puhtaita.Se tarkoitus merkitsee enemmän kuin jotkin yksittäiset teot. Itse ainakin haluan tietää ja tuntea toisen ihmisen, en halua olla suhteessa mielikuvan kanssa vaan sen mitä se toinen on, miten toimii ja millä tavoin ajattelee esim näistä asioista. Tällaiset juttelut on hyvä käydä selvästi läpi suhteen alkuvaiheessa, ettei asiat tule sitten mahdollisesti yllätyksenä. Että toinen voi ihastua mutta ei tee sille mitään. Jos sen sanoo itse ääneen niin tapahtuuko sitä niin helposti edes?
Epärehellisyyttä on jos peittelee itseään jotenkin. Jotkut tekevät tätä jopa itselleen.
En todellakaan aio käydä mitään keskustelua hypoteettisista ihastumisista, asiasta jota ei ole vielä edes tapahtunut.
Jotkut miettivät mitä tekevät tulipalossa, toimintamallin funtsimisesta ei ole kai haittaa. Kertoo lähinnä arvomaailmasta.
Asiaa voisi ehkä sivuta. Pitempi ihastumisten ympärillä jahkailu ja niiden ylianalysointi tuntuisi lapselliselta.
Kuvittelis että tossa tilanteessa haluaa jotenkin tosi paljon sitä toista, jos pystyy aihetta sivuamaan ja tilanne on jotenkin okei. Joten nimenomaan haluaa silloin haluta omaa puolisoaan.
Miten seksuaalisia muuten olette, siis sellaiset jotka pitävät jotain rajaa omien sisäisten ajatusten ja mahdollisten ihastumisien jakamisessa?
Olen kai hyvinkin seksuaalinen, mutta se vaatii turvalliset puitteet eli parisuhteen itselleni sopivan ja samanhenkisen kumppanin kanssa.
Itselleni tarve yksityiseen on tullut huonoista kokemuksista: olen ollut suhteessa, jossa ajatuksia piti puida yksityiskohtaisesti ja kumppani kyseli, koenko ihastumisen tunteita muihin. Koin sen erittäin ahdistavana ja tunkeilevana. Suhde oli muutenkin epävakaa ja turvaton.
Ajattelen, että kaikesta voi puhua, mutta lähtökohtaisesti kaikesta ei ole pakko puhua. Etenkin kun kyse on ohimenevistä tuntemuksista, joiden kertominen voisi mahdollisesti loukata toista.
Sitä että parisuhteessa oleva kaipaa henkisesti jotain muuta henkilöä kun sitä omaa kumppania, esim nuoruuden rakkauttaan.
Tai ihastuu jonkin muuhun niin että alkaa tuntemaan tätä kohtaan joko voimakasta henkistä ja/tai fyysistä vetovoimaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkissä parisuhteissa voi helposti kokea ihastumisen tunteita myös toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoon. Tärkeintä on tällöin keskustella oman puolison kanssa asiasta, kertoa omista tunteistaan, ja yhdessä pohtia miten yhteistä parisuhdetta voisi korjata, jotta suhde korjaantuisi. Pitkäaikaisessa parisuhteissa on tärkeintä luottaa toiseen ja yhteiseen tahtotilaan hoitaa suhdetta. Henkinen pettäminen on myös sitä, että etäännyttää itsensä toisesta ihmisestä, eikä kuuntele toisen tunteita. Terve suhde kestää monenlaisia tunnemyrskyjä ja olosuhteita. Miettikää vaikka sodankäynyttä sukupolvea, moni pääsi sodan kauhuista yli yhdessä ja rakensi yhdessä uuden tulevaisuuden.
En ihan ymmärrä, miksi ihastumisista pitäisi keskustella. On parempi pitää sellaiset tunteet omana tietona ja antaa niiden mennä ohi. Miksi aiheuttaa toiselle pahaa mieltä turhan takia?
Eli perustuuko parisuhde mielestäsi aina pieneen valehteluun, kun ei kerro niin kaikki on hyvin?
Haluaisitko itse olla tuollaisen kohteena?
Kaikkee ei todellakaan tarvitse kertoa edes parisuhteessa. Jotkut ihastuvat toisiin ihmisiin useasti vuodessa, muttei se johda mihinkään. Jos kaiken kertoo on itse syypää toisen pahaanoloon, kun sen voi välttääkin.
Eli pahaa oloa aiheuttaa kertominen, eikä se asia mitä kertoo? Just.
Oletko kertonut kumppanillesi että ihastut tämän tästä toisiin? Olisiko se kumppanisi jos tietäisi tällaisesta? Haluatko itse että kumppanisi päättää mitkä asiat jätetään sanomatta mutta niitä tehdään silti?
Oletteko sopineet että ihastua saa silloin tällöin?Kun niitä ihastumisia (pieniä, joskus ehkä isompiakin) saattaa tulla ja mennä. Itse ajattelisin, että niistä ihastumisen tunteista on parempi jättää kertomatta. Miksi mutkistaa asioita turhaan, jos parisuhde kuitenkin on hyvä ja toimiva?
Kysyit, onko kertominen pahempi juttu kuin itse ihastus. En tiedä, ehkä. Kun ihastuminenhan on pitkälti hallitsematonta ja tahatonta - kertominen puolestaan olisi tahattoman asian tunnustamista, joka saattaisi aiheuttaa toisessa huolta ja tunnemyrskyä ihan turhaan.
En ole tuo, jolta kysyit.
Kiitos selkeästä vastauksestasi, tavallaan tajuan. Itse en vain haluaisi itseäni kohdeltavan noin, että joku muu päättää mikä on mulle oleellista tietoa. Tavallaan haluan tietää millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa, että miten hän toimii.
