Mieheni on vihainen kun olen priorisoitunut lapsen parisuhteemme edelle. Mutta miten muuten se voisi mennä?

Olet tyypillinen nainen, joka kiristämällä saa miehen lapsentekoon. Sitten tyrkkäät miehen syrjään ja tukahdutat lapsen tuolla omistamishalullasi. Kun miehesi oikeutetusti jättää sinut, sinä katkeroidut ja kiristät tapaamisoikeuksilla ja elatusavuilla miestäsi. Oletko nyt tyytyväinen, kun olet tuhonnut miehesi elämän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkä keskustelu, mutta useimmat taisi missata olennaisen:

Ap on väsynyt, koska ei saa koskaan kunnolla nukkua eikä saa koskaan kunnolla omaa aikaa rentoutumista varten. Uupunut. Ja mies on vihainen. Ei taida ap:n väsymys miehen vihoittelusta vähentyä vaan päinvastoin. Uskoisin, että vihainen mies aiheuttaa ap:lle vain pahan parisuhdeuupumuksenkin tuon lapsiarkiuupumuksen päälle. Eikä ap:ta enää edes kiinnosta panostaa parisuhteeseen kun kumppanina on vihoitteleva äijä.

Ap (kuvitteellinen) on kyvytön keskittymään sekä lapseen että mieheen, sillä hänen kommunikointinsa miehen kanssa ei toimi: mies on liian dominoiva, ap liian alistuva. Ap on vetäytynyt siihen mikä toimii: lapsen kanssa ap on tasaveroisessa ihmissuhteessa.

Miehen kanssa ap kokee tulevansa jyrätyksi. Mies puolestaan kokee, että ap keskittyy "autistisesti" vain osaan perhettä. Ap ei pysty tätä muuttamaan, hän ignooraa miehen, sillä ei psyykkisesti riitä olemaan koko perheen käytettävissä (trauma).

Jos ap yrittää jakaa huomiotaan tässä kolmiodraamassa... hän tulee lapsensa nähden "nokituksi" - eikä pysty olemaan läsnä enää kummallekkaan. Edes itselleen. Ap siis jatkossakin elää kuplassa lapsensa ympärillä, pakenee lapsen maailmaan, joka ei suinkaan ole lapsen kannalta huono oikein tehtynä. Mies hakee haluamaansa huomiota muualta, ellei sitä jo ole tehnyt; hän rakastaa perhettään mutta on tinkimätön luonne. 

Ap:n olo helpottaa viimeistään sitten, kun lapsi täyttää 10 vuotta.

Ongelma on asenteessa toista kohtaan omien tarpeiden tyydyttäjänä. Mies haluaa sen huomion vaimoltaan, mutta vaimo haluaa antaa sen kaiken lapselleen, koska miehen vaatimus on lasta jyräävä. Vaimo koki velvollisuudekseen tehdä valinta: vauvan tarve on kriittisempi.

Lisäksi: antaakohan mies mitään huomiota ap:lle? Kyseleeköhän mies koskaan ap:n kuulumisia vai vaatii vain ap:ta kuuntelemaan omiaan, kesken imetyksenkin…

No mitäpä luulet? Kyseleekö kukaan sun kuulumisia, jos ei ät itse tule kuulluksi? Ei varmasti. Miksi parisuhde eroaisi ystävyyssuhteista esim.?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin itse antanut omalle miehelleni kenkää aikapäiviä sitten, jos hän ei priorisoisi lapsiamme ykköseksi.

Jos meidän koti olisi tulessa, kumpikin toivoisi että lapset pelastetaan ensin.

Tulipalossa nyt varsinaisesti ei ketään aseteta toista tärkeämmäksi ja pelasteta sen perusteella. Lapsista pidetään huolta ja heidät pelastetaan, mutta sillä ei ole mitään tekemistä kyllä keskustelussa olevan asuan kanssa.

No joo, tavallaan kyllä, miten kysymyksen käsittääkin. Kun puhutaan korkeintaan parivuotiaasta taaperosta, niin jokainen täysijärkinen vanhempi ymmärtänee missä siinä vaiheessa mennään. Seksi silloin tällöin kuuluu asiaan, normaali mieskin tajuaa ettei vaimo aiempaan tapaan pysty tai jaksa. Ja että parisuhdeaika on tuolloin kortilla mutta tasapainottuu myöhemmin. Ehkä itse olen ollut puolison valinnassa onnekas?

Kyllähän seksin määrän vähenemisen ja yhteisen ajan vähenemisen ymmärtää täysin. Mutta vielä 5 vuotta syntymän jälkeenkin hyvä jos kerran vuodessa on seksiä, ei joka vuosi niinkään usein, niin ei siinä kyllä ymmärrys riitä enää. Eikä kyllä ole läheisyyttäkään. Kyllä se rikkoo mielen jos rakastaan näkee päivittäin, mutta kaikki intiimi ja läheisyys on ei. Varmasti turhaanhan sitä odottaa ja toivoo että asiat muuttuisi. Kun se on sama sitten tekeekö mitään vai ei, niin silloin se on sama sitten olla tekemättä mitään. JOS olisi mitään positiivista vaikutusta enemmän tekemällä, ihan sama mitä, niin tekisin kyllä.

Kyllä seksiä toimivassa suhteessa on vähintään 3x viikossa. Saattaisin katsella viikkoja, mutta en todellakaan kuukausia tai vuosia, tilanteen muuttumista ennenkuin lähtisin etsimään uutta kumppania. Kerran erehdyin veivaamaan vuosikausia pihtaavan naisen kanssa joka kyllä osasi pankkitilin tyhjentää ja erossa viedä tuhkatkin pesästä, tätä ei vain tule koskaan enää tapahtumaan. Siinä vaiheessa kun seksi ja läheisyys loppuu niin parempi todeta samantien että suhde ei toimi, parempi mennä eri suuntiin.

Itse korvaisin sanan "viikko" sanalla "kuukausi". 3 kertaa seksiä viikossa kuulostaa enemmänkin suhteen ensimmäiseltä vuodelta.

Kolmisen kertaa (hyvää) seksiä kuukaudessa on pitkissä parisuhteissa varmaan sellainen määrä, johon suurin osa ihmisistä voisi olla tyytyväinen. Osa ehkä vähän vähempään, osa toivoisi ehkä hieman enemmän. Itse olen suhteessa, joka on toiminut 18 vuotta ja jossa seksiä on tuon verran, enkä oikeastaan toivo enempää.

Jos puhutaan tosiaan tilanteesta, jossa toimivan parisuhteen pitäisi olla - eli siis raskaus-, vauva- ja yöheräilyvuodet ovat takanapäin, kummallakaan ei ole isoja fyysisiä vaivoja, parisuhde toimii henkisellä tasolla, vastuunjaon tasolla ja taloudellisella tasolla - on mielestäni ihan tavanomaista ja normaalia toivoa, että seksiä olisi ehkä noin kerran viikossa, tai vaikkapa kolmisen kertaa kuussa.

Hyvässä, toimivassa parisuhteessa seksi tulee kuvioihin itsestään.

Itse miettisin lähinnä sitä, mitä parisuhteessa on vialla, jos kumppanille seksi ei yksinkertaisesti maistu (ei siis tarkoita tietenkään kuormittavia tilanteita, sairautta, tms). Suurimmaksi osaksi pitkissäkin parisuhteissa on säännöllinen seksielämä, joka toimii.

Säännöllisyys voi toki esimerkiksi iän myötä tarkoittaa harvempaa määrää seksikertoja, mutta sitä kuitenkin suhteessa on.

Kohta tietysti joku tulee kertomaan, että "hyvä parisuhde voi olla ilman seksielämääkin".

Kyllä, VOI olla. Mutta se on äärimmäisen epätodennäköistä - täysin seksittömistä parisuhteista noin 10% on onnellisia sellaisia. 90% seksittömistä parisuhteista on joko onnettomia tai vähintäänkin ei-onnellisia, lähinnä olosuhteiden pakosta yhdessä elämistä.

Joten jos parisuhteista 7-8% on totaaliseksittömiä (seksiä enintään muutamia kertoja vuodessa, ei edes kerran kuussa), onnellisessa JA seksittömässä parisuhteessa on ehkä 0,7-0,8% parisuhteessa olevista.

Tämä johtuu siitä, että yksinkertaisesti parisuhteessa on jotakin muuta vikaa - seksittömyys (jos siihen ei ole päädytty yhteisestä sopimuksesta) on useammin OIRE viallisesta parisuhteesta kuin asia, joka rikkoo "muuten hyvän parisuhteen". 

Juuri näin. Jos rakastaa kumppaniaan ja haluaa hänelle hyvää, on aika epätodennäköistä että haluaa hänen elävän vasten tahtoaan seksitöntä elämää. Kun ajaudutaan tilanteeseen jossa seksi loppuu (ilman ainakin toisen tahtoa) kaikissa muodoissaan, on jotain isoa tapahtunut jo sitä ennen suhteen muilla osa-alueilla. Kyllä sitä puolisoa pystyy hellimään jos vain halua ja tahtoa riittää edes jonkin verran vaikka kuinka oltaisiin väsyneitäkin.

Ja juuri säännöllisyys pitää seksielämän parhaiten hengissä läpi vaikeampien vaiheiden. Jos seksi pääsee hiipumaan ja ikäänkuin unohtumaan suhteesta, se on paljon vaikeampi enää elvyttää kuin jos sitä olisi pidetty yllä edes jonkun verran.

Näinhän se on. Viimeistä kappaletta tarkentaisin vielä sen verran, että seksi ei yleensä hiivu tai unohdu parisuhteesta kuin toiselta osapuolelta (joka voi olla aivan yhtä hyvin mies kuin nainen).

Eikä seksielämän kuoleminen parisuhteessa ole useinkaan kovin seesteinen tai rauhallinen prosessi. Ei mitään hidasta ja rauhallista hiipumista, vaan tavattoman usein se tapahtuu monenlaisten kriisien seurauksena.

Seksielämän pakoton ja jopa yllätyksetön säännöllisyys on minusta hyvän parisuhteen ja seksielämän tae. Meillä puolisoni kanssa on vakiintunut tilanne, jossa kerran viikossa, sunnuntaisin, on ilta varattu hyvälle ja mahdollisimman kiireettömälle rakastelulle (mieluiten vähintään puoli tuntia). Se ei tarkoita, että sitä pitäisi olla joka sunnuntai, mutta oletus on, että sitä voisi olla. Ja jos syystä tai toisesta sitä ei ole - mikä tahansa syy on hyvä - asia nostetaan esille ja todetaan, että "ensi kerralla sitten". Jos seksiä ei ole, olemme useimmiten muuten vain intiimisti lähekkäin, esimerkiksi illalla viltin alla ilman paitoja sylikkäin (ilman seksuaalista kosketusta). Useimmiten sunnuntai-iltapäivän myötä pystymme molemmat pikku hiljaa virittäytymään sille taajuudelle - pienet kosketukset, katseet ja halaukset luovat odottavaa tunnelmaa.

Tämä on minusta tylsä, mutta hyvä tapa pitää seksielämä säännöllisenä ja toimivana. Seksistä ei ole tullut kummallekaan paineita, ja kieltäytyminen on ihan hyväksyttyä ja välillä toki tarpeellistakin, mutta fiilikset ja mahdollinen tarpeellinen syy seksin väliin jättämiselle pyritään tuomaan keskusteluun jo hyvissä ajoin, että kumpikaan ei turhaudu. Useimmiten fiiliksiä on molemmilla kovastikin. Tämä ei silti tarkoita, etteikö seksiä voisi olla joskus myös arjessa - välillä sitä voi olla jopa useamman kerran viikossakin - mutta se on kaikki "extraa", ja sunnuntai-illat ovat varsinaisesti seksielämämme perusta.

Naiset ovat lähtökohtaisesti oikeutettuja laittamaan seksin tauolle määrittelemättömäksi ajaksi, ja jos ei miehelle kelpaa niin se on miesvauva.

Taas näitä synkeitä kommentteja, jotka ihan oikeasti minusta eivät ole missään suhteessa tosielämän kanssa. 

Oikeassa elämässä on leijonanosa parisuhteista sellaisia, joissa naiset eivät pihtaa eivätkä laita seksiä tauolle määrittelemättömäksi ajaksi ihan kiusallaan. En minä enkä puolisoni ole koskaan kuullut tilanteesta, jossa nainen "pihtaisi seksiä", vaikka välillä melko avoimestikin puhumme ystäviemme kanssa parisuhteiden ongelmista ja kipukohdistakin. Jotkut ovat kertoneet, että parisuhteessa ei ole ollut "riittävästi sutinaa", mutta niissä tilanteissa syyt ovat johtuneet esimerkiksi pikkulapsiperheen elämästä, vaikeista synnytyksistä, sairauksista, lääkityksistä tai jostakin muusta asiasta.

Useimmiten naisten haluttomuus johtuu joko fyysisistä vaivoista, lääkityksestä, pikkulapsista tai ylipäätään huonosta parisuhteesta. Sen sijaan miehissä tuntuu olevan sellaisia, jotka "pihtaavat", eli ilman mitään erityistä syytä tai isoa ongelmaa parisuhteessa saattavat yksinkertaisesti olla joko täysin haluttomia naistaan kohtaan, tai ainakin ovat täysin välinpitämättömiä naisen nautinnosta silloin harvoin, kun seksiä haluavat - eli "pihtaavat" naisilta nautintoa.

