Miksi vaatimattoman näköiset lapset usein myös puetaan vaatimattomasti ja pidetään epähuoliteltuina?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sana "tekopyhä" tähän kuuluu? Onko se nyt mahdotonta ymmärtää, että jonkun mielestä esim. kakkavaippojen vaihto vauvalle on paljon vähemmän vastenmielistä hommaa kuin vaateostoksilla oleminen?

Olen sinänsä samaa mieltä siitä, että kunnollisten vaatteiden hankkiminen lapselle kuuluu vanhemman velvollisuuksiin, mutta ei sillä ole tekopyhyyden kanssa mitään tekemistä, jos joku hoitaa tämän velvollisuuden vähän huonostu.

Tekopyhyydellä tarkoitin tätä asennetta että esitetään jonain hyveenä se että oman lapsen ulkomuoto tai rasvainen takkutukka ei kiinnosta pätkän vertaa.

Tämä! Mitä hienoa on, että lapsi kulkee reikäisissä, likaisissa ja liian pienissä vaatteissa rasvainen tukka hulmuten. Ei mitään. Ja tämän jotkut esittävät hyveenä. Aikuisella itsellään on usein merkkivaatteet päällä, mutta lapselle haetaan kaikki kirppikseltä.

Mun mielestä on noloa pukea pieni lapsi, tai itsensä, merkkivaatteisiin, tai ainakin maksaa niistä paljon (vaikka rahaa olisikin). Se on vaan jotenkin turhaa ja lisää ympäristökuormaa.

Siksi oon ylpeä että mun lapsella (ja mulla) on usein kirppisvaatteet, jotka kestää liikettä ja leikkiä ja likaantumista ja joista ite tykkää. Mutta kyllä ne yleensä on (ainakin hetken) puhtaita ja ehjiä. Joskus ne toki on käytettyjä merkkivaatteita, jos merkki vastaa laadusta (esim. Polarn o Pyret) ja niillä on ees kohtalainen jälleenmyyntitoivo.

Tosin tää lapsi on ns. söpö lapsi sinisilmineen ja pellavatukassaan, vaikka oiskin vähän ylikasvanut tukka ja paidassa liian lyhyet hihat. Mutta ei se haittaa, pääasia että pitää hauskaa ja käyttäytyy ihmisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä -ttu on vaatimattoman näköinen lapsi? Samalta ne kaikki näyttää.

Eivät näytä. Kokemuksesta tiedän, koska minä olin ilmeisesti tällainen vaatimattoman näköinen lapsi. Sisareni ulkonäkö keräsi aina kehuja, minua ei kommentoitu mitenkään.

Minut kyllä puettiin ihan yhtä nätisti kuin sisarenikin, joten ap:n väitettä en tältä pohjalta ihan allekirjoita.

Sama täällä. Se myös muokkasi sisareni persoonasta vähän sellaisen kaikki mulle ja heti. Ainakin huomio. 

Mutta nyt kun ollaan elämän puolivälin yli, niin minä olen se "kaunotar". Ei hän hirviö nyt sentään ole (paitsi luonne on aika hankala), mutta kauneus on kadonnut. Ylipaino on varmaan suurin syy hänellä. 

Oma minäni kehittyi sellaiseksi, että en koskaan oikein edes ajatellut ulkonäköäni. Puhdas ja siisti, siinäpä se. Oli yllätys, kun n. 30 paikkeilla alkoi saada kommentteja, että olet kaunis. Verrattiin elokuvanäyttelijöihin, kehen milloinkin. Oletko malli, kysyttiin. Minä tietysti ihmettelemään, että mitä, kuka, minäkö? En nyt tosiaankaan. Elämässä on ollut tärkeä osata jotain, oppia jotain. 

Kun on elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa vaatimattoman näköisenä, siitä on tullut jo tosi vahvasti osa identiteettiä. Mulle noita kommentteja alkoi tulla siinä täysi-ikäistymisen aikoihin ja vaikea niitä oli tosissaan ottaa. Aina kiusaannun jos joku kehuu ulkonäköäni.

