Onko itsekästä olettaa, että kaikki muutkin ovat jo sairastaneet koronan ja siksi vapautua maskin käytöstä? Vai millä oikeudella koronan sairastaneiden pitäisi olla sairastamattomien panttivankina? Itse en ainakaan enää suostu pitämään maskia. Entä sinä?
Minun mielestä kaikki "normaalit" ihmiset ovat jo sairastaneet koronan pois ja siten saaneet sairastetun taudin tuoman suojan. Vain koronan sairastamista lykkäävät joutuvat vielä jännittämään miten oma elimistö selviää tästä heille vielä täysin uudesta viruksesta.
Jokainen tartunta vie epidemiaa yhden askeleen verran kohti normaalia elämää. Siksi ei ole mitään syytä pitkittää sitä, koska asiantuntijoiden mukaan korona käy kuitenkin kaikki ihmiset läpi.
Itse en enää jaksa pitää maskia.
Kommentit (270)
koronan sairastamista lykkäävät vain pitkittåvät tätä epidemiaa. onneksi hekin sairastuvat ennemmin tai myöhemmin.
Sellaista johtopäätöstä, että lieväkin koronatauti vanhentaisi kaikkien aivoja kymmenellä vuodella, ei Karlssonin mukaan voida tutkimuksesta vetää. Lisäksi tutkijat itsekin huomauttavat artikkelin yhteenvedossa, että muutosten pysyvyydestä ei ole vielä tietoa.
MITÄ lieväoireisen koronataudin sairastaneen pitäisi siis nyt ajatella?
”Älä pelkää”, sanoo Karlsson.
Hän huomauttaa, että esimerkiksi stressi aiheuttaa samantyyppisiä muutoksia aivoissa. Jo taudin saaminen voi luoda stressiä, eikä kotiin yksin eristäytyminen tee hyvää aivojen kunnolle.
En oo sairastanut. En juuri käy muualla kuin kaupassa jossa pidän maskia. Ihan yks lysti miten muut tekevät. Ja ihan lysti jos korona tulee ja niittää mut pois. Ei tarttis murehtia tulevia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukrainassa kuolee ihmisiä kuin kärpäsiä ja täällä jankutetaan maskeista. Pistäkääpä asiat vähän mittasuhteisiin ja tärkeysjärjestykseen. Koetetaan sietää toisiamme!
Tämä. Ei ole turhempaa aihetta kuin maskit. Ei kenenkään elämä ja henki ole kiinni muiden maskien käytöstä. Ffp omalle naamalle ja lopettakaa naurettava uhriutuminen.
Ei sota lopeta pandemiaa. Mutta totean, että enemmän tällä palstalla irvaillaan niille, jotka käyttävät maskeja ja suojaimia, kuin niille, jotka eivät käytä. Vähän väliä aloitetaan näitä ketjuja, joissa itketään, että "mix jotkut vaan käyttää edelleen maskeja, eix ne vois jo lopettaa?" Pitäisivät huolta vain omista asioistaan.
Se on tietysti totta, että jokainen voi halutessaan käyttää maskia, ja se on ihan ok. Ongelma tässä on vain se, että yleinen maskinkäyttö jatkaa maskisuosituksen voimassaoloa, ja se taas aiheuttaa maskipakkoja joillekin työpaikoille ja oppilaitoksiin, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki eivät voi päättää ja valita itse. Ja se on ongelma.
Minusta olisi täysin ok, että maskisuositus poistettaisiin, mutta sen jälkeen kaikki saisivat halutessaan käyttää joko kangasmaskia, kirurginmaskia tai tehokasta ja suojaavaa ffp-suojainta. Näin ollen maskinkäyttö tai käyttämättömyys olisi aina henkilön oma asia, eikä kenelläkään olisi velvollisuutta selitellä tai todistaa sen suhteen mitään, eikä toisaalta kenelläkään olisi oikeutta vaatia toista käyttämään tai olemaan käyttämättä maskia. Tässä kaikki saisivat elää, kuten itse haluaisivat, ja mikäli maskia käyttävät valitsisivat ffp-suojaimen, he saisivat maskista toivomansa suojan koronaa vastaan (mutta toki kangasmaskejakin saisi käyttää, jos tykkää niistä enemmän, ja eihän se meidän muiden ongelma olisi, vaikka tietäisimme sen suojaustehon olemattomaksi).
