Onko itsekästä olettaa, että kaikki muutkin ovat jo sairastaneet koronan ja siksi vapautua maskin käytöstä? Vai millä oikeudella koronan sairastaneiden pitäisi olla sairastamattomien panttivankina? Itse en ainakaan enää suostu pitämään maskia. Entä sinä?
Minun mielestä kaikki "normaalit" ihmiset ovat jo sairastaneet koronan pois ja siten saaneet sairastetun taudin tuoman suojan. Vain koronan sairastamista lykkäävät joutuvat vielä jännittämään miten oma elimistö selviää tästä heille vielä täysin uudesta viruksesta.
Jokainen tartunta vie epidemiaa yhden askeleen verran kohti normaalia elämää. Siksi ei ole mitään syytä pitkittää sitä, koska asiantuntijoiden mukaan korona käy kuitenkin kaikki ihmiset läpi.
Itse en enää jaksa pitää maskia.
Kommentit (270)
Pidän maskeista. Lisäksi pidän maskia aivan koronadenialistien kiusaksi. Ovat tehneet hyvin selväksi, miten itsekästä ja vastenmielistä porukkaa ovat. Rokottamattomuuden saatoin vielä hyväksyä, oma vapaus, mutta tämä sodan siunaaminen on jo liikaa. Lapsia ja kuolee raiskataan. Näin täytyy tapahtua, koska maailma tarvitsee hieman ravistelua..
En ole koronaan sairastanut, vaikka perheenjäsenkin sen sai, pidettiin silloin pientä väliä eikä korona vain tarttunut.
Kai tää pian normalisoituu. Rokotteet kuitenkin keksitty. Maskia käytän vielä ruuhkabussissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta niin mikä siinä maskin käyttämisessä on niin hankalaa tai vaivaannuttavaa, ettei sitä ihan silkasta itsepäisyydestä käytetä missään?
Rokotteen ottamisen vielä jotenkin ymmärrän, ettei sitä välttämättä kaikki halua. (Itse otin kyllä hiljattain kolmannen), mutta mitä haittaa tuosta maskista on? Ei kai kukaan missään vaiheessa ole väittänytkään tavallisten kangas- tai kirurgisten maskien suojaavan varsinaiselta virustartunnalta, vaan ne laskee roiskeista tulevien tartuntojen todennäköisyyttä. Aina kun puhut, aivastat tai vaikka yskit suusta lentää roiskeita joiden leviäminen on helppo estää maskin käyttämisellä ja tällä ainakin madaltaa riskiä sairastua tai sairastuttaa muita.
Ainakin itse koen maskin epämiellyttäväksi. Se hiostaa, tulee tukala olo, aiheuttaa näppylöitä ihoon. Ja haluan itse päättää, minkä näköisenä kuljen, enkä halua käyttää mitään asusteita jotka eivät kuulu omaan tyyliini. Ja maski ei kuulu. Maski aiheuttaa myös sen, että hengästyn helpommin, jos kannan jotain painavaa tai joudun vaikka kiirehtimään jonnekin. Maski laskee elämänlaatua niin paljon, että en halua käyttää.
Ymmärrän kyllä että terveyssyistä ei kaikki voi maskia käyttää.
Mutta sun syy on se että sun tyyli ja ulkonäkö kärsii? Voi haloo!!
Mainitsin kyllä myös muita syitä, kuten sen että maski aiheuttaa näppylöitä, hiostaa ja sen kanssa on tukala olla. Se myös aiheuttaa hengästymistä esim. jos kantaisin raskasta matkalaukkua tai joutuisin vaikka juoksemaan bussiin. Toisaalta miksi ulkonäkö on huono syy? Mika Salminen on viime päivinä painottanut, ettei maskien merkitys taudin leviämisessä ole niin olennainen, mutta maskilla voi jonkin verran suojata itseään, ja on oma valintani, että otan mieluummin koronariskin kuin maskin. Kolme rokotusta kuitenkin on, joten vakavan koronan riski on aika lailla minimoitu. Suosittelen samaa muillekin, niin ei tarvitse ahdistua siitä, jos jollain ei ole maskia.
t. Se, jolle vastasit
Ei siinä mitään, jos riskeeraisit vain itsesi. Mutta voit oireettomana kantajana tartuttaa muita. Tuo on itsekästä.
