10:nessä vuodessa huostaan otot tuplaantunut, mikä muuttunut

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä, miksi olisin kommentoinut noin? Siis manannut omalle lapselleni jotain huonoa tulevaisuutta. Nyt haukut väärää puuta, minä haluan uskoa, että häiriön kanssa oppii tulemaan toimeen ja vähintään kiertämään sen heikkouden jos ei vallan kääntämään sen vahvuudeksi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että mikäli nepsy-häiriö aiheuttaa tarpeen lapsen ottamiseen huostaan, on kotona joko jotain muutakin mennyt pieleen tai sitten häiriö on niin vaikea, että huostaaminen voi olla hyvä yritys kääntää tilanne parempaan.

Tarkoitin siis tätä kommenttia: "Usein vain siellä nepsylapsen kodissa on nepsyvanhempi tai vanhemmat ja elämä sen mukaista."

Pahoittelut, jos tämä ei ollut sinun kommenttisi! Oletin näin, koska vastauksessa oli lainattu koko ketjua. 

Miksi lapset ja nuoret voivat nykyään niin huonosti, on äärimmäisen hyvä kysymys. Lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt Länsimaissa viime vuosien aikana. Nuorten huumeidenkäyttö ja väkivalta on lisääntynyt huomattavasti. Luulen, että some on yksi syy. Tutkimusten mukaan some lisää erityisesti nuorten naisten ahdistusta ja masennusta, ja vaikuttaa itsetuntoon. Some lisää keskittymisvaikeuksia. Me eletään kilpailuyhteiskunnassa ja tää aiheuttaa paineita myös nuorille. Oon kuullut lukion opettajilta, että nykyään nuoret voi lukiossa tosi huonosti. Sillon kun minä olin nuori 10 vuotta sitten, niin me vaan pidettiin hauskaa lukiossa, eikä stressattu opiskelusta. Nykyään nuoret uupuu koko ajan vaan nuorempina. On paineita pärjätä elämässä, näyttää hyvältä ja saada L:n paperit ja päästä sinne unelmakouluun jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarjotaan tukihenkilöä, kun perhe tarvitsisi käytännön kotiapua tai ihan vaan rahaa. Tarjotaan perhetyötä, kun perhe tarvitsisi osaavan nepsyvalmentajan. Todella monista asioista lastensuojelu vain toteaa 'ei kuulu meidän palveluihin'. Ei se lapsi saa vaikkapa psykiatrista hoitoa sen paremmin huostaanotettuna kuin kotonaankaan. Lastensuojelun keinovalikoima tuntuu olevan ihmeen kapea, vaikka pitäisi auttaa perhettä kaikin mahdollisin keinoin. Ihan samalla rahalla tai vähemmälläkin kuin mitä käytetään perinteisiin lastensuojelun palveluihin, voisi tarjota vaikka mitä muuta, kun vaan joku taho päättäisi käyttää rahan siihen.

Raha nyt ei niitä ongelmia poista, mutta olen täysin samaa mieltä nepsyvalmentajasta. Ylipäänsä ajattelen, että nepsyosaaminen tulisi olla pakollinen osa psykiatrian ja sosiaalialan koulutuksessa ja tätä kunnat / kaupungit voisivat ostaa myös yrityksiltä. Se on kallis ja sehän se ongelma onkin, että rahaa laitetaan ns. vääriin asioihin. Nepsyvalmennuksen ja muiden kohdennettujen tukitoimien avulla säästettäisiin pitkässä juoksussa myös yhteiskunnan varoja. Tämä ei tietenkään ole sen yksittäisten sosiaalityöntekijän tai perhetyöntekijän vika, mutta ongelmana on nimenomaan tuo kapea keinovalikoima. Ensin haetaan syytä vanhemmista ja kun sitä ei löydetä niin ei keksitäkään enää miten perhettä voisi tukea. Ja jos syytä ei löydetä kotoa, voidaan sulkea asiakkuus, koska lastensuojelullisia perusteita ei ole ja taas perhe on lähtöpisteessä. 

Lapsellani diagnosoitiin ADD seiskaluokalla. Oman toiminnan ohjaamisen haasteita on ollut niin kauan kuin muistan. Meitä vanhempia ei kukaan ole syyttänyt, eikä syynännyt, vaikka olemme TADAA: eroperhe. Päinvastoin, koulu, psykologi ja erityisopettaja ovat useita kertoja erityisesti kiittäneet kodin tuesta lapselle koulun käynnissä ym. Ja alkoholiakin juodaan silloin tällöin, silti, ei lasua niskassa.

Valmennusta ei kyllä ole tarjolla, se on totta. Yritämme itse auttaa opiskelutekniikoiden ja muistitekniikoiden kanssa. Tähänhän on erilaisten oppijoiden järjestökin josta voi etsiä apua..

Onneksi olkoon! Jo pelkkä tutkimuksiin pääsy on ainakin täällä pitkässä kuusessa. Ja usein vasta se diagnoosi tuo ymmärrystä myös kouluun. Koulujen resursseissa on muuten valtavia eroja, samoin psykiatrisissa palveluissa.

TADAA! Tässähän ei ollut kyse siitä, että lasun asiakkaat kokisivat olevansa lasun kynsissä vaan nimenomaan siitä, että haluaisivat apua, mutteivat saa.

 

No lasta on koulumatkalla luotsattu eteenpäin kotoa käsin jo vuosia ennen mitään diagnoosia. Tarkistetaan läksyt yhdessä joka päivä (jos niitä on, jos ei niin katsotaan tunnilla käsitelty asia läpi), valmistaudutaan kokeeseen etsimällä aiheeseen sopivia dokumentteja netistä ja tekemällä harjoituskokeita. Opeteltu on muistiinpanot, ajatuskartat, kuvakortit jne. Motivoidaan viikkorahalla jonka ehtona kotityöt ja koulutyöt. Uni, liikunta, ulkoilma, säännöllisyys. Ihan fiilispohjalta haettu ratkaisuja, netistä etsitty tietoa, ollaan erilaiset oppijat toiminnassa mukana.... Ja molemmat olemme siis päivätyössä.

Niin? Näinhän vanhempien tulee toimia. Tässä ketjussa keskustellaan lasusta. Ja ihan noin yleisenä huomautuksena, on myös valtavia eroja siinä, että kuinka vaikeita oireita ovat. Jo add ja adhd ovat eri asioita, vaikka ne adhd:n alle nykyään menevätkin. Vai kokeilemalla tietää mikä auttaa juuri itseä tai omaa lasta. Jo pelkkä lääke on parhaimmillaan älyttömän iso tuki. Samoin koulun tuki tai sen puute. On myös ihan eri asia saada diagnoosi varhain versus siihen, että sen saa pahimmillaan aikuisena. Silloin asiat ovat jo ehtineet usein kärjistyä ja itsetunto murentua.

Usein vain siellä nepsylapsen kodissa on nepsyvanhempi tai vanhemmat ja elämä sen mukaista.

Niin, toki huomasin jo ensimmäisestä viestistäsi, että tarkoituksena oli lällätellä omaa "paremmuutta" muille. Tai siltä se ainakin kuulosti. On totta, että nepsyille vanhemmuus aiheuttaa (etenkin hoitamattomana) haasteita, mutta se tuo myös valtavasti ymmärrystä siihen kuinka omaa lasta pystyisi parhaiten tukemaan. 

Mitä ihmettä, miksi olisin kommentoinut noin? Siis manannut omalle lapselleni jotain huonoa tulevaisuutta. Nyt haukut väärää puuta, minä haluan uskoa, että häiriön kanssa oppii tulemaan toimeen ja vähintään kiertämään sen heikkouden jos ei vallan kääntämään sen vahvuudeksi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että mikäli nepsy-häiriö aiheuttaa tarpeen lapsen ottamiseen huostaan, on kotona joko jotain muutakin mennyt pieleen tai sitten häiriö on niin vaikea, että huostaaminen voi olla hyvä yritys kääntää tilanne parempaan.

eipä mitään, ymmärrän täysin kuinka nepsy-lapsi saattaisi olla huoltajalle niin vaikeasti hallittava, että voimat loppuu. Kaikki eivät suhtaudu lääkkeisiin kovin huolettomasti, en itsekään, ja valmennus, terapia ym on pitkä tie. Siksi ajattelen, että jos tilanne menee kestämättömäksi voi sijoitus olla kaikille osapuolille käänne parempaan. Mutta sitä ennen pitää tehdä voitava, eikä nojata diagnoosiin, heittää hanskoja tiskiin heti ja syytellä lastensuojelua ym viranomaisia jotka tekevät parhaansa lain ja resurssien puitteissa.

Joko kirjoitti:

Tässä on nyt veivattu sitä faktaa, että lapset ja nuoret saavat apua liian myöhään. Siltikin - mistä tällainen pahoinvointi johtuu, kun mistään ei varsinaisesti yht.kunnassa ole puutetta enää nykypäivänä?

Kyllä yhteiskunnassa on puutetta ihmisillä, vaikka sinulla ei olisikaan, tai et henkilökohtaisesti tuntisi ketään jolla puutetta on.

