Olen hoitajana empaattinen, mutta siviilissä en yhtään

haluan sadistiseksi hoitsuksi. teen kaikwn mahdollisimman kivuluaasti. en kuitenkaan varsinaisesti saantoja rikkoen.

Vierailija kirjoitti:

haluan sadistiseksi hoitsuksi. teen kaikwn mahdollisimman kivuluaasti. en kuitenkaan varsinaisesti saantoja rikkoen.

Ei muuta kuin hakemaan hoitsuksi. Pulaa hakijoista on. Voit olla sellainen sadistinen hoitsu, joka antaa toisen kärsiä kivuista koska vedät itse heidän vahvat kipulääkkeet.

Eri ammatti, mutta tunnistan! Asiakkaiden kanssa olen itsevarma ja huumorintajuinen small talkin taitava ammattilainen, puhun avoimesti ja rennosti mistä vaan ja kelle vaan. Koen, että minusta tykätään ja minuun luotetaan. Yksityiselämässä olen hyvin varautunut ja sulkeutunut, yksinäinenkin. Olen huono ihmissuhteissani ja ehdottomasti introvertti. Minulla on neljä hyvää ystävää - ja ne kaikki ovat kissojani.

En ole työssä empaattinen. Tästä syystä olenkin sulkenut pois tietyt työt, jotta minulle jää energiaa olla empaattinen vapaa-ajalla omille läheisille.

Joo ja olen ollut alalla yli kymmenen vuotta, etten ole ihan naiivi vasta-aloittanut tyttönen (vieläpä tismalleen samassa työpaikassa) Tottakai välillä menee hermot asukkaisiin, ja vaikka tekisit mitä, saatat saada huorittelua ja läimäytystä. Mutta olen myös huomannut, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, jos menen todella provosoivana tai provosoidun, saan asiakkailta takaisin. Asiallinen linja pätee, ettei ota itteensä, kun tulee henkistä kakkia niskaan.

Olen kyllä karaistunut, mutta edelleen empaattinen kyllä ihastuttaville asiakkaille. Ap. Joku vertasi mua EA Tuulaan, joo, ehkä vähän sellainen, ikävä kyllä.

Töissä sinulla ei ole menneisyyttä joten voit itse luoda roolisi paljon vapaammin.

Monet antavat työssään itsestään muille niin paljon.

Sen ymmärtää että siviilissä saa palautua, olla itsekäs ja elää itselleen vaikka jöröttämällä .

Koomikotkin ovat siviilissä vakavia ja parhaimmat depressiivisiä tai masennukseen herkästi vajoavia herkkiksiä.

Vierailija kirjoitti:

Eri ammatti, mutta tunnistan! Asiakkaiden kanssa olen itsevarma ja huumorintajuinen small talkin taitava ammattilainen, puhun avoimesti ja rennosti mistä vaan ja kelle vaan. Koen, että minusta tykätään ja minuun luotetaan. Yksityiselämässä olen hyvin varautunut ja sulkeutunut, yksinäinenkin. Olen huono ihmissuhteissani ja ehdottomasti introvertti. Minulla on neljä hyvää ystävää - ja ne kaikki ovat kissojani.

Tästä tuli mieleen eräs meidän firman myyntimies. Hän oli todella ujon, aran ja hiljaisen oloinen ja näköinen mies, jolla oli paha silmien karsastus. Hän oli kuitenkin firman paras myyjä. Pääsi jopa Amerikkaan töihin hyvien myyntitaitojensa takia. Tässä pätee sanonta "hiljaisissa vesissä ne kalatkin kutevat". Suuna päänä pälpättäjä ei ole automaattisesti hyvä myyjä, itse asiassa monia asiakkaita ärsyttää sellaiset tyypit, jotka vaan paasaa moottoriturpana eikä kuuntele ollenkaan. Ujous ei myöskään ole synonyymi huonoille ihmissuhdetaidoille. Lähinnä ujous mielestäni vain johtaa huonoihin ihmissuhdetaitoihin, jos ei uskalla tutustua ihmisiin eikä päästää uteliaita ihmisiä lähelleen.

