Mitä haluaisit muuttaa suomalaisessa äitiyskulttuurissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina näihin keskusteluihin eksyy joku pätemään, miten lapset pitäisi pistää päiväkotiin ja äitien hoitaa työn ohessa lapset vaikka niin, että äiti käy yöt töissä ja valvoo kotona päivät lapsen kanssa. Huoh. Olisi noiden kommentoijien äideillä kannattanut harkita lisääntymistä kahdesti.

En ollut edes synnytyksestä toipunut tolpilleni, kun läheiset alkoivat jo kysellä, milloin palaan töihin. Ensin kyseltiin kauheasti, milloin aion tehdä lapsia, ja heti sen jälkeen, kun sellaisen olin saanut, alettiin kysyä, koska menen töihin. Päättäisivät nyt jo, mitä he haluavat. Sitten kun sanoin, että aion olla kotona pitkään, ei sekään ollut hyvä, vaan sanottiin, että miehen täytyy myös jäädä kotiin. Vaikka minä haluan olla kotona ja mies töissä. Ilmeisesti pitää pakottaa mies jäämään kotiin vastentahtoisesti ja minun mentävä töihin vastentahtoisesti. 

Ketä kiinnostaa sukulaisten tai jonkun naapurin mielipiteet / odotukset?! Onko teille lasten hankinta näin kovin "muiden" sanelema juttu??

Vierailija kirjoitti:

Niin hyviä vastauksia täällä, komppaan täysin. 

Lisäisin vielä sen, että suomalainen äitiys on jotenkin todella täynnä paineita ja suorituskeskeisyyttä. Tekisi mieli sanoa monelle äidille, että ota rennommin! Ei vauva ole mikään kone, vaan pieni, kehittymätön ihminen. Jotkut ihan oikeasti kirjaa joka minuutin ylös milloin vauva herää ja nukahtaa, mitä ihmettä oikeasti? Kaikki vauvan tavarat pitää olla priimaa ja viimeisen päälle. Ja katsotaan netistä joka ikinen asia, että meneekö nyt oppikirjan mukaan. Itse kehitetään itselle kauheasti paineita ja verrataan muihin. Jokaista vauvan kehitysaskelta tarkkaillaan, että tapahtuuko nyt varmasti oikeaan aikaan, jos vauva ei käänny 4kk ikäisenä, niin siitä otetaan älyttömästi paineita. Tai nukahtaako vauva juuri tasan klo.19, koska joku unikonsultti sanoi jossain, että vauvan pitää melatoniinin takia nukahtaa klo.19. Huoh. Elämää tämä vain on, ei sen kummempaa. En ymmärrä, miksi siitä pitää tehdä niin vaikeaa itselle. Tässä voitaisiin ottaa mallia muista maista, ei äitiyttä tuolla tavoin suoriteta, vaan vauvasta tulee perheenjäsen ja vauva sopeutuu perheeseen, eikä toisinpäin.

Ei äidit noista murehdi vaan neuvola, naapurit ja kaupassa vastaan tulevat mummot. Ja jos menet johonkin vauvakerhoon, niin auta armias kun heti alkaa kuulustelu lapsen kehityksestä ja kaikesta mahdollisesta toiminnasta. Se kyttäys on jotain ihan käsittämätöntä. Nukkuuko hän päiväunet ulkona? Joko osaa kontata? Ymmärrän heitä, jotka erakoituvat kotiin, vaikka itse lopetin vain MLL perhekahvilassa ja avoimessa päiväkodissa käynnin, kun en jaksanut tätä heti ovella alkavaa "MITÄ TEILLE KUULUU? Jokos me olemme oppineet kävelemään?" Tämä on se käsitys mitä vauvaperhe tarvitsee: loputonta kyttäystä ja neuvontaa. Oikeasti useimmat haluaisivat istua hetken rauhassa kun lapsi möyrii lelujen seassa. Ihan tosi harva ei opi koulun alkuun mennessä vaikka syömään kiinteitä ruokia tai kääntymään makuulla, ja eiköhän nämä havaita neuvolan vuositarkastuksessa, ettei tarvita muuta kontrollia.

(Minulla lapsi, joka kaikella lailla normaali, ja meillä melko tavanomainen elämäntyyli.)

Vierailija kirjoitti:

Näin 40+ -ikäisenä oma työ vanhempana on onneksi jo tehty, mutta muistan edelleen elävästi, kuinka raskaaksi ja epäreiluksi koin sen, että sekä lapsi, isänsä, neuvola, päivähoito, koululaitos että terveydenhuolto olivat suloisesti yhtä mieltä siitä, että käytännössä kaikki on äidin homma. Sen muuttaisin, ellei se ole jo muuttunut. Oli kohtuutonta.

Noin minäkin ajattelin, mutta uutta pukkaa 48-vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Parit tarttis jotain tukea 2 vuotta synnytyksen jälkeen. Nähny niin monta eroa siinä kohtaa, kun vauvaperhe muuttuu taapero-perheeksi. Tais meilläkin pieni kriisi olla.

