Mies ei taida pitää lapsestani, onko toivoa?

Lapsen kannalta sinun äitinä pitää asiaa pohtia. Itse en laittaisi miestä lapsen edelle. Ristiriidat pahenee, jos muutatte yhteen, kun mies ja lapsi joutuvat olemaan jatkuvasti tekemisissä, ja kumpikin yrittää pitää kiinni oikeuksistaan. "tämä on minunkin koti"

"et sä mua määrää"

Miehestä ei tule koskaan isää pojalle, jos hän jo nyt tätä kaihtaa, eikä omien yhteisten lasten saaminen asiaa välttämättä muuta paremmaksi. Tosin, hyvin moni äiti sulkee silmänsä ja korvansa, ja päättää hänellä olevan oikeus onneen. Mutta mitä onnea on se, että lapsi mitä varmimmin tulee kärsimään?

Vulvallaan ajatteleva nainen haluaa lisää mieslihaa ja on valmis uhraamaan poikansa terveyden uusien lasten toivossa.

Yök

Ei kannata muuttaa yhteen. Ilmeisesti miehen lapsitoiveet ovat syynä yhteenmuuttohaaveisiin. Lapsella on jo isä, joten isäpuoli-termin voi unohtaa. Jos edes ydinperhettä ei ole saatu pidettyä kasassa, on uusperheen säilyttäminen vielä hankalampaa. Toki voit tehdä lisää lapsia, mutta varaudu siihen, että sinulla on 2 erolasta eri miehille.

Minulle myös tuputettiin äitipuoli-titteliä vaikka lapsella oli omakin äiti. Ihan saakelin ahdistavaa. En pitänyt koko lapsesta ja lopetettiin suhde sen lapsen takia. Hyi en enää ikinä edes harkitse.

Oletteko te puhuneet asian miehen kanssa läpi, mitkä on esim sinun toiveet miehen ”isyydestä”? Et voi ladata toiseen odotuksia puhumatta niistä.

Eronneilla vanhemmilla on erityisen suuri vastuu kun valitsevat uutta elämänkumppania. Lapsi ei ikävä kyllä voi itse vaikuttaa siihen, kenen kanssa asuu ja elää, joten vanhempana olisin todella tarkka siitä, että kumppanin on hyväksyttävä ja pidettävä mun lapsesta todella. Lapsella täytyy olla hyvä, turvallinen ja rakastettu olo omassa kodissaan. Lapsi tulee aina ensin. Rakastamaan ei ketään voi pakottaa, mutta lapsen on oltava tärkeä uudelle kumppanillekin ja lasta pitää kohdella lämpimästi ja oikeudenmukaisesti.

Lähtisin siitä, että ennen kihloja, naimisiinmenoja ja yhteisiä lapsia tulisi olla varma siitä, että kumppani tulee lapsen kanssa hyvin juttuun ja kestää ne mahdolliset kiukuttelutkin.

Juttelin kerran erään miehen kanssa uusioperhekuvioista ja hän ihan avoimesti kertoi, että kumppanin edellisestä liitosta oleva pieni ihminen ei saa syödä hänen ostamia ruokia. Mun mielestä tämä oli tosi surullista. Mä jotenkin olen aina ajatellut, että jos mä rakastuisin mieheen jolla on lapsia, niin rakkaudesta mieheen pyrkisin olemaan mahdollisimman hyvä myös hänen lapsilleen. Että kaikki olisi tottakai yhteistä, vaikken äiti heille olisikaan, jos kerta perheen haluaisimme muodostaa.

Meidän perheessä esikoinen on mun edellisestä liitosta, mutta mun mies on aina kohdellut esikoista hyvin ja yhteisten lasten synnyttyäkin tasa-arvoisesti. Hän ei ole ikinä pyrkinyt syrjäyttämään olemassa olevaa biologista isää, vaan kunnioittavasti ottanut turvallisen aikuisen roolin. Ennen nykyistä miestäni tapailin mukavaa miestä, joka ei halunnut lapsia, eikä ollut kiinnostunut lapsestani. Tulin nopeasti siihen tulokseen, että tapailua ei kannattanut jatkaa, sillä oli selvää että lapsiperhe-elämä ei häntä kiinnostanut ja tässä paketissa se olisi tullut automaattisesti mukana.

Luota intuitioosi ja nosta asia pöydälle. Sillä selviää mitä toinen ajattelee. Mun mieskin kyllä pelkäsi yhteistä lasta odottaessamme, että tunteet mun esikoista kohtaan muuttuisi negatiivisiksi ja onneksi hän sanoi sen ääneen. Asiasta juteltiin ja pohdittiin miksi pelkää tämmöistä ja mitä asialle voi tehdä. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan kaikki meidän lapset on samalla viivalla. Asioista kannattaa kuitenkin puhua todella avoimesti, mutta ei tietenkään lapsen kuullen.

Tsemppiä kovasti. 🙂

Toivot rinnallesi toista aikuista jakamaan sitä vanhemmuutta? Miksi isä tapaa lastaan vain joka toinen viikonloppu? Ei ole miehesi vastuulla olla se toinen aikuinen.

