Hakisitko lapsesi keskellä yötä?

Se on vaan reilu 30 min. ajoa. Hakisin kyllä.

Joku täysi-ikäinen saattaa myös vähän ottaa ja lähteä silti kuskiksi. Turvallisempaa jos te haette.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sinä edes harkitset päästäväsi alaikäisen dokaamaan? Mitä helvettiä?

Liian moni lapsi dokaa kaduilla jo 13-vuoitaana, lapsi josta kukaan ei välitä.

Lapsi joka kertoo vanhemmilleen menemisistään 17-vuotiaana on onnekas lapsi, kertoo siitä että hänestä on välitetty, että hän luottaa vanhempiinsa.

Tästä voi toki seurata liieveilimiöitä  niiltä jotka eivät lapsistaan piittaa ja katkeruutta lapsilta joista kukaan ei välitä. Pois silmistä, pois sydämetsä  vanhmepiakin on liian paljon. 

Lapsi tarvitsee siivet lentääkseen ja siivet vanhvistuvat räpistellessä ja siitä että emo ottaa kiinni.

Hakisin, kuten on itseänikin haettu, jos on ollut tarpeen.

Hakisin tietenkin. En luota mihinkään parikymppisiin vasta kortin saaneisiin kavereihin että malttavat ajaa turvallisesti. Vanhempien kyyti aina ennemmin kuin joidenkin teinien kuskattavaksi.

40km ei edes ole mikään paha matka ajettavaksi, eikä viikonloppuna haittaa vaikka menisi myöhään.

Vierailija kirjoitti:

Se on vaan reilu 30 min. ajoa. Hakisin kyllä.

Joku täysi-ikäinen saattaa myös vähän ottaa ja lähteä silti kuskiksi. Turvallisempaa jos te haette.

Ja siinä sitten soppa on keitetty, jos sattuu jotakin ja tarvitaan viranomaisia tai joutuu ratsiaan, kun poliisit ja lastensuojelu tulee kuvioihin, kun 17v on kysymys.

Vierailija kirjoitti:

Hakisin tietysti. Varsinkin kun noin järkevästi osaa tasapainottaa elämäänsä (pitää hauskaa, mutta hoitaa myös muut asiansa) niin vähintään siitä palkkioksi. Täysi-ikäisen kuskin kyytiin en päästäisi. Se voi päättyä hyvin huonosti.

Todellakin. Ihanan järkevältä teiniltä kuulostaa, ilman muuta haet!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä näitä "hienoa kun uskaltaa pyytää" -kommentteja. Alkaa mennä samalle tasolle kuin pienempien kohdalla joku "kiitos kun et potkinut minua naamaan, saat tarran hyvästä käytöksestä".

Tuohonko se on mennyt, että vanhempana saa olla suurinpiirtein kiitollinen siitä, että saa palvella lapsiaan? Itse autan lapsiani niin paljon kuin pystyn, mutta olen iloinen siitä että arvostavat vaivannäköä eivätkä pidä sitä itsestäänselvyytenä.

Jännä asenne sulla. Mun lasten ei tarvitse olla kiitollisia siitä, että välitän ja huolehdin heistä. Se nimenomaan on itsestäänselvyys. Mun lasten ei ole tarvinnut pyytää hakemaan kun olen aina sanonut, että haen aina ja mistä tahansa heidät. Niin munkin isäni teki mulle ja haluan itse toimia samoin.

Kukin tavallaan. Itse pidän tuollaista sinun kuvailemaasi asennetta vahingollisena.

Vaikka joku asia olisi itsestäänselvyys niin sitä voi silti arvostaa. Ne ei sulje toisiaan pois. Mä arvostan edelleen lähes 50- vuotiaana sitä, että isäni haki mua aina ja kaikkialta pois.

Kyllä se vähentää saadun avun arvoa ja merkitystä, jos sitä pitää itsestäänselvyytenä. Olisi ihan eri asia jos lapsi esim. kyydistä kysyessään tiedostaisi, että vanhempi ei välttämättä pysty auttamaan ja ymmärtäisi, että saattaisi itse joutua joustamaan vanhemman tai jonkun toisen perheenjäsenen vuoksi. Apu tuntuu arvokkaammalta jos ei ole olettanut että toinen tottakai tekee mitä pyydetään. Nuori saattaa nauttia noista tapahtumistakin yms. enemmän jos hänelle ei ole itsestäänselvyys että aina pääsee kun haluaa mennä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi aloitus on saanut noin paljon alapeukkuja?

