Lue keskustelun säännöt.
En voi koskaan olla äiti koska joutuisin muuttamaan kaiken itsessäni ja elämässäni
12.04.2022 |
Elämäni suurimmat nautinnot ovat harrastukset, ystävät, puoliso, työ, luksus ja matkailu.
En voisi heittää puolison kanssa huolettomasti epäkorrekteja vitsejä ettei lapsi kuule niitä. En voisi höpsötellä miehen kanssa (esim leikkiä ruualla tai nahistella), koska pitäisi olla esimerkkinä lapselle. Meillä ei jäisi tarpeeksi kahdenkeskistä laatuaikaa josta nautimme kovasti.
En voisi katsoa lempiohjelmiani, koska ne eivät ole soveliaita lapsen silmille. En voisi lukea kirjaa kylvyssä.
En voisi nukkua pitkään, en ottaa pitkiä kuumia suihkuja, en keskittyä rauhassa meikkaamaan kuunnellen musiikkia.
En voi tehdä kavereiden kanssa extempore juttuja lyhyellä varoitusajalla, esim lähteä yön yli telttailemaan tai naapurikaupunkiin teatteriin jääden sinne yöksi. En voisi kavereiden kanssa kyläillessäni puhua asioista vapaasti jos lapsi on mukana. Meillä on usein myös kutsuja kotona.
Meillä on kotona paljon kalliita särkyviä tavaroita, teräviä kulmia ja herkkiä materiaaleja. Rakastan siistiä kotia mutta vihaan siivoamista. En sietäisi tahmaisuutta ja lattialla lojuvia leluja enkä jaksaisi kulkea perässä rätti kädessä.
Työ on intohimoni. Työtunnit ovat erittäin vaihtelevia ja työmäärät ennalta-arvaamattomia. En voisi tehdä työtäni kovin hyvin (luovan alan yrittäjä) jos en saisi vapaa-ajalla palautua kunnolla. Ilman hyviä yöunia mistään ei tule mitään. Työni on vaativaa ja antoisaa. Siihen sisältyy myös kosteita iltamia ja matkustelua.
Rakastan luksusta. Hienoja ravintoloita, teatteri-iltoja, oopperaa, koruja, designia jne. Näihin ei olisi perheellisenä samalla tavalla aikaa eikä rahaa.
Matkailemme paljon. Varsinkin nyt vähemmän matkailleena odotan sitä entistä enemmän, että pääsemme mieheni kanssa taas hämyisille jazz clubeille, torimarkkinoille ja suurille festivaaleille maailmalla.
Ikä alkaa lähestyä neljääkymppiä ja aiomme antaa lapsijunan mennä. Nytkin sauna päällä, jonka jälkeen takkaan tuli, musiikkia, juustoja, lasillinen viiniä, keskustelua ja elämästä nauttimista.
Monesti kuulee, että lapset ovat elämän suola ja lapsettoman ihmisen elämä on jollain tapaa tyhjää sekä merkityksetöntä. Ajatellaan, että lapsettomia kiinnostaa vain kapakat ja krapulassa makaaminen kuten monia heitä itseään ennen lapsia. Oltaisiin jotenkin jääty muka aikuistumatta. Esimerkiksi itselläni ei ole useinkaan tarvetta juoda yhtä-kahta lasillista enempää, koska elämäni on leppoisaa, eikä minun tarvitse ”nollata” koskaan.
Usein myös kuulee sitä, että onhan sillä lapsella myös isä. No onhan sillä, tosin se isä sattuu olemaan juuri se henkilö, jonka kanssa haluaisi nimenomaan tehdä erilaisia asioita. Kaveri ei korvaa puolisoa, eikä kaikkea tee mieli tehdä yksinkään. Isovanhemmat eivät meidän tapauksessamme ole vaihtoehto.
Kommentit (405)
Vierailija kirjoitti:
Jos elää samalla tavalla kuten ap ja tekee lapsia muuttamatta mitään, se on lasun paikka.
