Lue keskustelun säännöt.
Miksi vaatimattoman näköiset lapset usein myös puetaan vaatimattomasti ja pidetään epähuoliteltuina?
23.04.2022 |
Minä olin vaatimattoman näköinen lapsi. Nyt aikuinen, joka on opetellut pitämään huolta ulkonäöstään ja saa joskus päätkin kääntymään. Olin harmaavarpunen, eikä äitini koskaan letitellyt hiuksiani tai ostanut minulle nättejä vaatteita. Sen jonkun kerran, kun minulla jostain syystä oli jokin kaunis vaaleanpunainen mekko ylläni ja kiva kampaus, niin todella tunsin oloni hyväksi ja prinsessaksi. Siksi ihmettelen tätä, kun monesti näyttää että jos lasta ei aivan ole ulkonäöllä siunattu, niin hänestä ei muutenkaan pidetä niin hyvää huolta. Eikö vaatimattomamman näköinen lapsi ansaitse sitä? Sen sijaan hyvännäköisiä lapsia kyllä myöskin puetaan kauniisti ja muodikkaasti, ja leikataan heille muotikampaukset parturissa tai kampaajalla. Vaikka ne vaatimattomamman näköiset sitä paljon enemmän tarvitsisivat. En ymmärrä.
Kommentit (197)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaatimaton näyttää koomiselta hienosti puettuna. Tiedän sen itsestäni.
No höpönpöpön. Komeissa vaatteissa näyttää mies komealta, oli lähtökohdat mitkä vaan. Sama naiselle tosin naisella hiukset ja ehostuskin merkkaa.
No en nyt menis sanomaan. Jos pärstä näyttää hevonperseeltä, ei ne vaatteet mitään auta.
Aijaa. No kummastipa täällä palstalla aina neuvotaan rumia menemään kampaajalle, opettelemaan meikkausta ja ostamaan kivoja vaatteita niin ulkonäkö kohentuu.
Valitettavasti nuo ei auta, jos ihminen on kasvoista ruma
"Rumia ihmisiä ei olekaan ja jokaisessa on jotain kaunista". Niillä kommenteillahan täällä aina hyökätään jonkun kohtaloaan surevan ruman kimppuun.
Kyllä on rumia eikä siinä auta vaikka lukisi lääkäriksi ja kävisi kuinka parturissa ja kosmetologilla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä -ttu on vaatimattoman näköinen lapsi? Samalta ne kaikki näyttää.
Eivät näytä. Kokemuksesta tiedän, koska minä olin ilmeisesti tällainen vaatimattoman näköinen lapsi. Sisareni ulkonäkö keräsi aina kehuja, minua ei kommentoitu mitenkään.
Minut kyllä puettiin ihan yhtä nätisti kuin sisarenikin, joten ap:n väitettä en tältä pohjalta ihan allekirjoita.
Sama täällä. Se myös muokkasi sisareni persoonasta vähän sellaisen kaikki mulle ja heti. Ainakin huomio.
Mutta nyt kun ollaan elämän puolivälin yli, niin minä olen se "kaunotar". Ei hän hirviö nyt sentään ole (paitsi luonne on aika hankala), mutta kauneus on kadonnut. Ylipaino on varmaan suurin syy hänellä.
Oma minäni kehittyi sellaiseksi, että en koskaan oikein edes ajatellut ulkonäköäni. Puhdas ja siisti, siinäpä se. Oli yllätys, kun n. 30 paikkeilla alkoi saada kommentteja, että olet kaunis. Verrattiin elokuvanäyttelijöihin, kehen milloinkin. Oletko malli, kysyttiin. Minä tietysti ihmettelemään, että mitä, kuka, minäkö? En nyt tosiaankaan. Elämässä on ollut tärkeä osata jotain, oppia jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä -ttu on vaatimattoman näköinen lapsi? Samalta ne kaikki näyttää.
Eivät näytä. Kokemuksesta tiedän, koska minä olin ilmeisesti tällainen vaatimattoman näköinen lapsi. Sisareni ulkonäkö keräsi aina kehuja, minua ei kommentoitu mitenkään.
