Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mitä haluaisit muuttaa suomalaisessa äitiyskulttuurissa?
Kommentit (107)
Muuttaisin monta asiaa, mutta en monestakaan syystä voi niistä tärkeimpiä tässä kertoa... Ainakaan vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poistaisin aggressiivisen kohtelun. Mutta se ei ole tärkein asia, jonka poistaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin muuttaa synnyttävien äitien kohtelua sairaalassa. Lisää kätilöitä, kivunlievitystä annetaan, äidin annetaan levätä ja äitiin panostetaan yms.
Toinen juttu on, että toivoisin ISIEN huolehtivan lapsestaan yhtäläisesti ja oma-aloitteisesti sen sijaan, että olisivat "äidin" = kumppanin puntissa roikkuva teinilapsi. Tarkoitan tällä sitä, että mies ymmärtää vaihtaa vaikka sen vaipan, kun se alkaa haista eikä vasta tuntien päästä, kun äiti käskee ja vauva on itkenyt pari tuntia sitä kakkavaippaansa.
Tätä olen aina ihmetellyt: mies on töissä, nainen kotona ja lapsenhoito on kuitenkin 50% miehellä, vaikka nainen ei maksaisi perheen kuluista euroakaan.
Suomessa naiset on kotona äitiys- ja vanhempainvapaalla ja tienaavat silloinkin.
Kotihoidontuen saaminen ei ole tienaamista. Eihän työtönkään mitään tienaa, vaan nostaa tukia.
Oletko ollut koskaan työelämässä tai saanut palkkaa?
Äitiyspäivärahat ja perhevapaat maksetaan sairausvakuutusmaksuista, jota maksavat jokainen työntekijä ja peritään palkasta ja loput maksaa työnantaja.
Jos perheessä on keskim. 1.4 lasta, niin eiköhän lapsen vanhemmat ole kertaan ihan itse maksanut perhevapaansa moneen sairausvakuutusmaksuina, jos työura on kestänyt 40-45v.
Vierailija kirjoitti:
Ihan kaiken. Haluaisin muuttaa ihan kaiken.
Alkaen jo synnäriltä; kuinka monella osastolla potilas vaihtaa itse lakanansa ja iltapalan saaminen on kiinni siitä, pääseekö yksin sängystä ylös? Miten uutta äitiä auttaa tai nopeuttaa palautumaan se, että hän ei välttämättä saa nukkua/levätä juuri ollenkaan sairaalassa? Synnytyksestä puhutaan aina maratooniin verrattavana asiana, mutta palautuvatko maratoonarit sitten juoksemalla vähän lisää (vrt. liikuntakyvyttömälle, 2 litraa verta juuri menettäneelle univajeiselle äidille isketään vauva syliin ja sanotaan "pärjäile")? Miksi on niin vaikeaa osoittaa empatiaa äidin tuntemuksia kohtaan, antaa tarpeeksi kipulääkitystä jne.? Onko muka normaalia että hormonihuuruissa huutoitkevää äitiä ei lohduteta edes toteamalla "taitaa se maito nousta kun itketyttää, se kuuluu asiaan", vaan tehdään vaan hoitotoimenpide mitään sanomatta ja kävellään pois? Aivan sairasta touhua.
Neuvolan ja muiden äitien sekä esim. päiväkodin työntekijöiden mahdollinen kyttäys ja loputon vertailu. Sairasta ja sairastuttavaa. Jos lapsessa on jotain huolta herättävää, ihan varmasti ÄITI saa sen tietää- isälle hymistellään että kaikki kunnossa. Äiti on se oletusvanhempi kaikessa, vaikka papereissa lukisi että ensisijaisesti soitto isälle. Äidin elämä tyssää siihen kun saa lapsen, sen jälkeen on vain lapsi. Ja samaan aikaan hoetaan "lapsi on onnellinen kun äitikin on onnellinen". Juu. Äiti saa käydä korkeintaan lenkillä ilman lasta, ja sekin on periaatteessa jotain ihan muuta kuin rentouttavaa ja ns. turhaa omaa aikaa, jota niin moni kaipaa.
Tätä voisi jatkaa loputtomiin. Mitä sitten haluaisin tilalle?