Älä oo noin lapanen, tee omat johtopäätökset mitä tarttee tehdä ja kenenkin toimia, niin muutkin tekee.
En ole käyttänyt maskia melkein vuoteen, sitä ennenkin aika harvoin. Lapseni ovat koulussa käyttäneet. Olen ottanut kolme rokotetta ja lapset kaksi. Huolehdimme hyvästä käsihygieniasta. Ollaan kaikki altistuttu monta kertaa, mutta ei vaan ole tarttunut keneenkään meistä.
Ruotsissa ei enää käytetä maskeja.
Näin somen kultakautena ja työttöm— anteeksi, ”vaikuttajien” heilutellessa kameroitaan kaikkialla maskin tuoma anonyymiteetti on jotain, mistä en halua luopua. En myöskään erityisemmin nauti katupölystä, siitepölystä tai kausiflunssastakaan, ja maskilla pystyy osittain välttymään niiltäkin.
En minä ole käyttänyt maskia pitkään aikaan enää, en edes sairaalassa käydessäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukrainassa kuolee ihmisiä kuin kärpäsiä ja täällä jankutetaan maskeista. Pistäkääpä asiat vähän mittasuhteisiin ja tärkeysjärjestykseen. Koetetaan sietää toisiamme!
Lähimmäisistään pitäisi välittää. Niin ukralainalaisista kuin suomalaisista.
Jotkut täällä Suomessa on valmiita lähtemään Ukrainaan jopa sotimaan, jotkut kerää rahaa ja lahjoituksia heille, jotkut jopa ottavat kotiinsa asumaan! Upeita ihmisiä.
Mutta kun on kyse suomalaisista, on joistakin ihan liikaa vaadittu, että pitäisi joskus vähän maskia pitää naamalla, ja ne turvavälit.
Tätä minäkin mietin jo kauan ennen tätä kriisiä ja sodanuhkaa, että minä miehenä olisin velvollinen henkeni kaupalla puolustamaan tätä maata samalla kuin täällä monet eivät rauhan oloissa välitä toisten hengestä ja terveydestä sen vertaa, että pitäisivät kaupassa tai julkisissa liikenneväleissä maskia. Toivon, että nämä itsekkäät kävelevät peräreiät joutuvat joskus tilanteeseen, jossa tarvitsevat kipeästi toisten apua mutta eivät sitä saa.
Muistathan sinne sotatantereelle ottaa maskin naamalle!
Ja sinua pitäisi puolustaa. Toivottavasti saat ansiosi mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukrainassa kuolee ihmisiä kuin kärpäsiä ja täällä jankutetaan maskeista. Pistäkääpä asiat vähän mittasuhteisiin ja tärkeysjärjestykseen. Koetetaan sietää toisiamme!
Tämä. Ei ole turhempaa aihetta kuin maskit. Ei kenenkään elämä ja henki ole kiinni muiden maskien käytöstä. Ffp omalle naamalle ja lopettakaa naurettava uhriutuminen.
Ei sota lopeta pandemiaa. Mutta totean, että enemmän tällä palstalla irvaillaan niille, jotka käyttävät maskeja ja suojaimia, kuin niille, jotka eivät käytä. Vähän väliä aloitetaan näitä ketjuja, joissa itketään, että "mix jotkut vaan käyttää edelleen maskeja, eix ne vois jo lopettaa?" Pitäisivät huolta vain omista asioistaan.
Se on tietysti totta, että jokainen voi halutessaan käyttää maskia, ja se on ihan ok. Ongelma tässä on vain se, että yleinen maskinkäyttö jatkaa maskisuosituksen voimassaoloa, ja se taas aiheuttaa maskipakkoja joillekin työpaikoille ja oppilaitoksiin, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki eivät voi päättää ja valita itse. Ja se on ongelma.
Minusta olisi täysin ok, että maskisuositus poistettaisiin, mutta sen jälkeen kaikki saisivat halutessaan käyttää joko kangasmaskia, kirurginmaskia tai tehokasta ja suojaavaa ffp-suojainta. Näin ollen maskinkäyttö tai käyttämättömyys olisi aina henkilön oma asia, eikä kenelläkään olisi velvollisuutta selitellä tai todistaa sen suhteen mitään, eikä toisaalta kenelläkään olisi oikeutta vaatia toista käyttämään tai olemaan käyttämättä maskia. Tässä kaikki saisivat elää, kuten itse haluaisivat, ja mikäli maskia käyttävät valitsisivat ffp-suojaimen, he saisivat maskista toivomansa suojan koronaa vastaan (mutta toki kangasmaskejakin saisi käyttää, jos tykkää niistä enemmän, ja eihän se meidän muiden ongelma olisi, vaikka tietäisimme sen suojaustehon olemattomaksi).
