The Harlins
Katso lähetysajat : The Harlins - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (26888)
Mä luulen, että Harlinit tulevat vielä katkerasti katumaan, että tekivät tän sarjan. Ne kuvitteli esittelevänsä itsensä suorastaan kuninkaallisen glamuureina ja kadehdittavina superjulkkiksina, mutta todellisuudessahan ne ovat näyttäneet olevansa hovinarreja ja tekevät itsestään naurunalaisia. Pöljä ja pöljempi. Pilli ja Pulla.
Johanna sanoi ettei olisi vielä hetki sitten uskonut ikinä ottavansa tatuointia. Liekö Renni keksinyt tuonkin, laitetaan pysyvä omistajan leima nahkaan.
Vierailija kirjoitti:
Johanna on tosi sovittelevan ja miellyttämishaluisen oloinen. Valtasuhteet tuossa liitossa on aika selvät. Yli 30 vuotta enemmän elämänkokemusta, on nähty maailmaa ja ollaan kuuluisia elokuvaohjaajia, on sitä ja tätä. Tottakai Renni vie ja päättää ja Johanna myötäilee että joo rakas, näin me just ajatellaan. 😟
Siinä on lisäksi tuo taloudellinen puoli eli Johannan tuloilla ei ole mitään mahdollisuutta maksaa edes osaa noista elämisen kuluista. Eikä avioliiton myötä myös tarvettakaan, riittää, että tuottaa jälkeläisiä.
Rennyn jatkuva itkeskely viittaisi iän myötä pudonneisiin testosteroniarvoihin ja silloin mies muuttuu tunteellisemmaksi ja myös perhekeskeisemmäksi. Kyllä nuo tunteet ja käytös voivat olla aivan aitoja, eivätkä välttämättä pelkästään kylmää manipulointia.
Johannan tissit retkottaa ulos häämekosta. Onpa tyylikästä 🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin Luukaksen instatiliä äsken ja siellä kiitteli äitiään siitä, että on aina ollut hänen tukenaan ja auttanut. Ei ollut isälle kiitoksia, että ehkä Tifaanyn kertomukset Rennystä ovat enemmän totta kuin Renny haluaisi meille uskotella. Arvostaisin Rennya ehkä enemmän, jos hän kertoisi ihan rehellisesti miten huonosti on kohdellut naisia/ihmisiä aiemmin ja miten on kehittänyt itseään (jos on kehittänyt) jne. Kaipaan ehkä aina nähdä ja kuulla ihmisistä ne kasvutarinat eikä siloteltua totuutta. Positiivisuus on hyvä juttu ja olen itsekin sellainen, mutta en haluaisi silti uskotella muille, että olen aina positiivinen tai että olisin aina kohdellut kaikkia hyvin (tosiasiassahan kukaan meistä ei ole sellainen, että olisi aina kohdellut kaikkia hyvin, ihmisiä kun olemme)
Johtuiskohan äitienpäivästä?
päivämäärää en tarkistanut, mutta ei ollut tämän vuotinen päivitys ja toisaalta: jos olisi ollut äitienpäivä syynä, niin kummallista olisi, kun isänpäivänä ei ollut sitten mitään
Eiköhän molemmat omaa narsistisia piirteitä, kuten joku kirjoittaja tuolla jo kommentoi. Renny enempi paksunahkainen narsisti ja Johanna ohutnahkainen. Usein nämä ihmiset hakeutuvat keskenään parisuhteeseen. Porilainen tyttö, jolle tärkeintä status, raha ja julkisuus. Ennen tätä yritti kovasti päästä sisälle tähän Cheekin jengiin ja instagrammissa esiteltiin itseään erittäin niukissa vaatteissa, mikä ei omasta mielestäni sovi opettajan imagoon. Johanna tietää mitä tekee ja on hullaantunut Rennyn tarjoamasta elämäntyylistä, koska aidosti uskoo ansaitsevansa sen kaiken erityiskohtelun. Sääliä ei kannata tuntea. Johannan positiivisuus myös erittäin päälleliimattua. Vaikuttaa ihmiseltä, joka ei kykene vastoinkäymisiä hyväksymään ja olettaa itseltään ja muilta vain positiivisia tunteita. Toksisesti positiivinen henkilö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loppuiko tää sarja nyt?
Vielä pitäisi tulla 5 jakson satsi. Saadaan varmaan superit vauvauutiset.
Katsoin viisi jaksoa putkeen niin suunnilleen toisessa jaksossa alkoi jo ärsyttämään Johannan nauru. Ja sitä riitti.
jep- jostain luin, että näytetään raskaustestin tekeminen. Toivon ettei näytetä koko prosessia.... jotkut kyllä tykkää katsellakin "keltaista suihkua", mutta minä en.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johanna on tosi sovittelevan ja miellyttämishaluisen oloinen. Valtasuhteet tuossa liitossa on aika selvät. Yli 30 vuotta enemmän elämänkokemusta, on nähty maailmaa ja ollaan kuuluisia elokuvaohjaajia, on sitä ja tätä. Tottakai Renni vie ja päättää ja Johanna myötäilee että joo rakas, näin me just ajatellaan. 😟
Siinä on lisäksi tuo taloudellinen puoli eli Johannan tuloilla ei ole mitään mahdollisuutta maksaa edes osaa noista elämisen kuluista. Eikä avioliiton myötä myös tarvettakaan, riittää, että tuottaa jälkeläisiä.
