Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mieheni on vihainen kun olen priorisoitunut lapsen parisuhteemme edelle. Mutta miten muuten se voisi mennä?

Vierailija
24.04.2022 |

Meillä on juuri kaksi täyttänyt lapsi. Yhdessä suunniteltu ja haluttu. Mies on ollut jo pidempään vihainen siitä, että olen priorisoinut vauvan ja nyttemmin taaperon parisuhteemme edelle. On katkera ja usein aloittaa riidan asiasta.

Selittäkää minulle miten muuten asia voisi olla. Vauva ja pieni lapsi tarvitsee jatkuvaa hoivaa ja huolenpitoa. Meillä ei ole mummeja ja kummeja hoitamassa lasta. Jo vauvana lapsi nukkui vain lyhyissä pätkissä (ja päiväunia vain liikkuvissa vaunuissa), yhä heräilee öisin. Ei ole ollenkaan itsekseen viihtyvää tyyppiä, ei ollut vauvanakaan, ja tällä hetkellä vauhtia on enemmän kuin järkeä eli on täysin vahdittava. Joku aikuinen on siis käytännössä koko ajan kiinni lapsen vahtimisessa tai hoitamisessa, ollut aina näin, koska ei lasta voi jättää yksin, tapahtuu tuhoja heti, vauvana huusi täyttä kurkkua jos jäi hetkeksi yksin. Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt.

Miten minä käytännössä voisin priorisoida tässä parisuhdetta? Millä ajalla? Ollaan joskus palkattu hoitaja kotiin kun ollaan käyty kaksin jossain, mutta harvoin tähän on varaa eikä se ole tilannetta muuttanut mihinkään, mies on yhä vihainen.

Kommentit (1809)

Vierailija
1061/1809 |
26.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä miestä auttaisi tietää, että ap ei traumaansa liittyen pysty keskttymään perheeseen kokonaisuutena, siten kun mies haluaa. Miehellä voisi olla rakastajatar, jolta saada haluamaansa huomiota, niin kauan kuin lapsi on pieni.

Vierailija
1062/1809 |
26.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei avioeroa, mutta viiden vuoden asumusero! Sen jälkeen he osaavat olla yhdessä ja liitto voi olla todella hyvä.

Miksi miehen pitäisi ottaa nainen takaisin siinä vaiheessa? Parempi on jo löytynyt lämmittämään vuodetta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1063/1809 |
26.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mulle jäi sellainen kuva, että AP on sopeutunut saapuneeseen perheenjäseneen, mutta mies ei ole. Vauva muuttaa pakostakin parisuhteen dynamiikkaa, kun se pieni ihminen ei pärjää ilman vanhempaa. Mies koittaa yhä elää samassa dynamiikassa kuin ennen lasta, mutta se on mahdotonta. Vauva vaatii enemmän huomiota ja aikaa, mikä on johtanut siihen, että mies on mustasukkainen omalle vauvalle.

Minulle jäi sellainen kuva, että AP on laittanut parisuhteen hyllylle ja olettaa sen säilyvän siellä muuttumattomana vuosia kunnes AP taas kokee tarvetta siihen.

Vierailija
1064/1809 |
26.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle jäi sellainen kuva, että AP on sopeutunut saapuneeseen perheenjäseneen, mutta mies ei ole. Vauva muuttaa pakostakin parisuhteen dynamiikkaa, kun se pieni ihminen ei pärjää ilman vanhempaa. Mies koittaa yhä elää samassa dynamiikassa kuin ennen lasta, mutta se on mahdotonta. Vauva vaatii enemmän huomiota ja aikaa, mikä on johtanut siihen, että mies on mustasukkainen omalle vauvalle.

Ap on sukeltanut lapsen maailmaan, mies on jäänyt kuplan ulkopuolelle ja uhoaa siellä toisella puolella.

Ap suojelee lastaan ja itseään. Hän ei pysty olemaan hyvä vaimo. Ehkä hän ei pystyisi olemaan sitä, vaikka mies olisi kuinka ihana, sillä hän ei tarvitse suhdetta mieheensä. Lapsi tyydyttää ap:n tarpeen kokea itsensä tärkeäksi.

Ap on kietoutunut lapseen, mies ei sitä hyväksy.

Mustasukkaisuus omaa lasta kohtaan on lähtökohtaisesti vaarallisempaa, kuin lapsen maailmalle omistautumnen, sillä jälkimmäinen on mahdollista tehdä lapsilähtöisesti eli lasta arvostaen.

Kaunista.

Naiset perustelemassa miksi on ok työntää mies perheestä ulos, ja uhriutua jos se häiritsee miestä.

Mies, tiedä paikkasi:

PAIKKA

ISTU

ANNA TILI

HYVÄ POIKA!

JA NYT VATTU SE TURPA KIINNI

Vierailija
1065/1809 |
26.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei avioeroa, mutta viiden vuoden asumusero! Sen jälkeen he osaavat olla yhdessä ja liitto voi olla todella hyvä.

Miksi miehen pitäisi ottaa nainen takaisin siinä vaiheessa? Parempi on jo löytynyt lämmittämään vuodetta.

Hyvä viinikin kypsyy pimeässä ja viileässä, miksi parisuhde eroaisi siitä?

Vierailija
1066/1809 |
26.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle jäi sellainen kuva, että AP on sopeutunut saapuneeseen perheenjäseneen, mutta mies ei ole. Vauva muuttaa pakostakin parisuhteen dynamiikkaa, kun se pieni ihminen ei pärjää ilman vanhempaa. Mies koittaa yhä elää samassa dynamiikassa kuin ennen lasta, mutta se on mahdotonta. Vauva vaatii enemmän huomiota ja aikaa, mikä on johtanut siihen, että mies on mustasukkainen omalle vauvalle.

Ap on sukeltanut lapsen maailmaan, mies on jäänyt kuplan ulkopuolelle ja uhoaa siellä toisella puolella.

Ap suojelee lastaan ja itseään. Hän ei pysty olemaan hyvä vaimo. Ehkä hän ei pystyisi olemaan sitä, vaikka mies olisi kuinka ihana, sillä hän ei tarvitse suhdetta mieheensä. Lapsi tyydyttää ap:n tarpeen kokea itsensä tärkeäksi.

Niin, voi sen nähdä näinkin päin. Mutta en ole vakuuttunut etteikö AP tarvisi miestä, enemmänkin ettei hän vaan yksinkertaisesti oikein jaksa ja pysty reopeytymään jakamaan omaa huomiota molemmille, kun lapsi on vaativa ja niin on mieskin.

Tämäpä se. Koko aloitus koskee sitä että mies vaatii jotain mihin ap ei pysty, ei vaikka haluaisi. Koska on väsynyt ja lapsi vie kaiken energian.

Tämä pitäisi kuitenkin pystyä kommunikoimaan rakentavasti sille miehelle. Liian moni nainen ilmaisee tämän (ihan ymmärrettävästi) miehelle tiuskimalla että "mitä sinäkin siinä vielä haluat?". Tämä tapa kuitenkin on hyvin vahingollinen parisuhteelle koska se mitätöi miehen tarpeet kokonaan.