Miksi niillä muilla ei sitten ole ffp-suojainta? Koska he ovat päättäneet toimia kuten minä eivätkä ole itse suojanneet itseään vaan ovat ottaneet koronariskin. Sellaista se on. Ffp-suojain estäisi heitä saamasta tartuntaa, joten oma valintansa, jos eivät sellaista käytä. Jokainen, jolla ei ole maskia tai on vain kangasmaski tai kirurginmaski, riskeeraa siis itse itsensä, turha syytellä muita jos saa tartunnan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukrainassa kuolee ihmisiä kuin kärpäsiä ja täällä jankutetaan maskeista. Pistäkääpä asiat vähän mittasuhteisiin ja tärkeysjärjestykseen. Koetetaan sietää toisiamme!
Tämä. Ei ole turhempaa aihetta kuin maskit. Ei kenenkään elämä ja henki ole kiinni muiden maskien käytöstä. Ffp omalle naamalle ja lopettakaa naurettava uhriutuminen.
Ei sota lopeta pandemiaa. Mutta totean, että enemmän tällä palstalla irvaillaan niille, jotka käyttävät maskeja ja suojaimia, kuin niille, jotka eivät käytä. Vähän väliä aloitetaan näitä ketjuja, joissa itketään, että "mix jotkut vaan käyttää edelleen maskeja, eix ne vois jo lopettaa?" Pitäisivät huolta vain omista asioistaan.
Se on tietysti totta, että jokainen voi halutessaan käyttää maskia, ja se on ihan ok. Ongelma tässä on vain se, että yleinen maskinkäyttö jatkaa maskisuosituksen voimassaoloa, ja se taas aiheuttaa maskipakkoja joillekin työpaikoille ja oppilaitoksiin, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki eivät voi päättää ja valita itse. Ja se on ongelma.
Minusta olisi täysin ok, että maskisuositus poistettaisiin, mutta sen jälkeen kaikki saisivat halutessaan käyttää joko kangasmaskia, kirurginmaskia tai tehokasta ja suojaavaa ffp-suojainta. Näin ollen maskinkäyttö tai käyttämättömyys olisi aina henkilön oma asia, eikä kenelläkään olisi velvollisuutta selitellä tai todistaa sen suhteen mitään, eikä toisaalta kenelläkään olisi oikeutta vaatia toista käyttämään tai olemaan käyttämättä maskia. Tässä kaikki saisivat elää, kuten itse haluaisivat, ja mikäli maskia käyttävät valitsisivat ffp-suojaimen, he saisivat maskista toivomansa suojan koronaa vastaan (mutta toki kangasmaskejakin saisi käyttää, jos tykkää niistä enemmän, ja eihän se meidän muiden ongelma olisi, vaikka tietäisimme sen suojaustehon olemattomaksi).
Monissa maissa on ollut pakko, jopa koskien FFP2-suojaimia, eikä mikään suositus. Yhteinen turvallisuusriskihän korona on, edelleenkin. Onko niin hirveää tinkiä omasta mukavuudesta kaikkien hyväksi? Itse en todellakaan koe FFP2-suojaimen käyttöä hankalaksi.
Maailmassa on aina ollut viruksia ja olen edelleen sitä mieltä, että on kyseenalaista rajoittaa vuosikausiksi ihmisten elämää sellaisen takia. Koronaa ei voida täysin pysäyttää vaikka kuinka käyttäisimme maskeja. Jopa lääkärit ja muut asiantuntijat ovat sanoneet, että viruksen tulee suurella todennäköisyydellä sairastamaan jokainen jossain vaiheessa. Emme me voi ikuisesti elää rajoitusten sanelemana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 3 x rokotettu ja koronan tänä talvena sairastanut. En pidä maskia enää.
Uhka ei ole kohdaltasi ohi. Koronan voi saada useamman kerran.
Kiitos tiedosta. Tätähän emme tietenkään ennestään tienneet. Kuten emme tietenkään tienneet sitäkään, että elämässä on monenlaisia uhkia ylipäänsä.
Vierailija kirjoitti:
En ole koronaan sairastanut, vaikka perheenjäsenkin sen sai, pidettiin silloin pientä väliä eikä korona vain tarttunut.
Kai tää pian normalisoituu. Rokotteet kuitenkin keksitty. Maskia käytän vielä ruuhkabussissa.
