Lue keskustelun säännöt.
En voi koskaan olla äiti koska joutuisin muuttamaan kaiken itsessäni ja elämässäni
12.04.2022 |
Elämäni suurimmat nautinnot ovat harrastukset, ystävät, puoliso, työ, luksus ja matkailu.
En voisi heittää puolison kanssa huolettomasti epäkorrekteja vitsejä ettei lapsi kuule niitä. En voisi höpsötellä miehen kanssa (esim leikkiä ruualla tai nahistella), koska pitäisi olla esimerkkinä lapselle. Meillä ei jäisi tarpeeksi kahdenkeskistä laatuaikaa josta nautimme kovasti.
En voisi katsoa lempiohjelmiani, koska ne eivät ole soveliaita lapsen silmille. En voisi lukea kirjaa kylvyssä.
En voisi nukkua pitkään, en ottaa pitkiä kuumia suihkuja, en keskittyä rauhassa meikkaamaan kuunnellen musiikkia.
En voi tehdä kavereiden kanssa extempore juttuja lyhyellä varoitusajalla, esim lähteä yön yli telttailemaan tai naapurikaupunkiin teatteriin jääden sinne yöksi. En voisi kavereiden kanssa kyläillessäni puhua asioista vapaasti jos lapsi on mukana. Meillä on usein myös kutsuja kotona.
Meillä on kotona paljon kalliita särkyviä tavaroita, teräviä kulmia ja herkkiä materiaaleja. Rakastan siistiä kotia mutta vihaan siivoamista. En sietäisi tahmaisuutta ja lattialla lojuvia leluja enkä jaksaisi kulkea perässä rätti kädessä.
Työ on intohimoni. Työtunnit ovat erittäin vaihtelevia ja työmäärät ennalta-arvaamattomia. En voisi tehdä työtäni kovin hyvin (luovan alan yrittäjä) jos en saisi vapaa-ajalla palautua kunnolla. Ilman hyviä yöunia mistään ei tule mitään. Työni on vaativaa ja antoisaa. Siihen sisältyy myös kosteita iltamia ja matkustelua.
Rakastan luksusta. Hienoja ravintoloita, teatteri-iltoja, oopperaa, koruja, designia jne. Näihin ei olisi perheellisenä samalla tavalla aikaa eikä rahaa.
Matkailemme paljon. Varsinkin nyt vähemmän matkailleena odotan sitä entistä enemmän, että pääsemme mieheni kanssa taas hämyisille jazz clubeille, torimarkkinoille ja suurille festivaaleille maailmalla.
Ikä alkaa lähestyä neljääkymppiä ja aiomme antaa lapsijunan mennä. Nytkin sauna päällä, jonka jälkeen takkaan tuli, musiikkia, juustoja, lasillinen viiniä, keskustelua ja elämästä nauttimista.
Monesti kuulee, että lapset ovat elämän suola ja lapsettoman ihmisen elämä on jollain tapaa tyhjää sekä merkityksetöntä. Ajatellaan, että lapsettomia kiinnostaa vain kapakat ja krapulassa makaaminen kuten monia heitä itseään ennen lapsia. Oltaisiin jotenkin jääty muka aikuistumatta. Esimerkiksi itselläni ei ole useinkaan tarvetta juoda yhtä-kahta lasillista enempää, koska elämäni on leppoisaa, eikä minun tarvitse ”nollata” koskaan.
Usein myös kuulee sitä, että onhan sillä lapsella myös isä. No onhan sillä, tosin se isä sattuu olemaan juuri se henkilö, jonka kanssa haluaisi nimenomaan tehdä erilaisia asioita. Kaveri ei korvaa puolisoa, eikä kaikkea tee mieli tehdä yksinkään. Isovanhemmat eivät meidän tapauksessamme ole vaihtoehto.
Kommentit (405)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten noi äidit kokeekin niin tarpeelliseksi tulla näihin aloituksiin puhisemaan pyhää halveksuntaa ja muka huomaamatta sivulauseessa yrittävät nostaa omaa surkeaa elämäänsä.
Jotenkin kyllä nautin lukea näitä katkeria ulostuloja 😁
Että jos vanhemmuus tekee tuollaiseksi, niin onpa helppo sanoa ei.Lapsettomat kertovat miksi eivät halua lapsia ja äidit hyökkäävät henkilöön, syyttelevät ja vähättelevät. Surkuhupaisaa seurata vierestä.
Joa surkuhupaisuutta haluat, niin mieti nyt ihmistä joka tulee vauva-palstalle kertomaan tietävänsä millaista lapsiperhearki on. Haloo. Minä en lapsiperheellisenäkään vöitä tietäväni yhtään mitä se naapurissa on.
Joku sanoi hyvän esimerkin: jos ei omista lemmikkiä eikä aio sellaista hankkia, miksi mennä vinkumaan jonnekin lemmikkipalstalle syitä miksi ei aio niin tehdä.