Siinä on myös se hyvä puoli, että kun joku mies sanoo kauniiksi, niin ajattelee, että kunhan puhuu lämpimikseen. Kuten hyvin saattaakin tehdä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ehkä kannata tottua saamaan kehuja ulkonäöstä. Ulkonäkö voi muuttua jossain vaiheessa radikaalisti. Ei ihme, että yhä nuoremmilla on ulkonäköpaineita, kun jo lasten kohdalla siihen keskitytään.

Tärkeintä lapselle on peiliin katsoessa kokea itsensä kauniiksi tai komeaksi. Se on sisäinen kokemus eikä liity muiden kehuihin. Rumasti puettu tai epäsiisti lapsi näkee peilistä itsensä juuri rumana ja epäsiistinä, ja se mielikuva voi pinttyä lapsen kokemukseksi itsestään ja aiheuttaa kaikenlaista ongelmaa tulevaisuudessa. Lapselle on tärkeää sada nähdä itsensä peilistä olemukseltaa ulkoisesti miellyttävänä ja myös tärkeää näyttää siltä, ettei ikätoverit vieroksu.

Mutta eikö tuo ole kyseenalaista, että tärkeintä on peiliin katsoessa kokea itsensä kauniiksi tai komeaksi. Miksi on? Entä jos ihmiset opettelisivat (ja opettaisivat lapsetkin) pois siitä, että ei itseään tarvitse tuntea niin hyvännäköiseksi, elämästä voi nauttia muutenkin. 

Niin että iskostetaan lapselle ruman identiteetti heti elämän alkumetreillä? Juuh...

Jos ei keskityttäisi ulkonäköön ollenkaan? Lapsia kehuttaisiin vain hyvistä käytöstavoista, taidoista, mukavuudesta muita kohtaan. Ei lapset tiedä mitkä vaatteet on rumia, jos sitä ei opeta niille. Sekin vaihtelee muodin mukaan. 

Kyllä lapsilla on estetiikan taju sisäsyntyisenä. Se on biologinen juttu ja mikään tuollainen ideologia ei saa sitä pois pyyhittyä.

Ja keskustelun aihe ei ollutkaan ulkonäön kommentointi vaan miten vanhemmat lapsensa pukevat.

Kyllä vaatemaku ja estetiikka tuolta osin opitaan. Siksi muoti vaihtelee. Biologiset piirteet on sitten asia erikseen.

Meillä lapset nyt vaan on aina töhröisen näköisiä, vaikka niitä kuinka pesisi, pukisi, kampaisi ja letittäisi. Tuttava onnistuu jotenkin pitämään aina lapsensa raikkaana ja huolitellun näköisenä, enkä tajua mitä se tekee toisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä -ttu on vaatimattoman näköinen lapsi? Samalta ne kaikki näyttää.

Eivät näytä. Kokemuksesta tiedän, koska minä olin ilmeisesti tällainen vaatimattoman näköinen lapsi. Sisareni ulkonäkö keräsi aina kehuja, minua ei kommentoitu mitenkään.

Minut kyllä puettiin ihan yhtä nätisti kuin sisarenikin, joten ap:n väitettä en tältä pohjalta ihan allekirjoita.

Sama täällä. Se myös muokkasi sisareni persoonasta vähän sellaisen kaikki mulle ja heti. Ainakin huomio. 

Mutta nyt kun ollaan elämän puolivälin yli, niin minä olen se "kaunotar". Ei hän hirviö nyt sentään ole (paitsi luonne on aika hankala), mutta kauneus on kadonnut. Ylipaino on varmaan suurin syy hänellä. 

Oma minäni kehittyi sellaiseksi, että en koskaan oikein edes ajatellut ulkonäköäni. Puhdas ja siisti, siinäpä se. Oli yllätys, kun n. 30 paikkeilla alkoi saada kommentteja, että olet kaunis. Verrattiin elokuvanäyttelijöihin, kehen milloinkin. Oletko malli, kysyttiin. Minä tietysti ihmettelemään, että mitä, kuka, minäkö? En nyt tosiaankaan. Elämässä on ollut tärkeä osata jotain, oppia jotain. 