Rakentavampi tapa olisi se että vaimo vaikkapa kertoisi miten hänkin kaipaa sitä parisuhteen yhteistä aikaa ja toivoo että sitä on mahdolisimman pian enemmän kunhan tilanne vähän helpottaa. Tällöin hyväksytään toisen tarpeet ja ne halutaan täyttää heti kunhan siihen pystytään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1067/1809 |
26.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olenko ainoa, joka on kokenut myös miehen puolelta tällaista? Löytyy hyvin usein ainakin eronneiden isien keskuudesta. Minulla oli tällainen mies, otti tällaisen ns perinteisen naisen roolin. Seksiäkin aloin haluta liian nopeasti synnytyksen jälkeen(!)

Ei hän halunnut tehdä kanssani yhtään mitään. No, telkkariseuraksi joskus kelpasin ja seksiäkin olisi sitten omien tarpeidensa mukaan halunnut. Ja harrastettiinkin, vaikka parisuhdetta ei käytännössä enää ollut.

Siinä vaiheessa kun minä istuin kerran auton takapenkillä ja mies kysyy vieressä istuvalta pikkutytöltä, että " rakas, mennäänkö tänään saunaan" aloin ajatella, että tää ei ole ihan tervettä. Mies on riippuvuussuhteessa lapsiinsa, 24t vuorokaudessa heidän kanssaan omalla viikollaan ( kyseessä siis eroisä). Kouluikäisten nukuttamiseen käyttää koko illan. Koska haluaa. Ei ymmärtänyt miksei sitten toisella viikolla riitä, että oltas kaksin katseltu telkkaria. Että kehtasin vielä toivoa, että hän olisi halunnut kanssani tehdä jotain muutakin.

Nyt saa mies keskittyä satasella lapsiinsa. Näitä on sitten tinderit pullollaan. Näille riittää, että voivat vapaaviikollaan pari kertaa käydä vakipanon luona ja siinä se. Ei heistä ole parisuhteeseen.

Olet vain mustasukkainen lapselle. Et kestä että joku muu on miehelle se tärkein. Aikuistu jo.

Kenenhän pitäisi aikuistua? Ei ole normaalia olla kiinni lapsessaan niin, että aikuisten väliset suhteet kärsivät. Jos aikuiselle tärkein sihde on omaan lapseen, on hän itse jämähtänyt lapsen tasolle eikä kykene aikuisten välisiin suhteisiin. On täysin ok olla myös mustasukkainen.

On ihan luonnollista että vanhemman tärkein suhde on omaan lapseen. Aika sydämetön on ihminen, jolle oma lapsi tulee vasta muiden tuttavuuksien jälkeen.

Tärkein suhde ei ole sama kuin ainoa suhde johon panostetaan millään lailla. Se, että vanhemmat eivät pidä huolta parisuhteesta on myös lapsen edun vastaista.

Näinhän se on nyt kun mies on kiinni lapsessaan. 

Jos mies valittaa, että nainen on unohtanut parisuhteen ja on kadonnut lapsikuplaan, niin mies on vain mustasukkainen ja typerä kun olettaa naisen sivuuttavan lapsen tarpeet.

Vierailija
1068/1809 |
26.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei avioeroa, mutta viiden vuoden asumusero! Sen jälkeen he osaavat olla yhdessä ja liitto voi olla todella hyvä.

Miksi miehen pitäisi ottaa nainen takaisin siinä vaiheessa? Parempi on jo löytynyt lämmittämään vuodetta.

Hyvä viinikin kypsyy pimeässä ja viileässä, miksi parisuhde eroaisi siitä?

Viinikään ei parane säilytyksessä loputtomiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1069/1809 |
26.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei sitten erota, jos tuo on niin s..tanan vaikeeta? Turhaa vänkytystä. Olkoon muija pentueensa kanssa onnellinen.

Miehen luonteesta päätellen hän on menestyvä. Ap on tyytyväinen yhteiseen kotiin yms. ja kyllä hän miestään rakastaa - hän ei vain tarvitse miestä psyykkisesti. Miehen tehtävä toistaiseksi on olla sivussa, tarjota perheelle perusedellytykset.

Mitä sä muka tiedät miehen luonteesta? Entä mistä tiedät että ap rakastaa miestä? Se rakastaa miehen tarjoamaa taloudellista turvaa.

Vierailija
1070/1809 |

Etkö reppana tajua että sillä on eroa sivuutetaanko lapsen tarpeet (kuten sinä provonarttu väität) vai jätetäänkö toinen täysin huomioimatta vaikka lapsen tarpeet on jo täytetty.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1071/1809 |
26.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei avioeroa, mutta viiden vuoden asumusero! Sen jälkeen he osaavat olla yhdessä ja liitto voi olla todella hyvä.

Miksi miehen pitäisi ottaa nainen takaisin siinä vaiheessa? Parempi on jo löytynyt lämmittämään vuodetta.

Hyvä viinikin kypsyy pimeässä ja viileässä, miksi parisuhde eroaisi siitä?

Viinikään ei parane säilytyksessä loputtomiin.

40 vuotta aivan hyvin. Mies ehtii sitten saada vastentahtoisen halauksen eläkkeellä, kiitokseksi rahoista.

Vierailija
1072/1809 |
26.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olenko ainoa, joka on kokenut myös miehen puolelta tällaista? Löytyy hyvin usein ainakin eronneiden isien keskuudesta. Minulla oli tällainen mies, otti tällaisen ns perinteisen naisen roolin. Seksiäkin aloin haluta liian nopeasti synnytyksen jälkeen(!)

Ei hän halunnut tehdä kanssani yhtään mitään. No, telkkariseuraksi joskus kelpasin ja seksiäkin olisi sitten omien tarpeidensa mukaan halunnut. Ja harrastettiinkin, vaikka parisuhdetta ei käytännössä enää ollut.

Siinä vaiheessa kun minä istuin kerran auton takapenkillä ja mies kysyy vieressä istuvalta pikkutytöltä, että " rakas, mennäänkö tänään saunaan" aloin ajatella, että tää ei ole ihan tervettä. Mies on riippuvuussuhteessa lapsiinsa, 24t vuorokaudessa heidän kanssaan omalla viikollaan ( kyseessä siis eroisä). Kouluikäisten nukuttamiseen käyttää koko illan. Koska haluaa. Ei ymmärtänyt miksei sitten toisella viikolla riitä, että oltas kaksin katseltu telkkaria. Että kehtasin vielä toivoa, että hän olisi halunnut kanssani tehdä jotain muutakin.

Nyt saa mies keskittyä satasella lapsiinsa. Näitä on sitten tinderit pullollaan. Näille riittää, että voivat vapaaviikollaan pari kertaa käydä vakipanon luona ja siinä se. Ei heistä ole parisuhteeseen.

Olet vain mustasukkainen lapselle. Et kestä että joku muu on miehelle se tärkein. Aikuistu jo.

Kenenhän pitäisi aikuistua? Ei ole normaalia olla kiinni lapsessaan niin, että aikuisten väliset suhteet kärsivät. Jos aikuiselle tärkein sihde on omaan lapseen, on hän itse jämähtänyt lapsen tasolle eikä kykene aikuisten välisiin suhteisiin. On täysin ok olla myös mustasukkainen.

On ihan luonnollista että vanhemman tärkein suhde on omaan lapseen. Aika sydämetön on ihminen, jolle oma lapsi tulee vasta muiden tuttavuuksien jälkeen.

Tärkein suhde ei ole sama kuin ainoa suhde johon panostetaan millään lailla. Se, että vanhemmat eivät pidä huolta parisuhteesta on myös lapsen edun vastaista.