Jos lapsille on hankittu hoitaja silloin kuin vanhemmat tekevät omia asioitaan niin mikä lasun paikka se silloin on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi muuten yleensä (tai ainakin tällä palstalla :D) ajatellaan, että ihmiset jotka eivät ole hankkineet lapsia, olisivat jotenkin lapsellisia, itsekkäitä ja henkisesti epäkypsiä?
Miksi ihmisen henkinen kehitys pysähtyisi, jos ei hanki lapsia? Minkä takia vain lapsen hankkineet kypsyisivät henkisesti? Minusta aivan hassu kuvitelma. Jos ei ihmisellä ole lasta/lapsia kasvatettavana, niin eikö hänelle silloin nimenomaan ole paljon aikaa ajatella ja pohdiskella, kokea asioita?
Ehkä täällä ihmetellään sitä, että miten lapseton voi tietää lapsiperhearjen. Aika monesti kun entunnista lapsettomien kuvailua arjestani. Itse muistan kyllä oikein hyvin sinkkuajan, ajan kun olimme mieheni kanssa lapsettomia - olen kokenut sen kaiken.
Olet kokenut sinkkuajan ja ajan kun olitte miehesi kanssa lapsettomia.
Sen sijaan ET ole kokenut lapsetonta parisuhdetta tai sinkkuaikaa kypsemmällä iällä, etkä siten voi tietää niiden monimuotoisuudesta tai rikkaudesta yhtään mitään.
Kommenttisi että ”muistat sinkkuajan” kuvaa hyvin tuota kehittymätöntä ajattelutapaasi, jossa kuvittelet, että se keskenkasvuisten parisuhde, jossa olet alkanut tehdä lapsia, ei ilman lapsia olisi koko ajan matkan varrella syventynyt ja muuttanut muotoaan.
Kuten muutamat muutkin täällä ovat havainnoineet, moni perheellinen ei pysty ymmärtämään lapsettoman lähes rajattomia mahdollisuuksia itsensä ja parisuhteensa kehittämiseen.
Nuo on kyllä kivoja asioita ja hyvä että olet löytänyt itsellesi sopivan ratkaisun.
Näet silti lapsen (tekstisi perusteella) vain rasitteena. Lasta suunniteltaessa ei tavallaan voi ajatella plussia ja miinuksia, koska miinuksia tulee tietysti enemmän listaan. Niinkuin näet. On hankala määritellä sen plussan kokoa, jonka lapsi tuo tullessaan. Eli loppupeleissä ainoa kysymys jonka voi kysyä itseltään on, että haluaako lapsia vai ei? Ja edetä sen mukaan. Listat ovat turhia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhut niin kuin lapset olisivat aina pieniä. Se on se kaikista lyhkäsin aika ihmisen elämässä.
Meidän lapset ovat 12 ja 14v. Esim. Juuri tänään oltiin miehen kanssa saunassa kahdestaan jonka jälkeen otimme viinilasilliset.
Ihan sama myös valitseeko lapset tai lapsettomuuden, aina voi katua valintaansa tai jossitella asioita.
Tämä. Mieluummin kadun yhdessä lapsen kanssa että tein hänet kärsimykseen ja kuolemaan, kuin vain yksinäni sitä etten lisääntynyt. Tulevaa kun ei voi tietää ja joutuu siksi uhkapelaamaan.
Etkö viihdy itsesi kanssa? Etkö osaa nauttia elämästäsi omin neuvoin? Miten parisuhde voi?
Viihdyn. Siinäpä tavoite kaikille jotka harkitsevat toisen tekemistä viihdykkeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Istun bussissa ja katson vanhempaa lapsensa kanssa. Jatkuvaa höösäämistä, ohjaamista ja hoputtamista. Näyttää todella stressaavalta. Kohta joku varmaan sanoo, että bussimatkat eivät eroa lapsen kanssa mitenkään. Itse istun kuulokkeet korvissa kuunnellen musiikkia tai podcastia ja katselen ikkunasta ulos. Siinä olisi lapset jääneet pysäkille, unohtuneet bussiin tai kirkuisivat ovien väliin jääneenä.