Oletko esim. tietoinen miten harva saa koulussa vaikeuksiinsa apua? Tai siitä millaista materiaalia päästetään aina luokalta seuraavalle, vaikka ei osaisi vielä ensimmäisenkään luokan asioita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

lasten-ja nuorisopsykiatrian alasajo. Erityisluokkien lakkauttaminen lähes kokonaan.

Nyt "hoidetaan" lastensuojelun toimesta asioita jotka kuuluisivat oikeasti psykiatriaan jonne ei pääse ja jos pääsee niin ei ainakaan ajoissa. Koulunkäyntiongelmiin ja oppimisvaikeuksiin ei saa apua, hoitoon ei pääse ja sitten siivotaan seurauksia lastensuojelutoimenpiteillä kun oikeasti ne ongelmat ei edes olisi kärjistyneet jos apua saataisiin ajoissa. 

Surullisinta tässä on se, että huostaanottsminen ei tuo näille lapsille sitä hoitoa mitä he tarvitsevat.

Käytännössä heidät laitetaan vain säilöön muiden oireilevien lasten kanssa. Nekin lapset jotka eivät aiemmin ole käyttäneet päihteitä, alkavat niitä käyttämään laitokseen jouduttuaan.

Ei autakaan. Päinvastoin yleensä. Siksi usein annetaankin vanhemmille ohje toisten, sijoituksen kokenedien vanhempien puolelta että ihan mitä vain, mutta älkää antako lastanne sijoitukseen. Sitten kun vanhemmat eivät anna lasta sijoitukseen käden ojentamalla, vaan pistävät vastaan, niin on kyseessä "vanhemmat eivät suostu MIHINKÄÄN aputoimenpiteisiin-case lasun puolelta. 

Eli vanhempi ei voi voittaa, mikäli ajattelee lapsensa parasta. 

Toinen on se että lapset ja nuoret tietävät että he saavat toisaalta tehdä ihan mitä vain, ja ettei heidän ole pakko tehdä mitään mitä eivät halua, eikä siihen kukaan voi pakottaa. 

Täällä kirjoittelevat asiasta mitään tietämättömät eivät vain ymmärrä sitä että lapsia/nuoria ei voida pakottaa mitenkään mihinkään. Kouluun ei voi pakottaa ketään, syömään ei voi pakottaa ketään (ennen kuin kunto on sellainen että joutuu nenämahaletkuun) Ei voi pakottaa suihkuun, ei voi pakottaa siivoamaan. Ei voi pakottaa olemaan huutamatta ja haukkumatta. 

Ihmiset luulevat että koska he itse ovat, niin kaikki muutkin ovat pakotettavissa johonkin mitä eivät halua. Ennen asia oli eri, koska yleinen ilmapiiri pakotti vääjäämättä, jättäen ihmisen sivuu, jolle tämä toimi niin kuin porukka vaatii. Nykyään näin ei enää käy, koska vaikka miten hirveä olisit käytökseltäsi muita kohtaan livenä, voit silti somessa saada "ystäviä" jotka eivät tiedä mitään käytöksestäsi. Nuori voi eriyttää itsensä kokonaan niin että hänellä on live-elämä, ja nettielämä. Nykyään vaikka tapeksisit ihmisiä, voit silti saada nettielämän jossa sinua katsotaa nylöspäin ja arvostetaan. 

Tämä asia vaatisi tutkimusta.

Nyt on pakko sanoa, että kuulostaa keinottomuudelta ja luovuttamiselta. Mun lapsella ei ainakaan missään vaiheessa ole ollut sellaisia tuloja millä hankitaan se netti tai laite jolla sitä käytetään. Ja kun hän on yhä teini-ikäisenä riippuvainen minusta taloudellisesti niin hän ei jumankauta noita oikeasti tärkeitä taisteluita voita! Juuri oli arestissa huonosta käytöksestä ja yöksi joutuu aina luopumaan puhelimestaan kun ei malttanut alkaa nukkumaan ajoissa. Varoitin kyllä etukäteen mutta eipä mennyt perille. Nyt lie oppi.

Sinulla on helppo lapsi, eikä mitään käsitystä millaista on kun lasta ei voi laittaa arestiin. Tai voi, mutta hän ei siellä pysy. Puhelimia saa uusia, ja tulojakin löytää älykäs tyyppi ihan tuosta vain. 

Ymmärrän kyllä että sinulla ei sellaisesta ole mitään hajua ja tuskinpa edes kykenet mielikuvissasi kuvittelemaan mitä toisilla voi olla vastassa. Älä kuitenkaan viitsi olla ylimielinen silloin kun itse olet ymmärtämätön.

Mikä se sitten olisi se konkreettinen apu tuollaisen nuoren perheelle, jotta vältettäisi huostaanotto?

Se mikä aloitetaan jo siellä neuvolassa kun äiti sanoo että lapsi ei vaikuta täysin normaalilta lapselta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarjotaan tukihenkilöä, kun perhe tarvitsisi käytännön kotiapua tai ihan vaan rahaa. Tarjotaan perhetyötä, kun perhe tarvitsisi osaavan nepsyvalmentajan. Todella monista asioista lastensuojelu vain toteaa 'ei kuulu meidän palveluihin'. Ei se lapsi saa vaikkapa psykiatrista hoitoa sen paremmin huostaanotettuna kuin kotonaankaan. Lastensuojelun keinovalikoima tuntuu olevan ihmeen kapea, vaikka pitäisi auttaa perhettä kaikin mahdollisin keinoin. Ihan samalla rahalla tai vähemmälläkin kuin mitä käytetään perinteisiin lastensuojelun palveluihin, voisi tarjota vaikka mitä muuta, kun vaan joku taho päättäisi käyttää rahan siihen.

Raha nyt ei niitä ongelmia poista, mutta olen täysin samaa mieltä nepsyvalmentajasta. Ylipäänsä ajattelen, että nepsyosaaminen tulisi olla pakollinen osa psykiatrian ja sosiaalialan koulutuksessa ja tätä kunnat / kaupungit voisivat ostaa myös yrityksiltä. Se on kallis ja sehän se ongelma onkin, että rahaa laitetaan ns. vääriin asioihin. Nepsyvalmennuksen ja muiden kohdennettujen tukitoimien avulla säästettäisiin pitkässä juoksussa myös yhteiskunnan varoja. Tämä ei tietenkään ole sen yksittäisten sosiaalityöntekijän tai perhetyöntekijän vika, mutta ongelmana on nimenomaan tuo kapea keinovalikoima. Ensin haetaan syytä vanhemmista ja kun sitä ei löydetä niin ei keksitäkään enää miten perhettä voisi tukea. Ja jos syytä ei löydetä kotoa, voidaan sulkea asiakkuus, koska lastensuojelullisia perusteita ei ole ja taas perhe on lähtöpisteessä. 

Lapsellani diagnosoitiin ADD seiskaluokalla. Oman toiminnan ohjaamisen haasteita on ollut niin kauan kuin muistan. Meitä vanhempia ei kukaan ole syyttänyt, eikä syynännyt, vaikka olemme TADAA: eroperhe. Päinvastoin, koulu, psykologi ja erityisopettaja ovat useita kertoja erityisesti kiittäneet kodin tuesta lapselle koulun käynnissä ym. Ja alkoholiakin juodaan silloin tällöin, silti, ei lasua niskassa.

Valmennusta ei kyllä ole tarjolla, se on totta. Yritämme itse auttaa opiskelutekniikoiden ja muistitekniikoiden kanssa. Tähänhän on erilaisten oppijoiden järjestökin josta voi etsiä apua..

Onneksi olkoon! Jo pelkkä tutkimuksiin pääsy on ainakin täällä pitkässä kuusessa. Ja usein vasta se diagnoosi tuo ymmärrystä myös kouluun. Koulujen resursseissa on muuten valtavia eroja, samoin psykiatrisissa palveluissa.

TADAA! Tässähän ei ollut kyse siitä, että lasun asiakkaat kokisivat olevansa lasun kynsissä vaan nimenomaan siitä, että haluaisivat apua, mutteivat saa.

 

No lasta on koulumatkalla luotsattu eteenpäin kotoa käsin jo vuosia ennen mitään diagnoosia. Tarkistetaan läksyt yhdessä joka päivä (jos niitä on, jos ei niin katsotaan tunnilla käsitelty asia läpi), valmistaudutaan kokeeseen etsimällä aiheeseen sopivia dokumentteja netistä ja tekemällä harjoituskokeita. Opeteltu on muistiinpanot, ajatuskartat, kuvakortit jne. Motivoidaan viikkorahalla jonka ehtona kotityöt ja koulutyöt. Uni, liikunta, ulkoilma, säännöllisyys. Ihan fiilispohjalta haettu ratkaisuja, netistä etsitty tietoa, ollaan erilaiset oppijat toiminnassa mukana.... Ja molemmat olemme siis päivätyössä.

Niin? Näinhän vanhempien tulee toimia. Tässä ketjussa keskustellaan lasusta. Ja ihan noin yleisenä huomautuksena, on myös valtavia eroja siinä, että kuinka vaikeita oireita ovat. Jo add ja adhd ovat eri asioita, vaikka ne adhd:n alle nykyään menevätkin. Vai kokeilemalla tietää mikä auttaa juuri itseä tai omaa lasta. Jo pelkkä lääke on parhaimmillaan älyttömän iso tuki. Samoin koulun tuki tai sen puute. On myös ihan eri asia saada diagnoosi varhain versus siihen, että sen saa pahimmillaan aikuisena. Silloin asiat ovat jo ehtineet usein kärjistyä ja itsetunto murentua.

