Mies ei taida pitää lapsestani, onko toivoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

EI! Lapsesi

tulee kärsimään. Riippumatta siitä osoittaako mies vastenmielisyyttään vai ei itse lapselle, hommasta ei tule mitään. Lapsi vaistoaa asian ja itse joudut luovimaan jonkinlaisena puskurina. 

Tiedän varmasti, kokemuksesta. 

Miksi hommasta ei tule mitään? Jos ei sitä näytä, ja vanhempi toimii puskurina. Mikä tulee ongelmaksi?

Ihan mielenkiinnosta kysyn.

Eri

Vaikka sitä ”ei näyttäisi” näkyy se kuitenkin. Ihan kodin ja perheen tunnelmassakin. Ja jatkuvana puskurina toimiminen käy sille puskurille todella raskaaksi ja lapsi kyllä huomaa että vanhempi puskuroi.

Ja tähän vielä mahdolliset yhteiset lapset niin Ap:n lapsi on täysin ulkopuolinen.

Jos uusi mies ei pidä pojasta, joka on 8-vuotias, niin uusperhe-elämästänne tulee yhtä helvettiä kun poika on murrosikäinen, varsinkin jos olette hankkineet siihen sotkuun suloisen pikku vaavelin. Helvettiä ainakin pojallesi.

Nyt järki käteen niine ydinperhehaaveinesi. Se juna meni jo. Tämä mies ei 8le isätyyppiä.

Vierailija kirjoitti:

Toivot rinnallesi toista aikuista jakamaan sitä vanhemmuutta? Miksi isä tapaa lastaan vain joka toinen viikonloppu? Ei ole miehesi vastuulla olla se toinen aikuinen.

Tietysti on jos mies on perustamassa perhettä aloittajan kanssa. Kaikki saman talouden lapset tarvitsevat saman kohtelun, suojan, tuen, arvostuksen ja huolenpidon riippumatta siitä kuka kenenkin biologinen vanhempi on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö keskustella siitä, mikä miehen rooli on? Itse olen ollut avoliitossa miehen kanssa, jolla ei ollut omia lapsia ja itselläni oli. Mies tuli mukavasti kuvioon, ei isäpuoleksi, pikemmininkin mukavaksi äitin kumppaniksi ja perheemme uudeksi jäseneksi. Lapset pitivät hänestä eikä mitään ongelmia ollut.

Turhan yksinkertaistettu tarina. Konflikteja tulee väistämättä, kun kahden aikuisen näkemykset esim. lapsen käyttäytymisestä eivät mene yksiin; toisen mielestä lapsen pitää saada purkaa energiaa kotona "riehumalla", toinen ei voi sietää sitä, ja niin edelleen. Koti on kuitenkin KAIKKIEN koti, ei vain sen lapsen.

Aloittajan on vain nostettava kissa pöydälle ja keskusteltava perin juurin asiasta. Jos on yhtään mahdollista, että näkemykset eroavat, ei kannata pilata kaikkien elämää muuttamalla yhteen. Seurustella voi vaikka vuosikymmenen ajan niin, että kumpikin asuu omissa asunnoissaan.

No näin meni. Emme myöskään koskaan riidelleet kotitöistä emmekä rahasta, koska näistä kaikista asioista oli keskusteltu ja sovittu ennen yhteen muuttamista. Aikuisuutta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

EI! Lapsesi

tulee kärsimään. Riippumatta siitä osoittaako mies vastenmielisyyttään vai ei itse lapselle, hommasta ei tule mitään. Lapsi vaistoaa asian ja itse joudut luovimaan jonkinlaisena puskurina. 

Tiedän varmasti, kokemuksesta. 

Miksi hommasta ei tule mitään? Jos ei sitä näytä, ja vanhempi toimii puskurina. Mikä tulee ongelmaksi?

Ihan mielenkiinnosta kysyn.

Eri

Vaikka sitä ”ei näyttäisi” näkyy se kuitenkin. Ihan kodin ja perheen tunnelmassakin. Ja jatkuvana puskurina toimiminen käy sille puskurille todella raskaaksi ja lapsi kyllä huomaa että vanhempi puskuroi.

Ja tähän vielä mahdolliset yhteiset lapset niin Ap:n lapsi on täysin ulkopuolinen.