Minä matkustin 10 v kanssa pitkän bussimatkan ja yhtään en höösännyt mitään. Päinvastoin, hän on todella skarppi muksu, hän ohjasi minut heti oikealle laiturille oikeaan aikaan.
P.s. lapsi ei ole aina sen 2 v.
Itse asiassa olen huolissani, jos sinun lapsesi pitää pitää huolta sinusta ja hänen pitää käyttäytyä skarpisti kuin aikuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Istun bussissa ja katson vanhempaa lapsensa kanssa. Jatkuvaa höösäämistä, ohjaamista ja hoputtamista. Näyttää todella stressaavalta. Kohta joku varmaan sanoo, että bussimatkat eivät eroa lapsen kanssa mitenkään. Itse istun kuulokkeet korvissa kuunnellen musiikkia tai podcastia ja katselen ikkunasta ulos. Siinä olisi lapset jääneet pysäkille, unohtuneet bussiin tai kirkuisivat ovien väliin jääneenä.
Minä matkustin 10 v kanssa pitkän bussimatkan ja yhtään en höösännyt mitään. Päinvastoin, hän on todella skarppi muksu, hän ohjasi minut heti oikealle laiturille oikeaan aikaan.
P.s. lapsi ei ole aina sen 2 v.
Itse asiassa olen huolissani, jos sinun lapsesi pitää pitää huolta sinusta ja hänen pitää käyttäytyä skarpisti kuin aikuinen.
No hidastaahan se muiden jälkien siivoaminen ja suorittavan kotityön tekeminen omaa kehittymistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos elää samalla tavalla kuten ap ja tekee lapsia muuttamatta mitään, se on lasun paikka.
Jos lapsille on hankittu hoitaja silloin kuin vanhemmat tekevät omia asioitaan niin mikä lasun paikka se silloin on?
Päiväksi päiväkotiin ja illaksi lastenhoitaja. Lapsi jää tämän tästä pitkiksi ajoiksi hoitoon kun vanhemmat matkustelevat. Useita kertoja viikossa vanhemmat ovat yötä pois tai nukkuvat myöhään. Paremmissa piireissä lastenhoitajat kasvattavat lapset. Ihanteellista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi muuten yleensä (tai ainakin tällä palstalla :D) ajatellaan, että ihmiset jotka eivät ole hankkineet lapsia, olisivat jotenkin lapsellisia, itsekkäitä ja henkisesti epäkypsiä?
Miksi ihmisen henkinen kehitys pysähtyisi, jos ei hanki lapsia? Minkä takia vain lapsen hankkineet kypsyisivät henkisesti? Minusta aivan hassu kuvitelma. Jos ei ihmisellä ole lasta/lapsia kasvatettavana, niin eikö hänelle silloin nimenomaan ole paljon aikaa ajatella ja pohdiskella, kokea asioita?
Ehkä täällä ihmetellään sitä, että miten lapseton voi tietää lapsiperhearjen. Aika monesti kun entunnista lapsettomien kuvailua arjestani. Itse muistan kyllä oikein hyvin sinkkuajan, ajan kun olimme mieheni kanssa lapsettomia - olen kokenut sen kaiken.
Olet kokenut sinkkuajan ja ajan kun olitte miehesi kanssa lapsettomia.
Sen sijaan ET ole kokenut lapsetonta parisuhdetta tai sinkkuaikaa kypsemmällä iällä, etkä siten voi tietää niiden monimuotoisuudesta tai rikkaudesta yhtään mitään.
Kommenttisi että ”muistat sinkkuajan” kuvaa hyvin tuota kehittymätöntä ajattelutapaasi, jossa kuvittelet, että se keskenkasvuisten parisuhde, jossa olet alkanut tehdä lapsia, ei ilman lapsia olisi koko ajan matkan varrella syventynyt ja muuttanut muotoaan.
Kuten muutamat muutkin täällä ovat havainnoineet, moni perheellinen ei pysty ymmärtämään lapsettoman lähes rajattomia mahdollisuuksia itsensä ja parisuhteensa kehittämiseen.