Usein vain siellä nepsylapsen kodissa on nepsyvanhempi tai vanhemmat ja elämä sen mukaista.

Niin, toki huomasin jo ensimmäisestä viestistäsi, että tarkoituksena oli lällätellä omaa "paremmuutta" muille. Tai siltä se ainakin kuulosti. On totta, että nepsyille vanhemmuus aiheuttaa (etenkin hoitamattomana) haasteita, mutta se tuo myös valtavasti ymmärrystä siihen kuinka omaa lasta pystyisi parhaiten tukemaan. 

Kiinnostaisi myös tietää mitä tarkoittaa "elämä sen mukaista". Vaikka esimerkiksi rutiinit ja ns. aikasokeus on usein nepsyille vaikeita niin ei se nyt tarkoita, että perheissä elettäisiin kuin siat pellossa. Itse asiassa, aika usein niihin rutiineihin joutuu kiinnittämään paljon enemmän huomiota saadakseen asiat rullaamaan. 

Kokemuksesta sanon myöskin että kukaan ei jaksa sellaista lasta 24/7 kasvatella täydellisillä rutiineilla, ja sun muilla, joka ei yhtenäkään päivänä toimi samoin kuin jonain toisena. Ja tämä on fakta. Siihen tarvitaan kokonainen tiimi ja laitos.

Pro life

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli nuoremman lapsen kanssa suuria ongelmia. Perhettämme kohtasi lyhyen ajan sisällä monta tragediaa ja lapsi reagoi näihin. Mutta: Mielestäni lapsi oireili muutakin. Perheneuvolan psykologi lastasi mulle, uupuneelle äidille lisää velvollisuuksia joita sitten toteutin parhaani mukaan, kunnes kamelin selkä katkesi ja olin osastolla. Silloin mukaan kuvioihin tuli sossu, joka tarkoitti käytännössä sitä, että meillä istuttiin kahvittelemassa ja jauhamassa pskaa, mitään hyötyä siitä ei ollut.

Perheneuvola ei suostunut järjestämään lapselle nepsy- tutkimuksia pyynnöstäni huolimatta, joten vein lapsen "ohi" perheneuvolan psykiatrille, mutta penen psykologi oli mukana ja torppasi senkin reitin. Vasta kun lapsi oli itsetuhoisuuden takia osastolla hänkin, niin asiaa tutkittiin. Autismin kirjolla lapsi on.

Mitä tästä opin? Älä luota keneenkään muuhun kuin itseesi ja yritä pärjäillä. Masennusdiagnoosi vanhemmalla selittää mukamas kaiken lapsen oireilun. Olin oikeassa, mutta laiha lohtu se enää tässä vaiheessa on.

Kiitos tästä elävästä esimerkistä. Kirjoituksesi paljastaa sen mitä moni on kertonut, että kun epäillään yhtä, eikä päästetä epäilystä irti, niin koko homma jää hoitamatta. Ammattilaisten tulisi tietää milloin kyseessä on mikäkin, eikä vain seurata laput silmillä sitä ainoaa lankaa jonka kykenevät ammattitaidottomuuttaan näkemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarjotaan tukihenkilöä, kun perhe tarvitsisi käytännön kotiapua tai ihan vaan rahaa. Tarjotaan perhetyötä, kun perhe tarvitsisi osaavan nepsyvalmentajan. Todella monista asioista lastensuojelu vain toteaa 'ei kuulu meidän palveluihin'. Ei se lapsi saa vaikkapa psykiatrista hoitoa sen paremmin huostaanotettuna kuin kotonaankaan. Lastensuojelun keinovalikoima tuntuu olevan ihmeen kapea, vaikka pitäisi auttaa perhettä kaikin mahdollisin keinoin. Ihan samalla rahalla tai vähemmälläkin kuin mitä käytetään perinteisiin lastensuojelun palveluihin, voisi tarjota vaikka mitä muuta, kun vaan joku taho päättäisi käyttää rahan siihen.

Raha nyt ei niitä ongelmia poista, mutta olen täysin samaa mieltä nepsyvalmentajasta. Ylipäänsä ajattelen, että nepsyosaaminen tulisi olla pakollinen osa psykiatrian ja sosiaalialan koulutuksessa ja tätä kunnat / kaupungit voisivat ostaa myös yrityksiltä. Se on kallis ja sehän se ongelma onkin, että rahaa laitetaan ns. vääriin asioihin. Nepsyvalmennuksen ja muiden kohdennettujen tukitoimien avulla säästettäisiin pitkässä juoksussa myös yhteiskunnan varoja. Tämä ei tietenkään ole sen yksittäisten sosiaalityöntekijän tai perhetyöntekijän vika, mutta ongelmana on nimenomaan tuo kapea keinovalikoima. Ensin haetaan syytä vanhemmista ja kun sitä ei löydetä niin ei keksitäkään enää miten perhettä voisi tukea. Ja jos syytä ei löydetä kotoa, voidaan sulkea asiakkuus, koska lastensuojelullisia perusteita ei ole ja taas perhe on lähtöpisteessä. 

Lapsellani diagnosoitiin ADD seiskaluokalla. Oman toiminnan ohjaamisen haasteita on ollut niin kauan kuin muistan. Meitä vanhempia ei kukaan ole syyttänyt, eikä syynännyt, vaikka olemme TADAA: eroperhe. Päinvastoin, koulu, psykologi ja erityisopettaja ovat useita kertoja erityisesti kiittäneet kodin tuesta lapselle koulun käynnissä ym. Ja alkoholiakin juodaan silloin tällöin, silti, ei lasua niskassa.

Valmennusta ei kyllä ole tarjolla, se on totta. Yritämme itse auttaa opiskelutekniikoiden ja muistitekniikoiden kanssa. Tähänhän on erilaisten oppijoiden järjestökin josta voi etsiä apua..

Onneksi olkoon! Jo pelkkä tutkimuksiin pääsy on ainakin täällä pitkässä kuusessa. Ja usein vasta se diagnoosi tuo ymmärrystä myös kouluun. Koulujen resursseissa on muuten valtavia eroja, samoin psykiatrisissa palveluissa.

TADAA! Tässähän ei ollut kyse siitä, että lasun asiakkaat kokisivat olevansa lasun kynsissä vaan nimenomaan siitä, että haluaisivat apua, mutteivat saa.

 

No lasta on koulumatkalla luotsattu eteenpäin kotoa käsin jo vuosia ennen mitään diagnoosia. Tarkistetaan läksyt yhdessä joka päivä (jos niitä on, jos ei niin katsotaan tunnilla käsitelty asia läpi), valmistaudutaan kokeeseen etsimällä aiheeseen sopivia dokumentteja netistä ja tekemällä harjoituskokeita. Opeteltu on muistiinpanot, ajatuskartat, kuvakortit jne. Motivoidaan viikkorahalla jonka ehtona kotityöt ja koulutyöt. Uni, liikunta, ulkoilma, säännöllisyys. Ihan fiilispohjalta haettu ratkaisuja, netistä etsitty tietoa, ollaan erilaiset oppijat toiminnassa mukana.... Ja molemmat olemme siis päivätyössä.

Niin? Näinhän vanhempien tulee toimia. Tässä ketjussa keskustellaan lasusta. Ja ihan noin yleisenä huomautuksena, on myös valtavia eroja siinä, että kuinka vaikeita oireita ovat. Jo add ja adhd ovat eri asioita, vaikka ne adhd:n alle nykyään menevätkin. Vai kokeilemalla tietää mikä auttaa juuri itseä tai omaa lasta. Jo pelkkä lääke on parhaimmillaan älyttömän iso tuki. Samoin koulun tuki tai sen puute. On myös ihan eri asia saada diagnoosi varhain versus siihen, että sen saa pahimmillaan aikuisena. Silloin asiat ovat jo ehtineet usein kärjistyä ja itsetunto murentua.

Usein vain siellä nepsylapsen kodissa on nepsyvanhempi tai vanhemmat ja elämä sen mukaista.

Niin, toki huomasin jo ensimmäisestä viestistäsi, että tarkoituksena oli lällätellä omaa "paremmuutta" muille. Tai siltä se ainakin kuulosti. On totta, että nepsyille vanhemmuus aiheuttaa (etenkin hoitamattomana) haasteita, mutta se tuo myös valtavasti ymmärrystä siihen kuinka omaa lasta pystyisi parhaiten tukemaan. 

Mitä ihmettä, miksi olisin kommentoinut noin? Siis manannut omalle lapselleni jotain huonoa tulevaisuutta. Nyt haukut väärää puuta, minä haluan uskoa, että häiriön kanssa oppii tulemaan toimeen ja vähintään kiertämään sen heikkouden jos ei vallan kääntämään sen vahvuudeksi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että mikäli nepsy-häiriö aiheuttaa tarpeen lapsen ottamiseen huostaan, on kotona joko jotain muutakin mennyt pieleen tai sitten häiriö on niin vaikea, että huostaaminen voi olla hyvä yritys kääntää tilanne parempaan.

