Yh-äidit ovat niin eriarvoisessa asemassa joka suhteessa

Yh-äitinä varma tapa saada entistä ikävämpi olo on kirjoittaa tänne että harmittaa tai väsyttää. Täällä on tosi paljon naisvihaajia jotka riemusta kiljuen kirjoittavat sormet sauhuten idioottiviestejä siitä että oma ongelma ja mikset pitänyt jalkoja kiinni tai anna lapset pois. Kiinnostaisi tietää sellaisten ihmisten ajatusmaailma, miksi he vihaavat tuolla tavalla ja haluavat vain pahoittaa ihmisen mieltä. Eikö heillä ole ollut äitiä vai onko joku yksinhuoltaja antanut heille pakit. 

Olen itse yh ja vaikka tässä on monia raskaita puolia niin tämä on ihana perhe ja olen tästä onnellinen ja ylpeä. Kun lapset vanhenevat, elämä helpottuu ja luultavasti heistä tulee todella ihania ja äitiä auttavia lapsia. En vaihtaisi omaa perhettä mihinkään. Miesseuraa saa aina jos haluaa. Jos on katto pään päällä ja edes joku työpaikka niin ei ole edes aineellista pulaa. Tsemppiä ap:lle, elämä voi olla ihanaa myös yksinhuoltajana.

Parisuhdemarkkininoilla yh:t on ainakin ehdoton no no. Niillä on synnytyksessä löystyneet alapäät joilla ei tee enää mitään. Hyi.

Suomessa on vaikeaa olla yh koska täällä pitää pärjätä yksin. Ei ole yhteisöä eikä sukua tukena. Jos omat vanhemmat asuvat kaukana tai ovat liian vanhoja jaksaakseen auttaa on yh-äiti todella yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jos ajatellan lapsen tai lapsien etuja silloin yh äiti ei saa mitään myötätuntoa vaan paheksuntaa.

Se lätkimään lähtenyt isähän sen paheksunnan ansaitsee, ei äiti joka nimenomaan ajattelee lasten etua.

yh voi ottaa uuden miehen mutta eipä kiinnosta.

Mutta kuka mies ottaisi yh? Ehkä joku soijapoika?

tämähän ei tullut mieleen sillon kun polvet laitoit auki?

Tuolla logiikalla ei syntyisi yhtään lasta.

[q uote=Vierailija]Itseaiheutettu ongelma.[/quote]

Onko yh aiheuttanut itse tilanteen jos puoliso on kuollut tai esimerkiksi lähtenyt suhteesta ennen lapsen syntymää? Sinulla on aika kapea näkökulma asiaan.

Vierailija kirjoitti:

Ne lapset voi antaa myös isälle

Ei voi silloin menee tuetkin isälle. 

Moni ei uskalla edes neuvolassa kertoa uupumuksesta tai väsymyksestä kun pelkää lastensuojelua. Sama koskee toki ydinperheitä.

Tämä Suomen järjestelmä on niin rikki.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhdemarkkininoilla yh:t on ainakin ehdoton no no. Niillä on synnytyksessä löystyneet alapäät joilla ei tee enää mitään. Hyi.

Tällaiset on jotain ihmeellisiä stereotypioita, suuri osa yksinhuoltajista saa uuden parisuhteen. Itse olin synnytyksen jälkeen niin hyvässä kunnossa, että ihmeteltiin voinko olla edes synnyttänyt. Imetys laihdutti raskauskilot ja olin vuosikausia mallin mitoissa eikä mitään löystymistä kukaan huomannut, päinvastoin. Treenasin lantionpohjan lihakset kuntoon. Nykyään mulla on mitä ihanin mies, rakastava, avulias ja kiltti. Pitää lapsestanikin hurjasti, viettävät aikaa kahdestaankin. Korkeasti koulutettu ja palkka huitelee 10 000e. Ja olen totaaliyh. Korkeasti koulutettu.

Älkää levitelkö turhia yliyleistyksiä. Vaikka toisaalta; en usko, että lopetattekaan, koska saatte nautintoa ja omalle huonolle itsetunnolle boostia toisia alaspainamalla. Ei mulla ole tarvetta sellaiseen ja onneksi ei monilla muillakaan täällä. Hyväsydämisyys ja empatia on uusi musta!

Niin on. Mutta eipä se auta jäädä maahan ruikuttamaan, eteenpäin vain.

