Mieheni on vihainen kun olen priorisoitunut lapsen parisuhteemme edelle. Mutta miten muuten se voisi mennä?

Mies ehkä olisi valmis siihen, että lapsi kokee itsensä vähän arvottomaksi, jotta hän itse ei kokisi oloaan niin syrjityksi (kuin mitä oikeasti on). Mutta vaimo ei tähän kompromissiin suostu, lapsen psyykkisen hyvinvoinnin kustannusella. Vaimo ei osaa tasapainotella lapsen ja miehen eri tarpeiden välillä. Hänen itsetuntonsa ei riitä siihen. Hän uhraa velvollisuutensa miestään kohtaan, ollakseen edes hyvä äiti!

Vierailija kirjoitti:

Mies ehkä olisi valmis siihen, että lapsi kokee itsensä vähän arvottomaksi, jotta hän itse ei kokisi oloaan niin syrjityksi (kuin mitä oikeasti on). Mutta vaimo ei tähän kompromissiin suostu, lapsen psyykkisen hyvinvoinnin kustannusella. Vaimo ei osaa tasapainotella lapsen ja miehen eri tarpeiden välillä. Hänen itsetuntonsa ei riitä siihen. Hän uhraa velvollisuutensa miestään kohtaan, ollakseen edes hyvä äiti!

Mitkä ihmeen velvollisuudet miestä kohtaan? Ei parisuhteessa ole mitään velvollisuuksia toista kohtaan. On vain tahtoa tehdä toiselle kivoja asioita. Ja jos menee huonosti se tahto katoaa.

Vierailija kirjoitti:

Oma mies töistä tultuaan saattaa heti huudella kuulumiset jo ulko-ovelta. Jos olen keittiössä, kuten usein olen, en kuule, jos liesituuletin on päällä ja lasken vettä. Huudan etten kuule, mies vastaa samalla äänenvoimakkuudella mitä aiemmin, ja kun huudan, etten kuule vieläkään, mies saattaa möksähtää ja sanoa ei mitään. Mies voisi ihan hyvin odottaa muutaman minuutin, että ollaan kumpikin pöydän ääressä. Aloittajan mies lienee samaa sorttia.

Ja tämä on niin vaikea ongelma, että millään ette saa tätä ratkaistua? Mahtaa olla kommunikaatiossa ongelmia sitten muutenkin aika paljon.

Kaikki perustuu siihen, että ap ei koe itseään riittäväksi mutta äitinä hän on hyödyllinen. Mies ei tarvitse lasta kelvatakseen ihmisenä. Hän tietää selkeästi, mitä vaimolta vaatii. Vaimo torjuu tämän, sillä hän ei voi tehdä kahta asiaa huonosti - hänen täytyy olla edes hyvä äiti. Mies ei tajua, että vaimolla on trauma, ja luulee ettei vaimo rakasta häntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin itse antanut omalle miehelleni kenkää aikapäiviä sitten, jos hän ei priorisoisi lapsiamme ykköseksi.

Jos meidän koti olisi tulessa, kumpikin toivoisi että lapset pelastetaan ensin.

Tulipalossa nyt varsinaisesti ei ketään aseteta toista tärkeämmäksi ja pelasteta sen perusteella. Lapsista pidetään huolta ja heidät pelastetaan, mutta sillä ei ole mitään tekemistä kyllä keskustelussa olevan asuan kanssa.

No joo, tavallaan kyllä, miten kysymyksen käsittääkin. Kun puhutaan korkeintaan parivuotiaasta taaperosta, niin jokainen täysijärkinen vanhempi ymmärtänee missä siinä vaiheessa mennään. Seksi silloin tällöin kuuluu asiaan, normaali mieskin tajuaa ettei vaimo aiempaan tapaan pysty tai jaksa. Ja että parisuhdeaika on tuolloin kortilla mutta tasapainottuu myöhemmin. Ehkä itse olen ollut puolison valinnassa onnekas?

Kyllähän seksin määrän vähenemisen ja yhteisen ajan vähenemisen ymmärtää täysin. Mutta vielä 5 vuotta syntymän jälkeenkin hyvä jos kerran vuodessa on seksiä, ei joka vuosi niinkään usein, niin ei siinä kyllä ymmärrys riitä enää. Eikä kyllä ole läheisyyttäkään. Kyllä se rikkoo mielen jos rakastaan näkee päivittäin, mutta kaikki intiimi ja läheisyys on ei. Varmasti turhaanhan sitä odottaa ja toivoo että asiat muuttuisi. Kun se on sama sitten tekeekö mitään vai ei, niin silloin se on sama sitten olla tekemättä mitään. JOS olisi mitään positiivista vaikutusta enemmän tekemällä, ihan sama mitä, niin tekisin kyllä.