Haluat siis kontrolloida hänen ajatuksiaan vuosikymmeniä, ja olla aina ainoa ja tärkein joka suhteessa ihan joka minuutin? Eikö voisi riittää, että elätte onnellisina yhdessä elämänne loppuun, ja hän saa ajatella mitä sattuukaan ajattelemaan, kunhan sinä olet se, jolle hän keittää aamukahvit, jonka auton hän imuroi, ja jonka hän tarvittaessa hoitaa ihan loppuun asti rakkaudella.
Mutta jos hän ei kerro kuka oikeasti on ja miten toimii, niin eihän tuolla ole sitten pohjaa? Tietenkin haluan rakastua ja rakastaa ihmistä, enkä vain omaa fiilistäni hänestä. Sehän parisuhteen juuri erottaa niistä muista jutuista.
Vaikutat ihmiseltä, joka on elänyt melko suojattua elämää. Ihmiset kohtelevat toisiaan törkeästi ja sanovat toisilleen kauheita asioita. Ohimenevät ajatukset eivät kerro paljoakaan henkilön todellisesta luonteesta vaan teot ratkaisevat, se miten muita kohtelee.
Ihastumisen ja ajatusten pakonomainen tunnustaminen on todella raskas piirre parisuhteessa. Se ei välttämättä lähennä vaan voi pikemminkin etäännyttää. Toki hyvässä suhteessa VOI keskustella mistä tahansa, myös niistä ulkopuoliseen kohdistuvista ihastumisen tunteista. Mutta mielestäni on epäreilua vaatia, että niistä olisi pakko keskustella.
Kun olen parisuhteessa, haluan antaa toiselle liikkumavaraa sekä mahdollisuuden olla oma itsensä. Tähän kuuluu myös tietynlainen ajattelun vapaus. Kumppanilla saa olla omat ajatukset ja oma sisäinen maailmansa, ei se ole minulta pois.
Oikeastaan aika suojatonta elämää tavallaan, kun en jaksa sitä draamaa yhtään. En huutoa, en kamalia asioita. Noi ei kuulu parisuhteeseen enää.
Ei pelkkä ihastumisen tunne tuo suhteeseen yhtään minkäänlaista draamaa, vaan se, mitä sillä tehdään. Jos ihastusta ruokkii tai siirtyy jopa ajatuksista tekoihin, se sotkee asioita. Myös asian toitottaminen kumppanille voi aiheuttaa turhaa draamaa. Jokaisella on oikeus omaan pään sisäiseen toimintaan, kunhan se jää sinne pään sisälle. On todella ahdistavaa ja alentavaa tingata, mitä toinen ajattelee. Ei kukaan voi olla velvollinen kertomaan edes kumppanilleen kaikkea, mitä päähän pälkähtää, on ihan suotavaa säilyttää edes joku yksityisyys. Vaikka ajatuksista keskustelemalla voisi kuvitella oppivansa tuntemaan toisen, mistä kuitenkaan loppujen lopuksi voit edes tietää, että toinen puhuu totta?
Jos nyt joku on oikeasti sitä mieltä, että ihastuminen on pettämistä tai että joka ikinen mieleentuleva ajatus pitää kertoa kumppanille - olette kyllä ihan sekaisin. Ajatus ei ole teko, ja matka ajatuksista tekoihin on todella pitkä. Anteeksi vain, mielestäni ihmisen todellisuudentajussa on jotain häikkää, jos hän ei osaa erottaa ajatuksia ja tekoja toisistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä on taas monta sivua väännetty kättä siitä onko ihastuksen kertominen kumppanille julmaa tai ihastuksesta valehtelu pettämistä. Kannattaa muistaa, ettei kaikilla ihmisillä edes ole mitään mestaripelurin pokerinaamaa. Silloin ei ole kyse siitä, tunnustaako kumppanille ihastuksen josta tämä ei ole aiemmin tajunnut mitään, vaan siitä yrittääkö vielä valehdella kumppanille vaikka kumppani on jo lukenut asian naamaltasi.
Meillä se menee näin. Yleensä ei näistä puhuta ja asiasta muodostuu eräänlainen virtahepo olohuoneeseen. Kumpikin tietää että kumpikin tietää mutta keskustelu on vaan liian vaikea aloitettavaksi. Mutta jos toinen haluaisi asiasta puhua, niin en kyllä tässä tilanteessa miellä sitä sellaiseksi sairaalloiseksi ajatuskontrolliksi kun jotkut täällä maalaailevat.
Ja eihän halu keskustella asiasta ole edes sama asia kuin ihastusten kieltäminen, kuten joku tuntui aiemmin ketjussa vihjailevan. On täysin mahdollista hyväksyä kumppanin ihastumisen tunteet ja haluta silti puhua niistä.
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt joku on oikeasti sitä mieltä, että ihastuminen on pettämistä tai että joka ikinen mieleentuleva ajatus pitää kertoa kumppanille - olette kyllä ihan sekaisin. Ajatus ei ole teko, ja matka ajatuksista tekoihin on todella pitkä. Anteeksi vain, mielestäni ihmisen todellisuudentajussa on jotain häikkää, jos hän ei osaa erottaa ajatuksia ja tekoja toisistaan.
Minusta sinun luetun ymmärtämisessäsi on häikkää jos sinä tulkitset ketjun noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt joku on oikeasti sitä mieltä, että ihastuminen on pettämistä tai että joka ikinen mieleentuleva ajatus pitää kertoa kumppanille - olette kyllä ihan sekaisin. Ajatus ei ole teko, ja matka ajatuksista tekoihin on todella pitkä. Anteeksi vain, mielestäni ihmisen todellisuudentajussa on jotain häikkää, jos hän ei osaa erottaa ajatuksia ja tekoja toisistaan.