Meillä isä on kyllä kuvioissa, mutta lähinnä juuri silleen miten hänen aikatauluihin sopii. Itse en siis pysty esim. tekemään vuorotyötä (ylipäänsä työnteko on ollut vaikeaa), sopimaan omia menoja, seurustelu on vaikeaa... kun isä ilmoittaa välillä vasta viikkoakin etukäteen että miten sopis lapsia pitää. No pitää kuitenkin, siksi en vaan jaksa tapella niistä sen enempää. Mutta vaikeaa siinä on omia työvuoroja tai menoja suunnitella kovin pitkäjänteisesti. Ja harva mies minusta edes on kiinnostunut, paitsi kevyessä mielessä toki. Kyllä paukkuu tinderit ja fb-viestilaatikot heti jos vähääkään jossain ilmoittelee että sinkkuna ollaan ja seura kelpais. Pääosin keksin kyllä omalla ajalla parempaakin tekemistä. Katselen uusiksi sit 40-vuotiaana kun omat lapset on lentäneet pesästä, et mitä ois tarjolla.

Aloin myös opiskelemaan ylempää tutkintoa. Onpahan joku tulo (opintolaina, opintotuki, asumistuki) jonkun aikaa, ja töitä teen keikkana silloin kun lapset on isällä. Muutama vuosi vielä niin lapset alkaa olla sen verran isoja, että oma työnteko sen myötä onneksi sitten helpottuu kun lapsia voi jättää jo vähän kotiinkin keskenään. Ja valmistuttua oma palkka sitten nousee :) Sosiaalitoimesta hain apua sen verran, että olisiko pienelle ekaluokkalaiselle (vielä erityislapsi) löytynyt joku hoitomuoto että olisin päässyt töihin, mutta ei kuulemma sellaisia ole. Jos olisin ollut kotona itse esim. kotiäitinä, niin perhetyöntekijä olisi voinut tulla meille. Mutta jos olen töissä ja yh niin sit ei kuulemma voi tulla. Että joo...

Elareita isä on maksanut aina alle minimin, koska hän pitää lapsia, niin hänestä hänen ei tarttis maksaa tyyliin mitään. Vaikka ei pidä heitä edes puolta ajasta... mutta enpä oo jaksanut siitäkään tapella. Maksan pääosin kaikki lasten hankinnat itse, mutta isovanhemmat on ihania ja kustantaa kyllä välillä jotain (esim pyörän lapselle) ja siitä olen kiitollinen. Se on iso apu.

Pärjään silti ihan ookoo, ja kyllä tämä ihmisestä aika vahvan tekee. Ei ihan mitkään pienet vastoinkäymiset enää tunnu missään.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhdemarkkininoilla yh:t on ainakin ehdoton no no. Niillä on synnytyksessä löystyneet alapäät joilla ei tee enää mitään. Hyi.

Olen 100% varma että mun alapää ei ole syy siihen, miksi en kelpaa. Kyllä se on nuo mun lapset.

Vierailija kirjoitti:

Yh-äitinä varma tapa saada entistä ikävämpi olo on kirjoittaa tänne että harmittaa tai väsyttää. Täällä on tosi paljon naisvihaajia jotka riemusta kiljuen kirjoittavat sormet sauhuten idioottiviestejä siitä että oma ongelma ja mikset pitänyt jalkoja kiinni tai anna lapset pois. Kiinnostaisi tietää sellaisten ihmisten ajatusmaailma, miksi he vihaavat tuolla tavalla ja haluavat vain pahoittaa ihmisen mieltä. Eikö heillä ole ollut äitiä vai onko joku yksinhuoltaja antanut heille pakit. 

Olen itse yh ja vaikka tässä on monia raskaita puolia niin tämä on ihana perhe ja olen tästä onnellinen ja ylpeä. Kun lapset vanhenevat, elämä helpottuu ja luultavasti heistä tulee todella ihania ja äitiä auttavia lapsia. En vaihtaisi omaa perhettä mihinkään. Miesseuraa saa aina jos haluaa. Jos on katto pään päällä ja edes joku työpaikka niin ei ole edes aineellista pulaa. Tsemppiä ap:lle, elämä voi olla ihanaa myös yksinhuoltajana.

Juuri näin!