Esimerkiksi eräs nainen kärsi haluttomuudesta edellisessä parisuhteessaan, mutta tuolloisessa tilanteessa hän oli sekä kahden pienen erityislapsen äiti, että itsekin vahvalla lääkityksellä. Nykyisessä parisuhteessaan tämä sama nainen puolestaan kärsii miehen totaalihaluttomuudesta - lapset ovat kasvaneet, ja hänen oma lääkityksensä on nykyisin minimissään, joten halut ovat palanneet - mutta miestä ei kiinnosta lainkaan. Mies on myös emotionaalisesti melko välinpitämätön, ei huomioi positiivisesti naista, eikä ole kertaakaan suostunut esimerkiksi hyväilemään puolisoaan seksuaalisesti, vaikka nainen on sitä pyytänyt.

Näin se menee. Esimerkiksi meillä ei ole seksiä, koska minä en halua. Miksikö en halua? Minulle jäi raskaudesta ja synnytyksestä jatkuvat kivut, jotka hankaloittavat kaikkea, jopa kävelemistä. Ei ne ole voimakkaat kivut, ja joo olen käynyt lääkärissä mutta niitä kipuja ei vain saa täysin pois. Lisäksi olen todella väsynyt yövalvomisista. Ja tärkein kaikista: meillä menee huonosti parisuhteessa, mies on loukannut minua useilla eri tavoilla eikä tilanne ole puhumisestani huolimatta parantunut. Jopa eroa välillä mietin, mutta olen tällä hetkellä liian väsynyt eroamaan. 

Mies valittaa että pihtaan. Olen kertonut suoraan, että en pihtaa vaan en halua seksiä, koska parisuhteemme on niin huono, olet loukannut minua liian pahasti ja olen liian väsynyt kun lapsi valvottaa. 

Käytät miestä lompakkona ja se on vain pakollinen paha että se hengittää.

Tyypillistä naisille

Tarkoitatko siis, että jos "antaisin" miehelle vaikka hän on loukannut minua pahasti, vaikka kärsin kivuista ja väsymyksestä ja vaikka mieltäni vaivaa isot parisuhdeongelmamme, niin silloin en käyttäisi miestä lompakkona, kun "maksaisin" vastineena makkarissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei sitten erota, jos tuo on niin s..tanan vaikeeta? Turhaa vänkytystä. Olkoon muija pentueensa kanssa onnellinen.

Miehen luonteesta päätellen hän on menestyvä. Ap on tyytyväinen yhteiseen kotiin yms. ja kyllä hän miestään rakastaa - hän ei vain tarvitse miestä psyykkisesti. Miehen tehtävä toistaiseksi on olla sivussa, tarjota perheelle perusedellytykset.

Mitä sä muka tiedät miehen luonteesta? Entä mistä tiedät että ap rakastaa miestä? Se rakastaa miehen tarjoamaa taloudellista turvaa.

Stereotyyppinen pari. (Ja miksi taloudellisen turvan rakastaminen olisi huonompaa rakkautta? Se saattaa vahvistaa käsitystä toisesta esim. älykkäänä ihmisenä.)

Kysytkö vakavissasi "miksi" ?

Vierailija kirjoitti:

Olet tyypillinen nainen, joka kiristämällä saa miehen lapsentekoon. Sitten tyrkkäät miehen syrjään ja tukahdutat lapsen tuolla omistamishalullasi. Kun miehesi oikeutetusti jättää sinut, sinä katkeroidut ja kiristät tapaamisoikeuksilla ja elatusavuilla miestäsi. Oletko nyt tyytyväinen, kun olet tuhonnut miehesi elämän?

Olemme tyytyväisiä, saimme mitä halusimme ja miehen elämä ei ole minkään arvoinen.

-naiset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin itse antanut omalle miehelleni kenkää aikapäiviä sitten, jos hän ei priorisoisi lapsiamme ykköseksi.

Jos meidän koti olisi tulessa, kumpikin toivoisi että lapset pelastetaan ensin.

Tulipalossa nyt varsinaisesti ei ketään aseteta toista tärkeämmäksi ja pelasteta sen perusteella. Lapsista pidetään huolta ja heidät pelastetaan, mutta sillä ei ole mitään tekemistä kyllä keskustelussa olevan asuan kanssa.

No joo, tavallaan kyllä, miten kysymyksen käsittääkin. Kun puhutaan korkeintaan parivuotiaasta taaperosta, niin jokainen täysijärkinen vanhempi ymmärtänee missä siinä vaiheessa mennään. Seksi silloin tällöin kuuluu asiaan, normaali mieskin tajuaa ettei vaimo aiempaan tapaan pysty tai jaksa. Ja että parisuhdeaika on tuolloin kortilla mutta tasapainottuu myöhemmin. Ehkä itse olen ollut puolison valinnassa onnekas?

Kyllähän seksin määrän vähenemisen ja yhteisen ajan vähenemisen ymmärtää täysin. Mutta vielä 5 vuotta syntymän jälkeenkin hyvä jos kerran vuodessa on seksiä, ei joka vuosi niinkään usein, niin ei siinä kyllä ymmärrys riitä enää. Eikä kyllä ole läheisyyttäkään. Kyllä se rikkoo mielen jos rakastaan näkee päivittäin, mutta kaikki intiimi ja läheisyys on ei. Varmasti turhaanhan sitä odottaa ja toivoo että asiat muuttuisi. Kun se on sama sitten tekeekö mitään vai ei, niin silloin se on sama sitten olla tekemättä mitään. JOS olisi mitään positiivista vaikutusta enemmän tekemällä, ihan sama mitä, niin tekisin kyllä.

Kyllä seksiä toimivassa suhteessa on vähintään 3x viikossa. Saattaisin katsella viikkoja, mutta en todellakaan kuukausia tai vuosia, tilanteen muuttumista ennenkuin lähtisin etsimään uutta kumppania. Kerran erehdyin veivaamaan vuosikausia pihtaavan naisen kanssa joka kyllä osasi pankkitilin tyhjentää ja erossa viedä tuhkatkin pesästä, tätä ei vain tule koskaan enää tapahtumaan. Siinä vaiheessa kun seksi ja läheisyys loppuu niin parempi todeta samantien että suhde ei toimi, parempi mennä eri suuntiin.

Itse korvaisin sanan "viikko" sanalla "kuukausi". 3 kertaa seksiä viikossa kuulostaa enemmänkin suhteen ensimmäiseltä vuodelta.

Kolmisen kertaa (hyvää) seksiä kuukaudessa on pitkissä parisuhteissa varmaan sellainen määrä, johon suurin osa ihmisistä voisi olla tyytyväinen. Osa ehkä vähän vähempään, osa toivoisi ehkä hieman enemmän. Itse olen suhteessa, joka on toiminut 18 vuotta ja jossa seksiä on tuon verran, enkä oikeastaan toivo enempää.

Jos puhutaan tosiaan tilanteesta, jossa toimivan parisuhteen pitäisi olla - eli siis raskaus-, vauva- ja yöheräilyvuodet ovat takanapäin, kummallakaan ei ole isoja fyysisiä vaivoja, parisuhde toimii henkisellä tasolla, vastuunjaon tasolla ja taloudellisella tasolla - on mielestäni ihan tavanomaista ja normaalia toivoa, että seksiä olisi ehkä noin kerran viikossa, tai vaikkapa kolmisen kertaa kuussa.

Hyvässä, toimivassa parisuhteessa seksi tulee kuvioihin itsestään.

Itse miettisin lähinnä sitä, mitä parisuhteessa on vialla, jos kumppanille seksi ei yksinkertaisesti maistu (ei siis tarkoita tietenkään kuormittavia tilanteita, sairautta, tms). Suurimmaksi osaksi pitkissäkin parisuhteissa on säännöllinen seksielämä, joka toimii.

Säännöllisyys voi toki esimerkiksi iän myötä tarkoittaa harvempaa määrää seksikertoja, mutta sitä kuitenkin suhteessa on.

Kohta tietysti joku tulee kertomaan, että "hyvä parisuhde voi olla ilman seksielämääkin".

Kyllä, VOI olla. Mutta se on äärimmäisen epätodennäköistä - täysin seksittömistä parisuhteista noin 10% on onnellisia sellaisia. 90% seksittömistä parisuhteista on joko onnettomia tai vähintäänkin ei-onnellisia, lähinnä olosuhteiden pakosta yhdessä elämistä.

Joten jos parisuhteista 7-8% on totaaliseksittömiä (seksiä enintään muutamia kertoja vuodessa, ei edes kerran kuussa), onnellisessa JA seksittömässä parisuhteessa on ehkä 0,7-0,8% parisuhteessa olevista.

Tämä johtuu siitä, että yksinkertaisesti parisuhteessa on jotakin muuta vikaa - seksittömyys (jos siihen ei ole päädytty yhteisestä sopimuksesta) on useammin OIRE viallisesta parisuhteesta kuin asia, joka rikkoo "muuten hyvän parisuhteen". 

Juuri näin. Jos rakastaa kumppaniaan ja haluaa hänelle hyvää, on aika epätodennäköistä että haluaa hänen elävän vasten tahtoaan seksitöntä elämää. Kun ajaudutaan tilanteeseen jossa seksi loppuu (ilman ainakin toisen tahtoa) kaikissa muodoissaan, on jotain isoa tapahtunut jo sitä ennen suhteen muilla osa-alueilla. Kyllä sitä puolisoa pystyy hellimään jos vain halua ja tahtoa riittää edes jonkin verran vaikka kuinka oltaisiin väsyneitäkin.

Ja juuri säännöllisyys pitää seksielämän parhaiten hengissä läpi vaikeampien vaiheiden. Jos seksi pääsee hiipumaan ja ikäänkuin unohtumaan suhteesta, se on paljon vaikeampi enää elvyttää kuin jos sitä olisi pidetty yllä edes jonkun verran.

Näinhän se on. Viimeistä kappaletta tarkentaisin vielä sen verran, että seksi ei yleensä hiivu tai unohdu parisuhteesta kuin toiselta osapuolelta (joka voi olla aivan yhtä hyvin mies kuin nainen).

Eikä seksielämän kuoleminen parisuhteessa ole useinkaan kovin seesteinen tai rauhallinen prosessi. Ei mitään hidasta ja rauhallista hiipumista, vaan tavattoman usein se tapahtuu monenlaisten kriisien seurauksena.

Seksielämän pakoton ja jopa yllätyksetön säännöllisyys on minusta hyvän parisuhteen ja seksielämän tae. Meillä puolisoni kanssa on vakiintunut tilanne, jossa kerran viikossa, sunnuntaisin, on ilta varattu hyvälle ja mahdollisimman kiireettömälle rakastelulle (mieluiten vähintään puoli tuntia). Se ei tarkoita, että sitä pitäisi olla joka sunnuntai, mutta oletus on, että sitä voisi olla. Ja jos syystä tai toisesta sitä ei ole - mikä tahansa syy on hyvä - asia nostetaan esille ja todetaan, että "ensi kerralla sitten". Jos seksiä ei ole, olemme useimmiten muuten vain intiimisti lähekkäin, esimerkiksi illalla viltin alla ilman paitoja sylikkäin (ilman seksuaalista kosketusta). Useimmiten sunnuntai-iltapäivän myötä pystymme molemmat pikku hiljaa virittäytymään sille taajuudelle - pienet kosketukset, katseet ja halaukset luovat odottavaa tunnelmaa.

Tämä on minusta tylsä, mutta hyvä tapa pitää seksielämä säännöllisenä ja toimivana. Seksistä ei ole tullut kummallekaan paineita, ja kieltäytyminen on ihan hyväksyttyä ja välillä toki tarpeellistakin, mutta fiilikset ja mahdollinen tarpeellinen syy seksin väliin jättämiselle pyritään tuomaan keskusteluun jo hyvissä ajoin, että kumpikaan ei turhaudu. Useimmiten fiiliksiä on molemmilla kovastikin. Tämä ei silti tarkoita, etteikö seksiä voisi olla joskus myös arjessa - välillä sitä voi olla jopa useamman kerran viikossakin - mutta se on kaikki "extraa", ja sunnuntai-illat ovat varsinaisesti seksielämämme perusta.

Naiset ovat lähtökohtaisesti oikeutettuja laittamaan seksin tauolle määrittelemättömäksi ajaksi, ja jos ei miehelle kelpaa niin se on miesvauva.

Taas näitä synkeitä kommentteja, jotka ihan oikeasti minusta eivät ole missään suhteessa tosielämän kanssa. 

Oikeassa elämässä on leijonanosa parisuhteista sellaisia, joissa naiset eivät pihtaa eivätkä laita seksiä tauolle määrittelemättömäksi ajaksi ihan kiusallaan. En minä enkä puolisoni ole koskaan kuullut tilanteesta, jossa nainen "pihtaisi seksiä", vaikka välillä melko avoimestikin puhumme ystäviemme kanssa parisuhteiden ongelmista ja kipukohdistakin. Jotkut ovat kertoneet, että parisuhteessa ei ole ollut "riittävästi sutinaa", mutta niissä tilanteissa syyt ovat johtuneet esimerkiksi pikkulapsiperheen elämästä, vaikeista synnytyksistä, sairauksista, lääkityksistä tai jostakin muusta asiasta.