Jos et aio tehdä remonttia, menetkö remppapalstoille huokailemaan miten kamalaa remontin tekeminen on, vaikka et ole remonttia tekemässä.
Tai leipomisryhmään luettelemaan, että et ole koskaan leiponut, etkä aio leipoa syystä x ,v, y, k, j, ja p.
Kyllä sen tietää silloin, mikä vastaanotto on. Kaikki tietää nämä Minä En Ainakaan VOISI... -tyypit. Sitä saa mitä tilaa.
Minä tunnen itseni ja omat perusteluni lapsettomuusvalinnalle, eiköhän muutkin, kuten aloittaja. Omien syiden kertominen ei tarkoita sitä, että väittäisi tietävänsä mitä perhe-elämä todellisuudessa olisi. Mutta heikkohermoiset henkilöt tulevat väen vängällä ottamaan itseensä, kuten sinä.
Jos joku ei halua kissoja siksi koska kaikki kissat muka raapii ja sähisee, niin minä en kissanomistajana koe tarpeelliseksi mennä oikomaan kissattomuuden valinneen henkilön käsityksiä. Minä nautin kissaelämästä täysin enkä provosoidu siitä jos jollain on kissoista vääristynyt mielikuva.
Mikä on sinun syysi tulla oikomaan lapsettomien käsitystä perhe-elämästä? Eikö ego kestä jos jollain on väärä käsitys sinun valinnoistasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Istun bussissa ja katson vanhempaa lapsensa kanssa. Jatkuvaa höösäämistä, ohjaamista ja hoputtamista. Näyttää todella stressaavalta. Kohta joku varmaan sanoo, että bussimatkat eivät eroa lapsen kanssa mitenkään. Itse istun kuulokkeet korvissa kuunnellen musiikkia tai podcastia ja katselen ikkunasta ulos. Siinä olisi lapset jääneet pysäkille, unohtuneet bussiin tai kirkuisivat ovien väliin jääneenä.
Minä matkustin 10 v kanssa pitkän bussimatkan ja yhtään en höösännyt mitään. Päinvastoin, hän on todella skarppi muksu, hän ohjasi minut heti oikealle laiturille oikeaan aikaan.
P.s. lapsi ei ole aina sen 2 v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Istun bussissa ja katson vanhempaa lapsensa kanssa. Jatkuvaa höösäämistä, ohjaamista ja hoputtamista. Näyttää todella stressaavalta. Kohta joku varmaan sanoo, että bussimatkat eivät eroa lapsen kanssa mitenkään. Itse istun kuulokkeet korvissa kuunnellen musiikkia tai podcastia ja katselen ikkunasta ulos. Siinä olisi lapset jääneet pysäkille, unohtuneet bussiin tai kirkuisivat ovien väliin jääneenä.
Minä matkustin 10 v kanssa pitkän bussimatkan ja yhtään en höösännyt mitään. Päinvastoin, hän on todella skarppi muksu, hän ohjasi minut heti oikealle laiturille oikeaan aikaan.
P.s. lapsi ei ole aina sen 2 v.
Miksi pitää kymmenen vuotta epämukavia kenkiä kun voi olla pitämättä ollenkaan?
Vierailija kirjoitti:
Olen nelikymppinen nainen. Pienet lapset, työ, koti ym. vie paljon aikaa ja energiaa. Lisäksi taustalla on työuupumus, joka ei ole kunnolla hellittänyt. En ehdi enkä jaksa pitää tiiviisti yhteyttä ystäviini. He haluaisivat jutella pitkiä maratonpuheluita usein. Ei minulla ole mitään mahdollisuutta, lapset tarvitsee aikaani ja hermostuvat jos olen pitkään puhelimessa, ei ole ketään joka olisi heidän kanssaan silloin. Mies on yrittäjä ja aina töissä. En ehdi millään viettämään mitään leffailtoja kavereille, ei ole ketään joka hoitaisi lapsia. Silloin harvoin kun mies ehtii olla lasten kanssa nukun väsymystä pois.
Ystävyydet hiipuu, ystävät loukkaantuu kun en ehdi niitä maratonpuheluita eivätkä enää vastaa edes viesteihini. Eikö aikuisiällä voisi olla sellaisia ystävyyksiä että pidetään harvemmin yhteyttä mutta ystävyys säilyy?
Tämä toisen ketjun aloittajalta. Niin miten se menikään? Elämä ei muutu lasten myötä? Lapsettoman näkökulmasta tämä on kauhea kohtalo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap sortuu taas veloille tuttuun ajatusmaailmaan, että lapset ovat ikuisesti pieniä. Hän varmaan itsekin pyörii oman äitinsä kintereillä edelleen 24/7.
