Tuleeko kaikille ihmisille joskus aika voimakkaastikin sellainen olo , että haluaisi kuolla
Vai olenko poikkeus. Joskus tätä oloa on vaikeaa päästä karkuun.
Kommentit (19)
Masentuneilla ainakin aika yleistä. En tiedä muista.
Ei tule. Tahtoo ehkä muualle tai eri aikaan. Ei hautaan.
Mulla yleensä tulee noita ajatuksia joka kevät. Tiedän tunteen kun pahaa oloa ei pääse karkuun eikä mikään tunnu miltään. Kannattaa puhua jonkun läheisen kanssa jos sellaisia on
Minulle tulee usein. Se tuntuu oudosti rinnassa ahdistuksena ja tuskaisuutena. Ei ole mitään syytä elää, miksi olen tässä, ei ole toivoa, ei jaksaisi. Asun ja elän yksin ja minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö. N29
Olen 50v mies ja hyvän elämän elänyt. Valmis lähtemään tästä elämästä. Mielummin lähden saappaat jalassa.
Joo. En tahdo kuolla, en vain jaksa elää.
Ei kun kävelee Jeesuksen kanssa. Meitä on käsketty kestämään loppuun asti. Se kuka kestää loppuun asti pelastuu. Suuren tribulaation aika on lähtenyt käyntiin. Vaikka kävelen pimeässä kuoleman laaksossa niin en pelkää pahaa, koska olet minun kanssani Jeesus.
Haluaisin kuolla mutta en uskalla tehdä sitä oman käden kautta. Hullua kirjoittaa tällaista mutta totta se on. Kukaan ei varmasti koskaan uskoisi että minulla pyörii tällaisia ajatuksia päässä
Liian paljon negatiivisia juttuja ja asiat ei muutu. Menneisyyden traumat. Nämä.
Vierailija kirjoitti:
Ei kun kävelee Jeesuksen kanssa. Meitä on käsketty kestämään loppuun asti. Se kuka kestää loppuun asti pelastuu. Suuren tribulaation aika on lähtenyt käyntiin. Vaikka kävelen pimeässä kuoleman laaksossa niin en pelkää pahaa, koska olet minun kanssani Jeesus.
Kävelen Jeesuksen kanssa, mutta silti pari kertaa vuodessa haluan tosissaan kuolla. Uskolla ei ole mitään tekemistä kuolemisen halun kanssa. Tämän vuoksi erosin kirkosta, kun uskovaiset kirkkotuttavat nostivat itsensä toisten yläpuolelle milloin mistäkin käyttämällä yllä mainittua fraasia.
Oma kuoleman haluni johtuu muuten aina lisääntyneestä pimeydestä/valosta.
Yleensä kuolemanhaluinen uskovainen on rauhallinen halunsa kanssa juuri siksi, kun tietää ettei ole yksin. 😁
Minulla oli tuota silloin, kun olin vapaa-ajat käytännössä aina yksin, aikuisena sinkkuna ei ollut kaltaisiani tuttuja ja kaipasin myös parisuhteen tuomaa läheisyyttä. Nykyisin parisuhteessa en enää koe samaa tunnetta, itselleni yksinäisyys oli tunteen aiheuttaja. Yritin olla aktiivinen, kävin ulkona syömässä ja yritin keksiä milloin mitäkin tekemistä, mutta yksinäinen koti oli lopulta aina odottamassa.
No ei todellakaan tule.
Olen niin kiitollinen että olen vielä hengissä ja saan elää ja nähdä ja kokea kaikkea.
Myös sen miten lastanlapset kasvaa ja maailma muuttuu.
Olen sairastunut syövän ja totisesti voin sanoa, että elän jatkoajalla tässä elämässä.
Koskaan ei voi tietää, ei koskaan, milloin se syöpä uusiutuu ja leviää lopullisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kun kävelee Jeesuksen kanssa. Meitä on käsketty kestämään loppuun asti. Se kuka kestää loppuun asti pelastuu. Suuren tribulaation aika on lähtenyt käyntiin. Vaikka kävelen pimeässä kuoleman laaksossa niin en pelkää pahaa, koska olet minun kanssani Jeesus.
Kävelen Jeesuksen kanssa, mutta silti pari kertaa vuodessa haluan tosissaan kuolla. Uskolla ei ole mitään tekemistä kuolemisen halun kanssa. Tämän vuoksi erosin kirkosta, kun uskovaiset kirkkotuttavat nostivat itsensä toisten yläpuolelle milloin mistäkin käyttämällä yllä mainittua fraasia.
Oma kuoleman haluni johtuu muuten aina lisääntyneestä pimeydestä/valosta.
Yleensä kuolemanhaluinen uskovainen on rauhallinen halunsa kanssa juuri siksi, kun tietää ettei ole yksin. 😁
Jeesus tietää milloin aikani on. Olen vain palvelija. Valo on valo mikä tulee sisältä. Eihän kynttilää laiteta pöydän alle vaan se laitetaan pöydän päälle.
Tuollainen olo on ollut lähes jatkuvasti viimeiset 25 vuotta.
Itsellä pitkä masennus on nyt talven aikana äitynyt tähän pisteeseen. Elämänhalu on ollut hiipumaan päin jo pidempään ja toivo koetuksella maailman suhteen, mutta koronasekoilun ja kiinapassien myötä kamelin selkä katkesi. Vaikea nähdä järkeä missään dystopioissa, mutta eipä ihmisiä paljon kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
No ei todellakaan tule.
Olen niin kiitollinen että olen vielä hengissä ja saan elää ja nähdä ja kokea kaikkea.
Myös sen miten lastanlapset kasvaa ja maailma muuttuu.
Olen sairastunut syövän ja totisesti voin sanoa, että elän jatkoajalla tässä elämässä.
Koskaan ei voi tietää, ei koskaan, milloin se syöpä uusiutuu ja leviää lopullisesti.
Niin no, ole sinä vaan onnellinen, kaikki naiset eivät voi saada lapsia. (Esim. Minä.) Melkein toivoisin että saisin syövän, niin olisi mahdollisuus päästä pois täältä tekemättä sitä itse.
Tulee välistä sellainen tunne, joskus aika voimakas ja pelottava.