Useimmiten naisten haluttomuus johtuu joko fyysisistä vaivoista, lääkityksestä, pikkulapsista tai ylipäätään huonosta parisuhteesta. Sen sijaan miehissä tuntuu olevan sellaisia, jotka "pihtaavat", eli ilman mitään erityistä syytä tai isoa ongelmaa parisuhteessa saattavat yksinkertaisesti olla joko täysin haluttomia naistaan kohtaan, tai ainakin ovat täysin välinpitämättömiä naisen nautinnosta silloin harvoin, kun seksiä haluavat - eli "pihtaavat" naisilta nautintoa.

Esimerkiksi eräs nainen kärsi haluttomuudesta edellisessä parisuhteessaan, mutta tuolloisessa tilanteessa hän oli sekä kahden pienen erityislapsen äiti, että itsekin vahvalla lääkityksellä. Nykyisessä parisuhteessaan tämä sama nainen puolestaan kärsii miehen totaalihaluttomuudesta - lapset ovat kasvaneet, ja hänen oma lääkityksensä on nykyisin minimissään, joten halut ovat palanneet - mutta miestä ei kiinnosta lainkaan. Mies on myös emotionaalisesti melko välinpitämätön, ei huomioi positiivisesti naista, eikä ole kertaakaan suostunut esimerkiksi hyväilemään puolisoaan seksuaalisesti, vaikka nainen on sitä pyytänyt.

Näin se menee. Esimerkiksi meillä ei ole seksiä, koska minä en halua. Miksikö en halua? Minulle jäi raskaudesta ja synnytyksestä jatkuvat kivut, jotka hankaloittavat kaikkea, jopa kävelemistä. Ei ne ole voimakkaat kivut, ja joo olen käynyt lääkärissä mutta niitä kipuja ei vain saa täysin pois. Lisäksi olen todella väsynyt yövalvomisista. Ja tärkein kaikista: meillä menee huonosti parisuhteessa, mies on loukannut minua useilla eri tavoilla eikä tilanne ole puhumisestani huolimatta parantunut. Jopa eroa välillä mietin, mutta olen tällä hetkellä liian väsynyt eroamaan. 

Mies valittaa että pihtaan. Olen kertonut suoraan, että en pihtaa vaan en halua seksiä, koska parisuhteemme on niin huono, olet loukannut minua liian pahasti ja olen liian väsynyt kun lapsi valvottaa. 

Käytät miestä lompakkona ja se on vain pakollinen paha että se hengittää.

Tyypillistä naisille

Tarkoitatko siis, että jos "antaisin" miehelle vaikka hän on loukannut minua pahasti, vaikka kärsin kivuista ja väsymyksestä ja vaikka mieltäni vaivaa isot parisuhdeongelmamme, niin silloin en käyttäisi miestä lompakkona, kun "maksaisin" vastineena makkarissa?

Mene pummi töihin vai valitatko työpaikallakin pomollesi "kipeää wittuasi"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin itse antanut omalle miehelleni kenkää aikapäiviä sitten, jos hän ei priorisoisi lapsiamme ykköseksi.

Jos meidän koti olisi tulessa, kumpikin toivoisi että lapset pelastetaan ensin.

Tulipalossa nyt varsinaisesti ei ketään aseteta toista tärkeämmäksi ja pelasteta sen perusteella. Lapsista pidetään huolta ja heidät pelastetaan, mutta sillä ei ole mitään tekemistä kyllä keskustelussa olevan asuan kanssa.

No joo, tavallaan kyllä, miten kysymyksen käsittääkin. Kun puhutaan korkeintaan parivuotiaasta taaperosta, niin jokainen täysijärkinen vanhempi ymmärtänee missä siinä vaiheessa mennään. Seksi silloin tällöin kuuluu asiaan, normaali mieskin tajuaa ettei vaimo aiempaan tapaan pysty tai jaksa. Ja että parisuhdeaika on tuolloin kortilla mutta tasapainottuu myöhemmin. Ehkä itse olen ollut puolison valinnassa onnekas?

Kyllähän seksin määrän vähenemisen ja yhteisen ajan vähenemisen ymmärtää täysin. Mutta vielä 5 vuotta syntymän jälkeenkin hyvä jos kerran vuodessa on seksiä, ei joka vuosi niinkään usein, niin ei siinä kyllä ymmärrys riitä enää. Eikä kyllä ole läheisyyttäkään. Kyllä se rikkoo mielen jos rakastaan näkee päivittäin, mutta kaikki intiimi ja läheisyys on ei. Varmasti turhaanhan sitä odottaa ja toivoo että asiat muuttuisi. Kun se on sama sitten tekeekö mitään vai ei, niin silloin se on sama sitten olla tekemättä mitään. JOS olisi mitään positiivista vaikutusta enemmän tekemällä, ihan sama mitä, niin tekisin kyllä.

Kyllä seksiä toimivassa suhteessa on vähintään 3x viikossa. Saattaisin katsella viikkoja, mutta en todellakaan kuukausia tai vuosia, tilanteen muuttumista ennenkuin lähtisin etsimään uutta kumppania. Kerran erehdyin veivaamaan vuosikausia pihtaavan naisen kanssa joka kyllä osasi pankkitilin tyhjentää ja erossa viedä tuhkatkin pesästä, tätä ei vain tule koskaan enää tapahtumaan. Siinä vaiheessa kun seksi ja läheisyys loppuu niin parempi todeta samantien että suhde ei toimi, parempi mennä eri suuntiin.

Itse korvaisin sanan "viikko" sanalla "kuukausi". 3 kertaa seksiä viikossa kuulostaa enemmänkin suhteen ensimmäiseltä vuodelta.

Kolmisen kertaa (hyvää) seksiä kuukaudessa on pitkissä parisuhteissa varmaan sellainen määrä, johon suurin osa ihmisistä voisi olla tyytyväinen. Osa ehkä vähän vähempään, osa toivoisi ehkä hieman enemmän. Itse olen suhteessa, joka on toiminut 18 vuotta ja jossa seksiä on tuon verran, enkä oikeastaan toivo enempää.

Jos puhutaan tosiaan tilanteesta, jossa toimivan parisuhteen pitäisi olla - eli siis raskaus-, vauva- ja yöheräilyvuodet ovat takanapäin, kummallakaan ei ole isoja fyysisiä vaivoja, parisuhde toimii henkisellä tasolla, vastuunjaon tasolla ja taloudellisella tasolla - on mielestäni ihan tavanomaista ja normaalia toivoa, että seksiä olisi ehkä noin kerran viikossa, tai vaikkapa kolmisen kertaa kuussa.

Hyvässä, toimivassa parisuhteessa seksi tulee kuvioihin itsestään.

Itse miettisin lähinnä sitä, mitä parisuhteessa on vialla, jos kumppanille seksi ei yksinkertaisesti maistu (ei siis tarkoita tietenkään kuormittavia tilanteita, sairautta, tms). Suurimmaksi osaksi pitkissäkin parisuhteissa on säännöllinen seksielämä, joka toimii.

Säännöllisyys voi toki esimerkiksi iän myötä tarkoittaa harvempaa määrää seksikertoja, mutta sitä kuitenkin suhteessa on.

Kohta tietysti joku tulee kertomaan, että "hyvä parisuhde voi olla ilman seksielämääkin".

Kyllä, VOI olla. Mutta se on äärimmäisen epätodennäköistä - täysin seksittömistä parisuhteista noin 10% on onnellisia sellaisia. 90% seksittömistä parisuhteista on joko onnettomia tai vähintäänkin ei-onnellisia, lähinnä olosuhteiden pakosta yhdessä elämistä.

Joten jos parisuhteista 7-8% on totaaliseksittömiä (seksiä enintään muutamia kertoja vuodessa, ei edes kerran kuussa), onnellisessa JA seksittömässä parisuhteessa on ehkä 0,7-0,8% parisuhteessa olevista.

Tämä johtuu siitä, että yksinkertaisesti parisuhteessa on jotakin muuta vikaa - seksittömyys (jos siihen ei ole päädytty yhteisestä sopimuksesta) on useammin OIRE viallisesta parisuhteesta kuin asia, joka rikkoo "muuten hyvän parisuhteen". 

Juuri näin. Jos rakastaa kumppaniaan ja haluaa hänelle hyvää, on aika epätodennäköistä että haluaa hänen elävän vasten tahtoaan seksitöntä elämää. Kun ajaudutaan tilanteeseen jossa seksi loppuu (ilman ainakin toisen tahtoa) kaikissa muodoissaan, on jotain isoa tapahtunut jo sitä ennen suhteen muilla osa-alueilla. Kyllä sitä puolisoa pystyy hellimään jos vain halua ja tahtoa riittää edes jonkin verran vaikka kuinka oltaisiin väsyneitäkin.

Ja juuri säännöllisyys pitää seksielämän parhaiten hengissä läpi vaikeampien vaiheiden. Jos seksi pääsee hiipumaan ja ikäänkuin unohtumaan suhteesta, se on paljon vaikeampi enää elvyttää kuin jos sitä olisi pidetty yllä edes jonkun verran.

Näinhän se on. Viimeistä kappaletta tarkentaisin vielä sen verran, että seksi ei yleensä hiivu tai unohdu parisuhteesta kuin toiselta osapuolelta (joka voi olla aivan yhtä hyvin mies kuin nainen).

Eikä seksielämän kuoleminen parisuhteessa ole useinkaan kovin seesteinen tai rauhallinen prosessi. Ei mitään hidasta ja rauhallista hiipumista, vaan tavattoman usein se tapahtuu monenlaisten kriisien seurauksena.

Seksielämän pakoton ja jopa yllätyksetön säännöllisyys on minusta hyvän parisuhteen ja seksielämän tae. Meillä puolisoni kanssa on vakiintunut tilanne, jossa kerran viikossa, sunnuntaisin, on ilta varattu hyvälle ja mahdollisimman kiireettömälle rakastelulle (mieluiten vähintään puoli tuntia). Se ei tarkoita, että sitä pitäisi olla joka sunnuntai, mutta oletus on, että sitä voisi olla. Ja jos syystä tai toisesta sitä ei ole - mikä tahansa syy on hyvä - asia nostetaan esille ja todetaan, että "ensi kerralla sitten". Jos seksiä ei ole, olemme useimmiten muuten vain intiimisti lähekkäin, esimerkiksi illalla viltin alla ilman paitoja sylikkäin (ilman seksuaalista kosketusta). Useimmiten sunnuntai-iltapäivän myötä pystymme molemmat pikku hiljaa virittäytymään sille taajuudelle - pienet kosketukset, katseet ja halaukset luovat odottavaa tunnelmaa.

Tämä on minusta tylsä, mutta hyvä tapa pitää seksielämä säännöllisenä ja toimivana. Seksistä ei ole tullut kummallekaan paineita, ja kieltäytyminen on ihan hyväksyttyä ja välillä toki tarpeellistakin, mutta fiilikset ja mahdollinen tarpeellinen syy seksin väliin jättämiselle pyritään tuomaan keskusteluun jo hyvissä ajoin, että kumpikaan ei turhaudu. Useimmiten fiiliksiä on molemmilla kovastikin. Tämä ei silti tarkoita, etteikö seksiä voisi olla joskus myös arjessa - välillä sitä voi olla jopa useamman kerran viikossakin - mutta se on kaikki "extraa", ja sunnuntai-illat ovat varsinaisesti seksielämämme perusta.

Naiset ovat lähtökohtaisesti oikeutettuja laittamaan seksin tauolle määrittelemättömäksi ajaksi, ja jos ei miehelle kelpaa niin se on miesvauva.

Taas näitä synkeitä kommentteja, jotka ihan oikeasti minusta eivät ole missään suhteessa tosielämän kanssa. 

Oikeassa elämässä on leijonanosa parisuhteista sellaisia, joissa naiset eivät pihtaa eivätkä laita seksiä tauolle määrittelemättömäksi ajaksi ihan kiusallaan. En minä enkä puolisoni ole koskaan kuullut tilanteesta, jossa nainen "pihtaisi seksiä", vaikka välillä melko avoimestikin puhumme ystäviemme kanssa parisuhteiden ongelmista ja kipukohdistakin. Jotkut ovat kertoneet, että parisuhteessa ei ole ollut "riittävästi sutinaa", mutta niissä tilanteissa syyt ovat johtuneet esimerkiksi pikkulapsiperheen elämästä, vaikeista synnytyksistä, sairauksista, lääkityksistä tai jostakin muusta asiasta.

Useimmiten naisten haluttomuus johtuu joko fyysisistä vaivoista, lääkityksestä, pikkulapsista tai ylipäätään huonosta parisuhteesta. Sen sijaan miehissä tuntuu olevan sellaisia, jotka "pihtaavat", eli ilman mitään erityistä syytä tai isoa ongelmaa parisuhteessa saattavat yksinkertaisesti olla joko täysin haluttomia naistaan kohtaan, tai ainakin ovat täysin välinpitämättömiä naisen nautinnosta silloin harvoin, kun seksiä haluavat - eli "pihtaavat" naisilta nautintoa.