Minusta sinun luetun ymmärtämisessäsi on häikkää jos sinä tulkitset ketjun noin.
Ok, kiitos mielipiteestäsi. Ketjussa on esitetty monenlaisia näkökantoja ja erilaista pohdintaa. Muutamat ovat kyllä sanoneet ihan suoraan, että heidän mielestään ihastuminen on henkistä pettämistä, ne tunteet jo yksinomaan siis. On myös sanottu, että ihastumiset tulisi kertoa kumppanille ja jos näin ei tee, on epärehellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on sitä, että toinen on läheisempi kuin oma kumppani ja tälle toiselle mahdollisesti avaudutaan suhteen pulmista ja jaetaan salaisuuksia, joita puoliso ei tiedä. Lisäksi ollaan enemmän tai vähemmän ihastuneita. Yleensä tämmöinen suhde on liitolle paljon vaarallisempi ja vahingollisempi kuin vaikkapa satunnainen yhden illan juttu.
Olen kokenut tämän. Vieraalle naiselle avauduttiin ongelmista. Tein kusiset ja luin viestit. Koskaan ei ihastumista myöntänyt, mutta minusta hän nautti vieraan huomiosta ainakin. Toki ongelmat oli käännetty vain minun syyksi. Ei me tuon takia erottu, kun en halunnut rueta lasten perhettä hajottamaan, mutta edelleen vaikuttaa luottamukseen.
Tuollainen ei nyt välttämättä ole enää mitään henkistä pettämistä, vaan jos se on teidän keskinäisten sopimisten vastaista, on se pettämistä, luottamuksen pettämistä ainakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tähän ketjuun kirjoittaneista vaikuttavat hyvin äärimmäisiltä ja vaativilta persoonilta. Vaaditaan 100-prosenttista rehellisyyttä, äärimmäistä uskollisuutta ajatusten tasollakin sekä syvimpien ajatusten tunnustamista. Minusta tuo kuulostaa todella ahdistavalta.
Väittäisin, että joka ikinen ihminen päästelee joskus valkoisia valheita, muuntelee totuutta ja kaunistelee sanomisiaan. Tuo ei välttämättä ole epärehellisyyttä vaan normaalia sosiaalista pelisilmää.
Aika yksin saa elämänsä viettää, jos hakee täydellistä suhdetta ja kumppania, jonka ajatukset ovat joka hetki viattomia ja puhtaita.Se tarkoitus merkitsee enemmän kuin jotkin yksittäiset teot. Itse ainakin haluan tietää ja tuntea toisen ihmisen, en halua olla suhteessa mielikuvan kanssa vaan sen mitä se toinen on, miten toimii ja millä tavoin ajattelee esim näistä asioista. Tällaiset juttelut on hyvä käydä selvästi läpi suhteen alkuvaiheessa, ettei asiat tule sitten mahdollisesti yllätyksenä. Että toinen voi ihastua mutta ei tee sille mitään. Jos sen sanoo itse ääneen niin tapahtuuko sitä niin helposti edes?
Epärehellisyyttä on jos peittelee itseään jotenkin. Jotkut tekevät tätä jopa itselleen.
En todellakaan aio käydä mitään keskustelua hypoteettisista ihastumisista, asiasta jota ei ole vielä edes tapahtunut.
Jotkut miettivät mitä tekevät tulipalossa, toimintamallin funtsimisesta ei ole kai haittaa. Kertoo lähinnä arvomaailmasta.
Asiaa voisi ehkä sivuta. Pitempi ihastumisten ympärillä jahkailu ja niiden ylianalysointi tuntuisi lapselliselta.
Kuvittelis että tossa tilanteessa haluaa jotenkin tosi paljon sitä toista, jos pystyy aihetta sivuamaan ja tilanne on jotenkin okei. Joten nimenomaan haluaa silloin haluta omaa puolisoaan.
Miten seksuaalisia muuten olette, siis sellaiset jotka pitävät jotain rajaa omien sisäisten ajatusten ja mahdollisten ihastumisien jakamisessa?
Olen kai hyvinkin seksuaalinen, mutta se vaatii turvalliset puitteet eli parisuhteen itselleni sopivan ja samanhenkisen kumppanin kanssa.
Itselleni tarve yksityiseen on tullut huonoista kokemuksista: olen ollut suhteessa, jossa ajatuksia piti puida yksityiskohtaisesti ja kumppani kyseli, koenko ihastumisen tunteita muihin. Koin sen erittäin ahdistavana ja tunkeilevana. Suhde oli muutenkin epävakaa ja turvaton.
Ajattelen, että kaikesta voi puhua, mutta lähtökohtaisesti kaikesta ei ole pakko puhua. Etenkin kun kyse on ohimenevistä tuntemuksista, joiden kertominen voisi mahdollisesti loukata toista.
Kiitos kirjoituksestasi, ja arvatenkin monista näistä kommenteista. Itse olen jotenkin luottamusvajeinen ollut ns. aina, ja nämä ajattelun avaamiset ovat olleet hyödyksi. Ihan uusia asioita itselleni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tähän ketjuun kirjoittaneista vaikuttavat hyvin äärimmäisiltä ja vaativilta persoonilta. Vaaditaan 100-prosenttista rehellisyyttä, äärimmäistä uskollisuutta ajatusten tasollakin sekä syvimpien ajatusten tunnustamista. Minusta tuo kuulostaa todella ahdistavalta.
Väittäisin, että joka ikinen ihminen päästelee joskus valkoisia valheita, muuntelee totuutta ja kaunistelee sanomisiaan. Tuo ei välttämättä ole epärehellisyyttä vaan normaalia sosiaalista pelisilmää.