Kyllä seksiä toimivassa suhteessa on vähintään 3x viikossa. Saattaisin katsella viikkoja, mutta en todellakaan kuukausia tai vuosia, tilanteen muuttumista ennenkuin lähtisin etsimään uutta kumppania. Kerran erehdyin veivaamaan vuosikausia pihtaavan naisen kanssa joka kyllä osasi pankkitilin tyhjentää ja erossa viedä tuhkatkin pesästä, tätä ei vain tule koskaan enää tapahtumaan. Siinä vaiheessa kun seksi ja läheisyys loppuu niin parempi todeta samantien että suhde ei toimi, parempi mennä eri suuntiin.

Itse korvaisin sanan "viikko" sanalla "kuukausi". 3 kertaa seksiä viikossa kuulostaa enemmänkin suhteen ensimmäiseltä vuodelta.

Kolmisen kertaa (hyvää) seksiä kuukaudessa on pitkissä parisuhteissa varmaan sellainen määrä, johon suurin osa ihmisistä voisi olla tyytyväinen. Osa ehkä vähän vähempään, osa toivoisi ehkä hieman enemmän. Itse olen suhteessa, joka on toiminut 18 vuotta ja jossa seksiä on tuon verran, enkä oikeastaan toivo enempää.

Jos puhutaan tosiaan tilanteesta, jossa toimivan parisuhteen pitäisi olla - eli siis raskaus-, vauva- ja yöheräilyvuodet ovat takanapäin, kummallakaan ei ole isoja fyysisiä vaivoja, parisuhde toimii henkisellä tasolla, vastuunjaon tasolla ja taloudellisella tasolla - on mielestäni ihan tavanomaista ja normaalia toivoa, että seksiä olisi ehkä noin kerran viikossa, tai vaikkapa kolmisen kertaa kuussa.

Hyvässä, toimivassa parisuhteessa seksi tulee kuvioihin itsestään.

Itse miettisin lähinnä sitä, mitä parisuhteessa on vialla, jos kumppanille seksi ei yksinkertaisesti maistu (ei siis tarkoita tietenkään kuormittavia tilanteita, sairautta, tms). Suurimmaksi osaksi pitkissäkin parisuhteissa on säännöllinen seksielämä, joka toimii.

Säännöllisyys voi toki esimerkiksi iän myötä tarkoittaa harvempaa määrää seksikertoja, mutta sitä kuitenkin suhteessa on.

Kohta tietysti joku tulee kertomaan, että "hyvä parisuhde voi olla ilman seksielämääkin".

Kyllä, VOI olla. Mutta se on äärimmäisen epätodennäköistä - täysin seksittömistä parisuhteista noin 10% on onnellisia sellaisia. 90% seksittömistä parisuhteista on joko onnettomia tai vähintäänkin ei-onnellisia, lähinnä olosuhteiden pakosta yhdessä elämistä.

Joten jos parisuhteista 7-8% on totaaliseksittömiä (seksiä enintään muutamia kertoja vuodessa, ei edes kerran kuussa), onnellisessa JA seksittömässä parisuhteessa on ehkä 0,7-0,8% parisuhteessa olevista.

Tämä johtuu siitä, että yksinkertaisesti parisuhteessa on jotakin muuta vikaa - seksittömyys (jos siihen ei ole päädytty yhteisestä sopimuksesta) on useammin OIRE viallisesta parisuhteesta kuin asia, joka rikkoo "muuten hyvän parisuhteen". 

Juuri näin. Jos rakastaa kumppaniaan ja haluaa hänelle hyvää, on aika epätodennäköistä että haluaa hänen elävän vasten tahtoaan seksitöntä elämää. Kun ajaudutaan tilanteeseen jossa seksi loppuu (ilman ainakin toisen tahtoa) kaikissa muodoissaan, on jotain isoa tapahtunut jo sitä ennen suhteen muilla osa-alueilla. Kyllä sitä puolisoa pystyy hellimään jos vain halua ja tahtoa riittää edes jonkin verran vaikka kuinka oltaisiin väsyneitäkin.

Ja juuri säännöllisyys pitää seksielämän parhaiten hengissä läpi vaikeampien vaiheiden. Jos seksi pääsee hiipumaan ja ikäänkuin unohtumaan suhteesta, se on paljon vaikeampi enää elvyttää kuin jos sitä olisi pidetty yllä edes jonkun verran.

Näinhän se on. Viimeistä kappaletta tarkentaisin vielä sen verran, että seksi ei yleensä hiivu tai unohdu parisuhteesta kuin toiselta osapuolelta (joka voi olla aivan yhtä hyvin mies kuin nainen).

