"Tytöille käy myöhemmin selväksi, että elämä ilman lapsia on vajaata."

Itse säälin tällaisia ihmisiä, jotka jättäneet lapset tekemättä ja sitten yrittävät väkisin tunkeutua ”tärkeäksi aikuiseksi” veljen/siskon yms, perheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkien eliöiden perustarve on lisääntyminen.

Eipäs kun paneminen.

Pojille myös.

Sitä ei tajua etukäteen.

Tuo on vähän stereotyyppinen lause, mutta niin se on. Voin sanoa näin isänä. Minulle se muutos ei tapahtunut yhtäkkiä, vaan vuosien mukana hiipien. En vaihtais pois.

Isossa kuvassa tämä elämä olisi ollut todella tylsää ja itseään toistavaa, jos olis vaan vuorikiipeilly tai sukellellu koko ajan. Ne on myös tärkeitä, mutta ne toistaa itseään jossain kohtaa. (Myönnän etten harrasta extreme-kiipeilyä, mutta silti)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat tyhmiä, likaisia ja vievät kaiken aikasi. Lapsen saanut ihminen muuttuu silmäpussitelineeksi, suorastaan vanhenee silmissä. Lisäksi ylikansoitettu maapallo ei tarvitse enää yhtään räkänokkaa tänne pyörimään.

Ilkeämpää, rumempaa ja yksipuolisempaa vastausta ei löydä vaikka etsisikin. Pysyisit pois näistä tähän asti asiallisista keskusteluista!

Taisi osua kipeästi? Räkänokkia iljettävämpiä ovat vain niiden lihavat, debiilit mammat.

haluan lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat tyhmiä, likaisia ja vievät kaiken aikasi. Lapsen saanut ihminen muuttuu silmäpussitelineeksi, suorastaan vanhenee silmissä. Lisäksi ylikansoitettu maapallo ei tarvitse enää yhtään räkänokkaa tänne pyörimään.

Ilkeämpää, rumempaa ja yksipuolisempaa vastausta ei löydä vaikka etsisikin. Pysyisit pois näistä tähän asti asiallisista keskusteluista!

Taisi osua kipeästi? Räkänokkia iljettävämpiä ovat vain niiden lihavat, debiilit mammat.

Kyllä se on niin että sinä et osaa kirjoittaa mitään sellaista, että se osuisi kipeästi yhtään kehenkään.

Vierailija kirjoitti:

Itse säälin tällaisia ihmisiä, jotka jättäneet lapset tekemättä ja sitten yrittävät väkisin tunkeutua ”tärkeäksi aikuiseksi” veljen/siskon yms, perheeseen.

Olipa kommentti. Yleensä tämmöinen "tärkeä aikuinen" tykkää esim. Ottaa lasta luokseen että vanhemmat saa levätä, vie lasta puistoon, uimaan jne.

Kukas tässä kärsii?

Vierailija kirjoitti:

Itse säälin tällaisia ihmisiä, jotka jättäneet lapset tekemättä ja sitten yrittävät väkisin tunkeutua ”tärkeäksi aikuiseksi” veljen/siskon yms, perheeseen.

Tunnen monta lapsetonta. Yksikään ei tunkeudu väkisin olemaan mikään tärkeä aikuinen kenenkään perheeseen. Mistä puhut?

Entäs sitten ne kaikki "tytöt" jotka katuvat lasten tekoa? Jotka uupuneina tälläkin pastalla itkevät kun ei ole sekuntiakaan omaa aikaa, ei ystäviä, mies ei osallistu kun ei kiinnostu mutta erotakaan ei voi koska raha-asiat...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat tyhmiä, likaisia ja vievät kaiken aikasi. Lapsen saanut ihminen muuttuu silmäpussitelineeksi, suorastaan vanhenee silmissä. Lisäksi ylikansoitettu maapallo ei tarvitse enää yhtään räkänokkaa tänne pyörimään.