Näinhän se on nyt kun mies on kiinni lapsessaan. 

Jos mies valittaa, että nainen on unohtanut parisuhteen ja on kadonnut lapsikuplaan, niin mies on vain mustasukkainen ja typerä kun olettaa naisen sivuuttavan lapsen tarpeet.

Ei se automaattisesti tarkoita että olisi mustasukkainen lapselle. Tuskin mitenkään sitä lasta siitä syyttää. Tuskin myöskään vaatii sivuuttamaan lapsen tarpeita, vaan tarvitsisi omatkin tarpeensa saada huomioitua, jotta hänelläkin riittäisi energiaa muiden tarpeiden täyttämiseen.

Eli parhaillaan muutamien minuuttien panostamisella saa tuntitolkulla apua. Toisin päin ei riitä siihen tuntien apuun, kun toinen ei voi tuon verran tulla vastaa. Eli naisella olisi helpompi lähteä tuota purkamaan, mikäli tilanne on tuollainen. Jos on vain m*lkku äijä, niin ei sille sitten mitään voi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1073/1809 |
26.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei sitten erota, jos tuo on niin s..tanan vaikeeta? Turhaa vänkytystä. Olkoon muija pentueensa kanssa onnellinen.

Miehen luonteesta päätellen hän on menestyvä. Ap on tyytyväinen yhteiseen kotiin yms. ja kyllä hän miestään rakastaa - hän ei vain tarvitse miestä psyykkisesti. Miehen tehtävä toistaiseksi on olla sivussa, tarjota perheelle perusedellytykset.

Mitä sä muka tiedät miehen luonteesta? Entä mistä tiedät että ap rakastaa miestä? Se rakastaa miehen tarjoamaa taloudellista turvaa.

Stereotyyppinen pari. (Ja miksi taloudellisen turvan rakastaminen olisi huonompaa rakkautta? Se saattaa vahvistaa käsitystä toisesta esim. älykkäänä ihmisenä.)

Vierailija
1074/1809 |
26.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin itse antanut omalle miehelleni kenkää aikapäiviä sitten, jos hän ei priorisoisi lapsiamme ykköseksi.

Jos meidän koti olisi tulessa, kumpikin toivoisi että lapset pelastetaan ensin.

Tulipalossa nyt varsinaisesti ei ketään aseteta toista tärkeämmäksi ja pelasteta sen perusteella. Lapsista pidetään huolta ja heidät pelastetaan, mutta sillä ei ole mitään tekemistä kyllä keskustelussa olevan asuan kanssa.

No joo, tavallaan kyllä, miten kysymyksen käsittääkin. Kun puhutaan korkeintaan parivuotiaasta taaperosta, niin jokainen täysijärkinen vanhempi ymmärtänee missä siinä vaiheessa mennään. Seksi silloin tällöin kuuluu asiaan, normaali mieskin tajuaa ettei vaimo aiempaan tapaan pysty tai jaksa. Ja että parisuhdeaika on tuolloin kortilla mutta tasapainottuu myöhemmin. Ehkä itse olen ollut puolison valinnassa onnekas?

Kyllähän seksin määrän vähenemisen ja yhteisen ajan vähenemisen ymmärtää täysin. Mutta vielä 5 vuotta syntymän jälkeenkin hyvä jos kerran vuodessa on seksiä, ei joka vuosi niinkään usein, niin ei siinä kyllä ymmärrys riitä enää. Eikä kyllä ole läheisyyttäkään. Kyllä se rikkoo mielen jos rakastaan näkee päivittäin, mutta kaikki intiimi ja läheisyys on ei. Varmasti turhaanhan sitä odottaa ja toivoo että asiat muuttuisi. Kun se on sama sitten tekeekö mitään vai ei, niin silloin se on sama sitten olla tekemättä mitään. JOS olisi mitään positiivista vaikutusta enemmän tekemällä, ihan sama mitä, niin tekisin kyllä.

Kyllä seksiä toimivassa suhteessa on vähintään 3x viikossa. Saattaisin katsella viikkoja, mutta en todellakaan kuukausia tai vuosia, tilanteen muuttumista ennenkuin lähtisin etsimään uutta kumppania. Kerran erehdyin veivaamaan vuosikausia pihtaavan naisen kanssa joka kyllä osasi pankkitilin tyhjentää ja erossa viedä tuhkatkin pesästä, tätä ei vain tule koskaan enää tapahtumaan. Siinä vaiheessa kun seksi ja läheisyys loppuu niin parempi todeta samantien että suhde ei toimi, parempi mennä eri suuntiin.

Itse korvaisin sanan "viikko" sanalla "kuukausi". 3 kertaa seksiä viikossa kuulostaa enemmänkin suhteen ensimmäiseltä vuodelta.

Kolmisen kertaa (hyvää) seksiä kuukaudessa on pitkissä parisuhteissa varmaan sellainen määrä, johon suurin osa ihmisistä voisi olla tyytyväinen. Osa ehkä vähän vähempään, osa toivoisi ehkä hieman enemmän. Itse olen suhteessa, joka on toiminut 18 vuotta ja jossa seksiä on tuon verran, enkä oikeastaan toivo enempää.

Jos puhutaan tosiaan tilanteesta, jossa toimivan parisuhteen pitäisi olla - eli siis raskaus-, vauva- ja yöheräilyvuodet ovat takanapäin, kummallakaan ei ole isoja fyysisiä vaivoja, parisuhde toimii henkisellä tasolla, vastuunjaon tasolla ja taloudellisella tasolla - on mielestäni ihan tavanomaista ja normaalia toivoa, että seksiä olisi ehkä noin kerran viikossa, tai vaikkapa kolmisen kertaa kuussa.

Hyvässä, toimivassa parisuhteessa seksi tulee kuvioihin itsestään.

Itse miettisin lähinnä sitä, mitä parisuhteessa on vialla, jos kumppanille seksi ei yksinkertaisesti maistu (ei siis tarkoita tietenkään kuormittavia tilanteita, sairautta, tms). Suurimmaksi osaksi pitkissäkin parisuhteissa on säännöllinen seksielämä, joka toimii.

Säännöllisyys voi toki esimerkiksi iän myötä tarkoittaa harvempaa määrää seksikertoja, mutta sitä kuitenkin suhteessa on.

Kohta tietysti joku tulee kertomaan, että "hyvä parisuhde voi olla ilman seksielämääkin".

Kyllä, VOI olla. Mutta se on äärimmäisen epätodennäköistä - täysin seksittömistä parisuhteista noin 10% on onnellisia sellaisia. 90% seksittömistä parisuhteista on joko onnettomia tai vähintäänkin ei-onnellisia, lähinnä olosuhteiden pakosta yhdessä elämistä.

Joten jos parisuhteista 7-8% on totaaliseksittömiä (seksiä enintään muutamia kertoja vuodessa, ei edes kerran kuussa), onnellisessa JA seksittömässä parisuhteessa on ehkä 0,7-0,8% parisuhteessa olevista.