Minut kyllä puettiin ihan yhtä nätisti kuin sisarenikin, joten ap:n väitettä en tältä pohjalta ihan allekirjoita.
Sama täällä. Se myös muokkasi sisareni persoonasta vähän sellaisen kaikki mulle ja heti. Ainakin huomio.
Mutta nyt kun ollaan elämän puolivälin yli, niin minä olen se "kaunotar". Ei hän hirviö nyt sentään ole (paitsi luonne on aika hankala), mutta kauneus on kadonnut. Ylipaino on varmaan suurin syy hänellä.
Oma minäni kehittyi sellaiseksi, että en koskaan oikein edes ajatellut ulkonäköäni. Puhdas ja siisti, siinäpä se. Oli yllätys, kun n. 30 paikkeilla alkoi saada kommentteja, että olet kaunis. Verrattiin elokuvanäyttelijöihin, kehen milloinkin. Oletko malli, kysyttiin. Minä tietysti ihmettelemään, että mitä, kuka, minäkö? En nyt tosiaankaan. Elämässä on ollut tärkeä osata jotain, oppia jotain.
Kun on elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa vaatimattoman näköisenä, siitä on tullut jo tosi vahvasti osa identiteettiä. Mulle noita kommentteja alkoi tulla siinä täysi-ikäistymisen aikoihin ja vaikea niitä oli tosissaan ottaa. Aina kiusaannun jos joku kehuu ulkonäköäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ehkä kannata tottua saamaan kehuja ulkonäöstä. Ulkonäkö voi muuttua jossain vaiheessa radikaalisti. Ei ihme, että yhä nuoremmilla on ulkonäköpaineita, kun jo lasten kohdalla siihen keskitytään.
Tärkeintä lapselle on peiliin katsoessa kokea itsensä kauniiksi tai komeaksi. Se on sisäinen kokemus eikä liity muiden kehuihin. Rumasti puettu tai epäsiisti lapsi näkee peilistä itsensä juuri rumana ja epäsiistinä, ja se mielikuva voi pinttyä lapsen kokemukseksi itsestään ja aiheuttaa kaikenlaista ongelmaa tulevaisuudessa. Lapselle on tärkeää sada nähdä itsensä peilistä olemukseltaa ulkoisesti miellyttävänä ja myös tärkeää näyttää siltä, ettei ikätoverit vieroksu.
Mutta eikö tuo ole kyseenalaista, että tärkeintä on peiliin katsoessa kokea itsensä kauniiksi tai komeaksi. Miksi on? Entä jos ihmiset opettelisivat (ja opettaisivat lapsetkin) pois siitä, että ei itseään tarvitse tuntea niin hyvännäköiseksi, elämästä voi nauttia muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ehkä kannata tottua saamaan kehuja ulkonäöstä. Ulkonäkö voi muuttua jossain vaiheessa radikaalisti. Ei ihme, että yhä nuoremmilla on ulkonäköpaineita, kun jo lasten kohdalla siihen keskitytään.
Tärkeintä lapselle on peiliin katsoessa kokea itsensä kauniiksi tai komeaksi. Se on sisäinen kokemus eikä liity muiden kehuihin. Rumasti puettu tai epäsiisti lapsi näkee peilistä itsensä juuri rumana ja epäsiistinä, ja se mielikuva voi pinttyä lapsen kokemukseksi itsestään ja aiheuttaa kaikenlaista ongelmaa tulevaisuudessa. Lapselle on tärkeää sada nähdä itsensä peilistä olemukseltaa ulkoisesti miellyttävänä ja myös tärkeää näyttää siltä, ettei ikätoverit vieroksu.
Mutta eikö tuo ole kyseenalaista, että tärkeintä on peiliin katsoessa kokea itsensä kauniiksi tai komeaksi. Miksi on? Entä jos ihmiset opettelisivat (ja opettaisivat lapsetkin) pois siitä, että ei itseään tarvitse tuntea niin hyvännäköiseksi, elämästä voi nauttia muutenkin.