Ei tarvitse olla kotona minkään mennyt pieleen että nepsy otetaan huostaan. Ihan riittää se ettei vanhempi ole saanut tilanteeseen mitään tukea, ja on siksi uupunut. Se ei ole vanhemman vika se uupuminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen töissä erityistason lastensuojeluyksikössä VOITTOA TAVOITTELEMATTOMASSA yhdistyksessä. Lisäksi teen keikkaa toiseen erityistason yksikköön ja satunnaisesti erityisen huolenpidon yksikköön (eli ehoon, joka on rajoittavin mahdollinen lastensuojelun paikka)

Lapset ja nuoret voivat aivan h el vetin huonosti. Parissa vuodessa on nuorison voinnissa tullut iso romahdus, johtuuko sit koronasta, rajoituksista vai mistä, joku viisas ehkä tietää. Psyykkistä pahoinvointia, masennusta, todella kraavia päihteiden käyttöä, käytösongelmia, rikollisuutta, koko ajan enemmän väkivaltarikollisuutta.

12-vuotiaat ryöstelee toisiaan puukolla uhaten, 14v tappanut toisen nuoren päihdekaupppojen yhteydessä, 13v käyttänyt huumeita iv:sti vuosia, lapset yrittävät tappaa vanhempansa yms yms yms

Suuri osa näistä lapsista ja nuorista kuuluisi psykiatrisen hoidon piiriin mutta kaikki tietää mikä tilanne siellä on. Niinpä he ovat laitoksissa, joissa ei ole samalla lailla mahdollista heitä rajoittaa ja lääkitä (kiitos lastensuojelulain, joka on vaan iso vitsi). Aika harvassa on ne lapset ja nuoret, jotka on turhaan ja syyttä sijoitettu tai otettu huostaan. Näistä on aina asianosaisten hyvä huudella kun tietävät ettei sote-puoli voi kommentoida mitään koska vaitiolosäännökset hyvin vahvat.

Ihmetyttää aina että kuka tässä muka tienaa? Iso osa laitoksista on kuntien ja kuntayhtymien omia, ja sit on voittoa tavoittelemattomia (ja toki muutama mätä yksityinen…). Se sosiaalityöntekijä joka päätöksen sijoituksesta tai huostaanotosta tekee ei saa mitään bonusta siitä montako lastaa vie vanhemmiltaan.

Kiva että minunkin pienet lapseni on nyt sitten tuollaisessa paikassa "hoidossa", onhan ne siellä nyt sitten oppineet ainakin kiroilemaan ja törttöilemään jos ei mitään muuta.

Miksi ovat? Varmaan ihan syyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen töissä erityistason lastensuojeluyksikössä VOITTOA TAVOITTELEMATTOMASSA yhdistyksessä. Lisäksi teen keikkaa toiseen erityistason yksikköön ja satunnaisesti erityisen huolenpidon yksikköön (eli ehoon, joka on rajoittavin mahdollinen lastensuojelun paikka)

Lapset ja nuoret voivat aivan h el vetin huonosti. Parissa vuodessa on nuorison voinnissa tullut iso romahdus, johtuuko sit koronasta, rajoituksista vai mistä, joku viisas ehkä tietää. Psyykkistä pahoinvointia, masennusta, todella kraavia päihteiden käyttöä, käytösongelmia, rikollisuutta, koko ajan enemmän väkivaltarikollisuutta.

12-vuotiaat ryöstelee toisiaan puukolla uhaten, 14v tappanut toisen nuoren päihdekaupppojen yhteydessä, 13v käyttänyt huumeita iv:sti vuosia, lapset yrittävät tappaa vanhempansa yms yms yms

Suuri osa näistä lapsista ja nuorista kuuluisi psykiatrisen hoidon piiriin mutta kaikki tietää mikä tilanne siellä on. Niinpä he ovat laitoksissa, joissa ei ole samalla lailla mahdollista heitä rajoittaa ja lääkitä (kiitos lastensuojelulain, joka on vaan iso vitsi). Aika harvassa on ne lapset ja nuoret, jotka on turhaan ja syyttä sijoitettu tai otettu huostaan. Näistä on aina asianosaisten hyvä huudella kun tietävät ettei sote-puoli voi kommentoida mitään koska vaitiolosäännökset hyvin vahvat.

Ihmetyttää aina että kuka tässä muka tienaa? Iso osa laitoksista on kuntien ja kuntayhtymien omia, ja sit on voittoa tavoittelemattomia (ja toki muutama mätä yksityinen…). Se sosiaalityöntekijä joka päätöksen sijoituksesta tai huostaanotosta tekee ei saa mitään bonusta siitä montako lastaa vie vanhemmiltaan.

Kiva että minunkin pienet lapseni on nyt sitten tuollaisessa paikassa "hoidossa", onhan ne siellä nyt sitten oppineet ainakin kiroilemaan ja törttöilemään jos ei mitään muuta.

Miksi ovat? Varmaan ihan syyttä.

Siksi koska avohoidot toimet eivät ole riittäviä? Eli ovat epäsopivia, tai niitä ei ole tarjottu silloin kuin olisi pitänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarjotaan tukihenkilöä, kun perhe tarvitsisi käytännön kotiapua tai ihan vaan rahaa. Tarjotaan perhetyötä, kun perhe tarvitsisi osaavan nepsyvalmentajan. Todella monista asioista lastensuojelu vain toteaa 'ei kuulu meidän palveluihin'. Ei se lapsi saa vaikkapa psykiatrista hoitoa sen paremmin huostaanotettuna kuin kotonaankaan. Lastensuojelun keinovalikoima tuntuu olevan ihmeen kapea, vaikka pitäisi auttaa perhettä kaikin mahdollisin keinoin. Ihan samalla rahalla tai vähemmälläkin kuin mitä käytetään perinteisiin lastensuojelun palveluihin, voisi tarjota vaikka mitä muuta, kun vaan joku taho päättäisi käyttää rahan siihen.

Raha nyt ei niitä ongelmia poista, mutta olen täysin samaa mieltä nepsyvalmentajasta. Ylipäänsä ajattelen, että nepsyosaaminen tulisi olla pakollinen osa psykiatrian ja sosiaalialan koulutuksessa ja tätä kunnat / kaupungit voisivat ostaa myös yrityksiltä. Se on kallis ja sehän se ongelma onkin, että rahaa laitetaan ns. vääriin asioihin. Nepsyvalmennuksen ja muiden kohdennettujen tukitoimien avulla säästettäisiin pitkässä juoksussa myös yhteiskunnan varoja. Tämä ei tietenkään ole sen yksittäisten sosiaalityöntekijän tai perhetyöntekijän vika, mutta ongelmana on nimenomaan tuo kapea keinovalikoima. Ensin haetaan syytä vanhemmista ja kun sitä ei löydetä niin ei keksitäkään enää miten perhettä voisi tukea. Ja jos syytä ei löydetä kotoa, voidaan sulkea asiakkuus, koska lastensuojelullisia perusteita ei ole ja taas perhe on lähtöpisteessä. 

Lapsellani diagnosoitiin ADD seiskaluokalla. Oman toiminnan ohjaamisen haasteita on ollut niin kauan kuin muistan. Meitä vanhempia ei kukaan ole syyttänyt, eikä syynännyt, vaikka olemme TADAA: eroperhe. Päinvastoin, koulu, psykologi ja erityisopettaja ovat useita kertoja erityisesti kiittäneet kodin tuesta lapselle koulun käynnissä ym. Ja alkoholiakin juodaan silloin tällöin, silti, ei lasua niskassa.

Valmennusta ei kyllä ole tarjolla, se on totta. Yritämme itse auttaa opiskelutekniikoiden ja muistitekniikoiden kanssa. Tähänhän on erilaisten oppijoiden järjestökin josta voi etsiä apua..

Onneksi olkoon! Jo pelkkä tutkimuksiin pääsy on ainakin täällä pitkässä kuusessa. Ja usein vasta se diagnoosi tuo ymmärrystä myös kouluun. Koulujen resursseissa on muuten valtavia eroja, samoin psykiatrisissa palveluissa.

TADAA! Tässähän ei ollut kyse siitä, että lasun asiakkaat kokisivat olevansa lasun kynsissä vaan nimenomaan siitä, että haluaisivat apua, mutteivat saa.

 

No lasta on koulumatkalla luotsattu eteenpäin kotoa käsin jo vuosia ennen mitään diagnoosia. Tarkistetaan läksyt yhdessä joka päivä (jos niitä on, jos ei niin katsotaan tunnilla käsitelty asia läpi), valmistaudutaan kokeeseen etsimällä aiheeseen sopivia dokumentteja netistä ja tekemällä harjoituskokeita. Opeteltu on muistiinpanot, ajatuskartat, kuvakortit jne. Motivoidaan viikkorahalla jonka ehtona kotityöt ja koulutyöt. Uni, liikunta, ulkoilma, säännöllisyys. Ihan fiilispohjalta haettu ratkaisuja, netistä etsitty tietoa, ollaan erilaiset oppijat toiminnassa mukana.... Ja molemmat olemme siis päivätyössä.