Tämä johtuu siitä, että yksinkertaisesti parisuhteessa on jotakin muuta vikaa - seksittömyys (jos siihen ei ole päädytty yhteisestä sopimuksesta) on useammin OIRE viallisesta parisuhteesta kuin asia, joka rikkoo "muuten hyvän parisuhteen"

Juuri näin. Jos rakastaa kumppaniaan ja haluaa hänelle hyvää, on aika epätodennäköistä että haluaa hänen elävän vasten tahtoaan seksitöntä elämää. Kun ajaudutaan tilanteeseen jossa seksi loppuu (ilman ainakin toisen tahtoa) kaikissa muodoissaan, on jotain isoa tapahtunut jo sitä ennen suhteen muilla osa-alueilla. Kyllä sitä puolisoa pystyy hellimään jos vain halua ja tahtoa riittää edes jonkin verran vaikka kuinka oltaisiin väsyneitäkin.

Ja juuri säännöllisyys pitää seksielämän parhaiten hengissä läpi vaikeampien vaiheiden. Jos seksi pääsee hiipumaan ja ikäänkuin unohtumaan suhteesta, se on paljon vaikeampi enää elvyttää kuin jos sitä olisi pidetty yllä edes jonkun verran.

Näinhän se on. Viimeistä kappaletta tarkentaisin vielä sen verran, että seksi ei yleensä hiivu tai unohdu parisuhteesta kuin toiselta osapuolelta (joka voi olla aivan yhtä hyvin mies kuin nainen).

Eikä seksielämän kuoleminen parisuhteessa ole useinkaan kovin seesteinen tai rauhallinen prosessi. Ei mitään hidasta ja rauhallista hiipumista, vaan tavattoman usein se tapahtuu monenlaisten kriisien seurauksena.

Seksielämän pakoton ja jopa yllätyksetön säännöllisyys on minusta hyvän parisuhteen ja seksielämän tae. Meillä puolisoni kanssa on vakiintunut tilanne, jossa kerran viikossa, sunnuntaisin, on ilta varattu hyvälle ja mahdollisimman kiireettömälle rakastelulle (mieluiten vähintään puoli tuntia). Se ei tarkoita, että sitä pitäisi olla joka sunnuntai, mutta oletus on, että sitä voisi olla. Ja jos syystä tai toisesta sitä ei ole - mikä tahansa syy on hyvä - asia nostetaan esille ja todetaan, että "ensi kerralla sitten". Jos seksiä ei ole, olemme useimmiten muuten vain intiimisti lähekkäin, esimerkiksi illalla viltin alla ilman paitoja sylikkäin (ilman seksuaalista kosketusta). Useimmiten sunnuntai-iltapäivän myötä pystymme molemmat pikku hiljaa virittäytymään sille taajuudelle - pienet kosketukset, katseet ja halaukset luovat odottavaa tunnelmaa.

Tämä on minusta tylsä, mutta hyvä tapa pitää seksielämä säännöllisenä ja toimivana. Seksistä ei ole tullut kummallekaan paineita, ja kieltäytyminen on ihan hyväksyttyä ja välillä toki tarpeellistakin, mutta fiilikset ja mahdollinen tarpeellinen syy seksin väliin jättämiselle pyritään tuomaan keskusteluun jo hyvissä ajoin, että kumpikaan ei turhaudu. Useimmiten fiiliksiä on molemmilla kovastikin. Tämä ei silti tarkoita, etteikö seksiä voisi olla joskus myös arjessa - välillä sitä voi olla jopa useamman kerran viikossakin - mutta se on kaikki "extraa", ja sunnuntai-illat ovat varsinaisesti seksielämämme perusta.

Naiset ovat lähtökohtaisesti oikeutettuja laittamaan seksin tauolle määrittelemättömäksi ajaksi, ja jos ei miehelle kelpaa niin se on miesvauva.

Taas näitä synkeitä kommentteja, jotka ihan oikeasti minusta eivät ole missään suhteessa tosielämän kanssa. 

Oikeassa elämässä on leijonanosa parisuhteista sellaisia, joissa naiset eivät pihtaa eivätkä laita seksiä tauolle määrittelemättömäksi ajaksi ihan kiusallaan. En minä enkä puolisoni ole koskaan kuullut tilanteesta, jossa nainen "pihtaisi seksiä", vaikka välillä melko avoimestikin puhumme ystäviemme kanssa parisuhteiden ongelmista ja kipukohdistakin. Jotkut ovat kertoneet, että parisuhteessa ei ole ollut "riittävästi sutinaa", mutta niissä tilanteissa syyt ovat johtuneet esimerkiksi pikkulapsiperheen elämästä, vaikeista synnytyksistä, sairauksista, lääkityksistä tai jostakin muusta asiasta.

Useimmiten naisten haluttomuus johtuu joko fyysisistä vaivoista, lääkityksestä, pikkulapsista tai ylipäätään huonosta parisuhteesta. Sen sijaan miehissä tuntuu olevan sellaisia, jotka "pihtaavat", eli ilman mitään erityistä syytä tai isoa ongelmaa parisuhteessa saattavat yksinkertaisesti olla joko täysin haluttomia naistaan kohtaan, tai ainakin ovat täysin välinpitämättömiä naisen nautinnosta silloin harvoin, kun seksiä haluavat - eli "pihtaavat" naisilta nautintoa.

Esimerkiksi eräs nainen kärsi haluttomuudesta edellisessä parisuhteessaan, mutta tuolloisessa tilanteessa hän oli sekä kahden pienen erityislapsen äiti, että itsekin vahvalla lääkityksellä. Nykyisessä parisuhteessaan tämä sama nainen puolestaan kärsii miehen totaalihaluttomuudesta - lapset ovat kasvaneet, ja hänen oma lääkityksensä on nykyisin minimissään, joten halut ovat palanneet - mutta miestä ei kiinnosta lainkaan. Mies on myös emotionaalisesti melko välinpitämätön, ei huomioi positiivisesti naista, eikä ole kertaakaan suostunut esimerkiksi hyväilemään puolisoaan seksuaalisesti, vaikka nainen on sitä pyytänyt.

Näin se menee. Esimerkiksi meillä ei ole seksiä, koska minä en halua. Miksikö en halua? Minulle jäi raskaudesta ja synnytyksestä jatkuvat kivut, jotka hankaloittavat kaikkea, jopa kävelemistä. Ei ne ole voimakkaat kivut, ja joo olen käynyt lääkärissä mutta niitä kipuja ei vain saa täysin pois. Lisäksi olen todella väsynyt yövalvomisista. Ja tärkein kaikista: meillä menee huonosti parisuhteessa, mies on loukannut minua useilla eri tavoilla eikä tilanne ole puhumisestani huolimatta parantunut. Jopa eroa välillä mietin, mutta olen tällä hetkellä liian väsynyt eroamaan. 

Mies valittaa että pihtaan. Olen kertonut suoraan, että en pihtaa vaan en halua seksiä, koska parisuhteemme on niin huono, olet loukannut minua liian pahasti ja olen liian väsynyt kun lapsi valvottaa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1075/1809 |
26.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olenko ainoa, joka on kokenut myös miehen puolelta tällaista? Löytyy hyvin usein ainakin eronneiden isien keskuudesta. Minulla oli tällainen mies, otti tällaisen ns perinteisen naisen roolin. Seksiäkin aloin haluta liian nopeasti synnytyksen jälkeen(!)

Ei hän halunnut tehdä kanssani yhtään mitään. No, telkkariseuraksi joskus kelpasin ja seksiäkin olisi sitten omien tarpeidensa mukaan halunnut. Ja harrastettiinkin, vaikka parisuhdetta ei käytännössä enää ollut.