Ei tuo nyt vain toimi. Ei varsinkaan psyykenrakenteiltaan kehittymättömillä lapsilla, joilla ei vielä ole coping-mekanismeja. Tässä maailmassa vaatimattoman näköisiä kohdellaan huonosti ja hyvännäköisiä hyvin. Tällainen on maailma jossa elämme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä se kaikilta osin edes ole mitään pahuutta, vaan asia jolle ei voi mitään. Ei tytöt voi sille mitään, että ihastuvat komeisiin poikiin tai pojat sille, että ihastuvat nätteihin tyttöihin. Luonnonlaki jota ei voi muuttaa. Ja kaikki Tämä vaikuttaa itsetuntoon. Onneksi tähänkin on ratkaisunsa, kuten "löytää juuri se itselle oikea".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ehkä kannata tottua saamaan kehuja ulkonäöstä. Ulkonäkö voi muuttua jossain vaiheessa radikaalisti. Ei ihme, että yhä nuoremmilla on ulkonäköpaineita, kun jo lasten kohdalla siihen keskitytään.
Tärkeintä lapselle on peiliin katsoessa kokea itsensä kauniiksi tai komeaksi. Se on sisäinen kokemus eikä liity muiden kehuihin. Rumasti puettu tai epäsiisti lapsi näkee peilistä itsensä juuri rumana ja epäsiistinä, ja se mielikuva voi pinttyä lapsen kokemukseksi itsestään ja aiheuttaa kaikenlaista ongelmaa tulevaisuudessa. Lapselle on tärkeää sada nähdä itsensä peilistä olemukseltaa ulkoisesti miellyttävänä ja myös tärkeää näyttää siltä, ettei ikätoverit vieroksu.
Mutta eikö tuo ole kyseenalaista, että tärkeintä on peiliin katsoessa kokea itsensä kauniiksi tai komeaksi. Miksi on? Entä jos ihmiset opettelisivat (ja opettaisivat lapsetkin) pois siitä, että ei itseään tarvitse tuntea niin hyvännäköiseksi, elämästä voi nauttia muutenkin.
Niinku heti pienestä alkaen sellainen karaistava maailma lapselle, että oppiipahan olemaan? Auttaisiko vielä että lapselle sanottaisi joka päivä, että et ole minkään näköinen, vahvista muita puoliasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ehkä kannata tottua saamaan kehuja ulkonäöstä. Ulkonäkö voi muuttua jossain vaiheessa radikaalisti. Ei ihme, että yhä nuoremmilla on ulkonäköpaineita, kun jo lasten kohdalla siihen keskitytään.
Tärkeintä lapselle on peiliin katsoessa kokea itsensä kauniiksi tai komeaksi. Se on sisäinen kokemus eikä liity muiden kehuihin. Rumasti puettu tai epäsiisti lapsi näkee peilistä itsensä juuri rumana ja epäsiistinä, ja se mielikuva voi pinttyä lapsen kokemukseksi itsestään ja aiheuttaa kaikenlaista ongelmaa tulevaisuudessa. Lapselle on tärkeää sada nähdä itsensä peilistä olemukseltaa ulkoisesti miellyttävänä ja myös tärkeää näyttää siltä, ettei ikätoverit vieroksu.
Mutta eikö tuo ole kyseenalaista, että tärkeintä on peiliin katsoessa kokea itsensä kauniiksi tai komeaksi. Miksi on? Entä jos ihmiset opettelisivat (ja opettaisivat lapsetkin) pois siitä, että ei itseään tarvitse tuntea niin hyvännäköiseksi, elämästä voi nauttia muutenkin.
Niin että iskostetaan lapselle ruman identiteetti heti elämän alkumetreillä? Juuh...
Minkä ikäisistä lapsista puhutte kun syytätte vain vanhempia? Monet taaperoa isommat lapset haluavat valita vaatteensa ja tyylinsä jo ihan itse. Joskus se "tyyli" näyttää vanhempien silmiin ehkä kauhealta, mutta minun mielestäni lapsen pitää antaa toteuttaa itseään. Minun neljäsluokkalainen tyttöni kulkee valtavissa poikien huppareissa ja lököfarkuissa, ja ap siellä varmaan kauhistelee että miksi en pue tyttöäni prinsessaksi. Hän on aina inhonnut mekkoja. Ainoa mihin puutun on, että vaatteet on puhtaat ja säänmukaiset, pukeutukoot muutoin miten lystää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ehkä kannata tottua saamaan kehuja ulkonäöstä. Ulkonäkö voi muuttua jossain vaiheessa radikaalisti. Ei ihme, että yhä nuoremmilla on ulkonäköpaineita, kun jo lasten kohdalla siihen keskitytään.