Niin aivan. Kun juttelen lapsen asioista mies kyllä kuuntelee ja tavallaan huomioi lapsen, mutta näen, ettei tee sitä kiinnostuksesta häntä kohtaan. Ei häntä kiinnosta. Se on ns teatteria, koska kukaan äiti nyt ei voi olla tuomatta lastaan keskusteluihin ja parisuhteeseen. Hän tekee sen minua miellyttääkseen.

Yhteinen lapsi - haave on molemmilla vahvana, mutta olette varmasti oikeassa ettei se tätä eloa parantaisi :/

-ap

tämän takia itselleni ei yh-äipät kelpaa.liikaa säätämistä.panosuhteeseen kelpaa toki ;)

Ap menee nyt toiveajattelulla ja omat tarpeet edellä. Sinulle siis riittäisi, että poikasi kotona asuu tälle vieras ihminen, joka juuri ja juuri "tulee toimeen" ja sietää kattonsa alla poikaa, josta ei pidä? Oikeasti? Ihan tieten tahtoen ryhtyisit tähän?

Mikä pakko on muuttaa yhteen? Sulla on jo lapsi, huolehdi siitä.

Tilanne saattaa muuttua pahemmaksi esim. Lapsen teini-iässä.

Muistuttaisin kaikkia, voit pilata välit lapseesi vain kerran ja sen jälkeen ne ei ole enää ennallaan.

Miehiä tulee ja menee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivot rinnallesi toista aikuista jakamaan sitä vanhemmuutta? Miksi isä tapaa lastaan vain joka toinen viikonloppu? Ei ole miehesi vastuulla olla se toinen aikuinen.

Tietysti on jos mies on perustamassa perhettä aloittajan kanssa. Kaikki saman talouden lapset tarvitsevat saman kohtelun, suojan, tuen, arvostuksen ja huolenpidon riippumatta siitä kuka kenenkin biologinen vanhempi on.

No näin varmaan saduissa, en nyt sentään noin naivi ole. Oma lapsi on aina oma lapsi, sitä rakkautta ei voi verrata toisen äijän tai naisen lapseen. Enkä missään nimessä sitä uudelta mieheltäni odotakaan! Lapsenikin todennut ettei tarvitse toista isää. Olisi loukkaus isälle myös.

-ap

Me teimme sen päätöksen, että ennen emme muuta virallisesti yhteen, ennen kuin minun lapseni ovat muuttaneet pois kotoa. Tosin seurustelumme alkaessa tyttäreni olivat jo teini-ikäisiä, ja nyt he ovat jo lukiossa, eli noin pitkää odotusaikaa ei ole kuin ap:llä. Mies kyllä viettää täällä meillä aikaansa ja on yötäkin välillä myös viikolla, mutta virallisesti asumme erillämme. Menemme tässä edestakaisin aina tilanteen mukaan. Ja lomilla olemme usein yhdessä koko porukka.

Lapset edellä siis menemme, sillä haluan antaa aikaa lapsilleni nyt, kun ovat vielä kotona. Ja tiedän, että miehen ja tyttärieni välillä olisi saattanut tulla jotain hankausta, sillä teinihuusholliin ei ulkopuolisen ole helppo tulla - varsinkaan teinityttöjen kotiin. Nyt menee hyvin ja tämä järjestely sopii meille.

Vierailija kirjoitti:

Mirtsuli kirjoitti:

Eronneilla vanhemmilla on erityisen suuri vastuu kun valitsevat uutta elämänkumppania. Lapsi ei ikävä kyllä voi itse vaikuttaa siihen, kenen kanssa asuu ja elää, joten vanhempana olisin todella tarkka siitä, että kumppanin on hyväksyttävä ja pidettävä mun lapsesta todella. Lapsella täytyy olla hyvä, turvallinen ja rakastettu olo omassa kodissaan. Lapsi tulee aina ensin. Rakastamaan ei ketään voi pakottaa, mutta lapsen on oltava tärkeä uudelle kumppanillekin ja lasta pitää kohdella lämpimästi ja oikeudenmukaisesti.