Ilkeämpää, rumempaa ja yksipuolisempaa vastausta ei löydä vaikka etsisikin. Pysyisit pois näistä tähän asti asiallisista keskusteluista!

Taisi osua kipeästi? Räkänokkia iljettävämpiä ovat vain niiden lihavat, debiilit mammat.

On kyllä jotain vielä iljettävämpää. Mietipä mitä.

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat tyhmiä, likaisia ja vievät kaiken aikasi. Lapsen saanut ihminen muuttuu silmäpussitelineeksi, suorastaan vanhenee silmissä. Lisäksi ylikansoitettu maapallo ei tarvitse enää yhtään räkänokkaa tänne pyörimään.

Sun kohdalla isäs olis saanut heittää kanssa naamalle.

Jokainen tavallaan, eivätkä kaikki koe asioita samalla tavalla, eikä kuulukaan.

Omalta kohdaltani voin sanoa, että olin sinkkumielinen hummailija. Reissailin, vaihtelin miesystäviäkin, hengasin kavereitten kanssa, harrastin, tein mitä huvitti. Töitä siis tosin kyllä myös :D En ollut ehdottomasti ei-nainen lapsien suhteen, mutta en myöskään hinkunut. Olin aina ollut sitä mieltä, että naiset ovat typeriä, kun suostuvat moiseen: synnytykset, imetykset, kaikki.

Tuossa 34-35 ikäisenä aloin seurustella miehen kanssa, jolla ei ollut lapsia, ja joka ei myöskään niitä kummemmin ollut halunnut. Kunnes sitten jonkin ajan päästä alkoi puhua, miten on suloinen lapsi siellä ja täällä. Lopulta sovittiin, että tehdään kuitenkin lapsia, koska se on asia, jota ei voi myöhemmin korjata. Niinpä sain ensimmäisen lapsen 36 ikäisenä, ja se oli ihan paras asia mitä olen koskaan tehnyt! Seuraavan lapsen tein 1v9kk ikäerolla ekaan. Enkä vieläkään ymmärrä, missä se pienten lasten kanssa elämisen rankkuus on. Sehän oli ihan huippua olla äitiyslomalla! Ja vieläpä kaksi kertaa! Töitä vääntänyt siihen mennessä jo yli 15 vuotta putkeen,  ja sai olla kotona, nauttia vauvasta, muskareista, perhekerhoista...  parasta aikaa elämässä tuo vauva- ja pikkulapsiaika. Kivoja nämä koululaisetkin, ja niitten kanssa puuhailu, touhutaan paljon yhdessä. Kerron usein lapsillekin, että ovat parasta, mitä elämässä on tapahtunut, ja olisin jäänyt niin paljosta paitsi ilman heitä. Olen kasvanut ja muuttunut ihmisenä paljon lasten ja äitiyden ansiosta, ja pelkästään hyvään suuntaan. Lähinnä ymmärrys muita ihmisiä kohtaan on se, mikä on kehittynyt huomattavasti.

Vierailija kirjoitti:

Entäs sitten ne kaikki "tytöt" jotka katuvat lasten tekoa? Jotka uupuneina tälläkin pastalla itkevät kun ei ole sekuntiakaan omaa aikaa, ei ystäviä, mies ei osallistu kun ei kiinnostu mutta erotakaan ei voi koska raha-asiat...

Niin, mitä niistä? Mikä tahansa elämänvalinta tuo hyvää ja huonoa. Vai oletko sitä mieltä, että jos haluaa lapsia niin ei koskaan saa väsyä tai olla tyytymätön puolisoon?

Minusta lasten vaikutusta elämään liioitellaan. Olin 25, kun sain toivomani ja haluamani lapsen; 32, kun hän lähti kouluun ja 43 kun hän tuli täysi-ikäiseksi ja muutti pois kotia.

Jos olisin rakentanut elämäni sen varaan, että siinä on sisältöä nimenomaan/vain lapsen ansiosta, mitä olisin tehnyt viimeiset 16 vuotta? Mitä tekisin tästä eteenpäin?