Niin? Näinhän vanhempien tulee toimia. Tässä ketjussa keskustellaan lasusta. Ja ihan noin yleisenä huomautuksena, on myös valtavia eroja siinä, että kuinka vaikeita oireita ovat. Jo add ja adhd ovat eri asioita, vaikka ne adhd:n alle nykyään menevätkin. Vai kokeilemalla tietää mikä auttaa juuri itseä tai omaa lasta. Jo pelkkä lääke on parhaimmillaan älyttömän iso tuki. Samoin koulun tuki tai sen puute. On myös ihan eri asia saada diagnoosi varhain versus siihen, että sen saa pahimmillaan aikuisena. Silloin asiat ovat jo ehtineet usein kärjistyä ja itsetunto murentua.

Usein vain siellä nepsylapsen kodissa on nepsyvanhempi tai vanhemmat ja elämä sen mukaista.

Niin, toki huomasin jo ensimmäisestä viestistäsi, että tarkoituksena oli lällätellä omaa "paremmuutta" muille. Tai siltä se ainakin kuulosti. On totta, että nepsyille vanhemmuus aiheuttaa (etenkin hoitamattomana) haasteita, mutta se tuo myös valtavasti ymmärrystä siihen kuinka omaa lasta pystyisi parhaiten tukemaan. 

Kiinnostaisi myös tietää mitä tarkoittaa "elämä sen mukaista". Vaikka esimerkiksi rutiinit ja ns. aikasokeus on usein nepsyille vaikeita niin ei se nyt tarkoita, että perheissä elettäisiin kuin siat pellossa. Itse asiassa, aika usein niihin rutiineihin joutuu kiinnittämään paljon enemmän huomiota saadakseen asiat rullaamaan. 

Kokemuksesta sanon myöskin että kukaan ei jaksa sellaista lasta 24/7 kasvatella täydellisillä rutiineilla, ja sun muilla, joka ei yhtenäkään päivänä toimi samoin kuin jonain toisena. Ja tämä on fakta. Siihen tarvitaan kokonainen tiimi ja laitos.

Eli tarvitaan huostaanottoa. Siellä laitoksessa on joka 8's tunti uudet levänneet ohjaajat vuorossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarjotaan tukihenkilöä, kun perhe tarvitsisi käytännön kotiapua tai ihan vaan rahaa. Tarjotaan perhetyötä, kun perhe tarvitsisi osaavan nepsyvalmentajan. Todella monista asioista lastensuojelu vain toteaa 'ei kuulu meidän palveluihin'. Ei se lapsi saa vaikkapa psykiatrista hoitoa sen paremmin huostaanotettuna kuin kotonaankaan. Lastensuojelun keinovalikoima tuntuu olevan ihmeen kapea, vaikka pitäisi auttaa perhettä kaikin mahdollisin keinoin. Ihan samalla rahalla tai vähemmälläkin kuin mitä käytetään perinteisiin lastensuojelun palveluihin, voisi tarjota vaikka mitä muuta, kun vaan joku taho päättäisi käyttää rahan siihen.

Raha nyt ei niitä ongelmia poista, mutta olen täysin samaa mieltä nepsyvalmentajasta. Ylipäänsä ajattelen, että nepsyosaaminen tulisi olla pakollinen osa psykiatrian ja sosiaalialan koulutuksessa ja tätä kunnat / kaupungit voisivat ostaa myös yrityksiltä. Se on kallis ja sehän se ongelma onkin, että rahaa laitetaan ns. vääriin asioihin. Nepsyvalmennuksen ja muiden kohdennettujen tukitoimien avulla säästettäisiin pitkässä juoksussa myös yhteiskunnan varoja. Tämä ei tietenkään ole sen yksittäisten sosiaalityöntekijän tai perhetyöntekijän vika, mutta ongelmana on nimenomaan tuo kapea keinovalikoima. Ensin haetaan syytä vanhemmista ja kun sitä ei löydetä niin ei keksitäkään enää miten perhettä voisi tukea. Ja jos syytä ei löydetä kotoa, voidaan sulkea asiakkuus, koska lastensuojelullisia perusteita ei ole ja taas perhe on lähtöpisteessä. 

Lapsellani diagnosoitiin ADD seiskaluokalla. Oman toiminnan ohjaamisen haasteita on ollut niin kauan kuin muistan. Meitä vanhempia ei kukaan ole syyttänyt, eikä syynännyt, vaikka olemme TADAA: eroperhe. Päinvastoin, koulu, psykologi ja erityisopettaja ovat useita kertoja erityisesti kiittäneet kodin tuesta lapselle koulun käynnissä ym. Ja alkoholiakin juodaan silloin tällöin, silti, ei lasua niskassa.

Valmennusta ei kyllä ole tarjolla, se on totta. Yritämme itse auttaa opiskelutekniikoiden ja muistitekniikoiden kanssa. Tähänhän on erilaisten oppijoiden järjestökin josta voi etsiä apua..

Onneksi olkoon! Jo pelkkä tutkimuksiin pääsy on ainakin täällä pitkässä kuusessa. Ja usein vasta se diagnoosi tuo ymmärrystä myös kouluun. Koulujen resursseissa on muuten valtavia eroja, samoin psykiatrisissa palveluissa.

TADAA! Tässähän ei ollut kyse siitä, että lasun asiakkaat kokisivat olevansa lasun kynsissä vaan nimenomaan siitä, että haluaisivat apua, mutteivat saa.

 

No lasta on koulumatkalla luotsattu eteenpäin kotoa käsin jo vuosia ennen mitään diagnoosia. Tarkistetaan läksyt yhdessä joka päivä (jos niitä on, jos ei niin katsotaan tunnilla käsitelty asia läpi), valmistaudutaan kokeeseen etsimällä aiheeseen sopivia dokumentteja netistä ja tekemällä harjoituskokeita. Opeteltu on muistiinpanot, ajatuskartat, kuvakortit jne. Motivoidaan viikkorahalla jonka ehtona kotityöt ja koulutyöt. Uni, liikunta, ulkoilma, säännöllisyys. Ihan fiilispohjalta haettu ratkaisuja, netistä etsitty tietoa, ollaan erilaiset oppijat toiminnassa mukana.... Ja molemmat olemme siis päivätyössä.

Niin? Näinhän vanhempien tulee toimia. Tässä ketjussa keskustellaan lasusta. Ja ihan noin yleisenä huomautuksena, on myös valtavia eroja siinä, että kuinka vaikeita oireita ovat. Jo add ja adhd ovat eri asioita, vaikka ne adhd:n alle nykyään menevätkin. Vai kokeilemalla tietää mikä auttaa juuri itseä tai omaa lasta. Jo pelkkä lääke on parhaimmillaan älyttömän iso tuki. Samoin koulun tuki tai sen puute. On myös ihan eri asia saada diagnoosi varhain versus siihen, että sen saa pahimmillaan aikuisena. Silloin asiat ovat jo ehtineet usein kärjistyä ja itsetunto murentua.

Usein vain siellä nepsylapsen kodissa on nepsyvanhempi tai vanhemmat ja elämä sen mukaista.

Niin, toki huomasin jo ensimmäisestä viestistäsi, että tarkoituksena oli lällätellä omaa "paremmuutta" muille. Tai siltä se ainakin kuulosti. On totta, että nepsyille vanhemmuus aiheuttaa (etenkin hoitamattomana) haasteita, mutta se tuo myös valtavasti ymmärrystä siihen kuinka omaa lasta pystyisi parhaiten tukemaan. 

Kiinnostaisi myös tietää mitä tarkoittaa "elämä sen mukaista". Vaikka esimerkiksi rutiinit ja ns. aikasokeus on usein nepsyille vaikeita niin ei se nyt tarkoita, että perheissä elettäisiin kuin siat pellossa. Itse asiassa, aika usein niihin rutiineihin joutuu kiinnittämään paljon enemmän huomiota saadakseen asiat rullaamaan. 

Kokemuksesta sanon myöskin että kukaan ei jaksa sellaista lasta 24/7 kasvatella täydellisillä rutiineilla, ja sun muilla, joka ei yhtenäkään päivänä toimi samoin kuin jonain toisena. Ja tämä on fakta. Siihen tarvitaan kokonainen tiimi ja laitos.

Eli tarvitaan huostaanottoa. Siellä laitoksessa on joka 8's tunti uudet levänneet ohjaajat vuorossa.

Miten perustelet muiden ihmisten oikeuden elää omassa kodissa? Vanhukset joilla käy kotipalvelu, kotisairaanhoito, laitokseen kaikki?

Vammaiset joilla pyörii henkilökohtainen avustajatiimi, laitokseen kaikki?

Vammaiset lapset, joilla pyörii kaikki kuskaamisista lähtien kotoa hoitotahoihin, laitokseen kaikki?

Terve ihminen joka sairastuu puoleksi vuodeksi niin että kotona tarvitaan ulkopuolista apua, laitokseen kaikki?