Eikä seksielämän kuoleminen parisuhteessa ole useinkaan kovin seesteinen tai rauhallinen prosessi. Ei mitään hidasta ja rauhallista hiipumista, vaan tavattoman usein se tapahtuu monenlaisten kriisien seurauksena.

Seksielämän pakoton ja jopa yllätyksetön säännöllisyys on minusta hyvän parisuhteen ja seksielämän tae. Meillä puolisoni kanssa on vakiintunut tilanne, jossa kerran viikossa, sunnuntaisin, on ilta varattu hyvälle ja mahdollisimman kiireettömälle rakastelulle (mieluiten vähintään puoli tuntia). Se ei tarkoita, että sitä pitäisi olla joka sunnuntai, mutta oletus on, että sitä voisi olla. Ja jos syystä tai toisesta sitä ei ole - mikä tahansa syy on hyvä - asia nostetaan esille ja todetaan, että "ensi kerralla sitten". Jos seksiä ei ole, olemme useimmiten muuten vain intiimisti lähekkäin, esimerkiksi illalla viltin alla ilman paitoja sylikkäin (ilman seksuaalista kosketusta). Useimmiten sunnuntai-iltapäivän myötä pystymme molemmat pikku hiljaa virittäytymään sille taajuudelle - pienet kosketukset, katseet ja halaukset luovat odottavaa tunnelmaa.

Tämä on minusta tylsä, mutta hyvä tapa pitää seksielämä säännöllisenä ja toimivana. Seksistä ei ole tullut kummallekaan paineita, ja kieltäytyminen on ihan hyväksyttyä ja välillä toki tarpeellistakin, mutta fiilikset ja mahdollinen tarpeellinen syy seksin väliin jättämiselle pyritään tuomaan keskusteluun jo hyvissä ajoin, että kumpikaan ei turhaudu. Useimmiten fiiliksiä on molemmilla kovastikin. Tämä ei silti tarkoita, etteikö seksiä voisi olla joskus myös arjessa - välillä sitä voi olla jopa useamman kerran viikossakin - mutta se on kaikki "extraa", ja sunnuntai-illat ovat varsinaisesti seksielämämme perusta.

Vierailija kirjoitti:

Lapsiperheessä pieni lapsi menee puolison edelle. Äidin ja isän - vanhempien - perustehtäviin kuuluu omista lapsista huolehtiminen, lastenhoito ja lastenkasvatus. Jos isä ei halua hoitaa omia lapsiaan eikä isä ota vastuuta lastenkasvatuksesta ja kodista, niin silloin hänen kannattaa katsoa peiliin. Lapsiperheessä on vakavan kehityskeskustelun paikka.

Suomessa äiti on edelleen usein päävastuussa lapsista ja kodista. Äiti hoitaa lapset kotona. Äiti laittaa kotona ruoat. Äiti siivoaa kodin. Äiti huolehtii lasten arjesta ja päivärytmistä. Äiti huolehtii lasten koulunkäynnistä ja osallistuu vanhempainiltoihin. Äiti hankkii lapsille vaatteet, kengät ja harrastusvälineet. Äiti kuljettaa lapsia kerhoihin ja harrastuksiin.

Edelleen on isiä, jotka laistavat lastenhoidon, lastenkasvatuksen ja kotityöt. Mies voi tuoda myös oman lapsuudenkotinsa huonoja roolimalleja omaan perheeseen. Henkisesti ja fyysisesti poissaolevan isän roolimalli on vahingollinen. Menneitten vuosikymmenien sovinistinen hierarkia ei sovi nykyajan lapsiperheeseen.

Itse kukin voi tässäkohtaan tarkasti harkita miten feministinen hierarkia sopii nykyajan lapsiperheeseen jos se peilikuva ei sovi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jakakaa lapsen hoito siten, että kumpikin tekee yhtä paljon ja, että kummallekin vanhemmalle jää yhtä paljon omaa aikaa, esim. 1 h päivässä. Silloin saat levättyä itse ja voitte viettää yhteistä aikaa illalla, kun lapsi menee nukkumaan.

Mies tekee pitkää päivää töissä. Ei minulla ole ollut sellaista omaa rentoutumisaikaa vauvan syntymän jälkeen ollenkaan. Päiväunien aikana en siis ole päässyt itse lepäämään, koska pitää työntää vaunuja. Töiden jälkeen kun mies on hetken lapsen kanssa menee se aika minulla ihan omien asioiden hoitamiseen: maksan laskuja, käyn suihkussa, kirjoitan muutamat viestit, saatan laittaa ruokaa tai vaikka leikata varpaankynnet ja mitä näitä nyt on, pieniä asioita joita nyt vain pitää hoitaa. Ap

Vauva oppii siihen mihin opetetaan. Aloitapas opettelu, ettet työntele vaunuja, kyllä se lapsi nukkuu,kunhan huomaa ettei ihan joka inahdukseen saakaan äitiä viereensä. Ja jos kerran on jo 2-vuotias, niin eikös se oma sänky ole ihan hyvä päiväunipaikka. Enkä kyllä enää 2-vuotiasta muutenkaan vaunuissa nukuttaisi, paitsi jos ollaan reissussa ja siellä väsähtää. Väsymystä saa ulkona puistossa muiden lasten kanssa touhutessa, saat samalla omaa aikaa jutella muiden siellä olevien vanhempien kanssa.