Esimerkiksi eräs nainen kärsi haluttomuudesta edellisessä parisuhteessaan, mutta tuolloisessa tilanteessa hän oli sekä kahden pienen erityislapsen äiti, että itsekin vahvalla lääkityksellä. Nykyisessä parisuhteessaan tämä sama nainen puolestaan kärsii miehen totaalihaluttomuudesta - lapset ovat kasvaneet, ja hänen oma lääkityksensä on nykyisin minimissään, joten halut ovat palanneet - mutta miestä ei kiinnosta lainkaan. Mies on myös emotionaalisesti melko välinpitämätön, ei huomioi positiivisesti naista, eikä ole kertaakaan suostunut esimerkiksi hyväilemään puolisoaan seksuaalisesti, vaikka nainen on sitä pyytänyt.

Näin se menee. Esimerkiksi meillä ei ole seksiä, koska minä en halua. Miksikö en halua? Minulle jäi raskaudesta ja synnytyksestä jatkuvat kivut, jotka hankaloittavat kaikkea, jopa kävelemistä. Ei ne ole voimakkaat kivut, ja joo olen käynyt lääkärissä mutta niitä kipuja ei vain saa täysin pois. Lisäksi olen todella väsynyt yövalvomisista. Ja tärkein kaikista: meillä menee huonosti parisuhteessa, mies on loukannut minua useilla eri tavoilla eikä tilanne ole puhumisestani huolimatta parantunut. Jopa eroa välillä mietin, mutta olen tällä hetkellä liian väsynyt eroamaan. 

Mies valittaa että pihtaan. Olen kertonut suoraan, että en pihtaa vaan en halua seksiä, koska parisuhteemme on niin huono, olet loukannut minua liian pahasti ja olen liian väsynyt kun lapsi valvottaa. 

Käytät miestä lompakkona ja se on vain pakollinen paha että se hengittää.

Tyypillistä naisille

Tarkoitatko siis, että jos "antaisin" miehelle vaikka hän on loukannut minua pahasti, vaikka kärsin kivuista ja väsymyksestä ja vaikka mieltäni vaivaa isot parisuhdeongelmamme, niin silloin en käyttäisi miestä lompakkona, kun "maksaisin" vastineena makkarissa?

En puhunut mitään "antamisesta"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin itse antanut omalle miehelleni kenkää aikapäiviä sitten, jos hän ei priorisoisi lapsiamme ykköseksi.

Jos meidän koti olisi tulessa, kumpikin toivoisi että lapset pelastetaan ensin.

Tulipalossa nyt varsinaisesti ei ketään aseteta toista tärkeämmäksi ja pelasteta sen perusteella. Lapsista pidetään huolta ja heidät pelastetaan, mutta sillä ei ole mitään tekemistä kyllä keskustelussa olevan asuan kanssa.

No joo, tavallaan kyllä, miten kysymyksen käsittääkin. Kun puhutaan korkeintaan parivuotiaasta taaperosta, niin jokainen täysijärkinen vanhempi ymmärtänee missä siinä vaiheessa mennään. Seksi silloin tällöin kuuluu asiaan, normaali mieskin tajuaa ettei vaimo aiempaan tapaan pysty tai jaksa. Ja että parisuhdeaika on tuolloin kortilla mutta tasapainottuu myöhemmin. Ehkä itse olen ollut puolison valinnassa onnekas?

Kyllähän seksin määrän vähenemisen ja yhteisen ajan vähenemisen ymmärtää täysin. Mutta vielä 5 vuotta syntymän jälkeenkin hyvä jos kerran vuodessa on seksiä, ei joka vuosi niinkään usein, niin ei siinä kyllä ymmärrys riitä enää. Eikä kyllä ole läheisyyttäkään. Kyllä se rikkoo mielen jos rakastaan näkee päivittäin, mutta kaikki intiimi ja läheisyys on ei. Varmasti turhaanhan sitä odottaa ja toivoo että asiat muuttuisi. Kun se on sama sitten tekeekö mitään vai ei, niin silloin se on sama sitten olla tekemättä mitään. JOS olisi mitään positiivista vaikutusta enemmän tekemällä, ihan sama mitä, niin tekisin kyllä.

Kyllä seksiä toimivassa suhteessa on vähintään 3x viikossa. Saattaisin katsella viikkoja, mutta en todellakaan kuukausia tai vuosia, tilanteen muuttumista ennenkuin lähtisin etsimään uutta kumppania. Kerran erehdyin veivaamaan vuosikausia pihtaavan naisen kanssa joka kyllä osasi pankkitilin tyhjentää ja erossa viedä tuhkatkin pesästä, tätä ei vain tule koskaan enää tapahtumaan. Siinä vaiheessa kun seksi ja läheisyys loppuu niin parempi todeta samantien että suhde ei toimi, parempi mennä eri suuntiin.

Itse korvaisin sanan "viikko" sanalla "kuukausi". 3 kertaa seksiä viikossa kuulostaa enemmänkin suhteen ensimmäiseltä vuodelta.

Kolmisen kertaa (hyvää) seksiä kuukaudessa on pitkissä parisuhteissa varmaan sellainen määrä, johon suurin osa ihmisistä voisi olla tyytyväinen. Osa ehkä vähän vähempään, osa toivoisi ehkä hieman enemmän. Itse olen suhteessa, joka on toiminut 18 vuotta ja jossa seksiä on tuon verran, enkä oikeastaan toivo enempää.

Jos puhutaan tosiaan tilanteesta, jossa toimivan parisuhteen pitäisi olla - eli siis raskaus-, vauva- ja yöheräilyvuodet ovat takanapäin, kummallakaan ei ole isoja fyysisiä vaivoja, parisuhde toimii henkisellä tasolla, vastuunjaon tasolla ja taloudellisella tasolla - on mielestäni ihan tavanomaista ja normaalia toivoa, että seksiä olisi ehkä noin kerran viikossa, tai vaikkapa kolmisen kertaa kuussa.

Hyvässä, toimivassa parisuhteessa seksi tulee kuvioihin itsestään.

Itse miettisin lähinnä sitä, mitä parisuhteessa on vialla, jos kumppanille seksi ei yksinkertaisesti maistu (ei siis tarkoita tietenkään kuormittavia tilanteita, sairautta, tms). Suurimmaksi osaksi pitkissäkin parisuhteissa on säännöllinen seksielämä, joka toimii.

Säännöllisyys voi toki esimerkiksi iän myötä tarkoittaa harvempaa määrää seksikertoja, mutta sitä kuitenkin suhteessa on.

Kohta tietysti joku tulee kertomaan, että "hyvä parisuhde voi olla ilman seksielämääkin".

Kyllä, VOI olla. Mutta se on äärimmäisen epätodennäköistä - täysin seksittömistä parisuhteista noin 10% on onnellisia sellaisia. 90% seksittömistä parisuhteista on joko onnettomia tai vähintäänkin ei-onnellisia, lähinnä olosuhteiden pakosta yhdessä elämistä.

Joten jos parisuhteista 7-8% on totaaliseksittömiä (seksiä enintään muutamia kertoja vuodessa, ei edes kerran kuussa), onnellisessa JA seksittömässä parisuhteessa on ehkä 0,7-0,8% parisuhteessa olevista.

Tämä johtuu siitä, että yksinkertaisesti parisuhteessa on jotakin muuta vikaa - seksittömyys (jos siihen ei ole päädytty yhteisestä sopimuksesta) on useammin OIRE viallisesta parisuhteesta kuin asia, joka rikkoo "muuten hyvän parisuhteen". 

Juuri näin. Jos rakastaa kumppaniaan ja haluaa hänelle hyvää, on aika epätodennäköistä että haluaa hänen elävän vasten tahtoaan seksitöntä elämää. Kun ajaudutaan tilanteeseen jossa seksi loppuu (ilman ainakin toisen tahtoa) kaikissa muodoissaan, on jotain isoa tapahtunut jo sitä ennen suhteen muilla osa-alueilla. Kyllä sitä puolisoa pystyy hellimään jos vain halua ja tahtoa riittää edes jonkin verran vaikka kuinka oltaisiin väsyneitäkin.

Ja juuri säännöllisyys pitää seksielämän parhaiten hengissä läpi vaikeampien vaiheiden. Jos seksi pääsee hiipumaan ja ikäänkuin unohtumaan suhteesta, se on paljon vaikeampi enää elvyttää kuin jos sitä olisi pidetty yllä edes jonkun verran.

Näinhän se on. Viimeistä kappaletta tarkentaisin vielä sen verran, että seksi ei yleensä hiivu tai unohdu parisuhteesta kuin toiselta osapuolelta (joka voi olla aivan yhtä hyvin mies kuin nainen).

Eikä seksielämän kuoleminen parisuhteessa ole useinkaan kovin seesteinen tai rauhallinen prosessi. Ei mitään hidasta ja rauhallista hiipumista, vaan tavattoman usein se tapahtuu monenlaisten kriisien seurauksena.

Seksielämän pakoton ja jopa yllätyksetön säännöllisyys on minusta hyvän parisuhteen ja seksielämän tae. Meillä puolisoni kanssa on vakiintunut tilanne, jossa kerran viikossa, sunnuntaisin, on ilta varattu hyvälle ja mahdollisimman kiireettömälle rakastelulle (mieluiten vähintään puoli tuntia). Se ei tarkoita, että sitä pitäisi olla joka sunnuntai, mutta oletus on, että sitä voisi olla. Ja jos syystä tai toisesta sitä ei ole - mikä tahansa syy on hyvä - asia nostetaan esille ja todetaan, että "ensi kerralla sitten". Jos seksiä ei ole, olemme useimmiten muuten vain intiimisti lähekkäin, esimerkiksi illalla viltin alla ilman paitoja sylikkäin (ilman seksuaalista kosketusta). Useimmiten sunnuntai-iltapäivän myötä pystymme molemmat pikku hiljaa virittäytymään sille taajuudelle - pienet kosketukset, katseet ja halaukset luovat odottavaa tunnelmaa.

Tämä on minusta tylsä, mutta hyvä tapa pitää seksielämä säännöllisenä ja toimivana. Seksistä ei ole tullut kummallekaan paineita, ja kieltäytyminen on ihan hyväksyttyä ja välillä toki tarpeellistakin, mutta fiilikset ja mahdollinen tarpeellinen syy seksin väliin jättämiselle pyritään tuomaan keskusteluun jo hyvissä ajoin, että kumpikaan ei turhaudu. Useimmiten fiiliksiä on molemmilla kovastikin. Tämä ei silti tarkoita, etteikö seksiä voisi olla joskus myös arjessa - välillä sitä voi olla jopa useamman kerran viikossakin - mutta se on kaikki "extraa", ja sunnuntai-illat ovat varsinaisesti seksielämämme perusta.

Naiset ovat lähtökohtaisesti oikeutettuja laittamaan seksin tauolle määrittelemättömäksi ajaksi, ja jos ei miehelle kelpaa niin se on miesvauva.

Taas näitä synkeitä kommentteja, jotka ihan oikeasti minusta eivät ole missään suhteessa tosielämän kanssa. 

Oikeassa elämässä on leijonanosa parisuhteista sellaisia, joissa naiset eivät pihtaa eivätkä laita seksiä tauolle määrittelemättömäksi ajaksi ihan kiusallaan. En minä enkä puolisoni ole koskaan kuullut tilanteesta, jossa nainen "pihtaisi seksiä", vaikka välillä melko avoimestikin puhumme ystäviemme kanssa parisuhteiden ongelmista ja kipukohdistakin. Jotkut ovat kertoneet, että parisuhteessa ei ole ollut "riittävästi sutinaa", mutta niissä tilanteissa syyt ovat johtuneet esimerkiksi pikkulapsiperheen elämästä, vaikeista synnytyksistä, sairauksista, lääkityksistä tai jostakin muusta asiasta.

Useimmiten naisten haluttomuus johtuu joko fyysisistä vaivoista, lääkityksestä, pikkulapsista tai ylipäätään huonosta parisuhteesta. Sen sijaan miehissä tuntuu olevan sellaisia, jotka "pihtaavat", eli ilman mitään erityistä syytä tai isoa ongelmaa parisuhteessa saattavat yksinkertaisesti olla joko täysin haluttomia naistaan kohtaan, tai ainakin ovat täysin välinpitämättömiä naisen nautinnosta silloin harvoin, kun seksiä haluavat - eli "pihtaavat" naisilta nautintoa.

Esimerkiksi eräs nainen kärsi haluttomuudesta edellisessä parisuhteessaan, mutta tuolloisessa tilanteessa hän oli sekä kahden pienen erityislapsen äiti, että itsekin vahvalla lääkityksellä. Nykyisessä parisuhteessaan tämä sama nainen puolestaan kärsii miehen totaalihaluttomuudesta - lapset ovat kasvaneet, ja hänen oma lääkityksensä on nykyisin minimissään, joten halut ovat palanneet - mutta miestä ei kiinnosta lainkaan. Mies on myös emotionaalisesti melko välinpitämätön, ei huomioi positiivisesti naista, eikä ole kertaakaan suostunut esimerkiksi hyväilemään puolisoaan seksuaalisesti, vaikka nainen on sitä pyytänyt.