Siinä vaiheessa kun minä istuin kerran auton takapenkillä ja mies kysyy vieressä istuvalta pikkutytöltä, että " rakas, mennäänkö tänään saunaan" aloin ajatella, että tää ei ole ihan tervettä. Mies on riippuvuussuhteessa lapsiinsa, 24t vuorokaudessa heidän kanssaan omalla viikollaan ( kyseessä siis eroisä). Kouluikäisten nukuttamiseen käyttää koko illan. Koska haluaa. Ei ymmärtänyt miksei sitten toisella viikolla riitä, että oltas kaksin katseltu telkkaria. Että kehtasin vielä toivoa, että hän olisi halunnut kanssani tehdä jotain muutakin.

Nyt saa mies keskittyä satasella lapsiinsa. Näitä on sitten tinderit pullollaan. Näille riittää, että voivat vapaaviikollaan pari kertaa käydä vakipanon luona ja siinä se. Ei heistä ole parisuhteeseen.

Olet vain mustasukkainen lapselle. Et kestä että joku muu on miehelle se tärkein. Aikuistu jo.

Kenenhän pitäisi aikuistua? Ei ole normaalia olla kiinni lapsessaan niin, että aikuisten väliset suhteet kärsivät. Jos aikuiselle tärkein sihde on omaan lapseen, on hän itse jämähtänyt lapsen tasolle eikä kykene aikuisten välisiin suhteisiin. On täysin ok olla myös mustasukkainen.

On ihan luonnollista että vanhemman tärkein suhde on omaan lapseen. Aika sydämetön on ihminen, jolle oma lapsi tulee vasta muiden tuttavuuksien jälkeen.

40% lapsista onkin käenpoikasia joten ne ovat miehelle muita tuttavuuksia.

Ehkä tässäkin on se tilanne.

Vierailija
1076/1809 |
26.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei sitten erota, jos tuo on niin s..tanan vaikeeta? Turhaa vänkytystä. Olkoon muija pentueensa kanssa onnellinen.

Miehen luonteesta päätellen hän on menestyvä. Ap on tyytyväinen yhteiseen kotiin yms. ja kyllä hän miestään rakastaa - hän ei vain tarvitse miestä psyykkisesti. Miehen tehtävä toistaiseksi on olla sivussa, tarjota perheelle perusedellytykset.

Mitä sä muka tiedät miehen luonteesta? Entä mistä tiedät että ap rakastaa miestä? Se rakastaa miehen tarjoamaa taloudellista turvaa.

Mitä sä muka tiedät mitään ap:n rakkaudesta? Et mitään silti väität, että ap rakastaisi miehen tarjoamaa taloudellista turvaa. Syytät muita kommentoijia siitä, että ne tekee olettamuksia ap:sta. Teet itse ihan samalla tavalla olettamuksia. Paitsi että sinun olettamukset on sävyltään ikävämpiä. 

Vierailija
1077/1809 |
26.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin itse antanut omalle miehelleni kenkää aikapäiviä sitten, jos hän ei priorisoisi lapsiamme ykköseksi.

Jos meidän koti olisi tulessa, kumpikin toivoisi että lapset pelastetaan ensin.

Tulipalossa nyt varsinaisesti ei ketään aseteta toista tärkeämmäksi ja pelasteta sen perusteella. Lapsista pidetään huolta ja heidät pelastetaan, mutta sillä ei ole mitään tekemistä kyllä keskustelussa olevan asuan kanssa.

No joo, tavallaan kyllä, miten kysymyksen käsittääkin. Kun puhutaan korkeintaan parivuotiaasta taaperosta, niin jokainen täysijärkinen vanhempi ymmärtänee missä siinä vaiheessa mennään. Seksi silloin tällöin kuuluu asiaan, normaali mieskin tajuaa ettei vaimo aiempaan tapaan pysty tai jaksa. Ja että parisuhdeaika on tuolloin kortilla mutta tasapainottuu myöhemmin. Ehkä itse olen ollut puolison valinnassa onnekas?

Kyllähän seksin määrän vähenemisen ja yhteisen ajan vähenemisen ymmärtää täysin. Mutta vielä 5 vuotta syntymän jälkeenkin hyvä jos kerran vuodessa on seksiä, ei joka vuosi niinkään usein, niin ei siinä kyllä ymmärrys riitä enää. Eikä kyllä ole läheisyyttäkään. Kyllä se rikkoo mielen jos rakastaan näkee päivittäin, mutta kaikki intiimi ja läheisyys on ei. Varmasti turhaanhan sitä odottaa ja toivoo että asiat muuttuisi. Kun se on sama sitten tekeekö mitään vai ei, niin silloin se on sama sitten olla tekemättä mitään. JOS olisi mitään positiivista vaikutusta enemmän tekemällä, ihan sama mitä, niin tekisin kyllä.

Kyllä seksiä toimivassa suhteessa on vähintään 3x viikossa. Saattaisin katsella viikkoja, mutta en todellakaan kuukausia tai vuosia, tilanteen muuttumista ennenkuin lähtisin etsimään uutta kumppania. Kerran erehdyin veivaamaan vuosikausia pihtaavan naisen kanssa joka kyllä osasi pankkitilin tyhjentää ja erossa viedä tuhkatkin pesästä, tätä ei vain tule koskaan enää tapahtumaan. Siinä vaiheessa kun seksi ja läheisyys loppuu niin parempi todeta samantien että suhde ei toimi, parempi mennä eri suuntiin.

Itse korvaisin sanan "viikko" sanalla "kuukausi". 3 kertaa seksiä viikossa kuulostaa enemmänkin suhteen ensimmäiseltä vuodelta.

Kolmisen kertaa (hyvää) seksiä kuukaudessa on pitkissä parisuhteissa varmaan sellainen määrä, johon suurin osa ihmisistä voisi olla tyytyväinen. Osa ehkä vähän vähempään, osa toivoisi ehkä hieman enemmän. Itse olen suhteessa, joka on toiminut 18 vuotta ja jossa seksiä on tuon verran, enkä oikeastaan toivo enempää.

Jos puhutaan tosiaan tilanteesta, jossa toimivan parisuhteen pitäisi olla - eli siis raskaus-, vauva- ja yöheräilyvuodet ovat takanapäin, kummallakaan ei ole isoja fyysisiä vaivoja, parisuhde toimii henkisellä tasolla, vastuunjaon tasolla ja taloudellisella tasolla - on mielestäni ihan tavanomaista ja normaalia toivoa, että seksiä olisi ehkä noin kerran viikossa, tai vaikkapa kolmisen kertaa kuussa.

Hyvässä, toimivassa parisuhteessa seksi tulee kuvioihin itsestään.

Itse miettisin lähinnä sitä, mitä parisuhteessa on vialla, jos kumppanille seksi ei yksinkertaisesti maistu (ei siis tarkoita tietenkään kuormittavia tilanteita, sairautta, tms). Suurimmaksi osaksi pitkissäkin parisuhteissa on säännöllinen seksielämä, joka toimii.

Säännöllisyys voi toki esimerkiksi iän myötä tarkoittaa harvempaa määrää seksikertoja, mutta sitä kuitenkin suhteessa on.

Kohta tietysti joku tulee kertomaan, että "hyvä parisuhde voi olla ilman seksielämääkin".

Kyllä, VOI olla. Mutta se on äärimmäisen epätodennäköistä - täysin seksittömistä parisuhteista noin 10% on onnellisia sellaisia. 90% seksittömistä parisuhteista on joko onnettomia tai vähintäänkin ei-onnellisia, lähinnä olosuhteiden pakosta yhdessä elämistä.

