Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä kun mies ei suostu uskomaan, että minua ei kiinnosta ”perinteiset naisten jutut”?
Ollaan naimisissa ja meillä on yksi lapsi. Jo seurustelun alussa tein miehelle selväksi, että en ole sellainen, joka vastaisi ”perinteistä naiskuvaa”. Eli minua ei kiinnosta tyttökaverin luona järjestetyt tyttöjen illat, parvekekukkien istuttaminen, sukulaisnaisten kanssa puhelimessa höpöttely, jatkuva kodin laittaminen ja sisustelu, kauneudenhoitoillat, anopin kanssa loputtomat kahvittelut vauvanvaatteista ja käsitöistä jutellen jne. Saatte varmaan kiinni ideasta. Vaan olen aika päinvastainen ihminen. Enkä tarkoita nyt että olisin jotenkin erilainen kuin muut naiset, vaan että en yhtään vastaa tuollaista naiskuvaa. Rehellisesti en edes tiedä vastaako sitä naiskuvaa monikaan nainen Suomessa.
Olin siinä käsityksessä että mies ymmärsi, että en ole tuollainen, ja luulin että hän ihan näkikin sen minun tekemisistä ja olemisista. Mutta nykyään asiasta tulee jatkuvaa väärinkäsitystä ja mies tuntuu usein pettyvän kun minua ei voisi vähempää kiinnostaa olla tuollainen. Minkähän takia hän edes minun kanssa halusi naimisiin ja perheen… Miksi ei seurusteluaikana kertonut, että hän ei hyväksykään minua sellaisena, että en vastas tuota naiskuvaa? Vai sekosiko hän jotenkin lapsen saamisesta ja kuvitteli että muutun perinteiseksi sukurakkaaksi kodinhengettäksi, joka viettää päivänsä mammakerhoissa ja mamma-vaunukävelyillä? En todellakaan muuttunut, miksi olisin. Jatkuvaa skismaa tulee tästä aiheesta nyt kotona :( .
Kommentit (611)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies luuli saavansa ylikiltin työjuhdan, joka antaisi hänen olla Miehekäs Mies (= perseillä ja piereskellä), mutta oletkin edelleen skarppi. Vauvasta huolimatta. Mission failed.
Tämä on kummallista, koska en ole koskaan ollut mikään ylikiltti luonne. Työssänikin paljolti johdan muita. Ja muut ihmiset ovat antaneet minulle palautetta, että vaikutan jopa vähän hallitsevalta luonteelta, kynnysmaton vastakohdalta. Miksi mieheni halusi minut kun olen tällainen? Ei kai hän voinut kuvitella, että kaltaiseni luonne olisikin yhtäkkiä itsensä vastakohta (ylikiltti). Ap
Olet miehekäs nainen, ap. Ei siinä muuta.
Voihan se olla niinkin. Itselleni sinänsä ihan sama. Mutta se mitä olenkin, niin olen ollut sitä aina ja avoimesti ja suoraan. Miksi mieheni siispä halusi minut, jos hän kerran haluaa ihan muuta? Tunnen itseni huijatuksi. Ap
Miksi valitsit tyhmän miehen? Miksi ruikutat perinteisen naisen tapaan vauva av:llä, vaikka voisit vain sanoa miehelle suoraan? Kuka elämäsi järjestää? Pitäisikö sinun tehdä se ihan itse. Mene terapiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä olisi oikeasti kammottavaa herätä siihen todellisuuteen, että olen naimisissa ihmisen kanssa joka a) ei joko tunne minua tai b) ole kiinnostunut siitä kuka olen.
Ja ei, nuo mainitsemasi asiat eivät kuvaa mitään perinteistä naista, vaan stereotypiaa tyhjäpäisestä naisesta. Tämän on sisäistänyt osa naisistakin, ja se vasta kammottavaa onkin.
Vaikuttaa siltä, että miehelläsi on jokin kriisi. Onko tätä jatkunut jo pitkään? Usein oman puolison kritisoiminen alkaa siinä vaiheessa, kun ollaan ihastuttu toiseen naiseen. Valitettavan usein tämä osuu juuri siihen ajankohtaan, kun naisella on kädet täynnä pienten lasten kanssa. Kannattaa olla tuntosarvet pystyssä, voisiko miehesi kohdalla olla kyse tästä.