Minä tein lapseni 42 -vuotiaana, mies on pari vuotta vanhempi. Tuli keski-ikäisen kypsää parisuhdetta vietettyä ihan reilusti. Suoraan sanottuna se maho runkkaaminen jonkun taidegallerioiden avajaisissa ja perjantai-illan kynttiläillallisilla on aika tympäisevää pidemmän päälle. Lapsi tuo iloa ja energiaa elämään ihan toisella tavalla ja niitä ulottuvuuksia kehittää itseään.
Vierailija kirjoitti:
Faktaha on se, että ne ihmiset, jotka ihan aidosti onnellisia ilman lapsia ovat parhaassa asemassa. Ei riippuvuuksia mistään tai kenestäkään, jos ei elämä menekkään lasten kanssa suunnitelmien mukaan. Monien lapsiperheiden on hirveän vaikea käsittää, että lapseton ja jopa sinkku voi olla yhtä onnellinen ja jopa onnellisempi kuin perheellinen tyyppi. Monet jopa säälinyt mua, kun ei lapsia. Kunpa vaan tietäisivätkin, että kuin onnellinen miehenä olen. Se, että itse ei koe elämää onnelliseksi ilman lapsia tarkoita sitä, että kaikkien onnellisuus on siitä kiinni. Joillekin ne lapset kuitenkin on elämän onnellisuuden edellytys. Lehdissäkin vähän hymyilyttää nämä tekstit, jossa nainen kokee olevansa aito oikea nainen synnytyksen/äitiyden jälkeen. Tulee vaan hirveä myötähäpeä ja sääli kyseistä ihmistä kohtaan, että millaisiin ulkoisiin asioiden varaan sitä onnellisuutensa rakentaa.
Mihin "ulkoisiin" asioihin? 😀 Millä tavalla äitiys/synnytys on ulkoinen asia? Nyt en oikein ymmärrä tuota.. Kyseessä on merkityksellisin ihmissuhde.
Onnellisuudesta olen pitkälti samaa mieltä. Ihminen voi olla täysin onnellinen ilman jälkeläisiä ja onneton vanhempana.
Mutta on hyvä muistaa, että se pätkä elämästä kun lapsi on riippuvainen vanhemmastaan, on loppujen lopuksi hyvin hyvin lyhyt aika. Ainutlaatuinen, raskas, mutta voi -niin lyhyt! Liian lyhyt. Lapsiperheellinen elää sitä vapaata elämäänsä vuosikymmeniä joka tapauksessa.
Tämä kaikki siis, jos asiat menee ns. normaalisti. En näe mitään järkeä alkaa spekuloimaan kaikella mikä menee pieleen, sillä samaahan voisi sitten tehdä lapsettomien kohdallakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut lapselliset ovat kommentoineet, että ”minun lapseni on niin fiksu, että hän ei ole huutanut koskaan koliikkia, hänellä ei ole ollut koskaan uhmaikää, joten ei ole koskaan huutanut eikä kiukutellut. Hän on aina ollut hiljaa ravintolassa ja matkoilla ollaan voitu olla ihan niin kuin häntä ei olisikaan ollut mukana, koska hän on niin fiksu ja osaa käyttäytyä kuin aikuinen.”
Tämä siis erittäin karrikoidusti kirjoitettu.
Mutta fakta on, että lapsi on lapsi normaaleine kiukutteluineen päivineen. Todella epänormaalia olisi, jos lapsi käyttäyisi aikuisen tavoin. Joten ymmärrän hyvin, jos ei halua joku ei halua kuunnella kiukkuitkuja ja myöhemmin teiniangsteja, vaan mieluummin haluaa olla rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faktaha on se, että ne ihmiset, jotka ihan aidosti onnellisia ilman lapsia ovat parhaassa asemassa. Ei riippuvuuksia mistään tai kenestäkään, jos ei elämä menekkään lasten kanssa suunnitelmien mukaan. Monien lapsiperheiden on hirveän vaikea käsittää, että lapseton ja jopa sinkku voi olla yhtä onnellinen ja jopa onnellisempi kuin perheellinen tyyppi. Monet jopa säälinyt mua, kun ei lapsia. Kunpa vaan tietäisivätkin, että kuin onnellinen miehenä olen. Se, että itse ei koe elämää onnelliseksi ilman lapsia tarkoita sitä, että kaikkien onnellisuus on siitä kiinni. Joillekin ne lapset kuitenkin on elämän onnellisuuden edellytys. Lehdissäkin vähän hymyilyttää nämä tekstit, jossa nainen kokee olevansa aito oikea nainen synnytyksen/äitiyden jälkeen. Tulee vaan hirveä myötähäpeä ja sääli kyseistä ihmistä kohtaan, että millaisiin ulkoisiin asioiden varaan sitä onnellisuutensa rakentaa.