Olen mielenterveys- ja päihdealalla ja ihan samat fiilikset. Työni teen hyvin, mutta vapaa-ajallani minulla ei ole mitään kiinnostusta katsoa sitä porukkaa enkä jää auttamaan, vaikka humalainen kompuroisi tai mielenterveysongelmainen sekoilisi. Tai no, jos nyt on hengenvaara tai on itsetuhoinen, niin sitten soitan apua, mutta muuten en vaan tunne tarvetta uhrata tälle viiteryhmälle yhtään enempää kuin minun on töissä pakko. Asun myös tarkoituksella alueella, jossa on paljon kalliimpia asuntoja ja vähän sosiaalisia ongelmia.

Juu sama homma itsellä mutta olenkin sanonut että minut maksetaan mukavaksi 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eri ammatti, mutta tunnistan! Asiakkaiden kanssa olen itsevarma ja huumorintajuinen small talkin taitava ammattilainen, puhun avoimesti ja rennosti mistä vaan ja kelle vaan. Koen, että minusta tykätään ja minuun luotetaan. Yksityiselämässä olen hyvin varautunut ja sulkeutunut, yksinäinenkin. Olen huono ihmissuhteissani ja ehdottomasti introvertti. Minulla on neljä hyvää ystävää - ja ne kaikki ovat kissojani.

Tästä tuli mieleen eräs meidän firman myyntimies. Hän oli todella ujon, aran ja hiljaisen oloinen ja näköinen mies, jolla oli paha silmien karsastus. Hän oli kuitenkin firman paras myyjä. Pääsi jopa Amerikkaan töihin hyvien myyntitaitojensa takia. Tässä pätee sanonta "hiljaisissa vesissä ne kalatkin kutevat". Suuna päänä pälpättäjä ei ole automaattisesti hyvä myyjä, itse asiassa monia asiakkaita ärsyttää sellaiset tyypit, jotka vaan paasaa moottoriturpana eikä kuuntele ollenkaan. Ujous ei myöskään ole synonyymi huonoille ihmissuhdetaidoille. Lähinnä ujous mielestäni vain johtaa huonoihin ihmissuhdetaitoihin, jos ei uskalla tutustua ihmisiin eikä päästää uteliaita ihmisiä lähelleen.

Rauhallinen, tilaa antava, tuotteensa tunteva ja luotettavan oloinen myyjä on itselleni paras ja kaupat tulee. Jatkuva pälättäminen, aggressiivinen myynti, liian lipevät lupaukset ja tällaiset saa minut "miettimään ostamista vielä vähän". Ja kauppoja ei tietysti tule.

Vierailija kirjoitti:

Olen mielenterveys- ja päihdealalla ja ihan samat fiilikset. Työni teen hyvin, mutta vapaa-ajallani minulla ei ole mitään kiinnostusta katsoa sitä porukkaa enkä jää auttamaan, vaikka humalainen kompuroisi tai mielenterveysongelmainen sekoilisi. Tai no, jos nyt on hengenvaara tai on itsetuhoinen, niin sitten soitan apua, mutta muuten en vaan tunne tarvetta uhrata tälle viiteryhmälle yhtään enempää kuin minun on töissä pakko. Asun myös tarkoituksella alueella, jossa on paljon kalliimpia asuntoja ja vähän sosiaalisia ongelmia.

Eikä tuossa olekaan mitään väärää. Olen itse mt-ongelmainen ja ollut osasto-hoidossakin. Huomasin selvästi, että ne kauan alalla olleet eläkeikää lähenevät olivat aika tylyn oloisia verrattuna nuoriin vastavalmistuneisiin. Ymmärsin sen kuitenkin hyvin. Muistan kuinka makasin sängyssä lääketokkurassani ja mietin, että on näilläkin tyypeillä duuni. Kuunnella samoja valituksia vaihtuvilta naamavärkeiltä vuosikymmenestä toiseen. Yksi hoitajista oli vieläpä raskaanakin. Ei ole mikään helppo duuni heillä, katsella täysin rikki olevia ihmisiä joilla voi olla todella pahojakin traumoja ja ongelmia. Arvostan kyllä sen kokemuksieni jälkeen hoitajia ihan täysillä. Ei olisi minusta tuohon työhön kun ei minusta ole edes omaan elämääni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen mielenterveys- ja päihdealalla ja ihan samat fiilikset. Työni teen hyvin, mutta vapaa-ajallani minulla ei ole mitään kiinnostusta katsoa sitä porukkaa enkä jää auttamaan, vaikka humalainen kompuroisi tai mielenterveysongelmainen sekoilisi. Tai no, jos nyt on hengenvaara tai on itsetuhoinen, niin sitten soitan apua, mutta muuten en vaan tunne tarvetta uhrata tälle viiteryhmälle yhtään enempää kuin minun on töissä pakko. Asun myös tarkoituksella alueella, jossa on paljon kalliimpia asuntoja ja vähän sosiaalisia ongelmia.