N59

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mahdoton sitä lienee ulkopuolisten tietää miten kohdallasi käy. Tunnen kaksi omasta tahdostaan lapsetonta naista 50+ eikä kumpikaan ole päätöstään katunut, päinvastoin. Toisen mies katui ja perusti viisikymppisenä perheen nuoremman naisen kanssa. 

ps. Itsekin ajattelin nuorempana, etten mene naimisiin enkä halua lapsia, mutta toisin kävi. Olen sitä mieltä, että lapsen saaminen on ollut merkittävimpiä asioita elämässäni, joka on muuttanut itseäni paljon (ja parempaan suuntaan).

Rehellisesti on sanottava, että molemmat tuntemani omasta tahdostaan lapsettomat naiset ovat luonteeltaan aika jyrkkiä ja ehdottomia. Olen itsekin sellainen tavallaan, mutta en tuomitse muita samalla tavalla, minkä katson johtuvan siitä, että lapset opettavat hyvin konkreettisesti, ettei elämä ole koskaan täysin omissa käsissä etkä ole oman onnesi seppä. Tietysti siihen oivallukseen voi päästä myös tuttavien ja ystävien lasten kautta, kun on nähnyt, miten heidän elämänsä on mennyt (ei aina hyvin). Omaan rajallisuuteensa törmää kasvattajana aivan toisella tavalla kuin silloin, jos on kokemusta vain omasta elämästä vastaamisesta.

Tällä ei suinkaan tahdo sanoa, että kaikki omasta tahdostaan lapsettomat naiset olisivat ehdottomia ja ajattelisivat, että olet oman onnesi seppä. Mutta se vain on niin, että elämä ilman lapsia on yksinkertaisempaa, jolloin tietyt asiat jäävät kehittymättä. Eivät nekään rajallisuutta konkretisoivat asiat varmaankaan kaikille vanhemmille avaudu niin kuin sen tarkoitan, suurempana avaruutena ymmärtää muita ja itseään. Tämä on vain oma kokemukseni vanhemmuudesta.

Nämä sankaritarinat ja suuren oivaltaminen jaksavat aina naurattaa 🤭. Se, että antaa jonkun kehitysvammaisen siementää itsensä ei vielä varsinaisesti neroa tee.

Et siis ymmärtänyt lukemaasi. Kirjoitin siis, että vanhemmuus poistaa ne kuvitelmat, että olisi oman elämänsä sankari. Vanhemmuus ei kuitenkaan muuta kenenkään perusluonnetta aivan toiseksi kuten ei muuta lapsettomuuskaan. Sen vuoksi nuo oivallukset voivat tuntua naurettavilta kuinka päin vain - kuten nyt sinunkin kommenttisi. Ilkeä ja tyhmä voi olla lapsista riippumatta, toki hyvä, etteivät ilkeät ja tyhmät lisääntyisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mahdoton sitä lienee ulkopuolisten tietää miten kohdallasi käy. Tunnen kaksi omasta tahdostaan lapsetonta naista 50+ eikä kumpikaan ole päätöstään katunut, päinvastoin. Toisen mies katui ja perusti viisikymppisenä perheen nuoremman naisen kanssa. 

ps. Itsekin ajattelin nuorempana, etten mene naimisiin enkä halua lapsia, mutta toisin kävi. Olen sitä mieltä, että lapsen saaminen on ollut merkittävimpiä asioita elämässäni, joka on muuttanut itseäni paljon (ja parempaan suuntaan).