Mihin "ulkoisiin" asioihin? 😀 Millä tavalla äitiys/synnytys on ulkoinen asia? Nyt en oikein ymmärrä tuota.. Kyseessä on merkityksellisin ihmissuhde.
Onnellisuudesta olen pitkälti samaa mieltä. Ihminen voi olla täysin onnellinen ilman jälkeläisiä ja onneton vanhempana.
Mutta on hyvä muistaa, että se pätkä elämästä kun lapsi on riippuvainen vanhemmastaan, on loppujen lopuksi hyvin hyvin lyhyt aika. Ainutlaatuinen, raskas, mutta voi -niin lyhyt! Liian lyhyt. Lapsiperheellinen elää sitä vapaata elämäänsä vuosikymmeniä joka tapauksessa.
Tämä kaikki siis, jos asiat menee ns. normaalisti. En näe mitään järkeä alkaa spekuloimaan kaikella mikä menee pieleen, sillä samaahan voisi sitten tehdä lapsettomien kohdallakin.
Lapsi ei ole jatkeesi vaan erillinen ihminen, joka odottaa pääsevänsä omaan elämäänsä ja omaan kotiinsa pois sinun kodistasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihme lällättelyä lasten vanhemmilta. Kun lapset ovat kotona, niin niistä on aina jotain vaivaa. Sori.
Itse olen 40v ja olen tehnyt tässä sen "pallojalassa" -ajan niitä asioita, jotka ovat kehittäneet minua eteenpäin asioissa X. Ilman sitä aikaa, en olisi niissä asioissa niin hyvä ja enkä edistynyt. Karu tosiasia. Mun anti maailmalle on jotain muuta kuin kopioida itseäni, ja ajatella, että lapsesta tulisi joku syöpälääkäri ja syövän parantaja. Juu ei.
Joten minun kohdalla todellakaan ei päde se laulu, että "lapset ova hetken pieniä, ja minähän olen tässä voittaja kun nyt minulla on tämmöinen 18v kokoomusnuori hyvillä tuloilla ja taas saan nauttia viini-illoista".
ps. en pidä viinistä. Ei ole mun juttu. Se-kään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Istun bussissa ja katson vanhempaa lapsensa kanssa. Jatkuvaa höösäämistä, ohjaamista ja hoputtamista. Näyttää todella stressaavalta. Kohta joku varmaan sanoo, että bussimatkat eivät eroa lapsen kanssa mitenkään. Itse istun kuulokkeet korvissa kuunnellen musiikkia tai podcastia ja katselen ikkunasta ulos. Siinä olisi lapset jääneet pysäkille, unohtuneet bussiin tai kirkuisivat ovien väliin jääneenä.
Minä matkustin 10 v kanssa pitkän bussimatkan ja yhtään en höösännyt mitään. Päinvastoin, hän on todella skarppi muksu, hän ohjasi minut heti oikealle laiturille oikeaan aikaan.
P.s. lapsi ei ole aina sen 2 v.
Itse asiassa olen huolissani, jos sinun lapsesi pitää pitää huolta sinusta ja hänen pitää käyttäytyä skarpisti kuin aikuinen.
Mikä ongelma sulla on? Ihan oikeesti. Jos täällä lukee näitä velojen kommentteja vs. perheellisten, niin kummalla rakentavampi ote ja kummat aukoo jatkuvasti päätä.