Tärkeintä lapselle on peiliin katsoessa kokea itsensä kauniiksi tai komeaksi. Se on sisäinen kokemus eikä liity muiden kehuihin. Rumasti puettu tai epäsiisti lapsi näkee peilistä itsensä juuri rumana ja epäsiistinä, ja se mielikuva voi pinttyä lapsen kokemukseksi itsestään ja aiheuttaa kaikenlaista ongelmaa tulevaisuudessa. Lapselle on tärkeää sada nähdä itsensä peilistä olemukseltaa ulkoisesti miellyttävänä ja myös tärkeää näyttää siltä, ettei ikätoverit vieroksu.
Mutta eikö tuo ole kyseenalaista, että tärkeintä on peiliin katsoessa kokea itsensä kauniiksi tai komeaksi. Miksi on? Entä jos ihmiset opettelisivat (ja opettaisivat lapsetkin) pois siitä, että ei itseään tarvitse tuntea niin hyvännäköiseksi, elämästä voi nauttia muutenkin.
Niin että iskostetaan lapselle ruman identiteetti heti elämän alkumetreillä? Juuh...
Jos ei keskityttäisi ulkonäköön ollenkaan? Lapsia kehuttaisiin vain hyvistä käytöstavoista, taidoista, mukavuudesta muita kohtaan. Ei lapset tiedä mitkä vaatteet on rumia, jos sitä ei opeta niille. Sekin vaihtelee muodin mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ehkä kannata tottua saamaan kehuja ulkonäöstä. Ulkonäkö voi muuttua jossain vaiheessa radikaalisti. Ei ihme, että yhä nuoremmilla on ulkonäköpaineita, kun jo lasten kohdalla siihen keskitytään.
Tärkeintä lapselle on peiliin katsoessa kokea itsensä kauniiksi tai komeaksi. Se on sisäinen kokemus eikä liity muiden kehuihin. Rumasti puettu tai epäsiisti lapsi näkee peilistä itsensä juuri rumana ja epäsiistinä, ja se mielikuva voi pinttyä lapsen kokemukseksi itsestään ja aiheuttaa kaikenlaista ongelmaa tulevaisuudessa. Lapselle on tärkeää sada nähdä itsensä peilistä olemukseltaa ulkoisesti miellyttävänä ja myös tärkeää näyttää siltä, ettei ikätoverit vieroksu.
Mutta eikö tuo ole kyseenalaista, että tärkeintä on peiliin katsoessa kokea itsensä kauniiksi tai komeaksi. Miksi on? Entä jos ihmiset opettelisivat (ja opettaisivat lapsetkin) pois siitä, että ei itseään tarvitse tuntea niin hyvännäköiseksi, elämästä voi nauttia muutenkin.
Niin että iskostetaan lapselle ruman identiteetti heti elämän alkumetreillä? Juuh...
Jos ei keskityttäisi ulkonäköön ollenkaan? Lapsia kehuttaisiin vain hyvistä käytöstavoista, taidoista, mukavuudesta muita kohtaan. Ei lapset tiedä mitkä vaatteet on rumia, jos sitä ei opeta niille. Sekin vaihtelee muodin mukaan.
Kyllä lapsilla on estetiikan taju sisäsyntyisenä. Se on biologinen juttu ja mikään tuollainen ideologia ei saa sitä pois pyyhittyä.
Ja keskustelun aihe ei ollutkaan ulkonäön kommentointi vaan miten vanhemmat lapsensa pukevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaatimattoman näköisen lapsen vahvuus on usein jokin muu kuin ulkonäkö
Kaikki ilkeät pennut on tosi rumia ja mukavat lapset ihania!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ehkä kannata tottua saamaan kehuja ulkonäöstä. Ulkonäkö voi muuttua jossain vaiheessa radikaalisti. Ei ihme, että yhä nuoremmilla on ulkonäköpaineita, kun jo lasten kohdalla siihen keskitytään.