Aika yksin saa elämänsä viettää, jos hakee täydellistä suhdetta ja kumppania, jonka ajatukset ovat joka hetki viattomia ja puhtaita.Se tarkoitus merkitsee enemmän kuin jotkin yksittäiset teot. Itse ainakin haluan tietää ja tuntea toisen ihmisen, en halua olla suhteessa mielikuvan kanssa vaan sen mitä se toinen on, miten toimii ja millä tavoin ajattelee esim näistä asioista. Tällaiset juttelut on hyvä käydä selvästi läpi suhteen alkuvaiheessa, ettei asiat tule sitten mahdollisesti yllätyksenä. Että toinen voi ihastua mutta ei tee sille mitään. Jos sen sanoo itse ääneen niin tapahtuuko sitä niin helposti edes?
Epärehellisyyttä on jos peittelee itseään jotenkin. Jotkut tekevät tätä jopa itselleen.
En todellakaan aio käydä mitään keskustelua hypoteettisista ihastumisista, asiasta jota ei ole vielä edes tapahtunut.
Jotkut miettivät mitä tekevät tulipalossa, toimintamallin funtsimisesta ei ole kai haittaa. Kertoo lähinnä arvomaailmasta.
Asiaa voisi ehkä sivuta. Pitempi ihastumisten ympärillä jahkailu ja niiden ylianalysointi tuntuisi lapselliselta.
Kuvittelis että tossa tilanteessa haluaa jotenkin tosi paljon sitä toista, jos pystyy aihetta sivuamaan ja tilanne on jotenkin okei. Joten nimenomaan haluaa silloin haluta omaa puolisoaan.
Miten seksuaalisia muuten olette, siis sellaiset jotka pitävät jotain rajaa omien sisäisten ajatusten ja mahdollisten ihastumisien jakamisessa?
Olen kai hyvinkin seksuaalinen, mutta se vaatii turvalliset puitteet eli parisuhteen itselleni sopivan ja samanhenkisen kumppanin kanssa.
Itselleni tarve yksityiseen on tullut huonoista kokemuksista: olen ollut suhteessa, jossa ajatuksia piti puida yksityiskohtaisesti ja kumppani kyseli, koenko ihastumisen tunteita muihin. Koin sen erittäin ahdistavana ja tunkeilevana. Suhde oli muutenkin epävakaa ja turvaton.
Ajattelen, että kaikesta voi puhua, mutta lähtökohtaisesti kaikesta ei ole pakko puhua. Etenkin kun kyse on ohimenevistä tuntemuksista, joiden kertominen voisi mahdollisesti loukata toista.
Kiitos kirjoituksestasi, ja arvatenkin monista näistä kommenteista. Itse olen jotenkin luottamusvajeinen ollut ns. aina, ja nämä ajattelun avaamiset ovat olleet hyödyksi. Ihan uusia asioita itselleni.
Mitä tarkoitat luottamusvajeella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tähän ketjuun kirjoittaneista vaikuttavat hyvin äärimmäisiltä ja vaativilta persoonilta. Vaaditaan 100-prosenttista rehellisyyttä, äärimmäistä uskollisuutta ajatusten tasollakin sekä syvimpien ajatusten tunnustamista. Minusta tuo kuulostaa todella ahdistavalta.
Väittäisin, että joka ikinen ihminen päästelee joskus valkoisia valheita, muuntelee totuutta ja kaunistelee sanomisiaan. Tuo ei välttämättä ole epärehellisyyttä vaan normaalia sosiaalista pelisilmää.
Aika yksin saa elämänsä viettää, jos hakee täydellistä suhdetta ja kumppania, jonka ajatukset ovat joka hetki viattomia ja puhtaita.Se tarkoitus merkitsee enemmän kuin jotkin yksittäiset teot. Itse ainakin haluan tietää ja tuntea toisen ihmisen, en halua olla suhteessa mielikuvan kanssa vaan sen mitä se toinen on, miten toimii ja millä tavoin ajattelee esim näistä asioista. Tällaiset juttelut on hyvä käydä selvästi läpi suhteen alkuvaiheessa, ettei asiat tule sitten mahdollisesti yllätyksenä. Että toinen voi ihastua mutta ei tee sille mitään. Jos sen sanoo itse ääneen niin tapahtuuko sitä niin helposti edes?
Epärehellisyyttä on jos peittelee itseään jotenkin. Jotkut tekevät tätä jopa itselleen.
En todellakaan aio käydä mitään keskustelua hypoteettisista ihastumisista, asiasta jota ei ole vielä edes tapahtunut.
Jotkut miettivät mitä tekevät tulipalossa, toimintamallin funtsimisesta ei ole kai haittaa. Kertoo lähinnä arvomaailmasta.
Asiaa voisi ehkä sivuta. Pitempi ihastumisten ympärillä jahkailu ja niiden ylianalysointi tuntuisi lapselliselta.
Kuvittelis että tossa tilanteessa haluaa jotenkin tosi paljon sitä toista, jos pystyy aihetta sivuamaan ja tilanne on jotenkin okei. Joten nimenomaan haluaa silloin haluta omaa puolisoaan.
Miten seksuaalisia muuten olette, siis sellaiset jotka pitävät jotain rajaa omien sisäisten ajatusten ja mahdollisten ihastumisien jakamisessa?
Olen kai hyvinkin seksuaalinen, mutta se vaatii turvalliset puitteet eli parisuhteen itselleni sopivan ja samanhenkisen kumppanin kanssa.
Itselleni tarve yksityiseen on tullut huonoista kokemuksista: olen ollut suhteessa, jossa ajatuksia piti puida yksityiskohtaisesti ja kumppani kyseli, koenko ihastumisen tunteita muihin. Koin sen erittäin ahdistavana ja tunkeilevana. Suhde oli muutenkin epävakaa ja turvaton.