Minun vauva oli sellainen joka nukkui vain liikkuvissa vaunuissa ja raskastahan se oli. Sain noita neuvoja että kyllä vauva oppii nukkumaan muutenkin kun vain opetat. Ja minähän yritin. En työnnellyt vaunuja vaan laitoin nukkumaan ulos vaunuihin paikoilleen. Ja yritin opettaa omaan sänkyyn päiväunille. Lopputulos oli että vauva ei enää nukkunut päiväunia. Meni monta päivää noissa opetteluissa niin että yksiäkään päiväunia vauva ei nukkunut. Nukahteli kyllä syliin koska oli niin väsynyt mutta heti kun laski sänkyyn niin heräsi eikä enää nukkunut. Hän ei kertakaikkiaan koskaan nukkunut muualla kuin liikkuvissa vaunuissa päiväunia. Ja koska se toinen vaihtoehto oli että ei nuku ollenkaan niin pakko oli niitä vaunuja työntää.

Mistä olet tällaisia neuvoja kuullut, että vauvan kuuluisi nukkua ilman liikettä? VAUVAA EI SAA VÄKISIN OPETTAA LUONNOTTOMIIN ASIOIHIN.

Minulla on ollut vauva, joka nukkui vain sylissä kannettaessa, ei edes vaunuissa. Myöhemmin selvisi, että vauvalla oli paha refluksi, jonka alkusyy oli ruoka-allergia. Ruokavalion korjaaminen ja tyynyt sun muut pääpuolta nostavat toimet auttoivat, sitten lapsi nukkui paremmin.

Niin kauan kuin vauvaa valvotti kipu, ei mikään _opettaminen_ olisi auttanut asiaa. Se olisi vain aiheuttanut lisää kärsimystä kaikille. Onneksi emme hirveästi edes yrittäneet noudattaa opettamisneuvoja, vaan etsimme sitäkin pontevammin johtolankoja siihen, miten vauvalla olisi parempi olla. Siinä meni oma aikansa, kun vauvalla ei ole mitään näyttöruutua otsassa.

Voitte puhua seksin määrästä, mutta ehkä miestä alkaa kyllästyttää katsella, kuinka hänen kodissaan elää erillinen perhe. Vaimo tekee oikein, kun hoitaa velvollisuutensa olla hyvä äiti. Mieskin tekee oikein, kun osaa olla vaativa.

Vierailija kirjoitti:

Perheessä, jossa jokainen kunnioittaa toista, ei huudeta mistään asiasta. Kun toiselle haluaa kertoa jotain, käyttäydytään sivistyneesti, ja mennään luo. Lapsistakin tuntuu turvallisemmalta, kun vanhemmat eivät karju (oli aihe mikä tahansa).

Tämä on totta. Emme ole puolisoni kanssa ikinä karjuneet toisillemme. Sen sijaan lapsien ja lemmikkien osalta sitä emme ole pystyneet välttämään..

Vierailija kirjoitti:

Kaikki perustuu siihen, että ap ei koe itseään riittäväksi mutta äitinä hän on hyödyllinen. Mies ei tarvitse lasta kelvatakseen ihmisenä. Hän tietää selkeästi, mitä vaimolta vaatii. Vaimo torjuu tämän, sillä hän ei voi tehdä kahta asiaa huonosti - hänen täytyy olla edes hyvä äiti. Mies ei tajua, että vaimolla on trauma, ja luulee ettei vaimo rakasta häntä.

Kun ap huutaa "PAINU NYT VATTUUN SIITÄ" kun mies tulee kotiin ja haluaisi kertoa päivästään niin rakkaus on aika kaukana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jakakaa lapsen hoito siten, että kumpikin tekee yhtä paljon ja, että kummallekin vanhemmalle jää yhtä paljon omaa aikaa, esim. 1 h päivässä. Silloin saat levättyä itse ja voitte viettää yhteistä aikaa illalla, kun lapsi menee nukkumaan.