Tärkeintä lapselle on peiliin katsoessa kokea itsensä kauniiksi tai komeaksi. Se on sisäinen kokemus eikä liity muiden kehuihin. Rumasti puettu tai epäsiisti lapsi näkee peilistä itsensä juuri rumana ja epäsiistinä, ja se mielikuva voi pinttyä lapsen kokemukseksi itsestään ja aiheuttaa kaikenlaista ongelmaa tulevaisuudessa. Lapselle on tärkeää sada nähdä itsensä peilistä olemukseltaa ulkoisesti miellyttävänä ja myös tärkeää näyttää siltä, ettei ikätoverit vieroksu.
Mutta eikö tuo ole kyseenalaista, että tärkeintä on peiliin katsoessa kokea itsensä kauniiksi tai komeaksi. Miksi on? Entä jos ihmiset opettelisivat (ja opettaisivat lapsetkin) pois siitä, että ei itseään tarvitse tuntea niin hyvännäköiseksi, elämästä voi nauttia muutenkin.
Niin että iskostetaan lapselle ruman identiteetti heti elämän alkumetreillä? Juuh...
Jos ei keskityttäisi ulkonäköön ollenkaan? Lapsia kehuttaisiin vain hyvistä käytöstavoista, taidoista, mukavuudesta muita kohtaan. Ei lapset tiedä mitkä vaatteet on rumia, jos sitä ei opeta niille. Sekin vaihtelee muodin mukaan.
No miten tuo toteutetaan? Aikuiset kehuvat nättejä tyttöjä kaunottareksi ja kivan näköisiä poikia komistuksia eikä sitä voi lailla kieltää. Lapset kyllä huomaa keitä aina kehutaan ja keitä ei koskaan. Mutta ei-niin-hyvännäköisiäkin lapsia kehutaan suuremmalla todennäköisyydellä, jos heillä on nätit vaatteet ja kivoja kampauksia, koska kyllä ne myös ihan oikeasti kaunistavat ja komistavat ainakin hiukan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ehkä kannata tottua saamaan kehuja ulkonäöstä. Ulkonäkö voi muuttua jossain vaiheessa radikaalisti. Ei ihme, että yhä nuoremmilla on ulkonäköpaineita, kun jo lasten kohdalla siihen keskitytään.
Tärkeintä lapselle on peiliin katsoessa kokea itsensä kauniiksi tai komeaksi. Se on sisäinen kokemus eikä liity muiden kehuihin. Rumasti puettu tai epäsiisti lapsi näkee peilistä itsensä juuri rumana ja epäsiistinä, ja se mielikuva voi pinttyä lapsen kokemukseksi itsestään ja aiheuttaa kaikenlaista ongelmaa tulevaisuudessa. Lapselle on tärkeää sada nähdä itsensä peilistä olemukseltaa ulkoisesti miellyttävänä ja myös tärkeää näyttää siltä, ettei ikätoverit vieroksu.
Mutta eikö tuo ole kyseenalaista, että tärkeintä on peiliin katsoessa kokea itsensä kauniiksi tai komeaksi. Miksi on? Entä jos ihmiset opettelisivat (ja opettaisivat lapsetkin) pois siitä, että ei itseään tarvitse tuntea niin hyvännäköiseksi, elämästä voi nauttia muutenkin.
Niinku heti pienestä alkaen sellainen karaistava maailma lapselle, että oppiipahan olemaan? Auttaisiko vielä että lapselle sanottaisi joka päivä, että et ole minkään näköinen, vahvista muita puoliasi?
Entä jos sanoo lapselle "olet kaunis, vaikka pukeutuisit mihin"? Siis käsittämätöntä, että jossain päätetään mikä on milloinkin muotia ja hyvännäköistä, ja osa noudattaa heti "käskyä". No, ihminen on herkästi aivopestävissä.