Ideologiahan tuokin on :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarjotaan tukihenkilöä, kun perhe tarvitsisi käytännön kotiapua tai ihan vaan rahaa. Tarjotaan perhetyötä, kun perhe tarvitsisi osaavan nepsyvalmentajan. Todella monista asioista lastensuojelu vain toteaa 'ei kuulu meidän palveluihin'. Ei se lapsi saa vaikkapa psykiatrista hoitoa sen paremmin huostaanotettuna kuin kotonaankaan. Lastensuojelun keinovalikoima tuntuu olevan ihmeen kapea, vaikka pitäisi auttaa perhettä kaikin mahdollisin keinoin. Ihan samalla rahalla tai vähemmälläkin kuin mitä käytetään perinteisiin lastensuojelun palveluihin, voisi tarjota vaikka mitä muuta, kun vaan joku taho päättäisi käyttää rahan siihen.

Raha nyt ei niitä ongelmia poista, mutta olen täysin samaa mieltä nepsyvalmentajasta. Ylipäänsä ajattelen, että nepsyosaaminen tulisi olla pakollinen osa psykiatrian ja sosiaalialan koulutuksessa ja tätä kunnat / kaupungit voisivat ostaa myös yrityksiltä. Se on kallis ja sehän se ongelma onkin, että rahaa laitetaan ns. vääriin asioihin. Nepsyvalmennuksen ja muiden kohdennettujen tukitoimien avulla säästettäisiin pitkässä juoksussa myös yhteiskunnan varoja. Tämä ei tietenkään ole sen yksittäisten sosiaalityöntekijän tai perhetyöntekijän vika, mutta ongelmana on nimenomaan tuo kapea keinovalikoima. Ensin haetaan syytä vanhemmista ja kun sitä ei löydetä niin ei keksitäkään enää miten perhettä voisi tukea. Ja jos syytä ei löydetä kotoa, voidaan sulkea asiakkuus, koska lastensuojelullisia perusteita ei ole ja taas perhe on lähtöpisteessä. 

Lapsellani diagnosoitiin ADD seiskaluokalla. Oman toiminnan ohjaamisen haasteita on ollut niin kauan kuin muistan. Meitä vanhempia ei kukaan ole syyttänyt, eikä syynännyt, vaikka olemme TADAA: eroperhe. Päinvastoin, koulu, psykologi ja erityisopettaja ovat useita kertoja erityisesti kiittäneet kodin tuesta lapselle koulun käynnissä ym. Ja alkoholiakin juodaan silloin tällöin, silti, ei lasua niskassa.

Valmennusta ei kyllä ole tarjolla, se on totta. Yritämme itse auttaa opiskelutekniikoiden ja muistitekniikoiden kanssa. Tähänhän on erilaisten oppijoiden järjestökin josta voi etsiä apua..

Onneksi olkoon! Jo pelkkä tutkimuksiin pääsy on ainakin täällä pitkässä kuusessa. Ja usein vasta se diagnoosi tuo ymmärrystä myös kouluun. Koulujen resursseissa on muuten valtavia eroja, samoin psykiatrisissa palveluissa.

TADAA! Tässähän ei ollut kyse siitä, että lasun asiakkaat kokisivat olevansa lasun kynsissä vaan nimenomaan siitä, että haluaisivat apua, mutteivat saa.

 

No lasta on koulumatkalla luotsattu eteenpäin kotoa käsin jo vuosia ennen mitään diagnoosia. Tarkistetaan läksyt yhdessä joka päivä (jos niitä on, jos ei niin katsotaan tunnilla käsitelty asia läpi), valmistaudutaan kokeeseen etsimällä aiheeseen sopivia dokumentteja netistä ja tekemällä harjoituskokeita. Opeteltu on muistiinpanot, ajatuskartat, kuvakortit jne. Motivoidaan viikkorahalla jonka ehtona kotityöt ja koulutyöt. Uni, liikunta, ulkoilma, säännöllisyys. Ihan fiilispohjalta haettu ratkaisuja, netistä etsitty tietoa, ollaan erilaiset oppijat toiminnassa mukana.... Ja molemmat olemme siis päivätyössä.

Niin? Näinhän vanhempien tulee toimia. Tässä ketjussa keskustellaan lasusta. Ja ihan noin yleisenä huomautuksena, on myös valtavia eroja siinä, että kuinka vaikeita oireita ovat. Jo add ja adhd ovat eri asioita, vaikka ne adhd:n alle nykyään menevätkin. Vai kokeilemalla tietää mikä auttaa juuri itseä tai omaa lasta. Jo pelkkä lääke on parhaimmillaan älyttömän iso tuki. Samoin koulun tuki tai sen puute. On myös ihan eri asia saada diagnoosi varhain versus siihen, että sen saa pahimmillaan aikuisena. Silloin asiat ovat jo ehtineet usein kärjistyä ja itsetunto murentua.

Usein vain siellä nepsylapsen kodissa on nepsyvanhempi tai vanhemmat ja elämä sen mukaista.

Niin, toki huomasin jo ensimmäisestä viestistäsi, että tarkoituksena oli lällätellä omaa "paremmuutta" muille. Tai siltä se ainakin kuulosti. On totta, että nepsyille vanhemmuus aiheuttaa (etenkin hoitamattomana) haasteita, mutta se tuo myös valtavasti ymmärrystä siihen kuinka omaa lasta pystyisi parhaiten tukemaan. 

Kiinnostaisi myös tietää mitä tarkoittaa "elämä sen mukaista". Vaikka esimerkiksi rutiinit ja ns. aikasokeus on usein nepsyille vaikeita niin ei se nyt tarkoita, että perheissä elettäisiin kuin siat pellossa. Itse asiassa, aika usein niihin rutiineihin joutuu kiinnittämään paljon enemmän huomiota saadakseen asiat rullaamaan. 

Kokemuksesta sanon myöskin että kukaan ei jaksa sellaista lasta 24/7 kasvatella täydellisillä rutiineilla, ja sun muilla, joka ei yhtenäkään päivänä toimi samoin kuin jonain toisena. Ja tämä on fakta. Siihen tarvitaan kokonainen tiimi ja laitos.

Eli tarvitaan huostaanottoa. Siellä laitoksessa on joka 8's tunti uudet levänneet ohjaajat vuorossa.

Kuka viddu kasvattaa lasta 24h7? Oletteko aivan mielisairaita? Jotain maanikoita? Ette koskaan nuku tai tee mitään muutakaan? Aina vaan kasvatatte?

Aivan kuin lapsi olisi jokin tabula rasa joka pitää kasvattaa joksikin...

Jos on esim synnärillä vammautunut lapsi niin silloin eri juttu ja saattaa tarvita kaikkee tukee ja hoivaa.

Jo pentuna ihmettelin joidenkin ns aikuisten exponentiaalista typeryyttä.

Lapsi on lapsi. Ei pikku aikuinen. Jos puuttuu luovuuden kipinä tulee ihmisestäkin rusina.

Oma kokemukseni on, että kun olet viran puolesta töissä, ihan sama mitä asiakas ilmituo.

Viranomainen voi toimia hyvän viranomaistavan mukaan. Ei pakottamista. Ei manipulointia. Tiedätte kyllä.

Siinäpä aihetta otsikkoon...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarjotaan tukihenkilöä, kun perhe tarvitsisi käytännön kotiapua tai ihan vaan rahaa. Tarjotaan perhetyötä, kun perhe tarvitsisi osaavan nepsyvalmentajan. Todella monista asioista lastensuojelu vain toteaa 'ei kuulu meidän palveluihin'. Ei se lapsi saa vaikkapa psykiatrista hoitoa sen paremmin huostaanotettuna kuin kotonaankaan. Lastensuojelun keinovalikoima tuntuu olevan ihmeen kapea, vaikka pitäisi auttaa perhettä kaikin mahdollisin keinoin. Ihan samalla rahalla tai vähemmälläkin kuin mitä käytetään perinteisiin lastensuojelun palveluihin, voisi tarjota vaikka mitä muuta, kun vaan joku taho päättäisi käyttää rahan siihen.

Raha nyt ei niitä ongelmia poista, mutta olen täysin samaa mieltä nepsyvalmentajasta. Ylipäänsä ajattelen, että nepsyosaaminen tulisi olla pakollinen osa psykiatrian ja sosiaalialan koulutuksessa ja tätä kunnat / kaupungit voisivat ostaa myös yrityksiltä. Se on kallis ja sehän se ongelma onkin, että rahaa laitetaan ns. vääriin asioihin. Nepsyvalmennuksen ja muiden kohdennettujen tukitoimien avulla säästettäisiin pitkässä juoksussa myös yhteiskunnan varoja. Tämä ei tietenkään ole sen yksittäisten sosiaalityöntekijän tai perhetyöntekijän vika, mutta ongelmana on nimenomaan tuo kapea keinovalikoima. Ensin haetaan syytä vanhemmista ja kun sitä ei löydetä niin ei keksitäkään enää miten perhettä voisi tukea. Ja jos syytä ei löydetä kotoa, voidaan sulkea asiakkuus, koska lastensuojelullisia perusteita ei ole ja taas perhe on lähtöpisteessä. 