Olen 46v ja lapseni on tämän kevään ylioppilas. Nyt saan taas tehdä kaikkia ap:n mainitsemia asioita ja onhan se ihanaa. Mutta enpä tiedä, jos olisin tehnyt tätä koko senkin ajan, mitä ”käytin” lapsen kasvatukseen... Olen erittäin onnellinen ja tunnen olevani etuoikeutettu, että sain nähdä koko kaaren ihmisen kasvamisessa vauvasta aikuiseksi ja olla siinä täysillä mukana. Eihän se aina niin lystiä ja helppoa ole, mutta pitääkö elämän sitä aina ollakaan. Olen pitkäikäisestä suvusta ja hyvässä lykyssä ehdin tässä vielä yli 40 vuotta tehdä mitä huvittaa. Joten eiköhän se riitä.
Jätitkö 8-vuotiaan yksin viikoiksi kotiin kun lähdit ulkomaille vai oliko hän koulusta pois? Tuliko 12-vuotias mukaanne klubikeikoille? Oliko 9-vuotiaalla itsellään täysi vastuu koulunkäynnistään, kun te olitte miehenne kanssa töissä yöhön asti ja halusitte nukkua aamulla? Vihdyttikö 5-vuotias itseään tuntikausia kun te lähditte teatteriin? Joutuiko 13-vuotias töihin että vanhemmilla jää rahaa fine diningiin ja arvokoruihin? Laitoitko 2-15-vuotiaalle kuulokkeet päähän että voitte puhua miehenne kanssa vapaasti? Jätittekö 16-vuotiaan hotelliin, kun lähditte lomamatkalla miehenne kanssa viinitiloille? Viettikö 6-vuotias yönsä kellarissa, kun te katsoitte k-18 elokuvaa ja harrastitte äänekästä seksiä? Pyöräilikö 10-vuotias kesät talvet harrastuksiinsa ilman valvontaa? Kävittekö vanhempainilloissa, tarkistitteko läksyjä, autoitteko lukemaan kokeisiin?
Mitä väliä mitä se elämä OLI joskus 10 v sitten?? Kuinka moni vela itse elää tuosta näkökulmasta.
Jos tuo kirjoittaja saa nyt elää ihan samanlaista elämää ku ap kuvaa, (ja sitä ennen saanut elää sitä toivomaansa lapsiperhe-elämää) niin miksi pitää kaivamalla kaivaa et "ähäkutti, ei se vielä muutama vuosi taaksepäin ollut!" Todella outoa kieroutunutta vela-logiikkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi muuten yleensä (tai ainakin tällä palstalla :D) ajatellaan, että ihmiset jotka eivät ole hankkineet lapsia, olisivat jotenkin lapsellisia, itsekkäitä ja henkisesti epäkypsiä?
Miksi ihmisen henkinen kehitys pysähtyisi, jos ei hanki lapsia? Minkä takia vain lapsen hankkineet kypsyisivät henkisesti? Minusta aivan hassu kuvitelma. Jos ei ihmisellä ole lasta/lapsia kasvatettavana, niin eikö hänelle silloin nimenomaan ole paljon aikaa ajatella ja pohdiskella, kokea asioita?
Ehkä täällä ihmetellään sitä, että miten lapseton voi tietää lapsiperhearjen. Aika monesti kun entunnista lapsettomien kuvailua arjestani. Itse muistan kyllä oikein hyvin sinkkuajan, ajan kun olimme mieheni kanssa lapsettomia - olen kokenut sen kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nelikymppinen nainen. Pienet lapset, työ, koti ym. vie paljon aikaa ja energiaa. Lisäksi taustalla on työuupumus, joka ei ole kunnolla hellittänyt. En ehdi enkä jaksa pitää tiiviisti yhteyttä ystäviini. He haluaisivat jutella pitkiä maratonpuheluita usein. Ei minulla ole mitään mahdollisuutta, lapset tarvitsee aikaani ja hermostuvat jos olen pitkään puhelimessa, ei ole ketään joka olisi heidän kanssaan silloin. Mies on yrittäjä ja aina töissä. En ehdi millään viettämään mitään leffailtoja kavereille, ei ole ketään joka hoitaisi lapsia. Silloin harvoin kun mies ehtii olla lasten kanssa nukun väsymystä pois.
Ystävyydet hiipuu, ystävät loukkaantuu kun en ehdi niitä maratonpuheluita eivätkä enää vastaa edes viesteihini. Eikö aikuisiällä voisi olla sellaisia ystävyyksiä että pidetään harvemmin yhteyttä mutta ystävyys säilyy?
Tämä toisen ketjun aloittajalta. Niin miten se menikään? Elämä ei muutu lasten myötä? Lapsettoman näkökulmasta tämä on kauhea kohtalo.
Ootko noin vajaa, vai esitätkö vaan... Ei voi tietää.