Ei ne miehetkään "pihtaa" seksiä. Yleensä takana on ihan samalla tavalla väsymystä, stressiä, terveyshuolia tai ongelmia parisuhteessa. Niitä ei vain yleensä jakseta ottaa tosissaan.

Olen aivan varma, että tuolla miehelläkin on ongelmia eikä vaan huvikseen ole tuollainen.

Tämä on totta. On vielä nykypäivänäkin valitettavan yleistä että miehen ongelmien katsotaan johtuvan suoraan sukupuolesta, siis siitä että hän on mies. Ikäänkuin mies ei olisi ainutkertainen yksilö jonka tuntemukset ja käytös johtuvat jokaiselle henkilökohtaisista syistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle jäi sellainen kuva, että AP on sopeutunut saapuneeseen perheenjäseneen, mutta mies ei ole. Vauva muuttaa pakostakin parisuhteen dynamiikkaa, kun se pieni ihminen ei pärjää ilman vanhempaa. Mies koittaa yhä elää samassa dynamiikassa kuin ennen lasta, mutta se on mahdotonta. Vauva vaatii enemmän huomiota ja aikaa, mikä on johtanut siihen, että mies on mustasukkainen omalle vauvalle.

Ap on sukeltanut lapsen maailmaan, mies on jäänyt kuplan ulkopuolelle ja uhoaa siellä toisella puolella.

Ap suojelee lastaan ja itseään. Hän ei pysty olemaan hyvä vaimo. Ehkä hän ei pystyisi olemaan sitä, vaikka mies olisi kuinka ihana, sillä hän ei tarvitse suhdetta mieheensä. Lapsi tyydyttää ap:n tarpeen kokea itsensä tärkeäksi.

Niin, voi sen nähdä näinkin päin. Mutta en ole vakuuttunut etteikö AP tarvisi miestä, enemmänkin ettei hän vaan yksinkertaisesti oikein jaksa ja pysty reopeytymään jakamaan omaa huomiota molemmille, kun lapsi on vaativa ja niin on mieskin.

Tämäpä se. Koko aloitus koskee sitä että mies vaatii jotain mihin ap ei pysty, ei vaikka haluaisi. Koska on väsynyt ja lapsi vie kaiken energian.

Tämä pitäisi kuitenkin pystyä kommunikoimaan rakentavasti sille miehelle. Liian moni nainen ilmaisee tämän (ihan ymmärrettävästi) miehelle tiuskimalla että "mitä sinäkin siinä vielä haluat?". Tämä tapa kuitenkin on hyvin vahingollinen parisuhteelle koska se mitätöi miehen tarpeet kokonaan.

Rakentavampi tapa olisi se että vaimo vaikkapa kertoisi miten hänkin kaipaa sitä parisuhteen yhteistä aikaa ja toivoo että sitä on mahdolisimman pian enemmän kunhan tilanne vähän helpottaa. Tällöin hyväksytään toisen tarpeet ja ne halutaan täyttää heti kunhan siihen pystytään.

 

Moni tyttö ei ole nähnyt perheessään älykästä kommunikointia vanhempien välillä. Ihmisistä tulee vain välineitä; hänen oma kehonsakin on vain väline. Sillä hän sai miehensä. Hän rakastaa lastaan yli kaiken - ja on hänelle väline.

Välineet ovat hyviä, mutta ei saisi unohtaa, kuinka suuren mahdollisuuden tarjoaakaan niiden mieli! Välineisiin keskittyvä näkee kaiken niin omasta kuplastaan ("rakasta sinä ensin!"), koska hänellä ei ole kokemusta siitä, että omalla käytöksellä voisi vaikuttaa toiseen aikuiseen ihmiseen positiivisesti... lähtien hänen tunteistaan välittämisestä. Hän ei osaa käyttää naisen valtaa. Hän elää välineiden maailmassa.

Hän voi oppia [käyttämään naisen valtaa] vasta sitten, kun ei koe niin suurta painetta velvollisuuksistaan &  riittävyydestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin itse antanut omalle miehelleni kenkää aikapäiviä sitten, jos hän ei priorisoisi lapsiamme ykköseksi.

Jos meidän koti olisi tulessa, kumpikin toivoisi että lapset pelastetaan ensin.

Tulipalossa nyt varsinaisesti ei ketään aseteta toista tärkeämmäksi ja pelasteta sen perusteella. Lapsista pidetään huolta ja heidät pelastetaan, mutta sillä ei ole mitään tekemistä kyllä keskustelussa olevan asuan kanssa.

No joo, tavallaan kyllä, miten kysymyksen käsittääkin. Kun puhutaan korkeintaan parivuotiaasta taaperosta, niin jokainen täysijärkinen vanhempi ymmärtänee missä siinä vaiheessa mennään. Seksi silloin tällöin kuuluu asiaan, normaali mieskin tajuaa ettei vaimo aiempaan tapaan pysty tai jaksa. Ja että parisuhdeaika on tuolloin kortilla mutta tasapainottuu myöhemmin. Ehkä itse olen ollut puolison valinnassa onnekas?

Kyllähän seksin määrän vähenemisen ja yhteisen ajan vähenemisen ymmärtää täysin. Mutta vielä 5 vuotta syntymän jälkeenkin hyvä jos kerran vuodessa on seksiä, ei joka vuosi niinkään usein, niin ei siinä kyllä ymmärrys riitä enää. Eikä kyllä ole läheisyyttäkään. Kyllä se rikkoo mielen jos rakastaan näkee päivittäin, mutta kaikki intiimi ja läheisyys on ei. Varmasti turhaanhan sitä odottaa ja toivoo että asiat muuttuisi. Kun se on sama sitten tekeekö mitään vai ei, niin silloin se on sama sitten olla tekemättä mitään. JOS olisi mitään positiivista vaikutusta enemmän tekemällä, ihan sama mitä, niin tekisin kyllä.

Kyllä seksiä toimivassa suhteessa on vähintään 3x viikossa. Saattaisin katsella viikkoja, mutta en todellakaan kuukausia tai vuosia, tilanteen muuttumista ennenkuin lähtisin etsimään uutta kumppania. Kerran erehdyin veivaamaan vuosikausia pihtaavan naisen kanssa joka kyllä osasi pankkitilin tyhjentää ja erossa viedä tuhkatkin pesästä, tätä ei vain tule koskaan enää tapahtumaan. Siinä vaiheessa kun seksi ja läheisyys loppuu niin parempi todeta samantien että suhde ei toimi, parempi mennä eri suuntiin.

Itse korvaisin sanan "viikko" sanalla "kuukausi". 3 kertaa seksiä viikossa kuulostaa enemmänkin suhteen ensimmäiseltä vuodelta.

Kolmisen kertaa (hyvää) seksiä kuukaudessa on pitkissä parisuhteissa varmaan sellainen määrä, johon suurin osa ihmisistä voisi olla tyytyväinen. Osa ehkä vähän vähempään, osa toivoisi ehkä hieman enemmän. Itse olen suhteessa, joka on toiminut 18 vuotta ja jossa seksiä on tuon verran, enkä oikeastaan toivo enempää.

Jos puhutaan tosiaan tilanteesta, jossa toimivan parisuhteen pitäisi olla - eli siis raskaus-, vauva- ja yöheräilyvuodet ovat takanapäin, kummallakaan ei ole isoja fyysisiä vaivoja, parisuhde toimii henkisellä tasolla, vastuunjaon tasolla ja taloudellisella tasolla - on mielestäni ihan tavanomaista ja normaalia toivoa, että seksiä olisi ehkä noin kerran viikossa, tai vaikkapa kolmisen kertaa kuussa.

Hyvässä, toimivassa parisuhteessa seksi tulee kuvioihin itsestään.

Itse miettisin lähinnä sitä, mitä parisuhteessa on vialla, jos kumppanille seksi ei yksinkertaisesti maistu (ei siis tarkoita tietenkään kuormittavia tilanteita, sairautta, tms). Suurimmaksi osaksi pitkissäkin parisuhteissa on säännöllinen seksielämä, joka toimii.

Säännöllisyys voi toki esimerkiksi iän myötä tarkoittaa harvempaa määrää seksikertoja, mutta sitä kuitenkin suhteessa on.

Kohta tietysti joku tulee kertomaan, että "hyvä parisuhde voi olla ilman seksielämääkin".

Kyllä, VOI olla. Mutta se on äärimmäisen epätodennäköistä - täysin seksittömistä parisuhteista noin 10% on onnellisia sellaisia. 90% seksittömistä parisuhteista on joko onnettomia tai vähintäänkin ei-onnellisia, lähinnä olosuhteiden pakosta yhdessä elämistä.

Joten jos parisuhteista 7-8% on totaaliseksittömiä (seksiä enintään muutamia kertoja vuodessa, ei edes kerran kuussa), onnellisessa JA seksittömässä parisuhteessa on ehkä 0,7-0,8% parisuhteessa olevista.

Tämä johtuu siitä, että yksinkertaisesti parisuhteessa on jotakin muuta vikaa - seksittömyys (jos siihen ei ole päädytty yhteisestä sopimuksesta) on useammin OIRE viallisesta parisuhteesta kuin asia, joka rikkoo "muuten hyvän parisuhteen". 

Juuri näin. Jos rakastaa kumppaniaan ja haluaa hänelle hyvää, on aika epätodennäköistä että haluaa hänen elävän vasten tahtoaan seksitöntä elämää. Kun ajaudutaan tilanteeseen jossa seksi loppuu (ilman ainakin toisen tahtoa) kaikissa muodoissaan, on jotain isoa tapahtunut jo sitä ennen suhteen muilla osa-alueilla. Kyllä sitä puolisoa pystyy hellimään jos vain halua ja tahtoa riittää edes jonkin verran vaikka kuinka oltaisiin väsyneitäkin.

Ja juuri säännöllisyys pitää seksielämän parhaiten hengissä läpi vaikeampien vaiheiden. Jos seksi pääsee hiipumaan ja ikäänkuin unohtumaan suhteesta, se on paljon vaikeampi enää elvyttää kuin jos sitä olisi pidetty yllä edes jonkun verran.

Näinhän se on. Viimeistä kappaletta tarkentaisin vielä sen verran, että seksi ei yleensä hiivu tai unohdu parisuhteesta kuin toiselta osapuolelta (joka voi olla aivan yhtä hyvin mies kuin nainen).

Eikä seksielämän kuoleminen parisuhteessa ole useinkaan kovin seesteinen tai rauhallinen prosessi. Ei mitään hidasta ja rauhallista hiipumista, vaan tavattoman usein se tapahtuu monenlaisten kriisien seurauksena.

Seksielämän pakoton ja jopa yllätyksetön säännöllisyys on minusta hyvän parisuhteen ja seksielämän tae. Meillä puolisoni kanssa on vakiintunut tilanne, jossa kerran viikossa, sunnuntaisin, on ilta varattu hyvälle ja mahdollisimman kiireettömälle rakastelulle (mieluiten vähintään puoli tuntia). Se ei tarkoita, että sitä pitäisi olla joka sunnuntai, mutta oletus on, että sitä voisi olla. Ja jos syystä tai toisesta sitä ei ole - mikä tahansa syy on hyvä - asia nostetaan esille ja todetaan, että "ensi kerralla sitten". Jos seksiä ei ole, olemme useimmiten muuten vain intiimisti lähekkäin, esimerkiksi illalla viltin alla ilman paitoja sylikkäin (ilman seksuaalista kosketusta). Useimmiten sunnuntai-iltapäivän myötä pystymme molemmat pikku hiljaa virittäytymään sille taajuudelle - pienet kosketukset, katseet ja halaukset luovat odottavaa tunnelmaa.

Tämä on minusta tylsä, mutta hyvä tapa pitää seksielämä säännöllisenä ja toimivana. Seksistä ei ole tullut kummallekaan paineita, ja kieltäytyminen on ihan hyväksyttyä ja välillä toki tarpeellistakin, mutta fiilikset ja mahdollinen tarpeellinen syy seksin väliin jättämiselle pyritään tuomaan keskusteluun jo hyvissä ajoin, että kumpikaan ei turhaudu. Useimmiten fiiliksiä on molemmilla kovastikin. Tämä ei silti tarkoita, etteikö seksiä voisi olla joskus myös arjessa - välillä sitä voi olla jopa useamman kerran viikossakin - mutta se on kaikki "extraa", ja sunnuntai-illat ovat varsinaisesti seksielämämme perusta.

Naiset ovat lähtökohtaisesti oikeutettuja laittamaan seksin tauolle määrittelemättömäksi ajaksi, ja jos ei miehelle kelpaa niin se on miesvauva.

Taas näitä synkeitä kommentteja, jotka ihan oikeasti minusta eivät ole missään suhteessa tosielämän kanssa. 