Lapsellani diagnosoitiin ADD seiskaluokalla. Oman toiminnan ohjaamisen haasteita on ollut niin kauan kuin muistan. Meitä vanhempia ei kukaan ole syyttänyt, eikä syynännyt, vaikka olemme TADAA: eroperhe. Päinvastoin, koulu, psykologi ja erityisopettaja ovat useita kertoja erityisesti kiittäneet kodin tuesta lapselle koulun käynnissä ym. Ja alkoholiakin juodaan silloin tällöin, silti, ei lasua niskassa.

Valmennusta ei kyllä ole tarjolla, se on totta. Yritämme itse auttaa opiskelutekniikoiden ja muistitekniikoiden kanssa. Tähänhän on erilaisten oppijoiden järjestökin josta voi etsiä apua..

Onneksi olkoon! Jo pelkkä tutkimuksiin pääsy on ainakin täällä pitkässä kuusessa. Ja usein vasta se diagnoosi tuo ymmärrystä myös kouluun. Koulujen resursseissa on muuten valtavia eroja, samoin psykiatrisissa palveluissa.

TADAA! Tässähän ei ollut kyse siitä, että lasun asiakkaat kokisivat olevansa lasun kynsissä vaan nimenomaan siitä, että haluaisivat apua, mutteivat saa.

 

No lasta on koulumatkalla luotsattu eteenpäin kotoa käsin jo vuosia ennen mitään diagnoosia. Tarkistetaan läksyt yhdessä joka päivä (jos niitä on, jos ei niin katsotaan tunnilla käsitelty asia läpi), valmistaudutaan kokeeseen etsimällä aiheeseen sopivia dokumentteja netistä ja tekemällä harjoituskokeita. Opeteltu on muistiinpanot, ajatuskartat, kuvakortit jne. Motivoidaan viikkorahalla jonka ehtona kotityöt ja koulutyöt. Uni, liikunta, ulkoilma, säännöllisyys. Ihan fiilispohjalta haettu ratkaisuja, netistä etsitty tietoa, ollaan erilaiset oppijat toiminnassa mukana.... Ja molemmat olemme siis päivätyössä.

Niin? Näinhän vanhempien tulee toimia. Tässä ketjussa keskustellaan lasusta. Ja ihan noin yleisenä huomautuksena, on myös valtavia eroja siinä, että kuinka vaikeita oireita ovat. Jo add ja adhd ovat eri asioita, vaikka ne adhd:n alle nykyään menevätkin. Vai kokeilemalla tietää mikä auttaa juuri itseä tai omaa lasta. Jo pelkkä lääke on parhaimmillaan älyttömän iso tuki. Samoin koulun tuki tai sen puute. On myös ihan eri asia saada diagnoosi varhain versus siihen, että sen saa pahimmillaan aikuisena. Silloin asiat ovat jo ehtineet usein kärjistyä ja itsetunto murentua.

Usein vain siellä nepsylapsen kodissa on nepsyvanhempi tai vanhemmat ja elämä sen mukaista.

Niin, toki huomasin jo ensimmäisestä viestistäsi, että tarkoituksena oli lällätellä omaa "paremmuutta" muille. Tai siltä se ainakin kuulosti. On totta, että nepsyille vanhemmuus aiheuttaa (etenkin hoitamattomana) haasteita, mutta se tuo myös valtavasti ymmärrystä siihen kuinka omaa lasta pystyisi parhaiten tukemaan. 

Kiinnostaisi myös tietää mitä tarkoittaa "elämä sen mukaista". Vaikka esimerkiksi rutiinit ja ns. aikasokeus on usein nepsyille vaikeita niin ei se nyt tarkoita, että perheissä elettäisiin kuin siat pellossa. Itse asiassa, aika usein niihin rutiineihin joutuu kiinnittämään paljon enemmän huomiota saadakseen asiat rullaamaan. 

Kokemuksesta sanon myöskin että kukaan ei jaksa sellaista lasta 24/7 kasvatella täydellisillä rutiineilla, ja sun muilla, joka ei yhtenäkään päivänä toimi samoin kuin jonain toisena. Ja tämä on fakta. Siihen tarvitaan kokonainen tiimi ja laitos.

Eli tarvitaan huostaanottoa. Siellä laitoksessa on joka 8's tunti uudet levänneet ohjaajat vuorossa.

Miten perustelet muiden ihmisten oikeuden elää omassa kodissa? Vanhukset joilla käy kotipalvelu, kotisairaanhoito, laitokseen kaikki?

Vammaiset joilla pyörii henkilökohtainen avustajatiimi, laitokseen kaikki?

Vammaiset lapset, joilla pyörii kaikki kuskaamisista lähtien kotoa hoitotahoihin, laitokseen kaikki?

Terve ihminen joka sairastuu puoleksi vuodeksi niin että kotona tarvitaan ulkopuolista apua, laitokseen kaikki?

Ideologiahan tuokin on :D

Niin tämä yhteiskunta on päättänyt, että liian vaikeahoitoiset nepsyt hoidetaan laitoksissa. Monesti vanhemmat haluavat asian olevan niin itsekin. Moni nepsy kun on väkivaltainen ja käy työlääksi vahtia 24/7 että pienemmät sisarukset pysyvät hengissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarjotaan tukihenkilöä, kun perhe tarvitsisi käytännön kotiapua tai ihan vaan rahaa. Tarjotaan perhetyötä, kun perhe tarvitsisi osaavan nepsyvalmentajan. Todella monista asioista lastensuojelu vain toteaa 'ei kuulu meidän palveluihin'. Ei se lapsi saa vaikkapa psykiatrista hoitoa sen paremmin huostaanotettuna kuin kotonaankaan. Lastensuojelun keinovalikoima tuntuu olevan ihmeen kapea, vaikka pitäisi auttaa perhettä kaikin mahdollisin keinoin. Ihan samalla rahalla tai vähemmälläkin kuin mitä käytetään perinteisiin lastensuojelun palveluihin, voisi tarjota vaikka mitä muuta, kun vaan joku taho päättäisi käyttää rahan siihen.

Raha nyt ei niitä ongelmia poista, mutta olen täysin samaa mieltä nepsyvalmentajasta. Ylipäänsä ajattelen, että nepsyosaaminen tulisi olla pakollinen osa psykiatrian ja sosiaalialan koulutuksessa ja tätä kunnat / kaupungit voisivat ostaa myös yrityksiltä. Se on kallis ja sehän se ongelma onkin, että rahaa laitetaan ns. vääriin asioihin. Nepsyvalmennuksen ja muiden kohdennettujen tukitoimien avulla säästettäisiin pitkässä juoksussa myös yhteiskunnan varoja. Tämä ei tietenkään ole sen yksittäisten sosiaalityöntekijän tai perhetyöntekijän vika, mutta ongelmana on nimenomaan tuo kapea keinovalikoima. Ensin haetaan syytä vanhemmista ja kun sitä ei löydetä niin ei keksitäkään enää miten perhettä voisi tukea. Ja jos syytä ei löydetä kotoa, voidaan sulkea asiakkuus, koska lastensuojelullisia perusteita ei ole ja taas perhe on lähtöpisteessä. 

Lapsellani diagnosoitiin ADD seiskaluokalla. Oman toiminnan ohjaamisen haasteita on ollut niin kauan kuin muistan. Meitä vanhempia ei kukaan ole syyttänyt, eikä syynännyt, vaikka olemme TADAA: eroperhe. Päinvastoin, koulu, psykologi ja erityisopettaja ovat useita kertoja erityisesti kiittäneet kodin tuesta lapselle koulun käynnissä ym. Ja alkoholiakin juodaan silloin tällöin, silti, ei lasua niskassa.

Valmennusta ei kyllä ole tarjolla, se on totta. Yritämme itse auttaa opiskelutekniikoiden ja muistitekniikoiden kanssa. Tähänhän on erilaisten oppijoiden järjestökin josta voi etsiä apua..

Onneksi olkoon! Jo pelkkä tutkimuksiin pääsy on ainakin täällä pitkässä kuusessa. Ja usein vasta se diagnoosi tuo ymmärrystä myös kouluun. Koulujen resursseissa on muuten valtavia eroja, samoin psykiatrisissa palveluissa.

TADAA! Tässähän ei ollut kyse siitä, että lasun asiakkaat kokisivat olevansa lasun kynsissä vaan nimenomaan siitä, että haluaisivat apua, mutteivat saa.

 

No lasta on koulumatkalla luotsattu eteenpäin kotoa käsin jo vuosia ennen mitään diagnoosia. Tarkistetaan läksyt yhdessä joka päivä (jos niitä on, jos ei niin katsotaan tunnilla käsitelty asia läpi), valmistaudutaan kokeeseen etsimällä aiheeseen sopivia dokumentteja netistä ja tekemällä harjoituskokeita. Opeteltu on muistiinpanot, ajatuskartat, kuvakortit jne. Motivoidaan viikkorahalla jonka ehtona kotityöt ja koulutyöt. Uni, liikunta, ulkoilma, säännöllisyys. Ihan fiilispohjalta haettu ratkaisuja, netistä etsitty tietoa, ollaan erilaiset oppijat toiminnassa mukana.... Ja molemmat olemme siis päivätyössä.