Joten jos parisuhteista 7-8% on totaaliseksittömiä (seksiä enintään muutamia kertoja vuodessa, ei edes kerran kuussa), onnellisessa JA seksittömässä parisuhteessa on ehkä 0,7-0,8% parisuhteessa olevista.

Tämä johtuu siitä, että yksinkertaisesti parisuhteessa on jotakin muuta vikaa - seksittömyys (jos siihen ei ole päädytty yhteisestä sopimuksesta) on useammin OIRE viallisesta parisuhteesta kuin asia, joka rikkoo "muuten hyvän parisuhteen"

Juuri näin. Jos rakastaa kumppaniaan ja haluaa hänelle hyvää, on aika epätodennäköistä että haluaa hänen elävän vasten tahtoaan seksitöntä elämää. Kun ajaudutaan tilanteeseen jossa seksi loppuu (ilman ainakin toisen tahtoa) kaikissa muodoissaan, on jotain isoa tapahtunut jo sitä ennen suhteen muilla osa-alueilla. Kyllä sitä puolisoa pystyy hellimään jos vain halua ja tahtoa riittää edes jonkin verran vaikka kuinka oltaisiin väsyneitäkin.

Ja juuri säännöllisyys pitää seksielämän parhaiten hengissä läpi vaikeampien vaiheiden. Jos seksi pääsee hiipumaan ja ikäänkuin unohtumaan suhteesta, se on paljon vaikeampi enää elvyttää kuin jos sitä olisi pidetty yllä edes jonkun verran.

Näinhän se on. Viimeistä kappaletta tarkentaisin vielä sen verran, että seksi ei yleensä hiivu tai unohdu parisuhteesta kuin toiselta osapuolelta (joka voi olla aivan yhtä hyvin mies kuin nainen).

Eikä seksielämän kuoleminen parisuhteessa ole useinkaan kovin seesteinen tai rauhallinen prosessi. Ei mitään hidasta ja rauhallista hiipumista, vaan tavattoman usein se tapahtuu monenlaisten kriisien seurauksena.

Seksielämän pakoton ja jopa yllätyksetön säännöllisyys on minusta hyvän parisuhteen ja seksielämän tae. Meillä puolisoni kanssa on vakiintunut tilanne, jossa kerran viikossa, sunnuntaisin, on ilta varattu hyvälle ja mahdollisimman kiireettömälle rakastelulle (mieluiten vähintään puoli tuntia). Se ei tarkoita, että sitä pitäisi olla joka sunnuntai, mutta oletus on, että sitä voisi olla. Ja jos syystä tai toisesta sitä ei ole - mikä tahansa syy on hyvä - asia nostetaan esille ja todetaan, että "ensi kerralla sitten". Jos seksiä ei ole, olemme useimmiten muuten vain intiimisti lähekkäin, esimerkiksi illalla viltin alla ilman paitoja sylikkäin (ilman seksuaalista kosketusta). Useimmiten sunnuntai-iltapäivän myötä pystymme molemmat pikku hiljaa virittäytymään sille taajuudelle - pienet kosketukset, katseet ja halaukset luovat odottavaa tunnelmaa.

Tämä on minusta tylsä, mutta hyvä tapa pitää seksielämä säännöllisenä ja toimivana. Seksistä ei ole tullut kummallekaan paineita, ja kieltäytyminen on ihan hyväksyttyä ja välillä toki tarpeellistakin, mutta fiilikset ja mahdollinen tarpeellinen syy seksin väliin jättämiselle pyritään tuomaan keskusteluun jo hyvissä ajoin, että kumpikaan ei turhaudu. Useimmiten fiiliksiä on molemmilla kovastikin. Tämä ei silti tarkoita, etteikö seksiä voisi olla joskus myös arjessa - välillä sitä voi olla jopa useamman kerran viikossakin - mutta se on kaikki "extraa", ja sunnuntai-illat ovat varsinaisesti seksielämämme perusta.

Naiset ovat lähtökohtaisesti oikeutettuja laittamaan seksin tauolle määrittelemättömäksi ajaksi, ja jos ei miehelle kelpaa niin se on miesvauva.

Taas näitä synkeitä kommentteja, jotka ihan oikeasti minusta eivät ole missään suhteessa tosielämän kanssa. 

Oikeassa elämässä on leijonanosa parisuhteista sellaisia, joissa naiset eivät pihtaa eivätkä laita seksiä tauolle määrittelemättömäksi ajaksi ihan kiusallaan. En minä enkä puolisoni ole koskaan kuullut tilanteesta, jossa nainen "pihtaisi seksiä", vaikka välillä melko avoimestikin puhumme ystäviemme kanssa parisuhteiden ongelmista ja kipukohdistakin. Jotkut ovat kertoneet, että parisuhteessa ei ole ollut "riittävästi sutinaa", mutta niissä tilanteissa syyt ovat johtuneet esimerkiksi pikkulapsiperheen elämästä, vaikeista synnytyksistä, sairauksista, lääkityksistä tai jostakin muusta asiasta.

Useimmiten naisten haluttomuus johtuu joko fyysisistä vaivoista, lääkityksestä, pikkulapsista tai ylipäätään huonosta parisuhteesta. Sen sijaan miehissä tuntuu olevan sellaisia, jotka "pihtaavat", eli ilman mitään erityistä syytä tai isoa ongelmaa parisuhteessa saattavat yksinkertaisesti olla joko täysin haluttomia naistaan kohtaan, tai ainakin ovat täysin välinpitämättömiä naisen nautinnosta silloin harvoin, kun seksiä haluavat - eli "pihtaavat" naisilta nautintoa.

Esimerkiksi eräs nainen kärsi haluttomuudesta edellisessä parisuhteessaan, mutta tuolloisessa tilanteessa hän oli sekä kahden pienen erityislapsen äiti, että itsekin vahvalla lääkityksellä. Nykyisessä parisuhteessaan tämä sama nainen puolestaan kärsii miehen totaalihaluttomuudesta - lapset ovat kasvaneet, ja hänen oma lääkityksensä on nykyisin minimissään, joten halut ovat palanneet - mutta miestä ei kiinnosta lainkaan. Mies on myös emotionaalisesti melko välinpitämätön, ei huomioi positiivisesti naista, eikä ole kertaakaan suostunut esimerkiksi hyväilemään puolisoaan seksuaalisesti, vaikka nainen on sitä pyytänyt.

Näin se menee. Esimerkiksi meillä ei ole seksiä, koska minä en halua. Miksikö en halua? Minulle jäi raskaudesta ja synnytyksestä jatkuvat kivut, jotka hankaloittavat kaikkea, jopa kävelemistä. Ei ne ole voimakkaat kivut, ja joo olen käynyt lääkärissä mutta niitä kipuja ei vain saa täysin pois. Lisäksi olen todella väsynyt yövalvomisista. Ja tärkein kaikista: meillä menee huonosti parisuhteessa, mies on loukannut minua useilla eri tavoilla eikä tilanne ole puhumisestani huolimatta parantunut. Jopa eroa välillä mietin, mutta olen tällä hetkellä liian väsynyt eroamaan. 

Mies valittaa että pihtaan. Olen kertonut suoraan, että en pihtaa vaan en halua seksiä, koska parisuhteemme on niin huono, olet loukannut minua liian pahasti ja olen liian väsynyt kun lapsi valvottaa. 