Että niin onnellista sakkia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotkut lapselliset ovat kommentoineet, että ”minun lapseni on niin fiksu, että hän ei ole huutanut koskaan koliikkia, hänellä ei ole ollut koskaan uhmaikää, joten ei ole koskaan huutanut eikä kiukutellut. Hän on aina ollut hiljaa ravintolassa ja matkoilla ollaan voitu olla ihan niin kuin häntä ei olisikaan ollut mukana, koska hän on niin fiksu ja osaa käyttäytyä kuin aikuinen.”
Tämä siis erittäin karrikoidusti kirjoitettu.
Mutta fakta on, että lapsi on lapsi normaaleine kiukutteluineen päivineen. Todella epänormaalia olisi, jos lapsi käyttäyisi aikuisen tavoin. Joten ymmärrän hyvin, jos ei halua joku ei halua kuunnella kiukkuitkuja ja myöhemmin teiniangsteja, vaan mieluummin haluaa olla rauhassa.
Ja näissäkin se ihanteellinen lapsi on mahdollisimman vähän olemassa. Sitä parempi lapsi mitä vähemmän tuottaa vaivaa. Minusta on tekopyhää sitten paheksua kun joku tekee ratkaisun, missä lapsi ei ole lainkaan olemassa eikä tuota lainkaan vaivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faktaha on se, että ne ihmiset, jotka ihan aidosti onnellisia ilman lapsia ovat parhaassa asemassa. Ei riippuvuuksia mistään tai kenestäkään, jos ei elämä menekkään lasten kanssa suunnitelmien mukaan. Monien lapsiperheiden on hirveän vaikea käsittää, että lapseton ja jopa sinkku voi olla yhtä onnellinen ja jopa onnellisempi kuin perheellinen tyyppi. Monet jopa säälinyt mua, kun ei lapsia. Kunpa vaan tietäisivätkin, että kuin onnellinen miehenä olen. Se, että itse ei koe elämää onnelliseksi ilman lapsia tarkoita sitä, että kaikkien onnellisuus on siitä kiinni. Joillekin ne lapset kuitenkin on elämän onnellisuuden edellytys. Lehdissäkin vähän hymyilyttää nämä tekstit, jossa nainen kokee olevansa aito oikea nainen synnytyksen/äitiyden jälkeen. Tulee vaan hirveä myötähäpeä ja sääli kyseistä ihmistä kohtaan, että millaisiin ulkoisiin asioiden varaan sitä onnellisuutensa rakentaa.
Mihin "ulkoisiin" asioihin? 😀 Millä tavalla äitiys/synnytys on ulkoinen asia? Nyt en oikein ymmärrä tuota.. Kyseessä on merkityksellisin ihmissuhde.
Onnellisuudesta olen pitkälti samaa mieltä. Ihminen voi olla täysin onnellinen ilman jälkeläisiä ja onneton vanhempana.
Mutta on hyvä muistaa, että se pätkä elämästä kun lapsi on riippuvainen vanhemmastaan, on loppujen lopuksi hyvin hyvin lyhyt aika. Ainutlaatuinen, raskas, mutta voi -niin lyhyt! Liian lyhyt. Lapsiperheellinen elää sitä vapaata elämäänsä vuosikymmeniä joka tapauksessa.
Tämä kaikki siis, jos asiat menee ns. normaalisti. En näe mitään järkeä alkaa spekuloimaan kaikella mikä menee pieleen, sillä samaahan voisi sitten tehdä lapsettomien kohdallakin.
Lapsi ei ole jatkeesi vaan erillinen ihminen, joka odottaa pääsevänsä omaan elämäänsä ja omaan kotiinsa pois sinun kodistasi.
Ei olekaan. Enkä mitään tuollaista sanonutkaan missään vaiheessa. Totta kai tuen itsenäistymisessä kaikin tavoin.
Miksi et osaa keskustella asiallisesti?