Kun on elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa vaatimattoman näköisenä, siitä on tullut jo tosi vahvasti osa identiteettiä. Mulle noita kommentteja alkoi tulla siinä täysi-ikäistymisen aikoihin ja vaikea niitä oli tosissaan ottaa. Aina kiusaannun jos joku kehuu ulkonäköäni.

Olen katsonut lapsuuden kuvia ja olen ollut ihan soma lapsi. Mutta kun vierellä oli tämä vanhempi ja valovoimainen huomion keskipiste, niin väkisinkin on jäänyt taka-alalle. Ja mieleen nousevat sitten monet jutut, joista en ajatellut sen enempää. Mä jouduin jo lapsena ja nuorena tilanteisiin, joissa varsinkin vanhemmat miehet tuijottivat mua herkeämättä. Oli opettaja, urheiluvalmentaja, virkailija. Se oli suorastaan omituista, kesti kokonaisen oppitunnin. Joissain koulun juhlissa opettaja (eri kuin tuo tuijottaja) oli kuvannut mua pitkät pätkät, kun esiinnyimme. Kenestäkään muusta ei sellaista ollut. Joku tuntematon saattoi pysähtyä katsomaan ja sanoa, että sun pitäisi olla filmissä. En tiedä kuinka yleistä tällainen on, mutta en itse siihen sen enempää kiinnittänyt huomiota. Enhän minä ollut perheen kaunotar, se kaikkien tunnustama tähti. 

Olen miettinyt yhtä kaksostyttöparia. Toista sanotaan aina kauniiksi, on sanottu vuosikymmenien ajan. Ja toinen on ollut se harmaa varpunen. Olen nähnyt kuvia heidän elämänsä varrelta ja tilanne voisi olla myös päinvastainen.

Harmaa varpusella on mielenkiintoiset piirteet. Kaunis on oikeastaan kaunis hyvin tavanomaisella tavalla. Kyllä sillä on suuri merkitys, mitä ympäristöstään kuulee. Tavanomaisen kaunis (näitä tyttöjä on paljon) on huolitellumpi, laitetumpi. Ilmiselvästi käyttää rahaa ja aikaa ulkonäköönsä. Mielenkiintoinen on taas luonnollisempi, näkee, että ulkonäkö ei juuri merkkaa. 

Taustalla on muutenkin kaksosten aika eriarvoista kohtelua. Molemmat kuitenkin pärjänneet hyvin elämässä. Mutta kuinka voi vanhempi, ja tässä tapauksessa äiti, tehdä noin? En ymmärrä. 

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä se on toisin päin. Kauniit lapset puetaan niin, ettei ne vaatetuksellaan herätä enempää huomiota. Merkkivaatteilla koitetaan sitten kohentaa sen vähemmän söpön ulkonäköä.

En ole myöskään huomannut, että erityisen kauniit olisi paremmin puettuja. Ehkä tuo on joku aloittajan harha.. kun on kauniit vaatteet, kasvotkin kaunistuu hänen silmissään? 

Aika pian ymmärsin, että omat lapset eivät ole mitenkään erityisen kauniita. Mutta niinpä olen kehunut kauniiksi ja komeiksi. Ohuet maantieväriset hiukset ovat kultakutrin kultasäikeitä jne. Olen ajatellut, että parempi, että on hyvä itsetunto. Vanhemmiten hyvä itsetunto kaunistaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sana "tekopyhä" tähän kuuluu? Onko se nyt mahdotonta ymmärtää, että jonkun mielestä esim. kakkavaippojen vaihto vauvalle on paljon vähemmän vastenmielistä hommaa kuin vaateostoksilla oleminen?

Olen sinänsä samaa mieltä siitä, että kunnollisten vaatteiden hankkiminen lapselle kuuluu vanhemman velvollisuuksiin, mutta ei sillä ole tekopyhyyden kanssa mitään tekemistä, jos joku hoitaa tämän velvollisuuden vähän huonostu.