Lisää yhteisöllisyyttä, vähemmän kyttäämistä ja standardeja. Kiinasta ja Koreasta tuttu "äitiysaika" synnytyksen jälkeen, eli noin kuukausi-pari helpotettua elämää vauvan kanssa: saat keskittyä palautumiseen ja joku muu (oma äiti/anoppi yleensä) hoitaa vauvaa sekä kotia pääosin tämän ajan. Ihan jo synnärillä tulisi taata lepo äideille, eli halutessaan vauva pitäisi voida viedä kansliaan/vauvalaan (nämä takaisin!) joksikin aikaa. Tällä estettäisiin mahdollisesti jopa lapsivuodepsykooseja, koska jos väsymyksen päästää liian pitkälle, osa ei yksinkertaisesti pysty nukkumaan enää siinä vaiheessa. Masennukseen voisi vaikuttaa myös. Nämä nyt noin aluksi.
Mulla särähtää aina tämä, kun toivotaan/vaaditaan jotain kokonaan erilaisen kulttuurin tapaa tuotavaksi meille. Kiinassa on ollut pitkään yhden lapsen-politiikka, mikä tarkoittaa, että isoäideillä ei ole kuin 1 lapsi, joka saa vain 1 lapsen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että 1 vauvaa kohden on 2 isoäitiä, joilla ei ole muita lapsenlapsia. Helppokos siinä on antaa sen ainoan tyttärensä/miniänsä maata vaikka puoli vuotta!
Suomessa lapsia voi olla vaikka miten monta ja lapsenlapsia niin paljon, ettei muista enää edes nuorimpien nimiä (Nykyään toki ei haittaa, koska nimi on joko Leo tai Elle joka tapauksessa...). Pitäisikö tosiaan isoäitien revetä takaamaan 2 kkn lapsivuodeaika kaikille 3 tyttärelleen ja 2 miniälleen, joista 2 saa lapsen yhtä aikaa? Siis oman kokopäivätyönsä ohessa.
Ihan kiva utopia tuollainen että joku muu hoitaa vauvaasi sen raskaimman ajan yli, mutta se on nimenomaan vain sitä: utopia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin muuttaa synnyttävien äitien kohtelua sairaalassa. Lisää kätilöitä, kivunlievitystä annetaan, äidin annetaan levätä ja äitiin panostetaan yms.
Toinen juttu on, että toivoisin ISIEN huolehtivan lapsestaan yhtäläisesti ja oma-aloitteisesti sen sijaan, että olisivat "äidin" = kumppanin puntissa roikkuva teinilapsi. Tarkoitan tällä sitä, että mies ymmärtää vaihtaa vaikka sen vaipan, kun se alkaa haista eikä vasta tuntien päästä, kun äiti käskee ja vauva on itkenyt pari tuntia sitä kakkavaippaansa.
Tätä olen aina ihmetellyt: mies on töissä, nainen kotona ja lapsenhoito on kuitenkin 50% miehellä, vaikka nainen ei maksaisi perheen kuluista euroakaan.
Sen muuttaisin, että miehet tajuaisivat, että lämpimän ja läheisen suhteen lapseen saa helpoiten olemalla lapsen kanssa vastasyntyneestä alkaen. Alussa lapsen kanssa oleminen on sitä hoitamista eli vaipanvaihtoa ja kylvetystä sekä sylittelyä. Muussa tapauksessa lapsi vierastaa isäänsä eikä halua olla tämän kanssa myöhemminkään. Siinä on miehen turha itkeä myöhemmin, miten naiselle annettiin taas lapsen lähihuoltajuus.
Suomessa ei yksikään äitiysvapaalla oleva ole täysin tuloton, joten tästä pitäisi järjestää miehille lisää tiedotusta. Nuo miesten harhaluulot on vahingollisia kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kaiken. Haluaisin muuttaa ihan kaiken.
Alkaen jo synnäriltä; kuinka monella osastolla potilas vaihtaa itse lakanansa ja iltapalan saaminen on kiinni siitä, pääseekö yksin sängystä ylös? Miten uutta äitiä auttaa tai nopeuttaa palautumaan se, että hän ei välttämättä saa nukkua/levätä juuri ollenkaan sairaalassa? Synnytyksestä puhutaan aina maratooniin verrattavana asiana, mutta palautuvatko maratoonarit sitten juoksemalla vähän lisää (vrt. liikuntakyvyttömälle, 2 litraa verta juuri menettäneelle univajeiselle äidille isketään vauva syliin ja sanotaan "pärjäile")? Miksi on niin vaikeaa osoittaa empatiaa äidin tuntemuksia kohtaan, antaa tarpeeksi kipulääkitystä jne.? Onko muka normaalia että hormonihuuruissa huutoitkevää äitiä ei lohduteta edes toteamalla "taitaa se maito nousta kun itketyttää, se kuuluu asiaan", vaan tehdään vaan hoitotoimenpide mitään sanomatta ja kävellään pois? Aivan sairasta touhua.