Mies ei välitä lapsestasi ja kaivat ns. verta nenästäsi, jos muutat tällaisen ihmisen kanssa yhteen. Pojallesi aiheutuu siitä elinikäiset vammat pahimmillaan. 

Asiasta pitäisi keskustella jonkun pariterapeutin kanssa mikä tuossa on takana. Lapsen etu tulisi olla vanhemmilla aina ensisijainen. Enkä itse katsoisi hyväksi kumppaniksi ihmistä, joka ei tule lasteni kanssa toimeen eikä pidä heistä. Riippuu tietysti vähän siitäkin mistä se johtuu. Mutta jos mies olisi sopiva, olisi hän itse jo käsitellyt asiaa tavalla tai toisella.

Olen nähnyt yhden erittäin traagisen tapauksen, missä lapsi joutui heittopussiksi uudessa suhteessa. Tuloksena työkyvytön, masentunut nuori aikuinen. Mieti tarkasti valintojasi, olet niistä vastuussa.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko te puhuneet asian miehen kanssa läpi, mitkä on esim sinun toiveet miehen ”isyydestä”? Et voi ladata toiseen odotuksia puhumatta niistä.

Ei tietenkään ole. Nainen itse päättää millainen miehen tulee olla, mitkä ovat miehen velvollisuudet, ja jos mies ei tee kuten nainen käskee, mies on SIKA.

Pari vuotta ja kuulemme täällä naisen tarinan kuinka kaikki miehet ovat paskoja.

Minä en nyt aivan ymmärrä, mistä tässä on kysymys.

Ongelma voi olla se, että mies inhoaa lasta, tai lapsi on hänelle täysi yhdentekevä.

Tai ongelma voi olla se, että ap luulee, että uusperhe on uusi ydinperhe, ja odottaa saman dynamiikan toimivan molemmissa.

Muista ap, että tutkimusten mukaan uusperheen mutoutuminen kestää 4-7 vuotta.

Pitäisikö keskustella siitä, mikä miehen rooli on? Itse olen ollut avoliitossa miehen kanssa, jolla ei ollut omia lapsia ja itselläni oli. Mies tuli mukavasti kuvioon, ei isäpuoleksi, pikemmininkin mukavaksi äitin kumppaniksi ja perheemme uudeksi jäseneksi. Lapset pitivät hänestä eikä mitään ongelmia ollut.

Mitä hän on sanonut, kun olette tästä keskustelleet?

Olen aina aistinut? Mutta et ole koko tänä aikana avannut sitä suutasi?

Mitä miehet siis pitäisi tehdä?

Meillä mies tuli hyvin toimeen edellisen liiton lapsen kanssa. Syntyi yhteinen ja alkoi vihata tätä. Erottavahan se oli.

Ja vielä lisäys:

Uusioperheessä hommat ei toimi jos vanhemman uusi kumppani ei saa ohjata tai komentaa lasta. Lähipiirin uusioperheissä tämä näyttäisi olevan suuri haaste. Jos uusi kumppani ei ota mitään kantaa mihinkään lapseen liittyvään, niin sekin voi aiheuttaa ongelmia. Molempien perheen aikuisten on oltava täysvaltaisia kasvattajia, oli lapsi biologinen tai ei.

Me olemme pyrkineet siihen, että molemmilla oikeus ohjata ja kasvattaa, eikä toinen saa antaa lupaa asioihin, jonka toinen on jo kieltänyt, tai jos toinen on jo jotain luvannut, niin toinen ei sitä enää kiellä. Olemme joskus eri mieltä siitä miten missäkin tilanteessa olisi tullut toimia, mutta lasten edessä ei mennä arvostelemaan toisen tapaa kasvattaa. Keskustelut käydään kahdestaan, niin että lapset ei kuule. Lasten edessä vedetään yhtä köyttä. Vielä ei ole tullut kertaakaan "sä et mua komenna" -tyyppistä vastarintaa, mutta murrosikä toki vasta aluillaan. 😅

Vierailija kirjoitti:

Älä vedä lapsettomia miehiä sotkuihisi. Tuhlaat kaikkien aikaa koska ero tulee kuitenkin.

Ikävän kuuloinen kommentti mutta... niin totta.

Joo, mihinkään tällaiseen kuvioon ei kannata ryhtyä, elleivät kaikki ole alusta alkaen samalla aaltopituudella. Mies on jo ehkä huomannut, että kuvio on hänelle epämukava.

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö keskustella siitä, mikä miehen rooli on? Itse olen ollut avoliitossa miehen kanssa, jolla ei ollut omia lapsia ja itselläni oli. Mies tuli mukavasti kuvioon, ei isäpuoleksi, pikemmininkin mukavaksi äitin kumppaniksi ja perheemme uudeksi jäseneksi. Lapset pitivät hänestä eikä mitään ongelmia ollut.