Ymmärrän niin hyvin tuon huijatuksi tulemisen tunteen ap! Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä yli 10 vuotta ja koko suhteen ajan olen tuonut täysin peittelemättä julki etten halua lapsia. Nyt yhtäkkiä mies on pettynyt kun en edelleenkään halua niitä ja minulla on sellainen olo kuin mies olisi ollut koko ajan jonkun haavekuvansa kanssa kimpassa, eikä tunne minua lainkaan, kun edes elättelee toiveita lapsesta. Tein selväksi ettei niitä tule ja jos lapsen haluaa, pitää hänen etsiä äiti lapsilleen jostain muualta. Minä se en tule olemaan nyt enkä milloinkaan. Eikö olekin vähän sellainen tyrmistynyt olo, että kenen kanssa tuo mies on oikein kuvitellut olevansa suhteessa, kun toivomukset on ihan eri planeetalta mitä totuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi sun kannattaa jutella miehen kanssa, voihan olla että hänen äitinsä sanoo miehelle, miten sinun tulisi olla ja tehdä, ja mies sitten on alkanut sellaista haluamaan. Ja voittehan te yhdessäkin miehen kanssa tyyliin leipoa jotain, jos sinä et tykkää leipoa eikä mieskään, niin yhdessä voitte kitua leipomisen kanssa ja jaatte kokemuksellisuuden - lähentää taas yhteisyyttänne.
Hell nou. Elämä on kyllä aivan liian lyhyt, jotta tuhlaisin sitä tekemällä jotain, jota molemmat inhoaa. Miksi ihmeessä mä kokisin mieheni läheisemmäksi sen vuoksi, että on ehdoin tahdoin tuhlattu molempien aikaa johonkin hampaat irvessä tekemiseen??
Kyllä maailma tarpeeksi pskaa niskaan tarjoaa, ei meidän tarvitse sitä toisillemme järjestää. Ja vielä viimeisemmäksi sen vuoksi, että anoppi niin haluaa. Omituinen neuvo kerrassaan - voi itku, tänään on anopin mieliksi leipomispäivä....
Kyllä juu mieluummin koetaan ihan toisenlaisia kokemuksellisuuksia. Hullun hommaahan tuo on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies luuli saavansa ylikiltin työjuhdan, joka antaisi hänen olla Miehekäs Mies (= perseillä ja piereskellä), mutta oletkin edelleen skarppi. Vauvasta huolimatta. Mission failed.
Tämä on kummallista, koska en ole koskaan ollut mikään ylikiltti luonne. Työssänikin paljolti johdan muita. Ja muut ihmiset ovat antaneet minulle palautetta, että vaikutan jopa vähän hallitsevalta luonteelta, kynnysmaton vastakohdalta. Miksi mieheni halusi minut kun olen tällainen? Ei kai hän voinut kuvitella, että kaltaiseni luonne olisikin yhtäkkiä itsensä vastakohta (ylikiltti). Ap
Olet miehekäs nainen, ap. Ei siinä muuta.
Voihan se olla niinkin. Itselleni sinänsä ihan sama. Mutta se mitä olenkin, niin olen ollut sitä aina ja avoimesti ja suoraan. Miksi mieheni siispä halusi minut, jos hän kerran haluaa ihan muuta? Tunnen itseni huijatuksi. Ap
Miksi valitsit tyhmän miehen? Miksi ruikutat perinteisen naisen tapaan vauva av:llä, vaikka voisit vain sanoa miehelle suoraan? Kuka elämäsi järjestää? Pitäisikö sinun tehdä se ihan itse. Mene terapiaan.
No olipa aika ilkeästi sanottu sinulta. Ei mieheni ole tyhmä, ihan koulutettu ihminen hänkin. Ja olen sanonut asioista hänelle tietenkin monta kertaa suoraan. Kirjoitin tämän avauksen saadakseni muiden ihmisten näkökulmia asiaan. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin vain onnellinen saadessani vaimokseni itsenäisen feministin enkä jotain pullantuoksuista miehenmiellyttäjää.
Vierailija kirjoitti:
Oletko kysynyt mieheltäsi, että miksi tällaisilla asioilla on hänelle nyt väliä, jos ei aiemmin ollut? Että miksi mies nyt haluaisi sinun olevan "perinteisempi" nainen, jos ei aiemmin kerran sitä kaivannut?