Neuvolan ja muiden äitien sekä esim. päiväkodin työntekijöiden mahdollinen kyttäys ja loputon vertailu. Sairasta ja sairastuttavaa. Jos lapsessa on jotain huolta herättävää, ihan varmasti ÄITI saa sen tietää- isälle hymistellään että kaikki kunnossa. Äiti on se oletusvanhempi kaikessa, vaikka papereissa lukisi että ensisijaisesti soitto isälle. Äidin elämä tyssää siihen kun saa lapsen, sen jälkeen on vain lapsi. Ja samaan aikaan hoetaan "lapsi on onnellinen kun äitikin on onnellinen". Juu. Äiti saa käydä korkeintaan lenkillä ilman lasta, ja sekin on periaatteessa jotain ihan muuta kuin rentouttavaa ja ns. turhaa omaa aikaa, jota niin moni kaipaa.
Tätä voisi jatkaa loputtomiin. Mitä sitten haluaisin tilalle?
Lisää yhteisöllisyyttä, vähemmän kyttäämistä ja standardeja. Kiinasta ja Koreasta tuttu "äitiysaika" synnytyksen jälkeen, eli noin kuukausi-pari helpotettua elämää vauvan kanssa: saat keskittyä palautumiseen ja joku muu (oma äiti/anoppi yleensä) hoitaa vauvaa sekä kotia pääosin tämän ajan. Ihan jo synnärillä tulisi taata lepo äideille, eli halutessaan vauva pitäisi voida viedä kansliaan/vauvalaan (nämä takaisin!) joksikin aikaa. Tällä estettäisiin mahdollisesti jopa lapsivuodepsykooseja, koska jos väsymyksen päästää liian pitkälle, osa ei yksinkertaisesti pysty nukkumaan enää siinä vaiheessa. Masennukseen voisi vaikuttaa myös. Nämä nyt noin aluksi.
Mulla särähtää aina tämä, kun toivotaan/vaaditaan jotain kokonaan erilaisen kulttuurin tapaa tuotavaksi meille. Kiinassa on ollut pitkään yhden lapsen-politiikka, mikä tarkoittaa, että isoäideillä ei ole kuin 1 lapsi, joka saa vain 1 lapsen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että 1 vauvaa kohden on 2 isoäitiä, joilla ei ole muita lapsenlapsia. Helppokos siinä on antaa sen ainoan tyttärensä/miniänsä maata vaikka puoli vuotta!
Suomessa lapsia voi olla vaikka miten monta ja lapsenlapsia niin paljon, ettei muista enää edes nuorimpien nimiä (Nykyään toki ei haittaa, koska nimi on joko Leo tai Elle joka tapauksessa...). Pitäisikö tosiaan isoäitien revetä takaamaan 2 kkn lapsivuodeaika kaikille 3 tyttärelleen ja 2 miniälleen, joista 2 saa lapsen yhtä aikaa? Siis oman kokopäivätyönsä ohessa.
Ihan kiva utopia tuollainen että joku muu hoitaa vauvaasi sen raskaimman ajan yli, mutta se on nimenomaan vain sitä: utopia.
Aasiassahan on vielä yleistä, että lapsen synnyttyä nainen jättää työelämän ja hänestä tulee kotinsa orja. Sukulaisten ja tuttavien on helpompaa hoitaa vastasynnyttänyttä, kun heillä ei ole omia menojaan. Suomessa isovanhempia myöten kaikki ovat vielä työelämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen, miten yksin äiti/tuoreet vanhemmat jätetään syntyvän esikoisen kanssa.