Äideillä on kova paine tehdä "oikein" ja se paine tulee äitien kautta myös isille, joiden ei anneta tehdä omalla tavallaan. Tapoja on monia, ja se on vain hyvä. On ihan ok, että isovanhemmilla on erilaiset säännöt. On ihan ok, että isän kanssa syödään burgeri silloin tällöin. On ihan ok, että äidin kanssa syödään munkki joskus. Kunhan perusrutiinit on kunnossa.

Olen samaa mieltä tässä. Itse olisin tarvinnut paljon enemmän tukea ja ohjausta, keskusteluapua, ihan sellaista ammattilaisen neuvomistakin, taaperoikäisen vanhempana, mutta luontevasti sellaista ei saanut mistään. Neuvolassahan käydään 1 v synttäreiden jälkeen vain kerran vuodessa vajaan puolen tunnin käynnillä. Suht tyytyväisen vauvan hoitaminen oli piece of cake verrattuna vilkkaan tahtoikäisen perässä juoksemiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina näihin keskusteluihin eksyy joku pätemään, miten lapset pitäisi pistää päiväkotiin ja äitien hoitaa työn ohessa lapset vaikka niin, että äiti käy yöt töissä ja valvoo kotona päivät lapsen kanssa. Huoh. Olisi noiden kommentoijien äideillä kannattanut harkita lisääntymistä kahdesti.

En ollut edes synnytyksestä toipunut tolpilleni, kun läheiset alkoivat jo kysellä, milloin palaan töihin. Ensin kyseltiin kauheasti, milloin aion tehdä lapsia, ja heti sen jälkeen, kun sellaisen olin saanut, alettiin kysyä, koska menen töihin. Päättäisivät nyt jo, mitä he haluavat. Sitten kun sanoin, että aion olla kotona pitkään, ei sekään ollut hyvä, vaan sanottiin, että miehen täytyy myös jäädä kotiin. Vaikka minä haluan olla kotona ja mies töissä. Ilmeisesti pitää pakottaa mies jäämään kotiin vastentahtoisesti ja minun mentävä töihin vastentahtoisesti. 

Ketä kiinnostaa sukulaisten tai jonkun naapurin mielipiteet / odotukset?! Onko teille lasten hankinta näin kovin "muiden" sanelema juttu??

Tuolle miehelle taitaa olla...

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin muuttaa nykytrendin että pitää olla järjettömän kalliita varusteita ja vaatteita lapsella. Esim. Jotkut yli tonnin lastenvaunut.

Itse ostin ne yli tonnin vaunut siksi, että niissä on ominaisuuksia, joita tarvitsen. Ei ollut halvempaa samoilla ominaisuuksilla. Eikä se ole hirveän järjetön hinta siihen nähden, että tulee monen vuoden päivittäistä käyttöä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parit tarttis jotain tukea 2 vuotta synnytyksen jälkeen. Nähny niin monta eroa siinä kohtaa, kun vauvaperhe muuttuu taapero-perheeksi. Tais meilläkin pieni kriisi olla.

Äideillä on kova paine tehdä "oikein" ja se paine tulee äitien kautta myös isille, joiden ei anneta tehdä omalla tavallaan. Tapoja on monia, ja se on vain hyvä. On ihan ok, että isovanhemmilla on erilaiset säännöt. On ihan ok, että isän kanssa syödään burgeri silloin tällöin. On ihan ok, että äidin kanssa syödään munkki joskus. Kunhan perusrutiinit on kunnossa.

Olen samaa mieltä tässä. Itse olisin tarvinnut paljon enemmän tukea ja ohjausta, keskusteluapua, ihan sellaista ammattilaisen neuvomistakin, taaperoikäisen vanhempana, mutta luontevasti sellaista ei saanut mistään. Neuvolassahan käydään 1 v synttäreiden jälkeen vain kerran vuodessa vajaan puolen tunnin käynnillä. Suht tyytyväisen vauvan hoitaminen oli piece of cake verrattuna vilkkaan tahtoikäisen perässä juoksemiseen. 

Me käytiin puistoissa ja kirjastossa. Jälkimmäisessä yksi samanikäisen isä sanoi "Onhan se hienoa kun lapsi oppii liikkumaan, mutta on tämä tosi raskasta. Onko teilläkin?" MLL kahviloissa voi myös tavata muita ja siellä todellakin saa neuvontaa. Tosin itsehän lopetin siellä käynnin, kun en jaksanut kuunnella lässytystä. Harmitti kyllä, kun vertaistuki ja leikkisrura olisi ollut mieluisaa.

Millaista neuvontaa sinä kaipasit? Onko oikeasti jollain joku viisasten kivi? Kerran kysyin apua yhteen pulmaan jostain chattipalvelusta, olisiko ollut MLL tai joku järjestö. Ei sieltä kyllä tullut mitään vinkkiä mitä en olisi itse jo kokeillut. Taaperoajan pulmat poistuvat itsestään vähitellen.