Lähtisin siitä, että ennen kihloja, naimisiinmenoja ja yhteisiä lapsia tulisi olla varma siitä, että kumppani tulee lapsen kanssa hyvin juttuun ja kestää ne mahdolliset kiukuttelutkin.

Juttelin kerran erään miehen kanssa uusioperhekuvioista ja hän ihan avoimesti kertoi, että kumppanin edellisestä liitosta oleva pieni ihminen ei saa syödä hänen ostamia ruokia. Mun mielestä tämä oli tosi surullista. Mä jotenkin olen aina ajatellut, että jos mä rakastuisin mieheen jolla on lapsia, niin rakkaudesta mieheen pyrkisin olemaan mahdollisimman hyvä myös hänen lapsilleen. Että kaikki olisi tottakai yhteistä, vaikken äiti heille olisikaan, jos kerta perheen haluaisimme muodostaa.

Meidän perheessä esikoinen on mun edellisestä liitosta, mutta mun mies on aina kohdellut esikoista hyvin ja yhteisten lasten synnyttyäkin tasa-arvoisesti. Hän ei ole ikinä pyrkinyt syrjäyttämään olemassa olevaa biologista isää, vaan kunnioittavasti ottanut turvallisen aikuisen roolin. Ennen nykyistä miestäni tapailin mukavaa miestä, joka ei halunnut lapsia, eikä ollut kiinnostunut lapsestani. Tulin nopeasti siihen tulokseen, että tapailua ei kannattanut jatkaa, sillä oli selvää että lapsiperhe-elämä ei häntä kiinnostanut ja tässä paketissa se olisi tullut automaattisesti mukana.

Luota intuitioosi ja nosta asia pöydälle. Sillä selviää mitä toinen ajattelee. Mun mieskin kyllä pelkäsi yhteistä lasta odottaessamme, että tunteet mun esikoista kohtaan muuttuisi negatiivisiksi ja onneksi hän sanoi sen ääneen. Asiasta juteltiin ja pohdittiin miksi pelkää tämmöistä ja mitä asialle voi tehdä. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan kaikki meidän lapset on samalla viivalla. Asioista kannattaa kuitenkin puhua todella avoimesti, mutta ei tietenkään lapsen kuullen.

Tsemppiä kovasti. 🙂

Ihana kommentti. Toivoisin niin kovin, että tilanteemme olisi vastaavanlainen.

Äitinä tottakai lapseni ykkönen, tulee aina olemaan. Olen hänen äiti ja isälleen hän myös on ykkösjuttu joka toinen vkl, kun siellä käy.

Mutta en minä itsekään osaisi rakastua toisen naisen lapseen, hänen ollessaan jo 8v. Eri asia voisi olla mikäli aivan pienestä alkaen olisimme perheenä.

Lapseni näkee tämän ristiriidan ja itsekin on todennut, ettei mies ole isäni vaan hänellä on oma isä. Fiksu poika, hän ymmärtää kuinka kiusallinen tilanteemme on.

En usko loppujen lopuksi, että kukaan äiti - tai isäpuoli voi aidosti välittää toisen lapsesta. En sellaista voi siis odottaakaan.

Poikani haluaa, että äiti on onnellinen ja isälläänkin on uusi vaimo. Haluaisin olla poikkeus ja saada uusperheestä mahdollisimman siedettävän. Ei tarvitse tykätä, mutta toimeen tulla.

-ap

Tietysti pojallasi on oma isä mutta kyllä sinun miehesi täytyy hyväksyä poika elämäänsä 100 % jos aiotte uusperheen perustaa tai sitten jätät teidän suhteen vain tapailun asteelle. Olen myös eri mieltä etteikö toisen lasta voisi rakastaa. Tiedän useita perheitä joissa tämä toimii hienosti eikä mitenkään erotella kuka kenenkin lapsi on. Omat vanhempani erosivat kun olin 8-v. ja sain elämääni isäpuolen jonka rakkaudesta ja välittämisestä ei ollut mitään epäilystä, hänellä oli lapsia ennestään ja saivat vielä äitini kanssa yhden yhteisen. Kaikki oltiin samaa sakkia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivot rinnallesi toista aikuista jakamaan sitä vanhemmuutta? Miksi isä tapaa lastaan vain joka toinen viikonloppu? Ei ole miehesi vastuulla olla se toinen aikuinen.