Kaikki oli uutta, mutta oltiin kaiken kanssa ihan yksin. Olin vaikean raskauden ja synnytyksen takia aivan rikki, sain vaikean tulehduksen synnytyksen jälkeen ja vauvalla alkoi koliikki. Etukäteen isovanhemmat lupasivat olla tukiverkkona, mutta koliikkivauvan kanssa ei kummasti kiinnostanut auttaa. Nyt vauvan ollessa isompi tulisivat mielellään meille valmiiseen kahvipöytään ja silittelemään vauvaa, mutta mitään ihmeempää apua ei saada. Ystävätkään eivät ole tarjonneet apua. Enkä nyt tarkoita avulla sitä, että pitäisi olla joka viikko jonkun hoitamassa vauvaa, vaan sitä, että joku katsoisi vauvaa vaikka sen vartin, että saisi rauhassa käydä suihkussa.
Sekin olisi jo tehnyt paljon, että joku olisi kysellyt mitä oikeasti kuuluu ja jaksanut kuunnella siitä vauva-arjesta kertomista.
Miksi muiden pitäisi tarjota apua? Hyvänen aika avaa suusi ja pyydä sitä. Kutsu kahville ja sano "katsotko vauvaa 15min kun käyn nopeasti suihkussa?"
Pyydetty on useampaan kertaan, ei ole autettu.
T. Tuo aiempi
Vierailija kirjoitti:
Äidit voisivat alkaa huolehtimaan kakaroistaan kun ovat niitä halunneetkin. Antakaa meidän isien olla rauhassa. Tehtiin ne lapset teille että saataisiin joskus olla rauhassa.
Miesten pitäisi lopettaa valittaminen siitä, että naisia suositaan eroissa lasten huoltajuutta päätettäessä. Samoin miehille pitää opettaa lisää ehkäisystä, kun raskauden alkaminen tulee heille aina yllätyksenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kaiken. Haluaisin muuttaa ihan kaiken.
Alkaen jo synnäriltä; kuinka monella osastolla potilas vaihtaa itse lakanansa ja iltapalan saaminen on kiinni siitä, pääseekö yksin sängystä ylös? Miten uutta äitiä auttaa tai nopeuttaa palautumaan se, että hän ei välttämättä saa nukkua/levätä juuri ollenkaan sairaalassa? Synnytyksestä puhutaan aina maratooniin verrattavana asiana, mutta palautuvatko maratoonarit sitten juoksemalla vähän lisää (vrt. liikuntakyvyttömälle, 2 litraa verta juuri menettäneelle univajeiselle äidille isketään vauva syliin ja sanotaan "pärjäile")? Miksi on niin vaikeaa osoittaa empatiaa äidin tuntemuksia kohtaan, antaa tarpeeksi kipulääkitystä jne.? Onko muka normaalia että hormonihuuruissa huutoitkevää äitiä ei lohduteta edes toteamalla "taitaa se maito nousta kun itketyttää, se kuuluu asiaan", vaan tehdään vaan hoitotoimenpide mitään sanomatta ja kävellään pois? Aivan sairasta touhua.
Neuvolan ja muiden äitien sekä esim. päiväkodin työntekijöiden mahdollinen kyttäys ja loputon vertailu. Sairasta ja sairastuttavaa. Jos lapsessa on jotain huolta herättävää, ihan varmasti ÄITI saa sen tietää- isälle hymistellään että kaikki kunnossa. Äiti on se oletusvanhempi kaikessa, vaikka papereissa lukisi että ensisijaisesti soitto isälle. Äidin elämä tyssää siihen kun saa lapsen, sen jälkeen on vain lapsi. Ja samaan aikaan hoetaan "lapsi on onnellinen kun äitikin on onnellinen". Juu. Äiti saa käydä korkeintaan lenkillä ilman lasta, ja sekin on periaatteessa jotain ihan muuta kuin rentouttavaa ja ns. turhaa omaa aikaa, jota niin moni kaipaa.
Tätä voisi jatkaa loputtomiin. Mitä sitten haluaisin tilalle?
Lisää yhteisöllisyyttä, vähemmän kyttäämistä ja standardeja. Kiinasta ja Koreasta tuttu "äitiysaika" synnytyksen jälkeen, eli noin kuukausi-pari helpotettua elämää vauvan kanssa: saat keskittyä palautumiseen ja joku muu (oma äiti/anoppi yleensä) hoitaa vauvaa sekä kotia pääosin tämän ajan. Ihan jo synnärillä tulisi taata lepo äideille, eli halutessaan vauva pitäisi voida viedä kansliaan/vauvalaan (nämä takaisin!) joksikin aikaa. Tällä estettäisiin mahdollisesti jopa lapsivuodepsykooseja, koska jos väsymyksen päästää liian pitkälle, osa ei yksinkertaisesti pysty nukkumaan enää siinä vaiheessa. Masennukseen voisi vaikuttaa myös. Nämä nyt noin aluksi.