Rokotteiden varaan en laskis kyllä mitään ”normalisoitumista”. Tai riippuu vähän mitä normalisoitumisella tarkoittaa, jos tarkoittaa sitä että tauti poistuisi maailmasta, niin sellaista on turha näiltä rokotteilta odottaa. Eivät tuo laumasuojaa eivätkä estä tartuntoja. Vanhuksia ja sairaita (ja muita halukkaita) voi toki rokottaa tehosteilla, mutta suojan teho ja kesto tähänkin mennessä kestänyt vain kuukausia, että kuolemia ja sairaalahoitoakin varmaan odotettavissa rokotetuissakin niin kuin tähänkin mennessä.
Täällä mennään jo kierroksella kolme ja joissakin maissa neljännellä ja tämä on nyt se normaali mitä rokotteilla saatiin. Vähän hassua ehkä olettaa että ne seuraavat toisivat jonkun sellaisen normaalin mitä nämä edelliset neljä eivät vielä tehneet.
Anna mennä ja luovu käytöstä. Moni voi saada rohkeutta seurata perässä! Siinä ei ole järkeä ollut missään kohtaa. Pelkkiä pöpöpesiä ovat varmasti useimmilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koronaan sairastanut, vaikka perheenjäsenkin sen sai, pidettiin silloin pientä väliä eikä korona vain tarttunut.
Kai tää pian normalisoituu. Rokotteet kuitenkin keksitty. Maskia käytän vielä ruuhkabussissa.
Rokotteiden varaan en laskis kyllä mitään ”normalisoitumista”. Tai riippuu vähän mitä normalisoitumisella tarkoittaa, jos tarkoittaa sitä että tauti poistuisi maailmasta, niin sellaista on turha näiltä rokotteilta odottaa. Eivät tuo laumasuojaa eivätkä estä tartuntoja. Vanhuksia ja sairaita (ja muita halukkaita) voi toki rokottaa tehosteilla, mutta suojan teho ja kesto tähänkin mennessä kestänyt vain kuukausia, että kuolemia ja sairaalahoitoakin varmaan odotettavissa rokotetuissakin niin kuin tähänkin mennessä.
Täällä mennään jo kierroksella kolme ja joissakin maissa neljännellä ja tämä on nyt se normaali mitä rokotteilla saatiin. Vähän hassua ehkä olettaa että ne seuraavat toisivat jonkun sellaisen normaalin mitä nämä edelliset neljä eivät vielä tehneet.
Rokotteet estävät vakavia tautimuotoja. Sekin riittää. Ja parempi tyytyä siihen kuin jatkaa ikuista maskinkäyttöä, etenkin kun eivät maskitkaan estä koronan leviämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 3 x rokotettu ja koronan tänä talvena sairastanut. En pidä maskia enää.
Uhka ei ole kohdaltasi ohi. Koronan voi saada useamman kerran.
”Uhka”🙄 Suurin osa ei ole sairastanut tästä mitään kuolemantautiversiota ja suurimmalla osalla ei siihen mitään realistista tilastollista todennäköisyyttä ole. Oman lähipiirin otanta koko pandemian ajalta: 2020 olin ravintolassa töissä ja kolme työkaveria sai (testatusti todistetun) koronan. Oireina kurkkukipu tai lievähkö parin päivän flunssa. Just näin vanhaa lukiokaveria joka kans kertoi saaneensa koronan 2020 lähes oireettomana. Nyt uudella työpaikalla korona kiertänyt, rokottamattomat työkaverit olleet, ylläriii, kohtalaisen lievässä flunssassa, makuaisti meni viikoksi myös.
Itse en vielä todistetusti ole sairastanut mutta en kyllä pelkää yhtään. En tunne ketään vaikeasti sairastanutta eikä kulaan kenet tunnen myöskään tiedä ketään. Kaikki tuntee vaan lievä/normi tapauksia. Turhaan lietsot pelkoa, ei ole mitään lietsottavaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koronaan sairastanut, vaikka perheenjäsenkin sen sai, pidettiin silloin pientä väliä eikä korona vain tarttunut.
Kai tää pian normalisoituu. Rokotteet kuitenkin keksitty. Maskia käytän vielä ruuhkabussissa.
Rokotteiden varaan en laskis kyllä mitään ”normalisoitumista”. Tai riippuu vähän mitä normalisoitumisella tarkoittaa, jos tarkoittaa sitä että tauti poistuisi maailmasta, niin sellaista on turha näiltä rokotteilta odottaa. Eivät tuo laumasuojaa eivätkä estä tartuntoja. Vanhuksia ja sairaita (ja muita halukkaita) voi toki rokottaa tehosteilla, mutta suojan teho ja kesto tähänkin mennessä kestänyt vain kuukausia, että kuolemia ja sairaalahoitoakin varmaan odotettavissa rokotetuissakin niin kuin tähänkin mennessä.