Tosiaan jo 47. Tänään iso  lauma Suomessa ajattelee, että jo viisivuotias on itsenäinen, hänen asiohinsa ei saa puuttua, kunnes lasu puuttuu. Sijaiskodeista on suuri puute.

Itse annoin alapeukun siitä syystä ettei ap pidä itsestäänselvyytenä että hakee tämän yhden kerran lapsensa. Eli täysin päinvastaisesta syystä mitä itse oletit.

Miten aloituksesta sai sen kuvan, että en pitäisi hakua itsestäänselvänä? Minä nimittäin pidin ja sanoin tyttärelle, että nyt ei todellakaan aleta miettiä mitään monimutkaista 10 km kävely- 20 km pyöräily-ehkä joku kyyti joltain-bussi -komboa uppo-oudossa paikassa keskellä yötä, vaan haen/isä hakee paitsi jos lähes naapurissa asuva tyttö on autolla liikenteessä samaan aikaan. Tiedän tuon tytön suhtautuvan päihteisiin yhtä negatiivisesti kuin omanikin ja kortti ollut hänellä jo yli vuoden.

Mies siis tuosta nurisi, että saan kyllä itse hoitaa moisen hyysäyksen ja miksi ihmeessä ne juhlat pitää olla tuollaisessa jumalanselän takaisessa paikassa (johon siis bussikuljetus naapurikaupungista). Siksi siis kyselin, että olenko nyt joku erikoinen hyysääjä, joka ei tajua lapsensa olevan melkein aikuinen? Vai ihan normaali äiti.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä näitä "hienoa kun uskaltaa pyytää" -kommentteja. Alkaa mennä samalle tasolle kuin pienempien kohdalla joku "kiitos kun et potkinut minua naamaan, saat tarran hyvästä käytöksestä".

Tuohonko se on mennyt, että vanhempana saa olla suurinpiirtein kiitollinen siitä, että saa palvella lapsiaan? Itse autan lapsiani niin paljon kuin pystyn, mutta olen iloinen siitä että arvostavat vaivannäköä eivätkä pidä sitä itsestäänselvyytenä.

Jännä asenne sulla. Mun lasten ei tarvitse olla kiitollisia siitä, että välitän ja huolehdin heistä. Se nimenomaan on itsestäänselvyys. Mun lasten ei ole tarvinnut pyytää hakemaan kun olen aina sanonut, että haen aina ja mistä tahansa heidät. Niin munkin isäni teki mulle ja haluan itse toimia samoin.

Kukin tavallaan. Itse pidän tuollaista sinun kuvailemaasi asennetta vahingollisena.

Vaikka joku asia olisi itsestäänselvyys niin sitä voi silti arvostaa. Ne ei sulje toisiaan pois. Mä arvostan edelleen lähes 50- vuotiaana sitä, että isäni haki mua aina ja kaikkialta pois.

Kyllä se vähentää saadun avun arvoa ja merkitystä, jos sitä pitää itsestäänselvyytenä. Olisi ihan eri asia jos lapsi esim. kyydistä kysyessään tiedostaisi, että vanhempi ei välttämättä pysty auttamaan ja ymmärtäisi, että saattaisi itse joutua joustamaan vanhemman tai jonkun toisen perheenjäsenen vuoksi. Apu tuntuu arvokkaammalta jos ei ole olettanut että toinen tottakai tekee mitä pyydetään. Nuori saattaa nauttia noista tapahtumistakin yms. enemmän jos hänelle ei ole itsestäänselvyys että aina pääsee kun haluaa mennä.

Okei, sua mahtaa olla vaikea miellyttää kun auttamiset ja avun saamiset pitää arvottaa olettamuksien mukaan. Ei tietenkään aina nuoret pääse kaikkialle mihin haluavat, mutta ei meillä menemiset tökkää johonkin periaatteeseen siitä, että mun apua ei saa pitää itsestäänselvyytenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi aloitus on saanut noin paljon alapeukkuja?

Tosiaan jo 47. Tänään iso  lauma Suomessa ajattelee, että jo viisivuotias on itsenäinen, hänen asiohinsa ei saa puuttua, kunnes lasu puuttuu. Sijaiskodeista on suuri puute.