Ehkä hänellä on menossa oma ikä/itsetunto/jokukriisi. Stressaa miltä teidän perhe näyttää ulospäin, onko nätti koti&piha, hyvinhoidetut lapset ja pullantuoksuinen vaimo, että kelpaisi ulkomaailmalle?
Että ei välttämättä ole pysähtynyt miettimään mitä itse tahtoo, kun kokee huonommuutta (kuvitteellisten) ulkopuolisten silmissä..?
Jos perheellistyminen on luonut näitä paineita, kun on selkeämmät yhteiskunnalliset oletukset kuin nuorena villinä ja vapaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän tuossa ole kyse siitä, että tiedostamattomasti lapsen synnyttyä alkaa peilata omaa lapsuuttaan ja lapsuuden perheen kuvioita siihen omaan perheeseen. Ehkä hänen äitinsä on ollut tuollainen perinteistä naiskuvaa edustava?
Keskustelemalla ja kuuntelemalla tämäkin ratkeaa.
Vierailija kirjoitti:
En minä ole uskoton tai mikään kriminaali. Olen koulutukseltani DI, ystäväni on paljolti saman alan ihmisiä, tykätään jutella tieteistä, tekniikasta ja sellaisesta. Minua kiinnostaa seinäkiipeily ja suunnistus, matkustelu, kouluttautuminen lisää omalla alalla, japanilainen kulttuuri. Olen vähän introvertti, en kovin puhelias pälpättäjä. Olen analyyttinen omiin ajatuksiin herkästi uppoutuva ihminen. Lapsi on minulle tietysti erittäin tärkeä, ja mielestäni olen läsnäoleva ja lämmin äiti hänelle, mutta en tunne tarvetta puhua äitiydestä sen enempää muiden kanssa. Ap
Ihmettelen kyllä miestäsi, että on ottanut vaimoksi älykkään DI:n ja sitten kuvittelee, että lapsen myötä sinusta tulee joku pullantuoksuinen kodin hengetär. Eikä minulla ole mitään näitä jälkimmäisiä vastaan, mutta kyllä DI-naisen vahvuudet ja mielenkiinto kohdistuu yleensä ihan toisenlaisiin asioihin.
Tuollaiset kodin hengettäret saattavat olla parhaimmillaan pienten lasten kanssa. Heitä ei haittaa istua hiekkalaatikolla ja katsella loputtomiin, kun oma lapsi leikkii. He saattavat leikkiä ja askarrella lapsen kanssa ja heistä se on kivaa. Koulutetumpi nainen saattaa kokea ne ensimmäiset vuodet puuduttavan tylsiksi.
Mutta siinä kohtaa, kun aletaan puida lapsen kouluvalintoja ja harrastuksia ja muuta, koulutettu nainen pääsee paremmin elementtiinsä. Lapsen hieman kasvaessa hän huomaa ilokseen, että oman lapsen kanssa voi käydä ihan mielenkiintoisia keskusteluja ja ajan myötä ne vain paranevat, kun lapsi lukee kirjoja ja löytää uusia aihepiirejä. Yläkoulun ja lukion aikoina tällainen äiti osaa jo pohdiskella nuoren kanssa ammatinvalintoja monelta kantilta ja miettiä minkälainen lukio tai mitkä ainevalinnat edistäisivät opiskelupaikan saamista omalta suosikkialalta.
Joku täällä puhui neulomisesta. Minäkään en osaa neuloa lapasia, kun olen teknisen käsityön käynyt kouluaikoinani. Lasta jossain vaiheessa neulominen kiinnosti ja pari vuotta hän kävi käsityökerhossa, kun koulussa käsitöitä oli vain vuoden ajan. Lapsi on vasenkätinen, mutta niin vain hänkin pääsi hyvään alkuun Youtube-videoiden avulla ja oppi myöhemmin jotenkin hoksaamaan, miten neuleohjeita pitää lukea, että ne toimivat hänelle. Taitava ja innokas neuloja tuli hänestä, vaikka äiti ei osannut auttaa. Leipoo ja kokkaa useammin kuin minä, siinä ehkä tullut isäänsä. Ja isänsä jäljissä päätyi myös IT-alalle.