Mulla särähtää aina tämä, kun toivotaan/vaaditaan jotain kokonaan erilaisen kulttuurin tapaa tuotavaksi meille. Kiinassa on ollut pitkään yhden lapsen-politiikka, mikä tarkoittaa, että isoäideillä ei ole kuin 1 lapsi, joka saa vain 1 lapsen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että 1 vauvaa kohden on 2 isoäitiä, joilla ei ole muita lapsenlapsia. Helppokos siinä on antaa sen ainoan tyttärensä/miniänsä maata vaikka puoli vuotta!
Suomessa lapsia voi olla vaikka miten monta ja lapsenlapsia niin paljon, ettei muista enää edes nuorimpien nimiä (Nykyään toki ei haittaa, koska nimi on joko Leo tai Elle joka tapauksessa...). Pitäisikö tosiaan isoäitien revetä takaamaan 2 kkn lapsivuodeaika kaikille 3 tyttärelleen ja 2 miniälleen, joista 2 saa lapsen yhtä aikaa? Siis oman kokopäivätyönsä ohessa.
Ihan kiva utopia tuollainen että joku muu hoitaa vauvaasi sen raskaimman ajan yli, mutta se on nimenomaan vain sitä: utopia.
Kiinassa ei ole isyysvapaita, mutta Suomessa on. Jostain syystä osa miehistä kuvittelee sen olevan yhteiskunnan maksamaa lomaa, jonka voi viettää harrastusten parissa eikä kotona vaimon ja lapsen hyvinvoinnin eteen työskennellen.
Muuttaisin isoäitien asenteen, että "itse lapset hommasit, yksin hoidat, minä elän nyt vain itselleni".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäisen lapseni synnyttyä 27 vuotta sitten olin epävarma nuori ihminen suomalaisessa pikkukylässä. Olisin tarvinnut apua ja neuvoa, mutta niitä ei ollut saatavilla. Kaikenlaisia kaukaisia tuttuja kävi kyllä kyläilemässä, mutta harva soitti etukäteen. Eräs vanhempi naishenkilö kävi jopa tarkistamassa vaatekaapin järjestyksen. Naapuri ilmoitti, että lapsi ei saisi itkeä puolta tuntia kauempaa, muuten täytyy ilmoittaa viranomaisille. Ihmiset eivät kai tarkoittaneet pahaa, mutta itse koin suhtautumiseen nuoriin vanhempiin aika vihamielisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kaiken. Haluaisin muuttaa ihan kaiken.
Alkaen jo synnäriltä; kuinka monella osastolla potilas vaihtaa itse lakanansa ja iltapalan saaminen on kiinni siitä, pääseekö yksin sängystä ylös? Miten uutta äitiä auttaa tai nopeuttaa palautumaan se, että hän ei välttämättä saa nukkua/levätä juuri ollenkaan sairaalassa? Synnytyksestä puhutaan aina maratooniin verrattavana asiana, mutta palautuvatko maratoonarit sitten juoksemalla vähän lisää (vrt. liikuntakyvyttömälle, 2 litraa verta juuri menettäneelle univajeiselle äidille isketään vauva syliin ja sanotaan "pärjäile")? Miksi on niin vaikeaa osoittaa empatiaa äidin tuntemuksia kohtaan, antaa tarpeeksi kipulääkitystä jne.? Onko muka normaalia että hormonihuuruissa huutoitkevää äitiä ei lohduteta edes toteamalla "taitaa se maito nousta kun itketyttää, se kuuluu asiaan", vaan tehdään vaan hoitotoimenpide mitään sanomatta ja kävellään pois? Aivan sairasta touhua.
Neuvolan ja muiden äitien sekä esim. päiväkodin työntekijöiden mahdollinen kyttäys ja loputon vertailu. Sairasta ja sairastuttavaa. Jos lapsessa on jotain huolta herättävää, ihan varmasti ÄITI saa sen tietää- isälle hymistellään että kaikki kunnossa. Äiti on se oletusvanhempi kaikessa, vaikka papereissa lukisi että ensisijaisesti soitto isälle. Äidin elämä tyssää siihen kun saa lapsen, sen jälkeen on vain lapsi. Ja samaan aikaan hoetaan "lapsi on onnellinen kun äitikin on onnellinen". Juu. Äiti saa käydä korkeintaan lenkillä ilman lasta, ja sekin on periaatteessa jotain ihan muuta kuin rentouttavaa ja ns. turhaa omaa aikaa, jota niin moni kaipaa.