Eihän elämä ylipäätään aina kevyttä ole, ei yh:na eikä parisuhteessa. Syitä voi olla monia. Itse en ymmärrä sitä, että yh:ta katsottaisiin kummeksuen. Tuo on kuitenkin jo niin tavallista nykyisin. Ja varmasti on miehiä, jotka eivät halua yh-huoltajaa kumppanikseen, mutta niin on myös naisia, jotka eivät halua yh-isää. Toki yh-isiä on vähemmän kuin yh-äitejä.

Toisaalta on myös niitä, kuka etsii kumppania, kenen kanssa hyvä olla ja natsaa. Lasten olemassa olosta ei väliä. Itse jäin yh:ksi useampi vuosi sitten. Toinen lapsista oli koulun alkutaipaleella ja toinen oli siirtymässä koulumaailmaan päiväkodista Parisuhde oli kestänyt lähes 20v. Mies löysi töissä sihteerin ja jäi kiinni. Nopeat päätökset ja liikkeet minun puolelta ja siinä se. Helvetin vaikeaa oli alusssa henkisesti. Mietin kuukausien itkemisen ja pahanolon jälkeen, että helpottaako koskaan,ja onko koskaan enää hyvä olla. Taloudellisesti pärjäsin ja pärjään edelleen hyvin. Kiitos koulutuksen ja hyvän duunipaikan. Miehen suhde päättyi aika nopeasti. Itselläni oli "tarjontaa" alusta alkaen, mutta ei kiinnostanut. Kunnes tuli vastaan tyyppi, joka sai hymyn huulille ja kipristelyä vatsan pohjaan. Sitä jatkunut nyt noin 4 vuotta ja mies on enemmän kuin sitoutunut minuun ja lapsiini. On ollut koko ajan valmis etenemään minun tahdissa, koska olen ollut meistä se varovaisempi.

Maailmaan mahtuu kaikkea :) minä toivon ja uskon, että joku päivä sinä ap vielä hymyilet elämän mukavuutta. Nyt kovasti haleja raskaaseen elämän vaiheeseen. Älä menetä uskoasi.

-Petetty, mutta onnellinen

Vierailija kirjoitti:

Olen myös 100 prosenttinen yksinhuoltaja. Minua ärsyttää se, että pariskunnat kylpevät rahassa, toisin kuin yksinhuoltajat. Yksi aikuinen ei millään voi tienata sellaisia summia mitä pariskunnat tienaavat.

Talousmielessä allekirjoitan: Vaikka yh tienaisi saman kuin pariskunta, progressiivinen verotus kolahtaa sen verran kovaa että se käteen jäävä tulo jää matalammaksi. Jotta pääsisi samaan tulotasoon kuin normituloinen pariskunta niin yh:n pitäisi tienata noin 1,5 kertaisesti tuon normituloisen pariskunnan tienestit. Aika harvasta hommasta on tiedossa tuollaista tienestiä. Eli jos keskiarvotuloksi oletetaan vaikkapa 40 000 euroa vuodessa ja pariskunnan tulos olisivat 80 000 euroa vuodessa niin yh:n pitäisi tienata noin 120 000 euroa vuodessa. Kyllä joku apteekkari tai yksityislääkäri (ja muutama muu) pääsee tuohon mutta ne ovat kaikki asioita joita varten on pitänyt ymmärtää tehdä oikeat valinnan viimeistään yläasteiässä.

Mutta ap, oletkohan nyt liian ankara itsellesi? Eivät muut ihmiset välttämättä pidä yh:ta vähäarvoisempana. Tai ajattele itse, jos tapaat yh-isän niin ajatteletko että hän olisi jotenkin vähäarvoisempi kuin lapseton poikamies tai ukkomies?

Nykyään on meno aika omituista. 80-luvulla oli ihan tavallista että yh-äiti nukkui olkkarissa, lapsella/lapsilla oli makkari. Ja äiti kävi kokopäivätöissä. Normaali hoitopäivä oli ihan ok.

Nykyään pitää olla työssä käymättä sama elintaso, normaali hoitopäivä on nounou ja lukaalin pitää olla sellainen että kaikille on oma makkari. Ja sossu maksaa paremmat vaatteet ja harrastukset lapsille kuin mitä työssäkäyvillä on.