Oikeassa elämässä on leijonanosa parisuhteista sellaisia, joissa naiset eivät pihtaa eivätkä laita seksiä tauolle määrittelemättömäksi ajaksi ihan kiusallaan. En minä enkä puolisoni ole koskaan kuullut tilanteesta, jossa nainen "pihtaisi seksiä", vaikka välillä melko avoimestikin puhumme ystäviemme kanssa parisuhteiden ongelmista ja kipukohdistakin. Jotkut ovat kertoneet, että parisuhteessa ei ole ollut "riittävästi sutinaa", mutta niissä tilanteissa syyt ovat johtuneet esimerkiksi pikkulapsiperheen elämästä, vaikeista synnytyksistä, sairauksista, lääkityksistä tai jostakin muusta asiasta.

Useimmiten naisten haluttomuus johtuu joko fyysisistä vaivoista, lääkityksestä, pikkulapsista tai ylipäätään huonosta parisuhteesta. Sen sijaan miehissä tuntuu olevan sellaisia, jotka "pihtaavat", eli ilman mitään erityistä syytä tai isoa ongelmaa parisuhteessa saattavat yksinkertaisesti olla joko täysin haluttomia naistaan kohtaan, tai ainakin ovat täysin välinpitämättömiä naisen nautinnosta silloin harvoin, kun seksiä haluavat - eli "pihtaavat" naisilta nautintoa.

Esimerkiksi eräs nainen kärsi haluttomuudesta edellisessä parisuhteessaan, mutta tuolloisessa tilanteessa hän oli sekä kahden pienen erityislapsen äiti, että itsekin vahvalla lääkityksellä. Nykyisessä parisuhteessaan tämä sama nainen puolestaan kärsii miehen totaalihaluttomuudesta - lapset ovat kasvaneet, ja hänen oma lääkityksensä on nykyisin minimissään, joten halut ovat palanneet - mutta miestä ei kiinnosta lainkaan. Mies on myös emotionaalisesti melko välinpitämätön, ei huomioi positiivisesti naista, eikä ole kertaakaan suostunut esimerkiksi hyväilemään puolisoaan seksuaalisesti, vaikka nainen on sitä pyytänyt.

Näin se menee. Esimerkiksi meillä ei ole seksiä, koska minä en halua. Miksikö en halua? Minulle jäi raskaudesta ja synnytyksestä jatkuvat kivut, jotka hankaloittavat kaikkea, jopa kävelemistä. Ei ne ole voimakkaat kivut, ja joo olen käynyt lääkärissä mutta niitä kipuja ei vain saa täysin pois. Lisäksi olen todella väsynyt yövalvomisista. Ja tärkein kaikista: meillä menee huonosti parisuhteessa, mies on loukannut minua useilla eri tavoilla eikä tilanne ole puhumisestani huolimatta parantunut. Jopa eroa välillä mietin, mutta olen tällä hetkellä liian väsynyt eroamaan. 

Mies valittaa että pihtaan. Olen kertonut suoraan, että en pihtaa vaan en halua seksiä, koska parisuhteemme on niin huono, olet loukannut minua liian pahasti ja olen liian väsynyt kun lapsi valvottaa. 

Tässä tilanteessa on turha yrittää kerätä mitään säälipisteitä. Jos et miehen kanssa halua olla, niin sitten eroat tai vaihtoehtoisesti sitoudut täysin yrittämään parantamaan suhdetta. Ihan oma syy jäädä tuollaiseen välitilaan leikkimään martyyria.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei avioeroa, mutta viiden vuoden asumusero! Sen jälkeen he osaavat olla yhdessä ja liitto voi olla todella hyvä.

Miksi miehen pitäisi ottaa nainen takaisin siinä vaiheessa? Parempi on jo löytynyt lämmittämään vuodetta.

Hyvä viinikin kypsyy pimeässä ja viileässä, miksi parisuhde eroaisi siitä?

Koska sitä koko parisuhdetta (ap ja mies) ei kuitenkaan pidetä siellä vaan he jatkavat elämäänsä. Kokeilepa kaataa puoli pulloa viiniä laseihin ja laita loput sinne viinikellariin. Kauanko luulet sekä lasissa että pullossa olevan viinin säilyvän hyvänä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei sitten erota, jos tuo on niin s..tanan vaikeeta? Turhaa vänkytystä. Olkoon muija pentueensa kanssa onnellinen.

Miehen luonteesta päätellen hän on menestyvä. Ap on tyytyväinen yhteiseen kotiin yms. ja kyllä hän miestään rakastaa - hän ei vain tarvitse miestä psyykkisesti. Miehen tehtävä toistaiseksi on olla sivussa, tarjota perheelle perusedellytykset.

Mitä sä muka tiedät miehen luonteesta? Entä mistä tiedät että ap rakastaa miestä? Se rakastaa miehen tarjoamaa taloudellista turvaa.

Mitä sä muka tiedät mitään ap:n rakkaudesta? Et mitään silti väität, että ap rakastaisi miehen tarjoamaa taloudellista turvaa. Syytät muita kommentoijia siitä, että ne tekee olettamuksia ap:sta. Teet itse ihan samalla tavalla olettamuksia. Paitsi että sinun olettamukset on sävyltään ikävämpiä. 

Aivan, teen samalla tavalla olettamuksia. Ne ovat sinusta sävyltään ikävämpiä koska ne kohdistuvat naiseen negatiivisesti, eikä mieheen.

Oletko analysoinut mistä tarpeesi haukkua ja syyttää miehiä kaikista ongelmistasi voisi johtua?

En minä ole syyttänyt miehiä enkä haukkunut miehiä. Eikä minulle ole sellaista tarvetta. Mistä sellaista keksit? Tuo kirjoittamani kommentti oli ensimmäinen tähän ketjuun. Et tiedä minusta yhtään mitään.

Miehet, jos te ette ole tyytyväisiä parisuhteeseenne, miksi ette te ala pihtaamaan, jos se on mielestänne tehokasta?

Pihdatkaa seksin lisäksi kosketustanne ja läsnäoloanne, ja käykää sillä kauppaa. Kuinkahan hyvin mahtaisi toimia? Niinpä.

En siis usko, että käytännössä kukaan nainen olisi niin lapsellinen että kuvittelisi tahallisella pihtaamisella ja välinpitämättömyydellä saavuttavansa jotakin etua.

Jos nainen lakkaa haluamasta seksiä, siihen on jokin syy. Jos se ei ole lääketieteellinen, jaksamiseen tai ajankäyttöön liittyvä, syy on lähes aina parisuhteessa tai puolison käytöksessä. Sen vuoksi naisen haluttomuus usein "paranee" kuin taikaiskusta, jos mies vaihtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen että tässä on tapahtunut jotain mitä ei kerrota aloituksessa, jotain parisuhteeseen liittyvää siis. Ap lienee pahasti pettynyt mieheensä lapsen hoidon jakamiseen liittyen, tai ehkä loukkaantunut siitä että mies juoksee menoissaan eikä ap saa koskaan omaa aikaa. Jotain tämän tyyppistä. Ja sen vuoksi ap on paennut vauvakuplaan. Ei tee mieli priorisoida parisuhdetta jos mies tuntuu itsekkäältä tai loukkaa jotenkin.

Aika tyly oletus, että olisi miehen vika, että ap on unohtunut vauvakuplaan. Kyllä se melko usein menee niin päin, että nainen jättää parisuhteen huomiotta vauvan vuoksi ihan miehen tekemisistä riippumatta.

Totta. Hyvää sinänsä, jos lapse on niin tärkeä: myöhemmin mies voi olla onnellinen, kun hänen lapsellaan ei ole psyykkisiä ongelmia. Lapsi sai kokea olevansa tärkein, ja voi hyvin.

Lapsi kehittyy täysin vinoon, jos hän on perheen tärkein. Lapsen kuuluu kehittyä näkemään normaali parisuhde, aikuisten vastuu ja velvollisuus, ei sitä miten hän saa kaiken. Sinun kaunis ajatus psyykkisten ongelmien välttämisestä, on narsistinen ja ahdistava todellisuus. Lapsi siirtää kaiken vääristyneen paskan omiin ihmissuhteisiinsa ja usein vielä omillekin lapsilleen. Takertuva ja kontrolloiva äiti on phinta mitä lapsella voi olla.

Naiset itse ovat kehittyneet olemalla perheen tärkeimpiä joten tietysti ne kohtelee tyttölapsiaan samalla tavalla.

Poika? Juokoot kodin putkimiestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin itse antanut omalle miehelleni kenkää aikapäiviä sitten, jos hän ei priorisoisi lapsiamme ykköseksi.

Jos meidän koti olisi tulessa, kumpikin toivoisi että lapset pelastetaan ensin.

Tulipalossa nyt varsinaisesti ei ketään aseteta toista tärkeämmäksi ja pelasteta sen perusteella. Lapsista pidetään huolta ja heidät pelastetaan, mutta sillä ei ole mitään tekemistä kyllä keskustelussa olevan asuan kanssa.

No joo, tavallaan kyllä, miten kysymyksen käsittääkin. Kun puhutaan korkeintaan parivuotiaasta taaperosta, niin jokainen täysijärkinen vanhempi ymmärtänee missä siinä vaiheessa mennään. Seksi silloin tällöin kuuluu asiaan, normaali mieskin tajuaa ettei vaimo aiempaan tapaan pysty tai jaksa. Ja että parisuhdeaika on tuolloin kortilla mutta tasapainottuu myöhemmin. Ehkä itse olen ollut puolison valinnassa onnekas?

Kyllähän seksin määrän vähenemisen ja yhteisen ajan vähenemisen ymmärtää täysin. Mutta vielä 5 vuotta syntymän jälkeenkin hyvä jos kerran vuodessa on seksiä, ei joka vuosi niinkään usein, niin ei siinä kyllä ymmärrys riitä enää. Eikä kyllä ole läheisyyttäkään. Kyllä se rikkoo mielen jos rakastaan näkee päivittäin, mutta kaikki intiimi ja läheisyys on ei. Varmasti turhaanhan sitä odottaa ja toivoo että asiat muuttuisi. Kun se on sama sitten tekeekö mitään vai ei, niin silloin se on sama sitten olla tekemättä mitään. JOS olisi mitään positiivista vaikutusta enemmän tekemällä, ihan sama mitä, niin tekisin kyllä.

Kyllä seksiä toimivassa suhteessa on vähintään 3x viikossa. Saattaisin katsella viikkoja, mutta en todellakaan kuukausia tai vuosia, tilanteen muuttumista ennenkuin lähtisin etsimään uutta kumppania. Kerran erehdyin veivaamaan vuosikausia pihtaavan naisen kanssa joka kyllä osasi pankkitilin tyhjentää ja erossa viedä tuhkatkin pesästä, tätä ei vain tule koskaan enää tapahtumaan. Siinä vaiheessa kun seksi ja läheisyys loppuu niin parempi todeta samantien että suhde ei toimi, parempi mennä eri suuntiin.

Itse korvaisin sanan "viikko" sanalla "kuukausi". 3 kertaa seksiä viikossa kuulostaa enemmänkin suhteen ensimmäiseltä vuodelta.

Kolmisen kertaa (hyvää) seksiä kuukaudessa on pitkissä parisuhteissa varmaan sellainen määrä, johon suurin osa ihmisistä voisi olla tyytyväinen. Osa ehkä vähän vähempään, osa toivoisi ehkä hieman enemmän. Itse olen suhteessa, joka on toiminut 18 vuotta ja jossa seksiä on tuon verran, enkä oikeastaan toivo enempää.

Jos puhutaan tosiaan tilanteesta, jossa toimivan parisuhteen pitäisi olla - eli siis raskaus-, vauva- ja yöheräilyvuodet ovat takanapäin, kummallakaan ei ole isoja fyysisiä vaivoja, parisuhde toimii henkisellä tasolla, vastuunjaon tasolla ja taloudellisella tasolla - on mielestäni ihan tavanomaista ja normaalia toivoa, että seksiä olisi ehkä noin kerran viikossa, tai vaikkapa kolmisen kertaa kuussa.

Hyvässä, toimivassa parisuhteessa seksi tulee kuvioihin itsestään.

Itse miettisin lähinnä sitä, mitä parisuhteessa on vialla, jos kumppanille seksi ei yksinkertaisesti maistu (ei siis tarkoita tietenkään kuormittavia tilanteita, sairautta, tms). Suurimmaksi osaksi pitkissäkin parisuhteissa on säännöllinen seksielämä, joka toimii.

Säännöllisyys voi toki esimerkiksi iän myötä tarkoittaa harvempaa määrää seksikertoja, mutta sitä kuitenkin suhteessa on.

Kohta tietysti joku tulee kertomaan, että "hyvä parisuhde voi olla ilman seksielämääkin".

Kyllä, VOI olla. Mutta se on äärimmäisen epätodennäköistä - täysin seksittömistä parisuhteista noin 10% on onnellisia sellaisia. 90% seksittömistä parisuhteista on joko onnettomia tai vähintäänkin ei-onnellisia, lähinnä olosuhteiden pakosta yhdessä elämistä.

Joten jos parisuhteista 7-8% on totaaliseksittömiä (seksiä enintään muutamia kertoja vuodessa, ei edes kerran kuussa), onnellisessa JA seksittömässä parisuhteessa on ehkä 0,7-0,8% parisuhteessa olevista.