Vinkki: ihmiset, perheet, tilanteet ovat erilaisia. Edes velat eivät elä samalla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Faktaha on se, että ne ihmiset, jotka ihan aidosti onnellisia ilman lapsia ovat parhaassa asemassa. Ei riippuvuuksia mistään tai kenestäkään, jos ei elämä menekkään lasten kanssa suunnitelmien mukaan. Monien lapsiperheiden on hirveän vaikea käsittää, että lapseton ja jopa sinkku voi olla yhtä onnellinen ja jopa onnellisempi kuin perheellinen tyyppi. Monet jopa säälinyt mua, kun ei lapsia. Kunpa vaan tietäisivätkin, että kuin onnellinen miehenä olen. Se, että itse ei koe elämää onnelliseksi ilman lapsia tarkoita sitä, että kaikkien onnellisuus on siitä kiinni. Joillekin ne lapset kuitenkin on elämän onnellisuuden edellytys. Lehdissäkin vähän hymyilyttää nämä tekstit, jossa nainen kokee olevansa aito oikea nainen synnytyksen/äitiyden jälkeen. Tulee vaan hirveä myötähäpeä ja sääli kyseistä ihmistä kohtaan, että millaisiin ulkoisiin asioiden varaan sitä onnellisuutensa rakentaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n aloituksessa ei ole mitään uutta. Tollasethan syyt ne monesti on, kun ei haluta lapsia. Jokainen taaplaa tyylillään, kunhan ei aiheuta muille ikävää, mitä ap:n hiilidioksidirikas luksuselämä tosin aiheuttaa.
Ap:n elämä on sitä, mitä 15-25-vuotias haluaa itselleen. Luulisi aikuisen jo huomaavan, mikä elämässä oikeasti on merkityksellistä.
No mikä? Kerropa kun tiedät. Kuinka päästöttömiä sinun lapsesi ovat?
En mä sanonut, että mulla on lapsia tai että lapset eli ihmiset ei synnyttäis päästöjä. Mutta ap:n elämä niitä todellakin synnyttää. Kuten hän sanoo, niin hän ei tosiaan välitä kenestäkään muusta kuin itestään, mutta sepäs sitten voipi kostautua tulevaisuudessa, kun näitä kaikkia mahdollisuuksia elää hänen luksuselämäänsö ei enää välttämättä ole.
No nyt on niin ilmiselvää kateutta ettei jää epäilystäkään. 15-25-vuotiaalla ei kyllä ole mitään mahdollisuuksia tuollaiseen elämään omin varoin. Turha yrittää vähätellä. Itse voisin vaihtaa matalatuloisen sinkkuelämäni päikseen ap:n kanssa koska tahansa ja erittäin mielellään. Ja olen paljon yli 25v
Kyllä 15-25-vuotias voi haaveilla tuollaisesta elämästä ja yrittää pala palalta sitä tavoitella. Mutta vanhempi jo toivottavasti ymmärtää, että materia ei onnea ja merkitystä elämään tuo. En tarkoita sitä, että lapset olisivat se ainoa vaihtoehto sille, ainoastaan, että materia se ei ainakaan ole.
Omituista ajatella, että ylellinen elämä olisi pelkästään materialistista. Hyvät yöunet, aikaa ihmissuhteiden hoitamiseen, syvällisiä keskusteluja, mahdollisuus pysähtyä ja pohtia asioita, aistia maailmaa omaan tahtiin, syventyä kiinnostaviin aiheisiin, rakastella rauhassa ja pitkään. Aika on maailman kallein valuutta ja lapsettomalla on sitä paljon.
Mutta sinulla ei ilmeisesti mielikuvitus riitä pintaa syvemmälle?
Näin juuri. Täällä kovasti yritetään tehdä lapsettomasta elämästä pinnallista, mutta kaikki lapsettoman elämän onnenaiheet löytyvät sellaisen kattokäsitteen alta kuin VAPAUS.
Vapaus tehdä aivan mitä ikinä haluaa, milloin haluaa, vapaus matkustaa, vapaus nukkua pitkään, vapaus viettää vaikka koko päivä sängyssä kumppanin kanssa…vapaus lähteä pitkälle lenkille yksin ilman ennakkoilmoitusta ja lastenhoitojörjestelyitä, vapaus vapaus vapaus. Siitä en luopuisi.
Oikeastaan kaiken muun voi korvata, mutta aikaa ja vapautta ei saa takaisin.Sinun vapautesi tarkoittaa jonkun toisen epävapautta. Jonkun täytyy tehdä ne kaikki asiat sinun puolestasi, mitä sinä et tee. Palvella sinun nautintojasi. Ja joku muu kasvattaa ne sinun palvelijasi.