Mies tekee pitkää päivää töissä. Ei minulla ole ollut sellaista omaa rentoutumisaikaa vauvan syntymän jälkeen ollenkaan. Päiväunien aikana en siis ole päässyt itse lepäämään, koska pitää työntää vaunuja. Töiden jälkeen kun mies on hetken lapsen kanssa menee se aika minulla ihan omien asioiden hoitamiseen: maksan laskuja, käyn suihkussa, kirjoitan muutamat viestit, saatan laittaa ruokaa tai vaikka leikata varpaankynnet ja mitä näitä nyt on, pieniä asioita joita nyt vain pitää hoitaa. Ap

Vauva oppii siihen mihin opetetaan. Aloitapas opettelu, ettet työntele vaunuja, kyllä se lapsi nukkuu,kunhan huomaa ettei ihan joka inahdukseen saakaan äitiä viereensä. Ja jos kerran on jo 2-vuotias, niin eikös se oma sänky ole ihan hyvä päiväunipaikka. Enkä kyllä enää 2-vuotiasta muutenkaan vaunuissa nukuttaisi, paitsi jos ollaan reissussa ja siellä väsähtää. Väsymystä saa ulkona puistossa muiden lasten kanssa touhutessa, saat samalla omaa aikaa jutella muiden siellä olevien vanhempien kanssa.

Minun vauva oli sellainen joka nukkui vain liikkuvissa vaunuissa ja raskastahan se oli. Sain noita neuvoja että kyllä vauva oppii nukkumaan muutenkin kun vain opetat. Ja minähän yritin. En työnnellyt vaunuja vaan laitoin nukkumaan ulos vaunuihin paikoilleen. Ja yritin opettaa omaan sänkyyn päiväunille. Lopputulos oli että vauva ei enää nukkunut päiväunia. Meni monta päivää noissa opetteluissa niin että yksiäkään päiväunia vauva ei nukkunut. Nukahteli kyllä syliin koska oli niin väsynyt mutta heti kun laski sänkyyn niin heräsi eikä enää nukkunut. Hän ei kertakaikkiaan koskaan nukkunut muualla kuin liikkuvissa vaunuissa päiväunia. Ja koska se toinen vaihtoehto oli että ei nuku ollenkaan niin pakko oli niitä vaunuja työntää.

Mistä olet tällaisia neuvoja kuullut, että vauvan kuuluisi nukkua ilman liikettä? VAUVAA EI SAA VÄKISIN OPETTAA LUONNOTTOMIIN ASIOIHIN.

Minulla on ollut vauva, joka nukkui vain sylissä kannettaessa, ei edes vaunuissa. Myöhemmin selvisi, että vauvalla oli paha refluksi, jonka alkusyy oli ruoka-allergia. Ruokavalion korjaaminen ja tyynyt sun muut pääpuolta nostavat toimet auttoivat, sitten lapsi nukkui paremmin.

Niin kauan kuin vauvaa valvotti kipu, ei mikään _opettaminen_ olisi auttanut asiaa. Se olisi vain aiheuttanut lisää kärsimystä kaikille. Onneksi emme hirveästi edes yrittäneet noudattaa opettamisneuvoja, vaan etsimme sitäkin pontevammin johtolankoja siihen, miten vauvalla olisi parempi olla. Siinä meni oma aikansa, kun vauvalla ei ole mitään näyttöruutua otsassa.

VAUVAN VÄKISIN OPETTAMINEN ON VÄKIVALTAA.

Mulle jäi sellainen kuva, että AP on sopeutunut saapuneeseen perheenjäseneen, mutta mies ei ole. Vauva muuttaa pakostakin parisuhteen dynamiikkaa, kun se pieni ihminen ei pärjää ilman vanhempaa. Mies koittaa yhä elää samassa dynamiikassa kuin ennen lasta, mutta se on mahdotonta. Vauva vaatii enemmän huomiota ja aikaa, mikä on johtanut siihen, että mies on mustasukkainen omalle vauvalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki perustuu siihen, että ap ei koe itseään riittäväksi mutta äitinä hän on hyödyllinen. Mies ei tarvitse lasta kelvatakseen ihmisenä. Hän tietää selkeästi, mitä vaimolta vaatii. Vaimo torjuu tämän, sillä hän ei voi tehdä kahta asiaa huonosti - hänen täytyy olla edes hyvä äiti. Mies ei tajua, että vaimolla on trauma, ja luulee ettei vaimo rakasta häntä.

Kun ap huutaa "PAINU NYT VATTUUN SIITÄ" kun mies tulee kotiin ja haluaisi kertoa päivästään niin rakkaus on aika kaukana.

Menes jonne muualle tarinoimaan. Mitään tuollaista ei ap ole kirjoittanut. Tiedät ihan hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olenko ainoa, joka on kokenut myös miehen puolelta tällaista? Löytyy hyvin usein ainakin eronneiden isien keskuudesta. Minulla oli tällainen mies, otti tällaisen ns perinteisen naisen roolin. Seksiäkin aloin haluta liian nopeasti synnytyksen jälkeen(!)