Vierailija kirjoitti:
Jotkut lapselliset ovat kommentoineet, että ”minun lapseni on niin fiksu, että hän ei ole huutanut koskaan koliikkia, hänellä ei ole ollut koskaan uhmaikää, joten ei ole koskaan huutanut eikä kiukutellut. Hän on aina ollut hiljaa ravintolassa ja matkoilla ollaan voitu olla ihan niin kuin häntä ei olisikaan ollut mukana, koska hän on niin fiksu ja osaa käyttäytyä kuin aikuinen.”
Tämä siis erittäin karrikoidusti kirjoitettu.
Mutta fakta on, että lapsi on lapsi normaaleine kiukutteluineen päivineen. Todella epänormaalia olisi, jos lapsi käyttäyisi aikuisen tavoin. Joten ymmärrän hyvin, jos ei halua joku ei halua kuunnella kiukkuitkuja ja myöhemmin teiniangsteja, vaan mieluummin haluaa olla rauhassa.
Muistan lapsuudesta kuinka meidän emät lesoilivat suu vaahdossa lasten saavutuksilla toisilleen, ei koskaan omillaan 🤮🤮🤮
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi muuten yleensä (tai ainakin tällä palstalla :D) ajatellaan, että ihmiset jotka eivät ole hankkineet lapsia, olisivat jotenkin lapsellisia, itsekkäitä ja henkisesti epäkypsiä?
Miksi ihmisen henkinen kehitys pysähtyisi, jos ei hanki lapsia? Minkä takia vain lapsen hankkineet kypsyisivät henkisesti? Minusta aivan hassu kuvitelma. Jos ei ihmisellä ole lasta/lapsia kasvatettavana, niin eikö hänelle silloin nimenomaan ole paljon aikaa ajatella ja pohdiskella, kokea asioita?
Ehkä täällä ihmetellään sitä, että miten lapseton voi tietää lapsiperhearjen. Aika monesti kun entunnista lapsettomien kuvailua arjestani. Itse muistan kyllä oikein hyvin sinkkuajan, ajan kun olimme mieheni kanssa lapsettomia - olen kokenut sen kaiken.
Olet kokenut sinkkuajan ja ajan kun olitte miehesi kanssa lapsettomia.
Sen sijaan ET ole kokenut lapsetonta parisuhdetta tai sinkkuaikaa kypsemmällä iällä, etkä siten voi tietää niiden monimuotoisuudesta tai rikkaudesta yhtään mitään.
Kommenttisi että ”muistat sinkkuajan” kuvaa hyvin tuota kehittymätöntä ajattelutapaasi, jossa kuvittelet, että se keskenkasvuisten parisuhde, jossa olet alkanut tehdä lapsia, ei ilman lapsia olisi koko ajan matkan varrella syventynyt ja muuttanut muotoaan.
Kuten muutamat muutkin täällä ovat havainnoineet, moni perheellinen ei pysty ymmärtämään lapsettoman lähes rajattomia mahdollisuuksia itsensä ja parisuhteensa kehittämiseen.
En käsitä tätä, että lapsellisten parisuhde ei voi muka syventyä ja kehittyä tai vanhempi ei voi kehittyä, kun on lapsia. Nykyään lapsia myös saadaan aika vanhoinakin, joten takana voi olla vaikka 20 vuotta parisuhdetta kahdestaan. Ja kun lapsia saadaan, niin se parisuhde siinä edelleen voi jatkua ja kehittyä. Ja aina tulee hetki, jolloin sitä taas ollaan kahdestaan jopa useita vuosikymmeniä, jolloin se parisuhde voi kehittyä ja syventyä. Ja kyllä sitä voisi uskoakin, kun on yhdessä saanut ja kasvattanut uusia ihmisen alkuja, että se muuttaa parisuhdetta ja tuo siihen paljon lisää. Oppii uusia puolia toisesta.
En ymmärrä tätä, että toisia tulee vähätellä. Jokainen tekee päätöksensä, mutta on turha kuvitella, että tietää toisten parisuhteista tai perheistä, eikä sitä voi tietää, millaista elämä olisi ilman tai kanssa, jos olisi tehnyt toisenlaiset valinnat. Toivottavasti vain on lopulta tyytyväinen siihen, miten asiat ovat menneet.