Eiköhän niistä ”palveluksista” yleensä makseta ihan palkkaa. Mutta sinä olet ”uhrautunut” muiden ”puolesta” joten elät nyt valintojesi kanssa. Kukaan ei pakottanut lisääntymään. Ohis
Joo mutta kun ei mulla ole lapsia. Mitä enemmän on maksavaa keskiluokkaa ja eliittiä ja niiden keksimiä turhia nautintoja, sitä enemmän on ihmisiä, jotka tekee paskaa työtä huonolla palkalla. Ihan vaa, että jotkut voi nautiskella.
Suurimpia nautintoja mulle näin lapsettomana on se, että raataminen on oikeasti ohi kun lähden töistä, ja on vielä koko ilta aikaa tehdä mitä haluan.
Voin esim. ottaa termokseen kahvin (ja miksei joskus vaikka pikkupullon Baileysiä) ja hölkkäillä lähirantaan nauttimaan siitä ”irishcoffeestani”, viivähtää meri-ilmaa hengittäen ja luontoa seuraillen.
Luonnossa tapahtuu aina!
Ei ne nautinnot ole toisten selkänahasta revittyjä.
Ja perheelliset ne vasta kuluttaa. Montakohan kiloa jossain kolmilapsisessa perheessä syntyy kaikenlaista vaippa-ja muovikrääsäjätettä, joka ei koskaan kosketa elämääni. Hirveästi muovia joka puolella siskon lapsiperheessä.
Kai se on helppo saada puhtaaksi…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Istun bussissa ja katson vanhempaa lapsensa kanssa. Jatkuvaa höösäämistä, ohjaamista ja hoputtamista. Näyttää todella stressaavalta. Kohta joku varmaan sanoo, että bussimatkat eivät eroa lapsen kanssa mitenkään. Itse istun kuulokkeet korvissa kuunnellen musiikkia tai podcastia ja katselen ikkunasta ulos. Siinä olisi lapset jääneet pysäkille, unohtuneet bussiin tai kirkuisivat ovien väliin jääneenä.
Minä matkustin 10 v kanssa pitkän bussimatkan ja yhtään en höösännyt mitään. Päinvastoin, hän on todella skarppi muksu, hän ohjasi minut heti oikealle laiturille oikeaan aikaan.
P.s. lapsi ei ole aina sen 2 v.
Miksi pitää kymmenen vuotta epämukavia kenkiä kun voi olla pitämättä ollenkaan?
Sinähän et tiedä miltä ne kengät tuntuu. Voit veikata kyllä.
Sekin on jännä miten tämä uskomaton äidinrakkaus on niin kovasti vaihdellut vuosisatojen ja eri kulttuurien ja yhteiskuntien välillä. Ei siitä ole Suomessakaan niin kovin kauaa, kun lapset laitettiin pieninä jo töihin ja lapset muutenkin olivat "pieniä aikuisia". Samoin tehdään monessa muussa maassa yhä tänäkin päivänä. Ylipäänsä lapsuus ja lapsikulttuuri ovat aika uusia käsitteitä. Ei ihmisiä ole kautta aikojen kiinnostanut seurata lapsen kasvua. Tärkeimmät lapsetkin (esimerkiksi tulevat keisarit) olivat usein ihan eristettyjä eikä edes imettäjänä toiminut oma äiti. Lasten palvominen on nyky-yhteiskunnan ihanne, ei biologinen tosiasia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi muuten yleensä (tai ainakin tällä palstalla :D) ajatellaan, että ihmiset jotka eivät ole hankkineet lapsia, olisivat jotenkin lapsellisia, itsekkäitä ja henkisesti epäkypsiä?
Miksi ihmisen henkinen kehitys pysähtyisi, jos ei hanki lapsia? Minkä takia vain lapsen hankkineet kypsyisivät henkisesti? Minusta aivan hassu kuvitelma. Jos ei ihmisellä ole lasta/lapsia kasvatettavana, niin eikö hänelle silloin nimenomaan ole paljon aikaa ajatella ja pohdiskella, kokea asioita?
Ehkä täällä ihmetellään sitä, että miten lapseton voi tietää lapsiperhearjen. Aika monesti kun entunnista lapsettomien kuvailua arjestani. Itse muistan kyllä oikein hyvin sinkkuajan, ajan kun olimme mieheni kanssa lapsettomia - olen kokenut sen kaiken.
Et ole kokenut kaikkea, tai vaihtoehtoisesti olet henkisesti yhä samalla tasolla kuin tullessasi vanhemmaksi. Kuten aiemmin tuolla sanottiin, miksi ottaa itseensä jos joku tekee valintoja ”väärin perustein”?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Istun bussissa ja katson vanhempaa lapsensa kanssa. Jatkuvaa höösäämistä, ohjaamista ja hoputtamista. Näyttää todella stressaavalta. Kohta joku varmaan sanoo, että bussimatkat eivät eroa lapsen kanssa mitenkään. Itse istun kuulokkeet korvissa kuunnellen musiikkia tai podcastia ja katselen ikkunasta ulos. Siinä olisi lapset jääneet pysäkille, unohtuneet bussiin tai kirkuisivat ovien väliin jääneenä.