Fiksuimmat DI-naisten puolisot pitävät jokaisen lapsen kohdalla puolen vuoden tai vuoden mittaisen vanhempainvapaan. Siinä pääsee vähän ottamaan taukoa työelämästä ja tutustumaan omiin lapsiinsa ja oppii samalla pyörittämään kaikkia niitä askareita, mitä lapsiperheeseen kuuluu. Sujuu se arjen pyöritys sitten isältäkin, jos vaimolle tulee työmatka. Eikä muutenkaan tarvitse pelätä joutuvansa yksin lasten kanssa, kun tietää pärjäävänsä. Jotkut miehet ovat haluttomia päästämään vaimoaan edes harrastuksiin, kun eivät osaa lapsiaan hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän niin hyvin tuon huijatuksi tulemisen tunteen ap! Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä yli 10 vuotta ja koko suhteen ajan olen tuonut täysin peittelemättä julki etten halua lapsia. Nyt yhtäkkiä mies on pettynyt kun en edelleenkään halua niitä ja minulla on sellainen olo kuin mies olisi ollut koko ajan jonkun haavekuvansa kanssa kimpassa, eikä tunne minua lainkaan, kun edes elättelee toiveita lapsesta. Tein selväksi ettei niitä tule ja jos lapsen haluaa, pitää hänen etsiä äiti lapsilleen jostain muualta. Minä se en tule olemaan nyt enkä milloinkaan. Eikö olekin vähän sellainen tyrmistynyt olo, että kenen kanssa tuo mies on oikein kuvitellut olevansa suhteessa, kun toivomukset on ihan eri planeetalta mitä totuus.
Kiitos kommentistasi. Minullakin on tyrmistynyt olo. Mietin usein, että eikö mieheni yhtään tuntenut minua ennen kuin menimme naimisiin, vaikka olimme yhdessä viisi vuotta ennen sitä. Vaikka olin ollut avoin nuo kaikki vuodet, usein kertonut itsestäni asioita ja koen olevani sellainen "what you see is what you get" -ihminen. Eikö hän edes halunnut tuntea minua? Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kysynyt mieheltäsi, että miksi tällaisilla asioilla on hänelle nyt väliä, jos ei aiemmin ollut? Että miksi mies nyt haluaisi sinun olevan "perinteisempi" nainen, jos ei aiemmin kerran sitä kaivannut?
Ehkä hänellä on menossa oma ikä/itsetunto/jokukriisi. Stressaa miltä teidän perhe näyttää ulospäin, onko nätti koti&piha, hyvinhoidetut lapset ja pullantuoksuinen vaimo, että kelpaisi ulkomaailmalle?
Että ei välttämättä ole pysähtynyt miettimään mitä itse tahtoo, kun kokee huonommuutta (kuvitteellisten) ulkopuolisten silmissä..?
Jos perheellistyminen on luonut näitä paineita, kun on selkeämmät yhteiskunnalliset oletukset kuin nuorena villinä ja vapaana.
Kai siellä miehen oma äitimamma painostaa tällaiseen kuvioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi sun kannattaa jutella miehen kanssa, voihan olla että hänen äitinsä sanoo miehelle, miten sinun tulisi olla ja tehdä, ja mies sitten on alkanut sellaista haluamaan. Ja voittehan te yhdessäkin miehen kanssa tyyliin leipoa jotain, jos sinä et tykkää leipoa eikä mieskään, niin yhdessä voitte kitua leipomisen kanssa ja jaatte kokemuksellisuuden - lähentää taas yhteisyyttänne.
Hell nou. Elämä on kyllä aivan liian lyhyt, jotta tuhlaisin sitä tekemällä jotain, jota molemmat inhoaa. Miksi ihmeessä mä kokisin mieheni läheisemmäksi sen vuoksi, että on ehdoin tahdoin tuhlattu molempien aikaa johonkin hampaat irvessä tekemiseen??
Kyllä maailma tarpeeksi pskaa niskaan tarjoaa, ei meidän tarvitse sitä toisillemme järjestää. Ja vielä viimeisemmäksi sen vuoksi, että anoppi niin haluaa. Omituinen neuvo kerrassaan - voi itku, tänään on anopin mieliksi leipomispäivä....
Kyllä juu mieluummin koetaan ihan toisenlaisia kokemuksellisuuksia. Hullun hommaahan tuo on.
Myönnän minäkin, että en kyllä veny leipomaan vain sen vuoksi, että mies pääsee anopille kertomaan, että meillä leivottiin. Ruuanlaitosta pidän suuresti, mutta leipomisesta en yhtään. Miehellä oli kyllä leivän leipomisen vaihe, teki erilaisia leipiä, mutta jäänyt.