Vierailija kirjoitti:
Eikä se kaikilta osin edes ole mitään pahuutta, vaan asia jolle ei voi mitään. Ei tytöt voi sille mitään, että ihastuvat komeisiin poikiin tai pojat sille, että ihastuvat nätteihin tyttöihin. Luonnonlaki jota ei voi muuttaa. Ja kaikki Tämä vaikuttaa itsetuntoon. Onneksi tähänkin on ratkaisunsa, kuten "löytää juuri se itselle oikea".
Ja monen täytyy ymmärtää, että ei saa sitä kumppania minkä itse haluaa, kun oma ulkonäkö ei riitä.
Yksi mieskin sanoi, että ne isoimmat rakkauden tunteet on koettu ihan toisen ihmisen kanssa kuin oman vaimon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ehkä kannata tottua saamaan kehuja ulkonäöstä. Ulkonäkö voi muuttua jossain vaiheessa radikaalisti. Ei ihme, että yhä nuoremmilla on ulkonäköpaineita, kun jo lasten kohdalla siihen keskitytään.
Tärkeintä lapselle on peiliin katsoessa kokea itsensä kauniiksi tai komeaksi. Se on sisäinen kokemus eikä liity muiden kehuihin. Rumasti puettu tai epäsiisti lapsi näkee peilistä itsensä juuri rumana ja epäsiistinä, ja se mielikuva voi pinttyä lapsen kokemukseksi itsestään ja aiheuttaa kaikenlaista ongelmaa tulevaisuudessa. Lapselle on tärkeää sada nähdä itsensä peilistä olemukseltaa ulkoisesti miellyttävänä ja myös tärkeää näyttää siltä, ettei ikätoverit vieroksu.
Mutta eikö tuo ole kyseenalaista, että tärkeintä on peiliin katsoessa kokea itsensä kauniiksi tai komeaksi. Miksi on? Entä jos ihmiset opettelisivat (ja opettaisivat lapsetkin) pois siitä, että ei itseään tarvitse tuntea niin hyvännäköiseksi, elämästä voi nauttia muutenkin.
Niinku heti pienestä alkaen sellainen karaistava maailma lapselle, että oppiipahan olemaan? Auttaisiko vielä että lapselle sanottaisi joka päivä, että et ole minkään näköinen, vahvista muita puoliasi?
Entä jos sanoo lapselle "olet kaunis, vaikka pukeutuisit mihin"? Siis käsittämätöntä, että jossain päätetään mikä on milloinkin muotia ja hyvännäköistä, ja osa noudattaa heti "käskyä". No, ihminen on herkästi aivopestävissä.
Kuinka montaa rumaa retkuissa kulkevaa lasta olet itse kehunut kauniiksi?
Olen töissä päiväkodissa, ja ymmärrän tietyllä tavalla mitä Ap tarkoittaa. Enemmän kyse on kuitenkin vanhempien omista tyyleistä ja mieltymyksistä, koska pienet lapset voi vielä pukea kuten haluaa.
Lapset ovat mielestäni järjestään söpöjä, mutta onhan nyt kasvonpiirteissä eronsa. Omassa ryhmässäni on muutama huomiotaherättävän kaunis tyttölapsi, ja heillä on kyllä aina nätit ja yhteensopivat vaatteet.
Toinen on enemmän prinsessatyylinen ja käyttää paljon nättejä mekkoja ja vaaleanpunaista, toinen on boheemin taiteilijapariskunnan lapsi ja hänen päällään on maanläheisempiä värejä ja useammin housut kuin hame. Tämä heijastaa myös heidän äitiensä pukeutumista - toinen on todella laitettu ja perinteisen naisellinen, toinen kulkee nahkatakissa ja ilman meikkiä. Näiden lasten äidit ovat myös keskimääräistä kauniimpia ja isät komeita.
Tyttölapsia puetaan muutenkin huolellisemmin kuin poikia, noin yleisesti ottaen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ehkä kannata tottua saamaan kehuja ulkonäöstä. Ulkonäkö voi muuttua jossain vaiheessa radikaalisti. Ei ihme, että yhä nuoremmilla on ulkonäköpaineita, kun jo lasten kohdalla siihen keskitytään.