Vierailija kirjoitti:
ihme lällättelyä lasten vanhemmilta. Kun lapset ovat kotona, niin niistä on aina jotain vaivaa. Sori.
Itse olen 40v ja olen tehnyt tässä sen "pallojalassa" -ajan niitä asioita, jotka ovat kehittäneet minua eteenpäin asioissa X. Ilman sitä aikaa, en olisi niissä asioissa niin hyvä ja enkä edistynyt. Karu tosiasia. Mun anti maailmalle on jotain muuta kuin kopioida itseäni, ja ajatella, että lapsesta tulisi joku syöpälääkäri ja syövän parantaja. Juu ei.
Joten minun kohdalla todellakaan ei päde se laulu, että "lapset ova hetken pieniä, ja minähän olen tässä voittaja kun nyt minulla on tämmöinen 18v kokoomusnuori hyvillä tuloilla ja taas saan nauttia viini-illoista".
ps. en pidä viinistä. Ei ole mun juttu. Se-kään.
Minä olen 48. Mulla on akateeminen ura ja varallisuuttakin ihan kivasti. Monessa harrastuksessa olen todella hyvä ja edistynyt. On mulla silti lapsi. Aika monella menestyneellä ihmisellä on lapsia ja ei se niiden menoa ole hidastanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faktaha on se, että ne ihmiset, jotka ihan aidosti onnellisia ilman lapsia ovat parhaassa asemassa. Ei riippuvuuksia mistään tai kenestäkään, jos ei elämä menekkään lasten kanssa suunnitelmien mukaan. Monien lapsiperheiden on hirveän vaikea käsittää, että lapseton ja jopa sinkku voi olla yhtä onnellinen ja jopa onnellisempi kuin perheellinen tyyppi. Monet jopa säälinyt mua, kun ei lapsia. Kunpa vaan tietäisivätkin, että kuin onnellinen miehenä olen. Se, että itse ei koe elämää onnelliseksi ilman lapsia tarkoita sitä, että kaikkien onnellisuus on siitä kiinni. Joillekin ne lapset kuitenkin on elämän onnellisuuden edellytys. Lehdissäkin vähän hymyilyttää nämä tekstit, jossa nainen kokee olevansa aito oikea nainen synnytyksen/äitiyden jälkeen. Tulee vaan hirveä myötähäpeä ja sääli kyseistä ihmistä kohtaan, että millaisiin ulkoisiin asioiden varaan sitä onnellisuutensa rakentaa.
Mihin "ulkoisiin" asioihin? 😀 Millä tavalla äitiys/synnytys on ulkoinen asia? Nyt en oikein ymmärrä tuota.. Kyseessä on merkityksellisin ihmissuhde.
Onnellisuudesta olen pitkälti samaa mieltä. Ihminen voi olla täysin onnellinen ilman jälkeläisiä ja onneton vanhempana.
Mutta on hyvä muistaa, että se pätkä elämästä kun lapsi on riippuvainen vanhemmastaan, on loppujen lopuksi hyvin hyvin lyhyt aika. Ainutlaatuinen, raskas, mutta voi -niin lyhyt! Liian lyhyt. Lapsiperheellinen elää sitä vapaata elämäänsä vuosikymmeniä joka tapauksessa.
Tämä kaikki siis, jos asiat menee ns. normaalisti. En näe mitään järkeä alkaa spekuloimaan kaikella mikä menee pieleen, sillä samaahan voisi sitten tehdä lapsettomien kohdallakin.
Lapsi ei ole jatkeesi vaan erillinen ihminen, joka odottaa pääsevänsä omaan elämäänsä ja omaan kotiinsa pois sinun kodistasi.
Ei olekaan. Enkä mitään tuollaista sanonutkaan missään vaiheessa. Totta kai tuen itsenäistymisessä kaikin tavoin.
Miksi et osaa keskustella asiallisesti?
Mikä tuossa olisi epäasiallista? En ole sanonut mitään epäasiallista missään vaiheessa.
Etkö viihdy itsesi kanssa? Etkö osaa nauttia elämästäsi omin neuvoin? Miten parisuhde voi?