Tätä voisi jatkaa loputtomiin. Mitä sitten haluaisin tilalle?
Lisää yhteisöllisyyttä, vähemmän kyttäämistä ja standardeja. Kiinasta ja Koreasta tuttu "äitiysaika" synnytyksen jälkeen, eli noin kuukausi-pari helpotettua elämää vauvan kanssa: saat keskittyä palautumiseen ja joku muu (oma äiti/anoppi yleensä) hoitaa vauvaa sekä kotia pääosin tämän ajan. Ihan jo synnärillä tulisi taata lepo äideille, eli halutessaan vauva pitäisi voida viedä kansliaan/vauvalaan (nämä takaisin!) joksikin aikaa. Tällä estettäisiin mahdollisesti jopa lapsivuodepsykooseja, koska jos väsymyksen päästää liian pitkälle, osa ei yksinkertaisesti pysty nukkumaan enää siinä vaiheessa. Masennukseen voisi vaikuttaa myös. Nämä nyt noin aluksi.
Mulla särähtää aina tämä, kun toivotaan/vaaditaan jotain kokonaan erilaisen kulttuurin tapaa tuotavaksi meille. Kiinassa on ollut pitkään yhden lapsen-politiikka, mikä tarkoittaa, että isoäideillä ei ole kuin 1 lapsi, joka saa vain 1 lapsen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että 1 vauvaa kohden on 2 isoäitiä, joilla ei ole muita lapsenlapsia. Helppokos siinä on antaa sen ainoan tyttärensä/miniänsä maata vaikka puoli vuotta!
Suomessa lapsia voi olla vaikka miten monta ja lapsenlapsia niin paljon, ettei muista enää edes nuorimpien nimiä (Nykyään toki ei haittaa, koska nimi on joko Leo tai Elle joka tapauksessa...). Pitäisikö tosiaan isoäitien revetä takaamaan 2 kkn lapsivuodeaika kaikille 3 tyttärelleen ja 2 miniälleen, joista 2 saa lapsen yhtä aikaa? Siis oman kokopäivätyönsä ohessa.
Ihan kiva utopia tuollainen että joku muu hoitaa vauvaasi sen raskaimman ajan yli, mutta se on nimenomaan vain sitä: utopia.
Aika harvalla nykyisovanhemmalla on paljon lapsenlapsia. Olen syntynyt 90-luvun alussa ja vanhemmillani on yhteensä 2 lasta, minä ja veljeni. Mieheni puolestaan on ainoa lapsi. Meillä on mieheni kanssa 1 lapsi eli isovanhemmilla on 1 lastenlapsi. Tämän yhdenkin kanssa auttaminen on ollut liikaa pyydetty, vaikka isovanhemmat ovat terveitä tuoreita eläkeläisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen, miten yksin äiti/tuoreet vanhemmat jätetään syntyvän esikoisen kanssa.
Kaikki oli uutta, mutta oltiin kaiken kanssa ihan yksin. Olin vaikean raskauden ja synnytyksen takia aivan rikki, sain vaikean tulehduksen synnytyksen jälkeen ja vauvalla alkoi koliikki. Etukäteen isovanhemmat lupasivat olla tukiverkkona, mutta koliikkivauvan kanssa ei kummasti kiinnostanut auttaa. Nyt vauvan ollessa isompi tulisivat mielellään meille valmiiseen kahvipöytään ja silittelemään vauvaa, mutta mitään ihmeempää apua ei saada. Ystävätkään eivät ole tarjonneet apua. Enkä nyt tarkoita avulla sitä, että pitäisi olla joka viikko jonkun hoitamassa vauvaa, vaan sitä, että joku katsoisi vauvaa vaikka sen vartin, että saisi rauhassa käydä suihkussa.
Sekin olisi jo tehnyt paljon, että joku olisi kysellyt mitä oikeasti kuuluu ja jaksanut kuunnella siitä vauva-arjesta kertomista.
Miksi muiden pitäisi tarjota apua? Hyvänen aika avaa suusi ja pyydä sitä. Kutsu kahville ja sano "katsotko vauvaa 15min kun käyn nopeasti suihkussa?"