Tärkeintä lapselle on peiliin katsoessa kokea itsensä kauniiksi tai komeaksi. Se on sisäinen kokemus eikä liity muiden kehuihin. Rumasti puettu tai epäsiisti lapsi näkee peilistä itsensä juuri rumana ja epäsiistinä, ja se mielikuva voi pinttyä lapsen kokemukseksi itsestään ja aiheuttaa kaikenlaista ongelmaa tulevaisuudessa. Lapselle on tärkeää sada nähdä itsensä peilistä olemukseltaa ulkoisesti miellyttävänä ja myös tärkeää näyttää siltä, ettei ikätoverit vieroksu.
Mutta eikö tuo ole kyseenalaista, että tärkeintä on peiliin katsoessa kokea itsensä kauniiksi tai komeaksi. Miksi on? Entä jos ihmiset opettelisivat (ja opettaisivat lapsetkin) pois siitä, että ei itseään tarvitse tuntea niin hyvännäköiseksi, elämästä voi nauttia muutenkin.
Niinku heti pienestä alkaen sellainen karaistava maailma lapselle, että oppiipahan olemaan? Auttaisiko vielä että lapselle sanottaisi joka päivä, että et ole minkään näköinen, vahvista muita puoliasi?
Entä jos sanoo lapselle "olet kaunis, vaikka pukeutuisit mihin"? Siis käsittämätöntä, että jossain päätetään mikä on milloinkin muotia ja hyvännäköistä, ja osa noudattaa heti "käskyä". No, ihminen on herkästi aivopestävissä.
Kuinka montaa rumaa retkuissa kulkevaa lasta olet itse kehunut kauniiksi?
No eihän ne kauniit kasvot mihinkään häviä, vaikka pukeutuisi säkkiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ehkä kannata tottua saamaan kehuja ulkonäöstä. Ulkonäkö voi muuttua jossain vaiheessa radikaalisti. Ei ihme, että yhä nuoremmilla on ulkonäköpaineita, kun jo lasten kohdalla siihen keskitytään.
Tärkeintä lapselle on peiliin katsoessa kokea itsensä kauniiksi tai komeaksi. Se on sisäinen kokemus eikä liity muiden kehuihin. Rumasti puettu tai epäsiisti lapsi näkee peilistä itsensä juuri rumana ja epäsiistinä, ja se mielikuva voi pinttyä lapsen kokemukseksi itsestään ja aiheuttaa kaikenlaista ongelmaa tulevaisuudessa. Lapselle on tärkeää sada nähdä itsensä peilistä olemukseltaa ulkoisesti miellyttävänä ja myös tärkeää näyttää siltä, ettei ikätoverit vieroksu.
Mutta eikö tuo ole kyseenalaista, että tärkeintä on peiliin katsoessa kokea itsensä kauniiksi tai komeaksi. Miksi on? Entä jos ihmiset opettelisivat (ja opettaisivat lapsetkin) pois siitä, että ei itseään tarvitse tuntea niin hyvännäköiseksi, elämästä voi nauttia muutenkin.
Niinku heti pienestä alkaen sellainen karaistava maailma lapselle, että oppiipahan olemaan? Auttaisiko vielä että lapselle sanottaisi joka päivä, että et ole minkään näköinen, vahvista muita puoliasi?
Entä jos sanoo lapselle "olet kaunis, vaikka pukeutuisit mihin"? Siis käsittämätöntä, että jossain päätetään mikä on milloinkin muotia ja hyvännäköistä, ja osa noudattaa heti "käskyä". No, ihminen on herkästi aivopestävissä.
Kuinka montaa rumaa retkuissa kulkevaa lasta olet itse kehunut kauniiksi?
En kehu tai moiti lapsia vaatteiden perusteella. Se on juurikin sitä ulkonäköön keskittymistä, jota yritän välttää. Yleensä pienet lapset ovat muutenkin suloisia, vaatteista riippumatta.
Tärkeitä pointteja. Lapsuudessa minäkuva alkaa rakentua, siellä luodaan sen perusta. Vaikka onneksi Jeesus voikin auttaa siinä todella paljon missä tahansa vaiheessa. Hänelle mikään ei ole mahdotonta.