Täällä mennään jo kierroksella kolme ja joissakin maissa neljännellä ja tämä on nyt se normaali mitä rokotteilla saatiin. Vähän hassua ehkä olettaa että ne seuraavat toisivat jonkun sellaisen normaalin mitä nämä edelliset neljä eivät vielä tehneet.
Nenäsumuterokotteet on vielä kokeilematta. Niiltä odotetaan steriloivaa(=tartuntaa estävää) ja pitkäkestoista immuniteettia. Jos onnistuvat noissa, niin silloin korona voi oikeasti tukahtuakin.
Nyt käytän maskia kahdesta syystä: korona ja katupöly.
- Sydänpotilas
En tiedä olenko sairastanut, sillä en ole kertaakaan edes kotitestiä ottanut. Rokotteita en ole ottanut, enkä ota. Maskin käyttöä en ole myöskään harrastanut koko "pandemian" aikana. En kaupassa, enkä töissä. Onneksi olen töissä miesvaltaisella alalla ja vielä firmassa, jossa ei olla hysteerisiä mistään flunssasta (kiinteistöhuolto). En ole käyttänyt maskia edes seniorikansalaisten kanssa asioidessani. Jos kuolevat koronaan, niin on ainakin taas yksi vähemmän kitisemässä. En vain yksinkertaisesti suostu tähän teatteriin mukaan.
En puutu muiden maskinkäyttöön tai maskivapauteen joten oletan, ettei minunkaan maskivapauteen puututa.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä olenko sairastanut, sillä en ole kertaakaan edes kotitestiä ottanut. Rokotteita en ole ottanut, enkä ota. Maskin käyttöä en ole myöskään harrastanut koko "pandemian" aikana. En kaupassa, enkä töissä. Onneksi olen töissä miesvaltaisella alalla ja vielä firmassa, jossa ei olla hysteerisiä mistään flunssasta (kiinteistöhuolto). En ole käyttänyt maskia edes seniorikansalaisten kanssa asioidessani. Jos kuolevat koronaan, niin on ainakin taas yksi vähemmän kitisemässä. En vain yksinkertaisesti suostu tähän teatteriin mukaan.
oletpas itsekäs k-pää.
minäminäminä!

Ihan kuin virusta kiinnostaisi sun suostumuksesi 🤭
Koronaan voi sairastua jopa muutaman viikon päästä uudestaan, vähintään muutaman kuukauden. Omicron on vähän sellainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 3 x rokotettu ja koronan tänä talvena sairastanut. En pidä maskia enää.
Uhka ei ole kohdaltasi ohi. Koronan voi saada useamman kerran.
”Uhka”🙄 Suurin osa ei ole sairastanut tästä mitään kuolemantautiversiota ja suurimmalla osalla ei siihen mitään realistista tilastollista todennäköisyyttä ole. Oman lähipiirin otanta koko pandemian ajalta: 2020 olin ravintolassa töissä ja kolme työkaveria sai (testatusti todistetun) koronan. Oireina kurkkukipu tai lievähkö parin päivän flunssa. Just näin vanhaa lukiokaveria joka kans kertoi saaneensa koronan 2020 lähes oireettomana. Nyt uudella työpaikalla korona kiertänyt, rokottamattomat työkaverit olleet, ylläriii, kohtalaisen lievässä flunssassa, makuaisti meni viikoksi myös.
Itse en vielä todistetusti ole sairastanut mutta en kyllä pelkää yhtään. En tunne ketään vaikeasti sairastanutta eikä kulaan kenet tunnen myöskään tiedä ketään. Kaikki tuntee vaan lievä/normi tapauksia. Turhaan lietsot pelkoa, ei ole mitään lietsottavaa
Onhan tuo "uhka" todellinen vaikkei oisikaan todennäköinen.
Jotkut ei vieläkään ymmärrä, että koronaan voi sairastua useamman kerran, ja sairastettuaan koronan itse luopuu maskeista, turvaväleistä ja hygienista. Suurin osa tuon tietää kyllä. Mutta tuokin eka kirjottaja tuossa oli maskista luopumassa, koska oli sairastanut koronan jo.
-eri
Koronaan sairastuminen johtuu ihan siitä, että ei ole vielä sairastanut sitä. Tavallaan oma vika.
Noin 1000 sairaalassa ja 30 kuolee päivässä. Lievä?
Uhka ei ole kohdaltasi ohi. Koronan voi saada useamman kerran.