Tekopyhyydellä tarkoitin tätä asennetta että esitetään jonain hyveenä se että oman lapsen ulkomuoto tai rasvainen takkutukka ei kiinnosta pätkän vertaa.

Tämä! Mitä hienoa on, että lapsi kulkee reikäisissä, likaisissa ja liian pienissä vaatteissa rasvainen tukka hulmuten. Ei mitään. Ja tämän jotkut esittävät hyveenä. Aikuisella itsellään on usein merkkivaatteet päällä, mutta lapselle haetaan kaikki kirppikseltä.

Mun mielestä on noloa pukea pieni lapsi, tai itsensä, merkkivaatteisiin, tai ainakin maksaa niistä paljon (vaikka rahaa olisikin). Se on vaan jotenkin turhaa ja lisää ympäristökuormaa.

Siksi oon ylpeä että mun lapsella (ja mulla) on usein kirppisvaatteet, jotka kestää liikettä ja leikkiä ja likaantumista ja joista ite tykkää. Mutta kyllä ne yleensä on (ainakin hetken) puhtaita ja ehjiä. Joskus ne toki on käytettyjä merkkivaatteita, jos merkki vastaa laadusta (esim. Polarn o Pyret) ja niillä on ees kohtalainen jälleenmyyntitoivo.

Tosin tää lapsi on ns. söpö lapsi sinisilmineen ja pellavatukassaan, vaikka oiskin vähän ylikasvanut tukka ja paidassa liian lyhyet hihat. Mutta ei se haittaa, pääasia että pitää hauskaa ja käyttäytyy ihmisiksi.

Hienoa. Suurin osa ihmisistä vaan on niin itsekeskeisiä, ettei ne ympäristöstä välitä. Pääasia, että oma lapsi näyttää "prinsessalta". Viis siitä millaisella maapallolla se joutuu aikuisikänsä elämään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ehkä kannata tottua saamaan kehuja ulkonäöstä. Ulkonäkö voi muuttua jossain vaiheessa radikaalisti. Ei ihme, että yhä nuoremmilla on ulkonäköpaineita, kun jo lasten kohdalla siihen keskitytään.

Tärkeintä lapselle on peiliin katsoessa kokea itsensä kauniiksi tai komeaksi. Se on sisäinen kokemus eikä liity muiden kehuihin. Rumasti puettu tai epäsiisti lapsi näkee peilistä itsensä juuri rumana ja epäsiistinä, ja se mielikuva voi pinttyä lapsen kokemukseksi itsestään ja aiheuttaa kaikenlaista ongelmaa tulevaisuudessa. Lapselle on tärkeää sada nähdä itsensä peilistä olemukseltaa ulkoisesti miellyttävänä ja myös tärkeää näyttää siltä, ettei ikätoverit vieroksu.

Mutta eikö tuo ole kyseenalaista, että tärkeintä on peiliin katsoessa kokea itsensä kauniiksi tai komeaksi. Miksi on? Entä jos ihmiset opettelisivat (ja opettaisivat lapsetkin) pois siitä, että ei itseään tarvitse tuntea niin hyvännäköiseksi, elämästä voi nauttia muutenkin. 

Niinku heti pienestä alkaen sellainen karaistava maailma lapselle, että oppiipahan olemaan? Auttaisiko vielä että lapselle sanottaisi joka päivä, että et ole minkään näköinen, vahvista muita puoliasi?

Entä jos sanoo lapselle "olet kaunis, vaikka pukeutuisit mihin"? Siis käsittämätöntä, että jossain päätetään mikä on milloinkin muotia ja hyvännäköistä, ja osa noudattaa heti "käskyä". No, ihminen on herkästi aivopestävissä.

Kuinka montaa rumaa retkuissa kulkevaa lasta olet itse kehunut kauniiksi?

Parasta olisi, kun toisten ulkonäköä ei kommentoitaisi ollenkaan. Myös kaunis voi kokea sen haitallisesti.Ulkonäön kommentointi on toisen yksityisyyteen puuttumista, ja koskaan ei voi tietää, mikä vaikutus sillä on.