Rehellisesti on sanottava, että molemmat tuntemani omasta tahdostaan lapsettomat naiset ovat luonteeltaan aika jyrkkiä ja ehdottomia. Olen itsekin sellainen tavallaan, mutta en tuomitse muita samalla tavalla, minkä katson johtuvan siitä, että lapset opettavat hyvin konkreettisesti, ettei elämä ole koskaan täysin omissa käsissä etkä ole oman onnesi seppä. Tietysti siihen oivallukseen voi päästä myös tuttavien ja ystävien lasten kautta, kun on nähnyt, miten heidän elämänsä on mennyt (ei aina hyvin). Omaan rajallisuuteensa törmää kasvattajana aivan toisella tavalla kuin silloin, jos on kokemusta vain omasta elämästä vastaamisesta.

Tällä ei suinkaan tahdo sanoa, että kaikki omasta tahdostaan lapsettomat naiset olisivat ehdottomia ja ajattelisivat, että olet oman onnesi seppä. Mutta se vain on niin, että elämä ilman lapsia on yksinkertaisempaa, jolloin tietyt asiat jäävät kehittymättä. Eivät nekään rajallisuutta konkretisoivat asiat varmaankaan kaikille vanhemmille avaudu niin kuin sen tarkoitan, suurempana avaruutena ymmärtää muita ja itseään. Tämä on vain oma kokemukseni vanhemmuudesta.

 

Tarkoitit varmaan sanoa että sinä et kyennyt keehittymään tietyiltä osin ilman lasten saamista, mutta muut siihen kyllä pystyvät. Ja että sinä törmäsit omaan rajallisuuteesi vasta omien lastesi myötä, muut törmäävät siihen ilman lapsiakin. Sinä et kyennyt ymmärtämään muita ja itseäsi ilman lasten saamista, vaikka muut siihen kykenevätkin. Sinä tajusit vasta lasten saannin myötä ettei jokainen asia ole omissa käsissä, muut kyllä tajuavat sen ilman lapsiakin.

Eli tottatosiaan, kerroit vain itsestäsi, ja miten vajaa olet ollut, etkä ole kyennyt kasvamaan tai oppimaan näitä tärkeitä asioita niin kuin muut meistä, eli ihan itse opettelemalla ja ajattelemalla, ihan ilman lapsia. 

Sanoisin, että jos kolmekymppisenä ei iske vauvakuume, niin tuskinpa se enää myöhemmin tulee.

Tässä maailmantilanteessa on tällä hetkellä muutenkin ihme, jos pitää hyvänä ideana tehdä lapsia.

Itselläni on 4 -vuotias lapsi, ja vielä neljä vuotta sitten tulevaisuus näytti suht normaalilta. Nyt näen vain uhkakuvia. Pelottaa älyttömästi lapseni puolesta.

Toista en tee.

Vierailija kirjoitti:

Älkää lapsettomat olko aina huolissanne siitä, mitä ehkä menetätte. Elämä on ilman lapsiakin! Ja se voi olla todella ihanaa ilman ‚palloa jalassa‘, vapauksineen mennä ja tulla miten haluaa, ja taloudellisestikin helpompaa. Nuo ‚sitten heitä harmittaa‘ -jutut toisesta korvasta sisälle ja toisesta ulos. Onhan maailmassa muitakin asioita joita joku jälkikäteen voi katua, ammatinvalinnasta asuinpaikkaan, kesämökin hankkimisesta siihen, että erosi kuorosta!

terveisin

Äiti-mummi-anoppi 62

Se on vähän eri asia jos on itse lapset tehnyt. Ihmislaji olisi joku hävinnyt ellei suvunjatkamisviettiä ei olisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse säälin tällaisia ihmisiä, jotka jättäneet lapset tekemättä ja sitten yrittävät väkisin tunkeutua ”tärkeäksi aikuiseksi” veljen/siskon yms, perheeseen.

Olipa kommentti. Yleensä tämmöinen "tärkeä aikuinen" tykkää esim. Ottaa lasta luokseen että vanhemmat saa levätä, vie lasta puistoon, uimaan jne.

Kukas tässä kärsii?