Itse annoin alapeukun siitä syystä ettei ap pidä itsestäänselvyytenä että hakee tämän yhden kerran lapsensa. Eli täysin päinvastaisesta syystä mitä itse oletit.

Miten aloituksesta sai sen kuvan, että en pitäisi hakua itsestäänselvänä? Minä nimittäin pidin ja sanoin tyttärelle, että nyt ei todellakaan aleta miettiä mitään monimutkaista 10 km kävely- 20 km pyöräily-ehkä joku kyyti joltain-bussi -komboa uppo-oudossa paikassa keskellä yötä, vaan haen/isä hakee paitsi jos lähes naapurissa asuva tyttö on autolla liikenteessä samaan aikaan. Tiedän tuon tytön suhtautuvan päihteisiin yhtä negatiivisesti kuin omanikin ja kortti ollut hänellä jo yli vuoden.

Mies siis tuosta nurisi, että saan kyllä itse hoitaa moisen hyysäyksen ja miksi ihmeessä ne juhlat pitää olla tuollaisessa jumalanselän takaisessa paikassa (johon siis bussikuljetus naapurikaupungista). Siksi siis kyselin, että olenko nyt joku erikoinen hyysääjä, joka ei tajua lapsensa olevan melkein aikuinen? Vai ihan normaali äiti.

Ap

Sä kyllä itse sanot, että haluatte jonkun kaverin kuskaukseen tytön mieluiten. Että ei siitä sun aloituksesta kyllä selviä, että sä nimenomaan haluat tyttären hakea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle voi jopa soittaa mihin aikaan tahansa, jos on hätä ja meen hakemaan vaikka kuusta jos on tarvis. En ymmärrä näitä tällaisia vanhempia, jotka laittavat omat nuorensa ja lapsensa selviytymään miten parhaansa näkevät ja kääntävät itse vaan kylkeä. Ei ihme että nykyajan nuorilla ja lapsilla on valtava mielenterveyskriisi, kun vanhemmat ovat tuollaisia kylmiä kalkkunoita. 

Monella teinillä/nuorella aikuisella ongelmat tuntuu johtuvan nimenomaan liiallisesta holhoamisesta. Kun vanhemmat (äiti?) on ottanut liikaa vastuuta niin nuorelle tulee järkytyksenä kun huomaa millainen paikka maailma oikeasti on ja millaiset odotukset muu yhteiskunta asettaa. En kuitenkaan sano etteikö liian vähäinen huolenpito voisi myös olla syynä mielenterveysongelmille.

Se ei varmaan ole liiallista holhoamista että kuskaa lapsiaan jos ei bussilla pääse?

Erikoinen näkökulma.

Monet lapset/nuoret todella oppii kotona liian vaativiksi ja mukavuudenhaluisiksi, mikä voi olla ongelma kasvun ja kehityksen kannalta. Osa heistäkin tietysti kypsyy kun alkaa tulla eteen enemmän hetkiä jolloin itse täytyy osata olla vastuullinen.

Ap:n viestissä kuvattu nuori kuulostaa jo hyvin vastuulliselta, kun haluaa aikaisemmin kotiin treenien takia ja keskustelee asiasta vanhempiensa kanssa aikuismaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Eikö muita hirvitä alaikäisten bilepaikka keskellä ei mitään jossa juodaan alkoholia?

Oma lapseni on osoittautunut niin fiksuksi ja luotettavaksi, että uskaltaisin päästää. Ja hän myös tietää että voi aina soittaa meidät apuun jos tulee hätä. Toki haluaisin tietää kenen kanssa sinne menee, että on myös luotettavat kaverit mukana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä näitä "hienoa kun uskaltaa pyytää" -kommentteja. Alkaa mennä samalle tasolle kuin pienempien kohdalla joku "kiitos kun et potkinut minua naamaan, saat tarran hyvästä käytöksestä".

Tuohonko se on mennyt, että vanhempana saa olla suurinpiirtein kiitollinen siitä, että saa palvella lapsiaan? Itse autan lapsiani niin paljon kuin pystyn, mutta olen iloinen siitä että arvostavat vaivannäköä eivätkä pidä sitä itsestäänselvyytenä.