Käytät miestä lompakkona ja se on vain pakollinen paha että se hengittää.

Tyypillistä naisille

Vierailija
1078/1809 |
26.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen että tässä on tapahtunut jotain mitä ei kerrota aloituksessa, jotain parisuhteeseen liittyvää siis. Ap lienee pahasti pettynyt mieheensä lapsen hoidon jakamiseen liittyen, tai ehkä loukkaantunut siitä että mies juoksee menoissaan eikä ap saa koskaan omaa aikaa. Jotain tämän tyyppistä. Ja sen vuoksi ap on paennut vauvakuplaan. Ei tee mieli priorisoida parisuhdetta jos mies tuntuu itsekkäältä tai loukkaa jotenkin.

Aika tyly oletus, että olisi miehen vika, että ap on unohtunut vauvakuplaan. Kyllä se melko usein menee niin päin, että nainen jättää parisuhteen huomiotta vauvan vuoksi ihan miehen tekemisistä riippumatta.

Totta. Hyvää sinänsä, jos lapse on niin tärkeä: myöhemmin mies voi olla onnellinen, kun hänen lapsellaan ei ole psyykkisiä ongelmia. Lapsi sai kokea olevansa tärkein, ja voi hyvin.

Lapsi kehittyy täysin vinoon, jos hän on perheen tärkein. Lapsen kuuluu kehittyä näkemään normaali parisuhde, aikuisten vastuu ja velvollisuus, ei sitä miten hän saa kaiken. Sinun kaunis ajatus psyykkisten ongelmien välttämisestä, on narsistinen ja ahdistava todellisuus. Lapsi siirtää kaiken vääristyneen paskan omiin ihmissuhteisiinsa ja usein vielä omillekin lapsilleen. Takertuva ja kontrolloiva äiti on phinta mitä lapsella voi olla.

Vierailija
1079/1809 |
26.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin itse antanut omalle miehelleni kenkää aikapäiviä sitten, jos hän ei priorisoisi lapsiamme ykköseksi.

Jos meidän koti olisi tulessa, kumpikin toivoisi että lapset pelastetaan ensin.

Tulipalossa nyt varsinaisesti ei ketään aseteta toista tärkeämmäksi ja pelasteta sen perusteella. Lapsista pidetään huolta ja heidät pelastetaan, mutta sillä ei ole mitään tekemistä kyllä keskustelussa olevan asuan kanssa.

No joo, tavallaan kyllä, miten kysymyksen käsittääkin. Kun puhutaan korkeintaan parivuotiaasta taaperosta, niin jokainen täysijärkinen vanhempi ymmärtänee missä siinä vaiheessa mennään. Seksi silloin tällöin kuuluu asiaan, normaali mieskin tajuaa ettei vaimo aiempaan tapaan pysty tai jaksa. Ja että parisuhdeaika on tuolloin kortilla mutta tasapainottuu myöhemmin. Ehkä itse olen ollut puolison valinnassa onnekas?

Kyllähän seksin määrän vähenemisen ja yhteisen ajan vähenemisen ymmärtää täysin. Mutta vielä 5 vuotta syntymän jälkeenkin hyvä jos kerran vuodessa on seksiä, ei joka vuosi niinkään usein, niin ei siinä kyllä ymmärrys riitä enää. Eikä kyllä ole läheisyyttäkään. Kyllä se rikkoo mielen jos rakastaan näkee päivittäin, mutta kaikki intiimi ja läheisyys on ei. Varmasti turhaanhan sitä odottaa ja toivoo että asiat muuttuisi. Kun se on sama sitten tekeekö mitään vai ei, niin silloin se on sama sitten olla tekemättä mitään. JOS olisi mitään positiivista vaikutusta enemmän tekemällä, ihan sama mitä, niin tekisin kyllä.

Kyllä seksiä toimivassa suhteessa on vähintään 3x viikossa. Saattaisin katsella viikkoja, mutta en todellakaan kuukausia tai vuosia, tilanteen muuttumista ennenkuin lähtisin etsimään uutta kumppania. Kerran erehdyin veivaamaan vuosikausia pihtaavan naisen kanssa joka kyllä osasi pankkitilin tyhjentää ja erossa viedä tuhkatkin pesästä, tätä ei vain tule koskaan enää tapahtumaan. Siinä vaiheessa kun seksi ja läheisyys loppuu niin parempi todeta samantien että suhde ei toimi, parempi mennä eri suuntiin.

Itse korvaisin sanan "viikko" sanalla "kuukausi". 3 kertaa seksiä viikossa kuulostaa enemmänkin suhteen ensimmäiseltä vuodelta.

Kolmisen kertaa (hyvää) seksiä kuukaudessa on pitkissä parisuhteissa varmaan sellainen määrä, johon suurin osa ihmisistä voisi olla tyytyväinen. Osa ehkä vähän vähempään, osa toivoisi ehkä hieman enemmän. Itse olen suhteessa, joka on toiminut 18 vuotta ja jossa seksiä on tuon verran, enkä oikeastaan toivo enempää.

Jos puhutaan tosiaan tilanteesta, jossa toimivan parisuhteen pitäisi olla - eli siis raskaus-, vauva- ja yöheräilyvuodet ovat takanapäin, kummallakaan ei ole isoja fyysisiä vaivoja, parisuhde toimii henkisellä tasolla, vastuunjaon tasolla ja taloudellisella tasolla - on mielestäni ihan tavanomaista ja normaalia toivoa, että seksiä olisi ehkä noin kerran viikossa, tai vaikkapa kolmisen kertaa kuussa.

Hyvässä, toimivassa parisuhteessa seksi tulee kuvioihin itsestään.

Itse miettisin lähinnä sitä, mitä parisuhteessa on vialla, jos kumppanille seksi ei yksinkertaisesti maistu (ei siis tarkoita tietenkään kuormittavia tilanteita, sairautta, tms). Suurimmaksi osaksi pitkissäkin parisuhteissa on säännöllinen seksielämä, joka toimii.

Säännöllisyys voi toki esimerkiksi iän myötä tarkoittaa harvempaa määrää seksikertoja, mutta sitä kuitenkin suhteessa on.

Kohta tietysti joku tulee kertomaan, että "hyvä parisuhde voi olla ilman seksielämääkin".

Kyllä, VOI olla. Mutta se on äärimmäisen epätodennäköistä - täysin seksittömistä parisuhteista noin 10% on onnellisia sellaisia. 90% seksittömistä parisuhteista on joko onnettomia tai vähintäänkin ei-onnellisia, lähinnä olosuhteiden pakosta yhdessä elämistä.

Joten jos parisuhteista 7-8% on totaaliseksittömiä (seksiä enintään muutamia kertoja vuodessa, ei edes kerran kuussa), onnellisessa JA seksittömässä parisuhteessa on ehkä 0,7-0,8% parisuhteessa olevista.

Tämä johtuu siitä, että yksinkertaisesti parisuhteessa on jotakin muuta vikaa - seksittömyys (jos siihen ei ole päädytty yhteisestä sopimuksesta) on useammin OIRE viallisesta parisuhteesta kuin asia, joka rikkoo "muuten hyvän parisuhteen"

Juuri näin. Jos rakastaa kumppaniaan ja haluaa hänelle hyvää, on aika epätodennäköistä että haluaa hänen elävän vasten tahtoaan seksitöntä elämää. Kun ajaudutaan tilanteeseen jossa seksi loppuu (ilman ainakin toisen tahtoa) kaikissa muodoissaan, on jotain isoa tapahtunut jo sitä ennen suhteen muilla osa-alueilla. Kyllä sitä puolisoa pystyy hellimään jos vain halua ja tahtoa riittää edes jonkin verran vaikka kuinka oltaisiin väsyneitäkin.