Ajattelen, että kaikesta voi puhua, mutta lähtökohtaisesti kaikesta ei ole pakko puhua. Etenkin kun kyse on ohimenevistä tuntemuksista, joiden kertominen voisi mahdollisesti loukata toista.
Kiitos kirjoituksestasi, ja arvatenkin monista näistä kommenteista. Itse olen jotenkin luottamusvajeinen ollut ns. aina, ja nämä ajattelun avaamiset ovat olleet hyödyksi. Ihan uusia asioita itselleni.
Mitä tarkoitat luottamusvajeella?
Etten ole oikein koskaan luottanut kehenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tähän ketjuun kirjoittaneista vaikuttavat hyvin äärimmäisiltä ja vaativilta persoonilta. Vaaditaan 100-prosenttista rehellisyyttä, äärimmäistä uskollisuutta ajatusten tasollakin sekä syvimpien ajatusten tunnustamista. Minusta tuo kuulostaa todella ahdistavalta.
Väittäisin, että joka ikinen ihminen päästelee joskus valkoisia valheita, muuntelee totuutta ja kaunistelee sanomisiaan. Tuo ei välttämättä ole epärehellisyyttä vaan normaalia sosiaalista pelisilmää.
Aika yksin saa elämänsä viettää, jos hakee täydellistä suhdetta ja kumppania, jonka ajatukset ovat joka hetki viattomia ja puhtaita.Se tarkoitus merkitsee enemmän kuin jotkin yksittäiset teot. Itse ainakin haluan tietää ja tuntea toisen ihmisen, en halua olla suhteessa mielikuvan kanssa vaan sen mitä se toinen on, miten toimii ja millä tavoin ajattelee esim näistä asioista. Tällaiset juttelut on hyvä käydä selvästi läpi suhteen alkuvaiheessa, ettei asiat tule sitten mahdollisesti yllätyksenä. Että toinen voi ihastua mutta ei tee sille mitään. Jos sen sanoo itse ääneen niin tapahtuuko sitä niin helposti edes?
Epärehellisyyttä on jos peittelee itseään jotenkin. Jotkut tekevät tätä jopa itselleen.
En todellakaan aio käydä mitään keskustelua hypoteettisista ihastumisista, asiasta jota ei ole vielä edes tapahtunut.
Jotkut miettivät mitä tekevät tulipalossa, toimintamallin funtsimisesta ei ole kai haittaa. Kertoo lähinnä arvomaailmasta.
Asiaa voisi ehkä sivuta. Pitempi ihastumisten ympärillä jahkailu ja niiden ylianalysointi tuntuisi lapselliselta.
Kuvittelis että tossa tilanteessa haluaa jotenkin tosi paljon sitä toista, jos pystyy aihetta sivuamaan ja tilanne on jotenkin okei. Joten nimenomaan haluaa silloin haluta omaa puolisoaan.
Miten seksuaalisia muuten olette, siis sellaiset jotka pitävät jotain rajaa omien sisäisten ajatusten ja mahdollisten ihastumisien jakamisessa?
Olen kai hyvinkin seksuaalinen, mutta se vaatii turvalliset puitteet eli parisuhteen itselleni sopivan ja samanhenkisen kumppanin kanssa.
Itselleni tarve yksityiseen on tullut huonoista kokemuksista: olen ollut suhteessa, jossa ajatuksia piti puida yksityiskohtaisesti ja kumppani kyseli, koenko ihastumisen tunteita muihin. Koin sen erittäin ahdistavana ja tunkeilevana. Suhde oli muutenkin epävakaa ja turvaton.
Ajattelen, että kaikesta voi puhua, mutta lähtökohtaisesti kaikesta ei ole pakko puhua. Etenkin kun kyse on ohimenevistä tuntemuksista, joiden kertominen voisi mahdollisesti loukata toista.
Kiitos kirjoituksestasi, ja arvatenkin monista näistä kommenteista. Itse olen jotenkin luottamusvajeinen ollut ns. aina, ja nämä ajattelun avaamiset ovat olleet hyödyksi. Ihan uusia asioita itselleni.
Mitä tarkoitat luottamusvajeella?
Etten ole oikein koskaan luottanut kehenkään.
Sanoit, että tämä ketju on ollut sinulle hyödyllinen. Oletko saanut jotain uusia näkökulmia, tai onko ketjun lukeminen muuttanut ajatteluasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tähän ketjuun kirjoittaneista vaikuttavat hyvin äärimmäisiltä ja vaativilta persoonilta. Vaaditaan 100-prosenttista rehellisyyttä, äärimmäistä uskollisuutta ajatusten tasollakin sekä syvimpien ajatusten tunnustamista. Minusta tuo kuulostaa todella ahdistavalta.
Väittäisin, että joka ikinen ihminen päästelee joskus valkoisia valheita, muuntelee totuutta ja kaunistelee sanomisiaan. Tuo ei välttämättä ole epärehellisyyttä vaan normaalia sosiaalista pelisilmää.
Aika yksin saa elämänsä viettää, jos hakee täydellistä suhdetta ja kumppania, jonka ajatukset ovat joka hetki viattomia ja puhtaita.Se tarkoitus merkitsee enemmän kuin jotkin yksittäiset teot. Itse ainakin haluan tietää ja tuntea toisen ihmisen, en halua olla suhteessa mielikuvan kanssa vaan sen mitä se toinen on, miten toimii ja millä tavoin ajattelee esim näistä asioista. Tällaiset juttelut on hyvä käydä selvästi läpi suhteen alkuvaiheessa, ettei asiat tule sitten mahdollisesti yllätyksenä. Että toinen voi ihastua mutta ei tee sille mitään. Jos sen sanoo itse ääneen niin tapahtuuko sitä niin helposti edes?