Vierailija kirjoitti:

Eikä se kaikilta osin edes ole mitään pahuutta, vaan asia jolle ei voi mitään. Ei tytöt voi sille mitään, että ihastuvat komeisiin poikiin tai pojat sille, että ihastuvat nätteihin tyttöihin. Luonnonlaki jota ei voi muuttaa. Ja kaikki Tämä vaikuttaa itsetuntoon. Onneksi tähänkin on ratkaisunsa, kuten "löytää juuri se itselle oikea".

Niin, komeus ja kauneus vaan ei liity vaatteisiin ja harvoin laittautumiseen muutenkaan. Kaunis on kaunis vaikka jätesäkki päällä, ilman meikkiä, tukka sekaisin. Niin se vain on. Ja kun kaunis tai komea pukee sen jätesäkin, ihmiset kehuvat miten se saa senkin näyttämään hyvältä päällään. 

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän oma lapsi ole itselle se maailman kaunein. Lapsi kasvaa ja kehittyy, mutta äiti näkee hänet aina suloisena pullaposkisena vauvana.

Ja jos todella on jollain tapaa erityisen kaunis lapsi, niin ehkä nämä lapsensa missiksi tekijät ajattelevat tämän olevan niin egonsa vanki tulevaisuudessa, että pärjäävät paremmin ulkonäköään korostavassa työssä, kuin missään missä tarvitaan aivoja.

Enkä väitä kauniita ihmisiä tyhmiksi. Heillä vaan ego sellainen usein, että mieluummin haluavat menestystä ulkonäkönsä huomioimisella, kuin älykkyydellään.

Kaunis ja älykäs käyttää myös ulkonäkökortin.

Sehän on fiksua?

Olen itse kaunis ja älykäs.)

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt yhtä kaksostyttöparia. Toista sanotaan aina kauniiksi, on sanottu vuosikymmenien ajan. Ja toinen on ollut se harmaa varpunen. Olen nähnyt kuvia heidän elämänsä varrelta ja tilanne voisi olla myös päinvastainen.

Harmaa varpusella on mielenkiintoiset piirteet. Kaunis on oikeastaan kaunis hyvin tavanomaisella tavalla. Kyllä sillä on suuri merkitys, mitä ympäristöstään kuulee. Tavanomaisen kaunis (näitä tyttöjä on paljon) on huolitellumpi, laitetumpi. Ilmiselvästi käyttää rahaa ja aikaa ulkonäköönsä. Mielenkiintoinen on taas luonnollisempi, näkee, että ulkonäkö ei juuri merkkaa. 

Taustalla on muutenkin kaksosten aika eriarvoista kohtelua. Molemmat kuitenkin pärjänneet hyvin elämässä. Mutta kuinka voi vanhempi, ja tässä tapauksessa äiti, tehdä noin? En ymmärrä. 

Näin käy kun kaikilla lapsilla on eri isät???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä se kaikilta osin edes ole mitään pahuutta, vaan asia jolle ei voi mitään. Ei tytöt voi sille mitään, että ihastuvat komeisiin poikiin tai pojat sille, että ihastuvat nätteihin tyttöihin. Luonnonlaki jota ei voi muuttaa. Ja kaikki Tämä vaikuttaa itsetuntoon. Onneksi tähänkin on ratkaisunsa, kuten "löytää juuri se itselle oikea".

Niin, komeus ja kauneus vaan ei liity vaatteisiin ja harvoin laittautumiseen muutenkaan. Kaunis on kaunis vaikka jätesäkki päällä, ilman meikkiä, tukka sekaisin. Niin se vain on. Ja kun kaunis tai komea pukee sen jätesäkin, ihmiset kehuvat miten se saa senkin näyttämään hyvältä päällään. 

En tiedä oletko kiusaaja vai uhriutuja vai mikä mutta tuo ei pidä paikkaansa ja minä tiedän sen omasta kokemuksesta! Samoin kuin moni muu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt yhtä kaksostyttöparia. Toista sanotaan aina kauniiksi, on sanottu vuosikymmenien ajan. Ja toinen on ollut se harmaa varpunen. Olen nähnyt kuvia heidän elämänsä varrelta ja tilanne voisi olla myös päinvastainen.