Vierailija kirjoitti:

Yh-äitinä varma tapa saada entistä ikävämpi olo on kirjoittaa tänne että harmittaa tai väsyttää. Täällä on tosi paljon naisvihaajia jotka riemusta kiljuen kirjoittavat sormet sauhuten idioottiviestejä siitä että oma ongelma ja mikset pitänyt jalkoja kiinni tai anna lapset pois. Kiinnostaisi tietää sellaisten ihmisten ajatusmaailma, miksi he vihaavat tuolla tavalla ja haluavat vain pahoittaa ihmisen mieltä. Eikö heillä ole ollut äitiä vai onko joku yksinhuoltaja antanut heille pakit. 

Olen itse yh ja vaikka tässä on monia raskaita puolia niin tämä on ihana perhe ja olen tästä onnellinen ja ylpeä. Kun lapset vanhenevat, elämä helpottuu ja luultavasti heistä tulee todella ihania ja äitiä auttavia lapsia. En vaihtaisi omaa perhettä mihinkään. Miesseuraa saa aina jos haluaa. Jos on katto pään päällä ja edes joku työpaikka niin ei ole edes aineellista pulaa. Tsemppiä ap:lle, elämä voi olla ihanaa myös yksinhuoltajana.

Mä luulen, että nuo ahdistuneet naisvihaajat on näitä kolme- nelikymppisiä incelejä, joilla ei ole edes asuntoa vaan asuvst pakosta mammojensa luona. Vaikka äiti on ainoa nainen, joka heitä jaksaa, vihaavat myös äitiään. Osa on ihan psykoja, kuten tästä ketjusta näkee.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu ihan siitä, millaiset tukiverkostot on. Mä olen opiskellut kahden lapsen yksinhuoltajana. Päivät olin töissä ja opiskelin monimuotona, Pystyin myös  osallistumaan opiskeluporukan rientoihin, koska lapsillani on myös isä, isovanhemmat, mun siskoni sekä lasteni kummit. Rahatilannekin oli tuolloin ihan ok, koska pystyin opiskeluista huolimatta käymään töissä ja kun pääsin opiskelemalleni alalle töihin, palkka nousi merkittävästi. Toki ne muutamat opiskeluvuodet oli aika väsyttäviä, koska ei kerennyt öisin kovin montaa tuntia nukkumaan, mutta niistäkin selvisi ihan hyvin. 

Onko teillä yhteishuoltajuuus? Se on aivan eri kuin yksinhuoltajuus. Ja jos on noin hyvä tukiverkosto niin helppoahan se on. Mutta kokeile tehdä tuo kaikki ihan yksin ja olla soittamatta kellekkään kun tarvitset apua. Kuvittele jos ainoa tukiverkosto on neuvola ja kaupan kassan työntekijä.

Lastenteko on täysin vapaaehtoista

Normaaliälyinen ja empatiakykyinen ihminen tajuaa, että yh- äidillä on tuplasti raskaampaa. Tsemppiä ap, kyllä sä selviät!

Vierailija kirjoitti:

Lastenteko on täysin vapaaehtoista

Joo, mutta kukaan ei voi ennustaa tulevaisuutta. Kommenttisi on suorastaan typerä.

On totta että YH on aina tiukemmalla rahallisesti kun ei ole toista jakamassa asumiskuluja ym. Toinen vanhempi voi liukua vastuustaan takavasemmalle ja jäät yksin kasvattamaan lapsia. Ydinperheissäkin joskus näkee tilanteita että toinen (yleensä mies) elää erillistä elämää ja puoliso hoitaa kaiken. Ei varmaankaan mukavaa sekään. Oma neuvoni nuorille naisille on hankkia niin monta lasta kuin itse jaksaa hoitaa. Toisen varaan ei kannata koskaan laskea. Oma talous on myös turvattava.

Joku aiemmin jo kirjoitti että elämä YH:na sisältää myös hyviäkin puolia. Olen täysin samaa mieltä. Olen saanut kulkea lapseni vierellä koko tämän matkan. Matkan varrelle mahtuu monenlaista mutta eniten iloa, rakkautta, suuria ja pieniä kauniita hetkiä. Naurua, kyyneliä, muistoja kallisarvoisimpia. En päivääkään vaihtaisi pois. Toinen vanhempi on "päässyt helpommalla" mutta en ole katkera koska sain niin paljon. Lapseni on nyt nuori aikuinen, silmät kirkkaina suunnattuina tulevaisuuteen. Valo niistä heijastuu myös minuun, vanhaan, ja saa sydämen etsimään unelmia. Kukapa olisi uskonut, unelmia keski-iässä! Olen niin kiitollinen.