Epärehellisyyttä on jos peittelee itseään jotenkin. Jotkut tekevät tätä jopa itselleen.
En todellakaan aio käydä mitään keskustelua hypoteettisista ihastumisista, asiasta jota ei ole vielä edes tapahtunut.
Jotkut miettivät mitä tekevät tulipalossa, toimintamallin funtsimisesta ei ole kai haittaa. Kertoo lähinnä arvomaailmasta.
Asiaa voisi ehkä sivuta. Pitempi ihastumisten ympärillä jahkailu ja niiden ylianalysointi tuntuisi lapselliselta.
Kuvittelis että tossa tilanteessa haluaa jotenkin tosi paljon sitä toista, jos pystyy aihetta sivuamaan ja tilanne on jotenkin okei. Joten nimenomaan haluaa silloin haluta omaa puolisoaan.
Miten seksuaalisia muuten olette, siis sellaiset jotka pitävät jotain rajaa omien sisäisten ajatusten ja mahdollisten ihastumisien jakamisessa?
Olen kai hyvinkin seksuaalinen, mutta se vaatii turvalliset puitteet eli parisuhteen itselleni sopivan ja samanhenkisen kumppanin kanssa.
Itselleni tarve yksityiseen on tullut huonoista kokemuksista: olen ollut suhteessa, jossa ajatuksia piti puida yksityiskohtaisesti ja kumppani kyseli, koenko ihastumisen tunteita muihin. Koin sen erittäin ahdistavana ja tunkeilevana. Suhde oli muutenkin epävakaa ja turvaton.
Ajattelen, että kaikesta voi puhua, mutta lähtökohtaisesti kaikesta ei ole pakko puhua. Etenkin kun kyse on ohimenevistä tuntemuksista, joiden kertominen voisi mahdollisesti loukata toista.
Kiitos kirjoituksestasi, ja arvatenkin monista näistä kommenteista. Itse olen jotenkin luottamusvajeinen ollut ns. aina, ja nämä ajattelun avaamiset ovat olleet hyödyksi. Ihan uusia asioita itselleni.
Mitä tarkoitat luottamusvajeella?
Etten ole oikein koskaan luottanut kehenkään.
Sanoit, että tämä ketju on ollut sinulle hyödyllinen. Oletko saanut jotain uusia näkökulmia, tai onko ketjun lukeminen muuttanut ajatteluasi?
Tässä on kiihkottomasti selitetty sitä ajattelua asioiden taustalla, ja aika moni on hyvin taitava kuvaamaan sitä miten ajattelee ja miksi. Kiitos niistä.
Eli olen saanut uusia näkökulmia hyvinkin paljon. Tässä näkee helposti sen missä kohtaa itse menee sellaisen rajan yli mikä tuntuu kumppanista epämukavalta. Tämä on rauhoittanut, koska tässä on tullut vastaan hyvin vahvoja arvoja sekä perusteita. Todella vahvoja näkemyksiä joiden tietäminen esimerkiksi lisää luottamusta ihmisiin yleisesti. Ainakin älykkäisiin ihmisiin.
Tulee hieman A-diagnoosinen olo kun joillekin nämä jutut ovat ikään kuin itsestäänselvyyksiä. Mitä diagnoosia itselläni ei siis ole, ei lähelläkään. Mikä taas on lohdullista, että ne traumat jotka ajatteluni takana ovat, eivät ole pysyviä vaan niitä voi vielä muuttaa. Voi olla että puhumiseen perustuvassa suhteessa asiat olisivat helpompia, mene ja tiedä.
Ajatteluun on tullut valoa, mutta on liian aikaista sanoa onko mikään muuttunut, jos näin on ajatellut sanotaan vaikka 35 viimeistä vuotta. :)
Kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tähän ketjuun kirjoittaneista vaikuttavat hyvin äärimmäisiltä ja vaativilta persoonilta. Vaaditaan 100-prosenttista rehellisyyttä, äärimmäistä uskollisuutta ajatusten tasollakin sekä syvimpien ajatusten tunnustamista. Minusta tuo kuulostaa todella ahdistavalta.
Väittäisin, että joka ikinen ihminen päästelee joskus valkoisia valheita, muuntelee totuutta ja kaunistelee sanomisiaan. Tuo ei välttämättä ole epärehellisyyttä vaan normaalia sosiaalista pelisilmää.
Aika yksin saa elämänsä viettää, jos hakee täydellistä suhdetta ja kumppania, jonka ajatukset ovat joka hetki viattomia ja puhtaita.Se tarkoitus merkitsee enemmän kuin jotkin yksittäiset teot. Itse ainakin haluan tietää ja tuntea toisen ihmisen, en halua olla suhteessa mielikuvan kanssa vaan sen mitä se toinen on, miten toimii ja millä tavoin ajattelee esim näistä asioista. Tällaiset juttelut on hyvä käydä selvästi läpi suhteen alkuvaiheessa, ettei asiat tule sitten mahdollisesti yllätyksenä. Että toinen voi ihastua mutta ei tee sille mitään. Jos sen sanoo itse ääneen niin tapahtuuko sitä niin helposti edes?
Epärehellisyyttä on jos peittelee itseään jotenkin. Jotkut tekevät tätä jopa itselleen.
En todellakaan aio käydä mitään keskustelua hypoteettisista ihastumisista, asiasta jota ei ole vielä edes tapahtunut.
Jotkut miettivät mitä tekevät tulipalossa, toimintamallin funtsimisesta ei ole kai haittaa. Kertoo lähinnä arvomaailmasta.
Asiaa voisi ehkä sivuta. Pitempi ihastumisten ympärillä jahkailu ja niiden ylianalysointi tuntuisi lapselliselta.