Tämä johtuu siitä, että yksinkertaisesti parisuhteessa on jotakin muuta vikaa - seksittömyys (jos siihen ei ole päädytty yhteisestä sopimuksesta) on useammin OIRE viallisesta parisuhteesta kuin asia, joka rikkoo "muuten hyvän parisuhteen". 

Juuri näin. Jos rakastaa kumppaniaan ja haluaa hänelle hyvää, on aika epätodennäköistä että haluaa hänen elävän vasten tahtoaan seksitöntä elämää. Kun ajaudutaan tilanteeseen jossa seksi loppuu (ilman ainakin toisen tahtoa) kaikissa muodoissaan, on jotain isoa tapahtunut jo sitä ennen suhteen muilla osa-alueilla. Kyllä sitä puolisoa pystyy hellimään jos vain halua ja tahtoa riittää edes jonkin verran vaikka kuinka oltaisiin väsyneitäkin.

Ja juuri säännöllisyys pitää seksielämän parhaiten hengissä läpi vaikeampien vaiheiden. Jos seksi pääsee hiipumaan ja ikäänkuin unohtumaan suhteesta, se on paljon vaikeampi enää elvyttää kuin jos sitä olisi pidetty yllä edes jonkun verran.

Näinhän se on. Viimeistä kappaletta tarkentaisin vielä sen verran, että seksi ei yleensä hiivu tai unohdu parisuhteesta kuin toiselta osapuolelta (joka voi olla aivan yhtä hyvin mies kuin nainen).

Eikä seksielämän kuoleminen parisuhteessa ole useinkaan kovin seesteinen tai rauhallinen prosessi. Ei mitään hidasta ja rauhallista hiipumista, vaan tavattoman usein se tapahtuu monenlaisten kriisien seurauksena.

Seksielämän pakoton ja jopa yllätyksetön säännöllisyys on minusta hyvän parisuhteen ja seksielämän tae. Meillä puolisoni kanssa on vakiintunut tilanne, jossa kerran viikossa, sunnuntaisin, on ilta varattu hyvälle ja mahdollisimman kiireettömälle rakastelulle (mieluiten vähintään puoli tuntia). Se ei tarkoita, että sitä pitäisi olla joka sunnuntai, mutta oletus on, että sitä voisi olla. Ja jos syystä tai toisesta sitä ei ole - mikä tahansa syy on hyvä - asia nostetaan esille ja todetaan, että "ensi kerralla sitten". Jos seksiä ei ole, olemme useimmiten muuten vain intiimisti lähekkäin, esimerkiksi illalla viltin alla ilman paitoja sylikkäin (ilman seksuaalista kosketusta). Useimmiten sunnuntai-iltapäivän myötä pystymme molemmat pikku hiljaa virittäytymään sille taajuudelle - pienet kosketukset, katseet ja halaukset luovat odottavaa tunnelmaa.

Tämä on minusta tylsä, mutta hyvä tapa pitää seksielämä säännöllisenä ja toimivana. Seksistä ei ole tullut kummallekaan paineita, ja kieltäytyminen on ihan hyväksyttyä ja välillä toki tarpeellistakin, mutta fiilikset ja mahdollinen tarpeellinen syy seksin väliin jättämiselle pyritään tuomaan keskusteluun jo hyvissä ajoin, että kumpikaan ei turhaudu. Useimmiten fiiliksiä on molemmilla kovastikin. Tämä ei silti tarkoita, etteikö seksiä voisi olla joskus myös arjessa - välillä sitä voi olla jopa useamman kerran viikossakin - mutta se on kaikki "extraa", ja sunnuntai-illat ovat varsinaisesti seksielämämme perusta.

Naiset ovat lähtökohtaisesti oikeutettuja laittamaan seksin tauolle määrittelemättömäksi ajaksi, ja jos ei miehelle kelpaa niin se on miesvauva.

Taas näitä synkeitä kommentteja, jotka ihan oikeasti minusta eivät ole missään suhteessa tosielämän kanssa. 

Oikeassa elämässä on leijonanosa parisuhteista sellaisia, joissa naiset eivät pihtaa eivätkä laita seksiä tauolle määrittelemättömäksi ajaksi ihan kiusallaan. En minä enkä puolisoni ole koskaan kuullut tilanteesta, jossa nainen "pihtaisi seksiä", vaikka välillä melko avoimestikin puhumme ystäviemme kanssa parisuhteiden ongelmista ja kipukohdistakin. Jotkut ovat kertoneet, että parisuhteessa ei ole ollut "riittävästi sutinaa", mutta niissä tilanteissa syyt ovat johtuneet esimerkiksi pikkulapsiperheen elämästä, vaikeista synnytyksistä, sairauksista, lääkityksistä tai jostakin muusta asiasta.

Useimmiten naisten haluttomuus johtuu joko fyysisistä vaivoista, lääkityksestä, pikkulapsista tai ylipäätään huonosta parisuhteesta. Sen sijaan miehissä tuntuu olevan sellaisia, jotka "pihtaavat", eli ilman mitään erityistä syytä tai isoa ongelmaa parisuhteessa saattavat yksinkertaisesti olla joko täysin haluttomia naistaan kohtaan, tai ainakin ovat täysin välinpitämättömiä naisen nautinnosta silloin harvoin, kun seksiä haluavat - eli "pihtaavat" naisilta nautintoa.

Esimerkiksi eräs nainen kärsi haluttomuudesta edellisessä parisuhteessaan, mutta tuolloisessa tilanteessa hän oli sekä kahden pienen erityislapsen äiti, että itsekin vahvalla lääkityksellä. Nykyisessä parisuhteessaan tämä sama nainen puolestaan kärsii miehen totaalihaluttomuudesta - lapset ovat kasvaneet, ja hänen oma lääkityksensä on nykyisin minimissään, joten halut ovat palanneet - mutta miestä ei kiinnosta lainkaan. Mies on myös emotionaalisesti melko välinpitämätön, ei huomioi positiivisesti naista, eikä ole kertaakaan suostunut esimerkiksi hyväilemään puolisoaan seksuaalisesti, vaikka nainen on sitä pyytänyt.

Näin se menee. Esimerkiksi meillä ei ole seksiä, koska minä en halua. Miksikö en halua? Minulle jäi raskaudesta ja synnytyksestä jatkuvat kivut, jotka hankaloittavat kaikkea, jopa kävelemistä. Ei ne ole voimakkaat kivut, ja joo olen käynyt lääkärissä mutta niitä kipuja ei vain saa täysin pois. Lisäksi olen todella väsynyt yövalvomisista. Ja tärkein kaikista: meillä menee huonosti parisuhteessa, mies on loukannut minua useilla eri tavoilla eikä tilanne ole puhumisestani huolimatta parantunut. Jopa eroa välillä mietin, mutta olen tällä hetkellä liian väsynyt eroamaan. 

Mies valittaa että pihtaan. Olen kertonut suoraan, että en pihtaa vaan en halua seksiä, koska parisuhteemme on niin huono, olet loukannut minua liian pahasti ja olen liian väsynyt kun lapsi valvottaa. 

Tässä tilanteessa on turha yrittää kerätä mitään säälipisteitä. Jos et miehen kanssa halua olla, niin sitten eroat tai vaihtoehtoisesti sitoudut täysin yrittämään parantamaan suhdetta. Ihan oma syy jäädä tuollaiseen välitilaan leikkimään martyyria.

En kerää säälipisteitä. Olen sanonut miehelle suoraan, että mietin eroa. Mutta olen liian väsynyt olemaan aloitteellinen eron suhteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olenko ainoa, joka on kokenut myös miehen puolelta tällaista? Löytyy hyvin usein ainakin eronneiden isien keskuudesta. Minulla oli tällainen mies, otti tällaisen ns perinteisen naisen roolin. Seksiäkin aloin haluta liian nopeasti synnytyksen jälkeen(!)

Ei hän halunnut tehdä kanssani yhtään mitään. No, telkkariseuraksi joskus kelpasin ja seksiäkin olisi sitten omien tarpeidensa mukaan halunnut. Ja harrastettiinkin, vaikka parisuhdetta ei käytännössä enää ollut.

Siinä vaiheessa kun minä istuin kerran auton takapenkillä ja mies kysyy vieressä istuvalta pikkutytöltä, että " rakas, mennäänkö tänään saunaan" aloin ajatella, että tää ei ole ihan tervettä. Mies on riippuvuussuhteessa lapsiinsa, 24t vuorokaudessa heidän kanssaan omalla viikollaan ( kyseessä siis eroisä). Kouluikäisten nukuttamiseen käyttää koko illan. Koska haluaa. Ei ymmärtänyt miksei sitten toisella viikolla riitä, että oltas kaksin katseltu telkkaria. Että kehtasin vielä toivoa, että hän olisi halunnut kanssani tehdä jotain muutakin.

Nyt saa mies keskittyä satasella lapsiinsa. Näitä on sitten tinderit pullollaan. Näille riittää, että voivat vapaaviikollaan pari kertaa käydä vakipanon luona ja siinä se. Ei heistä ole parisuhteeseen.

Olet vain mustasukkainen lapselle. Et kestä että joku muu on miehelle se tärkein. Aikuistu jo.

Kenenhän pitäisi aikuistua? Ei ole normaalia olla kiinni lapsessaan niin, että aikuisten väliset suhteet kärsivät. Jos aikuiselle tärkein sihde on omaan lapseen, on hän itse jämähtänyt lapsen tasolle eikä kykene aikuisten välisiin suhteisiin. On täysin ok olla myös mustasukkainen.

On ihan luonnollista että vanhemman tärkein suhde on omaan lapseen. Aika sydämetön on ihminen, jolle oma lapsi tulee vasta muiden tuttavuuksien jälkeen.

Tärkein suhde ei ole sama kuin ainoa suhde johon panostetaan millään lailla. Se, että vanhemmat eivät pidä huolta parisuhteesta on myös lapsen edun vastaista.

Näinhän se on nyt kun mies on kiinni lapsessaan. 

Jos mies valittaa, että nainen on unohtanut parisuhteen ja on kadonnut lapsikuplaan, niin mies on vain mustasukkainen ja typerä kun olettaa naisen sivuuttavan lapsen tarpeet.

Etkö reppana tajua että sillä on eroa sivuutetaanko lapsen tarpeet (kuten sinä provonarttu väität) vai jätetäänkö toinen täysin huomioimatta vaikka lapsen tarpeet on jo täytetty.

Kyllä minä sen tajuan. Niitä eroja ei vain kysellä. Jos mies on se, joka valittaa naisen jättäneen hänet täysin huomiotta, niin heti oletetaan että mies vaatii lapsen tarpeiden sivuuttamista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei avioeroa, mutta viiden vuoden asumusero! Sen jälkeen he osaavat olla yhdessä ja liitto voi olla todella hyvä.

Miksi miehen pitäisi ottaa nainen takaisin siinä vaiheessa? Parempi on jo löytynyt lämmittämään vuodetta.

Hyvä viinikin kypsyy pimeässä ja viileässä, miksi parisuhde eroaisi siitä?

Koska sitä koko parisuhdetta (ap ja mies) ei kuitenkaan pidetä siellä vaan he jatkavat elämäänsä. Kokeilepa kaataa puoli pulloa viiniä laseihin ja laita loput sinne viinikellariin. Kauanko luulet sekä lasissa että pullossa olevan viinin säilyvän hyvänä?

Tollo, parisuhde on se tynnyri josta viini pullotettiin ja vietiin pimeään.

Avattu pullo voi pilaantua, koko erä ei. 

Vierailija kirjoitti:

Miehet, jos te ette ole tyytyväisiä parisuhteeseenne, miksi ette te ala pihtaamaan, jos se on mielestänne tehokasta?

Pihdatkaa seksin lisäksi kosketustanne ja läsnäoloanne, ja käykää sillä kauppaa. Kuinkahan hyvin mahtaisi toimia? Niinpä.

En siis usko, että käytännössä kukaan nainen olisi niin lapsellinen että kuvittelisi tahallisella pihtaamisella ja välinpitämättömyydellä saavuttavansa jotakin etua.

Jos nainen lakkaa haluamasta seksiä, siihen on jokin syy. Jos se ei ole lääketieteellinen, jaksamiseen tai ajankäyttöön liittyvä, syy on lähes aina parisuhteessa tai puolison käytöksessä. Sen vuoksi naisen haluttomuus usein "paranee" kuin taikaiskusta, jos mies vaihtuu.

Syy voi olla myös naisen omassa käytöksessä joka ensin heijastuu ensin parisuhteeseen ja sitten sitä kautta seksiin. Ei ole kauhean rakentavaa kuvitella että naisen haluttomuuden syy olisi aina käytännössä miehessä. Kyllä nainen voi ihan yhtä hyvin käyttäytyä parisuhdetta huonontavalla tavalla kuin mieskin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin itse antanut omalle miehelleni kenkää aikapäiviä sitten, jos hän ei priorisoisi lapsiamme ykköseksi.

Jos meidän koti olisi tulessa, kumpikin toivoisi että lapset pelastetaan ensin.

Tulipalossa nyt varsinaisesti ei ketään aseteta toista tärkeämmäksi ja pelasteta sen perusteella. Lapsista pidetään huolta ja heidät pelastetaan, mutta sillä ei ole mitään tekemistä kyllä keskustelussa olevan asuan kanssa.