Pyydetty on useampaan kertaan, ei ole autettu.
T. Tuo aiempi
Musta aika olennainen kysymys myös on: miksi sen äidin pitäisi itse aina olla se, joka pyytää apua? Miksi apua ei tarjota ihan kysymättä? Jos joku on vaikka käsi kipsissä, niin kyllä ihmiset kyselee, että avaanko sulle oven tai voinko jotenkin auttaa.
Ehkä pieni asia, mutta kuvittelin äitien olevan etukäteen sellainen porukka, jossa toisia tsempattaisiin. Ajattelin, että vaunulenkillä olevat äidit tyyliin moikkaavat toisiaan, niin kuin vaikka taksi/bussikuskit tekevät, kun joku toinen kuski tulee vastaan. Kattia kanssa, kun tervehdin hymyillen toisia vaunulenkillä olleita äitejä niin katsoivat vain tuimasti takaisin eivätkä sanoneet mitään takaisin. :D
Toivoisin siis, että ilmapiiri äitien kesken olisi parempi.
Vierailija kirjoitti:
Muistettaisiin synnytyksen jälkeinen lapsivuodeaika, josta nykyään ei kukaan puhu, synnyttänyt äiti tarvitsee aikaa ja lepoa synnytyksestä toipumiseen, joka oli vielä 80-luvulle saakka ja tuli 90-luvun lama ja äidit äidit joutuivat omitoimiseksi säästösyistä, mutta tilanne jatkuu edelleen.
Aasiassa esim. Kiinassa synnyttänyt äiti on levossa 2kk, keskittyy vain hoitamaan vauvaa ja ruoka tuodaan sänkyyn, muut hoitavat kotityöt ja muut lapset.
Anoppi saapuu kiinalaisessa perheessä avuksi, asuu perheen kanssa ja tuon 2 kk ajan määrää, miten ollaan. Synnyttänyt äiti lepää, vauvan hoitaa anoppi eikä äiti näe lasta kuin ruokailujen yhteydessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen, miten yksin äiti/tuoreet vanhemmat jätetään syntyvän esikoisen kanssa.
Kaikki oli uutta, mutta oltiin kaiken kanssa ihan yksin. Olin vaikean raskauden ja synnytyksen takia aivan rikki, sain vaikean tulehduksen synnytyksen jälkeen ja vauvalla alkoi koliikki. Etukäteen isovanhemmat lupasivat olla tukiverkkona, mutta koliikkivauvan kanssa ei kummasti kiinnostanut auttaa. Nyt vauvan ollessa isompi tulisivat mielellään meille valmiiseen kahvipöytään ja silittelemään vauvaa, mutta mitään ihmeempää apua ei saada. Ystävätkään eivät ole tarjonneet apua. Enkä nyt tarkoita avulla sitä, että pitäisi olla joka viikko jonkun hoitamassa vauvaa, vaan sitä, että joku katsoisi vauvaa vaikka sen vartin, että saisi rauhassa käydä suihkussa.
Sekin olisi jo tehnyt paljon, että joku olisi kysellyt mitä oikeasti kuuluu ja jaksanut kuunnella siitä vauva-arjesta kertomista.
Miksi muiden pitäisi tarjota apua? Hyvänen aika avaa suusi ja pyydä sitä. Kutsu kahville ja sano "katsotko vauvaa 15min kun käyn nopeasti suihkussa?"
Pyydetty on useampaan kertaan, ei ole autettu.
T. Tuo aiempi
Musta aika olennainen kysymys myös on: miksi sen äidin pitäisi itse aina olla se, joka pyytää apua? Miksi apua ei tarjota ihan kysymättä? Jos joku on vaikka käsi kipsissä, niin kyllä ihmiset kyselee, että avaanko sulle oven tai voinko jotenkin auttaa.
Koska kaikki eivät tarvitse apua! Vain osa kokee, että vauvan hoitaminen on muiden tehtävä, riitti, että hän oli raskaana, siitä eteepäin huolehtikoon mies, isovanhemmat ja kaverit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin muuttaa synnyttävien äitien kohtelua sairaalassa. Lisää kätilöitä, kivunlievitystä annetaan, äidin annetaan levätä ja äitiin panostetaan yms.