Tietysti on jos mies on perustamassa perhettä aloittajan kanssa. Kaikki saman talouden lapset tarvitsevat saman kohtelun, suojan, tuen, arvostuksen ja huolenpidon riippumatta siitä kuka kenenkin biologinen vanhempi on.

No näin varmaan saduissa, en nyt sentään noin naivi ole. Oma lapsi on aina oma lapsi, sitä rakkautta ei voi verrata toisen äijän tai naisen lapseen. Enkä missään nimessä sitä uudelta mieheltäni odotakaan! Lapsenikin todennut ettei tarvitse toista isää. Olisi loukkaus isälle myös.

-ap

Ei toista isää, tietenkään. Mutta miksi ottaisit lapsesi elämään ja saman katon alle aikuisen joka ei lastasi hyväksy?

Jos olet sitä mieltä, että vain omaa lastaan voi rakastaa, miksi suunnittelet uusperhettä? Oletko oikeasti sitä mieltä, ettei "toisen äijän lasta" voi rakastaa??

Olet väärässä.

Vierailija kirjoitti:

Jos uusi mies ei pidä pojasta, joka on 8-vuotias, niin uusperhe-elämästänne tulee yhtä helvettiä kun poika on murrosikäinen, varsinkin jos olette hankkineet siihen sotkuun suloisen pikku vaavelin. Helvettiä ainakin pojallesi.

Nyt järki käteen niine ydinperhehaaveinesi. Se juna meni jo. Tämä mies ei 8le isätyyppiä.

Juuri näin. Ap, kirjoitat itse että mies ei taida pitää pojastasi, mihin suuntaan kuvittelet tilanteen kääntyvän kun poikasi tulee murrosikään? 8-vuotias on vielä pieni, jos mies ei ole nyt halukas luomaan häneen hyvää suhdetta niin milloin sitten?

Jos ylipäänsä välittää lapsista, on se ja sama 'kenen lapsi" on kyseessä. Lapsi on oma itsensä, ei kenenkään jatke! En tekisi lapsia miehen kanssa, joka pinnallisen tutustumisen perusteella "ei pidä" lapsista. Vain hyvin harva lapsi on sellainen, josta on vaikea pitää. Varsinkin 8-vuotiaista, helpoimmassa mahdollisessa iässä.

Ei jatkoon.

Vierailija kirjoitti:

Älä vedä lapsettomia miehiä sotkuihisi. Tuhlaat kaikkien aikaa koska ero tulee kuitenkin.

Monet miehet pitävät lapsista, olivatpa ne omia tai eivät. Lapsettomuus ei tarkoita sitä, etteikö mies pitäisi lapsista ja voisi kiintyä syvästi lapsiin, jotka eivät ole hänen jälkeläisiään.

Ei ole myöskään mitään takuuta siitä, että mies, jolla on ennestään omia lapsia, pitäisi automaattisesti muistakin lapsista. Vauvapalstalla on päivittäin todisteita siitä, ettei valitettavan moni mies rakasta tai edes välitä omista lapsistaankaan.

Oma valintasi, haluatko miehen vain lapsesi. Minä valitsisin lapseni, hänen tulevaisuutensa ja  onnensa oman onneni ohella. Vauva ei heti aisti kaikkea, mutta 8-vuotias huomaa kyllä heti tilanteen. Kun ja jos hankkisit vielä rakkauslapsen tämä miehen kanssa, tekisit karhunpalvelus pojallesi.

Harrasta seksiä miehen kanssa, huolehdi ehkäisystä ja unohda muu.

Vierailija kirjoitti:

Mirtsuli kirjoitti:

Eronneilla vanhemmilla on erityisen suuri vastuu kun valitsevat uutta elämänkumppania. Lapsi ei ikävä kyllä voi itse vaikuttaa siihen, kenen kanssa asuu ja elää, joten vanhempana olisin todella tarkka siitä, että kumppanin on hyväksyttävä ja pidettävä mun lapsesta todella. Lapsella täytyy olla hyvä, turvallinen ja rakastettu olo omassa kodissaan. Lapsi tulee aina ensin. Rakastamaan ei ketään voi pakottaa, mutta lapsen on oltava tärkeä uudelle kumppanillekin ja lasta pitää kohdella lämpimästi ja oikeudenmukaisesti.