Rennyn jatkuva itkeskely viittaisi iän myötä pudonneisiin testosteroniarvoihin ja silloin mies muuttuu tunteellisemmaksi ja myös perhekeskeisemmäksi. Kyllä nuo tunteet ja käytös voivat olla aivan aitoja, eivätkä välttämättä pelkästään kylmää manipulointia.
Oletko itse katsonut sarjaa? Ongelma on siinä, että tunteenpurkauksista puuttuu tunne. Samaa luokkaa kuin Amber Heardin tekoitku todistajanaitiossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johanna on tosi sovittelevan ja miellyttämishaluisen oloinen. Valtasuhteet tuossa liitossa on aika selvät. Yli 30 vuotta enemmän elämänkokemusta, on nähty maailmaa ja ollaan kuuluisia elokuvaohjaajia, on sitä ja tätä. Tottakai Renni vie ja päättää ja Johanna myötäilee että joo rakas, näin me just ajatellaan. 😟
Siinä on lisäksi tuo taloudellinen puoli eli Johannan tuloilla ei ole mitään mahdollisuutta maksaa edes osaa noista elämisen kuluista. Eikä avioliiton myötä myös tarvettakaan, riittää, että tuottaa jälkeläisiä.
Rennyn jatkuva itkeskely viittaisi iän myötä pudonneisiin testosteroniarvoihin ja silloin mies muuttuu tunteellisemmaksi ja myös perhekeskeisemmäksi. Kyllä nuo tunteet ja käytös voivat olla aivan aitoja, eivätkä välttämättä pelkästään kylmää manipulointia.
Mulla tuli tosta itkustelusta mieleen oma isoäitini, joka vanhoilla päivillään ja lievästi dementoituneena, alkoi myös tosi itkuherkäksi. Kai toi sitten on joku vanhuuden oire.
Remny harlin, reino harjuko se on oikeasti :D :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rennyn mukaan kaasojen täytyi olla perheellisiä, koska vain perheelliset voivat ymmärtää heitä ja heidän arvojaan?!
Siis jep! Mitä vit..a?? eli tän perusteella mun pitää heivata elämästäni lapseni kummi, lapsuuden ystävä ja tuleva kaasoni, koska hän ei ehkä voi saada lapsia koskaan. Onpas tervettä ajattelua.
minulle tulee koko ajan enemmän ja enemmän mieleen näistä tyypistä hartsa ja megsu ja niinpäin, että johanna on nyt apinoimassa megsua: dumpataan ystävät, joita ei voi käyttää omiin tarkoitusperiin, tehdään tarina siitä miten heidän tapaamisesna oli uskomattoman ihmeellistä ja kerrotaan asioita, joista pitäisi päätellä, että siinä on selvästi joku taivaallinen käsiikirjoitus (anteeksi, siis taivaallinen kohtalo), että tämä oli ment to be ja kaikki on superia ja maailmankaikkeuskin kumartaa ja ei haluta lukea mitään muuta kuin positiivisuutta, koska ovat niin superjulkkiksia ja media suorastaan jahtaa heitä
Oikeasti toivon parille onnea parisuhteeseensa, mutta pyydän myös jättämään realiteetit mukaan. Ruusunpunaiset silmälasit päässä mennään kaikista koviten päin seinää, se kai on epätieteellisesti tutkittukin.
Tuntuis kyllä uskomattomalta, jos oma ystävä joka menee kesällä naimisiin ja jonka kaasoksi olen lupautunut, sanoisi 2 kk ennen häitä ettei tarvitsekaan vaivautua. Että me ollaan nyt tässä sulhon kanssa päätetty, että sinä et voi ymmärtää meidän arvoja, kun sulla ei ole perhettä. Ja nyt me sitten päätettiin ottaa tilalle ihmiset jotka ymmärtää. Että ei pahalla.
En tiedä, ensin ehkä olisi häkeltynyt, sitten surullinen, mutta sitten vihainen.
Itku luo harhakuvaa siitä että on herkkä ja tunteellinen persoona. Sillä voi hallita toisia ja herättää huolehtimisvaistoa.
Renny on kulkenut mökilleen iät ja ajat tuon yhteysveneen kyydissä. Kuin kuka tahansa junttipulliainen. Näytti naurettavalta, kun Johanna oli liian julkkis mennäkseen julkiseen kulkuvälineeseen. Ihmeen nopeasti tottui autonkuljettajaan ja bisnesluokkaan. :D Onneksi löytyi kaveri kuljettamaan privaatisti!
J tulee vielä tarvitsemaan ystäviään :(
Vierailija kirjoitti:
Renny on kulkenut mökilleen iät ja ajat tuon yhteysveneen kyydissä. Kuin kuka tahansa junttipulliainen. Näytti naurettavalta, kun Johanna oli liian julkkis mennäkseen julkiseen kulkuvälineeseen. Ihmeen nopeasti tottui autonkuljettajaan ja bisnesluokkaan. :D Onneksi löytyi kaveri kuljettamaan privaatisti!
Porin Jossulla on noussut päähän muukin kuin samppanja.
Niin, Sannakin osaa mongertaa vaikka on asunut ikänsä Tampereella.