Tai änkeää istumaan kahville, vaikka kukaan ei ole kutsunut eikä jaksa yövalvoneena hänen ”asiantuntijavinkkejään” ottaa vastaan. ”Tärkeän aikuisen” kotiin ei voi lapsen kanssa mennä kylään, sillä hänen elämänhallintansa on hukassa. Kaksio on täynnä eläinten karvaa, tavarakasoja, roskaa ruuantähteitä ja eläinten jätöksiä. Ei tulisi mieleenkään jättää lasta hänen kanssaan kahden edes minuutiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mahdoton sitä lienee ulkopuolisten tietää miten kohdallasi käy. Tunnen kaksi omasta tahdostaan lapsetonta naista 50+ eikä kumpikaan ole päätöstään katunut, päinvastoin. Toisen mies katui ja perusti viisikymppisenä perheen nuoremman naisen kanssa. 

ps. Itsekin ajattelin nuorempana, etten mene naimisiin enkä halua lapsia, mutta toisin kävi. Olen sitä mieltä, että lapsen saaminen on ollut merkittävimpiä asioita elämässäni, joka on muuttanut itseäni paljon (ja parempaan suuntaan).

Rehellisesti on sanottava, että molemmat tuntemani omasta tahdostaan lapsettomat naiset ovat luonteeltaan aika jyrkkiä ja ehdottomia. Olen itsekin sellainen tavallaan, mutta en tuomitse muita samalla tavalla, minkä katson johtuvan siitä, että lapset opettavat hyvin konkreettisesti, ettei elämä ole koskaan täysin omissa käsissä etkä ole oman onnesi seppä. Tietysti siihen oivallukseen voi päästä myös tuttavien ja ystävien lasten kautta, kun on nähnyt, miten heidän elämänsä on mennyt (ei aina hyvin). Omaan rajallisuuteensa törmää kasvattajana aivan toisella tavalla kuin silloin, jos on kokemusta vain omasta elämästä vastaamisesta.

Tällä ei suinkaan tahdo sanoa, että kaikki omasta tahdostaan lapsettomat naiset olisivat ehdottomia ja ajattelisivat, että olet oman onnesi seppä. Mutta se vain on niin, että elämä ilman lapsia on yksinkertaisempaa, jolloin tietyt asiat jäävät kehittymättä. Eivät nekään rajallisuutta konkretisoivat asiat varmaankaan kaikille vanhemmille avaudu niin kuin sen tarkoitan, suurempana avaruutena ymmärtää muita ja itseään. Tämä on vain oma kokemukseni vanhemmuudesta.

Hirveen anteekspyytelevästi ja kaikella nöyryydellä pyrit nyt esittämään ihan täyttä faktaa, ettei kukaan vaan loukkaantuisi. Silkkihansikkain ja sokerikuorruttaen.

Noinhan se menee. Jos et joudu elämäsi aikana siihen asemaan, johon pienten lasten vanhempana joutuu, niin ei se elämä silloin ole samanlaista kehityskaarineen. Tämä koskee kyllä vähintään yhtä paljon miehiä. Samanlaisia joustamattomia ja ehdottomia ovat miehetkin. Enkä nyt puhu KAIKISTA lapsettomista, vaan niistä joilla muutenkin persoonaltaan altiutta tällaiseen on.

Eli. Jos MarttaPertti on leppoisa ja rento ja kaikki huomioiva jo luonnostaan, hän ei muutu siitä, että jättää lapset hankkimatta. Mutta jos MarttaPertti hankkii lapsen, hän useimmiten joutuu venymään ja vanumaan ja sietokykyä koetellaan siten, että se yleensä kehittää jollain tavalla ihmistä kuitenkin.

Vastaavasti jos kontrollifriikki ReinoPirjo ei saa lapsia, hänen voi olla todella vaikea asettua lapsiperheellisen asemaan ja miettiä asioita siitä näkökulmasta, kun omakohtaista kokemusta ei ole. Jos kontrollifriikki ReinoPirjo saa lapsen hän ymmärtää paremmin ja joutuu oppimaan sitä, että kaikki ei ole omassa hallinnassaan.