Jännä asenne sulla. Mun lasten ei tarvitse olla kiitollisia siitä, että välitän ja huolehdin heistä. Se nimenomaan on itsestäänselvyys. Mun lasten ei ole tarvinnut pyytää hakemaan kun olen aina sanonut, että haen aina ja mistä tahansa heidät. Niin munkin isäni teki mulle ja haluan itse toimia samoin.

Kukin tavallaan. Itse pidän tuollaista sinun kuvailemaasi asennetta vahingollisena.

Vaikka joku asia olisi itsestäänselvyys niin sitä voi silti arvostaa. Ne ei sulje toisiaan pois. Mä arvostan edelleen lähes 50- vuotiaana sitä, että isäni haki mua aina ja kaikkialta pois.

Kyllä se vähentää saadun avun arvoa ja merkitystä, jos sitä pitää itsestäänselvyytenä. Olisi ihan eri asia jos lapsi esim. kyydistä kysyessään tiedostaisi, että vanhempi ei välttämättä pysty auttamaan ja ymmärtäisi, että saattaisi itse joutua joustamaan vanhemman tai jonkun toisen perheenjäsenen vuoksi. Apu tuntuu arvokkaammalta jos ei ole olettanut että toinen tottakai tekee mitä pyydetään. Nuori saattaa nauttia noista tapahtumistakin yms. enemmän jos hänelle ei ole itsestäänselvyys että aina pääsee kun haluaa mennä.

Okei, sua mahtaa olla vaikea miellyttää kun auttamiset ja avun saamiset pitää arvottaa olettamuksien mukaan. Ei tietenkään aina nuoret pääse kaikkialle mihin haluavat, mutta ei meillä menemiset tökkää johonkin periaatteeseen siitä, että mun apua ei saa pitää itsestäänselvyytenä.

En odota mitään miellyttämistä keneltäkään. Meillä lapset kuitenkin pääasiassa ovat iloisia saamastaan avusta, varsinkin jos on kyseessä joku ei välttämätön juttu. Toisaalta ymmärtävät että meillä vanhemmillakin on rajamme emmekä välttämättä aina taivu ihan kaikkeen. Tietävät myös että joskus joku sisaruksen tai vanhemman juttu voi mennä etusijalle.

Lasteni isä lähtee hakemaan lapsen mihin vuorokauden aikaan tahansa ja mistä tahansa. Tuosta ei edes keskustella. Jos mies ei pysty tai halua, hän järjestää taksin tai jonkun hakijan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä näitä "hienoa kun uskaltaa pyytää" -kommentteja. Alkaa mennä samalle tasolle kuin pienempien kohdalla joku "kiitos kun et potkinut minua naamaan, saat tarran hyvästä käytöksestä".

Tuohonko se on mennyt, että vanhempana saa olla suurinpiirtein kiitollinen siitä, että saa palvella lapsiaan? Itse autan lapsiani niin paljon kuin pystyn, mutta olen iloinen siitä että arvostavat vaivannäköä eivätkä pidä sitä itsestäänselvyytenä.

Jännä asenne sulla. Mun lasten ei tarvitse olla kiitollisia siitä, että välitän ja huolehdin heistä. Se nimenomaan on itsestäänselvyys. Mun lasten ei ole tarvinnut pyytää hakemaan kun olen aina sanonut, että haen aina ja mistä tahansa heidät. Niin munkin isäni teki mulle ja haluan itse toimia samoin.

Kukin tavallaan. Itse pidän tuollaista sinun kuvailemaasi asennetta vahingollisena.

Vaikka joku asia olisi itsestäänselvyys niin sitä voi silti arvostaa. Ne ei sulje toisiaan pois. Mä arvostan edelleen lähes 50- vuotiaana sitä, että isäni haki mua aina ja kaikkialta pois.

Kyllä se vähentää saadun avun arvoa ja merkitystä, jos sitä pitää itsestäänselvyytenä. Olisi ihan eri asia jos lapsi esim. kyydistä kysyessään tiedostaisi, että vanhempi ei välttämättä pysty auttamaan ja ymmärtäisi, että saattaisi itse joutua joustamaan vanhemman tai jonkun toisen perheenjäsenen vuoksi. Apu tuntuu arvokkaammalta jos ei ole olettanut että toinen tottakai tekee mitä pyydetään. Nuori saattaa nauttia noista tapahtumistakin yms. enemmän jos hänelle ei ole itsestäänselvyys että aina pääsee kun haluaa mennä.