Harmaa varpusella on mielenkiintoiset piirteet. Kaunis on oikeastaan kaunis hyvin tavanomaisella tavalla. Kyllä sillä on suuri merkitys, mitä ympäristöstään kuulee. Tavanomaisen kaunis (näitä tyttöjä on paljon) on huolitellumpi, laitetumpi. Ilmiselvästi käyttää rahaa ja aikaa ulkonäköönsä. Mielenkiintoinen on taas luonnollisempi, näkee, että ulkonäkö ei juuri merkkaa. 

Taustalla on muutenkin kaksosten aika eriarvoista kohtelua. Molemmat kuitenkin pärjänneet hyvin elämässä. Mutta kuinka voi vanhempi, ja tässä tapauksessa äiti, tehdä noin? En ymmärrä. 

Näin käy kun kaikilla lapsilla on eri isät???

Exän lapsen naamassa näkyy epämiellyttävästi ex:n piirteet.

Mitäpä semmoista lasta piloille lellimään...

Minun äitini oli l.uthuo..ra.

Toi j.uoppoja miehiä kotiimme.

Onneksi minulla oli rumat löysät vaatteet..säästyin r.ais.kaukselta.

Sukulaiset maksoivat lukiokirjat.

Sinnikkyydellä ja älyllä sain opinnot loppuun.

Nykyään olen kaunis ja hyvin varakas.

Turhaa on kuin Angela markkelin tissit, ja nunnan nännit:(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt yhtä kaksostyttöparia. Toista sanotaan aina kauniiksi, on sanottu vuosikymmenien ajan. Ja toinen on ollut se harmaa varpunen. Olen nähnyt kuvia heidän elämänsä varrelta ja tilanne voisi olla myös päinvastainen.

Harmaa varpusella on mielenkiintoiset piirteet. Kaunis on oikeastaan kaunis hyvin tavanomaisella tavalla. Kyllä sillä on suuri merkitys, mitä ympäristöstään kuulee. Tavanomaisen kaunis (näitä tyttöjä on paljon) on huolitellumpi, laitetumpi. Ilmiselvästi käyttää rahaa ja aikaa ulkonäköönsä. Mielenkiintoinen on taas luonnollisempi, näkee, että ulkonäkö ei juuri merkkaa. 

Taustalla on muutenkin kaksosten aika eriarvoista kohtelua. Molemmat kuitenkin pärjänneet hyvin elämässä. Mutta kuinka voi vanhempi, ja tässä tapauksessa äiti, tehdä noin? En ymmärrä. 

Näin käy kun kaikilla lapsilla on eri isät???

Varmaan noinkin. Mutta nämä nyt ovat yhtä aikaa maailmaan syntyneet erimunaiset kaksostytöt. 

"Leikataan muotikampaukset"? No sehän riippuu siitä miten laumasieluisia vanhemmat ovat. Toisia pelottaa poiketa massasta ja näyttää erilaiselta. Toiset juoksevat muodin perässä ja niillä pitää olla kallista merkkivaatetta ja muuta. 

Höps. Tämä lasten koristelu vaatteilla on ihan aikuisten keskinäistä kilpavarustelua. Lapset tarkoituksenmukaisiin vaatteisiin ja aikuiset koristelkoot itseään.

Enkä tarkoita etteikö lapselle voisi hankkia mieluisia vaatteita, eli sellaisia mistä lapsi itse pitää. Tottakai voi ja pitää, kohtuudella. Ja hiukset laittaa siististi jnejne ja joskus juhliin vähän laittautua hienommin. Mutta kun aikuisilla on niin kauhea vimma pukea lapsia milloin minkäkin trendin mukaan, vaikka se lapsi olisi tyyliin onnellisin serkulta peritystä Elsa/Monsteri/whatever mistä lapsi pitää printtipaidasta.