Eikä tuossa olekaan mitään väärää. Olen itse mt-ongelmainen ja ollut osasto-hoidossakin. Huomasin selvästi, että ne kauan alalla olleet eläkeikää lähenevät olivat aika tylyn oloisia verrattuna nuoriin vastavalmistuneisiin. Ymmärsin sen kuitenkin hyvin. Muistan kuinka makasin sängyssä lääketokkurassani ja mietin, että on näilläkin tyypeillä duuni. Kuunnella samoja valituksia vaihtuvilta naamavärkeiltä vuosikymmenestä toiseen. Yksi hoitajista oli vieläpä raskaanakin. Ei ole mikään helppo duuni heillä, katsella täysin rikki olevia ihmisiä joilla voi olla todella pahojakin traumoja ja ongelmia. Arvostan kyllä sen kokemuksieni jälkeen hoitajia ihan täysillä. Ei olisi minusta tuohon työhön kun ei minusta ole edes omaan elämääni. 

Kiitos ymmärtävästä kommentista ja hyvää jatkoa sinulle.

Ehkä sinä jo annat töissä itsestäsi niin paljon ettei virtaa enää jää vapaa ajalle. Ei empaattisuuskaan täysin itsestään tule, kyllä sitä vähän joutuu pinnistelemään töissä tai kotona vaikka olisikin melko empaattinen ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen mielenterveys- ja päihdealalla ja ihan samat fiilikset. Työni teen hyvin, mutta vapaa-ajallani minulla ei ole mitään kiinnostusta katsoa sitä porukkaa enkä jää auttamaan, vaikka humalainen kompuroisi tai mielenterveysongelmainen sekoilisi. Tai no, jos nyt on hengenvaara tai on itsetuhoinen, niin sitten soitan apua, mutta muuten en vaan tunne tarvetta uhrata tälle viiteryhmälle yhtään enempää kuin minun on töissä pakko. Asun myös tarkoituksella alueella, jossa on paljon kalliimpia asuntoja ja vähän sosiaalisia ongelmia.

Eikä tuossa olekaan mitään väärää. Olen itse mt-ongelmainen ja ollut osasto-hoidossakin. Huomasin selvästi, että ne kauan alalla olleet eläkeikää lähenevät olivat aika tylyn oloisia verrattuna nuoriin vastavalmistuneisiin. Ymmärsin sen kuitenkin hyvin. Muistan kuinka makasin sängyssä lääketokkurassani ja mietin, että on näilläkin tyypeillä duuni. Kuunnella samoja valituksia vaihtuvilta naamavärkeiltä vuosikymmenestä toiseen. Yksi hoitajista oli vieläpä raskaanakin. Ei ole mikään helppo duuni heillä, katsella täysin rikki olevia ihmisiä joilla voi olla todella pahojakin traumoja ja ongelmia. Arvostan kyllä sen kokemuksieni jälkeen hoitajia ihan täysillä. Ei olisi minusta tuohon työhön kun ei minusta ole edes omaan elämääni. 

Kiitos ymmärtävästä kommentista ja hyvää jatkoa sinulle.

Kiitos, vau, et tiedä kuinka paljon tuo merkitsee minulle! Ja hyvää jatkoa myös sinulle. Onneksi sun kaltaisia ihmisiä on olemassa. Teet tärkeää työtä. 

Vierailija kirjoitti:

Oot vissiin vaan väärällä alalla

Ei, vaan just päinvastoin!!!!