Okei, sua mahtaa olla vaikea miellyttää kun auttamiset ja avun saamiset pitää arvottaa olettamuksien mukaan. Ei tietenkään aina nuoret pääse kaikkialle mihin haluavat, mutta ei meillä menemiset tökkää johonkin periaatteeseen siitä, että mun apua ei saa pitää itsestäänselvyytenä.

En odota mitään miellyttämistä keneltäkään. Meillä lapset kuitenkin pääasiassa ovat iloisia saamastaan avusta, varsinkin jos on kyseessä joku ei välttämätön juttu. Toisaalta ymmärtävät että meillä vanhemmillakin on rajamme emmekä välttämättä aina taivu ihan kaikkeen. Tietävät myös että joskus joku sisaruksen tai vanhemman juttu voi mennä etusijalle.

Lisään vielä että jos kyytiä ei pystytä mitenkään järjestämään niin lapset eivät sitten osallistu tapahtumiin, juhliin tms. jotka järjestetään jossain kaukana ja myöhään. Aika harvoin on kuitenkaan ollut sellaisia tilanteita etteivät ollenkaan pääsisi, eikä meillä muutenkaan onneksi ole niin että jatkuvasti pyytäisivät öisin hakemaan.

Tuon ikäisen naisen ei kuulu olla missään iltatapahtumissa vaan vaimona, nyrkkeilysäkkinä ja palvelijana miehelle.

Vierailija kirjoitti:

Miksi aloitus on saanut noin paljon alapeukkuja?

Oletettavasti koska aloituksen nuori toimii esimerkillisesti, mutta ap ei jaksaisi lähteä hakemaan vaan haluaisi mieluummin, että nuori jättäytyisi kavereiden riennoista kokonaan pois tai vaihtoehtoisesti rymyäisi koko yön ja skippaisi treenit.

Enemmistölle täällä on itsestäänselvyys, että hakisi tuossa tilanteessa, jos se vain on mahdollista. Aina se ei tietysti ole mahdollista, esim. jos on nuorempi sisarus, jonka nukkuessa pitää vanhemman olla koko ajan kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä näitä "hienoa kun uskaltaa pyytää" -kommentteja. Alkaa mennä samalle tasolle kuin pienempien kohdalla joku "kiitos kun et potkinut minua naamaan, saat tarran hyvästä käytöksestä".

Tuohonko se on mennyt, että vanhempana saa olla suurinpiirtein kiitollinen siitä, että saa palvella lapsiaan? Itse autan lapsiani niin paljon kuin pystyn, mutta olen iloinen siitä että arvostavat vaivannäköä eivätkä pidä sitä itsestäänselvyytenä.

Jännä asenne sulla. Mun lasten ei tarvitse olla kiitollisia siitä, että välitän ja huolehdin heistä. Se nimenomaan on itsestäänselvyys. Mun lasten ei ole tarvinnut pyytää hakemaan kun olen aina sanonut, että haen aina ja mistä tahansa heidät. Niin munkin isäni teki mulle ja haluan itse toimia samoin.

Kukin tavallaan. Itse pidän tuollaista sinun kuvailemaasi asennetta vahingollisena.

Vaikka joku asia olisi itsestäänselvyys niin sitä voi silti arvostaa. Ne ei sulje toisiaan pois. Mä arvostan edelleen lähes 50- vuotiaana sitä, että isäni haki mua aina ja kaikkialta pois.

Kyllä se vähentää saadun avun arvoa ja merkitystä, jos sitä pitää itsestäänselvyytenä. Olisi ihan eri asia jos lapsi esim. kyydistä kysyessään tiedostaisi, että vanhempi ei välttämättä pysty auttamaan ja ymmärtäisi, että saattaisi itse joutua joustamaan vanhemman tai jonkun toisen perheenjäsenen vuoksi. Apu tuntuu arvokkaammalta jos ei ole olettanut että toinen tottakai tekee mitä pyydetään. Nuori saattaa nauttia noista tapahtumistakin yms. enemmän jos hänelle ei ole itsestäänselvyys että aina pääsee kun haluaa mennä.