No joo, tavallaan kyllä, miten kysymyksen käsittääkin. Kun puhutaan korkeintaan parivuotiaasta taaperosta, niin jokainen täysijärkinen vanhempi ymmärtänee missä siinä vaiheessa mennään. Seksi silloin tällöin kuuluu asiaan, normaali mieskin tajuaa ettei vaimo aiempaan tapaan pysty tai jaksa. Ja että parisuhdeaika on tuolloin kortilla mutta tasapainottuu myöhemmin. Ehkä itse olen ollut puolison valinnassa onnekas?

Kyllähän seksin määrän vähenemisen ja yhteisen ajan vähenemisen ymmärtää täysin. Mutta vielä 5 vuotta syntymän jälkeenkin hyvä jos kerran vuodessa on seksiä, ei joka vuosi niinkään usein, niin ei siinä kyllä ymmärrys riitä enää. Eikä kyllä ole läheisyyttäkään. Kyllä se rikkoo mielen jos rakastaan näkee päivittäin, mutta kaikki intiimi ja läheisyys on ei. Varmasti turhaanhan sitä odottaa ja toivoo että asiat muuttuisi. Kun se on sama sitten tekeekö mitään vai ei, niin silloin se on sama sitten olla tekemättä mitään. JOS olisi mitään positiivista vaikutusta enemmän tekemällä, ihan sama mitä, niin tekisin kyllä.

Kyllä seksiä toimivassa suhteessa on vähintään 3x viikossa. Saattaisin katsella viikkoja, mutta en todellakaan kuukausia tai vuosia, tilanteen muuttumista ennenkuin lähtisin etsimään uutta kumppania. Kerran erehdyin veivaamaan vuosikausia pihtaavan naisen kanssa joka kyllä osasi pankkitilin tyhjentää ja erossa viedä tuhkatkin pesästä, tätä ei vain tule koskaan enää tapahtumaan. Siinä vaiheessa kun seksi ja läheisyys loppuu niin parempi todeta samantien että suhde ei toimi, parempi mennä eri suuntiin.

Itse korvaisin sanan "viikko" sanalla "kuukausi". 3 kertaa seksiä viikossa kuulostaa enemmänkin suhteen ensimmäiseltä vuodelta.

Kolmisen kertaa (hyvää) seksiä kuukaudessa on pitkissä parisuhteissa varmaan sellainen määrä, johon suurin osa ihmisistä voisi olla tyytyväinen. Osa ehkä vähän vähempään, osa toivoisi ehkä hieman enemmän. Itse olen suhteessa, joka on toiminut 18 vuotta ja jossa seksiä on tuon verran, enkä oikeastaan toivo enempää.

Jos puhutaan tosiaan tilanteesta, jossa toimivan parisuhteen pitäisi olla - eli siis raskaus-, vauva- ja yöheräilyvuodet ovat takanapäin, kummallakaan ei ole isoja fyysisiä vaivoja, parisuhde toimii henkisellä tasolla, vastuunjaon tasolla ja taloudellisella tasolla - on mielestäni ihan tavanomaista ja normaalia toivoa, että seksiä olisi ehkä noin kerran viikossa, tai vaikkapa kolmisen kertaa kuussa.

Hyvässä, toimivassa parisuhteessa seksi tulee kuvioihin itsestään.

Itse miettisin lähinnä sitä, mitä parisuhteessa on vialla, jos kumppanille seksi ei yksinkertaisesti maistu (ei siis tarkoita tietenkään kuormittavia tilanteita, sairautta, tms). Suurimmaksi osaksi pitkissäkin parisuhteissa on säännöllinen seksielämä, joka toimii.

Säännöllisyys voi toki esimerkiksi iän myötä tarkoittaa harvempaa määrää seksikertoja, mutta sitä kuitenkin suhteessa on.

Kohta tietysti joku tulee kertomaan, että "hyvä parisuhde voi olla ilman seksielämääkin".

Kyllä, VOI olla. Mutta se on äärimmäisen epätodennäköistä - täysin seksittömistä parisuhteista noin 10% on onnellisia sellaisia. 90% seksittömistä parisuhteista on joko onnettomia tai vähintäänkin ei-onnellisia, lähinnä olosuhteiden pakosta yhdessä elämistä.

Joten jos parisuhteista 7-8% on totaaliseksittömiä (seksiä enintään muutamia kertoja vuodessa, ei edes kerran kuussa), onnellisessa JA seksittömässä parisuhteessa on ehkä 0,7-0,8% parisuhteessa olevista.

Tämä johtuu siitä, että yksinkertaisesti parisuhteessa on jotakin muuta vikaa - seksittömyys (jos siihen ei ole päädytty yhteisestä sopimuksesta) on useammin OIRE viallisesta parisuhteesta kuin asia, joka rikkoo "muuten hyvän parisuhteen". 

Juuri näin. Jos rakastaa kumppaniaan ja haluaa hänelle hyvää, on aika epätodennäköistä että haluaa hänen elävän vasten tahtoaan seksitöntä elämää. Kun ajaudutaan tilanteeseen jossa seksi loppuu (ilman ainakin toisen tahtoa) kaikissa muodoissaan, on jotain isoa tapahtunut jo sitä ennen suhteen muilla osa-alueilla. Kyllä sitä puolisoa pystyy hellimään jos vain halua ja tahtoa riittää edes jonkin verran vaikka kuinka oltaisiin väsyneitäkin.

Ja juuri säännöllisyys pitää seksielämän parhaiten hengissä läpi vaikeampien vaiheiden. Jos seksi pääsee hiipumaan ja ikäänkuin unohtumaan suhteesta, se on paljon vaikeampi enää elvyttää kuin jos sitä olisi pidetty yllä edes jonkun verran.

Näinhän se on. Viimeistä kappaletta tarkentaisin vielä sen verran, että seksi ei yleensä hiivu tai unohdu parisuhteesta kuin toiselta osapuolelta (joka voi olla aivan yhtä hyvin mies kuin nainen).

Eikä seksielämän kuoleminen parisuhteessa ole useinkaan kovin seesteinen tai rauhallinen prosessi. Ei mitään hidasta ja rauhallista hiipumista, vaan tavattoman usein se tapahtuu monenlaisten kriisien seurauksena.

Seksielämän pakoton ja jopa yllätyksetön säännöllisyys on minusta hyvän parisuhteen ja seksielämän tae. Meillä puolisoni kanssa on vakiintunut tilanne, jossa kerran viikossa, sunnuntaisin, on ilta varattu hyvälle ja mahdollisimman kiireettömälle rakastelulle (mieluiten vähintään puoli tuntia). Se ei tarkoita, että sitä pitäisi olla joka sunnuntai, mutta oletus on, että sitä voisi olla. Ja jos syystä tai toisesta sitä ei ole - mikä tahansa syy on hyvä - asia nostetaan esille ja todetaan, että "ensi kerralla sitten". Jos seksiä ei ole, olemme useimmiten muuten vain intiimisti lähekkäin, esimerkiksi illalla viltin alla ilman paitoja sylikkäin (ilman seksuaalista kosketusta). Useimmiten sunnuntai-iltapäivän myötä pystymme molemmat pikku hiljaa virittäytymään sille taajuudelle - pienet kosketukset, katseet ja halaukset luovat odottavaa tunnelmaa.

Tämä on minusta tylsä, mutta hyvä tapa pitää seksielämä säännöllisenä ja toimivana. Seksistä ei ole tullut kummallekaan paineita, ja kieltäytyminen on ihan hyväksyttyä ja välillä toki tarpeellistakin, mutta fiilikset ja mahdollinen tarpeellinen syy seksin väliin jättämiselle pyritään tuomaan keskusteluun jo hyvissä ajoin, että kumpikaan ei turhaudu. Useimmiten fiiliksiä on molemmilla kovastikin. Tämä ei silti tarkoita, etteikö seksiä voisi olla joskus myös arjessa - välillä sitä voi olla jopa useamman kerran viikossakin - mutta se on kaikki "extraa", ja sunnuntai-illat ovat varsinaisesti seksielämämme perusta.

Naiset ovat lähtökohtaisesti oikeutettuja laittamaan seksin tauolle määrittelemättömäksi ajaksi, ja jos ei miehelle kelpaa niin se on miesvauva.

Taas näitä synkeitä kommentteja, jotka ihan oikeasti minusta eivät ole missään suhteessa tosielämän kanssa. 

Oikeassa elämässä on leijonanosa parisuhteista sellaisia, joissa naiset eivät pihtaa eivätkä laita seksiä tauolle määrittelemättömäksi ajaksi ihan kiusallaan. En minä enkä puolisoni ole koskaan kuullut tilanteesta, jossa nainen "pihtaisi seksiä", vaikka välillä melko avoimestikin puhumme ystäviemme kanssa parisuhteiden ongelmista ja kipukohdistakin. Jotkut ovat kertoneet, että parisuhteessa ei ole ollut "riittävästi sutinaa", mutta niissä tilanteissa syyt ovat johtuneet esimerkiksi pikkulapsiperheen elämästä, vaikeista synnytyksistä, sairauksista, lääkityksistä tai jostakin muusta asiasta.

Useimmiten naisten haluttomuus johtuu joko fyysisistä vaivoista, lääkityksestä, pikkulapsista tai ylipäätään huonosta parisuhteesta. Sen sijaan miehissä tuntuu olevan sellaisia, jotka "pihtaavat", eli ilman mitään erityistä syytä tai isoa ongelmaa parisuhteessa saattavat yksinkertaisesti olla joko täysin haluttomia naistaan kohtaan, tai ainakin ovat täysin välinpitämättömiä naisen nautinnosta silloin harvoin, kun seksiä haluavat - eli "pihtaavat" naisilta nautintoa.

Esimerkiksi eräs nainen kärsi haluttomuudesta edellisessä parisuhteessaan, mutta tuolloisessa tilanteessa hän oli sekä kahden pienen erityislapsen äiti, että itsekin vahvalla lääkityksellä. Nykyisessä parisuhteessaan tämä sama nainen puolestaan kärsii miehen totaalihaluttomuudesta - lapset ovat kasvaneet, ja hänen oma lääkityksensä on nykyisin minimissään, joten halut ovat palanneet - mutta miestä ei kiinnosta lainkaan. Mies on myös emotionaalisesti melko välinpitämätön, ei huomioi positiivisesti naista, eikä ole kertaakaan suostunut esimerkiksi hyväilemään puolisoaan seksuaalisesti, vaikka nainen on sitä pyytänyt.

Näin se menee. Esimerkiksi meillä ei ole seksiä, koska minä en halua. Miksikö en halua? Minulle jäi raskaudesta ja synnytyksestä jatkuvat kivut, jotka hankaloittavat kaikkea, jopa kävelemistä. Ei ne ole voimakkaat kivut, ja joo olen käynyt lääkärissä mutta niitä kipuja ei vain saa täysin pois. Lisäksi olen todella väsynyt yövalvomisista. Ja tärkein kaikista: meillä menee huonosti parisuhteessa, mies on loukannut minua useilla eri tavoilla eikä tilanne ole puhumisestani huolimatta parantunut. Jopa eroa välillä mietin, mutta olen tällä hetkellä liian väsynyt eroamaan. 

Mies valittaa että pihtaan. Olen kertonut suoraan, että en pihtaa vaan en halua seksiä, koska parisuhteemme on niin huono, olet loukannut minua liian pahasti ja olen liian väsynyt kun lapsi valvottaa. 

Tässä tilanteessa on turha yrittää kerätä mitään säälipisteitä. Jos et miehen kanssa halua olla, niin sitten eroat tai vaihtoehtoisesti sitoudut täysin yrittämään parantamaan suhdetta. Ihan oma syy jäädä tuollaiseen välitilaan leikkimään martyyria.

En kerää säälipisteitä. Olen sanonut miehelle suoraan, että mietin eroa. Mutta olen liian väsynyt olemaan aloitteellinen eron suhteen. 

Älä mieti vaan tee se.

Ei ole vaikeaa: https://www.suomi.fi/palvelut/lomake/avioerohakemus-karaja-ja-hovioikeu…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei avioeroa, mutta viiden vuoden asumusero! Sen jälkeen he osaavat olla yhdessä ja liitto voi olla todella hyvä.

Miksi miehen pitäisi ottaa nainen takaisin siinä vaiheessa? Parempi on jo löytynyt lämmittämään vuodetta.

Hyvä viinikin kypsyy pimeässä ja viileässä, miksi parisuhde eroaisi siitä?

Koska sitä koko parisuhdetta (ap ja mies) ei kuitenkaan pidetä siellä vaan he jatkavat elämäänsä. Kokeilepa kaataa puoli pulloa viiniä laseihin ja laita loput sinne viinikellariin. Kauanko luulet sekä lasissa että pullossa olevan viinin säilyvän hyvänä?

Tollo, parisuhde on se tynnyri josta viini pullotettiin ja vietiin pimeään.

Avattu pullo voi pilaantua, koko erä ei. 

Kyllä koko erä voi hyvin pilaantua jos sitä säilytetään väärin. Ihan kuten parisuhde voi pilaantua jos sitä ei hoideta oikein.