Ei hän halunnut tehdä kanssani yhtään mitään. No, telkkariseuraksi joskus kelpasin ja seksiäkin olisi sitten omien tarpeidensa mukaan halunnut. Ja harrastettiinkin, vaikka parisuhdetta ei käytännössä enää ollut.

Siinä vaiheessa kun minä istuin kerran auton takapenkillä ja mies kysyy vieressä istuvalta pikkutytöltä, että " rakas, mennäänkö tänään saunaan" aloin ajatella, että tää ei ole ihan tervettä. Mies on riippuvuussuhteessa lapsiinsa, 24t vuorokaudessa heidän kanssaan omalla viikollaan ( kyseessä siis eroisä). Kouluikäisten nukuttamiseen käyttää koko illan. Koska haluaa. Ei ymmärtänyt miksei sitten toisella viikolla riitä, että oltas kaksin katseltu telkkaria. Että kehtasin vielä toivoa, että hän olisi halunnut kanssani tehdä jotain muutakin.

Nyt saa mies keskittyä satasella lapsiinsa. Näitä on sitten tinderit pullollaan. Näille riittää, että voivat vapaaviikollaan pari kertaa käydä vakipanon luona ja siinä se. Ei heistä ole parisuhteeseen.

Olet vain mustasukkainen lapselle. Et kestä että joku muu on miehelle se tärkein. Aikuistu jo.

Kenenhän pitäisi aikuistua? Ei ole normaalia olla kiinni lapsessaan niin, että aikuisten väliset suhteet kärsivät. Jos aikuiselle tärkein sihde on omaan lapseen, on hän itse jämähtänyt lapsen tasolle eikä kykene aikuisten välisiin suhteisiin. On täysin ok olla myös mustasukkainen.

On ihan luonnollista että vanhemman tärkein suhde on omaan lapseen. Aika sydämetön on ihminen, jolle oma lapsi tulee vasta muiden tuttavuuksien jälkeen.

Avioero on tavallinen ratkaisu. Naista ei perhe-elämä kiinnosta. Lapsi ja lapsi vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin itse antanut omalle miehelleni kenkää aikapäiviä sitten, jos hän ei priorisoisi lapsiamme ykköseksi.

Jos meidän koti olisi tulessa, kumpikin toivoisi että lapset pelastetaan ensin.

Tulipalossa nyt varsinaisesti ei ketään aseteta toista tärkeämmäksi ja pelasteta sen perusteella. Lapsista pidetään huolta ja heidät pelastetaan, mutta sillä ei ole mitään tekemistä kyllä keskustelussa olevan asuan kanssa.

No joo, tavallaan kyllä, miten kysymyksen käsittääkin. Kun puhutaan korkeintaan parivuotiaasta taaperosta, niin jokainen täysijärkinen vanhempi ymmärtänee missä siinä vaiheessa mennään. Seksi silloin tällöin kuuluu asiaan, normaali mieskin tajuaa ettei vaimo aiempaan tapaan pysty tai jaksa. Ja että parisuhdeaika on tuolloin kortilla mutta tasapainottuu myöhemmin. Ehkä itse olen ollut puolison valinnassa onnekas?

Kyllähän seksin määrän vähenemisen ja yhteisen ajan vähenemisen ymmärtää täysin. Mutta vielä 5 vuotta syntymän jälkeenkin hyvä jos kerran vuodessa on seksiä, ei joka vuosi niinkään usein, niin ei siinä kyllä ymmärrys riitä enää. Eikä kyllä ole läheisyyttäkään. Kyllä se rikkoo mielen jos rakastaan näkee päivittäin, mutta kaikki intiimi ja läheisyys on ei. Varmasti turhaanhan sitä odottaa ja toivoo että asiat muuttuisi. Kun se on sama sitten tekeekö mitään vai ei, niin silloin se on sama sitten olla tekemättä mitään. JOS olisi mitään positiivista vaikutusta enemmän tekemällä, ihan sama mitä, niin tekisin kyllä.

Kyllä seksiä toimivassa suhteessa on vähintään 3x viikossa. Saattaisin katsella viikkoja, mutta en todellakaan kuukausia tai vuosia, tilanteen muuttumista ennenkuin lähtisin etsimään uutta kumppania. Kerran erehdyin veivaamaan vuosikausia pihtaavan naisen kanssa joka kyllä osasi pankkitilin tyhjentää ja erossa viedä tuhkatkin pesästä, tätä ei vain tule koskaan enää tapahtumaan. Siinä vaiheessa kun seksi ja läheisyys loppuu niin parempi todeta samantien että suhde ei toimi, parempi mennä eri suuntiin.

