Mitä järkeä EU:n ruoka-apuna annettavissa 40 € lahjakorteissa on?
EU:n ruoka-apu on ollut jo pitkään katkolla. Kun uudistus saadaan lopulta maaliin, köyhille jaetaan ruuan sijasta 40 € arvoisia lahjakortteja, joilla saa ostaa kaupasta mitä tahansa paitsi viinaa, tupakkaa ja ehkä jotain muutakin.
Uudistus on tietysti hyvä mm. keliaakikoille, huonosti liikkuville vanhuksille joiden oli hankala hakea painavia jauhokasseja toiselta puolelta kaupunkia, ja monelle muulle, jotka osaa käyttää rahaa järkevästi. Mutta entä muut? Tällainen lahjakortti on varmasti helppo vaihtaa rahaksi tai sillä voi ostaa vaikka pelkkää karkkia tai jotain vielä turhempaa. Lisäksi se täytyy edelleen käydä hakemassa tietystä paikasta tiettyyn aikaan, mikä rajaa hakijoiden joukosta pois monia joille ylimääräinen raha tulisi tarpeeseen (esim. matala-alalla työskentelevä yh, jolle voi jäädä töissäkäymisestä aiheutuvien kulujen jälkeen vähemmän käteen kuin tukien varassa eläville). Mitä järkeä tällaisessa kömpelössä lahjakorttisysteemissä siis on? Miksei ennemmin korotettaisi perusturvaa, jolloin siitä hyötyisi kaikki eikä pelkästään ne, jotka tietää lahjakorteista ja pystyy hakemaan niitä?
Kommentit (96)
Minä olenkin jo pitkään ihmetellyt miksi ei näiden ruokakassien sijasta anneta lahjakortteja, joilla voi itse ostaa ruokaa ja vaikka välttämättömiä hygieniatuotteita kaupasta. Minä muuttaisin osan rahana maksettavasta toimeentulotuestakin lahjakorteiksi ruokakauppaan ja näin varmistettaisiin, että ainakin suurin osa tuesta menee juuri siihen mihin se on tarkoitettu. Ainahan voi mitä tahansa tukia väärinkäyttää kuten vaihtaa vaikka ruokalahjakortteja viinaan tai tupakkaan, mutta se riski on otettava. Kun suoranaista rahaa maksetaan pankkitilille ihmiset tottuvat liian helposti siihen, että oman harkinnan mukaan käytettävää rahaa on helppo saada ilman vastikettakin. Joku voi kokea lahjakortilla maksamisen ruokakaupassa hävettävänä asiana, mutta siinäkin on omat hyvät puolensa kuten vaikka se, että häpeää kokeva ihminen alkaa itse enemmän aktiiviseksi elantonsa hankkimiseksi.
Vierailija kirjoitti:

Tai sitten lahjakortilla maksamisesta koettu häpeä lannistaa ja köyhä mieltää itsensä entistä enemmän kakkosluokan kansalaiseksi, joka ei kuulu ns. kunnon kansalaisten joukkoon. Lahjakortin hakemiseen kuluva aika ja vaiva voi olla pois työnhausta, itsensä kehittämisestä tai jostain muusta josta voisi olla ihan oikeasti hyötyä.
Saako matalapalkka työntekijä lahjakortteja
Eiköhän noissa ole joku tuoterajoitus. Jopq S-ryhmällä on tuoterajoitettuja lahjakortteja, joista on poissuljettu ainakin tupakkatuotteet ja alkoholi. Vaikea uskoa, että noilla EU-korteilla voisi ostaa niitä.
Noita jaettiin aikanaan eräästä paikasta. Juopot vaihtoi ne rahaksi ja marssi Alkoon. Tämä on täyttä totta.

Mikä ihmeen "lahjakortilla maksamisesta koettu häpeä"? Minä olen saanut lahjakortteja mm. kyselyihin vastaamisesta, enkä ole kokenut niistä minkäänlaista häpeää. Miksi lahjakortista pitäisi tuntea häpeää?

Ruokakasseja on jaettu siksi, ettei ylijäämäruoka menisi hukkaan.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän noissa ole joku tuoterajoitus. Jopq S-ryhmällä on tuoterajoitettuja lahjakortteja, joista on poissuljettu ainakin tupakkatuotteet ja alkoholi. Vaikea uskoa, että noilla EU-korteilla voisi ostaa niitä.
Luitko aloitusviestiä? Viina, tupakka ja vastaavat on rajattu pois, mutta muuten saa ostaa ihan mitä mieli tekee. Ei tarvitse ostaa terveellistä ja halpaa ruokaa vaan voi herkutella siian mädillä tai ostaa vaikka kaupan kalleinta silmänympärysvoidetta koko rahalla.
Pitäisi kuulua kotiinkuljetus tuohon lahjakorttiin, niin voisi tehdä ostokset kotoa käsin...
Vierailija kirjoitti:
Joku voi kokea lahjakortilla maksamisen ruokakaupassa hävettävänä asiana, mutta siinäkin on omat hyvät puolensa kuten vaikka se, että häpeää kokeva ihminen alkaa itse enemmän aktiiviseksi elantonsa hankkimiseksi.
Kuinka te jaksatte tätä jatkuvaa pienituloisten vihaa? Ei ole oma elämänne kyllä millään tavalla tasapainossa, vaikka kaikesta erinomaisuudestanne huolimatta olette noin loputtoman katkeria ihmisille, joilla menee huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Saako matalapalkka työntekijä lahjakortteja
Ei saa. Ryhdy työttömäksi, niin sinullakin menee paremmin.