Okei, sua mahtaa olla vaikea miellyttää kun auttamiset ja avun saamiset pitää arvottaa olettamuksien mukaan. Ei tietenkään aina nuoret pääse kaikkialle mihin haluavat, mutta ei meillä menemiset tökkää johonkin periaatteeseen siitä, että mun apua ei saa pitää itsestäänselvyytenä.

En odota mitään miellyttämistä keneltäkään. Meillä lapset kuitenkin pääasiassa ovat iloisia saamastaan avusta, varsinkin jos on kyseessä joku ei välttämätön juttu. Toisaalta ymmärtävät että meillä vanhemmillakin on rajamme emmekä välttämättä aina taivu ihan kaikkeen. Tietävät myös että joskus joku sisaruksen tai vanhemman juttu voi mennä etusijalle.

Joo meilläkin lapset on iloisia saamastaan avusta ja varmaankin ihan kaikki ihmiset ymmärtää, lapset ja aikuiset, että kaikki asiat ei aina ja kaikkialla onnistu. Mä itsekin sanoin, että olen edelleen iloinen ja kiitollinen isälleni kuskauksista, ei vähennä yhtään mun tunteitani se, että isä teki sen lähes aina pyydettäessä. Sä et voi määritellä kuinka paljon kukin arvostaa saamaansa apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä näitä "hienoa kun uskaltaa pyytää" -kommentteja. Alkaa mennä samalle tasolle kuin pienempien kohdalla joku "kiitos kun et potkinut minua naamaan, saat tarran hyvästä käytöksestä".

Tuohonko se on mennyt, että vanhempana saa olla suurinpiirtein kiitollinen siitä, että saa palvella lapsiaan? Itse autan lapsiani niin paljon kuin pystyn, mutta olen iloinen siitä että arvostavat vaivannäköä eivätkä pidä sitä itsestäänselvyytenä.

Jännä asenne sulla. Mun lasten ei tarvitse olla kiitollisia siitä, että välitän ja huolehdin heistä. Se nimenomaan on itsestäänselvyys. Mun lasten ei ole tarvinnut pyytää hakemaan kun olen aina sanonut, että haen aina ja mistä tahansa heidät. Niin munkin isäni teki mulle ja haluan itse toimia samoin.

Kukin tavallaan. Itse pidän tuollaista sinun kuvailemaasi asennetta vahingollisena.

Vaikka joku asia olisi itsestäänselvyys niin sitä voi silti arvostaa. Ne ei sulje toisiaan pois. Mä arvostan edelleen lähes 50- vuotiaana sitä, että isäni haki mua aina ja kaikkialta pois.

Kyllä se vähentää saadun avun arvoa ja merkitystä, jos sitä pitää itsestäänselvyytenä. Olisi ihan eri asia jos lapsi esim. kyydistä kysyessään tiedostaisi, että vanhempi ei välttämättä pysty auttamaan ja ymmärtäisi, että saattaisi itse joutua joustamaan vanhemman tai jonkun toisen perheenjäsenen vuoksi. Apu tuntuu arvokkaammalta jos ei ole olettanut että toinen tottakai tekee mitä pyydetään. Nuori saattaa nauttia noista tapahtumistakin yms. enemmän jos hänelle ei ole itsestäänselvyys että aina pääsee kun haluaa mennä.

Okei, sua mahtaa olla vaikea miellyttää kun auttamiset ja avun saamiset pitää arvottaa olettamuksien mukaan. Ei tietenkään aina nuoret pääse kaikkialle mihin haluavat, mutta ei meillä menemiset tökkää johonkin periaatteeseen siitä, että mun apua ei saa pitää itsestäänselvyytenä.

En odota mitään miellyttämistä keneltäkään. Meillä lapset kuitenkin pääasiassa ovat iloisia saamastaan avusta, varsinkin jos on kyseessä joku ei välttämätön juttu. Toisaalta ymmärtävät että meillä vanhemmillakin on rajamme emmekä välttämättä aina taivu ihan kaikkeen. Tietävät myös että joskus joku sisaruksen tai vanhemman juttu voi mennä etusijalle.

Niin täällä ei ole kukaan mitään päinvastaista väittänytkään.

Hakisin. Ja oon onnellinen siitä, että teini on kyllä aina kertonu menemiset.

Tossa iässä ne saattaa ottaa myös alkoholia.

Tiedän senkin. Sekin on mulle kerrottu.

Ei oo tarvinnut salailla, eikä mikää oo tullu yllätyksenä.