Itse korvaisin sanan "viikko" sanalla "kuukausi". 3 kertaa seksiä viikossa kuulostaa enemmänkin suhteen ensimmäiseltä vuodelta.

Kolmisen kertaa (hyvää) seksiä kuukaudessa on pitkissä parisuhteissa varmaan sellainen määrä, johon suurin osa ihmisistä voisi olla tyytyväinen. Osa ehkä vähän vähempään, osa toivoisi ehkä hieman enemmän. Itse olen suhteessa, joka on toiminut 18 vuotta ja jossa seksiä on tuon verran, enkä oikeastaan toivo enempää.

Jos puhutaan tosiaan tilanteesta, jossa toimivan parisuhteen pitäisi olla - eli siis raskaus-, vauva- ja yöheräilyvuodet ovat takanapäin, kummallakaan ei ole isoja fyysisiä vaivoja, parisuhde toimii henkisellä tasolla, vastuunjaon tasolla ja taloudellisella tasolla - on mielestäni ihan tavanomaista ja normaalia toivoa, että seksiä olisi ehkä noin kerran viikossa, tai vaikkapa kolmisen kertaa kuussa.

Hyvässä, toimivassa parisuhteessa seksi tulee kuvioihin itsestään.

Itse miettisin lähinnä sitä, mitä parisuhteessa on vialla, jos kumppanille seksi ei yksinkertaisesti maistu (ei siis tarkoita tietenkään kuormittavia tilanteita, sairautta, tms). Suurimmaksi osaksi pitkissäkin parisuhteissa on säännöllinen seksielämä, joka toimii.

Säännöllisyys voi toki esimerkiksi iän myötä tarkoittaa harvempaa määrää seksikertoja, mutta sitä kuitenkin suhteessa on.

Kohta tietysti joku tulee kertomaan, että "hyvä parisuhde voi olla ilman seksielämääkin".

Kyllä, VOI olla. Mutta se on äärimmäisen epätodennäköistä - täysin seksittömistä parisuhteista noin 10% on onnellisia sellaisia. 90% seksittömistä parisuhteista on joko onnettomia tai vähintäänkin ei-onnellisia, lähinnä olosuhteiden pakosta yhdessä elämistä.

Joten jos parisuhteista 7-8% on totaaliseksittömiä (seksiä enintään muutamia kertoja vuodessa, ei edes kerran kuussa), onnellisessa JA seksittömässä parisuhteessa on ehkä 0,7-0,8% parisuhteessa olevista.

Tämä johtuu siitä, että yksinkertaisesti parisuhteessa on jotakin muuta vikaa - seksittömyys (jos siihen ei ole päädytty yhteisestä sopimuksesta) on useammin OIRE viallisesta parisuhteesta kuin asia, joka rikkoo "muuten hyvän parisuhteen". 

Juuri näin. Jos rakastaa kumppaniaan ja haluaa hänelle hyvää, on aika epätodennäköistä että haluaa hänen elävän vasten tahtoaan seksitöntä elämää. Kun ajaudutaan tilanteeseen jossa seksi loppuu (ilman ainakin toisen tahtoa) kaikissa muodoissaan, on jotain isoa tapahtunut jo sitä ennen suhteen muilla osa-alueilla. Kyllä sitä puolisoa pystyy hellimään jos vain halua ja tahtoa riittää edes jonkin verran vaikka kuinka oltaisiin väsyneitäkin.

Ja juuri säännöllisyys pitää seksielämän parhaiten hengissä läpi vaikeampien vaiheiden. Jos seksi pääsee hiipumaan ja ikäänkuin unohtumaan suhteesta, se on paljon vaikeampi enää elvyttää kuin jos sitä olisi pidetty yllä edes jonkun verran.

Näinhän se on. Viimeistä kappaletta tarkentaisin vielä sen verran, että seksi ei yleensä hiivu tai unohdu parisuhteesta kuin toiselta osapuolelta (joka voi olla aivan yhtä hyvin mies kuin nainen).

Eikä seksielämän kuoleminen parisuhteessa ole useinkaan kovin seesteinen tai rauhallinen prosessi. Ei mitään hidasta ja rauhallista hiipumista, vaan tavattoman usein se tapahtuu monenlaisten kriisien seurauksena.