Turhan yksinkertaistettu tarina. Konflikteja tulee väistämättä, kun kahden aikuisen näkemykset esim. lapsen käyttäytymisestä eivät mene yksiin; toisen mielestä lapsen pitää saada purkaa energiaa kotona "riehumalla", toinen ei voi sietää sitä, ja niin edelleen. Koti on kuitenkin KAIKKIEN koti, ei vain sen lapsen.

Aloittajan on vain nostettava kissa pöydälle ja keskusteltava perin juurin asiasta. Jos on yhtään mahdollista, että näkemykset eroavat, ei kannata pilata kaikkien elämää muuttamalla yhteen. Seurustella voi vaikka vuosikymmenen ajan niin, että kumpikin asuu omissa asunnoissaan.

Mirtsuli kirjoitti:

Eronneilla vanhemmilla on erityisen suuri vastuu kun valitsevat uutta elämänkumppania. Lapsi ei ikävä kyllä voi itse vaikuttaa siihen, kenen kanssa asuu ja elää, joten vanhempana olisin todella tarkka siitä, että kumppanin on hyväksyttävä ja pidettävä mun lapsesta todella. Lapsella täytyy olla hyvä, turvallinen ja rakastettu olo omassa kodissaan. Lapsi tulee aina ensin. Rakastamaan ei ketään voi pakottaa, mutta lapsen on oltava tärkeä uudelle kumppanillekin ja lasta pitää kohdella lämpimästi ja oikeudenmukaisesti.

Lähtisin siitä, että ennen kihloja, naimisiinmenoja ja yhteisiä lapsia tulisi olla varma siitä, että kumppani tulee lapsen kanssa hyvin juttuun ja kestää ne mahdolliset kiukuttelutkin.

Juttelin kerran erään miehen kanssa uusioperhekuvioista ja hän ihan avoimesti kertoi, että kumppanin edellisestä liitosta oleva pieni ihminen ei saa syödä hänen ostamia ruokia. Mun mielestä tämä oli tosi surullista. Mä jotenkin olen aina ajatellut, että jos mä rakastuisin mieheen jolla on lapsia, niin rakkaudesta mieheen pyrkisin olemaan mahdollisimman hyvä myös hänen lapsilleen. Että kaikki olisi tottakai yhteistä, vaikken äiti heille olisikaan, jos kerta perheen haluaisimme muodostaa.

Meidän perheessä esikoinen on mun edellisestä liitosta, mutta mun mies on aina kohdellut esikoista hyvin ja yhteisten lasten synnyttyäkin tasa-arvoisesti. Hän ei ole ikinä pyrkinyt syrjäyttämään olemassa olevaa biologista isää, vaan kunnioittavasti ottanut turvallisen aikuisen roolin. Ennen nykyistä miestäni tapailin mukavaa miestä, joka ei halunnut lapsia, eikä ollut kiinnostunut lapsestani. Tulin nopeasti siihen tulokseen, että tapailua ei kannattanut jatkaa, sillä oli selvää että lapsiperhe-elämä ei häntä kiinnostanut ja tässä paketissa se olisi tullut automaattisesti mukana.

Luota intuitioosi ja nosta asia pöydälle. Sillä selviää mitä toinen ajattelee. Mun mieskin kyllä pelkäsi yhteistä lasta odottaessamme, että tunteet mun esikoista kohtaan muuttuisi negatiivisiksi ja onneksi hän sanoi sen ääneen. Asiasta juteltiin ja pohdittiin miksi pelkää tämmöistä ja mitä asialle voi tehdä. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan kaikki meidän lapset on samalla viivalla. Asioista kannattaa kuitenkin puhua todella avoimesti, mutta ei tietenkään lapsen kuullen.

Tsemppiä kovasti. 🙂

Ihana kommentti. Toivoisin niin kovin, että tilanteemme olisi vastaavanlainen.

Äitinä tottakai lapseni ykkönen, tulee aina olemaan. Olen hänen äiti ja isälleen hän myös on ykkösjuttu joka toinen vkl, kun siellä käy.

Mutta en minä itsekään osaisi rakastua toisen naisen lapseen, hänen ollessaan jo 8v. Eri asia voisi olla mikäli aivan pienestä alkaen olisimme perheenä.

Lapseni näkee tämän ristiriidan ja itsekin on todennut, ettei mies ole isäni vaan hänellä on oma isä. Fiksu poika, hän ymmärtää kuinka kiusallinen tilanteemme on.

En usko loppujen lopuksi, että kukaan äiti - tai isäpuoli voi aidosti välittää toisen lapsesta. En sellaista voi siis odottaakaan.

Poikani haluaa, että äiti on onnellinen ja isälläänkin on uusi vaimo. Haluaisin olla poikkeus ja saada uusperheestä mahdollisimman siedettävän. Ei tarvitse tykätä, mutta toimeen tulla.

-ap

Ei kuulosta hyvältä. Toisaalta vähän epäilen, paraneeko tilanne vaihtamalla. Miehiä, jotka haluavat kimppaan naisen kanssa, jolla ennestään lapsia ja vielä ottaa vastuuta näistä, on vähän.