Apn tilanne on kyllä kurja, eikä tässä mun mielestä nyt ole kysymys varsinaisesti perinteisestä naiseudesta, vaan siitä, että hän joutuu miettimään, kelpaako ja miksi ei enää kelpaa. Ja tietty sitä, että onko sitten koko ajan ollut "vääränlainen" ja odotettu vain paranemista, "oikeanlaiseksi" tulemista. Ihan sama, mikä se uusi/uudet vaatimukset olisi, jotka on omaa luonnetta vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies luuli saavansa ylikiltin työjuhdan, joka antaisi hänen olla Miehekäs Mies (= perseillä ja piereskellä), mutta oletkin edelleen skarppi. Vauvasta huolimatta. Mission failed.
Tämä on kummallista, koska en ole koskaan ollut mikään ylikiltti luonne. Työssänikin paljolti johdan muita. Ja muut ihmiset ovat antaneet minulle palautetta, että vaikutan jopa vähän hallitsevalta luonteelta, kynnysmaton vastakohdalta. Miksi mieheni halusi minut kun olen tällainen? Ei kai hän voinut kuvitella, että kaltaiseni luonne olisikin yhtäkkiä itsensä vastakohta (ylikiltti). Ap
Olet miehekäs nainen, ap. Ei siinä muuta.
Voihan se olla niinkin. Itselleni sinänsä ihan sama. Mutta se mitä olenkin, niin olen ollut sitä aina ja avoimesti ja suoraan. Miksi mieheni siispä halusi minut, jos hän kerran haluaa ihan muuta? Tunnen itseni huijatuksi. Ap
Miksi valitsit tyhmän miehen? Miksi ruikutat perinteisen naisen tapaan vauva av:llä, vaikka voisit vain sanoa miehelle suoraan? Kuka elämäsi järjestää? Pitäisikö sinun tehdä se ihan itse. Mene terapiaan.
No olipa aika ilkeästi sanottu sinulta. Ei mieheni ole tyhmä, ihan koulutettu ihminen hänkin. Ja olen sanonut asioista hänelle tietenkin monta kertaa suoraan. Kirjoitin tämän avauksen saadakseni muiden ihmisten näkökulmia asiaan. Ap
Ei tuossa mitään näkökulmia tarvita. Kaikkihan sen tajuaa, että ukkosi on typerä. Vakka on kantensa valinnut. Niin makaa kuin petaa. Hyviä unia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kysynyt mieheltäsi, että miksi tällaisilla asioilla on hänelle nyt väliä, jos ei aiemmin ollut? Että miksi mies nyt haluaisi sinun olevan "perinteisempi" nainen, jos ei aiemmin kerran sitä kaivannut?
Ehkä hänellä on menossa oma ikä/itsetunto/jokukriisi. Stressaa miltä teidän perhe näyttää ulospäin, onko nätti koti&piha, hyvinhoidetut lapset ja pullantuoksuinen vaimo, että kelpaisi ulkomaailmalle?
Että ei välttämättä ole pysähtynyt miettimään mitä itse tahtoo, kun kokee huonommuutta (kuvitteellisten) ulkopuolisten silmissä..?
Jos perheellistyminen on luonut näitä paineita, kun on selkeämmät yhteiskunnalliset oletukset kuin nuorena villinä ja vapaana.
Kannattaa selvittää, mistä kriisi on kummunnut. Ettei vaan olisi kyse vertailusta ihastukseen/rakastajattareen.
Mitä se miestä kiinnostaa kenen kanssa olet tekemisissä ja puhut puhelimessa tai käytkö jossain tyttöjenilloissa? Ei kuulosta normaalilta ihmiseltä, jos noista sulle nillittää. Jonku sekopään kanssa olet päätynyt yhteen?
Oletko kyllästynyt tyhmään mieheesi, kun täällä tilität?
Miehellä on joku kriisi. Ärähtäisin tuollaisista jutuista jossain vaiheessa, ihan kuin ei muka enää muistaisi minkälaisista asioista ap on kiinnostunut. Ihan yhtä hyvin voi mieskin ommella, istuttaa kukkia ja järjestää kutsuja, siivoaminen ja tarjottavien hankkiminenkin niitä varten on ihan sukupuolineutraalia hommaa. Olisikin mielenkiintoinen tilanne, kun mies kutsuisi sukuaan kylään mutta unohtaisikin valmistella mitenkään.