Seksielämän pakoton ja jopa yllätyksetön säännöllisyys on minusta hyvän parisuhteen ja seksielämän tae. Meillä puolisoni kanssa on vakiintunut tilanne, jossa kerran viikossa, sunnuntaisin, on ilta varattu hyvälle ja mahdollisimman kiireettömälle rakastelulle (mieluiten vähintään puoli tuntia). Se ei tarkoita, että sitä pitäisi olla joka sunnuntai, mutta oletus on, että sitä voisi olla. Ja jos syystä tai toisesta sitä ei ole - mikä tahansa syy on hyvä - asia nostetaan esille ja todetaan, että "ensi kerralla sitten". Jos seksiä ei ole, olemme useimmiten muuten vain intiimisti lähekkäin, esimerkiksi illalla viltin alla ilman paitoja sylikkäin (ilman seksuaalista kosketusta). Useimmiten sunnuntai-iltapäivän myötä pystymme molemmat pikku hiljaa virittäytymään sille taajuudelle - pienet kosketukset, katseet ja halaukset luovat odottavaa tunnelmaa.

Tämä on minusta tylsä, mutta hyvä tapa pitää seksielämä säännöllisenä ja toimivana. Seksistä ei ole tullut kummallekaan paineita, ja kieltäytyminen on ihan hyväksyttyä ja välillä toki tarpeellistakin, mutta fiilikset ja mahdollinen tarpeellinen syy seksin väliin jättämiselle pyritään tuomaan keskusteluun jo hyvissä ajoin, että kumpikaan ei turhaudu. Useimmiten fiiliksiä on molemmilla kovastikin. Tämä ei silti tarkoita, etteikö seksiä voisi olla joskus myös arjessa - välillä sitä voi olla jopa useamman kerran viikossakin - mutta se on kaikki "extraa", ja sunnuntai-illat ovat varsinaisesti seksielämämme perusta.

Naiset ovat lähtökohtaisesti oikeutettuja laittamaan seksin tauolle määrittelemättömäksi ajaksi, ja jos ei miehelle kelpaa niin se on miesvauva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki perustuu siihen, että ap ei koe itseään riittäväksi mutta äitinä hän on hyödyllinen. Mies ei tarvitse lasta kelvatakseen ihmisenä. Hän tietää selkeästi, mitä vaimolta vaatii. Vaimo torjuu tämän, sillä hän ei voi tehdä kahta asiaa huonosti - hänen täytyy olla edes hyvä äiti. Mies ei tajua, että vaimolla on trauma, ja luulee ettei vaimo rakasta häntä.

Kun ap huutaa "PAINU NYT VATTUUN SIITÄ" kun mies tulee kotiin ja haluaisi kertoa päivästään niin rakkaus on aika kaukana.

Niinkö kertoi, en tiennyt. Hyvä että hänkin pystyy puolustautumaan - todella törkeää, jos mies yrittänyt väkisin kertoa asioita. Se on joko kiusaamista tai sitten neuroottista, jälkimmäisessä tapauksessa neuroosia ei tietenkään käsitellä oikein.

Vierailija kirjoitti:

Luulen että tässä on tapahtunut jotain mitä ei kerrota aloituksessa, jotain parisuhteeseen liittyvää siis. Ap lienee pahasti pettynyt mieheensä lapsen hoidon jakamiseen liittyen, tai ehkä loukkaantunut siitä että mies juoksee menoissaan eikä ap saa koskaan omaa aikaa. Jotain tämän tyyppistä. Ja sen vuoksi ap on paennut vauvakuplaan. Ei tee mieli priorisoida parisuhdetta jos mies tuntuu itsekkäältä tai loukkaa jotenkin.

Aika tyly oletus, että olisi miehen vika, että ap on unohtunut vauvakuplaan. Kyllä se melko usein menee niin päin, että nainen jättää parisuhteen huomiotta vauvan vuoksi ihan miehen tekemisistä riippumatta.

Vierailija kirjoitti:

Avioero on tavallinen ratkaisu. Naista ei perhe-elämä kiinnosta. Lapsi ja lapsi vaan.

Hyvin tiivistetty

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen että tässä on tapahtunut jotain mitä ei kerrota aloituksessa, jotain parisuhteeseen liittyvää siis. Ap lienee pahasti pettynyt mieheensä lapsen hoidon jakamiseen liittyen, tai ehkä loukkaantunut siitä että mies juoksee menoissaan eikä ap saa koskaan omaa aikaa. Jotain tämän tyyppistä. Ja sen vuoksi ap on paennut vauvakuplaan. Ei tee mieli priorisoida parisuhdetta jos mies tuntuu itsekkäältä tai loukkaa jotenkin.

Aika tyly oletus, että olisi miehen vika, että ap on unohtunut vauvakuplaan. Kyllä se melko usein menee niin päin, että nainen jättää parisuhteen huomiotta vauvan vuoksi ihan miehen tekemisistä riippumatta.

Kaikihan on aina miehen vika.

Mikä pelle sä oot kun et tuota myönnä?