Toinen juttu on, että toivoisin ISIEN huolehtivan lapsestaan yhtäläisesti ja oma-aloitteisesti sen sijaan, että olisivat "äidin" = kumppanin puntissa roikkuva teinilapsi. Tarkoitan tällä sitä, että mies ymmärtää vaihtaa vaikka sen vaipan, kun se alkaa haista eikä vasta tuntien päästä, kun äiti käskee ja vauva on itkenyt pari tuntia sitä kakkavaippaansa.
Tätä olen aina ihmetellyt: mies on töissä, nainen kotona ja lapsenhoito on kuitenkin 50% miehellä, vaikka nainen ei maksaisi perheen kuluista euroakaan.
Suomessa naiset on kotona äitiys- ja vanhempainvapaalla ja tienaavat silloinkin.
Mutta yllättäen eivät maksa perheen kuluista mitään, koska mieshän se on töissä!
Sen asenteen, että äiti ei saisi koskaan olla väsynyt. Jos äitinä sanot, että et jaksa esimerkiksi sairaan lapsen kanssa, niin ollaan "voivoimitäsläksit" asenteella. Monissa asioissa saa empatiaa helposti, mutta äitiyden osalta ei.
En voi olla miettimättä, kuinka iso vaikutus syntyvyyteen tällä asenneilmapiirillä on...
Alue: Aihe vapaa
Ihan kaiken. Haluaisin muuttaa ihan kaiken.
Alkaen jo synnäriltä; kuinka monella osastolla potilas vaihtaa itse lakanansa ja iltapalan saaminen on kiinni siitä, pääseekö yksin sängystä ylös? Miten uutta äitiä auttaa tai nopeuttaa palautumaan se, että hän ei välttämättä saa nukkua/levätä juuri ollenkaan sairaalassa? Synnytyksestä puhutaan aina maratooniin verrattavana asiana, mutta palautuvatko maratoonarit sitten juoksemalla vähän lisää (vrt. liikuntakyvyttömälle, 2 litraa verta juuri menettäneelle univajeiselle äidille isketään vauva syliin ja sanotaan "pärjäile")? Miksi on niin vaikeaa osoittaa empatiaa äidin tuntemuksia kohtaan, antaa tarpeeksi kipulääkitystä jne.? Onko muka normaalia että hormonihuuruissa huutoitkevää äitiä ei lohduteta edes toteamalla "taitaa se maito nousta kun itketyttää, se kuuluu asiaan", vaan tehdään vaan hoitotoimenpide mitään sanomatta ja kävellään pois? Aivan sairasta touhua.
Neuvolan ja muiden äitien sekä esim. päiväkodin työntekijöiden mahdollinen kyttäys ja loputon vertailu. Sairasta ja sairastuttavaa. Jos lapsessa on jotain huolta herättävää, ihan varmasti ÄITI saa sen tietää- isälle hymistellään että kaikki kunnossa. Äiti on se oletusvanhempi kaikessa, vaikka papereissa lukisi että ensisijaisesti soitto isälle. Äidin elämä tyssää siihen kun saa lapsen, sen jälkeen on vain lapsi. Ja samaan aikaan hoetaan "lapsi on onnellinen kun äitikin on onnellinen". Juu. Äiti saa käydä korkeintaan lenkillä ilman lasta, ja sekin on periaatteessa jotain ihan muuta kuin rentouttavaa ja ns. turhaa omaa aikaa, jota niin moni kaipaa.
Tätä voisi jatkaa loputtomiin. Mitä sitten haluaisin tilalle?
Lisää yhteisöllisyyttä, vähemmän kyttäämistä ja standardeja. Kiinasta ja Koreasta tuttu "äitiysaika" synnytyksen jälkeen, eli noin kuukausi-pari helpotettua elämää vauvan kanssa: saat keskittyä palautumiseen ja joku muu (oma äiti/anoppi yleensä) hoitaa vauvaa sekä kotia pääosin tämän ajan. Ihan jo synnärillä tulisi taata lepo äideille, eli halutessaan vauva pitäisi voida viedä kansliaan/vauvalaan (nämä takaisin!) joksikin aikaa. Tällä estettäisiin mahdollisesti jopa lapsivuodepsykooseja, koska jos väsymyksen päästää liian pitkälle, osa ei yksinkertaisesti pysty nukkumaan enää siinä vaiheessa. Masennukseen voisi vaikuttaa myös. Nämä nyt noin aluksi.