Kannattaa. Kaikki kulut maksetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olenkin jo pitkään ihmetellyt miksi ei näiden ruokakassien sijasta anneta lahjakortteja, joilla voi itse ostaa ruokaa ja vaikka välttämättömiä hygieniatuotteita kaupasta. Minä muuttaisin osan rahana maksettavasta toimeentulotuestakin lahjakorteiksi ruokakauppaan ja näin varmistettaisiin, että ainakin suurin osa tuesta menee juuri siihen mihin se on tarkoitettu. Ainahan voi mitä tahansa tukia väärinkäyttää kuten vaihtaa vaikka ruokalahjakortteja viinaan tai tupakkaan, mutta se riski on otettava. Kun suoranaista rahaa maksetaan pankkitilille ihmiset tottuvat liian helposti siihen, että oman harkinnan mukaan käytettävää rahaa on helppo saada ilman vastikettakin. Joku voi kokea lahjakortilla maksamisen ruokakaupassa hävettävänä asiana, mutta siinäkin on omat hyvät puolensa kuten vaikka se, että häpeää kokeva ihminen alkaa itse enemmän aktiiviseksi elantonsa hankkimiseksi.
Ruokakasseja on jaettu siksi, ettei ylijäämäruoka menisi hukkaan.
Eipäs, vaan EU:n ruoka-apuun valittiin joka vuosi tuotteet, jotka ensin kilpailutettiin ja sitten valmistettiin varta vasten jaettavaksi.
Ainakin mulle keliaakikkona on lahjakortista hyötyäkin. Ruokakassin sisällöstä suurin osa on turhaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olenkin jo pitkään ihmetellyt miksi ei näiden ruokakassien sijasta anneta lahjakortteja, joilla voi itse ostaa ruokaa ja vaikka välttämättömiä hygieniatuotteita kaupasta. Minä muuttaisin osan rahana maksettavasta toimeentulotuestakin lahjakorteiksi ruokakauppaan ja näin varmistettaisiin, että ainakin suurin osa tuesta menee juuri siihen mihin se on tarkoitettu. Ainahan voi mitä tahansa tukia väärinkäyttää kuten vaihtaa vaikka ruokalahjakortteja viinaan tai tupakkaan, mutta se riski on otettava. Kun suoranaista rahaa maksetaan pankkitilille ihmiset tottuvat liian helposti siihen, että oman harkinnan mukaan käytettävää rahaa on helppo saada ilman vastikettakin. Joku voi kokea lahjakortilla maksamisen ruokakaupassa hävettävänä asiana, mutta siinäkin on omat hyvät puolensa kuten vaikka se, että häpeää kokeva ihminen alkaa itse enemmän aktiiviseksi elantonsa hankkimiseksi.
Tai sitten lahjakortilla maksamisesta koettu häpeä lannistaa ja köyhä mieltää itsensä entistä enemmän kakkosluokan kansalaiseksi, joka ei kuulu ns. kunnon kansalaisten joukkoon. Lahjakortin hakemiseen kuluva aika ja vaiva voi olla pois työnhausta, itsensä kehittämisestä tai jostain muusta josta voisi olla ihan oikeasti hyötyä.
Mikä ihmeen "lahjakortilla maksamisesta koettu häpeä"? Minä olen saanut lahjakortteja mm. kyselyihin vastaamisesta, enkä ole kokenut niistä minkäänlaista häpeää. Miksi lahjakortista pitäisi tuntea häpeää?
En tiedä, miltä EU:n lahjakortit näyttää ja miten ne toimii. Jos ne on sellaisia lahjakortteja, jotka toimii tavallisen pankkikortin tapaan, häpeä rajoittuu lähinnä niihin jotka joutuu käyttämään niitä tutun kassan tai muiden tuttujen nähden.
Ihan hyvä vain, että saa kortin. En tekisi mitään tuotteilla mitkä sisältää maitoa/maitoproteiinia tai ohraa, ruista, soijaa, sipulia, paprikaa, raakaa porkkanaa, currya, paprikajauhetta, maissia, papuja jne.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän noissa ole joku tuoterajoitus. Jopq S-ryhmällä on tuoterajoitettuja lahjakortteja, joista on poissuljettu ainakin tupakkatuotteet ja alkoholi. Vaikea uskoa, että noilla EU-korteilla voisi ostaa niitä.
Eihän niitä voi ostaa suoraan lahjakortilla, mutta luuletko että 40 euron lahjakortti ruokakauppaan on vaikea muuttaa esim. 35 tai edes 30 euroksi käypää rahaa? Käteisen voi sitten käyttää vaikka Alkossa, tai lahjakortin ostajan kanssa voidaan sopia, että se maksaa tupakat sun muut kassalla omien ostostensa joukossa.
Miksei vain koroteta toimeentulotukea 40 €/kk ja lähetetä lasku Brysseliin?
Vierailija kirjoitti:
Silkkaa kiusantekoahan tuo on. Köyhiä kyykytetään juoksuttamalla niitä ympäriinsä lahjakorttien perässä, jotta EU saisi esiintyä hyväntekijänä. Täytyyhän EU:n avustuksille olla ihan oma kanavansa, jottei niiden avustukset vahingossakaan hukkuisi muiden avustusten joukkoon.
Pitääkö se köyhä hakea limusiinilla kotiovelta ja viedä kauppaan ja tuoda takaisin?!
Mitä hittoa?
Sillä 40 eurolla saa kaappiin muutamanan näkkileipäpaketin, pakastevihanneksia, puuroa ja linssejä ja soijarouhetta.
Vai pitääkö saada kokki kotiin myös? Tuodaanko palmunlehtiä löyhyttelevä keskiluokkainen perhelleenin myös (joka sun sossun rahasi sulle omalla työllään kustantaa, kuten oma puoliso jonka palkasta menee veroja ja maksuja 1300€/kk)?