Minä matkustin 10 v kanssa pitkän bussimatkan ja yhtään en höösännyt mitään. Päinvastoin, hän on todella skarppi muksu, hän ohjasi minut heti oikealle laiturille oikeaan aikaan.
P.s. lapsi ei ole aina sen 2 v.
Miksi pitää kymmenen vuotta epämukavia kenkiä kun voi olla pitämättä ollenkaan?
Sinähän et tiedä miltä ne kengät tuntuu. Voit veikata kyllä.
Sinä et tiedä miltä tuntuu kun on ollut koko sen ajan ilman kenkiä. Voit veikata kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap sortuu taas veloille tuttuun ajatusmaailmaan, että lapset ovat ikuisesti pieniä. Hän varmaan itsekin pyörii oman äitinsä kintereillä edelleen 24/7.
Olen 46v ja lapseni on tämän kevään ylioppilas. Nyt saan taas tehdä kaikkia ap:n mainitsemia asioita ja onhan se ihanaa. Mutta enpä tiedä, jos olisin tehnyt tätä koko senkin ajan, mitä ”käytin” lapsen kasvatukseen... Olen erittäin onnellinen ja tunnen olevani etuoikeutettu, että sain nähdä koko kaaren ihmisen kasvamisessa vauvasta aikuiseksi ja olla siinä täysillä mukana. Eihän se aina niin lystiä ja helppoa ole, mutta pitääkö elämän sitä aina ollakaan. Olen pitkäikäisestä suvusta ja hyvässä lykyssä ehdin tässä vielä yli 40 vuotta tehdä mitä huvittaa. Joten eiköhän se riitä.
Jätitkö 8-vuotiaan yksin viikoiksi kotiin kun lähdit ulkomaille vai oliko hän koulusta pois? Tuliko 12-vuotias mukaanne klubikeikoille? Oliko 9-vuotiaalla itsellään täysi vastuu koulunkäynnistään, kun te olitte miehenne kanssa töissä yöhön asti ja halusitte nukkua aamulla? Vihdyttikö 5-vuotias itseään tuntikausia kun te lähditte teatteriin? Joutuiko 13-vuotias töihin että vanhemmilla jää rahaa fine diningiin ja arvokoruihin? Laitoitko 2-15-vuotiaalle kuulokkeet päähän että voitte puhua miehenne kanssa vapaasti? Jätittekö 16-vuotiaan hotelliin, kun lähditte lomamatkalla miehenne kanssa viinitiloille? Viettikö 6-vuotias yönsä kellarissa, kun te katsoitte k-18 elokuvaa ja harrastitte äänekästä seksiä? Pyöräilikö 10-vuotias kesät talvet harrastuksiinsa ilman valvontaa? Kävittekö vanhempainilloissa, tarkistitteko läksyjä, autoitteko lukemaan kokeisiin?
Kahdeksanvuotias lähtisi mukaan reissuun, koulusta voi olla luvalla viikon pois. En pidä klubikeikoista- En tee yötöitä, pääsen töistä neljältä ja olen iloinen, että lapsen hakeminen päivähoidosta on syy jopa sitkeimmille asiakkaille lopettaa ajoissa jaaritustaan. Tienaan hyvin, lapsen ei tarvitse tuoda talouteen rahaa. Voimme miehen kanssa puhua vapaasti kun lapsi on eri huoneessa, nukkuu tai on kavereilla, koulussa jne. Katsomme jännittäviä leffoja eri huoneessa tai lapsen nukkuessa. Harrastamme seksiä, kun lapsi on kavereilla, koulussa. Viemme mielellämme lapsen harrastuksiin ja seuraamme hänen osaamistaan siellä mielellämme. Käymme mielellämme vanhempainilloissa, treenamme toisiamme kouluasioissa, läksyissä, kokeissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten noi äidit kokeekin niin tarpeelliseksi tulla näihin aloituksiin puhisemaan pyhää halveksuntaa ja muka huomaamatta sivulauseessa yrittävät nostaa omaa surkeaa elämäänsä.
Jotenkin kyllä nautin lukea näitä katkeria ulostuloja 😁
Että jos vanhemmuus tekee tuollaiseksi, niin onpa helppo sanoa ei.Lapsettomat kertovat miksi eivät halua lapsia ja äidit hyökkäävät henkilöön, syyttelevät ja vähättelevät. Surkuhupaisaa seurata vierestä.