Monissa maissa on ollut pakko, jopa koskien FFP2-suojaimia, eikä mikään suositus. Yhteinen turvallisuusriskihän korona on, edelleenkin. Onko niin hirveää tinkiä omasta mukavuudesta kaikkien hyväksi? Itse en todellakaan koe FFP2-suojaimen käyttöä hankalaksi.
Vierailija kirjoitti:
En minä ole käyttänyt maskia pitkään aikaan enää, en edes sairaalassa käydessäni.
Virukset kiittävät.
Olen 3 x rokotettu ja koronan tänä talvena sairastanut. En pidä maskia enää.

Minä taas koen sen hankalaksi. Ja sitten tässä on se, että korona jää todennäköisesti kiertämään maapallolle tuleviksi vuosikymmeniksi, ja en ainakaan itse katso, että voidaan käyttää vuodesta toiseen maskeja kaikkialla. Maskeista tuleva roskanmäärä on valtava jopa siinä tapauksessa, että niitä ffp-suojaimia käytettäisiin ohjeiden vastaisesti useampaan kertaan, ja ei ole kovin vastuullista tuottaa sellaista määrää roskiakaan. Eli vastaus kysymykseesi: kyllä on hirveää tinkiä omasta mukavuudesta ja käyttää maskeja. Korona on toki yhteinen ongelma, mutta katson jatkuvan maskinkäytön ylimitoitetuksi toimenpiteeksi - ja periaatteessa aika turhaksi, koska rokotteilla voidaan jo lieventää tautia niin, että riski vakavasta tautimuodosta minimoidaan. Onko järkeä taistella koronan lievää ja vaaratonta muotoa vastaan yleisellä maskinkäytöllä loputtomiin? Minusta ei.
Vierailija kirjoitti:
Maski on hyvä näin siitepölyaikana.
Haha, puhut p*skaa. Jos on siitepölyallergiaa (tai mitä tahansa muuta allergiaa) niin maski vain haittaa entisestään hapensaantia. Nenä ja kurkku muutenkin aivan tukossa, niin maski vain lisää hengitysvaikeutta kun ilma ei vaihdu kunnolla. Tästä olen keskustellut allergioista kärsivien ihmisten kanssa nyt tänä "korona-aikana" kun oletetaan jokaisen käyttävän maskia.
En ole ottanut rokotteita enkä sairastanut koronaa, naamavaippaa en käytä missään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukrainassa kuolee ihmisiä kuin kärpäsiä ja täällä jankutetaan maskeista. Pistäkääpä asiat vähän mittasuhteisiin ja tärkeysjärjestykseen. Koetetaan sietää toisiamme!
Tämä. Ei ole turhempaa aihetta kuin maskit. Ei kenenkään elämä ja henki ole kiinni muiden maskien käytöstä. Ffp omalle naamalle ja lopettakaa naurettava uhriutuminen.
Ei sota lopeta pandemiaa. Mutta totean, että enemmän tällä palstalla irvaillaan niille, jotka käyttävät maskeja ja suojaimia, kuin niille, jotka eivät käytä. Vähän väliä aloitetaan näitä ketjuja, joissa itketään, että "mix jotkut vaan käyttää edelleen maskeja, eix ne vois jo lopettaa?" Pitäisivät huolta vain omista asioistaan.
Se on tietysti totta, että jokainen voi halutessaan käyttää maskia, ja se on ihan ok. Ongelma tässä on vain se, että yleinen maskinkäyttö jatkaa maskisuosituksen voimassaoloa, ja se taas aiheuttaa maskipakkoja joillekin työpaikoille ja oppilaitoksiin, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki eivät voi päättää ja valita itse. Ja se on ongelma.