Kuvittelis että tossa tilanteessa haluaa jotenkin tosi paljon sitä toista, jos pystyy aihetta sivuamaan ja tilanne on jotenkin okei. Joten nimenomaan haluaa silloin haluta omaa puolisoaan.
Miten seksuaalisia muuten olette, siis sellaiset jotka pitävät jotain rajaa omien sisäisten ajatusten ja mahdollisten ihastumisien jakamisessa?
Olen kai hyvinkin seksuaalinen, mutta se vaatii turvalliset puitteet eli parisuhteen itselleni sopivan ja samanhenkisen kumppanin kanssa.
Itselleni tarve yksityiseen on tullut huonoista kokemuksista: olen ollut suhteessa, jossa ajatuksia piti puida yksityiskohtaisesti ja kumppani kyseli, koenko ihastumisen tunteita muihin. Koin sen erittäin ahdistavana ja tunkeilevana. Suhde oli muutenkin epävakaa ja turvaton.
Ajattelen, että kaikesta voi puhua, mutta lähtökohtaisesti kaikesta ei ole pakko puhua. Etenkin kun kyse on ohimenevistä tuntemuksista, joiden kertominen voisi mahdollisesti loukata toista.
Kiitos kirjoituksestasi, ja arvatenkin monista näistä kommenteista. Itse olen jotenkin luottamusvajeinen ollut ns. aina, ja nämä ajattelun avaamiset ovat olleet hyödyksi. Ihan uusia asioita itselleni.
Mitä tarkoitat luottamusvajeella?
Etten ole oikein koskaan luottanut kehenkään.
Sanoit, että tämä ketju on ollut sinulle hyödyllinen. Oletko saanut jotain uusia näkökulmia, tai onko ketjun lukeminen muuttanut ajatteluasi?
Tässä on kiihkottomasti selitetty sitä ajattelua asioiden taustalla, ja aika moni on hyvin taitava kuvaamaan sitä miten ajattelee ja miksi. Kiitos niistä.
Eli olen saanut uusia näkökulmia hyvinkin paljon. Tässä näkee helposti sen missä kohtaa itse menee sellaisen rajan yli mikä tuntuu kumppanista epämukavalta. Tämä on rauhoittanut, koska tässä on tullut vastaan hyvin vahvoja arvoja sekä perusteita. Todella vahvoja näkemyksiä joiden tietäminen esimerkiksi lisää luottamusta ihmisiin yleisesti. Ainakin älykkäisiin ihmisiin.
Tulee hieman A-diagnoosinen olo kun joillekin nämä jutut ovat ikään kuin itsestäänselvyyksiä. Mitä diagnoosia itselläni ei siis ole, ei lähelläkään. Mikä taas on lohdullista, että ne traumat jotka ajatteluni takana ovat, eivät ole pysyviä vaan niitä voi vielä muuttaa. Voi olla että puhumiseen perustuvassa suhteessa asiat olisivat helpompia, mene ja tiedä.
Ajatteluun on tullut valoa, mutta on liian aikaista sanoa onko mikään muuttunut, jos näin on ajatellut sanotaan vaikka 35 viimeistä vuotta. :)
Kiitos.
Eivät nämä asiat kaikille välttämättä itsestäänselvyyksiä ole. Kyse voi olla siitä, että on joutunut pohtimaan näitä juttuja paljonkin ja tämänhetkiset näkemykset ovat siis elämänkokemuksen tuomaa sekä pitkällisen pohdinnan seurausta.
Itse olen siis kirjoittanut tähän ketjuun useita viestejä ja olen tuo äskeinen, jonka kysymykseen vastasit. Kantani on "ajatukset eivät ole pettämistä".
Sanoisin vielä senkin, että itselle sopivan ja samanhenkisen kumppanin kanssa on todella helppo olla. Vääntöä tällaisista jutuista tulee vähemmän, jos molemmilla on samankaltainen tapa keskustella sekä samantapainen ajatusmaailma. Toki ongelmia voi silti tulla - niiden ratkomiseen tarvitaan sitten kykyä kompromisseihin, kykyä rauhoittua sekä myös kykyä itsereflektioon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tähän ketjuun kirjoittaneista vaikuttavat hyvin äärimmäisiltä ja vaativilta persoonilta. Vaaditaan 100-prosenttista rehellisyyttä, äärimmäistä uskollisuutta ajatusten tasollakin sekä syvimpien ajatusten tunnustamista. Minusta tuo kuulostaa todella ahdistavalta.
Väittäisin, että joka ikinen ihminen päästelee joskus valkoisia valheita, muuntelee totuutta ja kaunistelee sanomisiaan. Tuo ei välttämättä ole epärehellisyyttä vaan normaalia sosiaalista pelisilmää.
Aika yksin saa elämänsä viettää, jos hakee täydellistä suhdetta ja kumppania, jonka ajatukset ovat joka hetki viattomia ja puhtaita.Se tarkoitus merkitsee enemmän kuin jotkin yksittäiset teot. Itse ainakin haluan tietää ja tuntea toisen ihmisen, en halua olla suhteessa mielikuvan kanssa vaan sen mitä se toinen on, miten toimii ja millä tavoin ajattelee esim näistä asioista. Tällaiset juttelut on hyvä käydä selvästi läpi suhteen alkuvaiheessa, ettei asiat tule sitten mahdollisesti yllätyksenä. Että toinen voi ihastua mutta ei tee sille mitään. Jos sen sanoo itse ääneen niin tapahtuuko sitä niin helposti edes?
Epärehellisyyttä on jos peittelee itseään jotenkin. Jotkut tekevät tätä jopa itselleen.