Joa surkuhupaisuutta haluat, niin mieti nyt ihmistä joka tulee vauva-palstalle kertomaan tietävänsä millaista lapsiperhearki on. Haloo. Minä en lapsiperheellisenäkään vöitä tietäväni yhtään mitä se naapurissa on.
Joku sanoi hyvän esimerkin: jos ei omista lemmikkiä eikä aio sellaista hankkia, miksi mennä vinkumaan jonnekin lemmikkipalstalle syitä miksi ei aio niin tehdä.
Jos et aio tehdä remonttia, menetkö remppapalstoille huokailemaan miten kamalaa remontin tekeminen on, vaikka et ole remonttia tekemässä.
Tai leipomisryhmään luettelemaan, että et ole koskaan leiponut, etkä aio leipoa syystä x ,v, y, k, j, ja p.
Kyllä sen tietää silloin, mikä vastaanotto on. Kaikki tietää nämä Minä En Ainakaan VOISI... -tyypit. Sitä saa mitä tilaa.
Minä tunnen itseni ja omat perusteluni lapsettomuusvalinnalle, eiköhän muutkin, kuten aloittaja. Omien syiden kertominen ei tarkoita sitä, että väittäisi tietävänsä mitä perhe-elämä todellisuudessa olisi. Mutta heikkohermoiset henkilöt tulevat väen vängällä ottamaan itseensä, kuten sinä.
Jos joku ei halua kissoja siksi koska kaikki kissat muka raapii ja sähisee, niin minä en kissanomistajana koe tarpeelliseksi mennä oikomaan kissattomuuden valinneen henkilön käsityksiä. Minä nautin kissaelämästä täysin enkä provosoidu siitä jos jollain on kissoista vääristynyt mielikuva.
Mikä on sinun syysi tulla oikomaan lapsettomien käsitystä perhe-elämästä? Eikö ego kestä jos jollain on väärä käsitys sinun valinnoistasi?
Kyse ei ole egosta, vaan ihan normaalista toiminnasta. Uskon, että valtaosa pyrkii oikomaan typeriä yleistyksiä. Harva varmaan kuuntelee pokkana, jos sovinisti pitää luentoa siitä, millaisia naiset ovat ja elämä naisten kanssa on. Tai rasisti kertoo miten māmūt käyttäytyvät. En minä sinua syyllistäisi ollenkaan, jos korjasit minut ennakkoasenteitani, hyvähän se vain olisi. Sillä tavalla asioista opitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten noi äidit kokeekin niin tarpeelliseksi tulla näihin aloituksiin puhisemaan pyhää halveksuntaa ja muka huomaamatta sivulauseessa yrittävät nostaa omaa surkeaa elämäänsä.
Jotenkin kyllä nautin lukea näitä katkeria ulostuloja 😁
Että jos vanhemmuus tekee tuollaiseksi, niin onpa helppo sanoa ei.Lapsettomat kertovat miksi eivät halua lapsia ja äidit hyökkäävät henkilöön, syyttelevät ja vähättelevät. Surkuhupaisaa seurata vierestä.
Joa surkuhupaisuutta haluat, niin mieti nyt ihmistä joka tulee vauva-palstalle kertomaan tietävänsä millaista lapsiperhearki on. Haloo. Minä en lapsiperheellisenäkään vöitä tietäväni yhtään mitä se naapurissa on.
Joku sanoi hyvän esimerkin: jos ei omista lemmikkiä eikä aio sellaista hankkia, miksi mennä vinkumaan jonnekin lemmikkipalstalle syitä miksi ei aio niin tehdä.
Jos et aio tehdä remonttia, menetkö remppapalstoille huokailemaan miten kamalaa remontin tekeminen on, vaikka et ole remonttia tekemässä.
Tai leipomisryhmään luettelemaan, että et ole koskaan leiponut, etkä aio leipoa syystä x ,v, y, k, j, ja p.
Kyllä sen tietää silloin, mikä vastaanotto on. Kaikki tietää nämä Minä En Ainakaan VOISI... -tyypit. Sitä saa mitä tilaa.
Minä tunnen itseni ja omat perusteluni lapsettomuusvalinnalle, eiköhän muutkin, kuten aloittaja. Omien syiden kertominen ei tarkoita sitä, että väittäisi tietävänsä mitä perhe-elämä todellisuudessa olisi. Mutta heikkohermoiset henkilöt tulevat väen vängällä ottamaan itseensä, kuten sinä.
Jos joku ei halua kissoja siksi koska kaikki kissat muka raapii ja sähisee, niin minä en kissanomistajana koe tarpeelliseksi mennä oikomaan kissattomuuden valinneen henkilön käsityksiä. Minä nautin kissaelämästä täysin enkä provosoidu siitä jos jollain on kissoista vääristynyt mielikuva.
Mikä on sinun syysi tulla oikomaan lapsettomien käsitystä perhe-elämästä? Eikö ego kestä jos jollain on väärä käsitys sinun valinnoistasi?