Lähtisin siitä, että ennen kihloja, naimisiinmenoja ja yhteisiä lapsia tulisi olla varma siitä, että kumppani tulee lapsen kanssa hyvin juttuun ja kestää ne mahdolliset kiukuttelutkin.

Juttelin kerran erään miehen kanssa uusioperhekuvioista ja hän ihan avoimesti kertoi, että kumppanin edellisestä liitosta oleva pieni ihminen ei saa syödä hänen ostamia ruokia. Mun mielestä tämä oli tosi surullista. Mä jotenkin olen aina ajatellut, että jos mä rakastuisin mieheen jolla on lapsia, niin rakkaudesta mieheen pyrkisin olemaan mahdollisimman hyvä myös hänen lapsilleen. Että kaikki olisi tottakai yhteistä, vaikken äiti heille olisikaan, jos kerta perheen haluaisimme muodostaa.

Meidän perheessä esikoinen on mun edellisestä liitosta, mutta mun mies on aina kohdellut esikoista hyvin ja yhteisten lasten synnyttyäkin tasa-arvoisesti. Hän ei ole ikinä pyrkinyt syrjäyttämään olemassa olevaa biologista isää, vaan kunnioittavasti ottanut turvallisen aikuisen roolin. Ennen nykyistä miestäni tapailin mukavaa miestä, joka ei halunnut lapsia, eikä ollut kiinnostunut lapsestani. Tulin nopeasti siihen tulokseen, että tapailua ei kannattanut jatkaa, sillä oli selvää että lapsiperhe-elämä ei häntä kiinnostanut ja tässä paketissa se olisi tullut automaattisesti mukana.

Luota intuitioosi ja nosta asia pöydälle. Sillä selviää mitä toinen ajattelee. Mun mieskin kyllä pelkäsi yhteistä lasta odottaessamme, että tunteet mun esikoista kohtaan muuttuisi negatiivisiksi ja onneksi hän sanoi sen ääneen. Asiasta juteltiin ja pohdittiin miksi pelkää tämmöistä ja mitä asialle voi tehdä. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan kaikki meidän lapset on samalla viivalla. Asioista kannattaa kuitenkin puhua todella avoimesti, mutta ei tietenkään lapsen kuullen.

Tsemppiä kovasti. 🙂

Ihana kommentti. Toivoisin niin kovin, että tilanteemme olisi vastaavanlainen.

Äitinä tottakai lapseni ykkönen, tulee aina olemaan. Olen hänen äiti ja isälleen hän myös on ykkösjuttu joka toinen vkl, kun siellä käy.

Mutta en minä itsekään osaisi rakastua toisen naisen lapseen, hänen ollessaan jo 8v. Eri asia voisi olla mikäli aivan pienestä alkaen olisimme perheenä.

Lapseni näkee tämän ristiriidan ja itsekin on todennut, ettei mies ole isäni vaan hänellä on oma isä. Fiksu poika, hän ymmärtää kuinka kiusallinen tilanteemme on.

En usko loppujen lopuksi, että kukaan äiti - tai isäpuoli voi aidosti välittää toisen lapsesta. En sellaista voi siis odottaakaan.

Poikani haluaa, että äiti on onnellinen ja isälläänkin on uusi vaimo. Haluaisin olla poikkeus ja saada uusperheestä mahdollisimman siedettävän. Ei tarvitse tykätä, mutta toimeen tulla.

-ap

Mistä tiedät, että poikasi haluaa sinun olevan onnellinen?

Onko kyseessä sama aavistelu, jonka perusteella olet tehnyt miesystävästäsi päätelmiä?

Mitäs jos ottaisit aikalisän ja puhuisit kummankin kanssa asiasta. Monta kertaa, monen kuukauden ajan. Tee päätöksesi vasta esim. puolen vuoden kuluttua, kun hitaasti avautuvissa keskusteluissa ei enää tule mitään uutta esiin.

Mitä ap teet siinä vaiheessa, kun poikasi on kapinallinen murosikäinen ja miehesi on väkivaltainen poikaasi kohtaan?