En todellakaan aio käydä mitään keskustelua hypoteettisista ihastumisista, asiasta jota ei ole vielä edes tapahtunut.
Jotkut miettivät mitä tekevät tulipalossa, toimintamallin funtsimisesta ei ole kai haittaa. Kertoo lähinnä arvomaailmasta.
Asiaa voisi ehkä sivuta. Pitempi ihastumisten ympärillä jahkailu ja niiden ylianalysointi tuntuisi lapselliselta.
Kuvittelis että tossa tilanteessa haluaa jotenkin tosi paljon sitä toista, jos pystyy aihetta sivuamaan ja tilanne on jotenkin okei. Joten nimenomaan haluaa silloin haluta omaa puolisoaan.
Miten seksuaalisia muuten olette, siis sellaiset jotka pitävät jotain rajaa omien sisäisten ajatusten ja mahdollisten ihastumisien jakamisessa?
Olen kai hyvinkin seksuaalinen, mutta se vaatii turvalliset puitteet eli parisuhteen itselleni sopivan ja samanhenkisen kumppanin kanssa.
Itselleni tarve yksityiseen on tullut huonoista kokemuksista: olen ollut suhteessa, jossa ajatuksia piti puida yksityiskohtaisesti ja kumppani kyseli, koenko ihastumisen tunteita muihin. Koin sen erittäin ahdistavana ja tunkeilevana. Suhde oli muutenkin epävakaa ja turvaton.
Ajattelen, että kaikesta voi puhua, mutta lähtökohtaisesti kaikesta ei ole pakko puhua. Etenkin kun kyse on ohimenevistä tuntemuksista, joiden kertominen voisi mahdollisesti loukata toista.
Kiitos kirjoituksestasi, ja arvatenkin monista näistä kommenteista. Itse olen jotenkin luottamusvajeinen ollut ns. aina, ja nämä ajattelun avaamiset ovat olleet hyödyksi. Ihan uusia asioita itselleni.
Mitä tarkoitat luottamusvajeella?
Etten ole oikein koskaan luottanut kehenkään.
Sanoit, että tämä ketju on ollut sinulle hyödyllinen. Oletko saanut jotain uusia näkökulmia, tai onko ketjun lukeminen muuttanut ajatteluasi?
Tässä on kiihkottomasti selitetty sitä ajattelua asioiden taustalla, ja aika moni on hyvin taitava kuvaamaan sitä miten ajattelee ja miksi. Kiitos niistä.
Eli olen saanut uusia näkökulmia hyvinkin paljon. Tässä näkee helposti sen missä kohtaa itse menee sellaisen rajan yli mikä tuntuu kumppanista epämukavalta. Tämä on rauhoittanut, koska tässä on tullut vastaan hyvin vahvoja arvoja sekä perusteita. Todella vahvoja näkemyksiä joiden tietäminen esimerkiksi lisää luottamusta ihmisiin yleisesti. Ainakin älykkäisiin ihmisiin.
Tulee hieman A-diagnoosinen olo kun joillekin nämä jutut ovat ikään kuin itsestäänselvyyksiä. Mitä diagnoosia itselläni ei siis ole, ei lähelläkään. Mikä taas on lohdullista, että ne traumat jotka ajatteluni takana ovat, eivät ole pysyviä vaan niitä voi vielä muuttaa. Voi olla että puhumiseen perustuvassa suhteessa asiat olisivat helpompia, mene ja tiedä.
Ajatteluun on tullut valoa, mutta on liian aikaista sanoa onko mikään muuttunut, jos näin on ajatellut sanotaan vaikka 35 viimeistä vuotta. :)
Kiitos.
Eivät nämä asiat kaikille välttämättä itsestäänselvyyksiä ole. Kyse voi olla siitä, että on joutunut pohtimaan näitä juttuja paljonkin ja tämänhetkiset näkemykset ovat siis elämänkokemuksen tuomaa sekä pitkällisen pohdinnan seurausta.
Itse olen siis kirjoittanut tähän ketjuun useita viestejä ja olen tuo äskeinen, jonka kysymykseen vastasit. Kantani on "ajatukset eivät ole pettämistä".
Sanoisin vielä senkin, että itselle sopivan ja samanhenkisen kumppanin kanssa on todella helppo olla. Vääntöä tällaisista jutuista tulee vähemmän, jos molemmilla on samankaltainen tapa keskustella sekä samantapainen ajatusmaailma. Toki ongelmia voi silti tulla - niiden ratkomiseen tarvitaan sitten kykyä kompromisseihin, kykyä rauhoittua sekä myös kykyä itsereflektioon.
Kiitos,
t. tuo kysymyksiisi vastaillut
Jos on aidosti rakastunut toiseen niin on täysin mahdotonta ihastua johonkin muuhun ihmiseen. Täten ihastuminen toiseen on vinkki sille että on aika erota. Itse ainakin eroaisin välittömästi jos saisin tietää että kumppani on ihastunut johonkin toiseen.
Sama koskee myös fantasiointia muista, se taas on oikeaa henkistä pettämistä koska tietoisesti petät kumppaniasi mielessäsi. Molemmat syitä erota välittömästi jos tulisi minun tietoon.
Tämä ketju vain todistaa sitä että moni nainen on pettäjä sisimmissään ja/tai eivät rakasta kumppaniaan.
Olen kokenut tämän. Vieraalle naiselle avauduttiin ongelmista. Tein kusiset ja luin viestit. Koskaan ei ihastumista myöntänyt, mutta minusta hän nautti vieraan huomiosta ainakin. Toki ongelmat oli käännetty vain minun syyksi. Ei me tuon takia erottu, kun en halunnut rueta lasten perhettä hajottamaan, mutta edelleen vaikuttaa luottamukseen.