Kyse ei ole egosta, vaan ihan normaalista toiminnasta. Uskon, että valtaosa pyrkii oikomaan typeriä yleistyksiä. Harva varmaan kuuntelee pokkana, jos sovinisti pitää luentoa siitä, millaisia naiset ovat ja elämä naisten kanssa on. Tai rasisti kertoo miten māmūt käyttäytyvät. En minä sinua syyllistäisi ollenkaan, jos korjasit minut ennakkoasenteitani, hyvähän se vain olisi. Sillä tavalla asioista opitaan.
Jos aloitus on sinusta seksismiin ja rasismiin verrattavaa, olet sitten kyllä todella pahoittanut siitä mielesi. Tämä ei ole normaalia.
Meillä on lapsia ja matkailemme ihan yhtä paljon kuin ennen lapsia. Usein lapset tulevat mukaan tai sitten jäävät meidän vanhempien tai sisaruksien luokse hoitoon. Harrastan ihan yhtä paljon kuin ennen lapsia. Käymme festareilla, konserteissa, teattereissa, ravintoloissa syömässä jne. Helposti särkyvät tavarat olen nostanut hieman korkeammalle tai ovat vitriinissä. Suihkuni ovat pitkiä ja kuumia ja luen kirjaa kylvyssä. Lempiohjelmiani voin katsoa kun lapset nukkuvat tai puuhaavat muuta. Extempore jutut kyllä on jäänyt vähempään, mutta hieman enemmän suunnitelemalla teen ihan samoja asioita kuin ennenkin. Itsellä on myös hyvin samankaltainen työ kuin sinulla ja teen työtä kotoa käsin. Yrittäjänä pystyn valitsemaan työtuntini itse ja lapset on joko hoidossa tai jos ovat kotona niin opetettu olemaan häiritsemättä silloin kuin työskentelen. Lapset on opetettu myös pesemään kätensä eikä meillä ikinä ole mitään tahmajälkiä ympäri taloa. Puhumme aivan samoista asioista mieheni kanssa kuin ennenkin. Emme muutenkaan juurikaan kiroile, joten ei pahemmin tarvitse vahtia mitä suustaan päästää ja höpsöttelemme ihan niin kuin ennenkin (mielestäni jopa parempi, että lapset näkee vanhempien leikittelevän ja iloitsevan kuin sen että olisi tosikkovanhemmat). En toki tarkoita, että kaikkien pitäisi hankkia lapsia ja ehdottomasti parempi olla hankkimatta jos siltä tuntuu, mutta ei sen oman elämisen suinkaan tarvitse päättyä lasten tekoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhut niin kuin lapset olisivat aina pieniä. Se on se kaikista lyhkäsin aika ihmisen elämässä.
Meidän lapset ovat 12 ja 14v. Esim. Juuri tänään oltiin miehen kanssa saunassa kahdestaan jonka jälkeen otimme viinilasilliset.
Ihan sama myös valitseeko lapset tai lapsettomuuden, aina voi katua valintaansa tai jossitella asioita.
Tämä. Mieluummin kadun yhdessä lapsen kanssa että tein hänet kärsimykseen ja kuolemaan, kuin vain yksinäni sitä etten lisääntynyt. Tulevaa kun ei voi tietää ja joutuu siksi uhkapelaamaan.
Jos elää samalla tavalla kuten ap ja tekee lapsia muuttamatta mitään, se on lasun paikka.
Olen eri kuin nämä aiemmat kommentoijat, mutta halusin vain tulla lisäämään oman näkemkseni, että kirjojen merkitys on oikeastaan valtavan suuri, kun on kyse ihmisistä. Sanoisin, että nimenomaan hyvien, syvällisten romaanien – sitä huomaa, että ihmiset ajattelevat hyvin samanlaisia asioita ajasta, paikasta, sukupuolesta ja kulttuurista ym. riippumatta. Ihmiset ovat lopulta hyvin samanlaisia joka puolella, kulttuuri on pintaa. Mutta siihen on jännittävää tutustua myös konkreettisesti (no, ehkä ihmisiinkin, jos on hyvin sosiaalinen, itse olen vähän liian ujo). On upeaa kokea uusia maisemia, ruokia, erilaisia ilmastoja... Olen itsekin myös asunut ulkomailla hyvin kaukana Suomesta, olin tutustunut maahan kotoa käsin, mutta silti se vaikutti ja löysin uusia puolia ja ihania ihmeellisiä arkisiakin asioita, joita en ollut tullut edes ajatelleeksi!
Lapsettomana minulla on aikaa ja jaksamista sekä kirjoille että matkustamiselle. Palvelevat eri tarkoituksia. Nyt pandemia-aikana en ole uskaltanut matkustaa, mutta kirjat onneksi pitävät kiinni elämässä.