Niin? Näinhän vanhempien tulee toimia. Tässä ketjussa keskustellaan lasusta. Ja ihan noin yleisenä huomautuksena, on myös valtavia eroja siinä, että kuinka vaikeita oireita ovat. Jo add ja adhd ovat eri asioita, vaikka ne adhd:n alle nykyään menevätkin. Vai kokeilemalla tietää mikä auttaa juuri itseä tai omaa lasta. Jo pelkkä lääke on parhaimmillaan älyttömän iso tuki. Samoin koulun tuki tai sen puute. On myös ihan eri asia saada diagnoosi varhain versus siihen, että sen saa pahimmillaan aikuisena. Silloin asiat ovat jo ehtineet usein kärjistyä ja itsetunto murentua.

Usein vain siellä nepsylapsen kodissa on nepsyvanhempi tai vanhemmat ja elämä sen mukaista.

Niin, toki huomasin jo ensimmäisestä viestistäsi, että tarkoituksena oli lällätellä omaa "paremmuutta" muille. Tai siltä se ainakin kuulosti. On totta, että nepsyille vanhemmuus aiheuttaa (etenkin hoitamattomana) haasteita, mutta se tuo myös valtavasti ymmärrystä siihen kuinka omaa lasta pystyisi parhaiten tukemaan. 

Kiinnostaisi myös tietää mitä tarkoittaa "elämä sen mukaista". Vaikka esimerkiksi rutiinit ja ns. aikasokeus on usein nepsyille vaikeita niin ei se nyt tarkoita, että perheissä elettäisiin kuin siat pellossa. Itse asiassa, aika usein niihin rutiineihin joutuu kiinnittämään paljon enemmän huomiota saadakseen asiat rullaamaan. 

Kokemuksesta sanon myöskin että kukaan ei jaksa sellaista lasta 24/7 kasvatella täydellisillä rutiineilla, ja sun muilla, joka ei yhtenäkään päivänä toimi samoin kuin jonain toisena. Ja tämä on fakta. Siihen tarvitaan kokonainen tiimi ja laitos.

Eli tarvitaan huostaanottoa. Siellä laitoksessa on joka 8's tunti uudet levänneet ohjaajat vuorossa.

Miten perustelet muiden ihmisten oikeuden elää omassa kodissa? Vanhukset joilla käy kotipalvelu, kotisairaanhoito, laitokseen kaikki?

Vammaiset joilla pyörii henkilökohtainen avustajatiimi, laitokseen kaikki?

Vammaiset lapset, joilla pyörii kaikki kuskaamisista lähtien kotoa hoitotahoihin, laitokseen kaikki?

Terve ihminen joka sairastuu puoleksi vuodeksi niin että kotona tarvitaan ulkopuolista apua, laitokseen kaikki?

Ideologiahan tuokin on :D

Niin tämä yhteiskunta on päättänyt, että liian vaikeahoitoiset nepsyt hoidetaan laitoksissa. Monesti vanhemmat haluavat asian olevan niin itsekin. Moni nepsy kun on väkivaltainen ja käy työlääksi vahtia 24/7 että pienemmät sisarukset pysyvät hengissä.

Vastaa nyt vain kysymykseen ;) Jos perheeseen annetaan sama apu mikä annetaan muillekin ryhmille, niin ei huostaanottoa tarvita. 

Vierailija kirjoitti:

10:nessä? Mikä saa ihmisen kirjoittamaan tuolla tavalla?

Vastaus: some, some ja some.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En osaa vastata sinulle, kerroin vain listan niistä asioista, joita avohuollon tukitoimista perheisiin halutaan ja mitä ei haluta. Muuta en tiedä. Paitsi, että kukapa ei rahasta pitäisi, tai siivouspalveluista. Minäkin tykkään niistä. 

Jos perheessä ei ole päihde- tai mielenterveysongelmaa vaan kyseessä on ns. normaali perhe, jossa lapsi oireilee rajusti niin mitä tukitoimia tarjoatte tai mitä oletatte perheen ottavan vastaan? 

Eihän se lapsi syyttä oireile. Laittaisin perhetyön ottamaan selvää mikä siinä "normaalissa perheessä" on vialla, kun lapsi oireilee. 

Perheessä ei tarvitse olla yhtään mitään vikaa. Normaali perhe on normaali. 

Lapsen maailmassa on muitakin vaikuttajia. Lapsi ei elä ja ole vain kotona neljän seinän sisällä oman väen kesken. 

Ulkopuolinen apu voi olla hyödyksi, eikä sitä pitäisi kokea vanhempienkaan omaksi epäonnistumisekseen.

Hyvä muistaa aina, että lapsetkin ovat erilaisia jo lähtökohtaisesti. Ja oireilevan lapsen vanhemman ei tarvitse olla millään lailla huono vanhempi.

ei tarvitsekaan, kyllä ihan tavallisen perheen lapsen mielenterveys voi oireilla. Mutta eikö silloin jos nuori on itsetuhoinen tai väkivaltainen, ole ihan paikallaan sijoittaa hänet jonnekin missä hän on turvassa itseltään (ja nyt en ota kantaa epäonnistumisiin yksittäisten nuorten kohdalla)? Ja muun perheen kannalta myös, näitä tarinoita on ihan liikaa kun pikkusisarus on ottanut turpiinsa säännöllisesti isommaltaan jonka on vaan haluttu asuvan sitkeästi kotona.

Mutta eihän tuohon tarvita huostaanottoa.

Vierailija kirjoitti:

eipä mitään, ymmärrän täysin kuinka nepsy-lapsi saattaisi olla huoltajalle niin vaikeasti hallittava, että voimat loppuu. Kaikki eivät suhtaudu lääkkeisiin kovin huolettomasti, en itsekään, ja valmennus, terapia ym on pitkä tie. Siksi ajattelen, että jos tilanne menee kestämättömäksi voi sijoitus olla kaikille osapuolille käänne parempaan. Mutta sitä ennen pitää tehdä voitava, eikä nojata diagnoosiin, heittää hanskoja tiskiin heti ja syytellä lastensuojelua ym viranomaisia jotka tekevät parhaansa lain ja resurssien puitteissa.

Okei..sulla on kyllä hämmästyttävän ylimielinen asenne add:n vanhemmaksi. Pahimpiahan yleensä onkin ne, joilla asiat menee virtaviivaisesti tiettyä kaavaa pitkin. Silloin on helppo ajatella, että oman hyvyyden takia tässä asiat etenee näin mallikkaasti ja muut vanhemmat ei edes yritä, kun haasteita on niin paljon. Usein murrosikä on nepsyille käännekohta ja asiat muuttuvat todella haastaviksi siinä vaiheessa. Toivotaan toki, että teille ei käy niin. Teillä on selkeästi ainakin vielä lievät oireet. Toisinaanhan diagnoosit ovat myös virheellisiä. Se, että käyttää tai antaa lapsen käyttää adhd-lääkkeitä ei tarkoita, että lääkkeisiin suhtautuisi kevyesti. Itse olen ns. lääkevastainen, mutta tiedän kokemuksesta, että adhd-lääke mullisti maailman. Jos olisin saanut sen käyttööni seiskalla niin kaikki olisi ollut niiiiin paljon helpompaa! Vielä lastensuojelusta sen verran, että tällä hetkellähän lasu ei toimi lain puitteissa, koska resursseja ei ole. Voit mennä lukemaan vaikka lastensuojelulakia ja etsiä ihmisten kokemuksia, jolloin havaitset epäkohdat itsekin.  Hienoa toki, jos teidän kunnassa kaikki toimii mallikkaasti, niitäkin kuntia varmasti on. 

Vierailija kirjoitti:

Kokemuksesta sanon myöskin että kukaan ei jaksa sellaista lasta 24/7 kasvatella täydellisillä rutiineilla, ja sun muilla, joka ei yhtenäkään päivänä toimi samoin kuin jonain toisena. Ja tämä on fakta. Siihen tarvitaan kokonainen tiimi ja laitos.

Olet väärässä. Valtaosa ei varmasti jaksakaan, mutta on esimerkiksi omaishoitajia, jotka jaksaa. Siis nimenomaan nepsyjen omaishoitajia. Ei kaikki laita lapsiaan laitokseen. Eikä kenenkään tarvitse kasvattaa täydellisesti 24/7. Eihän niin toimita niissäkään perheissä, joissa on ns. normaaleja lapsia. Jokaisen perheen tulee löytää ne asiat, joihin täytyy panostaa satasella ja sitten taas ne asiat, joista voi löysätä. Myös nepsyjen kanssa. Täydellisyyttä ei vaadita keneltäkään, ei tarvitse vaatiakaan eikä siellä laitoksissakaan ihmeitä tehdä. 

Minkä takia ihmisistä tuntuu olevan ok, että lapsia heitetään hemmetin kalliiseen sijoitukseen, mutta sitten taas kotiin annettavia palveluja vastustetaan? Ei saa antaa siivousapua, ei kotiapua, ei kyytejä lapsille yhteiskunnan puolesta, ei yhtään harkinnanvaraista taloudellista tukea. Vanhempien pitää kasvattaa ja itse pystyä, mutta se välimuoto eli perheen varsinainen tuki ollaan valmiita skippaamaan. Kertoohan tällainen asenne omaa tarinaansa myös meidän yhteiskunnasta. Meidän kansalaisten asenteesta.