Ja juuri säännöllisyys pitää seksielämän parhaiten hengissä läpi vaikeampien vaiheiden. Jos seksi pääsee hiipumaan ja ikäänkuin unohtumaan suhteesta, se on paljon vaikeampi enää elvyttää kuin jos sitä olisi pidetty yllä edes jonkun verran.

Näinhän se on. Viimeistä kappaletta tarkentaisin vielä sen verran, että seksi ei yleensä hiivu tai unohdu parisuhteesta kuin toiselta osapuolelta (joka voi olla aivan yhtä hyvin mies kuin nainen).

Eikä seksielämän kuoleminen parisuhteessa ole useinkaan kovin seesteinen tai rauhallinen prosessi. Ei mitään hidasta ja rauhallista hiipumista, vaan tavattoman usein se tapahtuu monenlaisten kriisien seurauksena.

Seksielämän pakoton ja jopa yllätyksetön säännöllisyys on minusta hyvän parisuhteen ja seksielämän tae. Meillä puolisoni kanssa on vakiintunut tilanne, jossa kerran viikossa, sunnuntaisin, on ilta varattu hyvälle ja mahdollisimman kiireettömälle rakastelulle (mieluiten vähintään puoli tuntia). Se ei tarkoita, että sitä pitäisi olla joka sunnuntai, mutta oletus on, että sitä voisi olla. Ja jos syystä tai toisesta sitä ei ole - mikä tahansa syy on hyvä - asia nostetaan esille ja todetaan, että "ensi kerralla sitten". Jos seksiä ei ole, olemme useimmiten muuten vain intiimisti lähekkäin, esimerkiksi illalla viltin alla ilman paitoja sylikkäin (ilman seksuaalista kosketusta). Useimmiten sunnuntai-iltapäivän myötä pystymme molemmat pikku hiljaa virittäytymään sille taajuudelle - pienet kosketukset, katseet ja halaukset luovat odottavaa tunnelmaa.

Tämä on minusta tylsä, mutta hyvä tapa pitää seksielämä säännöllisenä ja toimivana. Seksistä ei ole tullut kummallekaan paineita, ja kieltäytyminen on ihan hyväksyttyä ja välillä toki tarpeellistakin, mutta fiilikset ja mahdollinen tarpeellinen syy seksin väliin jättämiselle pyritään tuomaan keskusteluun jo hyvissä ajoin, että kumpikaan ei turhaudu. Useimmiten fiiliksiä on molemmilla kovastikin. Tämä ei silti tarkoita, etteikö seksiä voisi olla joskus myös arjessa - välillä sitä voi olla jopa useamman kerran viikossakin - mutta se on kaikki "extraa", ja sunnuntai-illat ovat varsinaisesti seksielämämme perusta.

Naiset ovat lähtökohtaisesti oikeutettuja laittamaan seksin tauolle määrittelemättömäksi ajaksi, ja jos ei miehelle kelpaa niin se on miesvauva.

Taas näitä synkeitä kommentteja, jotka ihan oikeasti minusta eivät ole missään suhteessa tosielämän kanssa. 

Oikeassa elämässä on leijonanosa parisuhteista sellaisia, joissa naiset eivät pihtaa eivätkä laita seksiä tauolle määrittelemättömäksi ajaksi ihan kiusallaan. En minä enkä puolisoni ole koskaan kuullut tilanteesta, jossa nainen "pihtaisi seksiä", vaikka välillä melko avoimestikin puhumme ystäviemme kanssa parisuhteiden ongelmista ja kipukohdistakin. Jotkut ovat kertoneet, että parisuhteessa ei ole ollut "riittävästi sutinaa", mutta niissä tilanteissa syyt ovat johtuneet esimerkiksi pikkulapsiperheen elämästä, vaikeista synnytyksistä, sairauksista, lääkityksistä tai jostakin muusta asiasta.

Useimmiten naisten haluttomuus johtuu joko fyysisistä vaivoista, lääkityksestä, pikkulapsista tai ylipäätään huonosta parisuhteesta. Sen sijaan miehissä tuntuu olevan sellaisia, jotka "pihtaavat", eli ilman mitään erityistä syytä tai isoa ongelmaa parisuhteessa saattavat yksinkertaisesti olla joko täysin haluttomia naistaan kohtaan, tai ainakin ovat täysin välinpitämättömiä naisen nautinnosta silloin harvoin, kun seksiä haluavat - eli "pihtaavat" naisilta nautintoa.

Esimerkiksi eräs nainen kärsi haluttomuudesta edellisessä parisuhteessaan, mutta tuolloisessa tilanteessa hän oli sekä kahden pienen erityislapsen äiti, että itsekin vahvalla lääkityksellä. Nykyisessä parisuhteessaan tämä sama nainen puolestaan kärsii miehen totaalihaluttomuudesta - lapset ovat kasvaneet, ja hänen oma lääkityksensä on nykyisin minimissään, joten halut ovat palanneet - mutta miestä ei kiinnosta lainkaan. Mies on myös emotionaalisesti melko välinpitämätön, ei huomioi positiivisesti naista, eikä ole kertaakaan suostunut esimerkiksi hyväilemään puolisoaan seksuaalisesti, vaikka nainen on sitä pyytänyt.

Ei ne miehetkään "pihtaa" seksiä. Yleensä takana on ihan samalla tavalla väsymystä, stressiä, terveyshuolia tai ongelmia parisuhteessa. Niitä ei vain yleensä jakseta ottaa tosissaan.

Olen aivan varma, että tuolla miehelläkin on ongelmia eikä vaan huvikseen ole tuollainen.

Vierailija
1080/1809 |
26.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei sitten erota, jos tuo on niin s..tanan vaikeeta? Turhaa vänkytystä. Olkoon muija pentueensa kanssa onnellinen.

Miehen luonteesta päätellen hän on menestyvä. Ap on tyytyväinen yhteiseen kotiin yms. ja kyllä hän miestään rakastaa - hän ei vain tarvitse miestä psyykkisesti. Miehen tehtävä toistaiseksi on olla sivussa, tarjota perheelle perusedellytykset.

Mitä sä muka tiedät miehen luonteesta? Entä mistä tiedät että ap rakastaa miestä? Se rakastaa miehen tarjoamaa taloudellista turvaa.

Mitä sä muka tiedät mitään ap:n rakkaudesta? Et mitään silti väität, että ap rakastaisi miehen tarjoamaa taloudellista turvaa. Syytät muita kommentoijia siitä, että ne tekee olettamuksia ap:sta. Teet itse ihan samalla tavalla olettamuksia. Paitsi että sinun olettamukset on sävyltään ikävämpiä. 

Aivan, teen samalla tavalla olettamuksia. Ne ovat sinusta sävyltään ikävämpiä koska ne kohdistuvat naiseen negatiivisesti, eikä mieheen.

Oletko analysoinut mistä tarpeesi haukkua ja syyttää miehiä kaikista ongelmistasi voisi johtua?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kaksi kaksi