Minusta olisi täysin ok, että maskisuositus poistettaisiin, mutta sen jälkeen kaikki saisivat halutessaan käyttää joko kangasmaskia, kirurginmaskia tai tehokasta ja suojaavaa ffp-suojainta. Näin ollen maskinkäyttö tai käyttämättömyys olisi aina henkilön oma asia, eikä kenelläkään olisi velvollisuutta selitellä tai todistaa sen suhteen mitään, eikä toisaalta kenelläkään olisi oikeutta vaatia toista käyttämään tai olemaan käyttämättä maskia. Tässä kaikki saisivat elää, kuten itse haluaisivat, ja mikäli maskia käyttävät valitsisivat ffp-suojaimen, he saisivat maskista toivomansa suojan koronaa vastaan (mutta toki kangasmaskejakin saisi käyttää, jos tykkää niistä enemmän, ja eihän se meidän muiden ongelma olisi, vaikka tietäisimme sen suojaustehon olemattomaksi).
Monissa maissa on ollut pakko, jopa koskien FFP2-suojaimia, eikä mikään suositus. Yhteinen turvallisuusriskihän korona on, edelleenkin. Onko niin hirveää tinkiä omasta mukavuudesta kaikkien hyväksi? Itse en todellakaan koe FFP2-suojaimen käyttöä hankalaksi.
Miksi pitäisi tinkiä omasta mukavuudestaan ja käyttää maskia muiden takia? Jos niillä muilla kerran on jo FFP2-suojaimet, niin eihän silloin haittaa, vaikka jotkut olisivat ilman maskia. Se FFP2-suojain suojaa nimittäin kantajaansa, eikä niiden muiden maskit enää toisi siihen mitään lisähyötyä.
Oli lievä tauti minulla, ja oli kiva, kun sai olla pari viikkoa mökillä saikulla ja pilkillä. Lisäksi saunoin ja join olutta.
Jos iskee uudelleen yhtä vakavana, niin eipä haittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta niin mikä siinä maskin käyttämisessä on niin hankalaa tai vaivaannuttavaa, ettei sitä ihan silkasta itsepäisyydestä käytetä missään?
Rokotteen ottamisen vielä jotenkin ymmärrän, ettei sitä välttämättä kaikki halua. (Itse otin kyllä hiljattain kolmannen), mutta mitä haittaa tuosta maskista on? Ei kai kukaan missään vaiheessa ole väittänytkään tavallisten kangas- tai kirurgisten maskien suojaavan varsinaiselta virustartunnalta, vaan ne laskee roiskeista tulevien tartuntojen todennäköisyyttä. Aina kun puhut, aivastat tai vaikka yskit suusta lentää roiskeita joiden leviäminen on helppo estää maskin käyttämisellä ja tällä ainakin madaltaa riskiä sairastua tai sairastuttaa muita.
Ainakin itse koen maskin epämiellyttäväksi. Se hiostaa, tulee tukala olo, aiheuttaa näppylöitä ihoon. Ja haluan itse päättää, minkä näköisenä kuljen, enkä halua käyttää mitään asusteita jotka eivät kuulu omaan tyyliini. Ja maski ei kuulu. Maski aiheuttaa myös sen, että hengästyn helpommin, jos kannan jotain painavaa tai joudun vaikka kiirehtimään jonnekin. Maski laskee elämänlaatua niin paljon, että en halua käyttää.
Ymmärrän kyllä että terveyssyistä ei kaikki voi maskia käyttää.
Mutta sun syy on se että sun tyyli ja ulkonäkö kärsii? Voi haloo!!
Mainitsin kyllä myös muita syitä, kuten sen että maski aiheuttaa näppylöitä, hiostaa ja sen kanssa on tukala olla. Se myös aiheuttaa hengästymistä esim. jos kantaisin raskasta matkalaukkua tai joutuisin vaikka juoksemaan bussiin. Toisaalta miksi ulkonäkö on huono syy? Mika Salminen on viime päivinä painottanut, ettei maskien merkitys taudin leviämisessä ole niin olennainen, mutta maskilla voi jonkin verran suojata itseään, ja on oma valintani, että otan mieluummin koronariskin kuin maskin. Kolme rokotusta kuitenkin on, joten vakavan koronan riski on aika lailla minimoitu. Suosittelen samaa muillekin, niin ei tarvitse ahdistua siitä, jos jollain ei ole maskia.
t. Se, jolle vastasit
Ei siinä mitään, jos riskeeraisit vain itsesi. Mutta voit oireettomana kantajana tartuttaa muita. Tuo on itsekästä.
Etkö yhtään pidempää otsikkoa keksinyt?